lauantai 27. syyskuuta 2008

Nettipoliisit, nettisosiaalitädit ja mielipidevaino Suomessa 2008

1960-luvun Neuvostoliitosta tiedetään, miten monien luostarien munkit suljettiin valtiollisiin mielisairaaloihin. Ukrainassa kenraali Petro Grigorenko oli eräs tärkeistä toisinajattelijoista. Tämän vuoksi hän sai viettää 1970-luvun mielisairaalassa.

Surullista, että Suomessa on vahvistumassa hysteria erilaisuutta ja toisinajattelijoita vastaan. Minä sain 27.9.2008 suomalaisen nettipoliisin tai nettisosiaalitädin lempeän ohjaavan kirjeen, jossa minua pidettiin mieleltään sairaana ja vaarallisena.

Minun persoonaa verrattiin jopa Jokelan tapaukseen. Kirjoittajan mukaan olisin liian avoin. Se ei olisi kirjoittajan mukaan normaalia, että joku on julkinen Internetissä ja etsii asiantuntemusta niin monelta eri alalta.

Tulkitsen niin, että normaali suomalainen on terve, kun hän ei puhu, ei kirjoita, mutta juo itsensä viikonloppuna kaatokänniin ja maanantaiaamun krapulaan; normaali suomalainen ei seurustele liikaa venäläisten kanssa tai ei ainakaan ilmaise hyväksyntää Putinin ja Medvedevin politiikkaa kohtaan.

Kirkkoherran pitäisi hakeutua mielenterveyspalvelujen piiriin, koska olen poikkeava. Niin kirjeessä opastettiin. Käräjäoikeudessa 2001 ja hovioikeudessa 2004 konstaapeli piti huolestuttavana piirteenä, että asunnossamme kävi joka päivä venäläisiä naisia (ps. vaimoni on venäläinen)!

Hassuinta on toki tuossa nettivalvonnassa, että mainitut kirjeen kirjoittajat eivät ymmärrä maailman muutosta: internet ei ole enää erityinen asia, vaan elinympäristö yhtälailla kaiken muunkin elämän kanssa. Esim. Irc-galleriassa ovat kuvat keskimäärin hyvin hillittyjä, mutta silti paljon avoimempia kuin meikäläisen profiili! Maailma ei ole enää sellainen kuin jälkeensä jääneet tädit luulottelevat.

Tällä hetkellä dosentti Johan Bäckman, sosiologisen tutkimuksen tämänhetkinen nero ja julkkis Suomessa, on saanut vastaansa arvovaltaisen porukan, jotka ovat avoimella kirjeellään vaatineet yliopistolta, että Bäckman pitäisi vaientaa. Olemme tulleet valitettavasti takasin mielisairaaloiden ja vankiloiden aikaan, mutta yllättävää, että tämä tapahtuu toisinajattelijoille 2000-luvun Suomessa! Olen varma siitä, että Bäckman selviää isona miehenä. Meikäläinenkin on tullut elämän kolhuissa niin kovanahkaiseksi, että nauran pelkästään sarkaistisesti huolestuneille ihmisille, jos saan herätetyksi näissä ihmisissä ehkä jotakin levotonta aivotoimintaa pitkän hiljaisen ajan jälkeen. Huolestuttavaksi suomalainen rasistinen suvaitsemattomuus käy sitä vastoin, kun uhriksi joutuvat lapset tai vähemmän puolustuskykyiset maahanmuuttajat.

Olin 7. heinäkuuta 2008 Pietarissa ja rekisteröin maahantulokorttia Hotelli Ozerin aulassa. Paikalle sattui Sveta, joka kertoi erehtyneensä hakea Suomen kansalaisuuden. Nyt koulutoimi ohjasi hänen tyttärensä psykoterapiaan, koska nämä pitivät venäläistä teinityttönä liian aktiivisena. Näin tämän sympaattisen tytön. Mielestäni kyse oli vain siitä, että Suomessa pidetään normaalina suomalaista mykkyyttä, elottomuutta ja kuolleita kasvoja. Sveta otti lapsensa pois terapiasta ja etsii kansalaisuuden vaihtoa.

Tapasin Marinan, joka kävi tavanomaisella käynnillä sosiaalivirastossa. Sosiaalitädit pyysivät saapua kotiin. Marina oli iloinen, koska otaksui tätien avustavan häntä siivoamisessa ja tiskaamisessa. Tädit istuivat kuitenkin sohvan kulmalla, kirjoittivat muistivihkoonsa asioita. Eivät tehneet mitään Marinan hyväksi. Virastoonsa saavuttuaan tädit aloittivat prosessin, jotta Marinalta vietäisiin tytär, koska nämä tädit pitivät Marinaa liian kiireisenä lapsensa hoitamiseen. Sosiaalitätien rasistinen epäily venäläisen kyvyttömyyteen tuotti alkuaan pakkoeron äidin ja lapsen välille, kunnes konsulaatin lakimies puuttui asiaan. Marina on raitis työläisäiti, joka on työllistetty kaikkien muiden yksinhuoltajaäitien tavoin. Lapsi tuli lakimiesavun jälkeen takaisin äidille, sosiaalitäti oli pari vuotta poissa työpaikaltaan kunnes hän tuli takaisin työpaikalleen.

Lenalle tuli avioero, koska venäläinen vaimo ja lasten äiti ei hyväksynyt suomalaisen miehensä juopottelua. Sosiaaliviranomaiset näkivät juopottelevan isän ja päättivät suoraan lähettää lapset lastenkotiin. Kun lapset varttuivat tarpeeksi vanhoiksi, nämä kääntyivät lakimiehen puoleen ja voittivat oikeuden tulla äitinsä luo. Rasistisesti venäläistä äitiä ei pidetty alkuaan sopivana lapsiensa hoitajana.

Anastasia tulee hienosta venäläisestä perheestä. Ehkä pieni koulutyttö ei leiki ihan jokaisen koulutoverinsa kanssa. Hän on oppinut erilaiseen puhetapaan ja kulttuuriin. Koulu määräsi tytön psykoterapiaan.

Pari päivää sitten venäläismies kääntyi puoleeni, jotta valmistelisimme kirjeen, jossa valitamme hänen työpaikkansa rasismia ulkomaalaistaustaisia työntekijöitä vastaan. Tässä helsinkiläisessä firmassa suomalaiset työntekijät saavat parhaat työvuorot ja työvälineet, mutta ulkomaalaisille ei makseta edes sunnuntailisiä, kun nämä tekevät työtä sunnuntaisin.

