lauantai 30. toukokuuta 2009

Ylioppilaat marssivat juhliin Prinsessa Ruususen soidessa

video

Suvivirsi soi tänään Maunulassa

video

Uudet ylioppilaat

Olin tänään Maunulan lukiossa, jossa oli lakkiaiset. Tällaiset hetket virittävät muistoja ja herkistää tunteita. Olen tyytyväinen, että esikoispojallani on elämä ihan mallikkaassa järjestyksessä. Yllättäen sai luokkansa stipendin. Jo ennen lakkiaisia hän oli varmistunut myös opiskelut syksystä alkaen Helsingin yliopistossa.

Tytär seuraa älyllä ja taidolla ilmeisemmin neljän vuoden kuluttua, kolmas lapsista lähtee vuoden kuluttua koulutielle mutta puhuu ja kirjoittaa jo sujuvasti kahta kieltä ja kolmattakin ymmärtää, ja neljäs syntyy elokuussa. Jotain siunausta olen saanut kaikesta huolimatta oman elämänikin iloksi, vaikka lukiolaispoikana ja sen jälkeen en ollut kovin varma siitä, että Jumala näin suuresti minuakin siunaisi. En toki ole koskaan sydämessäni itseäni vähätellyt, vaan olen uskonut, että ”pystyn, jos tahdon”. Maailma saattaa olla sitä vastoin joskus epäreilu.

Ihmisarvo ei ole suorituksissa

En suinkaan ajattele, että ihmisten arvoa mitattaisiin suoritusten perusteella, vaikka koulut ja oppilaitosten valintajärjestelmät voivat luoda sellaista vaikutelmaa. Valita täytyy. Se on reaaliteetti. Oikealle alalle ohjautumista varten tarvitaan kilpailua ja näin tapahtuvien valintojen luomaa ohjausta. Se kuulostaa tappion kärsineen mielessä julmalta, jopa itsetuntoa voi olla vaikea rakentaa toistuvien tappioiden ja pettymysten jälkeen. On kuitenkin lupa yrittää uudestaan ja uudestaan.

Koulu on vain osa nuoren elämän kokonaisuutta: myös perheoloissa ja ihmissuhteissa sekä harrastuksissa koetut tapahtumat voivat koskettaa omanarvontuntoa luonnollisten kasvukipujen ohessa. Minun näkemysteni mukaan ihminen ei ole orpo sieluton suorittaja: hän ei ole vain arvosanojen, opintopisteiden suorittaja tai suorituspisteitä automaattisesti toisille jakava robotti, jolla ei olisi henkeä, tunteita eikä sielua. Eri ihmiset pistävät painopisteen eri tavoilla nuoruutensa ja aikuisuutensa vuosina. Toiselle lukio on keskeistä, toinen viihtyy urheilun parissa jne. On sinänsä hyvä, että nuoresta alkaen ihmistä tuetaan rehtiin työntekoon ja rakkauteen. Muistaakseni Sigmund Freud sanoi, että terve ihminen tahtoo tehdä työtä ja rakastaa. Kaikki eivät voi löytää työtä eikä kaikki löydä rakastaan, minkä tähden terve ihminen voi kokea myös kipua sielussaan.

Avoimmuus elämälle ja muutokselle

Haluan korostaa, että nuori ihminen on arvokas ihminen, jonka on hyvä löytää oma arvonsa. Globalisoituneessa maailmassamme on tullut erittäin tärkeäksi oppia yhä uudestaan uuden oppimista. Se tarkoittaa avoimuutta muutokselle. Myönnän, että uudistuminen sisältää myös tuskaa, etenkin pettymysten jälkeen on vaikea nousta yhä uudestaan toiveikkaasti uuden oppimiseen. Ikääntynyt ihmnen saattaa jo ”realistisesti” laskelmoida, ettei uuden oppimisella voi rakentaa uutta ammattia.

Meidän aikamme muutokselle on ominaista:

1. Arvaamattomuus: voittajia ja häviäjiä on huomattavasti vaikeampi ennustaa nyt kuin menneisyydessä. Joitakin todennäköisyyksiä saattaa vallita, kuten kiivashenkiset ihmiset joutuva useammin konfliktehin kuin sovitteluhaluiset ja hiljaiset. Siitä huolimatta emme voi poistaa arvaamattomuutta. Ylipäätänsä pelkääminen on turhaa, kun pelolla ei voita mitään, sillä oleminen on yksinkertaisesti senkaltaista. Jeesuskin sanoi, ettei pidä murehtia huomisesta päivästä. Nykyään tuo on erityisen totta.

2. Äkillisyys. Työpaikka, jota pidettiin vielä kolme vuotta sitten täysin turvattuna, voidaan menettää. Meillä on joitakin työ- ja virkaehtosopimuksia, jotka rajoittavat työn menettämistä, mutta surkea reaaliteetti on, että kiero isäntä keksii häijyytensä hyväksi laistakin sopivat reiät sikamaiselle käytökselleen, jos niin tahtoo. Tunnetuimmat äkilliset muutokset liittyvät firman ja kuntatalouden talousvaikeuksiin. Niihin vedoten voi kovin leväperäisesti pistää myös työntekijöitä pois, vaikka itse tilanne ei todellisuudessa vaatisi sitä. Äkillisyyttä ilmentää myös ylipäätänsä elämän yllätykset, joita jokainen kohtaa. Onneksi yllätyksiä on myös myönteisiä.

3. Uudessa tilanteessamme kilpailu perustuu huomattavasti enemmän yksilöön kuin työpaikan nimeen ja maineeseen. Tuo seikka tekee maailmastamme julman. Nuoret ylioppilaat astuvat haastavaan maailmaan. Minulla on yhä sellainen ”lapsenusko”, että rehdisti, raittiisti ja ahkerasti työnsä tekevä ihminen kaikesta huolimatta selviää. Joskus selviytymistä varten tarvitaan vähän kekseliäisyyttä, mutta Jumala ei luonut meitä puupölkyiksi.

Jumalan luoma elämä

Minä olen ylpeä lasteni kyvystä oppia hyviä asioita, sellaisia kuin koulu edellyttää. En pidä keskeisenä, että he uuvuttavat itsensä jo koulussa, koska todelliset uraan liittyvät asiat tehdään vasta aikuisuudessa.

Eräs älykäs tyttö jutteli kanssani muutama kuukausi sitten ja hän kertoi, ettei koulu ole oikeastaan hänen tärkeyslistalla korkealla sijalla. Hän haluaa miehen, lapsia ja elää äitinä. Tänä päivänä ylistetään koulutusta, mutta silti olisi hyvä pitää arvossa elämän valintojen moninaisuus Luojan luomassa maailmassa. Yksi kulkee tätä tietä, toinen kokee hyväksi toisen.

Blogin lopussa on eräs video nuorten ja vanhempien huippuhetkestä toukokuulta 2009.

Poikani ottaa vastaan oman luokkansa stipendin.

video

perjantai 29. toukokuuta 2009

Onko jo Saakašvili vaihdettu uuteen agenttiin Georgiassa?

Georgiassa ei ole (vielä) vaihtunut uusi agentti presidentiksi Saakašvilin jälkeen, koska amerikkalaiset omistajat eivät ole vielä vaihtaneet Saakašvilille seuraajaa. Luultavasti he ovat jo valinneet hänet. Kun syksyllä ennustin Viron hallituksen kaatumista parissa kuukaudessa, erehdyin reilut kaksi kuukautta. Nyt Georgiassa ovat levottomuudet suosionsa menettänyttä Saakašvilia vastaan jatkuneet kuitenkin jo niin ankarina riittävän kauan, että rohkenen odottaa amerikkalaisten omistajien vaihtavan uuden agentin Georgian presidenttinukeksi jo ennen kesän päättymistä. Voi olla parhaassa tapauksessa, että tämä blogi tulee jo liian myöhään, sillä ehkä Georgiassa on jo uusi agentti, kun otaksun kirjoittavan vielä vanhasta presidentistä. Kävisi samalla tavalla kuin joitakin vuosia sitten Pietarissa, kun olin uutispimennossa Suomen politiikasta: kirjoitin juttua pääministeri Jäätteenmäestä, mutta kun jo olin laittamassa artikkelia päätoimittajalle, yllätyin sattumalta näkemääni kummaan uuteen nimeen Suomen hallituksen pääministerinä. Onko Georgiassa jo uusi agentti ”presidenttinä”?

Sunnuntaina 31.5.2009 ilmestyssä kirjassani ”Venäjästä ilman fobiaa” on käsitelty monipuolisemmin Venäjän ja Yhdysvaltojen roolia Georgian tapahtumissa sekä suomalaisille levitettyä psykologista Venäjä-vastaista propagandaa. Kirjaan olen kääntänyt 14 sivua tiivistä tekstiä Georgian toimista niin kuin Venäjän ulkoministeriön diplomaattiakatemian professori on asian esittänyt tutkimuksessaan. Olin hämmästynyt, että hän oli ajatellut aivan samalla tavalla tapahtumista kuin minä olin tehnyt toisaalla.

A.V. Manoilo: ”Yhdysvaltojen psykologiset operaatiot Gruusian hyökkäyssodassa Etelä-Ossetiaa ja Abhasia vastaan” (Alkuperäislähde: Манойло А.В., Дипломатическая академия МИД РФ: ПСИХОЛОГИЧЕСКИЕ ОПЕРАЦИИ США В ВОЙНЕ ГРУЗИИ ПРОТИВ ЮЖНОЙ ОСЕТИИ И АБХАЗИИ. 2008).

Tässä on siis katkelma tekstistä, jossa diplomaattiakatemian professori arvioi amerikkalaista agenttia M. Saakašviliä muutamilla sanankäänteillä:

Me tiedämme, että Mihail Saakašvili tuli valtaan Amerikan poliittisten strategioiden tukemassa ”ruusuvallankumouksessa”, jossa hyödynnettiin amerikkalaista teknologista osaamista, psykologian vaikutusta siviiliväestöön ja amerikkalaista rahaa. Hän ryhtyi heti töihin ja alkoi pahentaa suhteita Venäjään. Saakašvili provosoi jatkuvasti poliittista vastakkainasettelua. Ei ole mitään epäselvyyttä Saakašvilista Yhdysvaltojen tiedustelupalvelun osana: hänellä on agentin luonne” (Manoilo).

Agentin psykologiasta tiedetään hyvin, että ajan mittaa agentti pyrkii vapautumaan riippuvuudesta ja tahtoo rakentaa itsenäistä poliittista peliä. Tämä kehityskaari tapahtuu lähes kaikilla agenteilla, jotka ovat saaneet todellista valtaa ja rahoitusvirtoja. Saakašvili ei ole poikkeus” (Manoilo).

Ajan myöten hän alkaa uskotella, että uran lentoonlähtö oli ainoastaan hänen omia henkilökohtaisia ansioitansa, ei enää merentakaisten omistajien. Hänellä itsellään olisi erityinen persoonallisuus. Hän olisi luonnollinen johtaja, kansan rakastettu suosikki. Koska valta on tullut jo hänen käsiinsä, amerikkalaiset neuvonantajat voivat enää vain antaa ”suuret kiitokset henkilökohtaisista ansioista”. Juuri kuvattu asetelma aiheuttaa merkittäviä ongelmia tilanteen kehitykselle” (Manoilo).

Hän alkaa myös miettiä sitä, että ottaisi vallan käsiinsä koko kansakunnasta. Hänestä on tullut suuren kaliiperin poliittinen vaikuttaja, joka voi yksinkertaistaa Yhdysvaltojen poliittisen pelin sääntöjä Georgiassa” (Manoilo).

Hänestä tulee patologisesti itsevarma, joka näkee perusteluksi Yhdysvaltojen taatun tuen myös toimille, joita ei ole sovittu amerikkalaisten kanssa. Hän tietää, että Yhdysvallat toivat hänet valtaan. Sen vuoksi Yhdysvallat säilyttävät ja vahvistavat hänen henkilökohtaisen valtansa. Tämä antaa hänelle mahdollisuuden taisteluihin kotimaassa kaihtamatta poliittisia murhia (esimerkiksi huonosti peitelty pääministeri Z.Žvania ja B. Patarkatsišvilin tappamiset). Yhdysvaltojen on pakko ottaa riski hänen maineestaan huolimatta, hyväksyä mahdollisuus uusista pienemmistä epämielittävistä onnettomuuksista. Näin syntyy vahinkotapahtumien ketju omistajan ja edustajan välille, jossa agentti harjoittaa ”pehmeää” painostusta ja kiristystä omistajaansa vastaan” (Manoilo).

Mitä enemmän valta keskittyy hänen käsiinsä, sitä enemmän hän alistaa kotimaansa väestöä valtaansa. Jos yhteistyömotivaatio perustuu vallan ja rahan janoon, agentti alkaa pian uskoa, että hän on saanut mestareiltaan jo kaiken, mitä on halunnut. Hän ei näe enää mitään tarvetta kulkea ”lyhyessä talutushihnassa”, josta hänen ulkomaiset isäntänsä pitävät kiinni” (Manoilo) .

Kaikki nämä muutokset ilmentävät agentin pyrkimystä päästä pois ja kirjoittaa uudestaan tyhjältä pöydältä suhteensa omistajiinsa. Itse asiassa on mahdollista laskea jopa etukäteen aika, jolloin tämä kaikki tapahtuu. Tällaiset tilanteet voivat korjautua vain, kun muodostetaan uusia agenttien ja isännän välisiä suhteita tai yhteyksiä, jotka ovat luonteeltaan yksipuolisesti riippuvaisia. Nämä yhteydet voivat olla seuraavanlaisia:
- ulkopolitiikassa: agentti provosoi ja järjestää ulkopoliittisen seikkailun, jossa taataan siviliiväestön uhreja ja jopa kansanmurha
- sisäpolitiikassa: jonkun taktisen yhdistelmän avulla nimitetään nykyiselle johtaja seuraaja ”samettivallankumouksen” avulla, joka tekee selväksi johtajalle, että hän on vain pelinappula isossa pelissä, mutta hänet voidaan helposti korvata tai uhrata pois
” (Manoilo).

