keskiviikko 26. marraskuuta 2008

Kauheita kuvia sähköpostissa

Sain tänään kauheita kuvia Hitlerin aikojen keskitysleireistä. Minussa ei ollut sellaista masokistista mieltymystä, että olisin voinut katsella kuvia ihmisen julmuudesta. Kiitos kuitenkin ex-työtoverilleni Pihlajamäkeen, että sain nämä kuvat päivän ajankohtaisena uutisena! Olen lukenut viime päivinä erittäin monia psykiatria selvityksiä keskitysleiri- ja sotatraumoista. Traumatologia muodostaa tärkeän lähtökohdan itselleni, kun yritän ymmärtää evankeliumien syntymistä juutalaissodan järkyttävissä esivaiheissa, sodan aikana ja sen jälkeen.

Sigmund Freudin mukaan traumaattiset tapahtumat ja voimakkaat vietit elävät tiedostamattomassa omaa elämäänsä. Ihminen ei hallitse omaa sisäistä maailmaansa eikä toimi nautintoperiaatteen odotusten mukaisesti. Sodan traumaattiset kokemukset saattavat toistua unissa. Lasten leikeissä kivulias menetys toistetaan yhä uudestaan. Masokistille nautinto ja kipu ovat jopa päällekkäiset. Potilaat saattavat ilmaista paradoksaalista nautintoa kivuistaan, käyttäytyä itsetuhoisesti ja torjua terapeuttiset ohjeet. ”Egolla on mysteerinen masokistinen trendi” (Freud, SE 18:14). Ihminen ole herra omassa talossaan vaan hän elää elämäänsä merkittävältä osalta tiedostamattomien sielullisten tapahtumien varassa.

Erityistä mielihyvää teki lukea sana sanalta, rivi riviltä Kristina Saranevan artikkelin: Freudin traumateoria ja Nachträglichkeit-periaatteen merkitys psykoanalyysissa (Psykoterapia 2008, 27 [3]: 168-188). Kerrankin sai lukea jotakin hyvää analyysiä suomeksi. Saraneva tarkasteli seikkaperäisesti, miten Katarinan hoitotapauksessa vuonna 1895 Freud löysi Nachträglichkeit-ilmiön. Tuon periaatteen mukaan traumaattinen myöhempi kokemus palauttaa spiraalimaisesti tietoisuudesta torjutun muistikuvan. Tiedostamattomat muistijäljet saavat kausaalista merkitystä myöhempien tapahtumien yhteydessä. Sotaneuroositutkimustensa yhteydessä Freud täydensi traumakuvaansa. Trauma rikkoi väkivaltaisesti psyykeä suojaavan ärsykesuojan, mikä herätti ylisuuren määrän psyykkistä energiaa, jota henkilö ei enää kykene integroimaan muistityöskentelyllä. Traumaattisessa hyökyaallossa ihminen joutuu psyykkisen organisaation disintegraatioon. Tämä tarkoittaa sitä, että sotaneuroosin vaurioittamat sotilaat pelkäsivät tosiasiassa myös sisäistä vihollista eikä vain ulkoista.

Saranevan mukaan Freud käsitti, että trauma rikkoo elämän- ja kuolemanvietin fuusion ja tasapainon, mistä syystä osa kuolemanviettiä pääsee vapaaksi vaikuttamaan ihmisen mielessä. Menneisyyteen kuuluvat tapahtumat tarkistetaan psyykkisten merkitysten kannalta myöhemmissä elämänkokemuksissa. Myös kognitiivisen psykologian edustajat katsovat vakavien todisteiden puhuvan sen puolesta, että niin tiedostamattomat ja kuin tiedostetutkin prosessit ovat tärkeitä. Toistuvien traumatisoivien kokemusten on uskottu johtavan persoonallisuuden muutoksiin ja riippuvuuden lisääntymiseen. Miten ihminen menettelee tuossa tuskassa? Hänen primitiiviset lohkomisen menetelmät astuvat esiin, jolloin paha heijastuu ulkopuolelle. Henkilö saattaa kehittää deluusion, harhaisen fantasian. Fantasiassa hän korottaa itsensä tai lahkonsa johtajan yli-inhimilliseen asemaan, jolloin ehdottoman kuuliaisesti muu väki luopuu henkilökohtaisesta vastuusta idealisoidun kohteen hyväksi.

On häpeällistä, että luterilaisena pappina en voi pestä käsiä Hitlerin palvonnasta ja murhateoista, sillä Hitler sai Saksan luterilaisesta kirkosta mitä parhaan tuen valtapyrkimyksilleen ja kansallissosialismin syntymiselle. Vainoharhaisuus, joustamattomat mielipiteet, kyvyttömyys nähdä ”toisissa” ihmisissä samankaltaisuus kuin itsessämme eivät ole primitiivisen identifikaation (alkukantaisen itsemäärittelyn) tuntomerkkeinä kadonneet mihinkään Hitlerin hirmutekojen jälkeen – valitettavasti! Myös Raamatun evankeliumeissa on havaittavissa, että viholliskuvat kehystävät ja täyttävät lähimmäis- ja vihollisrakkauden käskyjä! Jacques Lacan kiinnitti hyvästä syystä huomiota siihen, että toinen ihminen määritellään kristillisessä lähimmäis- ja vihollisrakkauskäskyssä ”lähimmäiseksi” tai ”viholliseksi”, koska tämä henkilö ei enää ole osallinen asianomaisen kristityn omista arvoista. Lähimmäinen ei viittaa siis samankaltaiseen olentoon, vaan traumoja aiheuttavaan pahaan. Tämä paha lähimmäinen ei ole enää kuitenkaan avoin tarjotulle hyvyydelle. Tällä tavalla voi analysoida valitettavan usein, että kauniilta vaikuttaviin lauseisiimme on rakennettu ideologinen vihamielisyys.

Ps. olen erittäin vihamielinen muutamaa venäläistä henkilöä vastaan, jotka tahtovat turmella tyhmillä viesteillään blogini Amnesty Internationalista (toisessa blogissani). Nämä venäläiset ovat hyvin epäisänmaallisia Venäjän federaation näkökulmasta. Kun saan paremmin aikaa loppuviikosta, teen parhaani tuhotakseni heidän sähköpostit. Olen etsinyt tiedot näistä henkilöistä. Tällä tavalla informaatiosota koskettaa meikäläisenkin blogia! Olisi kiva tietää, onko kenelläkään muulla vastaavia ongelmia.

Juha Molari, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172, +358 44 238 1165
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
Twitter: https://twitter.com/molarijuha

maanantai 24. marraskuuta 2008

Blogit spam-hyökkäysten kohteena

Olen saanut eräälle toiselle blogilleni jo muutamia ulkomaalaistaustaisia viestejä, joiden välityksellä kävijöitä yritetään ohjata roskapostien pariin. Erästä miehisyyttä tukevaa lääkettä ja kaikkea muuta.

Informaatiopsykologinen ilkivalta ja häiriö on valitettavan yleistä oman aikamme maailmassa. Kaikkein parhaiten tunnettua on, että Viron patsaskiistan jälkeen venäläistaustaiset henkilöt häiritsivät Viron informaatioteknologiaan rakentuvia järjestelmiä, mutta vähemmän oli Suomessa puhetta, että hyökkäykset olivat myös Venäjän järjestelmiä vastaan. Äskettäin Moskovan patriarkan alainen kirkko Virossa joutui hakkerin uhriksi, kun tämä oli turmellut ortodoksisen kirkon viralliset sivut ala-arvoisella kuvamateriaalilla, jonka teema jääköön tässä tarkemmin mainitsematta häveliäisyyden tähden.

Muutama vuosi sitten jututin Panda Softwaren johtajaa tietoturvakysymyksistä ja tein lehtiartikkelin vakoiluohjelmista yms. Tällöin keskustelimme myös siitä, missä määrin rikollinen ansainta on vakoiluohjelmien ja spam-postituksen taustalla. Varmasti sitäkin on, mutta erityisesti roskapostien lähettäminen sähköpostiin ei välttämättä ole enää ansaintatarkoituksessa harjoitettua toimintaa, sillä roskapostiin vastaaminen tuntuu perin tyhmältä niiden teemojen tähden. Sitä vastoin otaksun, että aatteellisen ilkivallan tarkoituksena on täyttää tiettyjen henkilöiden ja yhteisöjen viralliset sähköpostit roskapostilla. Ylikuormittaa järjestelmää sen tuhoamista varten.

Oma periaatteeni on, että en laita koskaan pankkikortti- ja henkilötietojani internettiin, sillä netissä on vain sellaista tietoa, jonka hyväksyn julkiseksi. Tee sinäkin samoin!

sunnuntai 23. marraskuuta 2008

Ei ihan paras sää


Lähdin tänään noin klo 17 Pohjasta autolla Helsinkiin ja saavuin perheeni luo Kontulaan klo 18:30 tai vähän enemmin. Sää ei ollut ihan paras mahdollinen. Lumimyrsky täytti tiet lumesta. Tämä vaikeutti rajusti liikennettä. Minulla on tapani viettää maanantait Helsingissä perheeni luona, koska tällöin on minun vapaapäiväni kirkollisista töistä. Toki nyt oli ajatuksena kirjoittaa seurakuntaneuvoston esityslista maanantaina Helsingissä. Valitettavasti unohdin kannettavan tietokoneen sähköjohdon Pohjaan!

lumimyrsky 23.11.2008 aiheutti ongelmia liikenteessä


Itse olen kotoisin Savonlinnasta ja tottunut lapsuudesta alkaen lumeen. Uuden vuoden jälkeen ajan autollani ja menemme perheen kanssa lappiin Ylläkselle, jossa hiihdämme ja laskettelemme. Olen siellä tunturipappina. Lumi ei ole paha asia, vaan asennoitumiskysymys. En kokenut tänä iltana keliä mitenkään merkittävästi poikkeavaksi, mutta havaitsin, että liikenne välillä lähes pysähteli. Moottoritielläkin moni ajoi vain ehkä 50 kilometriä tunnissa. Tämä merkitsi huomattavia nopeuseroja eri autojen välille. Mielestäni liikenteen ei pitäisi juuri lähteä, jos ajokyky on lumimyrskyssä kovin epävarma.

Luultavasti matala, hyvin tiehen liimautuva autoni oli eräs ansio helppoon autoiluun lumimyrskystä riippumatta. Totta kai pitää autoilla harkitsevaisesti. Kovassa lumimyrskyssä korkea maastoauto ei ole ihanteellinen kulkuneuvo, koska tuuli tarttuu ja heiluttelee autoa liukkaalla pinnalla. Tämä oli selvästi nähtävissä tänä iltana, kun korkeat maastoautot matelivat tiellä.

Tässä muutama neuvo:
* Hyvät nastarenkaat ovat pahassa talvikelissä paras apu. Minulla on riittävän tuoreet nastarenkaat, joten ajaminen tuntui senkin vuoksi kesäiseltä.
* Kokeile tien liukkautta aina satunnaisesti jarrujen avulla. Kokeilin monta kertaa jarruja, koska ihmettelin muiden autojen hiljaista kulkua, mutta huomasin, että renkaat tarttuivat tiehen välittömästi, mitään liukkautta ei ollut todellisuudessa. Jarrujen avulla on syytä tarkkailla tien kuntoa, vaikka autossa olisi luistonestojärjestelmä (itselläni on).
* Joissakin kohdissa on syytä antaa auton vain mennä itsessään, jos pelkää liukkautta, mutta välttää kaasun painalluksia. Muisto luistonesto- ja nelivetoauto voi lähteä luisuun. Älä koskaan ylitä tuntumaasi autoosi ja tiehen, mutta myöskään paniikinkaltainen varovaisuus ei ole hyvä asenne auton kuljettamisessa.
* Jos olet epävarma, harjoittele lumikelissä ajoa, mutta ei välttämättä kaikkein pahimman lumimyrskyn aikana pääkaupunkiseudulla, jossa on jo muutoin aivan liikaa epävarmoja talvikuskeja. Nyt keli oli ihan kelvollinen, mutta autojen ohittamisen tarve edeltävien autojen huomattavan alinopeuden tähden tulee tarpeettoman toistuvaksi piirteeksi. Ohittaminenkin onnistuisi helpommin, jos alinopeutta ajava auto pysyisi omalla kaistalla eikä täyttäisi molempaa kahta kaistaa.

Surullista oli katsoa, miten moni auto oli tien poskessa tai kolhinut toisiansa. Kärsimys tekee kipeää.

torstai 20. marraskuuta 2008

Ruotsinkieliset ja suomenkieliset Raaseporissa

Synnyin ja kasvoin nuoruuteni Savonlinnassa. Kodissani ei puhuttu ruotsia, vaan savolaiskarjalaista suomen kieltä. Isäni ja äitini eivät puhu mitään muuta kieltä kuin savolaiskarjalaista suomenkielen murretta. Minä olen kuitenkin siirtynyt töihin kaupunkiin, jossa on enemmän ruotsinkielisiä (70 %) kuin missään muussa Suomen kaupungissa suhteessa suomenkieliseen (30 %) väestöön.

Opiskeluvuosina olin mukana Evankelisluterilaisen opiskelijalähetyksen toiminnassa Helsingissä. Tämä järjestö oli lähtökohtaisesti kaksikielinen. Lauloimme usein ruotsinkielisiä lauluja – minä en toki laulanut, koska en osaa suomenkielisiäkään. Kykyni oppia vieraita kieliä on ollut aina kehno, mutta tämä ei ole johtanut siihen, että sanoisin ”happamat” ruotsinkielelle ja ruotsinkielisille. Itse asiassa kaikki yksittäiset kohtaamiset ovat nuoruudestani alkaen olleet erittäin myönteisiä. Jos minulla ei olisi venäläistä vaimoa, kai minä rakastuisin suomenruotsalaiseen!

Helsingin liiketalouden ammattikorkeakoulussa (ennen Helia, nyt Haaga-Helia) tähdennettiin ruotsinkielen merkittävyyttä voimakkaasti. Ruotsinkielen osaamista ei saa edes laittaa ansioluetteloon, vaan sen pitää olla ehdoton välttämätön perusedellytys. Suuret sanat eivät toki muuta osaamattomuutta osaamiseksi. Kielen oppimiseen tarvitaan aikaa, työtä ja ruotsinkielen päivittäisiä kontakteja.