Juha Molari, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172, +358 44 238 1165
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
Twitter: https://twitter.com/molarijuha

perjantai 26. syyskuuta 2008

Hämmentävä väitöskirja sensuroidusta Q-evankeliumista

Juha Molari, Q-evankeliumi ja psykohistoria (2008)

Juha Molarin väitöskirjassa on ”ensimmäinen evankeliumi”, kadonnut Q-evankeliumi, nyt ensimmäistä kertaa käännetty ja entisöity suomen kielelle. Esitarkastajana toiminut professori Kari Syreeni kirjoittaa lausunnossaan, että ”oma arvonsa on sillä, että liitteenä esitetään koko Q-evankeliumin rekonstruktio ja käännös suomeksi yksityiskohtaisin selityksin varustettuna (s. 408–444).”

Tämä on varotus: väitöskirjaani paneutuminen ei salli suomalaista teologiakuntaa ja kirkollista keskustelua antautua pelkkään ”sorsateologiaan”, vaan nyt joutuu vakavasti sukeltamaan eksistentiaalisesti ja eksegeettisesti pintaa syvemmälle!
Q-hypoteesi on vilkkaan eksegeettisen keskustelun kohteena.

Valtaosa teologian tutkijoista käytännössä sivuuttaa yhä edelleen Q-tutkimuksen vaikeat spesiaalikysymykset ja askartelevat epämääräisellä ”traditiolla”, kun selittävät Jeesusta ja evankeliumeja. On jopa väitetty, että Q-ekspertit ovat vaarassa jäädä esoteeriseksi lahkoksi vaikeiden kysymystensä tähden. Tuossa kadonneessa Q-evankeliumissa ei ole ollut sen enempää jouluevankeliumia kuin pääsiäiskertomusta. Kirkon kanonisissa evankeliumeissa on Q-evankeliumi muokattu kirkollisesti sopivampaan teologiseen muotoon.

Juha Molarin teologian väitöskirja on myös monessa muussa suhteessa erikoislaatuinen, jopa hämmentävä. Q-tutkimus on raamattutieteen erityisalue, jonka markkinat ovat kansainväliset, mutta Suomessa juuri tämän aihepiirin harrastajat ovat harvassa. Risto Uron sosiologinen näkökulma (1987) ja Olli Hallikaisen redaktiokriittinen ote (2005) saavat nyt jatkoa Helsingin yliopiston väitöskirjatutkimuksissa: nyt Q-tutkimusta syvennetään jopa psykoanalyysin, traumatutkimuksen ja psykohistorian suuntaan. Molari tuntee myös venäläisen psykolingvistiikan tutkimuksia.

Tutkimuksessa viitattu sekundaarikirjallisuus on sekin laajuudessaan aivan omaa luokkaansa mihin tahansa normaaliin väitöskirjaan verrattuna: kirjallisuusluettelo kattaa 150 sivua ja ainakin kaksi ja puoli tuhatta teosta ja artikkelia! Kirjallisuutta on myös käytetty tehokkaasti.

Molarin mukaan Q-ryhmän johtajat lietsoivat vastakkainasettelua valtaideologian ja ryhmän oman eetoksen välillä. Q-evankelista harjoitti kirjoitustehtävässään ”uskoa ilman todellista uskoa ja ilman että ottaisi sitä vakavasti”. Moraalinen hysteria, hengellinen väkivalta ja uhkaukset olivat yrityksiä hallita kuulijakuntaa ja mahdollisia kannattajia. Vuorisaarnastakin osittain tutut autuaaksi -julistukset ovat olleet yhtäällä lapsenomaisia toivekuvitelmia, mutta toisaalla ne heijastavat ääriryhmille tyypillistä vakaumuksellista taktista keinoa: ryhmän johtajat tahtoivat lahkon jäsenten sanoutuvan irti isäntien ja patronuksien leivästä. Jeesuksen seuraajat pitivät julkisesti puhetta toisen posken kääntämisestä, mutta samalla nämä heijastivat vihansa ulkomaailmaan: Jumala ”paloittelee” ryhmän vainoajat (Lk. 12:46/Mt. 24:50–51). Q-evankeliumin päätös osoittaa, että ensimmäisen evankeliumin kehkeytymisen myötä seurakunnan johtajat lukkiutuivat vihamiesten tyypittelyyn ja äärimmäiseen vastakkainasetteluun tätä pahaa maailmaa vastaan. Psykoanalyyttinen kuvaus toimii koko Q-yhteisön tasolla: nämä elättivät fantasiaa itsestään, että he olisivat kuin syntymää odottava lapsi kohdussa.

Juha Molari on suorittanut teologian maisterin tutkinnon ohessa aiemmin Bachelor of Business Administration (tradenomi, 263 opintopistettä) Helsingin liiketalouden ammattikorkeakoulussa, opiskellut Pietarin valtiollisessa finanssi- ja ekonomiyliopistossa sekä toiminut taloustutkijana Venäjällä. Tällä hetkellä Molari toimii Pohjan suomalaisen seurakunnan kirkkoherrana ja tekee informaatioteknologian BBA-opinnäytetyötä Haaga-Helian ammattikorkeakouluun. Lisäksi hän kirjoittaa kirjaa Venäjän yhteiskunnan, talouden ja politiikan nopeutetusta evoluutiosta 1.1.1990 alkaen.

Vastaväittäjästä ja väittelyluvasta päätetään maanantaina 13.10.2008 Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokouksessa.

Juha Molari, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172, +358 44 238 1165
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
Twitter: https://twitter.com/molarijuha

torstai 25. syyskuuta 2008

Väitöskirjani esitarkastajien lausunto saapui

Q-evankeliumin psykohistoriaa käsittelevän väitöskirjani esitarkastuslausunto saapui tänään postissa. Menin keittiön pöydällä olevan kirjekuoren kimppuun vimmalla. Luin ensin Kari Syreenin lausunnon. Tämän jälkeen luin Pekka Lundin lausunnon.

Molemmat arvioivat kriittisesti huolimattomuusvirheitäni. Lisäksi sain moitteita, että selitin psykohistoriaa liian paljon psykoanalyysin ja 90-luvun keskustelutilanteen valossa, kun taas avarakatseisempi psykohistoria on jäänyt vähemmälle huomiolle. Erityisesti Juha Siltalan 90-luvun psykohistorian teokset olivat itselläni esillä, kun taas hänen mahdollinen muuttuminen tutkijana ei ollut käsittelyssäni esillä. Minä toki itse avarran psykohistoriaa juuri siihen suuntaan kuin kehitys on kulkenut näiden reilun kymmenen vuoden aikana.

