tiistai 31. maaliskuuta 2009

Kiittämättömät

Sain tänään valmiiksi Venäjän federaation ulkoministeriön diplomaattiakatemian kansainvälisten suhteiden professorin haastattelun. Tämän viikon aikana saan tuon aineiston perusteella myös valmiiksi itse artikkelin. Analyysi on aivan upea Virosta, Liettuasta, Latviasta, Suomesta, NATO:sta ja Venäjästä sekä psykologisesta sodankäynnistä, jossa Stalin-assosiaatiolla yritetään saattaa psykoosia Suomeen, massamyyttejä, pelkoa ja neuroosia, kun Stalin ja Putin tahdotaan samaistaa tuossa Venäjä-vastaisessa propagandassa. Valitettavasti suomalaisen sivistyksen puutteessa ei vastaavia puheenvuoroja juuri saa kuulla.

Eräs mehevistä kohdista oli muistaa, että Baltian agraarivaltiot saivat Neuvostoliiton aikana kehittyä nykyaikaisiksi valtioiksi, jopa laajentaa alueitaan. Loppujen lopuksi noiden pikkuvaltioiden kansalaiset eivät taistelleet itselleen itsenäisyyttä, vaan he saivat itsenäisyyden lahjaksi Venäjältä. Viron, Liettuan ja Latvian valtioita ei ole ostettu vapaustaistelijoiden verellä, suurin uhrauksin, vaan se on saatu lahjana.

нынешняя независимость стран Балтии не является результатом победы их «национально-освободительного движения», не добыта кровью новых борцов за свободу народа, ценой огромных жертв, а фактически «подарена» им сверху центральным руководством Советского Союза: вспомните знаменитую фразу Б.Ельцина «Берите столько суверенитета, сколько сможете унести!». Об этом новое руководство стран Балтии как то старается не вспоминать.

- - -

Психологическое манипулирование общественным мнением в Финляндии, пережившей зимнюю войну, и в странах Балтии, бывших долгое время в составе СССР, в самом примитивном варианте – это, конечно же, попытки некоторых политиков в США поставить знак равенства между прошлым руководством страны - Сталиным и нынешним – Путиным, Медведевым. Этот психологический прием предельно прост и при детальном рассмотрении выдерживает критики, но на эмоциональном уровне по прежнему часто срабатывает: в памяти населения сохранилась память о ужасах войны, а в памяти населения бывшей советской Прибалтике – еще и память о политических репрессиях. Сегодня В.Путина пытаются представить в глазах западной общественности как нового Сталина, и многие на этот психологический прием попадаются. Это не просто способ формирования враждебности (и страха) по отношению к новой России, это еще и возрождение и модернизация старых фобий, страхов, массовых неврозов и мифов. Известно, что если в сознании человека происходит отождествление одной личности с другой, например, Сталина и Путина, то его отношение к первой фигуре проецируется на вторую без изменений, то есть на подсознательном уровне он начинает относиться к Путину как к Сталину. И как следствие – также сильно его бояться. Этот страх, а точнее, эта психологическая реакция на конкретную личность позволяет этим человеком манипулировать. Несомненно, Сталин и Путин, - совершенно разные исторические фигуры. Решительность нынешнего российского руководства очень сильно контрастирует с безволием и пассивностью внешней политики страны периода Горбачева и Ельцина, и многих на Западе это шокирует даже сегодня.

Kiitos professori Andrei Manoilo! Palataan uusiin projekteihin ja hankkeisiin myöhemmin. Jos löytyisi sopiva kustantaja, Itämeren alueen (tai Pohjolan) strategiaa ja informaatiopsykologista sodankäyntiä tällä alueella käsittelevä kirja olisi hyödyllistä saada kirjoitettua suomen kielelle. Se voisi olla asiantuntijoiden artikkelikokoelma. Varmasti sen kiinnostavuus ja asiantuntevuus ylittäisi jonkun Impin ja Sofin tms. toimittamat kirjoitukset.

maanantai 30. maaliskuuta 2009

Inkerin kulttuuriseura

Inkerin kulttuuriseura on ollut vuodesta 1993 inkeriläisen kulttuurin edistäjä ja elvyttäjä. Kävin tänään haastattelemassa seuran toimistossa VTT Helena Miettistä (väitöskirja ”Menetetyt kodit , elämät ja unelmat” 2004). Teen lehtijuttua seurasta Venäjän kauppatie -lehteen.

Inkeriläinen kulttuuri on tällä hetkellä muistelemisen kulttuuria ja tässäkin tärkeimpiä ovat inkeriläismummot. Seura järjestää työpajoja, joissa askarrellaan yhdessä muistojen tyynyjä tai muistorasioita. Nyt on muistoja siirretty myös savitöihin. Tällaisia pienryhmiä on toiminut Kikkerissä, Keltossa, Tallinnan suomalaisessa seurakunnassa (jossa on kirkkoherrana Hannele Repo) sekä Helsingissä ja Keravalla. Muistojen kanssa askarrellessa tunteet saavat tulla esiin.
Inkerin kulttuuriseura järjestää myös kerran kuukaudessa kulttuurikahvilaa, jossa Leena Laulajainen pitää ensi kerralla esitelmän Aino Malkosesta, Viron vapaustusarmeijan ainoasta inkeriläisestä naissoturista.

Seura tekee muistelutyöpajojen ohessa myös matkoja: Lähituntumassa ovat Inkerin kesäjuhlat 19,6; Viron laulujuhlat 3-5.7; Vatjalaisten praasniekka 9-12.7 ja Petroskoin kirkon vihkiminen 4-8.9. Lokakuun 3. päivä on Pohjois-Inkerin kapinan muistojuhlat ja 10.10 klo 18 on Tuomiokirkossa perinteinen Stalinin vainojen uhrimuistotilaisuus. Jo tällä viikolla on Tallinnan suomalaisen seurakunnan 20-vuotisjuhlat, jonka yhteydessä on myös Viro-Suomi –instituutissa Harjukadulla kulttuuriseuran järjestämä näyttely.

Vapaapäivänä meinaa tulla pikkuisen stressi, koska pitäisi saada kirjoitettua puhtaaksi kaksi artikkelia (tämä Inkerin kulttuuriseuran juttu ja Virolaisen puoluejohtajan haastattelu) ja tehdä vielä juttua diplomaattiakatemian professorin kanssa venäläisistä EU-alueella, mutta ennen kaikkea täytyy viedä Igor-poika päiväkodin jälkeen pääkaupunkiseudulla toimivan venäjänkielisen Spartak-jalkapalloseuran harjoituksiin ja hoitaa pojan viihtyvyyttä harjoituksen jälkeen nukahtamiseen jälkeen. Tavoitteeni olisi myös, että joka päivä saisi luettua yhden kirjan: tänään ostin antikvariaatista tuohon tarkoitukseen Nikolai Gogolin Kuolleet sielut.

Kotisivuni on tässä: http://personal.inet.fi/business/molari/
Pohjan suomalainen seurakunta tekee rovastikunnallisen matkan Inkerin kirkon vieraaksi huhtikuussa: http://www.pohjansuomalainenseurakunta.auttaa.fi/48

lauantai 28. maaliskuuta 2009

Diplomaattinen viisaus

Ihmistä ei pidä pelätä eikä halveksia, jos itse käyttäytyy asiallisesti. Vihan näkökulma on aina väärä näkökulma. Olen oppinut, että paras näkökulma on, jos uskaltautuu rohkeasti ihmisen luo – ihan kenen tahansa – ja kysyy tältä, miltä sinusta/hänestä tuntuu ja millaiselta maailma näyttää silmissäsi. Kuuntelemisen kyky on suuri viisaus, mutta mykkyys ei ole sekään ihastuttava seikka. Minun ongelmani on siinä, että teen näitä kysymyksiä kansainvälisistä asioista tietäville ihmisille, mutta unohdan kysyä saman kotona lapseltani. Tänään hän oli aika pettynyt, kun vastasin monta kertaa ”hetkinen”, ”kohta” ja ”vähän vielä”, kun poika odotti shakkilaudan kanssa, jotta pelaisin hänen kanssaan. En toki laiminlyö ihan täydellisesti häntä. Juuri poika nukahti viereeni sängyssään ja pääsi yöunille. Minulla on sen vuoksi vähäunisena ihmisenä vielä vähän aikaa omille harrastuksilleni, vaikka tähän aikaa ei voi enää jutella puhelimessa tai muuten kenenkään vieraan kanssa.

Teen kahta mielenkiintoista haastattelua ja artikkelia. Venäjän duuman ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja Juli Kvitsinskin lausunnon valossa tämä ensimmäinen yhteistyöni on mitä kiinnostavin. Kvitsinski lausui näet YLE:n haastattelussa, että Suomen NATO-jäsenyys tulkittaisiin Venäjällä vihamielisenä toimena ja se johtaisi vastatoimiin monella eri alalla. Sovin jo vähän ennen tuon uutisen ilmaantumista haastattelun, jossa teema oli samankaltainen. Tänään sain toki vasta tarkempaa postia aiheen tähden. Täten minulla syntyy Venäjän ja EU:n suhteista, Viron rotuopista ym. artikkeli yhteistyössä Moskovasta legendaarisesta Venäjän Federaation ulkoasiainministeriön diplomaattiakatemiasta tulevan kansainvälisten suhteitten professorin kanssa (проф. кафедры международных отношений Дипломатической академии МИД Российской Федерации; perustietoja akatemiasta: http://www.dipacademy.ru/). Suomalaisille tämä koulu ei välttämättä sanoa yhtään mitään, jollei ole paneutunut Neuvostoliiton ja Venäjän historiaan jo vuosien ajan. Tämä Akatemia on perustettu jo vuonna 1934. Se on alansa johtava opetus- ja tutkimuslaitos Venäjällä. Minulla on pieni salainen haave, vaikka ymmärrän, että haaveet eivät pääsääntöisesti voi toteutua perhehuolien, rahaongelmien ja muiden seikkojen vuoksi. Jos kesälomaoikeuteen liittyvät unelmat toteutuisivat, saisin syksyllä 2009 ja keväällä 2010 vietettyä pääosan 38 päivän lomaoikeudestani opiskellen MBA-tutkintoa tms. mainitussa opinahjossa.

Haastateltavana ei ole kuitenkaan kukaan vanhan polven legendoista kuten esim. Bazhanov, vaan nuorempi tämän hetken ja tulevaisuuden tähti Andrei Manoilo. Hän on hyvin sympaattinen ja teräkatseinen tutkija. Lupauduin myös, että kääntäisin suomeksi hänen tuoreen tieteellisen artikkelinsa Etelä-Ossetiasta kansainvälisessä informaatiopsykologisessa sodankäynnissä. Pitää jututtaa vaikka UPI:a ym., jos heitä kiinnostaa tällaisen professorin artikkelin julkaisu ja siihen liittyvä keskustelu. Juuri Etelä-Ossetialla on keskeinen paikka NATO-argumentaatiossa. Tuon argumentaation luonnetta on diplomaattiakatemiassa juuri Manoilo selvittänyt. Kansainvälisten suhteiden professori kirjoitti minulle hyvin sympaattisesti edellisen kanssakäymisemme innoittamana: ”Я прочитал Вашу статью в газете "Торговый путь" и мне она очень понравилась: Вы очень точно умеете проникнуть в самую суть любой политической ситуации, даже самой запутанной. Спасибо за Ваш лестный отзыв о моей оценке инспирированной Соединенными Штатами психологической войны против России и Европейского Союза - я убежден в том, что любые попытки манипулировать общественным мнением должны получать широкую огласку и становиться предметом обсуждения в обществе”.

Uusi artikkelimme käsittelisi tällä kertaa venäläisiä Euroopan Unionissa. Tässä yhteydessä Viron erityisongelmat tulevat luonnollisesti myös esille. Harvinainen asiantuntijahaastattelu tulee julki toivon mukaan Venäjän kauppatie –lehdessä huhtikuun puolivälissä 2009. Harvinainen tämä on siitäkin näkökulmasta, että diplomaattiakatemiasta valmistuvat Venäjän federaation ulkomaanhallinnon korkeat viranomaiset ja haastateltava on professori kansainvälisten asioiden hoitamisessa. Netin avulla saa helposti pitkän listan korkeita valtiomiehiä eri valtioista, jotka ovat opiskelleet mainitussa diplomaattiakatemiassa. Yhteistyö jatkuu vielä tämänkin artikkelin jälkeen: se on molempien osapuolten tahto. Aihe kiinnostaa itseäni kovasti, mutta syynä ei ole ainoastaan Viron asema ja toimet informaatiopsykologisessa sodankäynnissä, vaan myös EU:ssa asuvien venäläisten oikeudet, ongelmat ja mahdollisuudet EU:n ja Venäjän välisten suhteissa sekä NATO:n laajentumisessa – tai laajentumisen pysähtymisessä, jopa supistumisessa. Minua kiinnostaa myös Venäjä-kuvan hallinta (image management) osana poliittista vallankäyttöä ja päätöksentekoa.

Toinen haastattelu on jo toteutunut: tämä on sympaattinen virolainen naispoliitikko ja toimittaja Sirje Kingsepp (yleistietoja hänestä: http://et.wikipedia.org/wiki/Sirje_Kingsepp). Häneltä oli hyvin kiehtovaa kuulla, miltä ihmisten väliset suhteet näyttävät laman aikana mediakohun ja poliittisen valtaeliitin takana. Pystyykö ja tahtooko Viro hyödyntää venäläisen vähemmistön kansakunnan voimavarana? Tämän haastattelun tein jo itse asiassa vähän aikaa aikaa sitten, vaikka itse artikkelia en ole kirjoittanut vieläkään valmiiksi erilaisten sattumien ja kiireiden vuoksi. Ennen artikkelin julkaisemista pyydän myös, että Sirje tarkistaa sen, jotta en pistä tyhmiä sanoja hänen suuhunsa. Tämäkin asiantuntija ja poliitikko oli mitä miellyttävin. Ylipäätänsä elämä tuntuu minusta aina kiehtovalta. Nainen on erään virolaisen puolueen, Riiigikogussakin olevan puolueen, Eesti Vasakpartein (ent. Viron sosiaalidemokraattisen työväenpuolueen) puheenjohtaja. Euroopan parlamentissa puolue kuuluu GUE-nimiseen ryhmittymään. Puolue ei tunnetusti kannata omien sotilaiden teurastusta Afganistanissa tai Irakissa eikä myöskään ihannoi NATO-jäsenyyttä. Puoluejohtajana hänen äänensä on varmasti kuumaa kuultavaa Suomessakin. Ainakin hän on hyvin sympaattinen, viisas poliitikko.

Kaikki ei mene nyt toki ihan täydellisesti elämässäni. Mokkula kertoo Internet-yhteyden nopeudeksi 7,2 MB/s, kun tuttu osti juuri saman firman mokkulan ja saimme katsoa rinnatusten tänään, että hänen seitsemän kertaa ”hitaampi” yhteys on kuitenkin yli kaksi kertaa nopeampi kuin minun ”nopea” yhteys. Vaikuttaa siltä, että ruuhka olisi suurikin ja nettiliikenne ei toimi luvatulla tehokkuudella koneestani.