Keväällä 2008 aloitin Pohjan suomalaisessa seurakunnassa, vaikka hyvin tiesin, että vuoden 2009 alusta olemme osa Raaseporin (Raseborg) kaupunkia ja seurakuntayhtymää.
Historian havinoista voi periaatteessa löytää millaista tahansa luurankoa, jos omat pelot etsivät pahaa objektia uhkakuvien luomiseksi. Minulla ei ole Pohjasta mitään luurankoa menneistä etäisistä vuosista. Pojo svenska församling ja seurakunnan kirkkoherra Johan Westerlund ja kaikki muutkin työntekijät Håkan, Cecilia, Carita, Frida, Helena ja Vivan sekä tietysti upeat luottamushenkilöt ja seurakuntalaiset eivät ole luoneet mitään pelkokuvaa itselleni. Olen lähtökohtaisesti pitänyt periaatteena, että en suostu vainoharhaisuuteen, en sano ”happamia” ruotsinkieliselle väestölle, enkä koe mitään alamittaisuutta.

Uuden seurakuntayhtymän luominen luonnollisesti voi herättää pelkoja niin kuin kaikki muutokset herättävät. Kiistatonta on, että yhtä hyvin Pohjan suomenkielinen kuin ruotsinkielinen seurakunta jäävät selväksi vähemmistöksi Raaseporin seurakuntayhtymässä, jonka suurin seurakunta on Tammisaari (Ekenäs). Kun olen lukenut CIA:n tai Naton tutkimuksia lahkojen ja organisaatioiden psykologiasta stressitilanteessa, olen saanut vahvistusta ajatukselleni, jonka mukaan elämään on terveellistä suhtautua leppoisasti, lämmöllä ja hyvällä mielellä. Aina emme saa omia päätöksiä, suunnitelmia tai toiveita läpi, mutta demokratian luonne on sellainen, ettei aina oma tahto toteudu. Kirkollisveroprosentti oli erilainen kuin joskus olisimme toivoneet, mutta hyvin kaikki näyttää kehittyvän.

Tänään oli Tammisaaressa Yhteisen kirkkoneuvoston kokous. Anders Lindström toimi puheenjohtajana, Pohjan suomalaisen seurakunnan edustaja oli Leena Ruusunen. Totesimme Leenan kanssa kokouksen jälkeen, että ilmapiiri oli erinomaisen sympaattinen ja hyvä. Kaiken lisäksi pidän Leenan kyvykkyydestä olla ihmistä kunnioittava kristitty jokaisessa tilanteessa. Hän luo mahdollisuuksia, ei estä mahdollisuuksien syntymistä. Tämä on Leenan poikkeuksellinen armolahja (karisma). Kokouksen jälkeen juttelin hyvästä ilmapiiristä vielä Leenan kanssa, kun vein hänet Karjaalle auton luo. Jatkoin matkaa Helsinkiin ja totesin, että on aiheellista kirjoittaa julkisesti alueemme ruotsinkielisen väestön sivistyneestä asenteesta vähemmistökieltä kohtaan. Varmasti suomenkielen puhuminen ei ole aina helppoa ja luonnollista, mutta kukaan ei vaadi mahdottomia. Yrityskin havaitaan. Uskallan väittää, että suomenkielisellä väestöllä olisi erittäin paljon opittavaa, jotta suhtautuisimme tasa-arvoisesti, ilman omia henkilökohtaisia kompleksejamme, ruotsinkieliseen väestöön.

Raaseporin alueen seurakuntien muodostama seurakuntayhtymä on kuntaliitoksen tähden syntynyt pakkoavioliitto, jossa ei ole ollut seurustelua edeltävää luonnollista ihastusta, mutta uskon tämän alueen seurakuntien pakkoavioliiton muuttuvan romanttiseksi rakkausavioliitoksi. Tällainen on seurakunnissamme mahdollista kristillisen uskon synnyttämän lähimmäisrakkauden ja keskinäisen kunnioituksen tähden.

Sama blogissa: http://juhamolari.suntuubi.com/?cat=8&y=2008&m=11&d=20

maanantai 17. marraskuuta 2008

Mitä minä väitän helmikuun 7. päivä 2009 Yliopiston auditorium XII:ssä?


Väitöskirjani tarkistetaan lauantaina 7. helmikuuta 2009 klo 10:15 alkaen Helsingin yliopiston päärakennuksen vanhalla puolella, Auditorium XII, Unioninkatu 34 (00100 Helsinki; käynti Senaatintorilta Tuomiokirkon läheltä). Vastaväittäjinä ovat dosentit Petri Luomanen ja Pekka Lund. Kustoksena toimii professori Ismo Dunderberg. Väitöstilaisuuden jälkeen kutsun muutamia tärkeitä ihmisiä vastaväittäjien Petri Luomasen ja Pekka Lundin kunniaksi järjestettävään karonkkaan Helsingin Kirjatyöntekijän yhdistyksen tiloihin, Kirjatyöntekijänkatu 10 (00170 Helsinki; Pitkänsillan ja Hakaniemen sillan välissä). Kutsuisin enemmän, mutta kukkaroni ei salli kaikkia. Kutsuja on kuitenkin tulossa! Tänään olen varannut vahtimestarilta väitöstilan ja karonkkapaikka on varmistettu (kiitos Aila Pääkkö ennakkovarauksesta!). Tänään on myös varattu frakki. Kuvassa valkea liivi, jota käytän karonkassa; tumma liivi on itse väitöstilaisuudessa. Pistä päivämäärä kalenteriisi!


MIKSI MINÄ VÄITÄN?


Kansankirkon pastorina olen joskus tavannut uskovia tai muita ideologisia ihmisiä, jopa viranomaisia, jotka ovat pahasisuisia ja äärimmäishenkisiä. Heidän maailmansa on musta tai valkea. Eikä siinä mitä, että olen havainnut sellaisia ihmisiä, kun minutkin on syystä ja syyttä arvioitu joskus tuollaiseksi. Mikä tekee ihmismielen niin joustamattomaksi ja ylen huolestuneeksi elämästään ylipäätänsä?

Tutkijana olen toista vuosikymmentä vuotta pohtinut, miten voidaan selittää, että Q-evankeliumia, Matteuksen ja Luukkaan evankeliumin yhteistä lähdeaineistoa, josta käytän hiukan provokatiivisesti vapaassa puheessa ilmaisua ”ensimmäinen evankeliumi”, hallitsee tämänkaltainen tiukka mentaliteetti. Evankeliumissa ei ainoastaan luokitella ihmisiä sananmukaisesti susiin ja lampaisiin – työni ohjaajan Risto Uron väitöskirjan otsikkoa ihastellen, vaan sanotaan happamat maalliselle omistamiselle. Miestä pidettiin kelvottomana jo sillä perusteella, jos hän kävi hautaamassa isänsä eikä lähtenyt välittömästi – köyhyyteen antautuen - Jumalan valtakunnan elokorjuuseen, paljain jaloin ja ilman kukkaroa.

Aloitin 1980-luvulla väitöskirjatutkimuksen ja yritin etsiä selitystä antiikin kyynisestä aatevirtauksesta. Sellainen tutkimus oli suosiossa siihen aikaan eikä suosio ole hävinnyt täysin vieläkään. En uskaltanut saattaa tutkimustani väitöskirjaksi, koska aatevirtausten välisten vaikutuslinjojen rakentaminen alkoi vaikuttaa siltä, että minä hukkaan itse varsinaisen ongelman. En uskonut enää viestiini. Mietin 1990-luvun alussa teologisen tiedekunnan jatkotutkimusseminaarissa psykologisten menetelmien käyttöä, mutta minulla ei ollut osaamista eikä rohkeutta paneutua asiaan siinä vaiheessa.

2000-luvun alussa jouduin toista tutkintoani varten liiketaloustieteen tutkimusten pariin ja luin Suomessa ja Venäjällä useita kymmeniä liiketaloustieteen ja kansantaloustieteen arvostettuja tutkimuksia, joissa oli rohkeasti käytetty psykologian menetelmiä. Nobelin taloustieteen palkintojakin oli jaettu psykologeille. Ymmärsin, että minun ei pidä teologinakaan lähestyä antiikin ihmisten köyhyyttä ja lahkomaista asennoitumista eri tavalla kuin ekonomit, lääkärit tai sosiologit lähestyvät vastaavia ilmiöitä. Lopulta Risto Uron kirjoitukset kognitiotieteestä rohkaisivat, että meillä Helsingissä Raamatun tutkijat uskaltavat hyvinkin luoda uutta ja tehdä vaikeita kysymyksiä, teologisesti sanoen jopa ideologiakriittisiä kysymyksiä, rikkoa eksegetiikan metodikaanonin rajoja, mutta samanaikaisesti säilyttäen helsinkiläisen eksegeettisen huippuosaamisen. Löysin pian sotatraumoja ja ääriliikkeitä tutkivia Naton julkaisusarjassa ilmestyneitä lukuisia tutkimuksia, CIA:n johtavan psykiatrin Jerrold Postin teokset, venäläisiä informaatiopsykologista sodankäyntiä käsitteleviä uudehkoja tutkimuksia ja paljon muuta. Kieltämättä Johan Bäckmannin väitöskirja Venäläisestä mafiasta (tai sen kuvitteellisuuden hyödyntäjistä) oli teoriataustansa tähden erittäin rohkaiseva!

Oman aikamme terrorismin uhka oli selvästi virittänyt sotilasliittojen psykiatrit analysoimaan ihmismielen traagista luonnetta, joka ilmenee uskonnollisen sanaston taustalla. Nämä asiantuntijat analysoivat uskonnollista mieltä Sigmund Freudin ja Melanie Kleinin viitoittamalla tiellä – tai heihin tukeutuvien psykoanalyytikkojen avulla. Minulle tuli selväksi, että evankeliumeja ei voi riittävästi tarkastella vain uskomusten yliluonnollisten väitteiden avulla, vaan tulee paneutua ihmismieleen, vuorovaikutukseen ja valtaan. Opinnäytetyöni tarkastajana toiminut Kari Syreeni onkin kirjoittanut useamman kerran evankeliumeista psykoanalyyttisen viitekehyksen innoittamana. Niin ovat ansioituneesti tehneet myös molemmat vastaväittäjäni, joten väitöstilaisuudesta voi tulla kiehtova ja opettava kokemus itselleni.

Ranskalainen psykoanalyytikko, jälkistrukturalistinen ajattelija Jacques Lacan ilmaisi paluun Sigmund Freudiin ja voitti suuren vaikutusvallan kirjallisuus- ja taiteentutkijoiden parissa. Me voimme olla ylpeitä Helsingissä teologisessa tiedekunnassa, että Petri Merenlahti on väitöskirjassaan ja muissa kirjoituksissaan paneutunut Lacaniin. Minulle Lacan sopi erinomaisesti Freudin ja Kleinin ohessa, koska tämä psykoanalyytikko oli väitöskirjastaan alkaen paneutunut erityisellä antaumuksella paranoidisen psykoosin tutkimukseen ja kuvailuun sekä itse kielen problematiikkaan.

MITEN MINÄ VÄITÄN?

Kirjallisuustieteilijöiden, historiantutkijoiden ja Raamatun tutkijoiden sekä valtiotieteilijöiden psykoanalyyttiset sovellutukset häiritsivät minua sitä enemmän, mitä enemmän minä luin, mutta myös ne kiehtoivat yhä enemmän. Olin tyytymätön siihen, etteivät nämä asiantuntijat käy keskustelua käyttämänsä teoriataustan kanssa, joskus eivät edes tunnista sitä. Tiukkaan tarkistukseen joutuva väitöskirjani on kirjoitettu tässä suhteessa läpinäkyväksi, koska haluan käydä kriittistä keskustelua psykoanalyyttisen taustateorian kanssa ja erityisesti soveltavien tutkimusten laiminlyöntien vuoksi. Psykohistorialliset tutkimusintressit ovat tulleet myös yhä avoimemmiksi monitieteellisyydelle. Raamatun tutkijat eivät ole tiettävästi akateemisissa väitöskirjoissaan pohdiskelleet geenitutkimuksen, reseptoreiden ja hormonien toimintaa, mutta psykologian käyttö eksegetiikan tai sosiologian tutkimuksissa väistämättä nostaa tämänkin puolen mukaan. Jätän sen toki nöyryydessäni taustalle. Miten minä voisin analysoida ideologisen lahkon ilmiötä ja vallankäyttöä vain psykososiaalisena, jos samanaikaisesti aivotutkijat ovat voineet havaita yhteyksiä uskonnollisen kokemisen, huolestuneisuuden, alistumisen ja geneettisen taustan välille? En sano väitöskirjassani, että tietty lause Raamatussa johtuu tietystä geenistä, se olisi jo varsin banaalia, vaan torjun sen itseään petollisesti laiskuuteen ja hyväuskoisuuteen flirttailevan näkemyksen, jonka mukaan psykopatologiset seikat eivät näyttelisi – tai ei voisi näytellä – jopa merkittävää osaa hengellisen tai ideologisen väkivallan ja äärimmäishenkisten hallusinaatioiden takana.

Olen hyvin tietoinen Gadamerin, Habermasin, Foucaultin, Derridan ja Ricoeur sekä monen muun arvostetun tutkijan perusteellisesta analyysista psykoanalyyttisen soveltavan tutkimuksen mahdollisuuksista ja mahdottomuudesta. Vaikka Harbermas puolusti psykoanalyysia Gadamerin syytöksiä vastaan, hän nosti esiin epäilemättä tärkeän ongelman freudilaiselle kirjallisuustutkimukselle: kysymys on siitä, löytyykö kirjoitusvirheistä ja saumakohdista todella olennainen kirjoittajan persoonallisuudesta ja lapsuuden dynaamista voimista. Q-evankeliumin tutkimuksessa tekstin johdonmukaisuuden ja eheyden avulla ei voi arvioida evankelistan ja hänen yhteisönsä psykopatologiaa myöskään sen tähden, että itse teksti on syntynyt sirpalemaisesti. Sitä vastoin monessa muussa Freud ja Lacan antavat paljon ajattelemisen aihetta Raamatun tutkijalle.