Ilmeisesti tekstini antaa vaikutelman tarpeettomasta vastakkainasettelusta "psykohistorian" ja muiden lähestysmisnäkökulmien välillä. On todella totta, ettei psykohistoria ole yhden aatteen liike tai metodi. Valitettavasti esitystapani antoi tällaisen karikatyyrin psykohistoriasta. Itse Q-evankeliumista sain tuotua esille virkistäviä vaihtoehtoja vanhaan selittämisperinteeseen.

Kaikella kunnioituksella Kari Syreeni ja Pekka Lund esittivät, että tiedekuntaneuvosto myöntäisi julkaisuluvan väitöskirjalleni. 13.lokakuuta 2008 tiedekuntaneuvosto päättää asiasta. Jossakin vaiheessa saan tiedot vastaväittäjästä ja muita ohjeita väitöksen järjestämisestä.

Ennen lopullista väitöstä luen vielä väitöskirjani tarkkaavaisesti ja korjaan huolimattomuusvirheet sekä epäselvyydet, vaikka tämä ei ole painatusluvan ehtona.

Juha Molari, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172, +358 44 238 1165
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
Twitter: https://twitter.com/molarijuha

keskiviikko 24. syyskuuta 2008

International Transparency, "Poliittinen pamfletti" (2008)


Kansainvälisen International Transparency (IT) -tutkimuslaitoksen mukaan Suomen sijoitus korruptiovapaana maana on laskenut ja on nyt 5. Venäjä on sijalla 147, 180 maan joukossa. Koko maailman hurjasta joukosta ei löytyisi enää montaa pahempaa maata. Väitän, että IT:n "korruptiotutkimus" on poliittinen pamfletti.

Olen itse törmännyt Venäjällä korruptioon, kun deklarantti vaati ylimääräistä rahaa häntä itseään varten, kun noudin kuorma-autollisen verran sanomalehtiä messua varten Pietarissa. Olen jutellut aiheesta Tehtaankadun kanssa ja myös siellä myönnetään korruption ongelmat. Kukaan ei kiistä Venäjän ongelmaa. Siihen on haluttu paneutua voimakkaasti. Muistan Suomen psykologikeskuksen kirkon johtajuustutkimuksen psykologin haastattelussa, kun Fredrikinkadun psykologi kysyi silmät pyörien, että sinä et siis voi elää kovin tarkasti totuuden mukaan, jos olet ollut töissä Venäjällä. Valitettavasti tuo mielikuva hallitsee yleisesti Suomessa: Venäjällä toimivat yrittäjät ja tutkijat turmeltuisivat. Nämä olisivat valmiit epärehellisyyteen!

Venäjällä on lisätty valvontaa korruption poistamiseksi. Siksi on yllättävää, että tulos vain heikkenee IT-tutkimuksessa. Tärkeä kysymys on nyt, onko korruptio sellainen ongelma kuin International Transparency (=IT) ilmoittaa. Minä väitän, että IT ilmaisee valheellisen tuloksen, poliittisen tuloksen. En kiistä korruption ongelmia, vaikka mainitun ongelman jälkeen en ole siihen itse törmännyt Venäjällä: minä väitän, että IT ei ole tutkimus, vaan poliittinen pamfletti, joka on verhottu tutkimuksen muotoon. Perusteluni on:

(1) IT käyttää Moskovan Indem (Altus) -tutkimuslaitosta, joka on itsessään pahasti korruptoitunut: http://www.datsha.com/uutiset/040607.shtml. Itse asiassa aloin omatoimisesti ja konsulttien avulla selvittää tämän Indem-laitoksen hämärärahoitusta sen jälkeen, kun olin jutellut Hellevigin kanssa, joka oli ihmetellyt samaisia ongelmia laitoksen tuloksissa. Kun kaksi toisistaan riippumatta havaitsi kummallisuutta toiminnassa, päätin reilu vuosi sitten penkoa asiaa hiukan syvemmin. Venäjää äärimmäisesti vihaava, ökyrikas juutalainen George Soros ja hänen Open Society tukevat samanaikaisesti Georgiaa ja Moskovassa toimivaa korruptiotutkimuslaitosta! Datshan artikkelin loppu on vain pieni raapaisu siitä myyräntyöstä, jota valheellisesti tehdään korruptiotutkimuksen avulla. En tarkistanut tämän vuoden raportista, onko taas kerran Indem ollut tutkimuksen laatijana.

(2) Venäjällä on voimakkaasti kaikissa tullitilastoissa tullut ilmi kaupan kasvu. Kasvu on tilastoissa voimakkaampaa kuin reaalisessa maailmassa: toinen vaihtoehto olisi, että korruptio on kasvanut, mutta hurjista tilastoista huolimatta Venäjän kauppa ja kansantulo on kasvanut jopa virallisia upeita tilastoja nopeammin. Venäjän viralliset tahot katsovat yleensä, että kiristynyt valvonta tuonut tilastollista luotettavuutta. Täten korruptio on siis pienentynyt.

(3) Kun korruptiota kirjataan Venäjän tappioksi ja Venäjän menettää vero/tariffituloja Suomen rajalla, jää ihmeteltäväksi, että yli neljän miljardin euron erot tullitilastoissa olisivat IT:n tilastoinnissa Venäjän ja vain Venäjän ongelma, mutta Suomi pesisi kätensä puhtaaksi. Olen hyvinkin ruohojuuritasolla tutkinut eräitä kokonaisvaltaisia tietojärjestelmiä (ERP) yrityksissä ja olen voinut löytää vain yhden syyn, miksi Suomen Venäjän kauppaa käyvät yritykset eivät kytke ERP-järjestelmiään sähköiseen tullaukseen: nämä suomalaiset yritykset tahtovat hyötyä kaksoislaskutuksesta. IT:n tilastoinnissa tullimiesten korruptoituneisuus on vieritetty kokonaan Venäjän paheeksi, vaikka hyöty otetaan irti tällä Suomen puolella rajaa! http://www.kauppatie.com/05-2006/2f.htm

(4) IT:n tutkimus on asiantuntijaraati, joka ilmaisee poliittisen arvostuksensa alueiden ja maiden johdosta. Tämä on selvästi havaittavissa, kun lukee tarkemmin johdantoa tutkimuksesta. Tämä on mielipide, jossa ilmaistaan paheksunta Georgian tähden. Poliittinen näkemys Georgiasta on vaikuttanut Venäjän arvostuksen tipahtamiseen, kuten IT:n uutisoinnissa on tämä avoimesti ilmaistu. Tämä kertoo, että IT:n luotettavuus itse asian osoittamisessa ei ole paljon parempi kuin Hesarin tai suomalaisten iltapäivälehtien, - ei siis juuri ollenkaan luotettava.