Itsevarma Saakašvili työntyy poliittisiin seikkailuihin ja johtaa maata ”aivopesutekniikan” avulla melko helposti. Agentin seikkailujen jo varhaisessa vaiheessa häneltä hämärtyy kuitenkin oma vastuuntunto. Hän tuntee olevansa rankaisematon, mikä on tyypillistä psykopaatille. Hän on aloittanut jo seikkailunsa ja vahvistanut henkilökohtaista osallistumista roiskimalla viattomien siviilien verta. Hän tapaa itsensä yllättäen tilanteesta, jossa hänen osallistumisen sotarikokseen voi pelastaa vain hänen suurin asiakkaansa ja isäntänsä: Yhdysvallat” (Manoilo).

Yhdysvalloilla on mahdollisuus korvata psykologisten operaatioidensa avulla demokratian puitteissa M. Saakašvili muilla henkilöillä, jotka ovat tällä hetkellä lähellä presidenttiä. I. Okruašvili on entinen läheinen kollega Saakašvilille. Okruašvili ei juuri Saakašvilista eroa, ovat kuin klooneja jopa poliittisilta kannoiltaan. Georgiassa on vahvistunut yleinen uskomus, että Okruašvili olisi uusi johtaja Georgiassa Saakašvilin jälkeen. Tätä ei ole kuitenkaan tapahtunut. Uusi ”samettivallankumous” pysähtyi nopeasti Yhdysvaltojen tähden. Georgian johdossa on ilmeisesti ymmärretty Washingtonin selvä vihje oikein” (Manoilo).

Poliittinen johtaja, joka tulee valtaan ”samettivallankumouksen” psykologisten tekniikoiden avulla, ei voi pysyä kauan suosion huipulla: romanttinen kuva uuden vallankumouksen ja onnellisen puolueettomuuden puhujasta romahtaa nopeasti, kun ihmisillä ei ole maksaa velkojaan uuden johtajan ulkomaisten ystävien lupauksista huolimatta. Kloonit eivät voi yleensä muuttaa mitään maan taloustilanteessa. Poliittinen populismi menettää ajan mittaa uutuutensa. Valittavat ihmiset saavat nyt osakseen äärettömiä leimoja, mikä puolestaa ärsyttää ja herättää ihmisten halveksuntaa. Tällaisten kloonien kuin Saakašvili tai Juštšenko toimintaa rajoitetaan vaihtamalla kiireesti uusi klooni paikalle, koska muuten ihmiset voivat itse päättää korvata johtaja vallankumouksellisesti. Samettivallankumouksen seurauksena tilalle astuu uusi klooni ja romanttinen kuva, joka tilapäisesti piilottaa edelliset poliittiset epäonistumiset. Klooneja on vaihdettava säännöllisin väliajoin, käytännössä rajottoman useita kertoja” (Manoilo).

tiistai 26. toukokuuta 2009

Via Dolorosa ja Moskovan patriarkan alainen kristitty

Olen joutunut tutustumaan henkilökohtaisesti Moskovan patriarkan alaiseen seurakuntaan samaistuvan ortodoksin kanssa. Serafimilaiset ovat luonnollinen, keskeinen osa ortodoksista seurakuntaa. Ortodoksinen kirkko jakaa suuret tunnustuspalkintonsa, jotka myös kantavat serafimilaisten nimeä. Olen saanut tutustua ortodokseihin Venäjällä ja Suomessa, vaikka olen toki luterilainen.

Tänä keväänä oli jälleen jännittävä kokemus, kun ortodoksit lauloivat Pietarissa kärsimyksen tiestä. Paastolla ja kärsimyksen mystiikalla on tunnetusti Suomessakin peloteltu maallistunutta kansaa, joka ei tunne edes oman luterilaisen kirkkonsa paastoajan puheita, rukouksia, lauluja ja käytäntöjä. Tällä tavalla Pietarissa venäläiset lauloivat kärsimyksestä.

Kuulija ja katsoja saa itse miettiä, millaista tuskaa on olla kristitty Moskovan patriarkan alaisessa ortodoksisessa seurakunnassa. Parempi on katsoa ja tutustua kuin lukea ja kauhistella suomalaisen iltapäivälehdistön vihapropagandaa. Tämä laulu Kristuksen kärsimyksen tiestä esitettiin tällä kertaa kuitenkin luterilaisessa Pyhän Marian kirkossa, mutta hengellisen musiikin festivaalit jatkuivat jo seuraavana päivänä toiseen kirkkoon hyvässä ekumenian hengessä. Niin siis Pietarissa ja Venäjällä.

http://www.youtube.com/watch?v=MMh8rpYlsQ0

Kielto toimia pappina!

Kielto toimia pappina!

Ortodoksisen kirkon johto on noin tunti tai kaksi sitten päättänyt, että Mitro Repo ei saa toimia pappina vaalien eikä mahdollisen Europarlamentin jäsenyyden aikana.

Pappeus on hänen elämäntyönsä ja kiinteä osa hänen vakaumustaan.

Toivon ja rukoilen luterilaisena pappina kaikkea tukea Mitrolle tässä tilanteessa.

Saakašvili ja Halonen , Vashadze ja Stubb

7.8.2008 Georgian amerikkalaisten valmentamat ja varustamat sotajoukot päättivät tehdä itsemurhaiskun Venäjän rauhanturvaajia ja siviiliväestöä vastaan Etelä-Ossetiassa. Tapauksesta virisi amerikkalaisjohtoinen valtava mediakampanja, jossa Venäjä leimautui kaikesta huolimatta valloitushaluiseksi vanhan imperiuminsa tavoittelijaksi. Georgian johto yritti asemoida itsensä Suomeksi talvisodan kynnyksellä niin kuin presidentti Saakašvili kuvaili kansainvälisessä televisiohaastattelussa Georgian osaa suuren Venäjän kyljessä.

12.4.2009 Venäjän kansalainen Anton Salonen kaapattiin isänsä toimesta kotioveltaan Balahnan kylässä Venäjällä. Paavo kuljetti lasta kohti Suomen ja Venäjän rajaa, Suomen Moskovan lähetystö avusti rikollisia ja myönsi lapselle pikapassin. Venäjän rajavartiosto ei päästänyt kaksikkoa rajan ylitse. Suomen ulkoministeri Alexander Stubb tapasi 22.4.2009 Helsingissä georgialaisen virkaveljensä, ulkoministeri Gregory Vashadzen. He keskustelevat kansainvälisen politiikan tilanteista, tuskin unohtivat Venäjää. Tapaamisen kerrotaan olleen hyvin lämmin ja kiitoshenkinen molemmin puolin. Paavo Salosen mukaan ulkoasiainministeri Stubb soitti hänelle 1.5.2009. Tarja Halonen, Alexander Stubb ja Matti Vanhanen olivat neuvotelleet keskenään monista eri vaihtoehdoista. Oliko neuvottelu ennen vai jälkeen puhelinsoiton, ei ole toistaiseksi tiedossa. Joka tapauksessa Stubb puhui pitkään Paavon kanssa. Pietarissa työskennellyt konsuli Simo Pietiläinen kertoi Paavolle 4.5.2009 siitä, että Antonille oli Venäjän kansalaisuus palautettu. 8.5.2009 Pietiläinen piilotti Paavon ja Antonin venäläisin diplomaattikilvin varustetun autonsa tavaratilaan ja kuljetti heidät rajan yli Suomeen. Ulkoministeri Stubb antoi välittömästi lausunnon, jonka mukaan tässä seuraa mahdollisesti vain tavallista noottien vaihtamista, ei sen kummempaa. Stubb ilmaisi kiitollisuutta Simon toimeliaisuudelle. Konsulia vastaan ei ole aloitettu ulkoministeriössä mitään tutkimuksia ja kurintoimenpiteitä.

Olen juuri saanut luettua Georgian hyökkäyssodasta tehdyn informaatiopsykologisen analyysin (Alkuperäislähde: Манойло А.В., Дипломатическая академия МИД РФ: ПСИХОЛОГИЧЕСКИЕ ОПЕРАЦИИ США В ВОЙНЕ ГРУЗИИ ПРОТИВ ЮЖНОЙ ОСЕТИИ И АБХАЗИИ. Аннотация, 2008). Mitä voisimme oppia noiden välineiden avulla Saakašvilin ja Halosen , Vashadzen ja Stubbin samannäköisyydestä kahdessa hyvin erilaisessa tapauksessa?

Georgia hyökkäsi 7.8.2008


Tämä on suora sitaatti A.V. Manoilon tutkimuksesta. Useita kymmeniä sivuja pitkä analyysi on luettavissa suomeksi tällä viikolla ilmestyvästä Venäjä-kirjastani. Analyysi on hyvin paljastava. Se kertoo, että seikkailijat ovat ilmeisemmin miettineet julkisuuskuvan rakentumista.

Useimmissa analyyseissa, joissa selvitettiin Etelä-Ossetian konfliktia elokuun alussa 2008, Georgia oli määriteltävissä agressiiviseksi hyökkääjäksi, jonka johto ei välttänyt kiusausta sotilaallisesta seikkailusta ja toiveista, joiden mukaan voitto olisi helppo ja nopea. Georgian poliitikot synnyttivät ja vahvistivat jopa ensimmäiseksi tällaista harhakuvitelmaa. Saakašvili saisi muutamassa päivässä valvontaansa riippumattomat Etelä-Ossetian ja Abhasian alueet. Nämä alueet eivät saisi tukea Venäjältä, vaikka Venäjä on kaikki viime vuodet avustanut niitä. Alueiden hyväksi ei olisi odotettavissa kovaa vastustusta. Venäjän epäröinti Adzharian (Adjaria) kiistassa ja alueen taipuminen Saakašvilin ylivaltaan saattoi virittää uskomuksen, että Georgian hyökkäys Etelä-Ossetiaan ja Abhasiaan aiheuttaisi vain samat vastatoimet eikä ylittäisi niitä edellisestä tapauksesta, pelkkiä diplomaattisia toteamuksia ja tavallisia taloudellisia pakotteita. On selvää, että Etelä-Ossetian asevoimille Georgian uusi armeija olisi myös liian voimakas ja moderni puolustettavaksi” (Manoilo 2008).

On kuitenkin oikein kysyä: olisivatko Georgian armeijan ja politiikan johtajat todella olleet vakavasti sitä mieltä, että ensimmäinen isku Venäjän rauhanturvaajia vastaan ei aiheuttaisi Venäjältä sotilaallista vastausta? On tuskin mahdollista usko, etteivät he olisi ottaneet huomioon tällaista mahdollisuutta. On selvää, että Georgian sotavoimien aloittaessa Etelä-Ossetian sodan ja iskiessä ensimmäiseksi Venäjän joukkojen asemiin, eivät kykenisi etenemään syvälle vihollisen alueelle. Venäjän sotilaallinen väliintulo, erityisesti Georgian sotajoukkojen tuhotessa kokonaisen Venäjän rauhanturvaajien pataljoonan, olisi vähintään todennäköistä. Georgian hyökkäysjoukot tuhoutuisivat peräänajossa ja hävitettäisiin myöhemmin. Siinä tapauksessa onkin kysyttävä, miksi georgialaiset aloittivat kuitenkin itsemurhan: hyökkäys riittäisi tuhoamaan Venäjän rauhanturvaajat, mutta eivät riittäisi itse sotavoimien tuhoamiseen? Jos ottaisi jopa huomioon Saakašvilin polittisen käytöskyvyn puuteet ja hänen kenraaliensa mahdollisen tietämättömyyden, on vaikea kuvitella, että nämä eivät olisi löytäneet tueksi Yhdysvaltojen sotilasneuvonantajia, päteviä ammattilaisia, jotka pystyvät laskemaan todennäköisen kehityksen. Kun ottaa huomioon kaikki nämä puutteet ja epäonnistumisen mahdollisuudet, voi päätyä vain siihen, että Georgian sotilaalliset toimet Venäjää ja Etelä-Ossetiaa vastaan ovat ilmausta taktiikasta, joka on liikkunut operaation suuremman johtajan, Yhdysvaltojen, päässä, Kaukasuksen strategioiden tarpeita varten. Etelä-Ossetia ja Abhasia eivät olleet gruusialaisten hyökkääjille ja amerikkalaisille liittolaisille ensisijainen ja ainoa tarkoitus. On syytä muistaa, että Washington on tuonut Georgian nykyisen johdonvaltaan: mikään ei tapahdu ilman amerikkalaisten tietämystä ja suostumusta. Georgian johdon harrastelijamaiset virheet näyttävät näissä oloissa yksinkertaisesti mahdottomilta, varsinkin suuret sotilaalliset toimet. Georgian koko sotilaallinen seikkailu oli suunniteltu ja huolellisesti laskettu Yhdysvalloissa jo ennen sodan alkua. Suunnitelman toinen osa ei ollut seikkailua” (Manoilo).

Totuudenmukaisen rekonstruktion saamiseksi Etelä-Ossetian tapahtumien kulusta pitää kysyä: kuka hyötyi hyökkäyksestä ja kenen kanssa, mitä seurauksia syntyi aggressiosta? On selvää, että Georgia ei saanut hyötyä, vaan sen johtajien riskinottohalu on saanut motivaationsa itse kokonaisuudesta. Jos Georgian hyökkäyksessä Etelä-Ossetiaan ja Abhsiaan edut ovat epävarmat, vaikka sotilaallisen hyökkääjän saama poliittinen tuki Yhdysvalloista aiheuttaisi odotettavasti Venäjän puolella tavanomaista epärointiä, Yhdysvallat saisi tilanteen avulla poikkeuksellista etua ja mahdollisuuden puuttua Venäjän ulkopoliittisiin ja sisäisiin asioihin. Yhdysvallat saisi erinomaisen tilaisuuden psykologisten menetelmien käyttöön, joiden avulla voidaan hoitaa Euroopan yleistä mielipidettä. Yhdysvaltojen näkemys on ollut tässä konfliktissa, että kaikissa vaihtoehdoissa se saavuttaa voiton” (Manoilo).