Tuskin kukaan Q-evankeliumin tutkimukseen erikoistunut Raamatun tutkija enää tänä päivänä kiistää evankeliumin kerroksellisuutta. Q-evankeliumin polemisointi ja tyypittely ”pahaa Israelia” tai fariseuksia vastaan ei kuulu Q-tradition varhaisimman kerrostuman tuntomerkkeihin, vaikka jo historiallinen Jeesus on voinut toki joutua väittelyihin. Yksittäisen tradition historia on kuitenkin eri asia kuin kirjoituksen komposition synty. Kokonaiset tekstirakennelmat syntyvät yksittäisten tekstien ja traditiokappaleiden jälkeen. Q-tutkimuksissa on käyty ankaraa väittelyä profeetta- ja viisauskirjallisuuteen tukeutuvien teorioiden välillä. Olisiko Q-evankeliumin varhaisin ydin määriteltävissä profeettakirjallisuuden vai viisauskirjallisuuden avulla? Olen sanoutunut irti tästä lajimääritelmiin tukeutuvasta luokittelusta. Analysoitavaksi valitsin ison tekstimäärän Q-evankeliumista. Itse asiassa väitöskirja varten olen rekonstruoinut suomeksi koko Q-evankeliumin ja liittänyt siihen yksityiskohtaiset selostukset. Lähtökohta oli koota kaikki Q-tekstit, joissa arvioidaan köyhyyttä ja rikkautta. Näin menetellessä en voinut välttää vihan toistuvaa esiintymistä teksteissä. Ei ole suinkaan sattuma, että köyhänä ja autuaana itseään ylistävä lahko julistaa itse itsensä parhaaksi lähimmäisrakkauden edustajaksi, mutta toivottaa Jumalan vihaisen tuomion kääntymättömille vastustajilleen ja niille, jotka eivät lähteneet heidän mukaan Jumalan valtakunnan liikkeeseen.

MITÄ MINÄ VÄITÄN EVANKELIUMEISTA?

Väitöskirjassani – mikäli helmikuussa 2009 vastaväittäjäni katsovat sitä myötätunnolla ja kohtuullisella lempeydellä – selvitin, (1) millainen kuva muodostuu Q-evankeliumista ja Q-evankelistasta, kun Q-aineistoa tarkastellaan yhtäällä psykohistorian valossa ja toisaalla poliittisen paranoian mallin avulla. (2) Mitä kriteerejä ja rajoituksia on psykohistoriallisella tutkimuksella aineistonsa kokoamisessa? (3) Millainen käyttäytymistieteellinen argumentaatio vaikuttaa psykohistoriallisten havaintojen taustalla? (4) Mitkä ovat psykoanalyysin heikot kohdat erityisesti muinaisen tekstikatkelman tulkinnassa? (5) Miten tutkimukset sotapsykoosista ja poliittisesta paranoiasta korjaavat, täydentävät ja muuttavat käyttäytymistieteellisinä viitekehyksinä psykoanalyysiin tukeutuvaa psykohistoriallista tulkintaa? (6) Miksi Q-evankeliumissa on köyhyyden ja kieltäymysten eetos toistuvasti esillä?

Tiedostan hyvin, että omistaminen ja kuluttaminen ovat sinänsä moderneja kulttuurisia ilmiöitä. Silti minun oli väistämättä kiinnitettävä huomiota siihen, että ensimmäisen vuosisadan puolivälin pelonsekaisissa tunnelmissa – juutalaissodan sotaisissa esivaiheissa - omaisuudessa ei enää nähty turvaa luovaa funktiota. Omaisuudesta tuli jopa luopua vapaaehtoisesti – tai itse asiassa omaisuuden pitämistä moitittiin häpeälliseksi! Q-evankeliumissa ilmaistut syvät ja tarkkarajaiset jaot hyvään ja pahaan paljastavat, että tuhoavat impulssit, kateus ja vainoava ahdistus olivat voimakkaita. Q-evankeliumin monivaiheinen kehkeytymisen aikana vahvistui vihamiesten tyypittely ja äärimmäinen vastakkainasettelu pahaa maailmaa vastaan. Q-evankeliumin synty noudattaa moraaliyrittäjien tunnettua menetelmää joukkojensa hallitsemiseksi. Kiusauskertomuksesta alkaen Q-evankeliumi velvoitti kuulijansa regressiiviseen ryhmäorjuuteen. ”Identiteettiyrittäjät” tekivät kertomuksen avulla Jumalan Pojasta absoluuttisen ihanteen, jotta ihmiset valitsisivat nälissäänkin Jumalan sanan, so. ryhmään kuulumisen. Kuvattua ideologista ja eettistä ehdottomuutta – jyrkkämielisyyttä - on pidettävä levottomille oloille tyypillisenä aatteellisena ratkaisutapana ja tunnereaktiona. Sellaisissa oloissa moraaliyrittäjät virittävät hysteriää joukkojensa kokoamiseksi ja valtansa säilyttämiseksi.

Minä väitän väitöskirjassani, mitä sopii saapua kuuntelemaan Helsingin yliopistoon helmikuussa 2009, että Q-evankeliumin synnyttäneen uskonnollisen lahkon julistus oli idealisointia, joka johti uskonnolliseen fanaattisuuteen. Voin liittyä Killen, Wadersonin ja Meissnerin määritelmiin, että kyse oli uskonnollisesta paranoiasta, jota hallitsivat lohkomisen ja projektion puolustusmekanismit. Q-ryhmä idealisoi oman yhteisönsä, mutta vähensi arvon muilta ihmisiltä. Ulkopuolelle jäi vain paholaisen valtakunta. Q-ryhmä synnytti itselleen fantasian Jumalan valtakunnan saapumisesta. Fantasiassa idealisoitiin oman ryhmän autuus. Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden vaatimusta ei esitetty. Lopunajat vaativat uskollisuutta ja kestävyyttä torjua epäuskoisten vallanpitäjien suomat epäluotettavat toimeentulomahdollisuudet. Q-ryhmä koki olevansa kaikkien tapahtumien keskipisteessä, lopunajallisen draaman näyttämöllä. En väitä, että kaikki Q-evankeliumin vaikutuspiiriin joutuneet ja lopunajallisia sanansaattajia sympatisoineet ihmiset olisivat olleet paranoidisia, vielä vähemmän psykopatologisessa mielessä, vaan tässä suhteessa koen kiehtovaksi psykoanalyytikkona meriittiä saavuttaneen Columbian yliopiston psykiatrian professorin Stanley J. Coenin pohdinnot narsistisesta riippuvuussuhteesta ja CIA:n johtavan psykiatrin Jerrold M. Postin selvitykset karismaattisuutena tunnetun johtajan ja seuraajien narsistisen suhteen.

Saa saapua paikalle, jotta näkee, mitä kristinuskon ensimmäisistä hetkistä väitetään teologisessa tiedekunnassa Helsingin yliopistossa! Väitöstilaisuudessa ei ole pukuvaatimusta.

Tieto väitöstilaisuudesta on myös tässä blogissani: http://juhamolari.suntuubi.com/?cat=8&y=2008&m=11&d=17
Meikäläisestä on enemmän kotisivullani: http://personal.inet.fi/business/molari.

sunnuntai 16. marraskuuta 2008

Horton - ryssäpelkoa suomalaisille lapsille


Keväällä 2008 Igor-poikani kävi katsomassa Pietarissa venäjänkielellä puhutun amerikkalaisen piirretyn elokuvan: Horton. Tämä Horton on sympaattinen ja hassu elefantti, joka elää leppoisaa elämää Noolin viidakossa. Eräänä päivänä elefantti kuulee ääntä leijuvasta pölyhiukkasesta. Hortonin ystävät luulevat tämän menettäneen järkensä. Pölyhiukkasessa asuu pieni Huuvillen kylä ja sen pormestari on ainoa, joka kuulee Hortonin äänen. Tästä alkaa vauhdikas kamppailu, kun kenkuru ”palkkaa” ilkeän korppikotkan tuhoamaan tuon pölyhiukkasen, jotta viidakon lapset eivät oppisi turhiin kuvitelmiin. Tarina meni hyvin Venäjällä, kun kaikki piirretyt hahmot puhuivat venäjää.

Tänään 16. marraskuuta 2008 kävin poikani kanssa katsomassa saman elokuvan suomenkielellä Finnkinossa. Paljastui venäjäviha, joka oli upotettu roolihahmoihin. Ilkeä korppikotka Vlad lausahti muutaman sanan venäjää. Muutkin vuorosanansa hän sanoi venäläisellä aksentilla. Tämä Vlad pitää likaisista töistä idyllisen viidakon ulkopuolella: http://www.youtube.com/watch?v=4ylfIm6k1AU ja http://www.youtube.com/watch?v=Qnu9-l_v04U ja http://www.waytoblue.com/media/horton/Horton_VladAttack/en/

Jim Carrey ja Steve Carell eivät suinkaan keksineet tarinaa itse, vaan animaatio perustuu Tohtori Seussin teokseen, jollaisena se heijastaa Toisen maailmansodan jälkeistä amerikkalaista kommunistien ja Neuvostoliiton pelkoa.

Jotkut ovat hyvätahtoisesti tahtoneet otaksua uudessa amerikkalaisessa keskustelussa, että Vlad ei olisi sittenkään venäläinen, vaan ehkä Transilvaniassa keskiajalla elänyt Vlad Tepes. "Hyvätahtoisuudelle” ei ole perustaa niin kuin suomenkieliset sanoittajat ovat oikein oivaltaneet. Kirjailijan elämäntarina vahvistaa, että venäläisten pelko tulee ilmi korppikotkassa. Lienee kuitenkin sattumaa, että kotka edustaa venäläisiä, sillä 1950-luvulla kotkan käyttö Venäjän symbolina oli kielletty kommunistisen ideologian tähden: vasta nyt 1990-luvun jälkeen kotka on palannut myös Venäjän kansalliseksi symboliksi. Sitä vastoin ei ole sattumaa, että Dr. Seuss kirjoitti mafian edustajaksi venäjää puhuvan hahmon. Valitettavasti! Mainittakoon vielä, että venäläisestä mafiasta puhuminen aktualisoitui 1990-luvun Jeltsinin valtakunnassa, kun taas 1950-luvulla mafioosolla ei tarkoiteta vielä mitään "rikollista organisaatiota", vaan pikemmin valtiollista ja kansallista paholaismaisuutta.

MIKSI MIELIKUVALLA ON MERKITYSTÄ?

Pienet lapset kuuntelevat ja katsovat jännittävän animaation lukuisia kertoja. He toivovat, että hyvä Horton-elefantti voisi pelastaa pienen elämän pölyhiukkasessa ja Huuvillen kylässä. Paha mafiooso on venäläinen, joka puhuu lapsen äidinkieltä venäläisellä aksentilla. Tämä jää lapsen tunnemaailmaan. Kun lapsi siirtyy elokuvateatterin ulkopuolelle, venäläinen maahanmuuttaja tai venäläistaustainen lapsi puhuu venäläisellä aksentilla elokuvan katsoneelle lapselle, jolloin alitajuntaan painunut pelon tunne tällä aksentilla puhuvasta korppikotkasta luo etäisyyden ja vierauden keskustelutoveria vastaan. Tämä venäläinen on hyvätahtoisuudessaan uskaltautunut keskusteluun huonosta suomesta (englannista) huolimatta, mutta nyt hänet koetaan "pahaksi korppikotkaksi"!

SYNTYI HULLUSSA AMERIKASSA 1950-LUVULLA

Jennie Kermode kertoo elokuva-arvostelussa Eye for Film –lehdessä (http://www.eyeforfilm.co.uk/reviews.php?film_id=13077) Iso-Britanniassa, että Vlad-korppikotka - Vlad Vladikoff - on nimenomaisesti Venäjän mafioson edustaja, palkkamurhaaja, jolla on ”repaleinen ulkoasu, terävät kynnet aseinaan”. Elokuva toistaa yhä uudestaan, että olet arvokas riippumatta siitä, miten pieni olet. Jo kirjan ilmestymisestä alkaen tämä on koettu, mutta erheellisesti, pro-life –liikkeen poliittiseksi iskulauseeksi. Dr. Seuss on jyrkästi kiistänyt yhteydet. Hän on uhannut jopa oikeustoimilla. Elokuvakriitikko ei sitä vastoin pistänyt riittävästi merkille venäläisvastaista fobiaa, joka Dr. Seussilla oli 1950-luvun hullussa Yhdysvallassa, jossa Neuvostoliitto ja Stalin herättivät pelkoa.

Jen Johans on Film Intuition-arvostelussa muistuttanut, että Seussin teos valmistui 1954, jolloin kirjailija oli itse käynyt juuri Japanissa ja jolloin Amerikassa käytiin McCarthyn tähden ankaraa poliittista arviointia kommunismin uhkasta. Adam Markovitz kirjoittaa hyvin lyhyessä Entertainment Weekly –katsauksessa, että Seuss yhtyi taiteellisesti McCarthyn poliittiseen ilmapiiriin Amerikassa. Teos on myös poliittinen allegoria. Ennen kaikkea on merkille pantavaa, että kirjan omistuskirjoituksen Seuss kirjoitti “minun suurelle ystävälle, Mitsugi Nakamuralle”, joka oli hänen ystävänsä Japanin matkan aikana. Juuri Japanin vierailu ratkaisi Horton-teoksen syntyyn. Who-ville on eräänlainen ihanne Japani: http://www.ew.com/ew/article/0,,20184333,00.html

Itse tohtori Seuss, oikealta nimeltään Theodos Seuss Geisel syntyi 2. maaliskuuta 1904, kuoli 24.9.1991. Toisen maailmansodan aikana hän teki animaatioita Ilmavoimien palvelukseen. Hänen tunnetaan myös kritiikistä Neuvostoliitolle annettua apua vastaan. Joskus on arvailtu, olisiko hän pitänyt kommunismin pelkoa liiallisena - vai päinvastoin. On vaikea nähdä, että miten Hortonin venäjää puhuva Vlad-korppikotka kertoisi, että kommunistien pelko on tarpeetonta 1950-luvun Yhdysvalloissa. On totta, että loppulauseessaan itse korppikotka herkistyy hellyyttävään toteamukseen pieneksi sekunniksi, mutta jää kuitenkin happamaksi ja ulkopuoliseksi: hän on pahan palkkamurhaajan symboli. Tämä paha korppikotka ei voinut tunkeutua hyvään viidakkoon, jossa oli toki epäluuloja ja yhteydenottoja korppikotkaan. Viidakossa kaikki rakastavat toisiaan. Venäjää puhuva korppikotka jää ulkopuolelle.