Juha Molari, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172, +358 44 238 1165
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
Twitter: https://twitter.com/molarijuha

tiistai 23. syyskuuta 2008

Kauhajoen surmat 23.9.2008: Vihan mysteeri


Nuori mies surmasi 10 henkilöä ja itsensä Kauhajoella. En ole kovin kiinnostunut pohtimaan nuorten ja nuorten aikuisten "liian helppoa" elämää, koska en usko tuohon selitykseen. Sitä vastoin on kiehtovaa pohtia aggressiivisen, tuhoavan vihan rakennetta oman pään sisällä - yhtäläisyyksiä ja eroja, jotta voisi saada jotain kosketuskohtaa Kauhajoen tapahtumiin. Yleensähän me olemme julkisessa minässä kovin siveitä ja kauhistelemme murhaajaa. Tämä voi olla aivan oikein, jotta kansalaismoraali säilyy. Ei pidä liikaa ymmärtää.

KUVA: Venäjän taiteilijayhdistyksen Kiril Ovtsinnikovin maalaus (Juha Molarin ottama valokuva Kirilin kotona Pietarissa 2007)

Joskus joillakin ihmisillä syntyy tuhoamisen halu. Onko totta, ettei minulla ja sinulla ole koskaan syntynyt mitään pahaa halua? Mikä sen synnyttää? Joskus se on koettu vääryys. Tässä Kauhajoen tapauksessa on vihjailtu, että tuhoamisen halu syntyisi jopa julkisuuden tarpeesta. Jotkut viittaavat tietokonepeleihin. En tiedä, onko pelkästään nämä jälkimmäiset syyt riittäviä. Video- ja tietokonepelit saattavat elää, koska niille on kysyntää: on vihalle halua. Toinen juttu on se, että nämä antavat malleja ratkaista viha väkivaltaisesti.

Ketä vastaan tuhoamisen halu kohtaa? Perustelu on tuskin rationaalinen, kun terve ihminen tarkastelee tilannetta. Se voi olla institutionaalinen kohde, itse laitos ja järjestelmä, joka on "loukannut" vihaisen ihmisen "kunniaa", "tulevaisuuden toivoa" tms. Voisiko se olla täysin ulkopuolinen yhteisö henkilölle? Tässä Kauhajoen tapauksessa eivät uhrit olleet surmaajalle täysin vieraasta laitoksesta. Tarkoitukseni ei ole sanoa, että kukaan olisi koulussa mitenkään oikea uhri hyvästä syystä! Pois se! Sitä vastoin sanon, että murhaajan sielun näkökulmasta tähän paikkaan piti purkaa viha.

Miksi kaikki eivät sorru konkreettisiin pahoihin tekoihin? Jokin seikka pitää kipinän "toivosta", mahdollisuudesta. Rakastettu kumppani/puoliso saattaa suojella, omat vanhemmat saattavat luoda estoja vihan ilmauksissa, oma lapsi saattaa luoda hillintää, vaikka mielessä puuhastelisi kaiken pahan kanssa. Minulle tärkeä tekijä on ollut kristillinen usko Jumalaan: Jeesus lupaa kastekäskyssä, että hän on kaikki päivät meidän kanssamme aina maailman loppuun asti. Vihan sytyttyä mielessäni, väkivaltakuvien tullessa mielikuvitukseen, kun minuuteni on riisuttu inhimillisistä turvatekijöistä, säilytin sittenkin häivähdyksen toivosta, koska Jeesus on kaikki päivät kanssani. Ehkä Hän järjestää tässä hulluudessa ja epäoikeudenmukaisuudessa sittenkin merkityksellisen elämän, vaikka nyt ei näytä mitään perustelua elää?

Minulle tuo vihan tunne instituutiota kohtaan on tuttu, kun valehteleva vanhempi konstaapeli väärensi todistusaineistoa ja todisti oikeudessa minua vastaan järkyttäviä ongelmia minulle aiheuttaen v. 2001. Lisäksi menetin myös lapseni, kun ex-puoliso käytti tilannetta hyväkseen. Menetin toki ammattini, koulutukseni, toimeentulon, työtoverit, kaikki "ystävät". "Haaveilin" minun tapaukseen osallisten poliisien tappamisesta mielikuvituksessani, koska vihani oli suuri. Tämä haave ei tullut vain yhtä kertaa, vaan toistui moninaisissa tilanteissa. Säilytin itsehillintäni pahoista mielikuvistani ja lähipiirille lausutuista sanoistani huolimatta, koska en halunnut menettää elämääni muutaman läheisen ihmisen tähden. Mutta ennen kaikkea uskoin lapsellisesti, että Jeesuksella on valta kaikki päivät - jopa nämä mahdottomat elämäntilanteet ovat Jeesuksen vallassa. Lisäksi sain toki uuden toivon, kun aloitin uudet opiskelut Suomessa ja Venäjällä. Sain purkaa vihani, kun nyrkkeilin venäläisten upseerien kanssa. Vähitellen viha muuttui terveelliseksi energiaksi, sen tuhoava puoli hävisi.

Oman kokemukseni ja tutkimustyöni (olen tutkinut satojen sotilaiden vastaavia kohtaloita tutkimuskirjallisuuden kautta) perusteella uskallan väittää, että tietyt kriisitilanteet saattavat laukaista suhteellisen terveessä ihmisessä tuhoavan kuoleman ja surmaamisen halun mielikuvituksissa. Onneksi valtaosa näistä ihmisistä kokee kuitenkin edelleen elämässään jotakin arvokasta lapsuutensa ja nykyisyytensä kokemusten perusteella, joten he välttävät pahimmat hulluudet. Valitettavasti ihminen on hullumpi ja heikompi sekä vaarallisempi kuin julkinen kuva kansalaisista antaa ymmärtää. Elämän halua tukevia tekijöitä pitäisi vahvistaa hyvin paljon. Kristillinen usko Jeesukseen Kristukseen ei ole vähäisin, vaan ihan tärkein elämää tukeva voima ihmiselämässä.