Suomalaiset politiikot ja diplomaatit


Suomen tasavallan presidentti Tarja Halonen ja ainakin pääministeri Matti Vanhanen sekä ulkoministeri Alexander Stubb olivat neuvotelleet keskenään Anton Salosen tapauksesta ja monista eri vaihtoehdoista. Olisiko Suomen poliittinen johto ollut todella vakavasti sitä mieltä, että Venäjän Federaation alueella – vieraassa valtiossa - toteutettu suomalaisen konsulin tukema Venäjän kansalaisen lapsikaappaus ei aiheuttaisi Venäjältä vastausta, vähintään noottia? On tuskin mahdollista uskoa, etteivät nämä politiikot ja Pietarin suurlähetystö olisi ottaneet huomioon tällaista vaihtoehtoa, kun päätyivät käytettyyn menetelmään. On ollut myös selvää etukäten, että Venäjän Federaatio on ilmoittanut suojelevansa kansalaisiaan. Miksi suomalaiset politiikot ja suurlähetystö päättivät kuitenkin rikkoa Wienin sopimuksen ja liittyä lapsikaappaukseen, vaikka on hyvin mahdollista, että Venäjä palauttaa lapsen äidilleen keinolla tai toisella? Jos ottaisi jopa huomioon Halosen mahdollisen hämääntymisen ongelman tähden, Vanhasen keskittymisen omiin huoliin ja onneen sekä Stubbin poliittisen kokemattomuuden, on vaikea kuvitella, että nämä eivät olisi miettineet jopa viestintäpäälliköidensä avulla julkisuuden hallintaa kaappauksen tähden. Simo Pietiläinen noudatti uskollisesti hänelle annettua tehtäväänsä ja kieltäytyi aluksi haastatteluista, ohjasi lausuntojen antajat itse propagandakeskuksen UM:n puoleen. Ainakin Stubb on tykännyt olla mediaseksikäs, joten hänen otaksuisi miettivän myös syntyneitä vaikutelmia. Neuvotteluissa pidettiin esillä useita eri vaihtoehtoja, mikä tarkoittaa, että myös seurauksia on pohdittu. Politiikassa seuraukset ovat myös julkisia, joten seurauksia on pohdittu julkisuuden näkökulmasta. Kun ottaa huomioon rohkeuden rikkoa diplomaattikuntaa määräävä Wienin sopimus ja vallitsevat valtioiden väliset käytännöt, voi päätyä vain siihen, että Suomen poliittisessa johdossa on ollut ainakin joku tai joitakin henkilöitä, joille Anton oli vain venäläisen äidin pieni poika omien ideologisten ja strategisten tarpeiden alttarille. Oliko tuo operaatio vain pojan pelastamista isän lausumien uhkausten tähden. Tämä mielikuva voisi syntyä ensimmäiseksi, kun kuunteli isäkeskeistä uutisointia, mutta olettamuksen painoarvo heikkenee, koska pojan huostaanottoa tai huoltajuutta ei ole asetettu kyseenalaiseksi jo pian Suomeen saapumisen tähden. Anton ei ollut kaikille suomalaisille lasten kaappaukseen osallistuneille henkilöille ja heidän poliittisille liittolaisilleen pelkästään ja ainoastaan ensisijainen ja ainoa tarkoitus. Anton-lapsen poikkeukselliseen maahantuontiin ei turvauduttu vain sattumanvaraisen seikkailun tähden, vaan diplomaattisopimuksien vastaista menetelmää ei pelätty, koska tapauksen uskottiin tarjoavan selviä etuja, kunsuomalaisia varten rakennetaan kielteistä Venäjä-imagoa. Itse kukin ammattipolitiikko Suomen huipulla on sekä itsenäisesti että yhdessä toisten kanssa miettinyt erilaisten vaihtoehtojen seurauksia, vaikutelmia ja mediakuvaa - toki inhimillisten kykyjensä ja puutteittensa rajoissa.

Tämän tähden ei saa unohtaa itse pääkysymystä: Mitä seurauksia syntyi suomalaissa mediassa politiikkojen ja diplomaatin tukemasta aggressiosta? Eikö nuo seuraukset paljasta myös sen, mikä on ollut poliittisen eläimen oma tavoite, kun lapsikaappausta on päätetty kiittää ja suosittaa? Johan Bäckman osoittautui hyvin vaikeasti hallittavaksi persoonaksi, joten hänen vaalibloginsa eräässä nimettömyyteen vaipuneessa nettilehdessä suljettiin. Jää kysyttäväksi, oliko sulkeminen nettilehden refleksinomaista itsesensuuria vai ohjattua sellaista. On selvää, että Suomi maksoi pienet taloudelliset kustannukset kuten Simo Pietiläisen asemapaikan menetyksen ja työvoimakustannukset tältä osin. Jos perinteisen toimintatavan ylittävän aggressio taloudelliset hyödyt ovat olemattomat, jopa negatiiviset, eikä lapsen huostaanottoon ole edes turvauduttu Suomeen saapumisen jälkeen, on poliittisen johdon tukema riskinottohalu saanut motivaationsa toisaalta. Tämän aggression avulla Suomen poliittinen johto tai pikemmin muutamat laskelmoijat ulkopoliittisessa johdossa ovat voineet jatkaa mahdollisesti jo aiemmin harjoittamaansa Venäjä-politiikkaa, jonka mukaisesti Suomi voi puuttua Venäjän ulkopoliittisiin ja sisäisiin asioihin. Tällaista politiikkaa on harjoitettu jo jonkin aikaa Suomen hallituksessa ja eduskunnassa, viimeksi Medvedevin valtiovierailun edellä julkistetussa Venäjä-toimintaohjeissa, jossa luotiin suoranaisia painostus- ja tavoitelistoja Venäjän lainsäädännön muuttamiseksi. Suomen ulkopoliittisessa johdossa on tällä hetkellä mainittuja seikkailijoita, jotka ovat tyytyväisiä löytäessään Anton-pojasta erinomaisen tilaisuuden psykologisten menetelmien käyttöön Venäjää vastaan oman ulko-, puolustus- ja turvallisuuspoliittisen agendansa hyväksi. Niillä menetelmillä on hoidettu myös nyt Suomen yleistä mielipidettä Venäjästä. Nämä henkilöt laskivat, että Venäjän moitteista huolimatta syntyisi kaikissa vaihtoehdoissa voitto: suomalaisissa tunteissa syntyisi mielikuva Venäjästä epävakaana valtiona, jota ei voi pitää oikeusvaltiona. Eräs nettikirjoittaja kiteytti suunnitellun propagandan hedelmät sielunsa paranoidisiin tunteisiin ”Venäjä on roistovaltio”.

Millaista hyötyä Suomen ulkopoliittinen johto saa tuollaisen syntyvän mielikuvan perusteella? Kenen etua syntynyt mielikuva tyydyttää? Valitettavasti on sanottava vastenmielinen väliaikatulos, että Stubb on toistaiseksi vienyt Vanhasesta ja Halosesta voiton 6-0 (perinteiset ja sovitut diplomaattisäännöt rikkovien menetelmien avulla) omien pyrkimystensä mukaisen kielteisen, vähättelevän Venäjä-imagon ja oman henkilökohtaisen imagonsa rakentamisessa. Kaksi jälkimmäistä ei ymmärtänyt riittävästi, millaisen pelin nappuloiksi he joutuivat.

maanantai 25. toukokuuta 2009

Venäläistä jalkapalloa Helsingissä

Igor-poikani saa elää venäläistä kulttuuria Suomessa, koska isä ja äiti antavat halveksimatta arvoa venäläisyydelle suomalaisuuden rinnalla. Tunnen maahanmuuttajia, jotka vaihtavat puheensa ankeaksi suomeksi, jos näkevät suomalaisten astuvan puistossa lähituntumalle. He ovat sisäistäneet suomalaisen venäläisvastaisen halveksunnan ja vihan. Minun tavoitteeni on opettaa, että poikani voi olla ylpeä venäläisyydestään, mutta hänen ei tarvitse luopua suomalaisuudestaan, kun hän on venäläinen.

Tänään noudin poikani päiväkodista, ostimme pienen välipalan ja lähdimme jalkapalloharjoituksiin Myllypuroon. Venäjänkielinen jalkapalloseura on monien muiden venäläisharrastusten ohella tärkeä pikkupojalle, jotta hän saa tuntea venäläisyyden kuuluvan elettävään elämään. Jalkapalloharjoituksissa on venäjänkieli komentokieli.

Haastattelin vuosi sitten helsinkiläisen Spartak- jalkapalloseuran puheenjohtajaa Kazymov Amonia. Hän ei tahtoisi, että suomalaiset kokevat kateellisuutta: “Venäläiset eivät vie jotain pois. Uimahallivuoroja ei ole valloitettu, vaan saatu säännönmukaisen anomuksen perusteella. Lapset ovat sitä paitsi usein puoliksi suomalaisia ja puoliksi venäläisiä”. Amon muistuttaa, ettei suomalaista osaa kustakin pojasta voi erottaa eri kentälle kuin pojan venäläistä osaa. “Ja kaikki seuran lisenssimaksut ja tulot menevät Suomen budjetin hyväksi. Ei ole syytä vihamielisyyteen”.

Jalkapalloa harjoitellaan erityisesti Myllypuron urheilupuistossa. Yhdistys sai syyskuussa 2000 nimekseen Urheilu ja kulttuuriyhdistys Spartak ry. Seura on Suomen Palloliiton jäsen. Vuodesta 2000 seuraa on johtanut Kazymov Amon. Spartakin toimintaan osallistuvat pelaajat ovat hyvin monikulttuurisia, maahanmuuttajien lapsia: pelaajien perhetaustat voivat olla esimerkiksi Valko-Venäjältä, Venäjältä, Ukrainasta, Afganistanista, Bulgariasta, Georgiasta, Tadzhikistanista, Latviasta, Moldaviasta, Kazakstanista, Mongoliasta, Virosta tai Suomesta. Amon tulee Tadzhikistanista.

Tänään oli paikalle saapunut 16 pientä poikaa. Kazymov Amon on jalkapalloon intohimoisesti omistautunut mies, joukkueen valmentaja. Hän heittäytyy samalla innolla jalkapalloon, olivatpa pelikaverit viisi vuotta vanhoja nappuloita kuin täysverisiä aikuisia jalkapalloilijoita. Valmentajana hänen puhetapansa on varsin vaativa ja kova, minkä tähden pojat kasvavat kestäviksi myös kentällä ja kentän ulkopuolella. Jalkapallo kasvattaa mielen lujuutta. Tarpeeton pehmoilu ei auta sen enempää jalkapallokentällä kuin muussa elämässä. Alussa suomalaiset korvani olivat ihmeissään, mutta nyt olen tottunut valmentajan kasvattaviin vaatimuksiin. Olen havainnut, että osaavalle valmentajalle lapset ovat myös yksilöitä. Vaatimusten ja käskyjen rinnalla on myös empatia ja myötätunto sekä kiitos. Suuri haaste on jo saada neljä, viisi ja kuusi vuotta vanhat pojat ymmärtämään käskyjä.

Neuvostoliitossa Amon valmistui urheiluyliopistosta ja työskenteli mm. urheiluministeriössä. Tämän jälkeen hän siirtyi Tadzhikistanista Tarttoon lääketieteelliseen yliopistoon ja valmistui sydänlääkäriksi. Amon toimi kardiologina poliklinikalla ja ambulanssissa, mutta Suomeen saavuttuaan hän ei saanut harjoittaa lääkärin tehtäviä, koska suomen taito ei ollut riittävä. Nyt sydänlääkäri palasi ensimmäisen diplominsa pariin ja omistautui poikien jalkapalloharrastukseen. Amon koki neuvostoajan myönteisemmin kuin nykyään uskalletaan avoimesti puhua. Ainakin Amon sai tällöin tehdä, mitä osasi ilman erityisiin ihmissuhderakennelmiin perustuvia etuisuuksia. “Vain opiskeli, teki työtä ja työtä ja yritti tehdä parhaansa”.

Kun Amon tuli Suomeen, hänestä tuli nolla, vain tavallinen eikä kukaan tarvinnut hänen diplomejaan. kukaan ei välittänyt. Siinä tilanteessa Amon rakensi jalkapallokerhon suurella halulla, ilman suomenkielen taitoa. Haluaisin, että Suomessa asuvat venäläiset olisivat riittävän ylpeitä omasta venäläisyydestään, jotta siirtäisivät venäläisyyden myös lapsilleen. Jalkapalloharrastus on hyvä kasvuympäristö pojille, joiden tulee selvitä myös suomalaisessa yhteiskunnassa, jossa liian moni yrittää kampittaa ja töniä kumoon. “Jos ihminen haluaa tehdä, hän voi”, kardiologi-valmentaja tiivistää elämänsä mottoa ja saavutusta.
video

Alexander Zinovjev ja Neuvostoliiton tuhoutuminen

Olen tänään viimeistellyt Venäjä-kirjaani ja sen vuoksi taas kerran tutustunut kuuluisaan venäläiseen filosofiin ja sosiologiin Alexander Zinovjeviin (Александр Александрович Зиновьев). Tämä mies on harmittavan huonosti tunnettu Suomessa.

Zinovjev kuvailee, miten dollari ei suinkaan ole heikko, vaikka sen arvo saattaisi laskea joskus. Zinovjev liittää valuutan painoarvon sotilaalliseen voimaan. Kyse on sotilaallisesta voimasta ja pelistä. Yhdysvaltojen roolia hän kuvaa Hitlerin Saksaakin vaarallisemmaksi.

29.10.1922 Neuvostoliitossa syntynyt ja 10.5.2006 Moskovassa kuollut Zinovjev eli 70-luvulta asti Münchenissä vapaana kirjailijana. Hän on pohtinut erityisesti matemaattista logiikkaa. Vuonna 1939 hän koki ensimmäiset poliittiset konfliktinsa, kun joutui pidätetyksi osallistuttuaan Stalinia vastustavaan mielenosoitukseen. Tämä ryhmä leimattiin terroristiryhmäksi, joka suunnitteli Stalinin tappamista. Hän kertoo taistelleensa Suuressa isänmaallisessa sodassa maansa ja vapauden puolesta, mutta ei Stalinin hyväksi.

Vuonna 1954 Zinovjev puolusti menestyksellisesti ensimmäistä väitöskirjaansa Marxin Pääoma-teoksen logiikasta. Zinovjev oli Suuressa isänmaallisessa sodassa taistelulentäjä, mutta nämä sotateot ja saatu ”Punainen tähti” –ansiomerkki eivät pelastaneet häntä 70-luvun Neuvostoliitossa. Hänen sosiologis-satiirinen esseensä Ammottava Korkeus (1974) herätti tuolloin poliittisen johdon vihat. Zinovjev menetti kansalaisoikeudet Neuvostoliitossa. Hänelle tarjottiin kaksi vaihtoehtoa: lähteä maasta tai elää loppuelämä vankilassa. Surullista nähdä, että Suomessa on samanlaista ilmapiiriä toisinajattelijoita vastaan: minullekin - vähäiselle blogikirjoittajalle - on toivotettu poislähtöä Suomesta. Nyt on kuitenkin se ero, etä Zinovjev joutui poliittisen eliitin vihan kohteeksi, kun taas meikäläinen saa vihaa vain joiltakin kylähulluilta pääkaupunkiseudulta.