Teos Horton-elefantista julkaistiin elokuussa 1954 vain pari kuukautta sen jälkeen, kun McCarthyn ja armeijan polemiikki kommunismin uhkasta oli huipussaan. Yhdysvaltojen armeijassa järjestettiin näitä kuulemisia maaliskuun 1954 ja kesäkuun 1954 välillä. Senaattori Joseph R. McCarthy tutki kommunistien soluttautumista Yhdysvaltojen armeijaan. Kun tuloksia ei syntynyt, armeija syytti McCarthya ja tämän tärkeintä neuvonantajaa Roy Cohnia etuisuuksien antamisesta G. David Schinelle, mainittujen henkilöiden ystävälle. Tilanteen tähden järjestettiin kuulemiset, joita johti senaattori Karl Mundt. Kuulemiset alkoivat 16.3.1954. Nämä kuulemiset saivat paljon näkyvyyttä jopa televisiossa. Alger Hissin sekä Julius ja Ethel Rosenbergin tapaukset olivat saaneet muutamat uskomaan, että kommunistien soluttautuminen armeijaan olisi ollut laajaa. McCarthyn missio oli tutkia soluttautumisen laajuutta. Televisioidut kuulemistilaisuudet kestivät 36 päivää ja arviolta 80 miljoonaa ihmistä näki ainakin osa kuulemistilaisuuksista. Julkisuus kääntyi voimakkaasti McCarthyn vastaiseksi. Lopulta 2. joulukuuta 1954 senaatista 2/3 –osaa äänesti epäluottamuslauseen McCarthylle. Hänen merkittävä paikkansa kansallisessa politiikassa oli päättynyt. Itse kysynkin, että antoiko Dr. Seuss tukensa McCarthylle, päinvastaisista tulkinnoista huolimatta? Minun mielestäni Seuss kertoo rautaesiripun maailmassa, että paha kommunismi ei saanut tuhottua hyvää viidakkoa eikä pientä Huuvillen kylää pölyhiukkasessa, vaikka yhteydenottoja oli ollut viidakon sisäisen epäluuloisuuden tähden. Paha jää ulkopuolelle, mutta tämä paha korppikotka jää venäjää puhuvaksi hahmoksi. Valitettavasti!

Joka tapauksessa en suosittele elokuvaa sen rotu- ja kansallisuusennakkoluuloja vahvistavan vaikutuksen tähden. Eikö moderni toteutus lapsille olisi voinut olla 1950-luvun ylilyöntejä tasoittavaa ja pahatkin olisi pistetty puhumaan samaa englantia/suomea kuin muu väki? Niin olisi saanut kokea sen hyvän elämyksen, joka oli mahdollista venäläisessä elokuvateatterissa Pietarissa keväällä 2009.

Omat kotisivuni ovat tässä: http://personal.inet.fi/business/molari/ (Juha Molari)

Tämä elokuva-arvostelu on julkaistu myös toisaalla: http://juhamolari.suntuubi.com/?cat=8&y=2008&m=11&d=16

lauantai 15. marraskuuta 2008

Juoksulenkillä


Kävin tänään todella pitkästä aikaa juoksulenkillä. Juoksin pelkästään neljä kilometriä enkä sitäkään yhteen menoon. Totta kai jaksaisin juosta neljä kilometriä keskeytyksettä, mutta haluan juosta riittävän hyvällä vauhdilla ja askeleella. En voi pitää tällä hetkellä tuota mukavaa juoksuvauhtia useita satoja metrejä. Siksi pitää pysähtyä ja hengittää rauhassa. Joka tapauksessa olen tyytyväinen, että taas vihdoin aloitin juoksun. Huomenna taas uudestaan!

Olen joskus juossut erittäin paljon. Kaksikymmentä vuotta sitten juoksin enimmillään yli 200 kilometriä viikossa, mikä tarkoitti kahta tai kolmea juoksuharjoitusta päivässä. Harjoittelin kovaa, mutta sen jälkeen masensi, kun sääriluu murtui harjoituksesta. Sitten taas joskus pääsin juoksuharjoitteluun, mutta pappisviran hoito esti urheilukilpailuihin osallistumisen viikonloppuisin. Sitten otin jopa palkatonta virkavapautta, mutta virkavapauden ensimmäisenä päivänä jouduin Malmin sairaalan ja Auroran sairaalan kautta Meilahteen HYKS:n sairaalaan teho-osastolle, koska olin saanut niskan mätäruvesta staffulucoccus aureus –bakteerin, joka aiheutti verenmyrkytyksen ja kaikkea muuta pahaa. Lopulta sydämestä repesi mitraaliläpästä yksi osa. Tämä piti korjata sydänleikkauksella, jossa pistettiin carpentiere-osaproteesi sydämeeni. Tämä oli varsin masentava kokemus.

Sen jälkeen olen hölkännyt sen mukaan kuin hyvältä tuntuu ilman pahaa hengästymistä.
Juoksin pari vuotta sydänleikkauksen jälkeen Forssassa maratonin 3 tuntiin neljään minuuttiin ja Helsingin Jyryn joukkueessa ikämiesten Suomen mestaruuskisoissa pronssia 4 x 400 metrin viestijuoksussa. Menohaluja olisi toki paljon enemmän, mutta olen tahtonut varoa sydämen rasittamista liikaa. Kolmen minuutin vauhti tuhannella metrillä ei ole mahdotonta, mutta se muuttuu raskaaksi, jos jatkaa toista kilometriä. Nyt on ollut kovasti kiireitä työn tähden ja väitöskirjan viimeistelyn vuoksi. Siksi olen pitänyt täysin 3 kuukautta vapaata kaikesta lenkkeilystä. Lisäksi kuluttaa paljon aikaa ja energiaa, kun asuu kahdella paikkakunnalla: Helsingissä ja Pohjassa. Ehkä kesällä 2009 otan osaa johonkin juoksutapahtumaan Fiskarin tai Pohjan alueella.

Olen havainnut, että vatsanympärykseni ja poskeni ovat pyöreämmät kuin ennen. Tämä pyöreys ei tule vain siitä, että olen juoksun korvikkeeksi nyrkkeillyt pappilassa ja nostanut painoja. Juoksu ei ole vain tai lainkaan sellainen tapa, johon olisin enää riippuvainen, vaan kohtuullinen juokseminen pitää selvästi sydämen ja verenkiertoelimistön paremmassa kunnossa. Minun papillisessa ammatissa eivät ateriat ole ihan kaikkein terveellisimmät, joten fysiikan huolehtimista ei sovi täysin laiminlyödä. Sitä paitsi olen vakuuttunut, että kohtuullinen liikunta pitää myös pään paremmassa kunnossa. Tiedän toki kokemuksesta, että liian harjoittelun jälkeen ei jaksa edes ajatella. Kävely ei kuitenkaan sovi minulle, koska se on niin pitkäpiimäistä hommaa, että kyllästyy ajan hukkaan. Minä haluan lenkkeillä hengästyäkseni. Siksi juoksen yleensä noin 3.00-3.30 min/km –vauhdilla. Hengästyminen tekee niin tavattoman hyvää koko kropalle.

Helmikuun 2009 väitöstilaisuus lähestyy. Tähän mennessä on paras hankkia itselle hyvä fyysinen kunto, jotta henkisesti voin säilyttää tasapainoisen, valveutuneen olon koko väitöksen ajan, kun kaksi tiedemiestä - Petri Luomanen ja Pekka Lund - vastaväittäjinä arvioivat työtäni.

Huomaa! Meillä on Pohjassa Kristus-päivä, kristittyjen yhteinen rukoustapahtuma tiistaina 18.11.2008 klo 18:30: http://www.pohjansuomalainenseurakunta.auttaa.fi/kalenteri.html?date=2008-11-18&eventId=241#cal_event241

perjantai 14. marraskuuta 2008

EI pelkästään uskosta ja epäuskosta


Pistin liiketalouden opinnäytetyöni kotisivulleni: http://personal.inet.fi/palvelu/molari/huonekalut.pdf. Olin tehnyt tuon työn Helian ammattikorkeakouluun keväällä 2004. Tuli harmi, että seurakunnissa ei riittävästi kyetä toimintasuunnitelmissa nykyaikaiseen ajatteluun. Itsekään en tahtoisi unohtaa hyvää ja tarpeellista oppia!

Olin haaveillut, että nyt vuodeksi 2009 saisin tehdä älykkään toimintasuunnitelman, mutta Raaseporin seurakuntayhtymän rakentamisprosessin tähden ei älykkyyteen ollut aikaa. Mitäkö pitäisi tehdä ja ajatella toisin? Vaatii melko suurta kulttuurin muutosta kirkon työyhteisössä ennen kuin liiketalouden hyvät opit voivat tulla mukaan toiminnan suunnitteluun. Kaija, Sauli, Mirja, Pirjo ja Susanna saavat toki pelätä, että sekin hetki lähenee…

KUULUUKO DESING KIRKKOON?

Opinnäytetyössäni vuonna 2004 lähdin siitä, että Valtioneuvoston 15.6.2000 tekemän Muotoilu 2005! -periaatepäätöksen mukaan muotoilu on osa kansallista innovaatiojärjestelmää. Muotoilu 2005! -ohjelmassa lähtökohtana oli talouden rakenteissa tapahtuvat muutokset sekä muotoiluosaamisen kytkeminen osaksi elinkeinoelämän kilpailukykyä (Seurantaryhmä 2002, 4). Ohjelmassa korostetaan, että design tulee nähdä käyttäjäkeskeisen, asiakas- ja markkinalähtöisen tuotekehitystoiminnan osatekijänä, joka vahvistaa yrityksen kilpailuasemaa ja yrityskuvaa: Design on osa yritysten liiketoimintastrategiaa (Taiteiden tiedekunta 2001:2). Ongelmana on kuitenkin yhä, kuinka arvioida kuluttajan näkökulmasta, mikä on menestyvää muotoilua. Vielä ei tarkkaan tiedetä, miten kuluttajat reagoivat muotoiluun ja havainnoivat muotoilua (ks. Kyrönlahti 2002).

Minun mielestäni design tarkoittaa tuotteen kehittämistä niin että siitä tulee asiakkaan silmissä arvokas ja haluttava. Jokaisen seurakunnallisen toimintasuunnitelman osana pitäisi olla kysymys, miten tekemisesi vastaa korkeita design-tavoitteita?

SEURAKUNTALAINEN ON KUNINGAS

Seurakunnassa ei voi tehdä työtä siten, että halveksunta on lähtökohtaista. Tällöin otaksutaan, ettei seurakuntalainen (ja vielä vähemmän kirkosta eronnut) ymmärrä omaa parastaan. Vain me korkeasti oppineet kirkon viranhaltijat tiedämme hyvän laadun!
Hah! Mitä on laatu? Eikö hyvä laatu ole sitä, että rakastetaan ihmistä, tehdään hänelle hyvää.

Monet kuluttajakäyttäytymiseen keskittyneet tutkimukset (ks. esim. Peterson & Wlison 1992; Ilmonen 1999; Nelson 2002; Komulainen 2003) tarkastelevat kuluttajan ostopäätöstä ja käyttäytymistä huomattavan seikkaperäisesti. Itse kysyntäympäristöstä on eritelty eri tekijöitä, esim. psykologiset ja sosiaaliset tekijät sekä ostovoimatekijät. Edelleen on tarkasteltu kuluttajan asenteita, motiivia, elämäntyyliä, perheoloja, pienryhmää, sosiaaliluokkaa sekä kuluttajan ostopäätöksen sitoutuneisuuden astetta ja ostopäätösprosessin eri vaiheita (ks. esim. Härkönen 2003; Laaksonen 2003).

Harvardin professorin Michael Porterin edustamaa mallia on kutsuttu monilla eri nimillä (Thompson 1999: ´the competitive posioner´; Mintzberg, Ahlstrand & Lampel 1998: ´positioning school´). Kriittinen tekijä on kilpailu (ks. kehityslinja Adam Smithistä Porteriin, Cho & Moon 2000). Samalla tavalla on ymmärrettävä, että seurakunnan palvelut elävät kilpailuympäristössä. Jo pelkästään kotiin jääminen on kilpailutekijä, jonka voittamiseen vaaditaan paljon kirkoissa.

Porter kiinnittää huomiota siihen, kuinka yritys voisi tulla pikemmin paremmaksi kuin keskinkertaiseksi. Kilpailussa päätehtävä on päättää, missä yritys kilpailee ja kuinka menettelee muita ”markkinoiden voimia” vastaan. Strateginen asemointi on löydettävissä Porterin (2001a, 91) mukaan jos (1) yritys asettaa itselleen oikean tavoitteen kestävän kannattavuuden varaan, (2) yritys esittää arvoväittämän, joka poikkeaa kilpailijoiden tarjoamista (eli mitä arvoa asiakas kokee), (3) yrityksen strategia kuvastuu erottuvassa arvoketjussa ja kun (4) strategia määrittelee, miten kaikki yrityksen tekemiset sopivat yhteen. Asemoinnissa on kyse toimialan rakenteen selvittämisestä, yrityksen heikkouksien ja vahvuuksien tunnistamisesta sekä sopivan strategian löytämisestä kilpailutilanteeseen (Porter 1998, 30; ks. myös Burke 1984; Gray 1992; Barney 2002).

Kun yritys kykenee differoimaan tuotteensa – ja esittämään tämän jälkeen arvoväittämän - asiakastaan varten, niin kuluttaja saa olla kuningas, jolla on todellinen mielenkiinto asioida yrityksen kanssa (Davis 2002). Erityisesti Davis on muistuttanut, että Porter on tähdentänyt kuluttajan kasvavaa merkitystä nykyisessä liiketoimintaympäristössä: pull-strategian yleistyminen kääntää huomion loppuasiakkaaseen, asiakkaiden identifioiminen on yleistynyt, erilaistumisstrategia pakkauksista alkaen tuottaa lisäarvoa kuluttajille (Davis 2002). Markkinat vaihtelevat merkittävästi tuotteen ja asiakaskunnan ostovoiman mukaisesti. Pienet hintaerot eri tuotteiden välillä eivät ole kovin merkityksellisiä, kun on kyse korkeahintaisista tuotteista, joiden asiakkaat ovat vähemmän hintaherkkiä (”less price sentitive”, Porter 1998, 25). Kun tuotteen laatu on tärkeä tekijä ostopäätöksessä, niin hinta menettää merkitystään. Ostajan tietomäärällä on myös vaikutusta hänen neuvotteluvoimaan. Ostajalla, joka tietää paljon, on neuvotteluvoimaa (Porter 1998, 26).

Porterin (2001a, 91) mukaan menestyvän strategisen asemoinnin yksi keskeisimmistä periaatteista on, että yritys voi esittää arvoväittämän eli joukon etuja, jotka poikkeavat kilpailijoiden tarjoamista: ”Yrityksen täytyy määritellä selvästi erottuva arvoväittämä, jonka takana se seisoo, vaikka tämä merkitsisi luopumista erinäisistä mahdollisuuksista. Ilman johtamisen jatkuvuutta yritysten on vaikea kehittää ainutlaatuisia taitoja ja resursseja ja rakentaa itselleen vankkaa mainetta asiakkaiden keskuudessa”. Myös kuluttajan uskollisuuden on havaittu olevan hyvin riippuvainen yrityksen kyvystä esittää arvoväittämä, joka poikkeaa kilpailijoiden tarjoamasta (Romano 1994; Wood 1998; Buttle & Burton 2001).