Keskiviikkona 24.9.2008 klo 9:00 Cafe Starissa Pohjan ostoskeskuksessa aamuhetkessä sekä sunnuntaina 28.9.2008 klo 18:00 Pohjan Pyhän Marian kirkossa Pohjamessussa sytytetään kynttilä Kauhajoen surman uhrien ja omaisten hyväksi.

Juha Molari, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172, +358 44 238 1165
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
Twitter: https://twitter.com/molarijuha

maanantai 22. syyskuuta 2008

Kansallissosialismi turmeli luterilaista kirkkoa

Sotia edeltänyt ja sotien aikainen luterilainen kirkko ei täyttynyt Pyhässä Hengessä, vaan Hitlerin kansallissosialismin hengessä. Toisen maailmansodan jälkeen Suomen luterilainen kirkko oli vielä pitkän aikaan erittäin oikeistolainen: itse Urho Kaleva Kekkonen joutui ahtaalla kirkon papiston tähden ja Kari Suomalainen osasi piirtää Kokoomuksen tuntomerkiksi liperipukuisen papin.

Aseveljet piirittivät Leningradia Toisen maailmansodan aikana. Luterilainen kirkko loi tahtoa Hitlerin hengessä kommunisteja ja juutalaisia vastaan. Bolshevikkivallankumouksen jälkeen oli Neuvostoliitossa sekä ortodoksiset että muut kirkot joutuneet tuhotuiksi, vain muutama säilytettiin kirkollisessa käytössä. Poliisin kanssa joutui ongelmiin, jos osoittautui kirkollisesti aktiiviksi. 

Mitenkään en halua enkä voi väheksyä kommunistien hirmutöitä kirkkoja vastaan. Samanaikaisesti ei pidä jättäytyä sokeaksi luterilaisen kirkon omaa hirmuhistoriaa kohtaan: luterilaiset ovat olleet luomassa kansallissosialismin, jonka tarkoituksena oli arjalaiskansan valta-aseman ohessa puhdistaa lähialueet kommunisteista, juutalaisista, mustalaisista sekä muista "rappeutuneista".

Luterilaiset eivät ole oppineet rakastaa lämpimästi venäläisiä ja ortodoksista kirkkoa. Proselytistinen ja halveksiva asenne näkyy yhä, kun jotkut luterilaiset tekevät ”lähetystyötä” Venäjän maalla: monta kertaa olen saanut vastaukseksi, ettei Venäjän ortodoksisen kirkon kanssa voisi tehdä yhteistyötä, vaan siksi pitää perustaa uudet kirkot. Luterilainen kirkkohistorian dosentti Mikko Ketola suositti joitakin vuosia sitten Pyhän Aleksanteri Nevskin katedraalin hävittämistä Tallinnasta, koska katedraali ilmentäisi Venäjän sortovallan henkistä perintöä. Suomalaisen luterilaisuuden perinne on tässä suhteessa valitettavan pitkä. 

Ruotsalainen Dagens Nyheter kirjoitti tammikuussa 1937, että natsismilla on Suomessa enemmän kannattajia kuin missään muualla Skandinaviassa. Tämä natsismi oli erittäin voimakasta luterilaisessa kirkossa ja sen saarnastuoleissa, kun Suomi ja Saksa kävivät aseveljinä sotaa Neuvostoliittoa vastaan ja piirittivät Leningradia. Inkerin kirkot olivat saksalaissuomalaisten asevoimien käytössä, kenttäpapit saarnasivat fasistista ideologiaa.

Johan Bäckman on uudessa teoksessaan Pronssisoturi (2008) paljastanut seikkaperäisesti tuolloisen natsismin laajuutta Suomessa ja Virossa. Hänen teoksensa on mielenkiintoista luettavaa, vaikka kirkollinen puoli on jäänyt hänen teoksessaan niukaksi. Kirjassa kerrotaan, että Tor Högnäs kertoo kokemuksistaan Neuvosto-Karjalan hävitysretkeltä: ”Suomalaiset kenttäpapit ovat sanoneet, että Leningrad olisi tuhottava maan tasalle ja muutettava siksi suoksi joka se oli alun perin ollut”. Sodan alettu kotijoukkojenrovasti Hannes Anttila ilmoitti radiohartaudessaan Suomen toteuttavan Jumalan antamaa tehtävää, kun Suomi kurittaa suurta naapuria: ”Nyt on bolshevismin tilinteon hetki tullut”. Hitlerin ja Mannerheimin piirittämässä, sotahistorian ainutlaatuisessa nälkäsaarrossa Leningradissa kuoli toista miljoonaa ihmistä, myös Vladimir Putinin pikkuveli. 

Arkkipiispa Erkki Kailan allekirjoittama kirkolliskokouksen julkilausuma julkaistiin lokakuussa Helsingin Sanomissa: kirjoituksessa Neuvostoliittoa kutsuttiin petollisimmaksi, petomaisimmaksi ja antikristillisimmäksi kaikista maailman valloista. Tämän vuoksi Suomen kristittyjen on rukoiltava, että Jumala kukistaisi ja nöyryyttäisi sen. Suomen kirkonmiehet olivat Hitlerin kannattajia. Piispat Kaila, von Bonsdorff, Lehtonen, Lomaranta, Mannermaa ja Sormunen lähettivät Herättäjä-lehteen kesällä 1941 kehotuksen, että suomalaisten on sodittava pyhän uskon puolesta länsimaisen sivistyksen puolesta. Juutalaisvainoja ei protestoitu, muta sitä vastoin Lutherin hirvittävä antisemitistinen teos Juutalaisista ja heidän valheistaan julkaistiin suomeksi jo 1937.