Tämä blogi on kirjoitettu myös tässä: http://juhamolari.blogspot.com/2009/03/diplomaattinen-viisaus.html, http://irc-galleria.net/blog.php?nick=jMolari&beid=29410393, http://juhamolari.suntuubi.com/?cat=8&y=2009&m=03&d=28. Kotisivuni on tässä: http://personal.inet.fi/business/molari/ . Olen kotisivujeni etusivulla hyökännyt aika jyrkästi NATO-intoilijoita vastaan.

Aivot kuntoutuksessa


Tulin varsin myöhään kotiin töistä, vasta kello 2 aikaan aamuyöllä. Oli rippileiriläisten kanssa konsertissa ja siksi saatoin lähteä kotiin vasta kello 12 jälkeen Pohjasta. Matkalla vein kaksi henkilöä kotiin. Oma poikani oli naapurin luona yökylässä, koska vaimon piti mennä katsomaan äitiänsä, joka makasi Pietarissa sairaalassa jäätyään auton alle.

Onni oli siinä, että lauantai on tänään vapaapäiväni. Se on myös syntymäpäiväni. Yllättävän monet tutut ihan lähipiiristä ovat syntyneet 28. maaliskuuta. Tiedän ainakin neljä muuta, jotka viettävät syntymäpäiväänsä tänään. En kuitenkaan juhli mitenkään erityisesti. Pojan huoneessa on kuitenkin salapaikassa syntymäpäivälahja minua varten. Sain lahjaksi aivoja mukavasti virkistävän vempaimen (head massager)! Tämän jälkeen on odotettavissa, ettei suomalaisten lähimmäisten tarvitse enää kärsiä Suomen tyhmimmästä antifasistisesta pässistä niin kuin jotkut ovat kirjoittaneet meikäläisestä. Vihdoin veri kiertää aivoissa.

Kävin aamulla pojan yökylästä ja lähdimme Itäkeskukseen Helsinkiin, koska minun piti toimittaa optikon todistus poliisille. Olen tullut jo niin vanhaksi (45 v). Kysyin samalla poliisilta tietoa Internetissä levitetyistä väitteistä, että eräs henkilö olisi tehnyt minua vastaan rikostutkintapyynnön. Hän kertoo tuosta väitteestä ainakin Iltalehden ja Kauppalehden sivustoilla sekä Suomen antifasistisen komitean ja Johan Bäckmanin vaaliblogin kommenteissa. Lukijoita on noille väitteille toista tuhatta. Lisäksi mainittu henkilö on toisaalla kirjoittanut, että KGB/FSB maksaisi minulle siitä, että toimin Venäjän hyväksi. Tuo henkilö on esittänyt Internetissä jakeluverkostoksi suojelupoliisin, keskusrikospoliisin, Helsingin poliisin, median ja kansalaisjärjestöt. Poliisi tarkisti tietokoneeltaan, ettei mitään tutkintapyyntöä ole todellisuudessa vireillä. Itse asiassa poliisi sanoi, että mainitun henkilön toiminnasta voisi tulla hänelle rangaistus. En kuitenkaan pitänyt tärkeänä minkään prosessin käynnistämistä. Olin kuitenkin jo aiemmin lähettänyt kuva-aineiston hänen toiminnastaan mainituille tahoille ja kertonut, että voin vastata tarvittaessa kysymyksiin. Toivon, että Mika saa rauhan sielulleen eikä provosoidu asiattomuuksiin. Poliittinen erimielisyys on eri asia kuin rikollisuus.

Poliisin jälkeen kävin poikani kanssa syömässä. Hän innostui kovasti kiinalaisista kirjaimista niin kuin on aiemminkin tykännyt. Piirsi pienelle paperille ruokapöydässä olleet kiinalaiset kirjaimet ja kiinalainen tarjoilija kertoi voivansa lukea ne. Sen jälkeen lähdimme pojan pyynnöstä kirjakauppaan ja ostimme Kiina-Suomi-Kiina –sanakirjan, koska haluamme molemmat yhdessä opiskella kiinalaista kirjoitusta ja piirtää sanoja vähitellen. Suomea ja venäjää hän on jo oppinut lukemaan ja puhumaan; englantia hän ymmärtää hyvin muttei puhu sujuvasti.

Mielenkiintoisesta oli havaita eilen, että Moskovan diplomaattiakatemiassa (hyvin legendaarinen opinajo) informaatiopsykologisen sodankäynnin spesialisti Manoilo on ilmeisemmin hyvin seurannut Helsingissä ollutta kohua. Ilmeisemmin tuossa keskeisessä opinahjossa tiedetään ja arvioidaan nyt Suomessa koettua hysteriää, joka Leena Hietasen sanoin vaikutti yhden nashi-nuoren saapumisen suhteen siltä että ikään kuin 1000 tankkia olisi tullut itärajalle. Manoilo oli laittanut juuri toissapäivänä - tuskin sattumaa - kotisivuilleen joulun alla 2008 tekemäni haastattelun hänelle. Siinä käsittelimme Suomen tilannetta informaatiopsykologisen sodankäynnin näkökulmasta. Lähetin hänelle sähköpostin eilisiltana ja kysyin, jos tekisimme uuden analyysin Viron ja Suomen vallitsevasta tilanteesta uuden informaation näkökulmasta.

Tämä oli sellainen tavallinen kyläpapin vapaapäivä.

perjantai 27. maaliskuuta 2009

JUDICA

Psalmit 42 ja 43 kuuluvat yhteen, mutta suomenkielisessä Raamatussa nämä ovat erotettu toisistaan. Psalmi 42 alkaa tunnetulla vertauksella peurasta, joka janoissaan etsii vesipuroa. Tämä ihminen janoaa Jumalaa, elävää Jumalaa. Tuska vaikuttaa psalmirunon mukaan suurelta: tämä ihminen muistelee ilon ja kiitoksen juhlasaattoja, mutta nyt sielu on masentunut ja levoton. Masennus valtaa mielen.

Pappien onnettomat kreikan ja heprean taidot johtuvat siitä, että valtaosa papeista suoritti teologisessa tiedekunnassa vain pakolliset perusopinnot noista vieraista kielistä. Sen jälkeen he ovat alkeellisesti kerranneet kreikkaa pastoraalitutkintoa varten, mutta saaneet unohtaa jopa kirjainmerkit tämän jälkeen. Lopputuloksena on sellaista sananselitystä, johon kansa on jo tottunut ja johon vääryyden maailmassa mielistytään: pappi lukee tekstiä suomeksi, ei sano mitään itse tekstin alkuperäisestä voimasta vaan harhailee keväisen auringon paisteen ja lintujen laulujen virittämiin tunnelmiin. Huonon kielitaidon ja eksegetiikan (tieteellisen raamattututkimuksen) torjumisen tähden itse Raamatun tekstit ovat saaneet kokea käytännön puhetyössä inflaation, merkittävyyden romahtamisen.

SORTO MASENTAA SIELUN

Tämä psalmiruno on koskettavaa puhetta, jossa sorron tähden masentunut sielu purkaa tuskaansa Jumalalle. ”Miksi minun täytyy kulkea surusta synkkänä, kärsiä vihollisen sortoa?”. ”Tuska viiltää minua luihin ja ytimiin, kun vihamieheni herjaavat minua ja huutelevat kaiken päivää: ’Missä on Jumalasi?’” (Psalmi 42:11)
Tuskan huuto päätyy kuitenkin toivon toivotukseen: ”Odota Jumalaa! Vielä saan kiittää häntä, Jumalaani, auttajaani”

YHTEISKUNNALLISESTI MERKITTÄVÄ

Raamatussa on lukuisia profeettoja, jotka sekoittuivat niin läpeensä valtakunnan politiikkaan, että joutuivat jopa vaikeuksiin. Myöskään Psalmit eivät ole vain etäisiä asioita elettävästä elämästä.

Ensi sunnuntain – jota on suomeksi kutsuttu Kärsimyksen sunnuntaiksi – Psalmi on tämän psalmirunon jatko-osasta, Psalmista 43. Rukoilija jatkaa Jumalalle esitetyn pyynnön ja toivon jälkeen siihen, että hän pyytää oikeutta: ”Hanki minulle oikeutta, Jumala, aja asiaani jumalatonta kansaa vastaan. Pelasta minut pahojen ja petollisten kynsistä!” (Psalmi 43:1). Itse asiassa heprealainen teksti pyytää, että Jumala olisi rukoilijan tuomari, שָׁפְטֵנִיאֱלֹהִים. Suomennoksessa rukoilija pyytää, että Jumala pelastaisi pahoista ja petollisista kynsistä, mutta heprean puolesta tarkoittaa yhtä hyvin yleisesti sortoa ja epäreiluutta. Kärsimyksen sunnuntain vanha latinankielinen nimi on saanut alkunsa juuri tämän Psalmin ensimmäisistä sanoista. Siinä käytetty sana oikeudelle (špt; שפט) on eräs eniten tutkittu sana VT:ssa. Sanalla on epäilemättä oikeudenmukaiseen elämään ja yhteiskuntaan liittyvä juridinen, sosiaalinen ja taloudellinen merkitys, kun luetaan VT:a, mutta kun valitushuudot jatkuvat eikä rauhan valtakuntaa synny: UT antaa perustavana ratkaisuna vihan ja rauhan ongelmaan sovituksen Jeesuksessa Kristuksessa. Tuo UT:n sana on tullut nyt niin voimakkaasti tämän VT:n sanan paikalle, että joissakin kristillisissä tulkinnoissa jopa VT:n ilmaus on kokenut hengellistymisen. Sillä on kuitenkin yhteiskunnallinen merkittävyys VT:ssa.
Yhteiskunnallinen vääryys ja vihollisuus aiheuttavat tämän Psalmin valossa myös eksistentiaalisen (koko elämää ravisuttavan) ahdistuksen. Rukoilija kysyy Jumalalta: ”Miksi olet hylännyt minut? Miksi minun täytyy kulkea surusta synkkänä, kärsiä vihollisen sortoa?” (Psalmi 43:2).

YHTEISKUNNALLINEN VIISAUS

Tämä Psalmi on päällekirjoituksen mukaan ”korahilaisten virsi”, mutta tarkemmin sanoen Korahin poikien maskîl,מַשְׂכִּיל . Hepreankieliinen maskîl -sana voi tarkoittaa didaktista tai meditoivaa virttäkin, mutta se merkitsee varsinaisesti ”harkintaa” ja ”oivallusta”. Kyse on siis oikeudenmukaisuuslauluista, vapaus- ja luokkataistelun puolesta syntyneistä lauluista, vapautuksen teologisista virsistä, jos vaikka siinä nostetaan yksilön kärsimys esimerkiksi. Profeetta Aamos käyttää sanaa viisauden merkityksessä: ”Minä tiedän teidän rikostenne luvun ja syntienne määrän. Te sorratte syytöntä, te otatte lahjuksia ja syrjitte köyhiä oikeuspaikalla. Sen takia viisaus vaikenee tällaisena aikana, sillä tämä on paha aika” (Aamos 5:12–13). Ensimmäinen Aikakirja 30:22 kertoo vastaavasti vähemmän sosiaalisessa ja poliittisessa merkityksessä tuon sanan: jae kertoo Hiskian lausuneen kiitoksen sanoja leeviläisille, jotka olivat ”viisaasti” ja taitavasti järjestäneet juhlamenot Herralle. Psalmi 42-43 puhuttelee kuitenkin viisauden puolesta, joka on kadonnut tuossa yhteiskunnassa.

Psalmien otsikkojen tarkoitus on kuitenkin hämärä myös itse tieteellisen tutkimuksen valossa. Niiden ymmärtäminen saattaisi auttaa siihen tietämykseen, miten Psalmeja on käytetty kokoelman jo synnyttyä. Psalmi 42–43 kutsutaan myös elohistiseksi Psalmiksi yhdessä eräiden muiden Psalmien kanssa, koska siinä Jumalaa puhutellaan pelkällä yleiskäsitteellä ”Elohim”, joka oli hepreassa jopa monikollisessa muodossa. Täten Psalmi liikkuu vielä pitkälle yleisuskonnollisuuden piirissä, jonka avulla sorrettu ihminen ilmaisee tuskaansa.

VIHOLLINEN


Surullista on nähdä, miten kautta aikojen viholliset määrittävät oman häilyvän itsensä naapurin avulla, jolloin identiteettiä ei ole ilman naapurin määrittämistä pahaksi. Vihollinen löytyy Raamatun Psalmissakin yllättävän läheltä.
Tällaisen yksittäisen Psalmin historiallisen taustan etsimisessä on noudatettava äärimmäistä varovaisuutta, koska aineisto on kerrassaan liian yleistä ja epämääräistä. Tämä Psalmi on yksilön valituslaulu. Vastaavia valituslauluja tunnetaan myös Babyloniasta. Rakenne on hyvin kiinteä. Psalmissa käännytään Jumalan puoleen ja ilmaistaan jyrkkäsanaisesti rukoilijan hätä. Tässä tapauksessa ongelmana ei ole sairaus, vaan ”vihollisten” vaino. Totta kai tällaisessa tekstissä on liioittelua, mutta sellaisena se osallistuu rukoilijan olemassaoloa järkyttävään ahdistukseen, joka on syntynyt vääryyden tähden. Joskus vanhastaan Mowinckelin tutkimuksista alkaen otaksuttiin, että ”viholliset” tarkoittaisivat manaajia ja loitsijoita, joiden magia tuotti ahdistusta rukoilijalle. Psalmissa 41:6-9 onkin mahdollisesti kyse magian tuottamasta pelosta. Sittemmin on selitetty, että kuningas katsoo naapurivaltioita vihollisiksi. Psalmissa 41:10 on kuitenkin paljastava esimerkki: ”Vieläpä ystäväni, johon luotin ja joka söi minun pöydässäni, kääntyy kopeasti minua vastaan”. Vihollistilanne on siis hyvin sama kuin Jobin kirjassa, jossa (ex-)ystävät ahdistavat rukoilijaa syytöksillä ja vaatimuksilla selityksiin. Vastaava tilanne on tuskallinen ja helposti ymmärrettävissä, jos ottaa vertailukohdaksi Viron: 80-luvulla neuvostokansalaiset olivat ystäviä keskenään, mutta nyt Viron poliittinen johto ahdistaa ystäviä syytöksillä. Nuori polvi on jopa omaksunut vastakkainasettelun, kun vanhemmassa polvessa muistetaan vielä hyvällä virolaisten ja venäläisten ystävyyttä. Nykymaailma tarjoaa samanlaisia tapauksia, jos vain uskallamme löytää omasta ajastamme Raamatun kertomuksen toisintoja.
Psalmissa rukoilija vetoaa Jumalan oikeudenmukaisuuteen.