KAIKKI EIVÄT HALUA SAMANLAISTA


Liike-elämässä puhutaan siitä, että asiakaskunnan oikea valinta on eräs avaintekijä kilpailussa (ks. myös Oster 1999, luku 14; Davis 2002; Peters & Olson 1999). Kirkossa ei toki valita jotakin asiakaskuntaa julkisesti, mutta toiminnallisesti on ollut tahallista ja tahatonta rajoittua vain osaan suomalaista kansakuntaa. Kirkko on sanoutunut toiminnallisesti irti nuorista aikuisista, koska henkinen kulttuuri ja toiminnan design eivät vastaa nuoren aikuisen ja keski-ikäisen intressejä valtaosin.

Michael Porterin (1988, 108–122) mukaan ostajat eroavat toisistaan merkittävästi niin ostotarpeiltaan kuin kasvupotentiaaliltaan. Porterin mukaan ostajakunnan kasvupotentiaaliin vaikuttavia tekijöitä ovat mm. kuluttajasekmentin demokrafiset tekijät (tulotaso, koulutus, aviosääty, ikä) ja tarjolla olevien palveluiden määrä. Eri yritykset löytävät erilaisen asemansa suhteessa valittuihin asiakkaisiin.

Asiakassegmentointi perustuu siihen, että markkinat ovat heterogeeniset. Asiakkaita ei voida käsitellä yhtenä joukkona, vaan pyritään löytämään pienempiä, kiinteitä ja suhteellisen homogeenisiä ryhmiä (Kotler, Bowen & Makens 1996, 244–269). Kuluttajien segmentointia varten voidaan käyttää hyväksi kuluttajien jättämiä jälkiä (kanta-asiakaskortit, laskutustiedot, myyntitiedot, asiakaspalautteet) sekä toteuttaa laajoja kysely- ja haastattelututkimuksia. Segmentoinnissa käytetään usein yleisiä muuttujia, kuten demografisia tekijöitä (sukupuoli, ikä, koulutus, ammatti, siviilisääty, perheen koko, tulot), maantieteellisiä tekijöitä (asuinpaikkakunta, liikenneyhteydet, markkinoiden tiheys, kotitaloustyyppi) ja persoonallisuuden piirteitä. Tilannekohtaisia muuttujia voidaan käyttää myös segmentoinnissa. Näitä ovat kulutustottumukset (palvelujen käyttömäärä ja -tarkoitus, motiivit, uskollisuus), asenteet, käsitykset ja mieltymykset. Tutkimustarve luonnollisesti sanelee, missä laajuudessa muuttujia käytetään.

Tuotedifferaatio kehittyy monipuoliseksi, kun yritykset haluavat palvella kutakin asiakassegmenttiä. Tällöin yritykset ovat havainneet, että kuluttajakunta on heterogeeninen. Tuotevariaatioiden katsotaan ilmaisevan juuri yrittäjien tarvetta ottaa huomioon kuluttajien persoonallisuus.

Kuluttajakäyttäytymistä tutkittaessa kiinnitetään huomiota usein ihmisten minuuteen, joka vaikuttaa ihmisten ostokäyttäytymiseen. Minä ei muutu vain ulkoisten kokemuksien myötä, vaan ihminen muokkaa kuvaa itsestään läpi elämänsä, toisin sanoen minä muokkaa itsensä. (Vilkko & Riihelä 1999, 500) Ihmisen persoonallisuus ja minä kietoutuvat tiukasti yhteen. Kulutuskäyttäytymisen tutkijat ovat olleet hyvin kiinnostuneita kuluttajien persoonallisuustekijöistä. Osa ihmisten persoonallisuudesta tulee esiin elämäntyylissä, ja siksi elämäntyylien kautta tutkijat ovat jakaneet kuluttajat eri typologeihin. Elämäntapa koostuu kaikista niistä toistuvista toiminnoista, jotka täyttävät ihmisten elämän. Se kuvaa ihmisen jokapäiväisen elämän ulospäin näkyviä muotoja: työtä, asumista, vapaa-aikaa, perhe-elämää. Elämäntapa on kokonaisuus ja järjestelmä, vastakohtana irrallisille, yksittäisille elämäntoiminnoille. (Roos 1989, 54)

ELÄMÄNTYYLITYPOLOGIAT TOIMINTASUUNNITELMAN PERUSTAKSI?

Jos minulla oli aikaa ja vaikutusvaltaa (kirkkoherra ei voi tehdä täydellistä ajatuksellista vallankumousta, ei ainakaan lyhyessä ajassa), pistäisin itseni ja työtoverini sekä koko kansankirkon kirjoittamaan toimintasuunnitelmansa siitä näkökulmasta, miten seurakunnan kukin työmuoto on kanssakäymisessä kunkin määriteltävissä olevan elämäntyylitypologian kanssa tulevan vuoden aikana. Toiminnansuunnittelun taustaksi tulisi toteuttaa alueen väestöstä elämäntyylitypologioiden kartoitus.

Elämäntyylitypologioiden määrittely on hyvin moninaista. Tästä moninaisuudesta kiistelemiseen ei itse ajattelun uudistumista saa hukata. Yksi luokitusjärjestelmistä on elämäntyylit ja arvot eli VALS (Values and Lifestyles). Tämä järjestelmä yhdistää yksilön arvomaailman ja hänen elämäntyylinsä yhdeksän VALS- kategorian puitteissa. Eurooppalaiset kuluttajat on luokiteltu haastatteluvastausten perusteella kolmeen laajaan kategoriaan: sisäisesti, ulkoisesti ja tarpeista ohjautuviin. Nämä kolme kategoriaa on edelleen jaettu alakategorioihin. (Lampikoski & Lampikoski 2000, 50)

Liiketaloustieteessä on koettu tarvetta arvotyyppien perusteella kuluttajien seikkaperäiseen segmentointiin, koska strategian suunnittelua, integroidun markkinointiviestinnän edellytyksiä ja tuotesuunnittelun tarpeita on uskottu arvotyyppien avulla saavutettavan käyttökelpoisempi aineisto kuin pelkillä demografisilla muuttujilla. RISC-monitorin (blogin kuvan lähde: Uutispirkka 2002, jossa erinomainen artikkeli aiheesta) mukainen segmentointi on varsin lähellä Schwarzin arvotyyppejä, joihin mm. Mikkola (2003) on liittynyt väitöskirjassaan kuvatessaan suomalaista uutta keskiluokkaa. Puohiniemen (1993; 2002) mukaan Schwartzin malli vastaa hyvin suomalaisten arvotyyppejä. RISC Monitor on kansainvälinen tutkimus, joka mittaa ihmisten asenteita. Tutkimus kartoittaa ihmisten kulutuskäyttäytymistä.

Kulutustyylit ovat sidoksissa ihmisen elämänkaareen, -tilanteeseen ja ostovoimaan. Tämän kaltaisella kiinnostuksella kuluttajaa kohtaan on toki myös itsessään oma lyhyt historiansa ja ideologiansa. Sosiologisessa kulutustutkimuksessa kulutustyylien ja arvojen suhteiden selvittäminen voimistui 1970-luvun lopulle, jolloin Pierre Bourdieu teoksessaan La Distinction yhdistelee sosiologian klassikoita keskenään ja päätyy kulutusta peilinä käyttäen kuvaamaan ranskalaisen yhteiskunnan luokkarakenteen dynamiikkaa. Näin kulutusta selvittävään akateemiseen keskusteluun tuli pohdinnot statuksesta, tavaroiden merkityksestä, identiteetistä ja modernisaatiosta (ks. Ilmonen 1999). Kuluttajakäyttäytymiseen on liitetty tämän jälkeen useita sosiokulttuurisia, -ekonomisia ja psykologisia tekijöitä. Näiden tekijöiden katsotaan vaikuttavan, kuinka kuluttajan etsimä ”todellinen elämys” syntyy (MacClancy 1992). Kvalitatiivisen yleisötutkimukset saivat suurta suosiota varsinkin 80-luvulla 90-luvun alkupuolella, jolloin korostettiin yleisön eli kuluttajien aktiivisuutta ja tulkintavaltaa, kuluttamisen ”merkitystä” (Liikkanen 1999).

Montrealin McGill-yliopiston markkinointistrategian professori Karl Moore (2003) on kuvaillut noin 30-40 –vuotiaita suomalaisia ilmaisulla ”mobiilikaupan sukupolvi”, joka on liennytyksen kauden, kylmän sodan päättymisen, kommunismin romahtamisen ja hierarkkisen johtamisen päättymisen sukupolvea. Tämän sukupolven tottumuksia säätelee digitaaliaika. ”Ja ennen muuta he ovat yksilökeskeisiä. He kuluttavat euronsa litteän näytön tarkkapiirtotelevisioon, viihdekeskuksiin ja Nokia XXXX:een ja heijastavat samalla haluaan itsensä toteuttamiseen ja yksilöllisyyteen” (Moore 2003).

Professori Martti Laaksonen ja professori Pirjo Laaksonen Vaasan yliopiston markkinointilaitokselta ovat suuntautuneet kuluttajamarkkinoinnin tutkimuksissa kuluttamisen uusien merkitysten selvittämiseen (Laaksonen & Laaksonen 2001). He korostavat kuluttajan tarvetta kokea arvostusta ja mielihyvää: ”Tavara ei enää olekaan ainoastaan tai edes ensisijaisesti tarvekalu, vaan kuluttaja liittää siihen arvoja, itseilmaisua ja mielihyvän hakemista” (Nurmi 2000). Pirjo Laaksonen painottaa, että (2003, 2) kuluttajan tunteminen ja ymmärtäminen auttaa näkemään laajasti ja kauaksi ja sitä kautta markkinoinnin osumatarkkuus lisääntyy. Hän määrittää, että järki, tunteet ja tottumukset ohjaavat kuluttajan käyttäytymistä. Laaksonen asettaa vastakkain kilpailijalähtöisyyden ja kuluttajalähtöisyyden, koska uskoo kuluttajalähtöisyyden antavan paremmat edellytykset asiakaslähtöiseen markkinointiin.

Amerikkalainen elämyskonsultti B. Joseph Pine II on puolestaan korostanut, että talous perustuu nykyään yhä enemmän brändien ja palvelujen sijasta elämyksiin (ks. Raeste 2001). Moynagh ja Worsley (2002) ovat painottaneet, että kuluttaja ilmaisee tarpeissaan identiteettiään. Heidän mukaansa monet brändit eivät enää niinkään kuvaa tuotteen hyveitä (the virtues of a product), vaan vetoavat kuluttajan tunteisiin (appeal to people´s emotions). (Moynagh – Worsley 2002, 296).

Kysyntää on sille, mikä on haluttavaa, mutta kaikki eivät halua samaa asiaa. Tällöin haluttavuus on sosiaalista, arvoista kertovaa, kantaa ottavaa ja tiedostavaa. Kykeneekö kirkko muotoilemaan arvoväittämän palveluksistaan niin, että kukin yksilöllinen ihminen kokee kirkon tekemiset sosiaalisesti haluttavaksi? ”Asiakkaat eivät osta pelkästään aineellista tuotetta, vaan ratkaisuja omiin tarpeisiinsa ja ongelmiinsa” (Härkönen 2003).

Em. Kirjaviittaukset selviävät opinnäytetyöni kirjallisuusluettelon avulla! Kuvassa RISC-monitori, lähde: Uutispirkka 2002.
*
Juha Molarin kotisivut ovat tässä: http://personal.inet.fi/business/molari/
Huomaa! Meillä on Pohjassa Kristus-päivä, kristittyjen yhteinen rukoustapahtuma tiistaina 18.11.2008 klo 18:30: http://www.pohjansuomalainenseurakunta.auttaa.fi/kalenteri.html?date=2008-11-18&eventId=241#cal_event241

torstai 13. marraskuuta 2008

Millainen on informaatioteknologian (ATK) taivas?


Pistin kotisivulleni pdf-muodossa selvityksen, jonka tein viime vuonna informaatioteknologian opintoja varten: http://personal.inet.fi/business/molari/Selvitys.pdf. Aiheena oli toiminnanohjausjärjestelmät (ERP, Enterprise Resource Planning). Nämä ovat tietoteknisiä ohjelmistoja, joiden odotetaan tarjoavan yrityksille strategisia ja operatiivisia parannuksia (Аlаbušеv 2005). Julia Gravanova (2006b) kutsuu ERP-järjestelmää ”yrityksen hermokeskukseksi”, joka integroi talouden, tuotannon, markkinoinnin ja logistiikan tehtävät optimaalisesti suhteessa asiakkaisiin ja tavarantoimittajiin. Tämä tietotekninen selvityshanke on ensimmäinen suomenkielinen selvitys venäläisen ERP-tutkimuksen teoriataustasta. Tutkimuskohteena oli tällöin IBS:n (International Business Systems AB) toiminnanohjausjärjestelmä Venäjällä, tarkemmin sanoen IBS:n toiminnanohjausjärjestelmien onnistumiseen vaikuttavat tekijät venäläisessä liiketoimintaympäristössä. Onnistumisena pidetään asiakasyritysten eli IBS:n ERP-järjestelmän ostajien liiketoiminnan menestystä.

Kahta varsin tuoretta suomalaista tutkimusta seuraten selvityshankkeessa varoin menestyksellisyyden tarkastelua liian ahtaaksi vain tietotekniikan ahtaasta näkökulmasta. Myös venäläiset ERP-tutkimukset olivat tuoneet esille erilaisia kontingensseja onnistumisen tekijöinä ja epäonnistumiseen vaikuttavina syinä. Selvitin myös parin asiakasyrityksen ja venäläisten konsulttien toimintaa tilinpäätöstietojen ja haastattelujen avulla.

Syksyllä 2006 valmistui Suomessa kaksi väitöskirjaa (Iffinedo 2006 ja Räty 2006), jotka molemmat opastavat toiminnanohjausjärjestelmien (ERP) ja tietohallinnon tehokkuuden tarkastelussa uudenlaisiin laajoihin arviointiperusteisiin. Tietoteknisen selvityshankkeen tavoitteena oli löytää ne keskeiset tekijät, jotka vaikuttavat ERPin menestyksellisyyteen Venäjän liiketoimintaympäristössä. Tämä raporttini oli ehkä ensimmäinen suomalainen selvitys, jossa on laajasti käytetty venäläisiä alan tutkimuksia. Selvityksen näkökulma sopii hyvin tutkittavan yrityksen (IBS, International Business Systems AB) missioon. Erityisen hyvin se sopi minulle, joka haaveilin keväällä 2007 tehtävistä Venäjällä, jos en tule valituksi syksyn 2007 kirkkoherranvaaleissa Pohjaan. Jälkimmäinen toteutui.