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Zinovjev palasi vuonna 1999 Venäjälle. Tämän jälkeen Zinovjev kritisoi mm. nationalismin ja uskonnon sekoittamista toisiinsa. Asenne Neuvostoliittoa ja kommunismia kohtaan on muodostunut myönteisemmäksi, hänestä tuli jopa Venäjän kommunistisen puolueen näkyvä tukija. Tunnetusti Zinovjev on korostanut myös Stalinin merkitystä Hitleristä saadussa voitossa, vaikka Stalinin elämän aikana hän oli tiukka kriitikk. Kuoltuaan Zinovjev haudattiin Moskovassa. Putinin valinta ei tapahtunut Washingtonin suorittamana, mikä on aiheuttanut filosofin mukaan jännitteitä: Zinovjev näkee Putinin pyrkimykseksi pelastaa oma maa sekä lopettaa 90-luvun alun ryöstelyt ja laittomuudet. Zinovjev on kuitenkin kritisoinut Putinia tehottomuudesta muutoksen johtamisessa. Vuodelta 2002 on hänen teoksensa «Venäjän tragedia (kuoleman utopia)»; filosofikirjailija ei usko muutoksen onnistumiseen Venäjällä. Neuvostoliiton tuhoutumista Zinovjev vertaa kuoleman utopiaan: Nyt opettajat, yliopistojen professorit ja tutkijat ansaitsevat vähemmän kuin siivoojat, sihteerit, vartijat ja kulkukauppiat. Jeltsinin aikana ihmiset oli tuomittu huonontumiseen ja historiansa menettämiseen. Kritiikistään huolimatta hän sai 2000-luvulla Venäjällä useita tunnustuspalkintoja ja kunnianosoituksia. Stalinin kanssa filosofi ei tullut toimeen, mutta Putinin Venäjälle hän tahtoi takaisin ja rohkaisi Putinia toimissaan, jotka olivat täysin erilaiset ja vastakohtaiset kuin Stalinin ajan pahat teot.

Marxilaisuuden logiikasta Moskovassa tohtoriksi väitellyt ja Neuvostoliiton ajat ankarasti kokenut filosofi Zinovjev katsoo, että ideologinen kriisi oli Neuvostoliiton hajoamisen eräs tärkeimmistä sisäisistä syistä. Yhdyn näihin näkemyksiin ja saatan olla "erilainen antifasisti" näiden venäläisten näkemysteni tähden. Zinovjev kirjoitti: ”Marxilainen ideologia oli yksi tärkeimmistä syistä Neuvostoliiton järjestelmän romahtamiselle” (Марксистская идеология была одной из важнейших причин краха советской системы). ”Marxilainen ideologi poisti terveen tieteellisen ymmärryksen sekä Neuvostoliiton että länsimaiden todelisuudesta ja esti tällä tavalla tieteellisen ymmärryksen nykyhetken todellisuudesta”.

Zinovjev kertoo rakentaneensa tieteellisen mallin jo kymmenen vuotta ennen Gorbatsovin aikaa, jota aikaa hän on sittemmin tarkastellut teoksessaan "Katastroika", ja osoittaneensa järjestelmän tuhoutuvan. Hänen tieteellisestä työstä keskusteltiin korkealla tasolla aina KGB:n viranomaisia myöten, mutta nämä pakkolunastivat teoksen. Zinovjev syyttää Neuvostoliiton tuhosta myös Brezhnevin ajalla tapahtunutta hallintoelinten lukumäärän hurjaa kasvua, mikä tarkoitti toisaalla järjestelmän tehottomuutta.

Zinovjevin mukaan valuuttamarkkinoissa on tällä hetkellä kyse pikemmin valuuttapelistä. Zinovjevin mukaan dollari on modernin maailman hallinnan väline. ”Amerikan valuutalla ei ole kultareservejä tukenaan, mutta Yhdysvaltojen sotilaallinen voima on useita maileja muiden edellä”. Euro voi vahvistua, mutta sillä ei ole sellaista armeijaa taustalla kuin dollarilla. Siksi euro ei hallitse maailmaa. Zinovjev on toistuvasti korostanut Yhdysvaltojen sotilaallista voimaa: Yhdysvallat tarvitsivat Irakin sotaa, Yhdysvallat tarvitsivat Jugoslavian pommituksia, - ”ja nyt he julistavat äänekkäästi sotaa kansainvälistä terrorismia vastaan”.

Zinovjevin mukaan euro on vain globaalimekanismi dollarin uudelleen jakamiseksi maailman pelureiden kesken. Niin kuin Euroopan yhteisö on vasta toissijainen osa läntistä superyhteisöä, jota Yhdysvallat johtaa, niin myös euro on toissijainen valuutta, joka saa merkityksensä dollarista. Vaihtelut kahden valuutan välillä, toisen nousu ja toisen lasku, ovat vain osia suuressa pelissä.

Washington on globaalisesti asennoitunut ja haluaa pitää hyvät suhteet Kremliin. Niin on USA myös kiinnostunut pitämään ruplan vakaana. ”Mutta jos jostakin syystä on tarve heikentää ruplaa, niin sellainen on mahdollista tehdä. Valuutan vakaus suhteessa dollariin on pitkälle luottamukseen perustuva tekijä”, Zinovjev varoitti muutama vuosi sitten, vähän ennen kuolemaansa. Epävakaus syntyy, kun on tarve vaihtaa ”huono” hallitus. Zinovjev kertoi nämä näkemyksensä vähän ennen Bushin päätöstä hyökätä Irakiin, jolloin euron arvo oli vielä hyvin alhainen. Eurovaltioille muodostui kilpailuetua, kun dollarin hinta oli kallis.

Tämän päivän kirjaprojekti alkaa olla kohta ohi. Varhain aamulla sain laitettua vapaapäivänä kesän kausiohjelman sanomalehteen. Nyt olen lukenut Zinovjevin artikkeleita ja teoksia. Pian noudan poikani päiväkodista, minkä jälkeen lähdemme venäjänkielisen jalkapalloseuran Spartakin harjoituksiin.

sunnuntai 24. toukokuuta 2009

Minulle rakkaita tuttuja Pohjan Pyhän Marian kirkossa

Malmin seurakunnan alueelta Koilliskuoro ja Malmin kantaattikuoro, johtajana Heikki Poutanen, saapuivat Pohjan Pyhän Marian kirkkoon. He pitivät konsertin 24.5. klo 18. Ohjelmassa oli Urmas Sisaskin Eestiläinen messu sekä Negro Spirituals- lauluja.

Koilliskuoro ja Malmin kantaattikuoro, joht. Heikki Poutanen; Laura Kokkola, laulu. Konsertti Pohjassa Pyhän Marian kirkossa 24.5.2009 klo 18.

One More River to Cross, negro spirituals, sov. Heikki Poutanen. http://www.youtube.com/watch?v=s5Ke8lFKO5o

Little David, negro spirituals, sov. Heikki Poutanen. http://www.youtube.com/watch?v=Zd1z41_IzoY


Internetissä on pistetty Wikipediaan minusta valheita, joiden mukaan olisin entinen Pohjan kirkkoherra, erotettu virasta ja lähetetty itsensä kouluttamisjaksolle tms. Älkää uskoko valheita tai aprillipiloja. Wikipediaan pistetty juttu on tahallista ilkeämielisyyttä minua vastaan. Sellaista esiintyy paljon tällä hetkellä internetissä.

Että he olisivat yhtä

Tämän pyhäpäivänä oli hyvin ajanmukainen saarnateksti.

JOH 17:18,21, 23
18. Niin kuin sinä lähetit minut maailmaan, niin olen minäkin lähettänyt heidät. 21. Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut. 23. Kun minä olen heissä ja sinä olet minussa, he ovat täydellisesti yhtä, ja silloin maailma ymmärtää, että sinä olet lähettänyt minut ja että olet rakastanut heitä niin kuin olet rakastanut minua.

Toivottavasti minua vastaan ei tule taas kanteluita siitä, että saarnasin näin "antifasistisesta" tekstistä perhemessussa. Jeesus rukoilee tuon tekstin mukaan meidän puolestamme. Jeesus rukoilee meidän hyväksemme, jotta me olisimme kristittyinä yhtä.

Mitä se tarkoittaa?

Eikö se tarkoita sitä, että kristittyjen ei pidä lähtökohtaisesti halveksia toisia kristittyjä, vaan pitäisi pitää heitä pikemmin siskoina ja veljinä. Ortodoksit ja roomalaiskatoliset ovat luterilaisille siskoja ja veljiä, he ovat yhtä samaa kristikuntaa. Uskontunnustuksen mukaan lausumme uskoa "yhteen pyhään apostoliseen seurakuntaan".

Kristittyjen ei pidä halveksia toista kristillistä kirkkokuntaa. Yhteisessä tunnustamisessa on kristittyjen voima suurin epäuskoista maailmaa vastaan.

Tällä hetkellä on Suomessa virinnyt venäläisvihamielisyyden erityinen muoto, halveksunta ortodoksista kirkkoa ja erityisesti sen Moskovan patriarkan alaista seurakuntaa vastaan. Ihan vakavasti kysyn, ovatko nuo vihaajat ja pilkkaajat ihan oikeasti huolissaan oikeasta uskosta ja Jeesuksesta Kristuksesta? Miten on heidän uskonsa kanssa, kun noin kiivailevat ortodoksista kirkkoa vastaan? Pikemmin näyttää siltä, että vihan lietsojat ovat itse vieraantuneet Kristuksesta ja hänen kirkostaan, olipa tuo kirkko luterilainen tai joku muu. Nyt he lausuvat herjauksia ortodoksista uskoa vastaan, koska saavat ilmaista näin venäläisvihaansa.

Kristittyjen pitää pysyä erossa tuollaisesta halveksunnasta. Kristittyjen ei pidä sallia kansalaisuushenkisyyden sokaista uskovien yhteyttä, jonka hyväksi Jeesus rukoilee tämän pyhäpäivän evankeliumin mukaan.

Minä asetan pappina ohjeekseni Jeesuksen sen sijaan että kuuntelisin nationalistisia intohimoja herjata toista kirkkokuntaa. Olen havainnut liian usein, että suomalaisilla luterilaisilla on ollut proselytistisiä - käännyttämiseen painostavia - pyrkimyksiä, kun he ovat lähteneet lähetystyöhön Venäjälle. Rinta rottingilla venäläisiä halveksien ja Venäjän oikeusjärjestystä kiertäen on menty valloittamaan maita "suomalaiselle evankeliumille", vaikka lähtökohtana pitäisi olla Jeesuksen rukous kristittyjen ykseydestä. Tämä ykseys voi olla totta myös ortodoksien ja luterilaisten välille. Sellaisen ykseyden rikkominen merkitsee halveksuntaa Jeesuksen rukousta vastaan.

Ps. tämä edellä mainittu ei ollut saarnani perhemessussa tänään.

lauantai 23. toukokuuta 2009

Onko pyhä rumaa ja paha kaunista?

Minua huvittaa ja muita ihmisiä hävettää, että keski-ikäinen suomalainen pappi tykkää venäläisistä kauniista laulajattarista. Venäläistä vaimoani ei suinkaan hävetä, vaan hänelle on kulttuurinsa tähden realistinen näkemys ihmisyyteen: pikemmin toivoo, että sattumalta järjestyisi minulle paikka suosittuun venäläiseen viihdeohjelmaan, jossa maallikko saa näytellä tai laulaa suosikkilaulajatteren kanssa. Sinänsä tämä ei ole niin outoa: muistan, miten isä Mitro Repo on osannut ylistää naisen kauneutta, vaikka on poikamies. Pihlajamäen kirkolla yhä kerrotaan tarinaa siitä, miten papit kävit kamppailua siitä, kuka saa juontaa tilaisuuden, jossa Anne Pohtamo tuli puhumaan pari kymmentä vuotta sitten. En päässyt.

Pidän tärkeänä korjata tuota asetelmaa, jossa pyhä ja ruma samaistuvat sekä toisaalla paha ja kaunis. En halua olla halveksiva rumia vastaan, mutta en halua kiistää kauneuden viehättävyyttäkään. En halua antaa paholaiselle sitä oikeutta Jumalan luomaan maailmaan, että myöntäisin hänelle monopolin kauneuteen ja viihtyvyyteen, kun taas tylsyyden ja elämänkielteisyyden jättäisin Jumalalle ja hänen pyhille uskovaisilleen. Toki jokainen kirkkokansan uskovainen tietää, ettei uskovaisten väki ole huumorintajutonta joukkoa. Kuitenkin julkisessä mielikuvassa asetelmat ovat yhä tuolla tavalla surkeita.

Venäläisistä laulajattarista ja ryhmistä ovat silmieni mukaan olleet ihan kivaa kuultavaa ja katsottavaa erityisesti Фабрика, Блестящие ja Виа Гра, ja jossakin määrin myös
Жанна Фриске, jonka musiikillisia ansioita ei ole yleensä Venäjällä kovasti korostettu.

Elämän myönteisyyden ja elämän ilon koen sellaisiksi perustaviksi ihmisyyteen kuuluviksi oikeuksiksi, etten voi hyväksyä, kun tai jos meikäläiseltä halutaan torjua iloa kauniiden laulajattarien katsomisesta. Miksi elämä pitää ottaa niin totisesti? Ei kai pyhyys ja usko ole sitä, että elämästä häviää huumori ja ihmisyys?

On tällä näkemykselläni toki myös tutkimuksellinen tausta. Ei se ole vain keski-ikäisen miehen kuumaa villiintymistä. Slavoj Žižek on esittänyt teoksessaan The Parallax View (2006), että kieltäymysten eetos ja fantasia pettämättömästä Jumalasta syntyisivät nimenomaisesti psykoanalyysin paljastamassa yhtäläisessä prosessissa. Kyse on merkillisestä projektiivisesta psykoottisesta käytöksestä, jossa kieltäymyksen sielullisesta tarpeesta kehittyy uskomus, että tämä olisi sitten hurskautta.