”Hanki minulle oikeutta, Jumala”. Tässä rukoilija jopa kuvittelee itsensä oikeusistuimen eteen, jossa paras juristi on Jumala itse. Psalmiin liittyy lupaus, että Jumala saattaa vielä avun. Jumala lupaa, ettei sortaja saa voittoa.

Juha Molarin kotisivut ovat tässä: http://personal.inet.fi/business/molari/

Pohjan suomalaisen seurakunnan kotisivut ovat tässä: http://www.pohjansuomalainenseurakunta.auttaa.fi/

Suomessa sananvapaus ja poliittiset vapaudet uhattuina


Tämä on ärtyneen provosoituneen papin tilitys eräiden sairaiden suomalaisten toiminnasta. Suomessa on tavallista, että joku pappi on Kokoomuksen politiikassa mukana. Sellaisia pappeja on paljon. Minä olen toki Kokoomusta vastaan erityisesti heidän NATO-politiikansa tähden, jota puolue tukee pelottelulla Venäjän uhkasta. Suomessa on tavallista, että papit ovat myös Keskustan politiikassa mukana. Lestadiolaisuudessa on montakin keskustalaista. Minä en ainakaan tykkää nykyisestä puoluejohtajasta mainitussa puolueessa. Suomessa on ihan tavallista nykyään yhä useammin, että papit tykkäävät demareista. Pohjassa on erityisesti hyviä perinteitä tuosta suhteesta. Olen minä kohdannut myös vasemmistoliittolaisia pappeja. Kristillisdemokraattipapit eivät ole minulle outoja. Vihreissä ja ruotsalaisissa on pappeja. Muistan myös eräänkin SMP:sta eduskuntaan nousseen kirkkoherran Iisalmesta. Suomessa näyttää olevan hyvin sallittua, jos papilla on poliittinen sidonnaisuus ja jopa ehdokkuus. Periaatteessa Suomessa on poliittiset vapaudet, mutta tämä on lume, jonka valheellisuuden olen vasta äskettäin nähnyt.

Minulla ei ole poliittista puoluekirjaa tai puolueväriä. Olen kuitenkin saanut monenlaisia uhkauksia, koska minut on tulkittu yhteiskunnallisesti liian aktiiviseksi. Uhkauksia on tullut erityisen paljon eilisen ja toissapäivän aikana, enkä tarkoita sitä erästä Lehtoa, joka istuu vankilassa. Mikä siis ärsyttää? Sananvapaus näyttää päättyvän Suomessa aivan heti, jos ilmaisee jotain myönteiseksi tulkittavaa Venäjän federaation hallituksesta ja vastustaa venäläisten vihaamista. Nyt olen saanut lukea julkisesti moitteita, että seurakuntamme kotisivulta on linkki minun kotisivulleni, vaikka suhtaudun myönteisesti Naši-nuorisojärjestöön. Varmasti en ole myöskään 100 %:sti kaiken sen takana, mitä jonkun järjestön ihmisten historiasta voi löytyä, mutta sekin näyttää olevan monelle liikaa, että voin jutella näiden nuorten kanssa rauhanomaisesti. En kuitenkaan hyväksy sitä, että teemme valtavat tuomiot lähimmäisistämme, joita emme ole koskaan kasvotusten tavanneet ja joiden kanssa emme ole koskaan keskustelleet. Minä olen nyt keskustellut heidän kanssaan. Valtaosa suomalaisista on lukenut vain joitakin pelkokuvia sanomalehtien välityksellä.

Olen sitä mieltä, että suomalaiset kiivasmieliset vastustajani ovat joko psyykkisesti sairaita ja elävät jonkinlaisessa informaatiopsykologisen sodankäynnin virittämässä sotapsykoosissa tai sitten he ovat vain kokeilevia propagandisteja. Mikäli tuo jälkimmäinen vaihtoehto on tosi, he tahtovat yrittää hyökätä heikoista heikoimman kimppuun: minä olen varmasti SAFKA:an kirjoittaneista henkilöistä se heikoin lenkki, koska Venäjä-tuntemukseni on pienin ja lyhyin, historiatietämykseni heikko eikä minulla ole merkittäviä sosiaalisia suhteita tukenani. Sitä paitsi tällä hetkellä minulla on vain 5 euroa rahaa pankkitilillä, joten huomenna pitää mennä pankkiin ja neuvotella lisää kulutusluottoa. Köyhä on toden totta tavallisesti helppo uhri painostukselle. Joku kirjoittikin, että olen kaiken lisäksi tyhmin pässi kaikista.

Kerron kuitenkin yhden salaisuuden. Olen heikoin ja vähäisin kaikista, jotka ovat kirjoittaneet SAFKA:n sivuille, minulla ei ole poliittista historiaa tukenani, mutta silti haistatan ”P@K?#T” (voit arvailla sanan haisevan merkityksen) minuun kohdistetulle pelottelulle. Tiedän monta Pohjan alueen henkilöä, jotka ovat olleet mukana kaikissa vaiheissani ja tarvittaessa astuvat puolustamaan. Kaksi Pohjan alueelta tullutta toimittajaa oli myös seuraamassa mielenosoitusta. He suhtautuvat minuun lämmöllä. Valitettavasti aina on niitä säikkyjä, jotka säikkyvät säikyttelijöiden kovien sanojen tähden. Ehkä joku lähimmäisistäni säikkyy ja kohta rukoilee minulta näkymättömyyttäni.

Minä en säiky. Tiedän oman laillisuuteni toimissani. Tiedän hyvän moraalini ja lahjomattomuuteni. Edes fyysisellä väkivallalla uhkailu ei hetkauta minua. Miksikö? Olen ollut lähellä omaa kuolemaani ainakin pari kertaa ja se pelko on jo sivuutettu. Kristittynä suhtaudun elämään Jumalan johdatuksena: Jeesus Kristus on kaikki päivät kanssani maailman loppuun asti. Olen ollut paljon vaikeimmissa paikoissa myös 2000-luvun alkupuoliskon, mutta voitin tällöinkin itsekunnioituksen ja toiminnan vapauden itselleni. Miten tällaista ihmistä voisi nujertaa painostuksella ja uhkailulla? AMK:n pedagogiikan opettaja lausahti reilu vuosi sitten minulle, että voisin olla vaarallinen henkilö, koska minulla ei ole pelkoa. Hän toki hiukan liioittelu, mutta osa on totta: en pelkää mennä kenenkään ihmisen luo. Kristillinen totuus on, että Jumala on ihmistä tärkeämpi.

Pidän erittäin surullisena suomalaisen sananvapauden tilaa. Tilaa on olla todellakin eri mieltä Venäjän kulloisenkin johdon kanssa ja sellaisia huolestuneita papillisia kirjoituksia olen nähnyt kymmeniä, mutta sananvapautta tahdotaan heti rajoittaa kuvattujen hyökkäysten avulla, jos suomalaisena en olekaan moittimassa Medvedevin, Putinin tai Venäjän yhtenäisyyden puolueen jokaisia käänteitä. Moitteita ei kummastella Suomessa, mutta venäläisten ihmisoikeuksien puolustajaa kohdellaan tarvittaessa kaltoin.

Totta kai herätän pelkoa, jos mieli on sairastunut informaatiopsykologisen sodan tähden, kun tuota propagandan luomaa pelkoa ja valhetta ei yksityinen ihminen helposti havaitse. Platon vertasi ihmistä luolassa elävään olioon, joka ei ymmärrä luolan ulkopuolisesta. Minun tilanteeni on toinen, kun jouduin elämäni monien kohtaloiden tähden riisutuksi suomalaisista selitysmalleista ja statuksista, minkä jälkeen menin Venäjälle. Venäjä oli kohdattava, mutta samalla kansalliset myytit ja fobiat karisivat häiritsemästä sieluani. Nyt tuntuu varmaan pelottavalta, että tapaan joitakin nuoria poikia ja tyttöjä, jotka kuuluvat pelottavaksi väitettyyn Naši-nuorisojärjestöön tai Yövartio-järjestöön. Monet eivät tiedä, että olen minä kastanut Helvetin Enkeleihin kuuluvien lapsiakin ihan sattumalta, enkä ole pelännyt. Bensa-asemalla tehdessäni työtä, eräs Helvetin Enkeleihin lukeutuva nuori mies tukeutui paljonkin minuun, koska tiesi minut papiksi. En ole myöskään pelännyt, kun olen mennyt Venäjällä lehtimiehen roolissa haastattelemaan ihmisiä. Ihmistä ei tarvitse pelätä, vaan häntä pitää kuunnella. Totta kai pitää olla huolellinen, ettei sekopäisten ihmisten kanssa antaudu vaaralliseen tappeluun.

Pelkoa lisännee parin viikon kulussa ilmestyvä pdf-nettikirja (en ole löytänyt kustantajaa, kun ei ole ollut aikaa etsiä sellaista) Venäjästä. Ja vielä pahempaa on tulossa: kokoan aineistoa Leningradin piirityksestä kirjaa varten ja suunnittelen FSB-järjestöä käsittelevää kirjaa suomalaisille lukijoille. Jälkimmäinen perustuisi muutamiin haastatteluihin, jos saisin sellaisia järjestettyä. Luonteeni on sellainen: pelkoa ei ole, kun täydellinen Rakkaus täyttää ihmisen. Tuo uusitestamentillinen mielenlaatu ei vapauta pelkästään hengellisestä etäisestä merkityksettömyydestä, jossa usko muodostuu pakopaikaksi olemassaolevasta maailmasta, vaan se antaa oikeasti rohkeuden ihmisten kohtaamiseen ja elämän iloon.

En purista nyrkkejä ja rystysiä valkeiksi, vaikka nyrkkeilyä joskus harrastankin, vaan lähtökohtaisesti haluan elämän iloa, hymyä ja onnellista naurua. Siitä kertoo myös elämänmyönteinen valokuva blogini yhteydessä. Pelon takana on propaganda. Hymyn takana on vapaus.

keskiviikko 25. maaliskuuta 2009

Viisas suomalainen Venäjä-poliitikko

Jututin helmikuun alussa viisasta miestä. Mielestäni hän on viisain Venäjän ymmärtäjä tämän hetken suomalaisten keskuudessa niin paljon kuin Venäjää voi ”ymmärtää”.

En pidä minkään sortin kiihkoilusta Venäjän tähden. Russofobiasta olen saanut perheeni kanssa kärsiä monella eri tavalla. Vihan herättäminen perustuu valheeseen, mutta valitettavasti Venäjää määritetään yhä edelleen ikään kuin Stalinin varjona tai Stalinin uutena tulemisena. En pidä myöskään Venäjän ylenmääräisestä ihailusta ainakin mitä tulee Stalinin aikaan. Oliko yllätys? Jos oli yllätys, se johtuu tulkitsijan omista ennakkoluuloista, joihin kuuluu uskomus, että Venäjän nykyhallinnon ymmärtäminen tarkoittaisi Stalin-kulttia. Sellainen yhdistelmä on kuitenkin vain informaatiopsykologisen sodankäynnin luoma valhe. Se on jopa erittäin vaarallinen valhe, koska valheen tähden yksilö ja yhteisö voi toimia primitiivisten tunteitten johtamana. Minulle Stalin ei ole idoli, sillä vaimoni perheen tähden olen oppinut kunnioittaa venäläisten vapautta, jota ei ollut Stalinin aikana.

Tapasin viisaan suomalaisen miehen, joka olisi paras ehdokas Euroopan parlamenttiin, jos olisi ehdolla. Valitettavasti mies jää eläkkeelle, mutta ei aloita golf-harrastusta. Äskettäin hän kertoi YLE Puhe –haastattelussa jotenkin siihen tapaan, että Venäjällä ja tuntemuksessamme Venäjästä on ihan tarpeeksi reikiä. Niin ei tarvitse etsiä golf-radan reikiä.

Reino Paasilinnan suuri ylivertaisuus syntyy pitkänlinjan kokemuksesta. Hän toimii tällä hetkellä europarlamentaarikkona. Mies syntyi itsenäisyyspäivän aattona 1939 Jäämerellä. Hän on toiminut Yleisradion toimituspäällikkönä, diplomaattina, lehdistöneuvoksena niin Washingtonissa kuin Moskovassa ym. Kirjoitin hänen haastattelunsa Venäjän kauppatie –lehteen (http://www.kauppatie.com/02-2009/5.pdf) helmikuussa 2009, mutta valitettavasti unohdin lähettää sanomalehden Brüsseliin omien väitöskiireitteni tähden. Paasilinna kertoi haastattelussa, että hänen mukaansa todellista ystävyyttä Venäjän kanssa voidaan saada Euroopan Unionissa yhteistyötä lisäämällä: ”Käytännön asioinnin avulla saadaan luottamussuhteita. Näin yhdistetään yhteisiä arvoja”. Paasilinna on puhunut ja kirjoittanut myös paljon Ukrainan ja Venäjän välisestä kaasukriisistä. Paasilinna antaa tukensa Itämeren kaasuputkelle. Se on ”kätevin tie kuljettaa, muuten tarvittaisiin 600 laivaa lisää, toimimaan ympäri vuorokauden ahtaille ja karikkoisille vesille”.

Odotan kovasti, että Reino Paasilinna vapautuu Brüsselistä, jotta hänellä olisi enemmän aikaa suomalaiseen itäpolitiikkaan suomalaisessa mediassa. Ehkä hän voisi vuosikymmenien kokemuksella ja diplomaattisella viisaudella antaa terveitä analyysejä myös Baltian alueen jännitteistä.

Hanki minulle oikeutta

Kärsimyksen sunnuntai 29.3.2009. Nimitys judica (= hanki minulle oikeutta) on päivän Psalmin alusta (Ps. 43: 1). Ensi sunnuntaista alkaa hiljaisen viikon loppuun ulottuva syvä paastonaika. Ensi sunnuntai on kärsimyksen sunnuntai (dominica passionis), mutta minulle on myös syntymäpäiväni jälkeinen sunnuntai; se on myös 200-vuotisjuhlan jälkeinen sunnuntai Porvoon valtiopäivien merkkihetkestä, kun Aleksander I kutsui Suomea kansakunnaksi. Vanha testamentti puhuu erityisesti oikeudesta ja oikeudenmukaisuudesta, jota sorrettu kaipaa, mutta joka on valitettavasti hylätty. Uusi testamentti katsoo sijaiskärsijään Jeesukseen: Jeesuksen aikalaiset eivät ymmärtäneet hänen olemustaan ja tehtäväänsä. Jeesus on kuollut kootakseen yhteen kaikki hajallaan olevat Jumalan lapset. Jeesuksen kuolema on sovituskuolema, sovinnon rakentamista varten, jotta oikeus palautettaisiin hylätylle ja syrjäytetyille. Jeesuksen kuolema on kristillinen voimakas sanoma sen puolesta, ettei koston, alistamisen ja vihan avulla saa rakentaa maailmaa, vaan sovinto on ainoa käyttökelpoinen ratkaisumalli.