IBS Venäjän toimitusjohtajan Ilkka Mikkosen haastattelussa tuli ilmi useita tekijöitä, jotka vaikuttavat ERPin tuella liiketoiminnan menestykseen venäläisessä liiketoimintakulttuurissa: läntinen johtamistapa, huippujohdon tuki ERP-hankkeelle, konsultit muutosagentteina, kyrilliset kirjaimet järjestelmän haasteena, ERP-sovellutuksen muokkautuvuus ja yhteensopivuus 1S-taloushallinnon ohjelman kanssa. Muokkautuvuus näyttäytyi kuitenkin todellisuudessa varsin rajoitetuksi. Cinimex Informatican johtajan Robert Mamaevin kertoman mukaan tutkimus- ja kehitystoiminta kuuluu aivan muualla toimiville tahoille kuin Venäjällä työskentelevälle henkilökunnalle. Cinimex Informatica on IBSin kumppani Venäjällä. Prosesseja ei ole muotoiltu siten, että ERPin käyttäjiltä kerättäisiin aktiivisesti palautetta. Menestyksen esteet eivät ole suinkaan pääsääntöisesti ERPissä: johdon toimelias osallistuminen ERP-hankkeelle ja liiketoiminnan läpinäkyvyyden lisääminen ovat kriittiset tekijät onnistumisessa. Yritysjohto on Venäjällä länsimaistunut ja modernisoitunut nopeasti.

Selvityshankkeessa tuli ilmi, etteivät mainoksissa esiintyneet suomalaiset yritykset saavuttaneet itselleen tyydyttäviä liiketoimintatuloksia tutkittavina vuosina 2004 ja 2005. Informaatioteknologia (ICT, ATK) eivät tuo taivasta maan päälle, vaikka niin uskotellaan – myös kirkoissa. Taivaan menettäminen ei tarkoita, etteikö informaatioteknologian mukaisia kehitysaskeleita pitäisi tehdä – myös kirkossa. Tämän selvityksen tulokset olivat toki kaukana kauniiden mainosten antamista lupauksista. Projektiportfolion työvälineen ja sovellutukset voisivat olla hyödyllinen uusi tutkimuskohde: nämä sovellutukset saattavat haastaa ERPin ”peruutuspeiliin” perustuvan johtamistavan. Antaisivatko nämä ICT-sovellutukset ja –työvälineet luotettavempia lupauksia liiketoiminnan menestykselle kuin usein epäonnistuneet ERP-järjestelmät?

Niin minä kysyn myös pappina, että miten ei katsottaisi aina vain peruutuspeiliin menneiden vuosikymmenien toimintatapoihin, vaan vanhaa viisautta unohtamatta päätähtäin pitäisi olla uudistuminen tätä hetkeä ja lähitulevaisuuden muutoksia varten.

Huomaa! Meillä on Pohjassa Kristus-päivä, kristittyjen yhteinen rukoustapahtuma tiistaina 18.11.2008 klo 18:30: http://www.pohjansuomalainenseurakunta.auttaa.fi/kalenteri.html?date=2008-11-18&eventId=241#cal_event241

Voiko pappi rakastaa perhettään enemmän kuin kutsumustyötään


Päivitin tänään 12.11.2008 kotisivuni biografian http://personal.inet.fi/business/molari/biografi.htm, koska havaitsin, ettei meikäläisen savolaissyntyisen miehen ymmärtämistä voi jättää lukijan vastuulle. Se olisi vastuuntunnutonta pappismieheltä, jonka on totuttu (”luultu”) ottavan kaiken ihan fundamentalistisella vakavuudella. Sama kärsimys kohtaa valitettavasti myös, kun luemme Raamattua: jotenkin kirkossa on kasvettu tosikoiksi, jolloin savolainen luku- ja tulkintatapa Raamattua kohtaan ei näytä sujuvan meikäläisessä uskonnollisuudessa, vaikka itse Raamattua olisi kirjoitettu ja tulkittua alkuaan yhtä hyvin vakavasti kuin moniselitteisesti, ironisesti, sarkastisesti ja humoristisesti.

Pappina olen voinut katsoa monenlaista seurakuntaelämää parikymmentä vuotta. Olen käynyt herätysliikkeissä, ei-kirkollisissa lahkoissa ja ihan kansankirkollisessa kultissakin. Olen myös tavannut ulkomaisia uskonnollisia ja poliittisia tähtiä. Lisäksi psykohistorian väitöskirjassa tutustuin seikkaperäisesti psykoottisen ja narsistisen vuorovaikutuksen rakenteisiin. Narsistisesti riippuvuuden tunnetta, kunniaa ja itsekehua korottaen sekä sopivasti uhkakuvia esittäen voidaan yllyttää ihmisten primitiivisiä tiedostamattomia tunteita, joiden avulla johtaja saa kohottaa itsensä karismaattiseksi tähdeksi. Olen ollut hyvin pilkallinen mainittua asetelmaa vastaan. Kirkkoherran virkaan installoinnin yhteydessä 30.3.2008 pidetyssä saarnassa lausuin hyvin ironisesti ”kirkkoherran narsistisen runon” (http://personal.inet.fi/atk/molari/saarnat6.html#verkko), koska kirkkoherroja uhkaa poikkeuksetta narsistinen ammattisairaus. Jo tuo nimi ”kirkkoHERRA” kuulostaa niin hyvältä! Jos vaikka kansa tahtoisi ruokkia sisäistä lasta narsistisesti suhteessa johtajaan, itse en salli, vaan tahdon korostaa aikuisuutta itseni ja seurakunnan terveyden kannalta.

Kukas minua vedestä katsoo? Minäkö se olen? Mutta olenpas minä komea kirkkoherra! Suorastaan ihana! Oikea hurmuri! Rakkautta ensisilmäyksellä! Olen niin onnellinen kun löysin itseni! Olen itselleni täydellinen kumppani! Tahdon olla aina lähelläni! Katsokaa, puut ja pensaat! Katso minua, maailma! Katso täydellisintä luomustasi! Ah, kuinka kaikki näyttää nyt niin paljon suurenmoisemmalta! Kuinka minä olenkaan kaunis! Minun silmäni, minun nenäni, minun käteni, ihanat jalkani, minun kaunis puheeni, pusipusi... voisin suudella niitä loputtomiin! Aah! Rakastan itseäni niin valtavasti että meinaan pyörtyä! Kuinka tällaista onnea voi ollakaan! Tahtoisin hukuttaa itseni lahjoihin ja laulaa serenadeja oman pikkupappilani avaran ikkunan alla oman pikku puron ihanassa säestyksessä! Vannon olevani ikuisesti uskollinen itselleni! En koskaan jätä minua! Pysyn aina yhdessä! Voi kunpa en koskaan menettäisi itseäni! En voisi elää jos kuolisin.

KARISMAATTINEN KIUSAUS

Otaksuin, että Fjodor Dostojevskin Kellariloukku olisi hyvä tulkinnan avain biografiaani http://personal.inet.fi/business/molari/biografi.htm, mutta se ei näytä riittävän. Olen ollut pappi noin 20 vuotta ja katsellut "narsistisen karismaattista" (termistä enemmän: Post 2004) seurakunnallisuutta seikkaperäisesti. Vakavaa tarkastelua varten suosittelen luettavaksi nämä teokset tai artikkelit:
• C.W. Wahl (1979), Psychoanalysis of the rich, the famous, and the Influential. Contemporary Psychoanalysis 10:71-76.
• S.L. Warner (1991), Psychoanalytic understanding and treatment of very rich. Journal of the American Academy of Psychoanalysis 19:578-594.
• P.B. Gruenberg (1995), Nonsexual Exploitation of Patient: An Ethical Perspective. Journal of th American Academy of Psychoanalysis 23: 425-431.
• Jerrold M. Post (2004), Leaders and their followers in a dangerous world - the psychology of political behavior. Cornell University Press: Ithaca and London.
• Stanley J. Coen (2007), Narcissistic Temptations to Cross Boundaries and How to Manage Them, Journal of the American Psychoanalytic Association, 55: 1169–1190.

Minun on pakko nauraa. Fundamentalistinen totuudellisuus ja sellaisesta totuudellisuudesta riippuvuus on ihan liian naurettavaa, vaikka surullisen vakavaa ihmisten elämässä.

Luin tänään useita kiehtovia psykoanalyyttisiä artikkeleita, eräs sellainen oli tämä Stanley J. Coenin kertomus narsistisista kiusauksista terapiatyöskentelyssä. Mutta se on totta myös soveltuvin osin seurakunnalliseen ja muuhun aatteelliseen tai julkiseen toimintaan.

TUNNE OMAT KIUSAUKSET


Coen on Columbian yliopiston psykiatrian professori. Hän piti elokuussa 2006 Oslossa Pohjoismaisessa psykoanalyyttisessa konferenssissa mainitun sittemmin julkaistun esitelmän. Hän korostaa, että narsismia pitää hoitaa, vaara on pistettävä merkille. Tärkeintä on ensimmäiseksi ymmärtää omat narsistiset kiusaukset. On aivan liian helppoa vain varoittaa idealisoinnista ja ylivertaisuuteen korottamisesta (niin kuin Kohut 1971 tekee), kun pappien, terapeuttien ja politiikkojen pitäisi sitä vastoin tutkia ennen kaikkea omia narsistisia heikkouksia, joissa ilmenee asianomaisen ihmisen häpeän tunteet tai tarpeet vaalia enemmän omaa sietokykyä kuin vastata asiakkaiden tarpeisiin. Asiantuntijan oma narsistinen ahdinko voi vinouttaa hoitotapahtumaan liian paljon, siirtää työn pois asiakkaan tarpeista. Asiantuntijana pappi, terapeutti tai poliitikko saattaa toivoa voittavansa mainetta, valtaa, voimaa, älykkyyttä, rikkautta, arvostusta, lahjakkuutta, luovuutta, kyvykkyyttä, puoleensavetävyyttä, seksikkyyttä, nuoruutta tai kokemuksia. Coen hylkää Kohutin esittämän ajatuksen, että analyytikko tarvitsisi liittyä potilaan narsismiin voidakseen kehittää tätä: missään tapauksessa ei saa loukata narsistista rajaa.
Narsistinen potilas voi vaatia asettumista hänen maailmaansa. Asiantuntijan pitää jäädä skeptiseksi ja ihmetteleväksi sen suhteen, ovatko hänen henkilökohtaiset aikeet tiedostetut, provosoituuko hän kiusauksiin suosiosta. Asiasta on yllättävän vähän kirjoitettu. Vähäiset jutut ovat olleet toistaiseksi sattumanvaraisia ja impressionistisia. Karismaakin on käsitelty lähinnä Max Weberin sosiologisen mallin mukaisesti rationaalisen institutionaalisen rakenteen vastakohtana.

MARILYN MONROE -UHKA

Coen korostaa asiantuntijan tarkkaavaisuutta ja tiedostamista. Tämä asiantuntija voisi olla yhtä hyvin seurakunnan työntekijä tai poliitikko, vaikka Coen tarkastelee psykoanalyytikkoa. Henkilön on itsensä tiedostettava riskit, joita suosionosoitukset aiheuttavat hänelle ja joista asiakkaat (myös kannattajat) voivat saada jopa omaa tyydytystään. Coen kirjoittaa: ”Hälytyskellot soivat kun opin, miten nuoret psykoanalyytikkokollegat, erityisesti Hollywoodissa ja New Yorkissa, näyttävät tulleen ylikansoitetuksi median julkkiksista. - - On tuskallista lukea kunniallisten ja arvostettujen kollegojen vaarantavan ammatillisen rehellisyyden potilaiden tähden, jotka ovat kuuluisia, vaikutusvaltaisia ja rikkaita”. Vaaraksi muodostuu yli-innostua näiden ihmisten elämästä, laiminlyödä oma perhe ja muut asiakkaat. Analyytikon rajat ovat tällöin ylitetty ja rikottu. Analyytikko pääsee nauttimaan omaa kaikkitietävyyttä ja kaikkivoipaisuutta, yhteisöllisyyttä kuuluisten potilaiden asioihin. Tämä on ollut myös minun kritiikkini Martti Ahtisaaren loisteliasta Nobel-uraa vastaan, kun hän halusi heti investoida Nobel-palkinnon Nato-ylistyksellä: Viipurista lähtenyt pikku poika saa liiallisesti innostua suurten joukossa!

Coen kertoo Spoton (1993) kirjoittamasta vaikuttavasta Marilyn Monroe biografiasta. Marilyn oli saanut psykoanalyytikoksi Green Greensonin, joka Spoton tarinan mukaan on hyvin destruktiivinen – tuhoavan hallitseva – omassa ylenmääräisessä osallistumisessa Monroen elämään. Analyytikko erottautui omista ystävistä ja asetti vaatimuksia myös tähdelle erottautua muista, tahtoi rajoittaa asiakkaansa autonomiaa. Greenson ei itse asiassa palvellut Monroen tarpeita, vaan analyytikon omaa riittämättömyyden tunteena ilmenevää narsistista – huomion kipeää – ahdinkoa. Analyytikko omistautui tähdelleen 24 tuntia vuorokaudessa. Myös loppu oli traaginen. Marilyn kuoli juuri sinä yönä, jota ennen hän oli irtisanonut hoitosuhteensa mainittuun analyytikkoon. Marilyn tahtoi mennä omaa tietänsä ja avioitua uudestaan Joe DiMaggion kanssa. Spoto väittää, että kuoleman välitön syy oli peräruiskeena annettu klorihydraatti, kun Monroe oli jo täynnä barbituraatteja. Luultavasti taloudenhoitaja antoi ruiskeen mainitun analyytikon neuvosta. Coen kertoo useita vastaavia terapeuttien narsistisia ylilyöntejä.

OMA PERHE TYÖSANKARUUDEN EDELLE!

Seurakuntamme monella tavalla lahjakas diakoni Sauli Tuuli on joskus saanut kateellista, mustasukkaista ja outoa ihmetystä, kun hän sanoo asettavan perheen työn edelle. Onko se laiskuutta? Eikö hän ota työtä vakavasti? Ottaa varmasti vakavasti. Ihan varmasti kukaan ei koskaan kuule eikä tiedä ennakolta kaikkia toiveita, joita seurakuntalaisten keskuudessa voi olla, jos niitä ei esitetä suoraan ja avoimesti. Mutta sitäkin tärkeämpää on ymmärtää, että jokaisen lahjakkaan ihmiskeskeisessä työssä olevan ihmisen PITÄÄ asettaa oma perhe työssä koettavan sankaruuden edelle. Miksikö? Coen vastaa siihen erinomaisesti.