Žižekin mukaan ideologian esi-ideologinen ydin on haamunäyssä, joka täyttää todellisessa olevan aukon. Haamu piilottaa alussa tukahdetun. Ihminen tukahduttaa itsestään jotakin puutetta ja poissaolevaa, kehittää jonkinlaisen ”haamun”, joka saa ideologisen rakennelman turvakseen. Žižekin mukaan uskonto on eräs hyväksytty osa kulttuuria, mutta uskonto ”saa perustelunsa tavasta, se sallii ihmisten ilmaista tunteet ja asenteet”.

Alain Badioun on kysynyt myös aiheellisen tiukasti, vaatiiko etiikka todellakin asketismia. Pitääkö hurskaan ja pyhän olla rumaa ja tylsää? Nihilisminsä autuutta – mitätöimisen ihanuutta – varten ihmiset ovat voineet löytää omat tarvittavat hahmonsa jokaisella aikakaudella. Badiou, Alain 2004. Etiikka. Essee pahan tiedostamisesta. Suom. Janne Kurki. Alkuteos: L´éthique: Essai sur la conscience du Mal. Nous, 2003. Teoksessa: Alain Badiou, Etiikka. Essee pahan tiedostamisesta & Janne Kurki, Alain Badiou – Totuuden militantti. Apeiron kirjat, Helsinki. Lacoue-Labarthe, Philippe 1993. Etiikasta. Lacan ja Antigone. Suomentanut Jaana Jalkanen ja työryhmä. Helsinki: Loki-kirjat.

Viagra-ryhmästä Nadja, Tanja ja Albina antoivat minulle haastattelut. Opin haastattelun avulla jälleen kerran, että kauneus ei ole naisen alistamista. Naiseuden kätkeminen ei ole naisasiatoimintaa, vaan ihmisyyden kieltämistä.Naiset ovat superkauniita, mutta vähäpukeisuudestaan huolimatta musiikki ei ole törkeää sovinismin tukemista, vaan päinvastoin.. Nadja antoikin varauksettomat kehut runoilija, säveltäjä, tuottaja Konstantin Meladzelle. ”Vain hän voi tuntea sillä tavalla naisen sisäisen maailman”.

Mitä kaikkea muuta tuli ilmi hallituksen työstä piratismia vastaan, talouslaman tuntemuksista laulajaryhmässä ja kultturien eroista ym. haastattelussa, se julkaistaan Venäjän kauppatie –lehden artikkelissa kesäkuun puolessa välissä 2009.

perjantai 22. toukokuuta 2009

В Финляндии часто считается мать — если она русская — немного значит




Я уверен, что Симо Пиетиляинен принял решение с согласия своего начальства и, возможно, с согласия министра иностранных дел Финляндии Александра Стубба. Я люблю своих жену и детеи. Как христианин, Я уважаю и люблю мою жену так же как русскую женщину и провославную христианку.

Наталия ГРАЧЕВА (19.05.2009 KP)сделала интервью. Я отвечал на ее вопросы:
- Как Финляндия встретила бывшего консула по правовым вопросам господина Симо Пиетиляйнена, который помог вывезти мальчика, получил ли он взыскание по службе?

• Можно предположить, что и руководство консульства Финляндии в Петербурге, и даже министр иностранных дел Александр Стубб были в курсе того, что Пиетиляйнена собирается предпринять. По крайней мере, очень быстро ему были сказана теплые слова и предоставлена новая работа — словно заранее все было подготовлено.
Буквально несколько минут назад по финскому телевидению сообщили о том, что руководсто МИД не бросило в беде своего сотрудника и успешно трудоустроило — правда, неизвестно пока, на какую должность.

Я встречался с бывшим консулом по правовым вопросам Симо Пиетиляйненом в Санкт-Петербурге, на экономическом форуме. Он юрист, занимается в числе прочего и правовыми аспектами бизнеса. У меня создалось впечатление, что этот человек всегда руководствуется собствеными представлениями о том, что законно, а что нет — по принципу «я делаю так, как считаю нужным!».
Но невозможно представить себе, что в деле с похищением Симо выступал как частное лицо, или, скажем, как адвокат. Он использовал служебное положение и служебную машину.

• Как вы смотрите на двойное гражданство?


- Моя жена — тоже русская, у нас одному ребенку 6 лет, у него двойное гражданство. Скоро родится еще один — и мы опять пойдем в российское консульство. Там нам всегда оказывают необходимую и — заметьте — законную помощь.
Ко мне часто обращаются за советом русские женщины — случается, что их здесь избивают, унижают, требуют денег. Мой совет им: сразу после рождения ребенка за границей оформлять ему российское гражданство. Потом может быть поздно. Да это и во всех отношениях хорошо, в конце концов малыш получит дополнительно «в приданое» огромные пласты культуры.

- Как вы считаете, Антон перенес все это нормально?

- Могу сказать определенно: Пиетиляйнен и отец мальчика Пааво Салонена сильейшим образом травмировали психику мальчика. У меня ребенок на год старше — и то, при всем желании, разве можно его заставить съежиться на заднем сиденье и не шевелиться, при этом укрыв с головой? Он вопил бы от страха! Как они заставили его столько времени молчать — рот заткнули, что ли? Машина же не пронеслась на скорости мимо двух границ — это все происходило достаточно долго.

Я считаю, что нельзя столь примитивно, столь жестоко действовать, отбирая ребенка у матери. По законам божеским и человеческим родившая малыша женщина — наиважнейший человек для него. Но надо признать: в Финляндии часто считается мать — если она русская — немного значит. Важнее, что «сперма поступила от гражданина Финляндии». Конечно, такое положение дел надо менять.

torstai 21. toukokuuta 2009

Kaikki eivät vihaa minua

Tänään oli tosi pitkä päivä, koska minun piti lähteä kävellen metroasemalle jo vähän ennen kello 6 aamulla, jotta ennätän kohtuullisen kävelymatkan jälkeen metrolla Helsinkiin ja junalla Karjaalle, josta sain kyydin Pohjaan helatorstain jumalanpalvelukseen. Sääli, että kirkossa ei ollut montakaan henkilöä. Yhtenä syynä oli myös SLS:n juhlajumalanpalvelus Helsingin keskustassa, jonne meiltäkin lähti ryhmä.

Jumalanpalveluksen jälkeen avasin paksun kirjekuoren, jonka pelkäsin sisältävän niitä prokarelia-aktivistin kaltaisia herjauksia, mutta yllätys oli päinvastoin iloinen. Siinä ystävällisen kirjeen kirjoittanut vanhempi henkilö kertoi järkyttyneensä ProKarelian tekemästä kantelusta: ”Fasistit saavat melskata mielensä mukaan! Vahvistetaan pinttyneitä refleksejä. Lietsotaan irrationaalisia voimia valloilleen – nyt taas!! - - - Minua ilahduttaa, että vihdoinkin joku uskaltaa sanoa jotakin Pro Kareliaa vastaan”.

Havaitsin, että useammalla henkilöllä on ollut jo vuosia kipua sydämessä mainitun järjestön vastuuttoman, häikäilemättömän pelin tähden. ”Meillä on historiaa kirjoitettu totuutta salaten ja vääristellen. Rehellinen historiankirjoitus puuttuu. Mielestäni se on vakava puute. Jos tuomiokapituli teidät tuomitsee, niin se on väärä tuomio. Te olete oikeassa. Minua ilahduttaa Teidän toimintanne kirkkoherra Molari”.

Minua ilahdutti ystävällinen kirje, jossa kaikki lauseet olivat kauniisti jäsennelty, argumentointi selvää ja teksti huoliteltua. Ihan eri tavalla terveen ihmisen kirje kuin tavalliset postit, joista saan lukea hyökkäyksiä meikäläistä vastaan. En enää liity kovin tiukasti freudilaiseen kirjoittamisnäkemykseen, koska tietokoneella leikattu ja liimattu teksti ei ole samalla tavalla kuva ihmisen mielestä kuin kynällä kirjoitettu vapaa kirje. Siitä huolimatta en unohtaisi täysin, mitä Sigmund Freudin psykopatologinen ohjelma selvitti: tekstin eheyden ja kirjoittajan identiteetin välistä suhdetta. Tästä ohjelmasta tuli leimaa-antava piirre myös Jacques Lacanin pyrkimyksille yhdistää psykoanalyysi ja jälkistrukturalismi. Freudin teos arkielämän psykopatologiasta on klassikko. Mainitussa teoksessa vedetään suoraviivaiset yhteydet sanojen unohtamisesta ja kielellisistä virheistä puhujan tai kirjoittajan sisäiseen harmoniaan. ”Kirjoituksen selkeä ja yksiselitteinen tyyli osoittaa meille, että tässä kirjoittaja on harmoniassa itsensä kanssa”, kirjoitti Freud (Freud 1901: 113–114). Saamani ystävällinen kirje ei saa ainakaan moitteita tuosta näkökulmasta, kun taas anonyymit herjauskirjoitukset ovat olleet enemmän ilmausta psyykkisistä ongelmista kuin ymmärryksestä.

AKS:n jatke

Mitä on Pro Karelia? Se on jatke Akateemisen Karjala-Seuralle, joka oli sotaseura. AKS halusi luoda Suur-Suomen. Hakkapeliitta 7/1938 kirjoitti osuvasti, että Suomi hyökkäsi kymmenisen kertaa Venäjää/Neuvostoliittoa vastaan vuosina 1918-1922 valloittaakseen itärajan takaisia alueita, joita ei edes Tarton rauha luvannut Suomelle. Hyökkäykset jatkuivat siis myös Tarton rauhan jälkeen! Maaliskuun puolessa välissä 1918 lähti kolmetuhatta aseistettua suomalaista Vienan valloitukseen. Vuonna 1928 AKS keräsi jopa Suur-Suomi rahastoa. Hitler tarjosi AKS:lle lisää innostusta suuruuden hulluuden toteuttamiseen.

Piispalliset luurangot kaapissa


Ongelmallisinta on tässä se, että kirkollamme on AKS:n luurankoja kaapissa, mutta luurangoista ei ole tehty tiliä. En tarkoita vain arkkipiispa Erkki Kailan tunnettua julkilausumaa sodan johdosta Helsingin Sanomissa 29.9.1941, vaan lukuisia muitakin tapauksia. Kyllä kirkonkin pitäisi herätä näkemään, mitä tapahtuu todella. Pappeja oli kyydityshommissa aina IKL:n mustimpiin tyyppeihin saakka. Piispa Aleksei Lehtonen pyhitti Suomen Sosiaalidemokraatti (18.2.1940) –lehdessä natsilaisuuden ja Neuvostoliitto demonisoitiin.

Itse piispa Erkki Kansanaho (AKS:n ainaisjäsen n:o 1575) kertoi 28.11.1991 (Aamulehti), että AKS syntyi reaktiona ”Tarton häpeärauhalle”, mutta nyt ”olen kehoittanut nuoria perustamaan Pro Carelia –yhdistyksen”, jota piispa piti AKS:n jatkona. ”Olen vastannut nuorille, ettei AKS voi palata entisessä muodossaan. Tarvittaisiin uusi nimike ja myös ohjelma olisi harkittava uudelleen. Olen kehottanut nuoria perustamaan ProCarelia-yhdistyksen. . .. En ole tavannut AKS:läisten joukossa takinkääntäjiä. Tuskin kukaan voi väittää minunkaan luopuneen näkemyksistäni

Miksi presidentti Tarja Halonen ei puutu?

Pro Karelian tyypit kulkevat tällä hetkellä ympäri Suomea ja Baltiaa selittämässä, miten ryssä olisi riistännyt, rosvonnut ja vaatinut aluepalautuksia. He tekevät sanalla sanoen sotakiihotusta, johon tasavallan presidentin pitäisi puuttua. He tekevät vihapropagandaa, kun yhdistävät latvialaisen The Soviet Story –propagandafilmin esittämiinsä aluevaatimuksiin, vaatimuksiin Pariisin rauhansopimuksen ja voimassaolevien valtiosopimusten purkamisesta, vaatimuksiin sotasyyllisyystuomioiden kumoamisesta sekä vaatimuksiin Karjalan venäläisväestön kansalaisoikeuksien poistamisesta. Pro Karelia vaikenee valheellisuutensa tähden kokonaan siitä alkuperäisaineistosta, jota Dagens Nyheter, Chicago Daily News, Uusi Suomi, Arbetarblader, Times, Itsenäinen Suomi, Nuijasoturi, Helsingin Sanomat, Tulenkantajat, Hakkapeliitta, Deutsche Zeitung in Ostland, Tampereen Sanomat ja monet muut tarjoavat. Pian ilmestyvässä Venäjä-kirjassani on tuotu tuo alkuperäinen historiallinen aineisto esille. Antaa aikalaistodistajien puhua itse omilla sanoillaan!

Englannin ulkoministeriön julkilausuma 12.5.1944 kertoo karusti Suomen silloisesta politiikasta: ”Suomi on antanut maansa palvelemaan Saksaa ja tuottamaan tuhoa omalle kansalle. Se antaa huomattavaa apua Saksan sotakoneiston lujittamiseen. Kun se ei lakkaa sotimasta, niin seuraukset omalle kansalle käyvät yhä tuhoisammaksi ja rauhanehdot ankarammiksi”.

Mieleeni tulee myös Ulkopoliittisen valiokunnan puheenjohtaja Voionmaan kirjoittama avoin tunnustus 30.6.1941, että Suomen sota Neuvostoliittoa vastaan ”tapahtuu puolustussodan verhon takana, mutta jo nyt on selvää, että kyseessä on hyökkäyssota”.

Iltalehti julisti pääkirjoituksessaan 9.9.1941 riemu-uutista Pietarin saarrosta:”Pietari voidaan pakottaa antautumaan jo nälällä”. Iltasanomat olivat syyskuussa 1941 täynnä hehkutusta Pietarin ”kuolemankarnevaaleista”. Suomen sotilaspoliitisen johdon tavoitteina olivat rajojen siirtäminen Vienanmerelle, Ääniselle, Syvärile ja Nevalle sekä – kirkon paatoksellisilla saarnoilla motivoituna – Neuvostoliiton sosialistisen järjestelmän tuhoaminen, neuvostovaltion hävittäminen ja sen kansan orjuuttaminen.