Eilen 24.3.2009 oli Ajankohtainen Kakkonen, jossa toimittaja seurasi Naši-liikkeen ja Yövartio-liikkeen edustajien saapumista Suomeen 23.3.2009. Itsekin olin ottamassa vastaan heitä. Minä haluan olla läsnä, kun ihmisillä on suuret tunteet, mutta nämä tunteet alkavat rikkoa sovintoa. Nämä edustajat vaativat oikeutta, mutta heille halutaan vastata, että nyt me kyyditämme teidät pois Baltian alueelta tai teidän on alistuttava nöyryytyksiin. Nämä olivat nuoria ihmisiä, jotka eivät ole koskaan tavanneet Stalinia. Neuvostoliiton aikana he olivat pieniä vauvoja tai pikkulapsia, jotka syntyivät Baltiassa. Erään Naši-henkilön vanhemmat olivat itse asiassa Saksasta! Minä koin tärkeäksi tuntea näitä ihmisiä, kuulla heidän kerrottavaansa ja nähdä heidän hätäänsä, koska Suomessa kuulemme pääsääntöisesti vain Viron, Liettuan ja Latvian hallitusten puolestapuhujia, sillä ovathan sisarkansat kovin läheisiä toisilleen. En ollut toki Pohjan pienen pitäjän – Raaseporiin nyt liittyneen kunnan - ainoa edustaja, joka oli seuraamassa tapahtumia 23.3. Meitä oli muitakin alueelta.

Ensi sunnuntaina 29.3.2009 hoitelen Igor-poikaani kotona, koska äidin pitää olla Pietarissa hoitamassa anoppiani, joka jäi pari viikkoa sitten auton alle. Minulla on vapaa viikonloppu, joten en saarnaa ensi sunnuntaina Pyhän Marian kirkossa. Sunnuntain messu ei ole sen vuoksi antifasistinen messu! Mutta hyvä mies siellä saarnaa sunnuntaina kello 10: rovasti Veli-Matti Hynninen. Sitä vastoin tänään keskiviikkona 25.3. klo 9 kerron aamulla Pohjassa perinteiseen tapaan vietettävällä Café Star-aamupalalla kokemuksistani Naši-edustajien ja Yövartio-edustajien kanssa. Sain jopa allekirjoituksilla Yövartio-liikkeen käsinauhan. Otan sen mukaan aamupalalle.

tiistai 24. maaliskuuta 2009

KAPO - pelon takana ja Pertti Salolainen


Eilen oli koskettava päivä, vaikka olen jo kaikenlaista ennättänyt nähdä omassa elämässäni niin kuin myös kuulla muiden elämästä. Tapasin sympaattisia venäläisiä nuoria. He ovat joutuneet erittäin pahoin Virossa sorron kohteeksi. Nyt he tulivat Helsinkiin. Se on heidän hätähuutonsa. Valitettavasti suomalainen media provosoituu russofobiaan ja ei osaa astua nuorten rinnalle. Jopa Suomen ortodoksisen kirkon (siis sen ortodoksisen kirkon, jolla on verotusoikeus) edustaja lausahti törkeyksiä näistä nuorista, mutta ymmärsin tuon törkeyden enemmän heijastukseksi Suomen ortodoksisen kirkon kirkkopoliittisesta epävarmuudesta Moskovan partiarkan alaisen ortodoksisen kirkon kasvaessa Helsingissä kuin ilmauksena kirkon osaamisesta. Pertti Salolainen päätti käyttää tilaisuutta hyväksi ja viritti edelleen russofobiaa. Ihmettelen, miten tuollainen henkilö voi olla ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajana. Mikä on Suomen imago ulospäin, jos pelkoa provosoiva mies saa jatkaa puheenjohtajana?

KAPO pelon takana


Nuoret venäläiset vaativat sananvapautta ja poliittisia oikeuksia itselleen Viroon. He ovat joutuneet KAPO:n ja hallituksen rahoittaman sortokoneiston uhreiksi. Nyt heitä yritetään lyödä Stalinin synneistä (fiktiota ja niukasti faktaa toisiinsa sekoittaen). Tämä on Viron poliittisen johdon ja KAPO:n sairasta katkeruuden käsittelyä koston avulla. Se on myös nuoren pikkuvaltion heikkoa identiteettiä niin kuin Suomi oli polarisoitunut pitkään vuoden 1918 jälkeen. Siinä tilanteessa hämärä identiteetti yritetään luoda nykyhallituksen ja KAPO:n avulla tuhoamalla venäläisten poliittinen aktivoituminen, sen sijaan että heille luotaisiin tasavertaisia mahdollisuuksia. Suurlähetystöjen ja KAPO:n rahoittama Helsinki-projekti on osa tuota työvälineistöä, jossa päämääränä on tuhota sympaattiset nuoret venäläiskielisen syntyperän tähden. Näille ihmisille ei haluta myöntää heidän identiteettiä sellaisina kuin he ovat syntyperänsä tähden.

Juttelin koko päivän Naši (Nashi) ja Yövartio -järjestöjen edustajien kanssa, ihan aamusta Viking-terminaalista iltaan saakka. Näin selvästi heidän pelkonsa - syvästi haavoitetun sielunsa. KAPO on pelon takana: KAPO oli viiltänyt veitsensä näiden ihmisten sieluun. Tämä tuli ilmi selvissä sanoissa, mutta erityisesti sanomattomissa pelkoreaktioissa, joita he kokivat nähdessään poliisiautoja yms. Se tuli ilmi myös tunteissa.

Pappina voi tuntea sielunhoidolle tyypillistä myötäelämistä, kun joutuu kulkemaan koko päivän näiden ihmisten kanssa, varhaisesta aamusta iltamyöhään (illalla olimme yhteisellä aterialla). Sen jälkeen minä en pysty sellaiseen julmuuteen heitä vastaan kuin mediapelin sopulit. Joskus pitäisi viettää aikaa sorretun pienen ihmisen rinnalla sen sijaan että ottaisi vastaan Viron suojelupoliisin ja suurlähetystön rahoittaman kirjallisuus- ja elokuvafestivaalin aineiston sellaisenaan.

Eilen näimme Helsingissä suunnitelmien mukaan toteutuneen rauhanomaisen mielenosoituksen. Näillä kunnollisilla ihmisillä ei ollut mitään tarkoitusta tehdä mitään vallankumousta. Saimme nähdä näiden sorrettujen ihmisten kasvot ja silmät. Minulle oli tärkeintä tämä ihminen itse, jonka kohtaloa halutaan ratkaista historian myyttien avulla sen sijaan että häntä itseään kuultaisiin.

Pertti Salolainen pitää kansaa tyhmänä

Mielenosoitusta järjestelleet Hietanen ja Bäckman eivät halunneet järjestää mitään demonstraatiota venäläisestä invaasiosta tai joukkovoimasta Helsinkiin. Suomalaisessa russofobiassa sellaista kahakkaa odotettiin aivan huvittavan surullisen sairauden mukaisesti. Ehkä toivottiin alitajuisesti, että nyt voitaisiin ottaa uusinta hävitystä jatkosodasta.

Laskelmoiden kansanedustaja ja eduskunnan ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja Pertti Salolainen (kok.) päätti käyttää hyväkseen mahdollista russofobista pelkotilaa. Hän osoitti kuitenkin täydellisen sivistymättömyytensä, kun esitti (päivämäärä ja hetki tarkasti harkiten) vaatimuksen, ovatko venäläiset ostaneet Suomen maanpuolustuksen kannalta herkistä kohteista maa-alueita Suomessa. Salolainen vaati – omien sanojensa mukaan - selkeitä pelisääntöjä ulkomaalaisten maakauppoihin. Hänen mielestään EU-maiden ulkopuolisten tekemien maa- ja tonttikauppojen pitää olla vastavuoroisia ja menettelytapojen selkeitä. Todellisuudessa Salolainen lausui täysin sekavia: EU-maiden ulkopuoliset yritykset ja yksityiset henkilöt ovat valtaosa maailman kansoista. On jo lähtökohtaisesti melkoisen uhkarohkeaa kansantaloudellisesti luoda diskriminaatio EU:n alueelle, jossa kiinteistökauppaa rajoitettaisiin tiettyjen protektionististen ja russofobisten tuntemusten mukaan sen mukaan mistä maasta kiinteistön ostaja olisi. Vastavuoroisuusvaatimus on jo itsessään koominen käsite, koska se edellyttäisi, että Suomessa on toistasataa erilaista kiinteistöjen ostoa määrittävää vaihtoehtoista lakia, koska jokainen tapaus pitäisi ratkaista ostavan osapuolen taustojen mukaan vastavuoroisuuteen perustuvan lain mukaan, mutta ilmeisemmin jokaisen valtion kanssa pitäisi tehdä valtiosopimuksetkin, joita pitäisi päivittää harva se päivä. Sitä paitsi vieraan maan kansalainen saattaisi perustaa Suomeen yrityksen, jolloin kiinteistön ostaja on suomalainen juridinen henkilö. Täten LEX-SS Salolainen ei toisi mitään pelastusta turvallisuuteen. Mielestäni Salolaisen tavoite ei itse asiassa ole uudistaa kiinteistökauppaa, vaan pitää yllä russofobiaa.

Pertti Salolainen ei ole ilmeisesti näin tyhmä, kuin hänen puheistaan saattaisi saada vaikutelmaksi, vaan hän tahtoo vain provosoida sopivassa tilanteessa russofobiaa. Salolainen pitää kansaa tyhmänä ja uskoo puheensa saavan vaikutusta kansassa. Juoni ei ehkä paljastuisi. Miksi hän tarvitsee tuota vihaa ja pelkoa? Ilmeisemmin Kokoomuksessa on laskettu yleisemminkin vastamielenosoituksen ohessa, että venäläisvihamielisyys on heidän poliittinen voimavaransa. Pelko on Salolaisen voimavara, koska pelkoa provosoiden viritetään alitajuiset voimat, jotka huutavat avuksi pelastajaa. Kokoomus tahtoo kertoa pelastajaksi NATOn. Surullista!

Mielenosoituksen tähtäyspisteenä oli vähemmistö, Virossa alakynteen jääneet ihmiset ja heidän oikeutensa. He halusivat tuoda esille sorrettujen ihmisten äänen, jotta suurlähetystöjen ja KAPO:n puheesta ei tulisi monotonista.

Olen julkaissut tämän blogi-kirjoituksen myös toisaalla: http://antifasistit.blogspot.com/2009/03/kapo-pelon-takana-ja-pertti-salolainen.html

maanantai 23. maaliskuuta 2009

Mielenosoitusraportti 23.3.2009


Minä en juuri kansainvälisiä suhteita hallitse, mutta Leena Hietanen ja Johan Bäckman olivat kutsuneet Virosta Yövartio-liikkeen ja venäläisen Naši-järjestön Helsinkiin mielenosoitukseen. Aamulla olin Bäckmanin (ja MTV3-toimittajien) kanssa vastaanottamassa Virosta tulevia edustajia Viking-terminaalin luona. Itse en luonnollisesti pitänyt puhetta. Naši-järjestön komissaari esitteli itsensä ja viehättävän nuoren naisen, ja kysyi: "Katso, eihän meitä tarvitse pelätä". Viittasin naiseen ja vastasin venäjäksi: "Ei, todella sympaattinen Naši". Minä olen rauhan rakentaja, en pelon ja paranoidisuuden rakastaja.

Sen jälkeen siirryimme Ruoholahteen lehdistötilaisuuteen. Kyydissäni kulki muutama Virosta saapunut Naši-järjestön edustaja. Juttelimme huvittuneena, miten KAPO (Viron turvallisuuspalvelu) oli seurannut erästäkin nuorta miestä Kanadaan saakka ja etsiskellyt siellä. Kerroin, että KAPO:n pitäisi kiittää Yövartiota ja näitä nuoria, koska KAPO:n työntekijät saavat mielenkiintoisia laivamatkoja ja ulkomaanpäivärahoja tällä tavalla. KAPO tarvitsee Yövartio-liikettä ja Naši-järjestöä.

Lehdistötilaisuus oli täynnä toimittajia. Siellä tuli julki surullinen tieto KAPO:n (internetissä) julkaisemasta ohjelmasta, jonka mukaan KAPO:n tehtävänä on estää venäläisten poliittinen aktivoituminen. Tämä oli erittäin hyvä vastaus Halla-aholle, joka kysyi, miksi Viron venäläiset eivät ole poliittisesti aktiivisia. Heidän aktiivisuutta estetään poliisin toimin. Itse kysyin yhden kysymyksen, koko tilaisuuden viimeisen: ”Onko Viron, Latvian ja Liettuan suurlähetystöjen järjestämällä tilaisuudella tarkoitus luoda jonkinlaista mielleyhtymää (assosiaatiota) Stalin hirvittävyyden ja nyky-Venäjän ja venäläisten välille? Olisiko tuollainen seikka syynä siihen, että he tulevat Helsinkiin?” Bäckmanin arvion mukaan sellainen tarkoitusperä on kyseessä mainituilla tahoilla.

Paikalla ollut kirkollinen media tahtoi haastatella minua ja kerroin, että Naši-järjestö on rauhan asialla (http://www.pod.fi/suomi/?tag=juha-molari). Jutussa kirjoitettiin minun sanomisesta seuraavaa, mutta tittelit ovat toimittajan itsensä keksimiä, sillä en toimi titteleiden varassa:

Pohjan seurakunnan kirkkoherra Juha Molari on profiloitunut aktiivisena keskustelijana Viron venäläisten asemaa koskien. Molari sanoo osallistuvansa Našin tukemiseen oman maahanmuuttajataustaisen perheensä kokemusten ja omantuntonsa rohkaisemana. Kirkkoherra Molari osallistuu aktiivisesti Suomen antifasistisen komitean Safkan blogintoimittamiseen. Julkisuudessa esitettyjen tietojen mukaan Našin jäsenet olivat Suomessa Safkan kutsusta. Ohessa Našin tiedotustilaisuudesta tavoitetun Molarin haastattelu. (Ville Talola 23.3. 2009, kuva: Mikko Huotari)”. Mainittu haastattelu on kuultavana tästä: http://www.pod.fi/suomi/?p=2386

Minä olen yksinkertainen rukoileva kyläpappi, jonka käy sääli Virossa asuvien venäläisten tähden, koska heitä sorretaan siellä. Rukoilen rauhaa ja rakkautta väestöryhmien välille. Sitä rauhaa ja rakkautta ei saa menneisyyden haamuilla eikä uusilla myyteillä rikkoa. Ihminen on tärkein. Mielenosoittajat eivät mellastaneet, vaan pitivät keskinäistä kanssakäymistä tärkeänä: lähdimme tiedotustilaisuuden jälkeen yhteiselle lounaalle kiinalaiseen ravintolaan kutsuttujen vieraittemme kanssa. Sitten oli jo pian kiire Sanomatalolle, jossa alkoi mielenosoitus. Halusimme saada esille Viron apartheid-politiikan propagandesteja vastaan myös toisen äänen, tämän päivän äänen. Propagandistit väärentävät historiaa "työvälineeksi" niin kuin he itse sanovat, mutta tämä työväline on muovattu giljotiiniksi pyövelille, jonka uhreiksi halutaan saattaa Virossa asuvat venäläiset!