Joskus potilas vetoaa analyytikkoon ylistyksien ja liioittelun avulla. Jos tämän potilas tai kannattaja tai seurakuntalainen tekee hienovaraisesti ja taidokkaasti, heikossa asemassa oleva analyytikko tai johtaja ei ymmärrä vaaraansa. Hänen omista tarpeista ja haavoittuvuudesta riippuu, miten hän selviytyy mainituissa kiusauksissa. Pitääkö hän huomion kohteena asiakkaansa, vai asettaako hän omat tarpeet tähtäyspisteekseen?

Narsistisessa yhteisössä toiminta tai narsistista palvontaa antavan kannattajan kohtaaminen ei saa johtaa rajojen ylistykseen, vaan korkeintaan vastatunteita siinä mielessä mitä analyytikot tarkoittavat sanalla countertransferency. Mitkä ovat varoittavat signaalit? Liian paljon jännitystä, liian paljon huomiota vaikutusvaltaiselle asiakkaalle, liian paljon tarvetta keskittyä tämän asiakkaan elämään ja maailmaan! Erityislaatuinen innostus pitäisi hälyttää kellot tarkkaavaisuuteen: jos analyytikko kuvittelee mieluummin asioista asiakkaansa maailmassa kuin analyytikon omassa arkisessa maailmassa, hänen on syytä harkita lopettaa koko mainitun asian hoito. Erityisen altis on sellainen johtaja tai analyytikko, joka kokee itsensä uhatuksi, haavoittuvaksi ja tunnenälkäiseksi tai otaksuu elävänsä elämän ja kuoleman taistossa. Jos asiantuntija tuntee itsensä liian tärkeäksi, liian iloiseksi ja ylpeäksi kyvyistään, on tämäkin signaali mainitun henkilön omasta narsistisesta ahdingosta. Jos asiantuntija menettää kykynsä huolestua omasta ihastumisen riskistä ja yli-innostumisen vaarasta, ehkä kiistää, järkeistää ja vähättelee vaaraa, on syytä pelätä eettisiä rikkomuksia.

Huomaa! Meillä on Pohjassa Kristus-päivä, kristittyjen yhteinen rukoustapahtuma tiistaina 18.11.2008 klo 18:30: http://www.pohjansuomalainenseurakunta.auttaa.fi/kalenteri.html?date=2008-11-18&eventId=241#cal_event241

tiistai 11. marraskuuta 2008

Jokaisen seurakuntapapin lukemistoa

Jerrold M. Post, Leaders and their followers in a dangerous world. The psychology of Political Bahevior (Cornell University Press: Ithaca and London 2004).

Sain vihdoin tänään tämän kirjan Akateemisesta kirjakaupasta. Lisäksi kävin Yliopistopainossa sopimassa väitöskirjani painamisesta. Samalla sain Johan Beckman instituutin kustantaman Daniel Rancour-Laferrieren teoksen Stalinin psyyke - psykoanalyyttinen tutkimus. Molemmat teokset ovat rajua puhetta johtajien psyykkeestä!

Jerrold M. Post, CIA:n johtava psykiatri ja George Washington yliopiston poliittisen psykologian professori, käsittelee uskonnollista maailmaa teoksessaan, jonka tähtäyspisteenä on ymmärtää terrorististen ääriliikkeiden psykodynamiikkaa. Samalla hän sanoo myös paljon muutakin teoista ”Jumalan nimissä”. Kirja on tarvittava apuväline poliittisille ja uskonnollisille johtajille, jotta saavat välineitä itsensä arviointiin. On hyvä tietää, mikä saa johtajat johtamaan ja seuraajat seuraamaan. On tarpeellista ymmärtää johtajan ja seuraajan välistä voimakasta sidettä.

NARSISTI OSAMA BIN LADEN TARVITSEE VIHOLLISTA


Totta kai Post voi virkansa puolesta katsoa poikkeuksellisen tarkasti terroristien, erityisesti al Qaida –terroristien, mielen rakenteeseen. Hän muistuttaa, että nämä terroristit ovat psykologisesti ”normaaleja”. Terroristiryhmä karkottaa emotionaalisesti häiriintyneet yksilöt, koska nämä olisivat turvallisuusriski. Terroristi ei käytä sanaa itsemurha, koska itsemurha on heikon ja itsekkään ihmisen teko. He tekevät marttyyriteon (istishadin) Allahin palveluksessa. He eivät ole murhaajia, vaan elämän tosiseikka on ihmisten taistelua. Terroristit eivät tapa halusta yksilöitä, vaan jidahin täytyy vain mennä eteenpäin. Ryhmän jäsenet eivät ole lähtöisin mitenkään surkeista oloista eivätkä käyttäydy erityisen poikkeavasti.

Post kertoo Quida-terroristien oppaasta, jossa annetaan jäsenille neuvoksi, että (1) nämä eivät saa osoittaa islamilaista suuntautumista, (2) eivät saa mainita islamilaisia veljellisiä ilmauksia, kuten ”rauha sinulle”, ”Allah maksaa sinulle”, (3) ja heidän tulee välttää käymästä kuuluisilla Islamin paikoilla (moskeijat, kirjastot, pyhiinvaelluspaikat). Post tekee seikkaperäisen selonteon Osama bin Ladenin lapsuuteen ja elämänkaareen tämän 52/54 sisarusparven kokemuksista alkaen. Neuvostoliiton invaasio Afganistaniin oli ratkaiseva Osama bin Ladenin psykologiselle kehitykselle, jotka tarvitsi lapsuutensa nöyryytysten jälkeen narsistista suosiota johtajana. Bin Laden oppi näkemään Neuvostovallan paperitiikerinä, kun Yhdysvallat olikin oikea vallanpitäjä. Neuvostoliiton vetäydyttyä Afganistanista Osama bin Laden menetti vihollisensa, mutta karismaattisen johtajan voima syntyi kyvystä suunnata viha yksittäiseen viholliseen: bin Laden löysi Sudanissa 1993, että Yhdysvallat on turmellut Islamin pyhyyttä. Tämän jälkeen ei enää Osama bin Laden, vaan itse Jumala puhui bin Ladenissa, jotta uskonnollisten muslimien pitäisi tappaa kaikki amerikkalaiset.


EMOOTIOT MUKAAN JOHTAJUUDEN ARVIOINTIIN


Postin mukaan persoonallisen tekijät, motivaatio ja emootiot, eivät saisi olla enää eliminoitu, kun tarkastellaan johtajuutta, mikä virhe tapahtui Durkheimin ja Weberin perinteessä selittää sosiaalisia faktoja. Post muistuttaa, ettei ryhmä tee päätöksiä, vaan yksilöt tekevät. Harold Lassweliin liittyen hän havaitsee, että voimaa tavoitteleva henkilö käyttää poliittista areenaa kompensoimaan omia alhaisia itsetunnon kokemuksia, merkityksettömyyden tunteita, heikkoutta ja älyllistä alamittaisuutta. Tämän jälkeen Post tekee seikkaperäisen katsauksen tunnettujen johtajien karmeaan psyykkiseen kuntoon. Yksilöt etsivät johtajan rooleja ratkaistakseen omia henkilökohtaisia konflikteja.

Egopsykologi Heinz Hartmannin mukaan psyykkisesti terveemmän ihmisen konflikteista vapaa ympäristö on laajempi, hän on joustavampi erimielisyydelle. Post on myös mieltynyt Erik Eriksonin ja Dan Levinsonin elämänkiertokulkujen kuvauksiin erityisesti, kun pohtii ääriliikkeisiin liittyvien ihmisten elämäntarinaa ja ikää. Heinz Kohutin ja Otto Kernbergin teoriat on liitettävissä Postin mukaan elämänkiertokulkumalliin, jolloin tietyt yksilöt kokevat kriittiseksi suuruutensa ja kiitoksen etsimisen. Narsistinen johtaja pitää itseään välttämättömänä, muodostaa fantasiat rajoittamattomasta menestyksestä, uskoo itsensä erityislaatuiseksi, vaatii suosiota ja on erityisen kateellinen muita kohtaan. Narsistinen ei tarkoita kuitenkaan epäilemättä ”sairautta”. Erityisesti Vamik Vokman on liittänyt narsismin käsitteen johtajuuden tutkimukseen. Post otaksuu psykoanalyysin valossa, että narsistinen persoona syntyy minä kehityksen onnettomista vaiheista, kun tämä henkilö on kokenut kaltoin elämänsä: äiti on ollut riittämättömän hoivassa ja huolenpidossa. Lapsen autonomia ja yksilöllisyys on kielletty. Jotkut äidit ovat kylmiä. Narsistinen yksiö kehittää idealisoidun minä-käsityksen ja pahan minä, mutta tämä riittämätön minä on lohkottu pois ja kiistetty tämän henkilön tajunnassa. Juuri lohkominen (splitting) on kriittinen aspekti narsistisessa yksilössä, erityisesti sen erityisen merkityksen tähden narsistiselle poliittiselle johtajuudelle.
Post on tehnyt tutkimuksia terroristien psykologiasta ja todennut, että narsistinen persoonallinen rakenne tavataan usein terroristeilta – ja erityisen usein ”anarkistisilta terroristeilta”. Nämä lohkovat pahat ja aggressiiviset ominaisuudet itsestä ja heijastavat ne vallanpitäjien rakenteisiin, minkä jälkeen perustelevat oman aggressiivisuutensa vallanpitäjiä vastaan. Post kiinnittää huomiota myös erityisen iäkkäisiin johtajiin, jotka eivät ole vielä saavuttaneet kaikkia ambitioitaan: tuo tilanne on erityisen stressaava narsistiselle yksilölle vanhuuden päivänä.

ONKO JOHTAJA KYKENEVÄ PÄÄTÖKSENTEKOON?

Post arvioi myös poliittista paranoiaa, vainoharhaisuutta, sekä avoimessa että suljetussa yhteiskunnassa. Kaiken kaikkiaan hän toistaa monella tavalla yhä uudestaan, että johtajat ovat näiden omista toiveistaan ja vakuutteluistaan huolimatta pelkästään lihaa ja verta luotuina ihmisinä. Johtajien terveys ja sairaus on näytellyt merkittävää roolia Woodrow Wilsonin, Ramsay MacDonaldin, Paul von Hindenburgin, Adolf Hitlerin, Franklin Delano Rooseveltin, Ronald Reaganin, John F. Kennedyn ym. toiminnassa. Hitler söi päivittäin lukuisia lääkecocktaileja, joissa oli hormoneja, oopiumia, barbituraatteja ym. Tällaisten lääkeaineiden yhdistelmät vaikuttavat myös vainoharhaisia tunteita ihmisessä. Unettomuuden, unilääkkeiden käytön ja stressin vaikutus johtajien päätöksenteossa on myös kiehtovasti esitelty.
Hyvin mielenkiintoinen on tämä teos kuvauksena tiettyjen päätöksentekijöiden tavassa toimia kriisitilanteessa ja stressin alaisina. Päätöksenteon psykofysiologia akuutin ja pitkäaikaisen stressin vaikutuksen alaisena, persoonallisuuden ja kriisikäyttäytymisen suhde, yksilön ja päätöstä tekevän ryhmän vuorovaikutus sekä persoonallisuuden ja organisaation suhde ovat hyvin käsitelty. Tällöin hän tukeutuu pitkälle tutkijaan nimeltä Irving L. Janis. Narsistinen persoonallisuus tarvitsee itseluottamuksensa ja kykynsä saavuttaa menestys. Ihannetilanteessa vastustajat voisivat auttaa narsistista johtajaa terveempää itsearvioon ja poliittisen realiteetin tiedostamiseen, mutta narsisti on oman kaikkivoipaisuudensa harhassa. Hänen on vaikea tunnustaa tietämättömyyttänsä ja vastaanottaa edes rakentavaa kritiikkiä. Samanaikaisesti hänellä on taipumus yliarvioida omien toimien menestyksen.

Paranoidinen persoonallisuus menettelee kriisitilanteen päätöksenteossa siten, että hän turvaa vain omaa autonomiaansa, ei luota kehenkään toiseen. Paranoidinen ihminen on hypertunteellinen. Kaikki havainnot vahvistavat alkuperäisiä olettamuksia, asenteita. Paranoidinen johtaja on jyrkkä ja kyvytön kompromisseihin. Maailma nähdään taistelun paikkana, vastustajat nähdään Pahoina (evil). Kriisitilanteessa paranoidinen johtaja (tai ryhmä) ei näe vastustajaa sellaisena henkilönä, joka tahtoisi välttää konfliktin, vaan pahanaikeisten suunnitelmien rakentajana. Jopa sellaiset epäilevät yksilöt, joiden epäileväisyys ei ole normaalisti patologista, voivat stressin ilmaantuessa tulla tiukasti paranoidisiksi. Post tekee seikkaperäisen selonteon Nixonin paranoidiseksi muuttumiseksi Watergate-kriisin aikana. Erityisen kiinnostavaa on Postin selonteot aivojen hormonitoiminnan vaikutuksesta kriisikäyttäytymiseen ja päätöksentekoon.

Post esittelee sekä muslimiterroristeja, juutalaisia terroristeja että kristittyjä terroristeja psykologisen viitekehyksensä puitteissa.

LAHKO KEKSII VIHOLLISENSA

Kun todellinen vihollinen katoaa, vihollisen tarve kasvaa intensiivisesti. Vihollinen luodaan lopulta. Vieraan pelko ja vihatun heijastaminen johonkin ulkopuoliseen ”toiseen” palvelee tilannetta. Post selvittää psykoanalyytikko Melanie Kleinin avulla, miten minä kehittyy ihmisessä idealisoidun objektin avulla, mutta ryhmä demonisoi vastustajansa pahaksi objektiksi. Voimakkaan stressin aikana jopa terveet yksilöt ja ryhmät voivat palata kuvattuun paranoidiseen asemointiin ja kokemiseen, jossa määrittävät pahat objektit todellisiksi Pahoiksi hahmoiksi. Vihollinen on kuitenkin aina ryhmän projektiivisen identiteetin osa. Juutalaiset ja arabit ovat mitä voimakkaimmin määritelleet itsensä toisistaan erillisiksi, mutta ovat mitä erottamattomin toisiinsa sidottuja (samaa lienee sanottava kovin monen suomalaisen ryssävihasta)!