Luullaanko Suomessa todella, että Venäjä ja liittolaiset sallisivat Suomen vallata itselleen laajoja uusia alueita. Suomi vedettiin sotaan Hitlerin rinnalla, kun Suur-Suomi-hullut halusivat tehdä Suur-Suomen. Valloituspolitiikan kohtalokas tie on tullut meille kovin kalliiksi. Suomella oli vaihtoehto
Arbetarbladet 13.9.1944

Sanottakoon taas kerran, että ProKarelia ajaan sotasyyllistuomioiden kumoamista ja rikollisten maineen palautusta.

En ole yksin kritiikissäni

En ole toki yksin kritiikissäni. Mieleeni tulee Helsingin yliopiston sosiologian professori Risto Alapuron kirjoitus Helsingin Sanomien Vieraskynässä 24.10.1998. Siinä Alapuro käsittelee sotasyyllisyysoikeudenkäyntiä tavalla, joka olisi nyt ajankohtaista, kun ProKarelia syöttää päinvastaista propagandaa. Alapuro kertoo myös yliopistomaailmaa hallinneesta Akateemisesta Karjala-Seurasta: heillä oli 1930-luvulla ”vallalla suomalainen versio fascististyyppiestä ajattelusta”. Alapuro huomauttaa, että AKS:n perintö säteili sittemmin jopa yliopistoihimme ja kirkkomme piispakuntaan: 1960-luvun jälkipuolen yhdeksästä piispasta seitsemän oli kuulunut AKS:aan.

Valtio-opin professori Tuija Parvikko kirjoitti osuvasti 9/2004 Aikalainen-lehdessä (s. 2):
Me suomalaiset ”jääräpäisesti haluamme pitää kiinni virallisen historiankirjoituksen kulloinkin tarjoilemasta Suomen historiasta. Toistaiseksi siinä historissaei ole esiintynyt vastuullista poliittista johtoa, joka olisi esimerkiksi tiennyt, että Suomen armeijan ylläpitämillä keskitysleireillä vallatussa Karjalassa näännytettiin systemaattisesti nälkään venäläistä väestöä erittäin natsilaisin menetelmin. Ei siinä liioin ole esiintynyt sellaista sotilasjohtoa, joka olisi ymmärtänyt, mitä ollaan tekemässä, kun ylitetään vanha raja ja lähdetään menemään Neuvostoliiton sisäosiin. Milloinkahan näistä asioista pystyisi avaamaan keskustelun saamatta niskaansa vainoharhaisen liioittelijan tai kommunistin mainetta? Muistettavaa kyllä riittäisi, jos vain löytyisi iihen halukkaita”.

Kohta kirja on valmis julkisuuteen

Tänään olen lukenut ja kääntänyt taas monta sivua parikymmentäsivuisesta venäjänkielisestä tutkimustiivistelmästä, jonka Federaation ulkoministeriön diplomaattiakatemian kansainvälisten suhteitten professori A.V. Manoilo on kirjoittanut Yhdysvaltojen järjestämistä psykologisista operaatioista,kun Georgia hyökkäsi Etelä-Ossetiaa ja Abhasiaa vastaan (ПСИХОЛОГИЧЕСКИЕ ОПЕРАЦИИ США В ВОЙНЕ ГРУЗИИ ПРОТИВ ЮЖНОЙ ОСЕТИИ И АБХАЗИИ). Tiivistelmä on vuoden 2008 lopulla valmistuneeseta mittavasta tutkimuksesta, jonka professori oli tehnyt. Haluan kääntää tämän tutkimustiivistelmän suomeksi osaksi kohta ilmestyvää kirjoittamaani Venäjä-kirjaa myös sen tähden, että Suomen Venäjä-strategiassa ja –mielikuvissa Georgian toimet kummittelevat häiriintynyttä osaa. En ole löytänyt toistaiseksi mistään muualta yhtä loistavaa analyysia Georgian tapahtumista. Professori antoi artikkelin käyttöön suostumuksensa, sillä artikkeli tulee tällä tavalla osaksi vakavaa keskustelua mm. Suomessa. Toki minua kiinnostaa kääntää tämä venäläisen diplomaattikunnan lukemistoon kuuluva tutkimustiivistelmä myös narsismini tähden: sen ensimmäisessä alaviitteessä on meikäläisen nimi!

keskiviikko 20. toukokuuta 2009

Komsomolskaja Pravdan haastattelu

Eilen annoin haastattelun Komsomolskaja Pravdaan, josta internetissä on tiivistelmä.

Tuo haastattelu on poikinut Komsomolskaja pravdassa vilkkaan - lähes 100 puheenvuoroa - pitkän blogikeskustelun jutun alle. Itse pistin myös loppujen lopuksi yhden vastauksen blogiin, mutta se julkaistaan jos julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Yllättävän moni venäläinen blogikirjoittaja asettautuu isän puolelle, äitiä vastaan. Kun näitä tuolla asenteella kirjoitettuja kirjoituksia lukee tarkemmin, havaitsee näiden kirjoittajien kovan vihamielisyyden venäläisiä naisia kohtaan, jotka lähtevät ulkomaille avioon. Kyse on myös kateudesta - ja nyt sanotaan, että saavat kärsiä. Monet venäläiset kuvittelevat, että länsimaissa venäläiset naiset elävät ylellistä elämää, asuvat pelkällä sosiaaliturvalla, kun rikas mies ostaa asunnot, autot ja huonekalut yms. Samasta asiasta olemme joutuneet vääntää kättä myös venäläisen anoppini kanssa, joka luulee, että suomalaisten rikkaiden pitäisi ostaa hänelle ja pojalleen asunnot ym. Tosiasiassa tänään minun piti noutaa auto huollosta, mutta 1200 euron huoltoa varten ei ollut tilillä rahaa riittävästi enkä saanut pankista lainaa 500 euroa, joten auto odottaa huollossa kesäkuun 1 päivään, jolloin saan palkan. Toki tässä tapauksessa oli mukana pari onnettomuutta: seurakunta ei ole saanut vieläkään maksettua yli 300 euroa matkakorvauksia ym. maaliskuulta 2009 vaan ne tulevat vasta kesäkuun palkassa. Lisäksi laakerin rikkoutuminen tuli 2 viikkoa aiemmin kuin olin suunnitellut. Joka tapauksessa suomalaiset eivät ole reaalitaloudessa niin rikkaita kuin venäläiset kateudessa ja tietämättömyydessä ajattelevat sekä blogikirjoituksissaan että siviilielämässään.

Toisaalla vihamielisyydessä Rimmaa - lapsen synnyttänyttä ja elättänyttä äitiä - vastaan on myös kyse siitä, että naiset saavat piikitellä omia venäläisiä miehiä lapsiensa huonosta vastuunotosta. Kaiken lisäksi näin saadaan kertoa yhteiskuntakritiikkiä venäläistä byrokratiaa vastaan. Rimma muodostuu "hyväksi viholliseksi" jopa Venäjällä merkittävässä osassa väestöä, koska hän tarjoaa mahdollisuuden purkaa kaikenlaista omaa tyytymättömyyttä Rimma-symboliksi muodostuneen tapauksen avulla! Näin sekä suomalaiset nationalistit että venäläiset blogikirjoittajat löytävät toisensa, vaikkakin varsin erilaisista mutta molemmat hyvin primitiivisistä syistä. Jonkin verran kirjoituksissa oli vainoharhaisuutta, jossa luultiin, ettei meikäläistä ja meikäläisen kaupunkia olisi edes oikeasti olemassa! Kovin harvassa ovat ne kirjoittajat, jotka vakavasti pohtivat poliittisen vallan ja diplomaatin epäkäytöksen välistä arveluttavaa suhdetta.

Toki siellä oli ainakin muutama älykäs kommentti, joita en itse edes kirjoittanut! Eräs mies arveli lyhyen historiakatsauksen jälkeen, että "ei ole yllätys, että suomalainen 'diplomaatti' ei käyttäydy kuin diplomaatti, vaan kuin tyypilliset seikkailijat".

Elena kirjoitti 20.5 klo 9:05 nerokkaasti: "Ei ole syytä rakentaa illuusiota Lännestä. Tiedän venäläisten naisten aviomiehiä - amerikkalaiset miehet ovat nostaneet kätensä venäläistä vaimoaan vastaan ja poliisit ovat kuitenkin kansalaisen puolella, myös avioerossa riippumatta siitä miten huono isä on. Niin lapset jäävät maahan isälle. Tämä on valtava ongelma venäläisille naisille. Jos on käynyt ilmi, että lapsi on syntynyt ulkomailla, sinun täytyy ehdottomasti järjestää hänelle Venäjän kansalaisuus, ja niin nopeasti kuin mahdollista! Meidän pitää oppia suojaamaan lapsemme siltä, että heidän isänsä saavat vapaasti ryöstää heidät Venäjältä!"

Suomessa on tällä hetkellä ideologinen muokkaustyö diplomaatin ja isän hyväksi. Tänään kuulimme televisiosta anonyymin kirjoittajan ylistyskirjoituksen Simolle. Ohjelma päättyi uskomukseen, että poika oppii suomen kielen, kun hän menee syksyllä esikouluun.

tiistai 19. toukokuuta 2009

Aurinko paistoi myös tänään

Tänään olen ollut haastateltavana ja haastattelijana . Jälkimmäinen oli toki pitemmän ajan projekti, jonka sain tänään valmiiksi. Muutenkin vapaapäiväni on ollut varsin valoisa. Päivä alkoi jo valoisasti, kun vaimoni ja poikani tulivat kotiin Tukholman matkaltaan. He eivät paenneet minua Tukholmaan jonkun profeetan luo. Kotona on ihan hyvä olla ja turvallista, silloin ei uskonnosta ja profeetoista ei tule pakopaikka julmalle kodille.

Toimittaja soitti minulle suuresta moskovalaisesta sanomalehdestä, ka. kopio artikkelista: Комсомольская правда , ja halusi näkemykseni venäläisten naisten asemasta Suomessa. Lisäksi keskustelin venäjäksi myös mm. Suomen suurlähetystön toiminnasta Venäjällä lapsikaappaustapahtumassa ja Suomen ulkoministerin Alexander Stubbin asenteesta. Näitä jälkimmäisiä seikkoja ei ole seikkaperäisesti tässä jo tänään julkaistussa jutussa. Ennen kaikkea korostin, että äitien pitää hoitaa lapsien kansalaisuus kuntoon jo heti lapsen syntyessä, jotta Venäjän suurlähetystö voi antaa oikeudellista apua ja muuta tukea ongelmien sattuessa. Olen nähnyt myös jo huomenna Moskovassa ilmestyvän miljoonalevitteisen sanomalehden artikkelin. Artikkeli alkaa hiukan turhan kauniilla sanoilla meikäläisestä: Юха Молари — человек в Финляндии известный. Он пастор, настоятель лютеранской церкви в финском городе Расеборге, доктор теологии, журналист, писатель, экономический аналитик. Много лет Юха работал над диссертацией о психодинамике боевых экстремистских группировок. Edellä olevassa nettiversiosta otetussa kopiossa on lyhyt teksti.

Mainittakoon suomalaisesta sananvapaudesta, että vahvojen epäilyjen mukaan tasavallan presidentti Tarja Halonen on sekaantunut EU-vaaleihin ja määrännyt tänään suljettavaksi Johan Bäckmanin eurovaaliblogin Uudessa Suomessa. Niin on myös tapahtunut. Ilmeisesti poliittiset paljastukset kävivät liian arkaluontoisiksi? Bäckman julkaisi viimeisen bloginsa Mitä valtiojohto tiesi..., jonka jälkeen blogi suljettiin kokonaisuudessaan. Erikoista, ettei valtiojohdon kritiikki sovi suomalaiseen sananvapauteen. Onneksi meillä on Suomen PEN, joka rientää jo nopeasti Bäckmanin avuksi. Eikö totta?

Tämä kritiikkini sananvapauden kaventumiseen Suomessa ei tarkoita, että olisin aivan samaa mieltä kaikista ilmaisutavoista, joilla arvostamani dosentti ilmaisee asiansa, mutta substanssi - itse asia - on painavaa. Luultavasti asia on jopa liian paljastavaa.

Toinen haastattelu oli keski-ikäiselle miehelle vieläkin hauskempi, sillä kauniiden kuvien kanssa sain valmiiksi kolmen superkauniin ja älykkään naisen haastattelut, kun he kertoivat tunnelmia musiikkibisneksestä. Tanjan, Nadjan ja Albinan haastattelu julkaistaan Venäjän kauppatie –lehdessä kesäkuun puolessa välissä 2009. Nämä naiset ovat laulajatähtiä ukrainalais-venäläisessä musiikkiryhmässä Viagra.

Lopulta autoni korjaamosta soitettiin, että autoni olisi jo tänään noudettavissa. Kokonaislasku jäi 1200 euroon, kun alkuolettamusten jälkeen laakerin vaihto ja tuulilasipyyhkimen moottorin uusiminen olisivat vieneet tonnin enemmän. Nyt ei tarvitse neuvotella pankissa lainaa tuhattakaan euroa.

Päivän huipennus oli toki siinä, että vihdoin päätin lähteä juoksulenkille!

maanantai 18. toukokuuta 2009

Maahanmuuttajaäidit tarvitsevat kunnioitusta

Olemme jälleen kerran kuulleet järkyttävästä kohtalosta, miten maahanmuuttajaäiti on osaton, jos hän joutuu ongelmiin suomalaisen miehen kanssa Suomessa. YouTubessa on useita koskettavia puhelinhaastatteluja, joissa äiti kertoo kohtalostaan. Hänen tavallinen osallistuminen Moskovan patriarkan alaiseen ortodoksiseen kirkkoon leimataan Suomessa lahkolaisuudeksi, vaikka tuo kirkkokunta on suurempi kuin Suomen luterilainen kirkko ja vaikka tuo kirkkokunta on yhtä samaa kristikuntaa luterilaisten, katolisten ja anglikaanien kanssa! Itse asiassa olen pappina pikemmin iloinen sitä, että äiti on uskovainen äiti, sen sijaan että äiti olisi pakana, joka ei tahdo kuunnella Jumalan sanaa, rukoilla ja osallistua jumalanpalveluksiin!