Mielenkiintoinen ensituttavuus oli imaami Abdullah Tammi, joka osallistui mielenosoituksen tukemiseen. Hänen kanssaan sain jonkin verran jutellakin. Ehkä tapaamme joskus uudestaan. Vaihdoimme käyntikortteja. Kun sitten menimme elokuvateatterin luo, Tammi pyysi, että sanoisin jotain kovaääniseen. Se oli kohteliaasti imaamilta, joka osoittautui sympaattiseksi, kun minullakin oli ollut ennakkoluuloja muslimeja vastaan.

Sanoin lyhyesti pari lausetta: ”Minä ajattelen tässä takana seisovia nuoria ihmisiä, jotka ovat joutuneet kärsimään Virossa. Siksi luen vanhan kirkkorukouksen ja synnintunnustuksen: ’Usein olemme antaneet vääryyden tapahtua, vaikka olisimme voineet estää sen. Usein olemme vaienneet, kun olisi pitänyt puhua. Usein olemme vain puhuneet, kun olisi pitänyt toimia. Jumalani, tee minusta rauhasi välikappale, niin että sinne, missä on vihaa, toisin rakkauden”.

Toki moni ihminen oli loukkaantunut, että pappi on Naši-nuorten ja Yövartio-liikkeen kanssa. Kerroin jo kirkollisessa haastattelussa, että nämä Naši-nuoret ovat rauhan asialla, ihmisen asialla. Nuoret kokoontuvat Pietarissa jopa ortodoksisen kirkon tiloissa. Käskin katsoa näitä nuoria ja nähdä, että he ovat nuoria ihmisiä, ihan kunnon ihmisiä. Joku innostui syyttää Stalinia hirmuteoista, kun keskustelimme kasvotusten, mutta näytin nuorta mielenosoittajaa ja kysyin, milloin hän oli syntynyt. -1975. –Mitä tekemistä on tuolla nuorella miehellä, häntä vastaan sanotuilla herjauksilla ja Stalinilla? Ei pitäisi olla mitään yhteyttä, mutta nyt Viron, Latvian ja Liettuan suurlähetystöjen propagandasodassa rakennetaan tarun ja toden avulla Stalin-myyttiä, jonka tarkoituksena on lisätä venäläisten tuskaa. Nyt pitäisi olla kuitenkin nyt.

Historian dosentti Kurkola kertoi radiohaastattelussa kirjakokemuksestaan, että Baltian suurlähetystöt luonnollisesti vaikenevat vuosista 1939–1941, koska ne ovat heille itselleen kiusallisia; Bäckman muistutti lehdistötilaisuudessa, että Baltian hallituksen propagandistit tahtovat kaunistaa ja nostaa kunniaan natsien kanssa eletyt suhteet, kun vastaavien toimien ihannointi on syvästi paheksuttua muualla, myös Saksassa.

Minä olin luonteeni mukaisesti sivustakatsoja, hiljainen rukoilija. Sain minä toki myös myönteisiä kommentteja: ne tulivat kahdelta Pohjan alueelta (nyk. Raasepori) tulleelta ihmiseltä. Toinen heistä sanoi, että kirkosta eroaminen loppuisi, jos kaikki papit olisivat samanlaisia. Hänen kanssaan myös aterioin sittemmin Helsingin keskustassa. Myös Abdullah Tammi jutteli mielenosoituksen jälkeen ravintolassa myönteisesti papin roolista. Virolainen pöytäseura osoitti myös mielenkiintoa.

Näimme tänään rauhanomaisen mielenosoituksen, koska näillä kunnollisilla ihmisillä ei ollut tarkoitusta tehdä mitään vallankumousta. SAFKA:n toimintaa puuhakkaasti järjestelleet Hietanen ja Bäckman eivät halunneet järjestää mitään demonstraatiota venäläisestä invaasiosta tai joukkovoimasta Helsinkiin: tähtäyspisteenä oli vähemmistö, Virossa alakynteen jääneet ihmiset ja heidän oikeutensa. He halusivat tuoda esille sorrettujen ihmisten äänen, jotta suurlähetystöjen puheesta ei tulisi monotonista. Yhteistoiminta varmasti jatkuu.

sunnuntai 22. maaliskuuta 2009

демонстрация (23.03.2009)

Я не являюсь лидером антифашистской организации или идеологии. Я просто христианин, пастор. Я читаю Библию и молюсь за любовь, мир и уважение.

Эстонские политические лидеры хотят достать скелетов из шкафа, чтобы сделать ненависть к России и русским более ”лёгкой”.

Для этого они приехали в Хельсинки, чтобы и фины поняали, надо бояться и ненавидеть русских, так как Сталин был очень жестоким правителем, что надо просить помощи у NATO, чтобы защитить себя от России.

Я молюсь за Россию и русских, да благословит вас Бог, придёт вам успех и любовь.


демонстрация (23.03.2009): http://antifasistit.blogspot.com/2009/03/mielenosoituskutsu.html

En minä ole koskaan ilmoittanut olevani suuri tietäjä ja johtaja antifasistisessa liikkeessä, tai muutenkaan kansainvälisissä asioissa tärkeä osaaja. Olen tavallinen kyläpappi ja kristitty, joka uskonsa tähden juttelee ihmisten kanssa siellä ja täällä. Uskon ja pelkään Jumalaa niin paljon, että en hyväksy lähimmäisen halveksimista tai sortamista. Kirkon eräs synnintunnustus kuuluu: ”Usein olemme antaneet vääryyden tapahtua, vaikka olisimme voineet estää sen. Usein olemme vaienneet, kun olisi pitänyt puhua. Usein olemme vain puhuneet, kun olisi pitänyt toimia”. Toinen vanha kirkkorukous pyytää:

Jumalani, tee minusta rauhasi välikappale,
niin että sinne, missä on vihaa, toisin rakkauden,
missä loukkausta, toisin anteeksiannon,
missä epäsopua, loisin yksimielisyyden…

Kun näitä tällaisia rukouksia ja synnintunnustuksia lukee joka päivä pappina kotona ja alttarilla, ei voi jäädä penseäksi, jos lähimmäinen joutuu sorron kohteeksi.

Elin Venäjällä vuodet 2002–2004, mutta vietin tavallista yksinkertaista elämää, kotona (pääasiassa asuin anopin kanssa!), kouluissa ja muualla. Sitten olen viime päivinäkin haastatellut joitakin virolaisia vaikuttajia myös antifasistisen liikkeen ulkopuolelta, mutta pääasiassa varsin yksinkertaista elämää. Joskus Israelissa (jossa olin pienen tovin tutkimustyössä) ja Kyproksella tein vähän tuttavuutta sikäläisiin venäläisiin, mutta tämä on todella tapahtunut vain tavallisena suomalaisena luterilaisena kristittynä.

Nyt maanantaina 23.3.2009 on tulossa Nashi-järjestön kanssa toteutettava mielenosoitus, mutta mielenosoituksessa minä olen todella sivusta katsova autokuski; ehkä rukoilen tapahtuman siunauksellisuutta tapahtuman puolesta ja osallistun tiedotustilaisuuteen. Haluan korostaa näillä sanoillani tässä ja nyt myös sitä, että antifasistina ei tarvitse olla maailman viekkaiden suhteiden erinomainen tuntija, kansainvälisen politiikan professori, vaan tarvitsemme vain tavallista ihmistä, hyvän rauhantahtoisen sydämen. Vanhat kirkkorukoukset ja synnintunnustukset pitää ottaa todesta. Se riittää! Siksi ensimmäisessä hakukirjeessäni Suomen antifasistiselle komitealle (SAFKA) kerroin avoimesti tietämättömyydestä ja pyysin jo silloin anteeksi, että minulla ei ole suuria suhteita eikä tarkkaa tietämystä asioiden kulusta. Haluan ainoastaan rauhaa (niin kuin missitkin). Sain iloisen vastauksen, että se riittää antifasismin puolesta: rauhan ja rakkauden tahto! Autuaita ovat rauhantekijät!

Fasismia varten pitää keksiä kaikki mahdolliset myytit ja historialliset luurangot, jotta voisi puolustaa sortoa toista ihmistä vastaan. Minä en noita historioita tunne enkä tiedä juonikkaita propagandamalleja, vaan ainoastaan rukouksen ja rauhantahtoisen sydämen

lauantai 21. maaliskuuta 2009

Viro, Liettua ja Latvia hyökkäävät Suomeen


Viron, Latvian ja Liettuan hallitukset ovat paljastuneet informaatiopsykologisen sodankäynnin härskeiksi hyödyntäjiksi Venäjä- ja venäläisvastaisessa vihamielisyydessä. Informaatiopsykologisella sodankäynnillä on kaksi tehtävää:

(1) Baltian propagandistiset sanansaattajat tahtovat luoda "historiallisen ja teoreettisen" (so. myyttisen) perustan, jotta hallituksen olisi helpompi perustella häikäilemätöntä diskriminaatiota, jota Baltian alueella harjoitetaan alueella asuvia venäläisiä vastaan. Massachusetin yliopiston psykologian professori Ervin Staub on tuonut ilmi kyseisen menetelmän 2000-luvulla tutkimuksissaan sodan ja vihan ilmiöistä sekä holokaustin ja sotien traumoista. Venäläisten ihmisyyden (sisältää ihmisarvon ja ihmisoikeudet) riistämisessä käytetään ns.”de-individualisoitumisen” menetelmää: maailmasta tehdään hallittava viholliskuvan avulla, jossa vihollinen demonisoidaan. Staub ei tutkinut Viron informaatiopsykologista sotaa Venäjää vastaan, mutta tuo menetelmä on otettu nyt myös Virossa käyttöön. Menetelmän avulla on helpompi perustella kulttuurisen kansanmurhan toteuttaminen venäläisiä vastaan. Pariisilaisen kansainvälisten suhteitten tutkimuskeskuksen (Centre d'études et de Recherches Internationales, CERI) johtaja, politiikan tutkimuksen professori Jacques Semelin (2007) on selvittänyt kansanmurhia. Hänen mukaansa ääriryhmien johtajat esittävät uskomuksen, että he olisivat “historian uhreja”, ”kilpailevien voimien kurittamia” ja ”määrätty kohtaloon”, joka saattaa sisältää myös taistelua. Hämmästyttävän selvästi Viron, Latvian ja Liettuan SS-hallitukset sekä heitä myötäilevät propagandistiset sanansaattajat ovat valinneet juuri mainitun menetelmän venäläisten ihmisoikeuksien tuhoamiseksi.

(2) Baltian informaatiopsykologisen sodankäynnin kohteena eivät ole ainoastaan alueella elävät sorretut venäläiset, vaan nyt myös Suomi, johon yritetään menetelmän lanseerausta 23.3.2009. Suomi on joutunut Baltiasta saapuvan informaatiopsykologisen sodankäynnin objektiksi, koska suomalaisiin mieliin halutaan provosoida talvisodan kauhut ja Venäjä-vihamielisyys NATO-option lunastamisen helpottamiseksi. Venäläisissä lehdissä on myös kiinnitetty huomiota Baltian valtioiden johtamaan informaatiopsykologiseen sodankäyntiin, jossa yrityksenä on saartaa Venäjä venäläisvihamielisen valtiorenkaan avulla.

Informaatiosodassa vedotaan kauhukuvaan Stalinista

Informaatiopsykologinen sodankäynti on sinänsä vanha juttu ja siitä on kirjoitettu runsaasti 1990-luvulta alkaen. Sain kunnian haastatella Venäjän etevää alan asiantuntijaa vuoden 2008 lopulla (laajemmin http://www.datsha.com/uutiset/111208.shtml; venäjäksi poimintoja toimittamattomista vastauksista: http://blogs.mail.ru/mail/juham/#2212154C7B941CA): Andrei Viktorovits Manoilo (s. 17.10.1975) valmistui Moskovan yliopistosta fysiikan tiedekunnasta vuonna 1998. Tämän jälkeen hän haki työ- ja tutkimuskokemusta informaatiopsykologisen sodankäynnin luonteesta Norjassa ja Tanskassa vuosina 1999–2002. Vuonna 2003 hän suoritti tohtoritutkinnon informaatiopolitiikasta moskovalaisessa akatemiassa (”Akatemia Venäjän federaation presidentin hallinnon tehtäviin”). Nyt hän toimii maineikkaassa Venäjän federaation ulkoasiainministeriön diplomaattiakatemiassa ym. Manoilon julkaistujen tutkimusten määrä on huikeat yli 40. Juuri tuolloista haastatteluani edellä Manoilo oli osallistunut paneelikeskusteluun, jossa käsiteltiin kansainvälistä politiikkaa ja informaatiopsykologista sodankäyntiä (Moskovan konferenssi ”Informaatiosota nykypäivän maailmassa”). Puheenjohtajana oli Venäjän Federaation Liittoneuvoston puhemies Sergei Mihailovits Mironov. Paneelissa keskusteli myös Euroopan parlamentin jäsen, italialainen Giulietto Chiesa sekä professorit Igor Nikolaevitz Panarin ja Andrei Manoilo.

Manoilo määritteli haastattelussa Suomen tilanteen selkeästi: ”Suomen mediassa toteutetaan erityistä ”myynninedistämistä”: tarkoituksena on työntää Suomea Yhdysvaltojen politiikan suuntaan, vaikka itsenäisen valtion tulisi valita itsenäisesti oma polku!” Manailon mukaan ”myynninedistämisessä” käytetään hyväksi suomalaisten pelkoja, joiden mukaan Venäjä olisi ”uusi aggressiivinen uhka”. Pelokkaat ihmiset menevät paniikkiin. He etsivät mitä tahansa saalistajaa. ”Ja silloin Yhdysvallat ojentaa auttavan kätensä, tietenkin, sen omilla ehdoillaan eikä ilmaiseksi: USA tarvitsee poliittisia liittolaisia ja tykinruokaa, kun on lopettanut sodan Afganistanissa ja aloittaa uuden – ehkä sotilasoperaation Irania vastaan.” NATO-henkisessä informaatiopsykologisessa sodassa halutaan tavallisiin suomalaisiin soveltaa ”poliittisen polarisaation” – mustavalkoisen vastakkainasettelun – tekniikkaan. Niin vaikutetaan alitajunnan kautta. ”Vaikutusta tehostetaan olemassa olevilla arkkityypeillä – esimerkiksi talvisodan kauhuilla. Yhdysvaltojen politiikka on jo pitkään käyttänyt häikäilemättömiä keinoja.