KARISMAATTIS-NARSISTINEN RIIPPUVUUS JOHTAJASTA


Lopulta Post selvittää narsismia ja karismaattista johtaja-seuraaja –suhdetta. Karismaattisen johtajan suhde ”peili-nälkäiseen” persoonaan tai ”ideaali-nälkäiseen” persoonaan selittää paljon myös kristillisten seurakuntien epäterveistä riippuvuussuhteista. Post ei puhu niinkään eheyttävistä karismaattisista johtajista, jollaisiksi hän arvostaa Kemil Ataturkin, Mahamatha Gandhin ja Martin Lutherin King Jr:in, vaan karismaattisista johtaja-seuraaja –suhteista, johon liittyy usein destruktiivinen – rikkova – karismaattinen johtajuus. Post tahtoisi pohtia tarkemmin, mikä on seuraajien näkökulmasta se, että johtaja kohoaa niin magneettiseksi, puoleensa vetäväksi. Seuraajat tekevät johtajasta jotensakin yli-ihmisen, uskovat sokeasti ja antavat emotionaalisen tuen johtajalle. Post liittyy Wilnerin (1984) tutkimukseen, jonka mukaan karismaattinen johtajuus ruokkii fragmentoitunutta tai heikkoa minän rakennetta. Kliiniset tutkimukset yksilöistä, joilla on narsistinen persoonallisuushäiriö, ja seikkaperäiset tutkimukset karismaattisiin uskonnollisiin ryhmiin liittyvistä ihmisistä sekä ryhmän toiminnasta havaitut psykodynaamiset seikat tukevat Postin mukaan Kohutin, Kernberg ja Volkamin havaintoja johtaja-seuraaja –suhteista. Kohut saattoi pitää narsistista persoonallisuutta myös osana normaalia minäkehitystä, kun taas Kernberg uskoi narsismin aina kehittyvän vain vastauksena psykologiseen varhaiseen vaurioon. Vastasyntynyt ei tee vielä eroa itsensä ja äidin välillä, vaan hän on universumi. Sittemmin syntyy idealisoitu minä lohkomisen avulla. Frustraatio siedetään sittemmin niin, että itseensä liitetään Täydellinen: Jos minä en ole täydellinen, minä olen suhteessa johonkin täydelliseen. Jos lapsi jostain syystä traumatisoituu kehityksensä kriittisessä vaiheessa, hänen minänsä on rikki, haavoittunut, loukkaantunut. Tällainen lapsi jää emotionaalisesti nälkäiseksi, ylikorostuneesti rakkautta ja ihailua tarvitsevaksi. Nämä henkilöt saavat omalle arvottomuuden kokemukselleen karismaattisessa suhteessa johtajaan. ”Uskon narsistisen transferenssien elementit olevan läsnä kaikissa karismaattisissa johtaja-seuraaja –suhteissa, ja joissakin karismaattisissa johtaja-seuraaja –suhteissa ne ovat ratkaisevia determinantteja” (Post 2004: 191).

Tämän jälkeen Post liittää mainittuun analyysiin absolutismin retoriikan ja lohkomisen kielenkäytön, jossa lahko/ryhmä asettuu Jumalan puolelle ja identifioi vastustajat saatanan kanssa. Wilfred Bionin (1961) havaitsemat ryhmän kaksi kolme tunnuspiirrettä näkyvät Postin havaintojen mukaan näissä karismaattisissa johtaja-seuraaja –suhteissa: riippuvaisen ryhmän tavoin uskomus kaikkivoivan johtajan tarpeesta turvallisuudelle, jäsenten sokea kyseenalaistamaton idealisoiva suhde johtajaansa; pariutuvan ryhmän päämäärä odottaa pelastusta ja syvä optimismin tarve ja uuden maailman odotus; taistelu-pako –ryhmässä (fight-flight group) turvautuu polarisaatioon, ulkopuolinen ryhmä on pahantahtoinen.

Olen saanut 20 vuoden pappisvuoden kokemuksella sen vaikutelman, että Postin tutkimus on ajankohtainen ja tarpeellinen myös seurakunnallisen päivittäisen elämän ja vuorovaikutuksen arviointiin, vaikka emme ole innostuneita terroristien tekoihin. Näiden psykologisten viisauksien sisäistäminen on sitä arvokkaampaa, mitä enemmän seurakunnat kohtaavat rakennemuutoksia ja mitä enemmän taloudelliset matalasuhdanteet uhkaavat suomalaista hyvinvointia.

Tiistaina Pohjan Pyhän Marian kirkossa kristityt kokoontuvat ilman vainoharhaisia tunteita: http://www.pohjansuomalainenseurakunta.auttaa.fi/kalenteri.html. 18.11.2008 klo 18:30 Pyhän Marian kirkossa Kristus-päivä. Kristittyjen yhteinen rukoustapahtuma, rukousta, ylistystä ja esirukouspalvelu. Mukana Johanna Manner Kansan raamattuseurasta sekä kristittyjen alueen eri seurakunnista.

Juha Molarin kotisivut ovat tässä: http://personal.inet.fi/business/molari/

maanantai 10. marraskuuta 2008

ILTALEHTI 10.11.2008: KIRKKOHERRA VAIHTAA SUKUPUOLTA


Olen Juha Molari, Pohjan suomalaisen seurakunnan kirkkoherra. Olen tuntenut nämä 44 vuotta itseni mieheksi. Pikkupoikana mietin, millainen mies voisin olla. Voisinko olla yhtä hieno mies kuin minun isäni on? Olen pienen ikäni kokenut epävarmuutta naisten kanssa, koska en ole ihan varma omasta vaikutusvallastani ja kiinnostavuudesta naisten silmissä. Puoli vuosikymmentä sitten itse poliisi pyysi minut kuulusteluun ja halusi tietää, miten monta kertaa viikossa ja kuukaudessa olisin sukupuoliyhteydessä vaimoni kanssa. Samat kysymykset esitettiin Ulkomaalaispoliisissa Punanotkon kadulla myös venäläiselle vaimolleni. Tuossa yhteydessä tämä valokuvani julkaistiin ensimmäistä kertaa Iltalehdessä. Minun seksuaalisuudessani oli kai jo silloin jotakin hämärää, mutta itse en sitä havainnut. Erityisen pahasti minun miehisyyttäni on koetellut, että en ole koskaan elämäni aikana saanut mitään vastakaikua suomalaisilta naisilta: en ole ilmeisestikään miehekäs mies. Onneksi venäläinen vaimoni sieti minua tähän saakka ja olen saanut uskotella itseni mieheksi. Olen yrittänyt jopa nyrkkeillä, nostaa painoja ja kuntoilla, jotta epävarmuus miehuudesta haihtuisi. Mutta tänään tuli uutispommi koko Suomelle!

Tänään 10.marraskuuta 2008 Iltalehti julkaisi minun päättömän kuvani ja väitti, että kirkkoherra vaihtaisi sukupuolta. Yritän kaikesta tästä julkisuudesta huolimatta vakuuttaa nyt, että olen mies enkä aio vaihtaa sukupuolta. Ymmärrän toki, jos ette usko minua, koska asia on jo iltapäivälehdessäkin. Olen saanut muutamia yhteydenottoja asian johdosta, joka itselleni selvisi aamulla Postilla-diakoniakahvilassa Pohjassa. Voin vakuuttaa, että viihdyn miehenä oikein hyvin. En ole koskaan sovitellut vaimoni tai jonkun muun naisen alusvaatteita tai muitakaan vaatteita ylleni! Olen toki kuullut sellaisista seurakunnassa työskentelevistä ihmisistä. En ole edes mielikuvissani ajatellut vaihtavani naiseksi.

KIITOS JUMALA, ETTÄ LOIT MINUSTA MIEHEN!

Jos jotakin rukoilen, että saisin olla vielä enemmän mies. Tämä ei ole yhtään poissa siitä, että arvostan ja kunnioitan naista yhdenvertaiseksi. Minä vaan tahdon olla mies!

Vaimoni ei missään tapauksessa hyväksyisi, jos olisin vähemmän mies tai jopa ihan nainen. En ole kysynyt asiaa vielä Espoon hiippakunnan piispalta Mikko Heikalta enkä seurakuntaneuvostoltamme tai työtovereiltani, miltä heistä tuntuisi jos muuttuisi pian naiseksi. Yritän nyt vakuutella, että huoli on liian varhainen. Vanhauskoisten pappien ei tarvitse vedota kirkolliskokouksen ponteen väistämisoikeuden puolesta, jos tapaavat minua. Säilyn yhä miehenä.

Minun vartaloni näyttää muodostuneen iltapäivälehdessä symboliksi kaikelle pahalle ja kummalliselle Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa. Olen pienen ikäni kokenut häpeää vartaloni vähäisiä lihaksia kohtaan, mutta en koskaan uskonut, että minusta tulisi ihan symboli kaikelle kummalliselle Suomen kirkossa.

Julkisen sanan neuvosto ei varmasti suhtautuisi ilolla iltapäivälehden politiikkaan, jossa tunnetun papin vartalokuvaa kierrätetään kaikissa jutuissa. Vuonna 2001 tämä kuva julkaistiin minuun nimellä liittyvässä yhteydessä. Silloiset sata työtoveriani, suuri helsinkiläinen seurakunta, lapseni, vanhempani, sukulaiseni ja ystäväni mieltävät kuvan oikein liittyväksi juuri minuun. Jos satutte lukemaan tuon lehtijutun iltapäivälehdestä, ei ole syytä säikähtää rakkaat lapseni: en ole muuttumassa isästä jollaiseksi muuksi! Siskoni ja veljeni voivat olla ihan rauhassa siellä Itä-Suomessa, isoveljelle ei ole käymässä mitään kummallista. Nyt tämä kirkkoherra ei ole vaihda sukupuolta, vaikka valokuva kertoo juuri tämännäköisen kirkkoherran vaihtavan sukupuolta Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa.

Sanomalehdissä on vihdoin kerrottu, että sukupuolensa vaihtanut kirkkoherra on Imatran kirkkoherra Olli Aalto. Hänestä on myös kuvia. Olisi ollut kohtuullista, että Iltalehti käyttää oikean kirkkoherran kuvaa sen sijaan että pistää minusta päätöntä kuvaa juttuunsa!

Ps. tiistaina 18.11.2008 klo 18:30 on Pohjan Pyhän Marian kirkossa iso tapahtuma: Kristus-päivä, kristittyjen yhteinen rukoustapahtuma. Mukana mm. Johanna Manner Kansan Raamattuseurasta sekä kristittyjä alueen eri seurakunnista. Rukousta, ylistystä ja esirukouspalvelua. Tule mukaan!

lauantai 8. marraskuuta 2008

Pertti Eerola ja Jaakko Ryhänen täyttivät Pyhän Marian kirkon


Lauantaina 8.11.2008 oli Pohjan Pyhän Marian kirkko aivan täynnä: 550 ihmistä mahtui sisään. Nämä ihmiset olivat iloinen viesti Pohjan suomalaiselle seurakunnalle, että hyviä konsertteja tulee järjestää kirkossamme. Turhaan eivät Vatikaanin ihmiset perustaneet valtakunnan silloisille rajoille Pyhälle Marialle omistettua kirkkoa: myös täällä väki tahtoo osallisuutta pyhimmistä pyhimpään. Työtovereitteni ja seurakuntaneuvoston luottamushenkilöiden kanssa päätimme syksyn alussa, että emme jää laita-alueeksi, vähäiseksi ja merkityksettömäksi. Me haluamme parasta, mitä maailmalta ja Suomesta saa: Jaakko Ryhänen ja Pertti Eerola sai loistavan vastaanoton kirkossamme.

Kun kerroin Ryhäsen ja Eerolan saapumisesta jumalanpalveluksemme muutama viikko sitten, eräs seurakuntalainen lausui avoimen vilpittömästi: ”Wow, voiko tämä olla totta!”. Jeesus toi Jumalan valtakunnan sinne, missä oli jo erehdytty luulottelemaan osattomuutta. Martti Luther vapautti synninpäästöllä ja uskonvanhurskauden julistuksella keskiajan ihmiset, jotka oli jo alistettu vapisemaan kiirastulta. Tämä velvoittaa meitä!

Me emme sido ihmisiä alistumiseen ja surkeuteen, vaan annamme taivaallisia kokemuksia. Lasten musiikin parhain taitaja Jukka Salminen saapuu 7.12. klo 15 perhekirkkoon, jonka jälkeen on koko seurakunnan puurojuhla. Monet seurakuntalaiset todistavat, että oikea joulu saapuu vasta kun kanttorimme Kaija Kalliomäki laulaa Sylvian joululaulun Kauneimmissa joululauluissa 14.12. klo 18:30. Jouluaattona Anskogin ja Fiskarsin kuusikirkot sekä jouluaaton hartaus kirkossa ja jouluaamun jumalanpalvelus kirkossa tuovat jouluevankeliumin yhtä hyvin köyhälle kuin rikkaalle. Huhtikuussa 2009 seurakuntamme tekee matkan Pietarin tuntumaan Kolppanaan, Viipuriin, Toksovaan.

Pari päivää sitten sovin lopullisesti, että maanantaina 15.6.2009 saapuu Venäjän ortodoksisessa kirkossa, oopperassa ja filharmoniassa työskentelevät ”Pyhän Pietarin solistit” Pyhän Marian kirkkoon: http://www.sstpb.narod.ru/. Nämä laulavat Tshaikovskin, Rahmaninovin ja muiden mestariteoksia ja hengellistä musiikkia. Menen muutaman viikon kuluttua Pietariin ja teen mahdollisesti lehtijutun heistä. Tämä ryhmä tekee kiertueen Suomessa: me olemme osa sitä.

Myös paljon muuta suurta on odotettavissa!

MIKSI?

Meitä kiinnostaa kristillinen usko, jossa Jeesus Kristus antaa oikeuden innostua elämästä – jopa yhä uudestaan. Terve usko ravitsee sielun, virittää lähimmäisrakkauden ja antaa elämälle toivon. Sellaisia tahdomme olla seurakunnassamme. Sellaisia hienoja kokemuksia tahdomme tarjota kirkossamme, seurakuntatalollamme, Postillassa ja muualla tapahtumissamme. Me uskomme, että nämä maailman tähden kuuluvat myös meille.

Muistan hyvin suuresti kunnioittaen Malmin seurakunnan kanttoreita, kun vasta äskettäin poistuin heidän keskuudestaan tänne Pohjaan: Heikki Poutanen, Marjasisko Varha, Timo Olli, Reija Närhi, Inga Simola, Ulla Pesonen ja Kaisu Rauhamaa. Vaikka minusta ei ole koskaan tullut edes laulavaa liturgia, nämä loivat lähtemättömän kosketuksen elämän arvostamiseen monien konserttien välityksellä. Niin tapahtui jopa minulle (terveisiä Malmin uusille ja vanhoille kanttoreille!). Nyt Pohjan suomalaisessa seurakunnassa Pyhän Marian kirkossa olemme päättäneet, että me arvostamme omaa elämäämme ja saamme kokea upeita asioita seurakunnassamme.