Kansallissosialismi (Nationalsozialismus) eli natsismi (Nazismus) oli Adolf Hitlerin johtaman Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen (NSDAP:n) fasistinen ideologia. NSDAP hallitsi totalitaristisesti Saksassa 1933–1945, kun Hitler maan diktaattorina. Kansallissosialismi korosti johtajan tärkeyttä arjalaisen kansan johtajana ja sen vihollisten tuhoamiseksi. Keskeiset viholliset olivat juutalaiset ja kommunistit (marxilaiset). Kansallissosialismin synty oli jo 1800-luvun lopulla, kun pastorit Friedrich Naumann ja G. Göhre perustivat "Kansallis-Sosiaalisen Yhdistyksen". Luterilainen saarnaaja Adolf Stöcker oli perustamassa kristillis-sosiaalinen puoluetta ja esitti vaatimuksensa jo vuonna 1903, että "joutui juutalaisten vaikutusvaltaa olisi vähennettävä kaikilla julkisen elämän alueilla ja maahanmuutto pitää kieltää juutalaisilta”. Myöhemmin nimeksi tuli "Kansallissosialistinen Puolue". Luterilaisilla papeilla ja saarnaajilla on ollut ratkaiseva vaikutus Toisen maailman sodan syttymiseen ja Hitlerin valtaan. He ovat olleet itse rakentamassa mainitun puolueen jo hyvin paljon ennen kuin Hitler itse edes omaksui antisemitististä vakaumusta. 

Juutalaisvihamielisyys oli luonnollisessa vihasuhteessa Neuvostoliittoa vastaan, koska kommunistisen puolueen johdossa oli runsaasti juutalaisia. Bolshevismi ja juutalaiset samaistettiin johdonmukaisesti.
Kansallissosialismi hyväksyi sellaiset uskonnot, jotka puolestaan olisivat valmiit hyväksymään elämän kovat tosiasiat arjalaisen rodun ylemmyydestä. Natsit tahtoivat luoda uuden uskonnon muinaisten skandinaavisten uskomusten mytologiselle pohjalle. Tässä mytologiassa uusi pääjumaluus oli Sallimus. Suomalaiset runoilijat osasivat hommansa sotien aattona, kun korostivat saksalaisen ja suomalaisen rodun ylivoimaisuutta Kaitselmuksen johtamissa kohtaloissa. Pappien joukossa oli toki kansallissosialismin vastustajiakin 1930-luvun Saksassa, mutta nämä vastustajat kuuluivat ei-luterilaisiin protestanttisiin suuntauksiin, mutta suurin osa luterilaista papeista ja kirkon jäsenistä toimi Hitlerin johdolla vuonna 1933 perustetussa Evankelisten kirkkokuntien liitossa (Deutsche evangelische Kirche). Tämä luterilainen valtakirkko tuki täysin natsihallintoa ja sen uskonnollista puoluetta Deutsche Christen (DC). Protestanteista muutama johtaja rakensi Tunnustuskirkon, vastalauseeksi luterilaisen kirkon fasistisuudelle. Bonhoefferin kokemukset ovat tunnettuja. Hänen virsi on uudessa suomalaisessa virsikirjassa numero 600.

Martin Lutherin teos Juutalaisista ja heidän valheistaan syntyi jo 1543. Kirjan kannessa lukee, että tämä on koko kansan asia. Vuonna 1938 piispa Martin Sasse Eisenach uudisti saman teoksen Saksan silloisia tarpeita varten. Esipuheessa kerrotaan kirjan julkaisupäivänä 10. marraskuuta 1938, Lutherin syntymäpäivänä, että nyt on lopullisesti poltettava Saksan synagogat ja juutalaisten talousvalta olisi päätettävä Saksassa. Ihmiset saisivat täten kruunata Jumalan asettaman johtajan taistelun täydellistä vapauttamista varten. Maailmankuulu filosofi Karl Jaspers 1962 tulkitsi Saksan mentaalista historiaa siten, että Luther "antoi neuvoja juutalaisia vastaan, Hitler vain teloitti" (Der philosophische Glaube angesichts der Offenbarung, München 1962, S. 90) .

30. tammikuuta 1933 Hamburin uusi luterilainen piispa Ffancis Tüberl katseli uuden liittokanslerin Adolf Hitlerin paraatia ja lausui avoimesti luterilaisen kirkon puolesta siunauksensa, että sanoinkuvaamaton tunne historian Herrasta täyttää nyt hänen sydämensä: "Mit klopfendem Herzen erlebte ich den Einzug der Männerbataillone durch das Brandenburger Tor und den Vorbeimarsch an dem greisen Reichspräsidenten und seinem jungen Kanzler [= Hitler] unter dem endlosen Jubel der Menschenmassen ... Ein unbeschreibliches Hochgefühl, verbunden mit dem tiefsten Dank gegen den allmächtigen Herrn der Geschichte, erfüllte mein Herz ...". Luterilaisten kirkkojen tuki jatkui innokkaana Hitlerin hyväksi myös, kun 4.3.1933 Hitler piti puheen Königsbergissä. Die Allgemeine Evangelisch-Lutherische Kirchenzeitung kuvaili, että rukoukset nousivat jopa aivan taivaaseen saakka. Luterilaiset papit tukivat Hitleriä vaaleissa innokkaasti ja NSDAP saikin vaaleissa 44 % annetuista äänistä. Otto Dibelius, tunnettu luterilainen teologia ja pappi (Der evangelische Generalsuperintendent von Brandenburg) lähetti Hitlerille kirjeen 8. maaliskuuta 1933, että ”vain harvat meistä eivät olisi kiitollisia koko sydämestään teidän valintaanne” ("Es werden unter uns nur wenige sein, die sich dieser Wendung nicht von ganzem Herzen freuen"). Sanomattakin selvää on, että Dibelius ei ollut näiden harvojen joukossa. Luterilainen kirkko suositteli huhtikuussa 1933 alkanutta taloudellista boikottia juutalaisia vastaan. 26. huhtikuuta 1933 Bayerista tuli luterilainen pappi Walter Künneth, joka antoi lausunnon, jonka mukaan Hitlerin antama asetus juutalaisten rajoittamisesta hallinnossa on tarpeellinen, koska juutalaisten vaikutusvallan liiallinen leviäminen Saksan julkisessa hallinnossa on vaarallista ("Insbesondere erweist sich diese Neuregelung erforderlich infolge des Überhandnehmens des jüdischen Einflusses, der die Gefahr einer Überwucherung des deutschen Geistes im gesamten deutschen Öffentlichkeitsleben bedeutet"). Lausunnossa puhuttiin vielä väkivallattomasta juutalaisten siirtämisestä pois. Hitler vetosi samana päivänä uskonnolliseen perinteeseen. Samana päivänä perustettiin myös Saksan salainen valtiollinen poliisi Gestapo.