Baltit rakentavat vihamielistä valtiorengasta


Liettua, Latvia ja Viro ovat olleet Naton jäseniä jo viisi vuotta. Nämä pikkuvaltiot käyttävät sotilasliitto Natoa taistelussaan Venäjää vastaan. Nämä kolme valtiota eivät ole allekirjoittaneet sopimusta tavanomaisten aseiden vähentämisestä Euroopassa. Näiden valtioiden hallitukset suosivat militaarista ilmapiiriä. Liettua, Latvia ja Viro ovat ilmaisseet yhä röyhkeämmin Venäjää vastaan hyökkääviä pyrkimyksiään sen jälkeen, kun he tulivat sotilasliiton jäseniksi. NATO:n päämajassa uskottiin alkuaan optimistisesti, että Latvia, Liettua ja Viro ratkaisivat ongelmansa vähemmistöryhmien kanssa. NATO:n päämajassa uskottiin myös, että jäsenyys normaalistaisi näiden pikkuvaltioiden suhteet Venäjään, mutta kävi juuri päinvastoin. Baltian hallitukset suosivat vanhoja kompleksejaan ja markkinoivat mielikuvaa, jonka mukaan Kremlin politiikka olisi arvaamaton ja vaarallinen. NATO ei ole kuitenkaan kokonaisuudessaan yhtä paranoidinen kuin Liettuan, Latvian ja Viron hallitukset antaisivat vaikutelmaksi.

Liettua, Latvia ja Viro ovat osittain onnistuneet pyrkimyksissään: NATO-liittouma on muuttanut suhtautumistaan Venäjään kielteisemmäksi viime aikoina. Toki Bushin aika tarjosi erityisen suotuisan ajan russofoobikoille. Bushin ajan jälkeisessä tilanteessa Liettuan, Latvian ja Viron hallitukset yrittävät etsiä vihamielisiä liittolaisia lähiympäristöstään, kun Yhdysvaltojen tuki ei ole enää yhä taattu. Baltian maat ovat tulleet ponnahduslaudaksi NATO:n itälaajentumiselle. Kohta otaksutaan, että vuorossa olisivat Ukraina ja Georgia sekä entisen Neuvostoliiton tasavallat Azerbaidzhan, Armenia ja Moldova. Ukrainan ja Georgian sotilaat ovat jo saaneet sotilaallista koulutusta Viron tuella. Hyvin mahdollisesti Virossa koulutuksensa saaneet sotilaat osallistuivat Kaukasuksella sotaan, kun Georgia hyökkäsi Etelä-Ossetiaan. Baltialla on merkittävä rooli NATO:ssa hyvän maantieteellisen sijaintinsa vuoksi. Tutka-asemista on helppo seurata keskeistä osaa Venäjää. Baltian asevoimien sotilaat palvelevat Irakissa, Balkanilla ja Afganistanissa.

Stalinin hirvittävistä teoista kertominen toden ja sadun sekä myyttien sekoittamisen avulla on Viron, Latvian ja Liettuan suurlähetystöjen harkittu hyökkäys suomalaisten demokraattista vapautta vastaan, koska Suomessa turvallisuus- ja puolustusselonteko on arviointikierroksella ja Suomessa NATO-päätös on yhä viipynyt (kiitos, että liittoutumista ei ole tehty!). Baltian hallitukset tahtoisivat virittää suomalaisissa kansalaisilmapiiriä NATO:n hyväksi provosoiden Stalin-pelkokuvia. Tällöin tunnettujen markkinaviestinnän ja informaatiopsykologian lainalaisuuksien mukaisesti tahdotaan siis rakentaa tavallisen suomalaisen tunteisiin assosiaatio Stalinin ja nykyisen Venäjän johdon välille: Venäjän mielikuva tahdotaan väärentää arvaamattomaksi ja pelottavaksi uhkakuvaksi.

Viro, Latvia ja Liettua hyökkäävät Suomeen 23.3.2009 informaatiopsykologian sodankäynnin perusmenetelmien avulla, mutta Viron, Suomen ja Venäjän antifasistit puolustavat itsenäisten suomalaisten vapautta pelottomaan, hyvään ja ystävälliseen kanssakäymiseen Venäjän kanssa.

Olen kirjoittanut tämän analyysin aikamme informaatiopsykologiseen sodankäyntiin aiemmin toisaalle: http://antifasistit.blogspot.com/2009/03/viro-latvia-ja-liettua-hyokkaavat.html
Juha Molarin kotisivut ovat tässä: http://personal.inet.fi/business/molari/

Ps. tämä edellä oleva kirjoitus on perustelu sille, miksi osallistun eri tavoin maanantaina 23.3.2009 Nashi-nuorten ja muiden antifasistien mielenilmaukseen Helsingissä. Mielenosoituksen järjestävät venäläiset, virolaiset ja suomalaiset antifasistit. Minä itse en ole tilaisuuden järjestäjä, mutta olen rauhan ja sovinnon rukoilija, joka seuraa tapahtumaa.

perjantai 20. maaliskuuta 2009

Leipäpappi


Olen taas tänään törmännyt Internetissä anonyymien nimimerkkien syytöksiin, että olisin leipäpappi. Nämä anonyymit syyttäjät luultavasti ovat niin suorassa suhteessa Jumalaan, että he voivat sydämensä vilpittömässä uskossa lausua jumalallisen tuomion meikäläisestä leipäpappina. Vanhastaan tuollaista menettely kutsuttiin itsensä korottamiseksi epäjumalaksi, ensimmäisen käskyn rikkomiseksi. Leipäpapiksi moitittu kommentoi syytöksiä nyt yömyöhään rippileirillä, jonka tähden minun täytyy elää taas koko viikonloppu erossa omasta perheestäni. Leipäpappiko?

Minä rakastin matematiikkaa, fysiikkaa ja biologiaa lukion ensimmäiseen vuoteen saakka, kunnes koin hengellisen heräämisen. Luin sen jälkeen uskonnollisessa innossa koko Raamatun ja Lutherista tehdyn väitöskirjan. Minä tulin täyteen intoa uskon ja Jeesuksen puolesta. Sittemmin olen lukenut koko Raamatun hepreaksi ja kreikaksi – historiallisilla alkukielilläkin.

Elämä kohteli innokasta uskovaa kovasti. Olin kiinni juoksuharrastuksessani. Lukiovuosina juoksin aamulla 10-15 kilometriä ja illalla 20 kilometriä juoksulenkit, viritin itseni jo loistavaan kuntoon, mutta sitten rikoin itseni liialla harjoittelulla (tai oikeasti sanottuna liian vähällä levolla).

Ylioppilaskirjoitukset olivat läpihuutojuttu, koska tiesin tahtovani vain teologiseen tiedekuntaan. Nuori lapsenkasvoinen poika oli valinnut kutsumusammatin. Unelmat elämää suojaavasta uskosta osoittautuivat kuitenkin taruiksi.

Poikasena lähdin varusmiespalvelukseen ja toimin Haminassa varusmiespastorina alokasajan jälkeen. Sain kohdata nuorena uskovaisena epäuskoisen maailman, joka yritti jopa väkivalloin pilkata meikäläisen lapsellista uskoa. Suurinta tuskaa ja vihaa varusmieskavereissa tuotti erityisesti meikäläisen täysi raittius. Kaiken lisäksi näytin pääseväni liian helpolla huomattavasti muita paremman fyysisen kuntoni ja varusmiespastorin saamien vapauksien tähden. Kerran olin kuntoisuusvapaiden ansiosta yli kuukauden yhteen menoon poissa varuskunnasta. Sekö raivostutti tupakavereita!

Teologisessa tiedekunnassa otin oppiaineiksi, joihin erikoistuin yli kaiken, VT:n ja UT:n eksegetiikan eli raamattutieteen. Suoritin siis myös sivulaudaturin, toisen VT:n tutkimuksen ja toisen UT:n tutkimuksen puolelta. Raamattu oli sydämeni asia. En valmistautunut sorsateologiksi, joka keveästi sukeltaa tiedekuntaa ja ravistelee kaikki haasteet höyhenistään. Tein itse väitöskirjan tutkimuskohteestakin itseymmärryksen kannalta mahdollisimman haastavan. Niin menettelee vain pappi, jolla Jumalan valtakunta on kutsumuksen asia, ei leipäpappi.

Juoksu-urheilu ei ollut hävinnyt mielestäni, vaan olin aika rajussa juoksukunnossa teologisen tiedekunnan ajan, vaikka kesäteologin töitten takia olin kesällä estynyt harrastukseni toteuttamisesta. Olin valinnut kutsumuksen ennen urheilumenestystä. Juoksin vimmatusti vuodet 1988–1989, koska olin saattanut jo teologian tutkintoon vaaditut opinnot valmiiksi, mutta nuoren ikäni vuoksi minulla ei ollut kiire pappisvirkaan. Juoksin jopa yli 200 kilometriä viikossa lukuisat viikot peräkkäin ympäri vuoden. Lopputuloksena oli, että keväällä 1989 sääriluuni murtui rasituksesta. Juoksin murtuneella jalalla puolimaratonin kilpailun, mutta sietämätön kipu teki kävelynkin tämän jälkeen mahdottomaksi. Niin menin pappisvirkaan. Olin sidottu kutsumusammattiini, koska Jumala ei suonut sääriluuni kestää menestyksen toiveita.

Aloitin pappisviran ohessa väitöskirjan kirjoittamisen ja jatkoin juoksuharjoittelua heti sääriluun luuduttua eheäksi. Vuodet 1990–1991 juoksin taas kaksi ja kolme kertaa päivässä, joskus yli 50 kilometriä päivässä. Nyt juoksukunto oli parempi kuin koskaan minulla. Kaikki viikonloput olin kuitenkin keskimäärin pappisviranhoidossa, joten kilpailuihin osallistuminen estyi. Anoin ja sain palkattoman virkavapaan urheiluharjoittelua varten marraskuun alusta 1991. Kävi kuitenkin onnettomasti, sillä virkavapauden ensimmäisenä päivänä sain aivokalvotulehduksen, verenmyrkytysshokin, aivoinfarktin ja sydämestäni repesi mitraaliläppä niskasta lähteneen mätäbakteerin tähden. Olin siis kuolla. Luokseni Meilahden sairaalaan saapui uskonnollisia intoilijoita, jotka tämän päivän anonyymien nimimerkkien tavoin syytti minua huonoksi uskovaiseksi ja leipäpapiksi, koska sairastuin uskosta huolimatta. En vastannut enkä todistanut oman uskoni puolesta heille, vaan vaikenin uskosta heille, koska rukoukseni ei ole kiihkoilijoiden tuomion asia, vaan yksistään Jumalan.

Tulin taas henkiin ja sydämeni sai proteesiläpän. Pian tämän jälkeen silloinen vaimoni lähti pois, mutta löysin kohta venäläisen vaimon. Menin bensa-asemalla yötöihin pappisviran ohessa, jota voisin täyttää Raamatun velvollisuuden miehelle ansaita leipä otsa hiessä ja elättää oma vaimo. Muutaman vuoden kuluttua poliisi tunkeutui elämääni ja minut heitettiin pappisvirasta. En hylännyt Jumalaa, vaan säilytin toivon ja opiskelin uuden tutkinnon taloustieteistä. Nyt tutustuin syvällisemmin myös venäläiseen akateemiseen maailmaan ja liike-elämään. Kun voitin oikeudenkäynnit, palasin heti takaisin pappisvirkaan. Niin tein paluun pappisvirkaan, koska pappisvirka oli kutsumukseni. Ei toki paras leivän ansainta tapana, eikä paras maineen ja kunnian puolesta, mutta se oli elämäni tehtävä.

On jossakin määrin törkeää sanoa, että olisin leipäpappi. Elämässä koettu risti kertoo siitä, että Jumalan koulussa saa kokea kovia, muta joutuu myös muuttumaan. En ole varmasti sama kiilusilmäinen nuori uskovainen niin kuin saatoin olla joidenkin mukaan lukiolaispoikana, mutta keski-ikäinen mies pitääkin olla elämänkokemuksensa tähden erilainen. Jumalan koulu myös muuttaa. Luther sanoi, että kiusaukset ja koetukset tekevät teologian tohtorin.

Olisi tyhmää olla pelkästään leivän tähden pappi, koska papin palkka on varsin onneton. Myöskään kirkkoherran palkka ei ole edes kaikkien etujen jälkeen tyydyttävä. Monet ystäväni ansaitsevat liike-elämässä ja pankki-alalla Venäjällä 5-10 kertaa enemmän kuin meikäläinen pappina. Ansiot eivät ole pienentyneet edes lama-ajan Venäjällä, vaan päinvastoin parantuneet. Minä ajan vanhalla Jaggella, vaikka rakastan parempia autoja. Ystävilläni on tuliterät autot juuri sen maun mukaan, mitä he itse tahtovat. Viikolla kävin katsomassa Ferraria, mutta se oli valitettavasti kaksipaikkainen ja tarpeettoman vanha. Kävin katsomassa myös R-sarjan Mersua, mutta tuokin auto oli tarpeettoman pienellä moottorilla minun luonnettani varten. Olisi tyhmä jäädä leipäpapiksi, koska nyt joudun kapitalistisen maailman palkkauksen tähden tyytymään pelkästään vanhaan autooni, mutta en voi toteuttaa halujani upeista ja paremmista autoista. Olen pappi kutsumuksesta. Se merkitsee myös niukkuuden hyväksymistä.

Pappi joutuu kuuntelemaan jatkuvaa pilkkaa ja halveksuntaa, erityisesti jos ei sulkeudu taivaalliseen yksinäisyyteensä vaan toimii julkisesti. Olen saanut fyysiseen väkivaltaan liittyviä uhkauksia sähköpostilla ja tekstiviesteillä toistakymmentä parin vuoden aikana. Tällaista kohtaloa ei kukaan valitse itselleen pienen pappispalkan tähden, vaan ainoastaan kutsumuksesta: pappisvirka on Jumalan valtakunnan työtä, omaa elämääkin suurempi asia.

On totta, että yhteiskunnallinen aktiivisuuteni provosoi häiriintyneitä väkivaltaisiin uhkauksiin, mutta yhteiskunnallinen aktiivisuus ei ole merkki leipäpappeudesta vaan päinvastoin: Natsisaksan luterilainen kirkko oli "sopiva ja hampaaton", koska se ylisti natsi-ideologiaa ja vaikeni vääryydestä. Leipäpappi vaikenee ja jää mitään sanomattomaksi, koska silloin ei tarvitse kohdata vaikeuksia. Leipäpapilta puuttuu VT:n profeetoille tyypillinen ajanmukaisuus yhteiskunnallisten asioiden seuraamisessa.