Jo vuoden 2008 lopulla on tullut julki internetissä äidin kauhea kohtalo väkivallan uhrina. Äiti kirjoitti silloin kaksi kirjettä. Tämä ei ole edes ainut järkyttävä tapaus. Viime syksyllä sain parikin puhelinsoittoa vastaavasta toisesta tapauksesta, vaikka siihen ei liittynyt lasta ongelmien uhrina: iäkkäämpi venäläinen nainen soitti puhelimella minut apuun, koska suomalainen mies hakkasi häntä sairaalakuntoon, mutta poliisi ei tutkinut pahoinpitelyjä lääkärintodistustenkaan jälkeen. Vaimo ei uskaltanut ottaa avioeroa, vaikka mies pahoinpiteli ja varasti häneltä, koska avioeron jälkeen vaimo ei saisi enää jatka Suomessa työssä, vaan menettäisi oleskeluluvan. Tällöin hän joutuisi palaamaan Venäjälle, jossa ei ollut enää kuitenkaan mitään asuntoa, työtä tai suhteita.

En ole ihannemies, mutta suomalaisena miehenä haluan tukea vaimoni venäläistä identiteettiä ja oikeutta kuulua ortodoksiseen kirkkoon. Olen ollut alusta alkaen toimelias, jotta poikamme saa Venäjän kansalaisuuden Suomen kansalaisuuden ohessa. Mielestäni terve suomalainen mies ei varasta maahanmuuttajavaimoltaan eikä riistä hänen identiteettiään tai kansalaisuuttaan.

Miksi liian harvat venäläiset äidit vaativat Suomessa syntyville pojilleen Venäjän kansalaisuutta? He ovat mahdollisesti avioituneet patologisesti russofobisen suomalaisen miehen kanssa, joka ei voi hyväksyä Venäjän kansalaisuutta. Miehellä on identiteettiongelma, jonka tähden pojan Venäjän kansalaisuus tuntuu uhkalta. Tuossa tilanteessa äidit ovat alistuneet.

Liian monet äidit ovat myös tietämättömiä huonon sivistyksensä tähden. Olen opastanut muutamia venäläisiä äitejä tiedostamaan oikeutensa ja toimimaan käytännössä lapsensa kansalaisuuden saamiseksi. Se tarkoittaa Suomessa syntymätodistusta, sen virallista käännöstä ja leimaa sekä isän kanssa käyntiä Venäjän suurlähetystössä Suomessa. Byrokratia on hyvin niukka, mutta hyöty sitä suurempi!

Monet tuttava naiset pelkäävät, että pojat joutuvat Venäjän armeijaan, mutta sekin pelko on liioiteltu. Tyttöjen kohdallahan nämä mainitut pelot eivät yleensä häiritse samalla tavalla kansalaisuuskysymyksen järjestelyjä. Venäjän armeijassa on todellisuudessa tarjolla monipuolisia mielenkiintoisiakin tehtäviä, myös muita vaihtoehtoja on kuin lähteä armeijaan. Jos käy Suomessa varusmiespalvelun, tuskin tulee kutsua Venäjän armeijaan, mutta olen vakuuttunut siitä, ettei Suomessa syntyneen Suomen kansalaisen pidä Venäjän kansalaisuutta hävetä, sillä Venäjän armeijassa voi kohdata iloisia yllätyksiä: Блестящие, Брат мой десантник, mutta saa leikkiä myös miehisiä leikkejä: http://www.youtube.com/watch?v=0rAHrHd2lcw&NR=1 (Александр Буйнов - ВДВ)

Чему нас научила эта ужасная судьба матери и её сына? Теперь мы поняли, что как только рождается ребёнок надо оформлять ему российское гражданство, не надо стесняться, двойное гражданство никогда не помешает.
Jo

lauantai 16. toukokuuta 2009

ужасная судьба матери и её сына

Olen aidosti tyytymätön ulkoministerimme Alexander Stubbin toimintaan lapsikaappauksen hyväksynnässä Venäjän Federaation alueella. Yksityiset ihmiset tekevät hulluja virheitä ja laittomuuksia, mutta diplomaattikunnan rikoksia ei saa hyväksyä ja suosia. Tämä kritiikkini ei kohdistu itse Kokoomus-puoluetta vastaan sinänsä, eikä puolueen jäseniä tai äänestäjiä vastaan, vaan Stubbin epäinhimilliseen menettelyyn Anton Salosen kaappauksen yhteydessä. Minun oma poikani on melkein saman ikäinen kuin Anton, joten ymmärrän hyvin pojan ja äidin keskinäisen merkittävyyden. Siinä ei tarvitse katsoa edes psykologian kirjoja, jotta ymmärtää, ettei lasta saa väkivaltaisesti viedä äidiltä. Menetelmien on oltava toiset, jos asioille on oikeudelliset perusteet.

Kaksoiskansalaisuus on mahdollisuus

Vuoden 2002 lopussa Suomen Eduskunta hyväksyi hallituksen esityksen uudeksi kansalaisuuslaiksi. Presidentti Halonen vahvisti allekirjoituksellaan lain 16. päivänä toukokuuta 2003. Laki tuli voimaan 1. kesäkuuta 2003. Suomessa syntynyt lapsi ei menetä Suomen kansalaisuutta, toisin kuin monet kirjoittajat väittävät ja spekuloivat netissä, kun lapsi saa Venäjän kansalaisuuden tms. Myöskään Suomessa syntyneen lapsen Venäjän kansalaisuus ei ole mitenkään sekundaarinen, alisteinen tai vähempi arvoinen, johonkin muuhun verrattuna. Venäjän federaation kansalaisuuslaki tuntee kaksoiskansalaisuuden, itse asiassa Venäjän lainsäädäntö on ollut moderni ja ajanmukainen jo ennen kuin Suomi sai vastaavan lainsäädännön. Laissa Venäjän kansalaisuudesta (jonka nykyinen versio on annettu 19.5.2002: Закон о гражданстве Российской Федерации. Федеральный закон. Собрание законодательства Российской Федерации, 2002. № 22, ст. 2031.) säädetään pykälässä 6, että Venäjän kansalaisella voi olla myös toisen maan kansalaisuus, vaikkakin Venäjän federaatio käsittää henkilön aina oman maansa kansalaiseksi.

Pykälässä 12 säädetään Venäjän kansalaisuuden saamisesta, jotta lapsi saa Venäjän kansalaisuuden, jos molemmat vanhemmat ovat Venäjän kansalaisia. Tällöin ei ole merkitystä, missä maassa lapsi syntyy. Pykälässä 14 säädetään, että lapsi voi saada myös Venäjän kansalaisuuden, jos vain toinen vanhemmista on Venäjän kansalainen, vaikka lapsi olisi syntynyt toisessa valtiossa (esim. Suomessa). Tuolloin täytyy saada suostumus siltä vanhemmalta, joka ei ole Venäjän kansalainen. Tämä kohta ei ole nyt hoidettu huoltajuusriidan tähden asianmukaisesti Suomen diplomaatin toimittamassa salakuljetustapauksessa.

Чему нас научила эта ужасная судьба матери и её сына? Теперь мы поняли, что как только рождается ребёнок надо оформлять ему российское гражданство, не надо стесняться, двойное гражданство никогда не помешает.

Suomessa syntyneen venäläisen vanhemman ja suomalaisen puolison lapsi saa Suomen kansalaisuuden automaattisesti, mutta lapsi voi saada myös Venäjän kansalaisuuden, jos lapsen vanhemmat kääntyvät Venäjän konsulaatin puoleen ja toimittavat vaadittavat paperit. Venäjän konsulaatti antaa lapsesta merkinnän Venäjän kansalaisen passiin sekä asiaa koskevan asiapaperin, joka täytyy lapsen vanhempien vielä Venäjän federaation OVIR:n toimistoon, jossa kerrotaan useita vaadittavia lisätoimenpiteitä Suomessa syntyneen lapsen rekisteröimiseksi Venäjän federaation kansalaiseksi. Kaksoiskansalaisuuden saamisessa voi kulua hyvinkin useita kuukausia. Balahnassa oikeus epäsi tämän venäläisen äidin pienen Anton-pojan Venäjän kansalaisuuden rekisteröinnin vuoden 2008 puolella, mutta teki sen itse asiassa ”virheellisesti” väitteellä, ettei Suomen ja Venäjän välillä ole sopimusta kaksoiskansalaisuudesta (что в 2008 году суд Балахны лишил мальчика российского гражданства на том основании, что между Россией и Финляндией нет договора о двойном гражданстве.). Todellisuudessa sekä Venäjä että Suomi tuntevat kaksoiskansalaisuuden – ja kaksoiskansalaisuuden mukaisesti jo tuhannet ihmiset ovat saanet elää vuosikaudet!

Sergei Lavrovin protestointi Stubbille Suomen ja Venäjän diplomaattisten suhteiden hengen vastaisista toimista, jotka Suomen suurlähetystö nyt järjesti, on vähintäänkin aiheellinen. Erityisesti Venäjän suurlähetystö on vaatinut selvitystä, miten on mahdollista, että Suomen suurlähetystö on mukana tällaisessa oman käden toiminnassa. ”Tällaiset toimet eivät jää nyt ilman seuraamuksia” (Такие действия не могут остаться без последствий».).

Lapsen rekisteröinti Venäjällä

Kansan suussa ja toimittajien kirjoituksissa kansalaisuus ja OVIR:lla tapahtuva rekisteröinti sekoittuvat usein. On totta, että taas kerran venäläinen äiti toimi tyhmästi eikä hankkinut kansalaisuutta jo välittömästi lapsen syntymän yhteydessä. Se olisi tärkeää lapsen ja äidin oikeuksien turvaamiselle Stubbin bandiittijoukkoja vastaan. Olen sanonut lukuisille venäläisille äideille, että hoitakaa asianne kunnolla lastenne ja itsenne oikeusturvan kannalta. Liian monet äidit pelkäävät, että poika voi joutua Venäjän armeijaan, jos sille haetaan Venäjän kansalaisuus. Pelko on typerä eikä perustu asianmukaiseen tietoon. Armeijan suhteen on monia erilaisia mahdollisuuksia.

Suomen bandiittijoukot löivät nyrkillä vasten äidin kasvoja heti äitienpäivän kunniaksi. Ilmaiseeko tämä sovinistista ajattelua Stubbin joukoissa vai onko tämä vain nationalistista kiihkoilua Ulkoministeriössämme? Aina on yksi varma asia lapsella: äiti. Isästä voidaan spekuloida.

Loppujen lopuksi lapsi sai kansalaisuuden, vaikka äidillä oli ongelmia kotikylässään Venäjällä. Nuo ongelmat ovat hyvin tunnettuja, eivätkä varsinaisesti koske enää itse kansalaisuuden olemassaoloa, vaan asian rekisteröintiprosessia, joka on itselleni hyvin tuttu juttu: http://www.datsha.com/uutiset/220703.shtml

Oikeusjuttu lapsen oikeuksista, isän ja äidin suhteista, velvollisuuksista ja oikeuksista tapahtu toisaalla. Se ei synny kansan huutaessa äänensä kuuluviin. Se ei tapahdu myöskään bandiittiryhmän tehdessä hyökkäyksiä äitien kotiin ja viedessään heidän lapsensa toiseen maahan. Se ei tapahdu myöskään tallaisen blogikirjoituksen avulla. Vierasmaalaisen bandiittiryhmän väkivaltainen hyökkäys äitiä vastaan ja lapsen ryöstö äidiltä on mitä primitiivisin ja brutaalin toimi, jota ei voi puolustella millään isän oikeudella – ei edes juridisella, jos sellaista olisi. Valitettavasti Alexander Stubb kaikesta huolimatta puolusteli tapahtunutta ilman pientäkään häpeän häivähdystä. Tämä herättää epäilyjä…

Lapsen katastrofi

Tilannetta pitäisi katsoa lapsen sydämellä ja silmin! Äiti alistettiin ja pieni lapsi vietiin äidiltä kummalliseen Ladaan, jossa oli tummat lasit ja outoja ihmisiä, vanha isä ei puhu sanaakaan ymmärrettävästi poikansa kanssa, jonka kanssa hän ei ole ylipäätänsä koskaan elänyt. Sitten lapsi pistetään auton tavaratilaan ja toimitetaan rajan yli. Melkoisen järkyttävä kokemus pienelle lapselle!!!

Tapahtumasta pitäisi keskustella lapsen silmin, mutta Stubb haluaa nyt rakentaa uraansa ja mainettaan toimintakykyisenä miehenä. Tällä kertaa oma into petti ulkoministerimme ja perustuvat ihmisyyteen liittyvät eettiset perusteet sortuivat.

Toimiko Simo Pietiläinen yksin?


Tapasin konsuli Simo Pietiläisen esimerkiksi 15.6.2007 Pietarin valtiollisessa finanssi- ja ekonomiyliopistossa. Tuo tapaus oli hyvin mieleenpainuva, koska Simo kertoi oikeusoppineena suuria. Hänen mukaansa hän ei ota edes lakikirjaa esiin oikeusoppineena, vaan tunnustelee asiansa sydämellään. Mikä pisti Simon sydämen nyt sekaisin?

Yrityslainsäädäntöä selvittäessään Simo näki silloin suurimmaksi ongelmaksi suomalaisten merkillisen tavan omavaltaisuuteen tehdä suullisia sopimuksia Venäjällä: “Miksi yrittäjät pistävät nimensä sopimuksiin, kun eivät osaa lukea venäjää?” “Onko bisneksen kiihko niin suuri ettei ennätä miettiä?”. Konsuli Pietiläisen mukaan useimmissa syntyneissä ongelmatapauksissa suomalaiset ovat tahtoneet pettää venäläistä osapuolta. “Molemmilla oli vilpillinen mieli, molemmilla ketunhäntä kainalossa, suullinen sopimus ja pätemättömyysperusteet ovat jo erilaiset”. Nyt Pietiläinen näyttää oppineen suomalaisten pahat tavat omaksi toimintatavakseen. Esitelmän jälkeen jatkoimme samaa matkaa hissillä alakertaan: ehkäpä Containershipsin johto tahtoisi tietää, mitä konsuli tavaili tuossa hetkesä asioiden ”viattomuudesta” mainitun asian hoidossa?