Huhtikuussa 1933 Bayerin luterilainen sanomalehti ylisti Hitleriä upeilla otsikoilla: "Werkzeug göttlicher Vorsehung", jumalallisen kaitselmuksen väline: ”Me näemme hänet jumalallisen kaitselmuksen välineenä” (”Wir sehen in ihm ein Werkzeug der göttlichen Vorsehung ... Möchte er das, was er kraftvoll begann, vollenden dürfen zum Segen unseres Volkes und unserer evangelischen Kirche"). Vapun päivänä Münchenin kaupungin papit esiintyivät jopa hakaristivaatteissa. 6. toukokuuta 1933 sanottiin irti yliopistoista kaikki juutalaiset professorit. Erittäin tunnettu Tübingenin yliopiston teologian professori, raamatuntutkija Gerhard Kittel julkaisi kesäkuussa 1933 esseen, jossa tuettiin juutalaisten ongelman ratkaisemista Hitlerin viitoittamalla tavalla. Tämän jälkeen Kittel antoi papistolle ammattiapua aina vuoteen 1944 saakka. Berliinissä 7.6.1933 Saksan evankelisen kirkon komitea (Der Deutsche Evangelische Kirchenausschuss beim Kirchenbundesamt in Berlin) julisti kaiken tapahtuneen jälkeen, ettei Saksassa ole mitään juutalaisvainoa.

Suomen sotaveteraanit ovat pelastaneet Suomen monelta kovalta kohtalolta. Nyt on sinänsä hyvä, että Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen ovat luterilaiset kirkot saaneet taas avautua. Nyt on varottava, ettei Toisen maailmansodan henki, kansallisaate ja vihantunteet täytä uudelleen avattujen kirkkojen tiloja. Tällöin kirkkojen viesti olisi täysin väärä, jopa erehdyttävästi palauttaisi historiansa muistaville venäläisille mieleen vanhojen aikojen ideologiat.

Juha Molari, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172, +358 44 238 1165
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
Twitter: https://twitter.com/molarijuha

maanantai 15. syyskuuta 2008

Terveisiä Inkerin kirkosta!

Perjantaina 12.9.2008 lähdimme odotetulle seurakuntamatkalle Pohjan suomalaisesta seurakunnasta Venäjälle. Rajan ylityksessä ei ollut ongelmia. Pappispuvussa selvitin, että pikkupaketit menevät lasten kotiin. Rajaviranomainen antoi meidän mennä. Molempiin suuntiin muodollisuudet menivät ”niin kuin voi”, ”kak masla” (ven.). Kävimme menomatkalla Pietarissa Pyhän Marian kirkon konsertissa, joka oli vaikuttava kokemus.

Illalla saavuimme Pietarin "toiselle puolelle" Kolppanaan, jonka historia on jo vuosisatainen. Kolppanan kirkko sai syntynsä 1800-1802, mutta kirkko suljettiin 1937 sotien tähden. Saksalaismiehityksen aikana inkeriläiset siirrettiin Suomeen 1943, mutta näitä palautettiin Neuvostoliittoon pitkälle Siperian kiertomatkalle. Neuvostovallan aikana kirkko häväistiin täydellisesti. Kestopäällyste pistettiin hautausmaan päälle. Itse kirkko muutettiin osaksi tehdasrakennusta. Nyt kirkosta on saatu pieni sakastiosa palautettua kirkolliseen käyttöön.

Lauantaina 13.9.2008 oli Kolppanan kirkon suuri juhla. Seurakunnan kirkkoherrana toiminut, rovasti Arvo Soittu sai toimittaa piispa Aarre Kuukaupin kanssa poikansa Aleksander Soittun pappisvihkimyksen. Myös allekirjoittanut oli avustamassa pappisvihkimystä Raamatun sanan ja kättenpäällepanemisen avulla. Sain seisoa itsensä piispan vieressä. Tällaisissa pienissä köyhissä seurakunnissa, jotka ovat kokeneet vuosien aikana kovia yhdessä alueen muun väestön kanssa, ymmärtää kirkon olemassaolon aivan eri tavalla suureksi Jumalan lahjaksi kuin mitä itsestään selvyytenä elävässä Suomessa. Piispa kertoi, että ”kolmea pappia yhteen sukuun on historiallista Inkerin kirkossa”.

Arvo Soittu saarnasi pojalleen, että sähköinsinöörinä hän piti äitiään vanhuudenhöperönä, kun tämä oli pyytänyt pojalleen uskoa. Ihmeellisesti Arvosta tuli pappi. Alexander-pojan pappisvihkimys on historiallinen hetki. Jumala antoi enemmän kuin äiti pyysi.

Jätimme seurakuntamme lahjatavarat, jotka menivät lastenkodin hyväksi. Lastenkodin elämän on nopeasti kehittynyt. Tällä hetkellä lapset voivat jo matkustaa Espanjaan lomalle tai laskettelemaan. Heillä on riittävästi vaatteita. Tuen luonne ja sisältö on muuttunut. Lopulta kävimme Villa Inkerin vanhainkodissa. Leirikeskuksemme oli itsessään ihme siihen nähden, mitä se oli ollut vielä joitakin vuosia sitten. Leirikeskuksessa riittää kuitenkin yhä runsaasti työtä. Meitä kohtaan herra ja rouva Soittu olivat erittäin vieraanvaraisia. Ateriat olivat runsaat.

Sunnuntaina 14.9.2008 menimme 100 vuotta vanhan Terijoen kirkon uudelleen vihkimiseen. Terijoen pormestari oli paikalla. Ortodoksipappi tuli kunnioittamaan juhlaa. Piispa Kuukauppi toimitti kirkon uudelleen vihkimisen. Tämä kirkko oli joutunut pois käytöstä Neuvostoliiton aikana. Paikalla oli elokuvateatteri Bobeda, ”voitto”. Elokuvateatterin perustajat eivät tienneet tästä voitosta, jota 14.9.2008 todistaa. Kuukauppi puhui ihmeestä. Jumala uudistaa. Niin kuin elämämme voi olla poljettu, sorrettu, mutta ihme tapahtuu. Kristuksessa syntyy uusi luomus, entinen on mennyt. "Jos Herra ei rakenna huonetta, turhaan sen rakentajat näkevät vaivaa". Piispan mukaan tällaiset tapahtumat ovat Inkerin kirkolle tärkeitä, "konkreettisia todisteita Jumalan lupausten toteutumisesta". Lutherin sanoin syntinen hyväksytään Jumalan valtakuntaan Jeesuksen Kristuksen sovitustyön kautta. Seurakunta veisasi Jumala ompi linnamme, suomeksi ja venäjäksi. Evankeliumisaarnateksti oli Matteuksen evankeliumin luvusta 22, jossa Jeesukselta kysyttiin lain suurinta käskyä. Pastori Aleksandr Kudrjavtsev piti hyvin vanhoillisen saarnan, jossa käsitteli vihollisuutta ja moitiskeli, ettei ihmisillä ole aikaa tulla kirkkoon. ”Ihmisiä kiusataan ajan puuttumisella”.