Ks. myös Juha Molarin kotisivut: http://personal.inet.fi/business/molari/

Virolainen, venäläinen

Vaimoni on venäläinen. Hän on asunut jo toistakymmentä vuotta Suomessa. Suomen kansalaisuutta hän ei ole ajatellut koskaan hakea itselleen. Miksi ihmeessä tarvitsisi Suomen kansalaisuutta. Neuvostoliitossa hän sai ammattikorkeakoulutasoisen kirjanpitäjäkoulutuksen (бухгалтер) ja toimi jonkin aikaa sikäläisessä eliittihotellissa (Astoria-hotelli), radioita valmistavan erään tehtaan johtajan sihteerinä ja eräässä televisiotoimituksessa. Pikkutyttönä hän oli toki mukana Komsomolin lasten- ja nuortenleireillä, toimi siellä myös ryhmänjohtajana (isosena) niin kuin kaikki Neuvostoliiton lapset. Lapsuutensa hän varttui eräässä suljetussa sotilaskaupungissa, koska isä ja äiti työskentelivät neuvostoarmeijassa, äiti ekonomina ja isä geologiaan erikoistuneena insinöörinä. Parhaan tyttöystävän vanhemmat työskentelivät myös armeijassa, vaikkakin ydinaseinsinöörinä. Silloisessa lapsuuden kaupungissa palvelut ja tarjonta olivat hiukan keskimääräistä venäläistä kaupunkia paremmat. Nuorena aikuisena opinnot ja ensikokemukset työelämään tapahtuivat kuitenkin Leningradissa. Siihen aikaan myös hän sai ystäviensä kanssa matkustella joka viikonloppu Neuvostoliitossa Leningradista ongelmitta Tallinnaan, jossa olivat parhaat diskot ja kenkien ostoon putiikit. Virolaisten ja venäläisten välillä ei ollut mitään sortoa eikä väkivaltaa. Yhtä hyvin matkoja tehtiin runsaasti Mustalle merelle ja erityisesti koko itäblokin alueelle, sittemmin myös läntiseen Eurooppaan. Suhtautuminen oli jo muuttunut kunnioittavaksi. Stalinin aikoja ei enää kukaan kaivanut, ihmiset halusivat olla ihmisiä. Virolaisten ja venäläisten suhde oli jotensakin samanlainen kuin suomalaisten ja ruotsalaisten suhde: rakastavaa keskinäistä huumoria.

Suomeen tultua hän ei ole enää hakenut tai saanut vastaavia työtehtäviä, vaan on tyytynyt työskentelemään pienellä palkalla kerroshoitajana (siivoojana). Monet työtovereista ovat kuitenkin virolaisia. Virolaisilla ja venäläisillä työtovereilla ei ole mitään keskinäisiä ongelmia. He tulevat lämpimästi keskenään toimeen. Itse asiassa kanssakäyminen tuntuu useimmiten helpommalta kuin maahanmuuttajien ja suomalaisten välillä, koska suomalaiset ovat satunnaisesti kovin ennakkoluuloisia ja kateellisia. Erityisesti tuo suomalaisten kateellisuus ja ennakkoluuloisuus tuli ilmi, kun tein pienoistutkielmaa venäläisten maahanmuuttajien työoloista eri työpaikoilla vuonna 2002. Maahanmuuttajien kasseja tarkistettiin työpaikoilta lähdettäessä, he eivät saaneet ruokailla samoissa taukotiloissa, heille annettiin huonompia työvuoroja. Nyt tilanne on tälläkin kohtaa jossakin määrin parantunut, ainakin kyseisillä työpaikoilla. Virolaisten ja venäläisten välillä ei ole ongelmaa vaimoni työpaikalla.

Tänään tapasin kirkossa virolaisäidin. Hän tuli iloiseksi, kun kuuli, että vaimoni on venäläinen ja että minäkin puhun venäjää. Keskustelimme kuitenkin suomeksi. Hän kertoi, että hän rakastaa venäläistä temperamenttia ja eläväisyyttä. Hänellä on paljon venäläisiä ystäviä, jotka käyvät hänen luonaan kylässä. Hänen kertoman mukaan isä oli käynyt neuvostoarmeijan ja kaikki oli ihan hyvin. He tykkäsivät silloisesta tilanteesta. Tavallisten venäläisten ja virolaisten välillä ei ole mitään ongelmia. Sitä vastoin poliitikot ovat kasvattaneet viime vuosina nuoreen polveen diskriminaatiota, jossa tarkkaillaan vihaisesti toisen ihmisen kieltä ja puhetapaa. Valtaosin kansa tahtoisi jatkaa sitä hyvää ja luonnollista kanssakäymistä, jossa ei ole vihaa eikä syrjintää. Poliitikot siirtävät oman vallanhimonsa ja henkilökohtaiset tarpeensa julkiselle kentälle, jolloin löytyy myyttejä ja historian luurankoja vihan virittämisen ja diskriminaation puolustamisen tarpeisiin.

Katso enemmän, Juha Molarin kotisivu: http://personal.inet.fi/business/molari/

torstai 19. maaliskuuta 2009

Viron apartheid

17.2.2009 16.11 | Johan Bäckman | Yleinen
(tämä kirjoitus on Bäckmanin laatima, mutta on julkaistu tässä ystävän hyväksi, koska Uusi Suomi sensuroi sen Bäckmanin vaaliblogista; mielestäni keskustelua pitää käydä ja sallia, jos vaikka olisi eri mieltä. Sitä paitsi tässä on mitä kiinnostavimpia seikkoja, joita ei yleensä Suomessa tiedetä)

Harva suomalainen tietää, minkälainen mielivalta eteläisessä naapurissamme vallitsee. Siellä asuu yli sata tuhatta ihmistä ilman oman asuinmaansa kansalaisuutta. Moni näistä kansalaisuudettomista on syntynyt Virossa tai asunut siellä vuosikymmeniä. Nyt heidän taloudellisia, poliittisia ja kulttuurisia oikeuksia rajoitetaan äärimmilleen. Heitä sorretaan kaikilla yhteiskunnan sektoreilla. Viroon on jo käytännössä syntynyt venäläisten gettoja.

Suomen antifasistinen komitea (Safka) vieraili viime viikonloppuna Virossa ja Latviassa tutkimassa maiden ”vähemmistötilannetta”. Oppaana toimi joukko kansalaisjärjestöjä. Latviassa meitä emännöi Euroopan parlamentin jäsen Tatjana Zhdanoka. Suomesta lähti kuusimiehinen delegaatio. Zhdanok yllätti meidät kertomalla, että suomalaiset europarlamentaarikot ovat tehneet parhaansa vaikeuttaakseen venäläisten asemaa Virossa ja Latviassa. Erityisesti Henrik Lax on euroedustaja Zhdanokin mukaan henkilö, joka ”vihaa venäläisiä”. Lax on kuulemma tehnyt kaikkensa estääkseen mitkä tahansa yritykset vähemmistöjen aseman parantamiseksi Virossa ja Latviassa.

Minulle ei tietenkään ole mitään yllätys, että europarlamentaarikkojen joukossa on paljon äärioikeistolaisia ellei suoranaisia fasistejakin. Lasse Lehtinen esimerkiksi on tehnyt parhaansa muutaman suomalaisen maanpetturin saaman sotarikostuomion mitätöimiseksi. Ihmettelenkin, kuka on maksanut Lehtiselle tästä myyräntyöstä.

Virossa apartheid-politiikkaa vastustavat kansalaisjärjestöt ovat melko turhautuneita. Viron apartheid-politiikkaa ei heidän mukaansa saa loppumaan esimerkiksi siten, että venäläisille annettaisiin kansalaisuus tai venäjän kieli virallistettaisiin. Apartheid jatkuisi edelleen: venäläisiä sorrettaisiin talouden, politiikan ja kulttuurin alueella kuten ennenkin. Venäjäkään ei auta heitä.

Viron apartheid-politiikan tarkoitus on riistää venäläisiltä kaikki poliittiset, taloudelliset ja kulttuuriset oikeudet, pakottaa heidät joko muuttamaan maasta tai sulkea heidät gettoihin. Virossa toimii jopa erityinen keskitysleiri, ”Harkun leiri”, jonka tarkoitus on nöyryyttää kaikkein itsepäisimmät tapaukset. Viron apartheid on saanut toimia rauhassa lähinnä siksi, että se on liian uskomatonta ollakseen totta.

Eurokansanedustaja Tatjana Zhdanok kuvaili hyvin osuvasti apartheid-politiikkaa ”kollektiivisen syyllisyyden” politiikaksi. Venäläisiä ja heidän lapsiaan rangaistaan kuvitellusta neuvostomiehityksestä. Virossa ja Latviassa asuu yhteensä satoja tuhansia ihmisiä vailla kansalaisuutta ja vailla demokraatisia kansalaisoikeuksia.

Juuri Henrik Laxin tyyppiset venäläisvastaiset lobbarit ovat saaneet aikaan sen, että Viron ja Latvian kaltaiset apartheid-valtiot on hyväksytty Euroopan unioniin.

Suomen antifasistien delegaation jäsen Petri Krohn aivan oikein totesi, että apartheid-politiikan sortaman vähemmistön kolmas sukupolvi voi lähteä poliittisen terrorismin tielle. Viro ja Latviakin voi saada oman IRA:nsa, siis väkivaltaista terrorismia kannattavan siiven. Ilmapiiri Virossa on jo nyt erittäin kireä.

Venäläisten kohtelu Virossa on kaiken kaikkiaan erittäin törkeää. Heitä pilkataan ja halvennetaan päivittäin lehdissä ja heille järjestetään myös kaikenlaisia järjettömiä näytösoikeudenkäyntejä. Virossa toimii jopa erityinen ”kielipoliisi”, jonka tehtävä on valvoa venäläisten viron taitoa eli siis käytännössä kiusata heitä uhkailemalla työpaikan menetyksellä.

Virolaiset ovat kuitenkin onnistuneet värväämään joukon suomalaisia levittämään Virosta vain valheellista ”ilosanomaa”. Laxin ja Lehtisen kaltaiset russofoobikot tulikin jo mainittua. Yhteistä näille on myös natsien sotarikoksia vähättelevän historiatulkinnan levittäminen.

Suomessa toimii joukko virolaisia, joiden tehtävänä on Viron julkisen kuvan kiillottaminen ja kaikkien Viroa kritisoivien herjaaminen ja vaientaminen: Iivi Anna Masso, Imbi Paju ja Kulle Raig kuuluvat tähän porukkaan. Tuskin sattumalta heidän maailmankuvaansa kuuluu myös natsien sotarikosten vähättely ja muukalaisvihan levittäminen. Helsingin Sanomien Tallinnan-kirjeenvaihtaja Kaja Kunnas on jo pitkään kirjoittanut vain sitä, mikä on Viron apartheid-hallinnon edun mukaista.

Ratkaisuksi Viron kansalaisoikeusaktivistit ehdottivat Ahvenanmaan mallia. Viroon on perustettava venäläinen autonomia. Siellä venäläiset saavat käyttää omaa kieltänsä. Nyt heitä sorretaan yhteiskunnan kaikilla sektoreilla sekä virallisesti että epävirallisesti. On täysin epäoikeudenmukaista, että maassa syntyneet ja siellä vuosikymmeniä asuneet veroa maksavat ihmiset saavat yhtäkkiä kuulla olevansa ”miehittäjiä” joilla ei ole mitään oikeuksia.

Toimittaja Leena Hietanen on aivan oikein sanonut, että Viron miehitysmyytti on kiihotusta kansanryhmää vastaan. Puhuminen Viron ”neuvostomiehityksestä” pitäisi myös kriminalisoida. Tuollaisen puheen tarkoitus on vain venäläisten nöyryyttäminen ja loukkaaminen. Suomessa se on selvästi kiihotusta kansanryhmää vastaan.

Antifasistien tapaamisessa Tallinnassa ja Riiassa koordinoitiin Suomen, Viron, Latvian, Saksan ja Puolan antifasistien toimintaa. Yksi selvä tarkoitus on muukalaisvihan ja etenkin apartheid-politiikan vastainen taistelu sekä torjua yritykset pestä natsien sotarikokset puhtaiksi.

Meilläkin tuomittujen sotarikollisten Rytin ja Tannerin perilliset ovat ryhtyneet nostamaan fasismia taas jalustalle.

Tämä asiasta on kirjoitettu myös toisaalla näissä blogeissa: http://irc-galleria.net/blog.php?nick=jMolari&beid=28968445 sekä http://antifasistit.blogspot.com/2009/03/uusi-suomi-sensuroi-viron-apartheidia.html
Katso enemmän Johan Bäckmanin kirjoituksista: http://johaneurovaali.blogit.uusisuomi.fi/
Katso enemmän Juha Molarista kotisivuilta: http://personal.inet.fi/business/molari/

Baltian suurlähetystöjen epäpyhä myytti

Eräs nimimerkki enkeliporsas kirjoittaa: ”Mikä oikeus venäläisillä on ylipäätään olla Latviassa?” Hän vastaa itse: ”Ei mitään muuta kuin valloittajan ja sortajan oikeus”.

Enkeliporsas oivalsi kupletin juonen ja päätyi siihen järkyttävään tunteeseen, johon ”The Soviet Story”-niminen härski propagandaelokuva sekä Viron, Latvian ja Liettuan suurlähetystöt pyrkivät tempauksellaan. Olen katsonut elokuvan ja oivallan helposti elokuvan juonikkuuden, vanhastaan sanotaan selvästi ”propagandistisuuden”. He tahtovat luoda ilmapiiriä, jonka turvissa nykyvenäläisiltä olisi entistä helpompi riistää oikeudet olla Virossa, Latviassa ja Liettuassa. Pienet lapset, nuoret tytöt ja pojat, ikään ja sukupuoleen katsomatta saavat valloittajan ja sortajan leiman, vaikka he eivät ole koskaan olleet sortajia, vaan päinvastoin näistä venäläisistä on tullut sorrettuja Baltian alueella. Propagandaelokuva ei ainoastaan käytä uusnatsien aineistoa ja väärennä dokumentteja, luo keksittyjä valheellisia dokumentteja, vaan sillä on näkyvä propagandaohjelma oman aikamme politiikan hoitoa ja Venäjä-suhdetta varten. Minä olen pappina paikalla mielenosoituksessa ja annan lipereiden heilua, koska olen ihmisen puolella mainittuja viekkaita alistamismyyttejä vastaan. Olen myyttisen historiantutkimuksen asiantuntija. Näen myyttien psykohistoriallisen lähtökohdan ja propagandistisen tavoitteen. Baltiassa luodaan epäpyhää natsikulttia.

Äskettäiset Latvian tapahtumat ovat paljastavat: ne ovat papillisesta näkökulmasta katsoen iljetys, pyhiinvaellusmatka suurkirkon edustalta hautausmaalle seppeleiden laskemiseksi SS-miehille on iljetys, joka ei rakenna oikeutta ja rakkautta, vaan muistuttaa Hitlerin ajan kirkon epäpyhiä natsimenoja. Sitä vastoin uskoani ja omaatuntoani ohjaa Pyhä Raamattu, jossa VT:n profeetta AAMOS (5:21-24) kirjoitti Jumalan sanan vastaavia menoja vastaan 2500 vuotta aiemmin:
21. Minä vihaan teidän juhlianne, minä inhoan niitä, minä en voi sietää juhlakokouksianne. 24. Mutta oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus kuin ehtymätön puro.