Kysymykseni kuuluu: kun/jos Olli Perheentuvan, Simo Pietiläisen ja A. Stubbin sähköposti- ja puhelinliikenne tarkistetaan tai hakkeroidaan menneen viikon ajalta, jolloin Paavo Salonen oleskeli luvattomasti Venäjän Federaation alueella konsulaatin tiloissa ja konsulaatissa suunniteltiin operaatiota Antonin kaappaamiseksi Venäjän kansalaiselta Venäjän maaperällä, paljastuuko, että Pietiläinen ei toiminut ilman saamaansa hyväksyntää? Kysehän on varmasti siitä, ettei tuo toimenpide ollut satunnainen päähänpisto, vaan suunniteltu ja järjestelty pitemmällä ajalla. Sitä oli toteuttamassa useampi henkilö niin kuin ulkoiset puitteet jo paljastavat. Tämä merkitsee, että asioista on pitänyt sopia etukäteen.

Väitän, että suunnitelmalla oli Suomen ulkoministerin hyväksyntä jo etukäteen – ei vasta nyt jälkikäteen. Väitän, että Pietarista on oltu yhteydessä ulkoministeriimme tämän viikon aikana. Tulee mieleen Suomen hiihtomaajoukkueen doping-käry, joka alkoi vähitellen paljastua yhä laajemmaksi, kun suut avautuivat ja dokumentit saatiin julkisiksi. Milloin Perheentupa ja Stubb tekevät omat johtopäätöksensä mahdollisuuksiinsa toimia enää Suomen ulkoministeriön palveluksessa?

Toivon, että Perheentupa ja Stubb osoittavat väitteeni vääräksi, sillä eihän meikäläinen voi mitään varmaa todistaa, vaan vain spekuloida olettamuksilla.

perjantai 15. toukokuuta 2009

Alexander Stubb – palauta poika kotiin äidin luo!

Paavo Salonen on luonnollisesti kaivannut poikansa, mutta hänen kaipauksensa ei riitä perusteluksi sille, että Suomen valtio syyllistyy rikollisuuteen. Elämä on tuskallista lapsen huoltajuuskiistoissa. Suomen valtio on toiminut nyt törkeästi!

Suomen suurlähetystö Venäjällä on vahvistanut, että Pietarin konsulaatti päätti auttaa isää pojan saattamiseksi Suomeen. Tämä on kuitenkin räikeä loukkaus Wienin yleisopimusta diplomaattisuhteista. Sopimuksessa todetaan, että diplomaattien pitää noudattaa isäntämaan lainsäädäntöä.

Paavon pojalla on Venäjän kansalaisuus niin kuin venäläisen äidin lapsilla on anomuksesta luonnollisesti. Poika on laillisesti Venäjällä äitinsä luona.

Suomessa valtaosissa huoltajuusriitoja päätetään lapsen huoltajaksi äiti isien tappioksi. Totta kai tilanne on ärsyttävä isien kannalta. Venäläinen äiti oli ja on edelleen laillinen huoltaja, kirjoitusten mukaan yhteishuoltaja Paavon kanssa.

Suomalaisten lehtitietojen valossa poika vietiin salaa Venäjältä. Ei se ollut suuri "salaisuus", kun diplomaatti ja suurlähetystö sekaantuivat rikokseen. Miten on mahdollista, että Suomen suurlähetystö tekee tuollaisen rikoksen? Olisiko jonkun syytä tehdä korkeammalla tasolla "johtopäätöksiä", ehkä myös poliittisia johtopäätösiä?

Poika ja äiti olivat matkalla kirkkoon, kun heidän kirkkomatkansa keskeytettiin järkyttävällä tavalla. Äiti on kunnon äiti. Elinolot ovat riittävät hyvät ja turvalliset. Pojan kaverit ovat siellä. Hän saa puhua äidinkieltään äitinsä luona, kotona.

Stubb – tee miehen työ: palauta poika äidille ja kotiin. Isä saisi ehkä tavata poikaansa sovittuina aikoina valvotusti. Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov ei turhaan puuttunut Suomen diplomaatin ja suurlähetystön rikokseen.

http://www.youtube.com/watch?v=-b540BSsEOY&eurl

Putin kertoi Latvian kohtaloista

Näin tämän videon vasta äskettäin, vaikka Vladimir Putin vastasi kysymykseen jo kauan sitten. Putin kertoi realistisesti, ilman tarpeetonta kiihkoilua Latvian kohtalosta. Ylipäätänsä hän ei harrasta kiihkoilua.

Ks. video: http://www.youtube.com/watch?v=32X_FxR4KZg

keskiviikko 13. toukokuuta 2009

Avoin kirje loukatuille ystäville

Olen pahoillani, että olen saattanut ystäviä hämilleen ja loukatuiksi, kun minusta on muodostunut niin outoja mielikuvia. Joissakin mielikuvissa uskotellaan, että en viipyisi lainkaan virkapaikallani. Todellisuudessa Pohjan suomalaisessa seurakunnassa työtoverini ovat joskus ilmaisseet pikemmin huolensa siitä, että en ole riittävän itsekäs menetettyjen vapaa- ja lomapäivieni puolesta! Malmin seurakunnassa toimin lähes kaksikymmentä vuotta pastorina ja siellä myös tunnettiin, että olen hyvin joustava työn hyväksi vapaapäivien kustannuksella. En ole poissa töistä, vaan paikalla. Ystävät sanovatkin, että työpäivien mittaa ei pidä enää jatkaa, jotta vaimo ei vaihtaisi kotioveen lukkoa. Tiedän kuitenkin vaimoni lempeäksi enkä pelkää häntä.

En laiminlyö kutsumustani


Nyt kello on 23:00 keskiviikkoiltana. Lähdin aamulla kello 7 töihin, kello 9 oli Cafe Starissa aamuhartaus ja kello 9:30 aloitimme työpalaverin syksyn 2009 suunnittelua varten. Palaveri päättyi kello 15 jälkeen. Kello 15:30–17:30 valmistelin laskuja ja papereita. Kello 18–20:30 suunnittelimme työryhmässä Postilla-diakoniapisteen toimintaa. Kotiin pääsin vasta kello 22:00. Tämä on tavallinen päivä, paitsi jos olen rippileireillä, lastenleireillä, kirkollisissa toimituksissa tai jumalanpalveluksissa tms. Tiedän lukuisia kirkkoherroja, jotka eivät enää mene lastenleireillä tai rippileireillä, vaan jättävät ne kokonaan muiden tehtäviksi. Minun päiväni ei ole kuitenkaan vielä ohi. Huomenna on tuomiokapitulin hyväksymä vapaapäivä. Istun nyt tietokoneen äärelle ja teen tutkimustyötäni toiset 8 tuntia aamuun kello 4 saakka. Sitten herään kello 7-8 seuraavan päivän rientoja varten. Tällä tavalla ennättää enemmän, jos nukkuu 3-5 tuntia yössä. Niin olen elänyt jo yli 20 vuotta. En viitsi nyt kertoa, miten energinen olin vielä kymmenen vuotta sitten…


Vapaapäivinä tapaan usein kiinnostavia ihmisiä tai seuraan merkittäviä tapahtumia. Joskus olin vapaapäivänä seuraamassa Kioton ilmastokonferenssia ja tein haastattelut, toisella kertaa ajoin rajan yli suomalaisvenäläiseen liikejuridiikan foorumiin ja tulin seuraavana yönä takaisin Suomeen. Erään kerran olin Suomen Pankin järjestämässä foorumissa. Toisella kertaa kävin katsomassa Venäjällä tapahtuvaa mielenosoitusta – tai useamminkin kerran. Joku kerta kävin Tallinnassa ja jututin sikäläisiä poliitikkoja tai vaikuttajia. Eräänä vapaapäivänä tein tuttavuutta venäläisiin oopperalaulajiin. Pian menen Ulkopoliittisen instituutin kansainväliseen korkean tason foorumiin, jossa alkusanat lausuu itse ulkoministeri Stubb. Tänään sain kutsun, jotta 29.5. olisi Suomen Pankin Venäjä-tietoisku, mutta siihen kutsuun en voinut vastata myönteisesti, koska minulla on samaanaikaan päivänavaus koulussa ja työntekijöiden virkistyspäivä. Ne ja monet muut vastaavat konferenssit ovat vapaapäivien harrastuksia, mutta ne eivät sotke työpäiviä.

Olen kuullut, että jotkut papit viihtyvät vapaapäivät viinilasin äärellä omassa kodissaan. Olen kai sen verran nuori mies, että minulla riittää vapaapäivinä energiaa kiertää Suomea ja maailmaa sekä tarkkailla erilaisia tilanteita omaksi harrastukseksi. Joskus teen tapahtumista lehtijuttuja. Väitöskirjassani selvitin ääriliikkeiden psykodynamiikkaa. Siksi olen kiinnostunut erityisesti tapahtumista, joissa näkyy isot tunteet.

Totta kai käytökseni herättää joidenkin ihmisten ihmettelyäkin. Olen sen huomannut ikävällä tavalla kovin usein. Tänään otin vastaan yhden sähköpostiviestin eestiläiseltä juristilta. Sain kai terveisiä sähköpostin avaamisen kanssa myös KAPO:lta, joka oli tunkeutunut tämän juristin kotiin muutama kuukausi sitten. Seuraaminen jatkuu senkin jälkeen. Onneksi alkeelliset IT-taitoni auttoivat minua ja sain puhdistettua manuaalisesti koneeni, vaikka F-Secure ei itse pystynyt siihen. Kirkkoherraviran ohessa yöllä ja vapaapäivinä suoritin yli 100 opintopistettä IT-opintoja vuoden 2008 aikana ja kirjoitin teologian väitöskirjan sekä suoritin muutamat tohtoritutkinnon tentit. Ei kai kukaan väitä kuitenkaan, että en olisi ollut paikalla seurakuntani elämässä?

En hyväksy poliittista kiihkoilua


Olen tavannut ihmisiä hienoissa puvuissa ja solmioissa, mutta olen tavannut myös vähemmän hienoissa pukeissa kulkevia ihmisiä – jopa sellaisia, jotka eivät nauti valtavaa kansansuosiota. Minua kiinnostaa ihminen ja hänen psykodynamiikkansa kehittyminen. Miksi olisi kummallista tavata Nashi-nuoria tai Yövartio-liikkeen ihmisiä sekä kiinnostua heidän elämästään, jos olen yhtälailla kiinnostunut monien muidenkin elämästä? En tietenkää jaa kaikkia näkemyksiä tai historiaa hyväksyen, joka liittyy tiettyyn suomalaiseen tai ulkomaalaiseen liikkeeseen. En ole liike- tai puolueuskovainen. En edes idealisoi kirkkoa.

Minä en hyväksy sellaista käsitystä, jonka mukaan Venäjällä olisi joitakin oikeuksia viedä tankit Tallinnaan. Pidän myös Viroa, Latviaa ja Liettua legitiimeinä valtioina, vaikka samanaikaisesti liityn sekä Amnestyn ja monen muun ihmisoikeusjärjestön että taloustieteilijöiden kritiikkiin näiden lilliputtivaltioiden ongelmista. En hyväksy ”viherpesua”, jossa vähätellään alueen venäjänkielisen väestön alistettua asemaa. Tuota alistamista harjoitetaan historian haamuja herätellen. En vihaa alueen väestöä, mutta moitin institutionalisoitunutta syrjintää, jonka eräänä välineenä on valitettavasti sikäläinen salainen poliisi. Se poliisi, joka tunkeutui myös tuohon kotiin, jossa asui eestiläinen juristi, jolta tänään sain sähköpostia. Pelko ja pelottelu ovat erittäin valitettavia piirteitä, jos pelon avulla estetään mielipiteiden ilmaiseminen ja demokraattinen kritiikki valtaeliittiä vastaan.

Minä en kannata mitään Neuvostoliitto-idealismia enkä tietenkään ihannoi Stalinia. Koko ajatus olisi ihan hullua, koska vaimoni suku näki ja koki ihan riittävästi Stalinin hirvittävyyden. Minun mielestäni Venäjä on muuttunut Neuvostoliiton ajoista huomattavasti vapauden ja demokratian hyväksi. En sen vuoksi hyväksy myöskään eräiden suomalaisten aktivistien pyrkimyksiä rakentaa epäluottamusta Venäjää vastaan, jolloin vaatimuksena luottamuksesta olisi Karjalan alueet ja tuon alueen venäläisväestön kansalaisuuksien menettäminen. Minä haluan nykytilanteessa hyvää elämää voimassaolevien valtiosopimusten puitteissa. Ymmärrän Karjala-romantiikkaa ja –ikävää, jopa pettymystä. Olen vienyt menneen vuoden aikana kahdesti seurakuntalaisia retkelle Inkerin kirkkoon. Miksi tekisin niin, jos kiistäisin ihmisten oikeudet tunteisiin ja historiaan? Kun ymmärrän tunteet, haluan kuitenkin tukea rakkautta, luottamusta ja kunnioitusta nyt elävien ihmisten kesken! Kävin äsken Inkerin liitossa ja tein lehtijutunkin. Miksi tekisin niin, jos vihaisin muka karjalaisia, jollainen oli myös isoisäni äitini puolesta? Pikemmin moitin avoimesti ja selkeästi sellaista julkkisaktivistia, joka nostaa oikeusjuttuja Venäjää vastaan, yrittää estää Venäjän ja Saksan kaasuputken toteutumisen ja kaiken päätteeksi jättää meikäläiselle velkansa maksamatta. Minä en vihaa tuntevia ihmisiä, mutta vastustan epäluottamuksen virittämistä.

Tiedän suomalaisia valtiomiehiä ja –naisia, jotka ovat liki tai täysin samoilla linjoilla minun kanssani. 80-luvulla oli tyypillisempää meikäläinen maltillinen kanssakäyminen itäisen naapurin kanssa kuin nykyään, mutta käsitystäni ei pidä mitenkään pitää stalinistisena tai uustalinistisena.

Minä toivon

Olen toivonut, että epäluuloiset, pettyneet ja jopa vihamieliset henkilöt ottaisivat minuun yhteyttä kasvotusten. Nyt on käynyt niin, että anonyymit nimimerkit kirjoittavat yksi toisensa jälkeen hurjempia solvauksia meikäläistä vastaan. Lopulta nuo solvaukset alkavat elää omaa elämäänsä. Solvaukset saattavat jopa innostaa minut vihamielisiin vastauksiin. Sellainen on tuskin hyödyllistä kanssakäymistä. On parempi oikeasti kohdata minut kuin muodostaa epäluulojen perusteella johtopäätöksiä.

Soita tai käy tapaamassa!