Juha Molari, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172, +358 44 238 1165
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
Twitter: https://twitter.com/molarijuha

sunnuntai 7. syyskuuta 2008

Tekikö Helene von Mannerheim itsemurhan?

Aloitan tämän blogini rajusti, koska elämäni ei ole ollut kovin helppoa. Rajukysymykseni on ollut tänään ajankohtainen: Tekikö Helene von Mannerheim itsemurhan?

Tämän viikon keskiviikkona pistäydyin ortodoksipapin isä Mitro Revon viisikymmenvuotissyntymäpäivillä Katajanokka. Torstaina tapasin Mannerheim-tutkijoita Pohjan Pyhän Marian kirkon hautausmaalla. Sunnuntaina saarnasin kirkossa - Helene von Mannerheimin haudan lähettyvillä - pikkupääsiäisenä kyvystä ja kyvyttömyydestä kestää elämän kärsimykset.

Elämää pitää elää intohimoisesti. Kuolema on sitten lepoa”, Mitro kertoi oivaltaneensa sydänsairautensa kanssa. ”Emme arvosta ihmisyyttä tarpeeksi. Luulemme olevamme oikealla asialla puolustaessa vapautta, mutta olemme menettäneet halun ja uskalluksen elämään”. Veljen itsemurha opetti Mitron, ”ettei ole itsestään selvää, että ihminen jaksaa elämäänsä. Kunhan pysyisi kuitenkin elossa edes kuolemaan asti, mutta jotkut kuolevat ennen kuolemaansa”.

Jos oma elämä otetaan tosissaan, emme voisi kohdella toista niin kuin liian usein teemme”. Nämä Mitro Revon lauseet lasten psykiatri Raisa Cacciatoren haastattelussa jäivät mieleeni, sillä ihmisen onni on kiinni myös ihmisen kyvystä ottaa oma elämä tosissaan. Syntymäpäivillä toki tuli ilmi, että ortodoksisen ja roomalaiskatolisen kirkon julistuksessa ja tavoissa on pieni pimeä piste: Mitro haaveilee vain naisystävästä, mutta pappina hän ei saa enää mennä naimisiin heikäläisten elämänkielteisten säännöstöjen mukaan.

Elämä antaa itse ihan tarpeeksi – joskus liikaa kovuutta. Mitro Repo kertoi, että ei ole suinkaan varmaa, että ihminen jaksaa elämäänsä. Mitron veljen itsemurha vaikutti kovasti pastorimieheen. Torstaina – seuraavana päinä mainittujen synttäreiden jälkeen - tutkin kolmen Mannerheim-tutkijan kanssa Helene von Mannerheimin hautaa ja yksityiskirjeitä kirkkomme hautausmaalla sekä söimme aterian Karjaalla. Ehkä yksi heistä saapuu keväällä 2009 kirkkoomme ja tuo mukanaan Mannerheim draaman, niin kuin alustavasti juttelimme.

Mietimme vakavasti sitä mahdollisuutta, että Helene ei kestänyt: hän olisi tehnyt itsemurhan. Mies jätti vain vuosi aiemmin Helenen ison perheen yksinhuoltajaksi, sitten nuori äiti kuolee niin kuin siihen aikaan lääkärit aina kirjoittivat ”sydämen järkytykseen” (tms.). Siihen aikaan lääkärit eivät tehneet sellaisia kuolinsyytutkimuksia kuin nykyään. Katsoimme kirkkoherravirastosta vanhaa merkintää hautajaispäivästä, mutta se oli tavallisin karu yksi viiva kirkonkirjoissa. Kirjeessään Helene väittää, että kaikki ovat hylänneet hänet. Ihminen ei aina kestä kokemaansa kärsimystä. Uskovaiset lohduttavat usein erheellisesti, kun sanovat Jumalan antavan vain sopivasti kärsimyksiä itse kullekin, jokainen saisi itselleen kohtuullisen ristin kannettavakseen. Ei pidä paikkaansa: liian monet rikkoutuvat, kaikki eivät jaksa elämäänsä.

Mitro Repo sanoi aivan oikein keskiviikkona syntymäpäivähaastattelussaan, että ei ole suinkaan itsestään selvää, että ihminen jaksaa elämäänsä. Onnettomuus voi tehdä ihmisestä katkeran, jos vaikka tämä ihminen ei päätyisi äärimmäiseen itsetuhoon. Hänestä tulee uskonnollinen ihmisvihaajan, misantroopin, naamarin kantaja, katkera sydän sykkii uskonnollisten – mahdollisesti jopa oikein opittujen - sanojen ja muotojen takana; elämän happamuus ja katkeruus saavat suojansa uskonnollisissa muodoissa, kielloissa ja vallankäytössä. Minusta oli kiehtovaa Mitron syntymäpäivillä, että hän sanoitti ne samat tunteet, joita itse ole löytänyt oivallukseksi elämäni muutoksissa ja väitöskirjatyössäni ranskalaisen psykoanalyysin parissa: ”Elämää pitää elää intohimoisesti. Kuolema on sitten lepoa”. Liian moni on menettänyt halun ja uskalluksen elämään.

Voi olla, että suomalaisen suurmiehen äiti menetti halunsa elämään, kun mies lähti toisen naisen kanssa Pariisiin. Helene jäi lasten kanssa yksinhuoltajaksi. Kuoli vain vuosi hylätyksi tulemisen jälkeen, vaurautensa menettäneenä. Carl-poikakin erotettiin lukiosta eikä teinipojalla ollut menestystä Haminassakaan.

Mietittäväksi jää, missä määrin nämä lapsuuden kokemukset ja aikamiehenä koetut sodan hirveydet jättivät jälkensä kaunosieluiseen sotamarsalkkaan, jolla oli venäläisen vaimonsa ohessa lukuisia naissuhteita, mutta nämä eivät kuitenkaan tuoneet miehelle parasta onnea. Tyttäreistä tuli surkean perhe-elämän ja avioeron jälkeen aivan reppanoita, jotka eivät koskaan myöskään avioituneet.

Juha Molari, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172, +358 44 238 1165
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
Twitter: https://twitter.com/molarijuha