Psykologian professori Erwin Staub on kirjoittanut kansanmurhaajien psykologisesta prosessista: kansanmurhaajat vähättelevät uhrikseen valitsemiensa arvon, minkä jälkeen uhrien pahoinpitely tuntuu vähemmän pahalta. Virossa, Latviassa ja Liettuassa on valittu kansanmurhaajien tunnettu psykologinen menetelmä, kun venäläisvähemmistöä vastaan toteutetaan järjestelmällinen kulttuurinen kansanmurha, jota kutsutaan myös apartheid-politiikaksi. Amnesty International on moittinut kielipoliisin sortokeinoja Baltiassa, venäjänkielisen vähemmistön sortamista työelämässä. Viron ihmisoikeusongelmat ovat joutuneet moitteiden kohteeksi myös mm. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa ja Yhdistyneiden Kansakuntien Kidutuksen vastaisessa komissiossa (the UN Committee against Torture, CAT), Yhdysvaltojen hallinnon (US. Department of State) tekemässä analyysissä (http://www.state.gov/g/drl/rls/hrrpt/2006/78810.htm), Tallinnan yliopiston ja Human Rights Centren raportissa (HRC, v. 2007) (tiivistelmä: http://www.humanrights.ee/eng/page.php?page=42&parent=5; koko raportti: http://www.humanrights.ee/files/hrc_2007_estonia_en_v1.pdf).

Virosta saapuvia ns. historiallisen fiktion kirjoittajia ei myöskään kiinnosta totuus, vaan tarinoiden hyödyllisyys Venäjän vastaisessa vihamielisyydessään. Ymmärrän toki historiallisen fiktion kirjallisuuslajin, mutta tällä kertaa en hyväksy fiktion käyttöä sorron ja vihan kasvattamiseen. Sofi Oksasen ja Imbi Pajun kirja on sorron ja vihan kasvattamista varten niin kuin propagandaelokuva. Minun mieltäni on ärsyttänyt henkilökohtaisista syistä erityisesti Iivi Masson hyökkäys Eesti päeväleht-sanomalehdessä 19.2.2009 Helsingin yliopistoa, Johan Bäckmania, Leena Hietasta ja meikäläistä vastaan. Hänen mukaansa Helsingin yliopisto ei ole kyllin tarkkaavainen opiskelijoidensa ja opettajiensa poliittisista näkemyksistä. Minun mielestäni on hälyttävää, että Helsinkiin halutaan nyt lanseerata historiallista fiktiota Venäjä-vihamielisyyden provosoimiseksi.

Baltian valtioiden taloudet ovat joutuneet suoranaiseen syöksykierteeseen. Tässä tilanteessa Moskovan halaus tekisi Baltian pikkuvaltioille enemmän hyvää kuin nykyinen konkurssipolitiikka. Isänmaallisena suomalaisena kristittynä pidän loukkaavana näiden suurlähetystöjen tukea yritykselle lanseerata Suomeen historiallisia hirviökuvia russofobian vahvistamiseksi. Historiallista fiktiota ei kirjoiteta yhteistyön ja kanssakäymisen parantamiseksi, rauhan ja rakkauden hyväksi, vaan alistamisen perusteluksi, vihan vahvistamiseksi, koston puolustamiseksi.

Historiallisen fiktion kirjoittajat ja elokuvan tekijät ovat vaienneet kolmesta tärkeästä seikasta: (1) Viro oli 80-luvulla Neuvostoliiton näyteikkuna Länteen; Tallinaan tehtiin ostosmatkoja Leningradista, koska Tallinnassa oli vaate- ja kenkäputiikkeja, diskoja ja mahdollisuuksia, joita muualla Neuvostoliitossa ei ollut – Viro oli näyteikkuna, ei sorrettu objekti; (2) Stalinin hirveät teot ovat koskettaneet ensisijaisesti venäläisiä, toissijaisesti myös inkeriläisiä, virolaisia jne. Virolaiset eivät ole erityisasemassa, jonka perusteella he saisivat ilmaista vihaansa nykyisiä venäläisiä vastaan, jotka ovat itsekin kohdanneet pahaa. Nämä Baltian venäläiset ovat eläneet koko elämänsä Baltiassa. Siellä on heidän kotinsa ja pitäisi olla täydet ihmisoikeudetkin. Venäjällä on kuitenkin hyväksytty useita lakeja tuomittujen maineenpalautuksesta, korvausten maksamisesta ja ympäri maata on rakennettu vainojen muistomerkkejä. Stalinismi tuomittiin virallisesti jo 1956. Venäjän korkein johto on osallistunut stalinismin uhrien muistamiseen. (3) Neuvostoliitto saapui vapauttamaan Baltian kansat Hitlerin fasismista. Turha olisi noita Latvian entisiä SS-miehiä puolustella.

SS-marssit ja SS-miesten muistamiset luovat epämääräistä mainetta. SS-miehet olivat osa natsi-Saksan armeijaa, eikä siinä ole yhtään mitään kunniallista muistamista. Mitään itsenäisyyttä Latvialle eikä Virolle olisi jäänyt, vaikka Saksa olisi sodan voittanut. Säälittävää, että tämä natsihenkinen likainen historia tahdotaan kiistää samanaikaisesti, kun venäläisväestön kohtaloa tehdään yhä pahemmaksi. Tunnettu psykoanalyyttinen totuus on, että oman syyllisyyden kiistäminen tekee ihmisen myös kyvyttömäksi empatialle, myötätunnolle, todelliselle välittämiselle. Tuon mekanismin oivaltaminen on helppoa suomalaiselle psykohistorian tutkijalle, koska suomalaisilla on myös oma häpeällinen natsi-Saksan kanssa koettu aseveljeys ja propagandahistoria, jonka kiistäminen on tehnyt vaikeaksi osoittaa rakkautta venäläisiä kohtaan ja nauttia Moskovan halauksesta, koska meiltä puuttuu empatia niin kauan kuin emme tunnusta omaa syyllisyyttämme.

Lue myös kotisivuni: http://personal.inet.fi/business/molari/

"Nashi chetveronogie druzya"

Aidot suomalaiset "nashit" tekivät Venäjän valloitusta vuosikymmenien ajan. Suomalainen "nashi" synnytti useita sanontajakin. Eräs vanha kulunut lause oli "nashi chetveronogie druzya", eli vodkaturistit; "nelijalkaiset ystävämme". Suomalainen "nashi" oli vodkaturistina maailman valloittaja, tai ainakin koko Venäjän valloittaja.

Muistan yhä elävästi, miten eräässä suomalaisvenäläisessä yritysjuridiikan foorumissa Pietarin finanssi- ja ekonomiyliopistossa oli upeat tarjottavat. Paikalle oli saapunut sekä akateemisia spesialisteja että yrittäjiä, jotka etsivät kumppanuuksia. Valitettavasti suomalaiset "Nashit" olivat innostuneempia ilmaisista tarjottavista. Seuraavana päivänä kuuli hurjia tarinoita, joissa suomalaiset nelijalkaiset ystävät otaksuivat, että heitä yritettiin ryöstää jonkun tanssityttöbaarin ulkopuolella. Heiltä kyseltiin dokumentteja. Ulkoisen ilmeen perusteella sain mielikuvan, että vodkan takia näiden nelijalkaisten ystävien dokumentit piti tarkistaa, kun he eivät enää hoitaneet itseään asiallisesti.

Kun matkustelin 90-luvulla Pietarissa, venäläiset ystävät olivat yllättyneitä, että en näytä samanlaiselta kuin suomalainen mies on totunnaisesti näyttänyt. Mielikuvat uudistuivat.

Kun venäläinen "Nashi"-järjestö saapuu pian Helsinkiin,he kulkevat hyvin kahdella jalalla, eivät noudata suomalaiste nelijalkaista mallia nimen samankaltaisuudesta huolimatta. Nashi-järjestö kannattaa ympäristövastuuta, ihmisarvoa, demokratiaa ja kristillisiä arvoja. He kokoontuvatkin kristillisissä kirkoissa Venäjällä.

Lue myös kotisivuni: http://personal.inet.fi/business/molari/

keskiviikko 18. maaliskuuta 2009

"Nashi" on tullut meidän keskellemme

Kirjoitin 4.12.2008 pääasiassa REGNUM (4.12.2008) –lehteen tukeutuen Viron antifasistisen Yövartio-järjestön ("Ночной Дозор") tiedotustilaisuudesta Tallinnassa 4.12.2008, sillä Viron hallinto oli huijannut EU-paikkoja sortamansa venäläisen väestöosan tähden, jota se ei kuitenkaan lukenut muissa yhteyksissä väestökseen (http://antifasistit.blogspot.com/2008/12/viron-antifasistit-4122008-viron.html). Pidin tärkeänä, että Viron antifasistit tulevat paremmin suomalaisten tietoon. Nämä olivat valittaneet ahdistettua asemaansa, jota edelleen vain vaikeutettiin Viron nykyhallituksen vihamielisen "historian tulkinnan" avulla. Joka tapauksessa nämä olivat huolissaan ihmisarvosta, jonka loukkaaminen oli otettu järjestelmän tavoitteeksi. Kristillisistä lähtökohdista käsin sanoen on mahdollista sanoa, että vapautuksen teologian lähtökohdat velvoittivat analysoimaan Viron järjestelmällisesti toteuttamaa sortoa.

Kirjoitin 8.1.2009 huolestuneena, miten kauan Viro enää kestää, kun siihen saakka oli lähinnä ylistetty Viron talousihmettä (http://antifasistit.blogspot.com/2009/01/miten-viro-kestisi-edes-vuoden-tai-pari.html). Sama artikkeli levisi pian myös viron kielelläKas Eestit on veel aastaks või paariks? (http://antifasistit.blogspot.com/2009/01/juha-molari-kas-eestit-on-veel-aastaks.html). Erityisen huolestuttavalta näytti venäjänkielisen vähemmistön työ- ja talousolot.

Kirjoitin 17.2.2009 terveisinä viestin, jonka tähden eräät henkilöt nauroivat vielä siinä vaiheessa: ”Onneksi olkoon upeasta matkasta ja suhteiden hoitamisesta! Tämä suhteiden rakentaminen on historian kirjoihin jäävä merkittävä tapahtuma, sillä aiemmin vastaavat kanssakäymiset ovat valitettavasti puuttuneet tai olleet liian ohuita. Te teette historiaa ihmisarvon puolesta! Luulen, että pian vastavoimat säikähtävät, kun näkevät nykyaikaisessa maailmassa antifasististen humanistien kykenevän keskinäiseen kanssakäymiseen, informaation siirtämiseen toinen toiselle ilman manipuloivan median russofobista filtteriä. Minä en valitettavasti päässyt mukaan virkavelvollisuuksien tähden.” Muutamat pilkkasivat Internet-sivuilla, että mitä yhteistyötä muka ja mitä vastavoimien säikähtämistä muka. Nyt Venäjän demokraattisen antifasistisen nuorisoliikkeen (”Nashi”) saapuessa Helsinkiin mielenosoituksiin, ei enää yhtä pilkallisesti naureta, koska keskinäinen kanssakäyminen on tullut jo vihdoin todeksi. Yleisenä reaktiona näyttää olevan pikemmin pelko, kun monet vihastuvat ja säikähtävät demokraattisen nuorison saapumista Suomeen! Pikemmin nyt kutsutaan poliisia ja Suojelupoliisiakin apuun, kun mainitut vastavoimat säikähtivät! Tämä kanssakäyminen oli odotettavissa – eikä kansainvälinen yhteistyö pääty maanantaihin 23.3.2009. Suomi on jo liian kauan elänyt informaation saamisessa pimennossa, joten nyt on mahdollista avartaa tiedon vaihto osapuolten välillä. Totuus vapauttaa, ei uutispimento.

Kirjoitin 20.2.2009 Viron järkyttävästä ihmisoikeustilanteesta (http://antifasistit.blogspot.com/2009/02/viron-syoksykierre-vauhdittuu.html). Juuri järkyttävä ihmisoikeustilanne on pääasiassa 23.3.2009.

Kirjoitin 1.3.2009 Dmitri Ganinin (Дмитрий Сергеевич Ганин) murhasta sekä Dmitrin äidin ja presidentti Medvedevin kirjeenvaihdosta (http://antifasistit.blogspot.com/2009/03/safka-vaatii-viroa-selvittaa-dmitri.html).

Kirjoitin 12.3.2009 Sergei Šoigun (Сергей Кужугетович Шойгу) lakiehdotuksesta. Ehdotuksen mukaan Neuvostoliiton voiton kiistäminen Suuressa isänmaallisessa sodassa ja Voitonpäivän häpäiseminen johtaisivat rikosoikeudelliseen vastuuseen Venäjällä (http://antifasistit.blogspot.com/2009/03/venajan-vastainen-historian.html). Venäjällä oli jo keskeiset poliitikot kiinnittäneet vakavasti huomiota historian väärinkäyttöön sorron välineenä. Tämän jälkeen 23.3.2009 on vain johdonmukainen seuraava askel.

Tämän jälkeen on hyvin johdonmukaista, että maanantaina 23.3.2009 Helsingissä lehdistötilaisuudessa lausun muiden rinnalla muutaman sanan Viron ongelmasta sekä Helsinkiin nyt lanseerattavasta moraalittomasta ”historian tulkinnasta”, jonka tarkoituksena on halveksia venäläisiä ja puolustella Venäjä-vihamielisyyttä. Onneksi dosentti Bäckmanilla on ollut riittäviä suhteita, että hän sai kutsua kolme sisarjärjestöä Suomeen. Olen vuosi tai pari sitten kertonut, että tällainen yhteistyö olisi ihan tarpeellista. Valitettavasti meikäläinen elää niin tavallista koti-isän elämää, ettei ole mahdollista kutsua ketään merkittävää tai tutustua tärkeisiin vaikuttajiin.

Olen vuosikaudet kirjoittanut sen puolesta, että Venäjää ei pidä tuntea fobioista käsin, vaan rakkaudesta käsin. Suojelupoliisin kerrotaan tarkkailevan tilaisuutta. He kertovat tällä kertaa sen julkisuuteenkin. Minulle tarkkailu on yhdentekevää, koska olen avoin, julkinen ja rehti ihminen, jolla ei ole mitään salattavaa. Olen pyyteettömästi isänmaallinen ihmisoikeusihminen, joka tahtoo lähimmäisrakkautta ihmisvihan ja sorron sijaan. Yhtä hyvin kritisoin poliitikkoja kuin poliisia, jos nämä syyllistyvät väärämielisiin fobioihin ja sortoon. Äskettäin kritisoin Suomen Eduskunnan sairasta fobiaa, johon muutamat kansanedustajat intoutuivat 45minuuttia –ohjelman tähden (http://antifasistit.blogspot.com/2009/02/suomen-eduskunta-harkitsee-apartheid.html). Ehkä jo vihdoin on hyvä tietää, miten paljon Suomessa yhä suositaan turmiollista vihaa, kun päättävistä ihmisistä alkaen nämä elävät harhaisina juoksuhaudoissaan, menneisyydessä, menettäen tervehenkisen nykyisyyden.

Lue myös kotisivuni: http://personal.inet.fi/business/molari/