Statcounter

tiistai 15. joulukuuta 2009

Miksi Heidi Hautala keksii aina uusia hyökkäyksiä Venäjää vastaan?

Olen todella pettynyt ja häpeissäni hölmöilystä, johon suomalainen meppi sortui Venäjällä. Itse Suomen televisiokin kertoi tänään tuosta hölmöilystä, vaikka ei tyypillisesti osannut tunnistaa hölmöilyä ja sivistyneisyyttä toisistaan, vaan sekoitti ne juuri päinvastoin. Minun on vaikea kirjoittaa kauniisti Heidistä tämän menettelyn tähden, kun hän korkean EU-asemansa avulla ihmisoikeuksia tutkivana johtavana poliitikkona päätti sekoittaa oman patologisen Venäjä-vihansa ja julkisuuden Venäjä-matkaansa. Kyse on todella merkillisestä ryhmittymästä, jota Hautala on alkanut kutsua "ihmisoikeusaktivisteiksi"!

Heidi Hautala on juuri äskettäin ilmaissut Jekaterinburgissa tukensa nuorelle häirikölle, joka totta kai on osana ”Toinen Venäjä” (Другая Россия) –ryhmää ja sympaattisessa suhteessa amerikkalaishenkiseen Kasparoviin sekä aiheuttanut monenlaista levottomuutta Venäjällä.

Sanomattakin selvää on, että Kasparovin ryhmä on järjestänyt laittomia mielenosoituksia erityisesti vaalien yhteydessä, yrittänyt tunkeutua anarkistien menetelmiä noudattaen vaalihuoneistoihin ja sitten tiedottanut välienselvittelyistään länsimaiselle medialle ikään kuin he vaalien ulkopuolisena anarkistisena ryhmänä edustaisivat poliittisesti vainottua oppositiota. Juuri tämä Kasparov on uutisoinut Nikiforovista kotisivuillaan.

Aleksei Nikiforov (Алексей Никифоров) on vasta nuori poikanen, toki villi sellainen, tyypillinen Kasparovin villien kannattajien joukkueessa. Tärkeämpi taustahenkilö on kuitenkin jo laittoman ääriliikkeen johtamisesta tuomittu Eduard Limonov. Aleksei syntyi 3.3.1985. Hänellä ei ole käytännöllisesti katsoen mitään omakohtaista tajua kommunistisesta Neuvostoliitosta, sillä Neuvostoliiton hajottua hän oli aivan pikkupoika niin kuin jokainen osaa varmasti laskea vuosiluvuista, ja Jeltsinin sekavalla 90-luvullakin hän oli vasta varhaiseen nuoruuteen varttuva poikanen. Nyt tämä 24 vuotta vanha miehen alku – yhä hyvin babyface - on kuitenkin villiintynyt, koska villinä miehenä hän uskoo olevansa varmempi kun oman nuoren sielun pelottava epävarmuus uhkaa hänelle kertoa pienuudestaan ja osattomuudestaan. Hän ennätti olla Venäjän kommunistisen puolueen (КПРФ) jäsenkin, mistä syystä Venäjän kommunistit protestoivat Aleksein vangitsemistä syksyllä 2009 (http://kprf.ru/rus_soc/72275.html). КПРФ esitti lehdistotiedotteessaan 22.10.2009 moitteet Aleksein tuomiota vastaan: ”Aleksei Nikiforov ei ole tehnyt mitään väärää: hän on aktiivinen kantaaottava, hän vastusti nykyistä poliittista valtaa, mutta tämä ei ole riittävä syy tuoda häntä oikeuden eteen, saati vangita”. Tuo on kuitenkin pelkkää kaunista pötypuhetta, jota vain epärehellinen poliitikko osaa kirjoittaa.

Liian vähälle huomiolle on jäänyt se, että politiikan nimissä kaikki ei ole suinkaan sopivaa eikä lainmukaista. Heidi Hautala sitä vastoin julisti juuri äskettäin medialle Jekaterinburgin vankilassa, että ”Euroopassa huomataan, että Sokolovia ja Nikiforovia vainotaan poliittisista syistä,koska he ovat avoimesti ilmaisseet mielipiteensä.” Hautalan mukaan Nikiforovin toiminta olisi täysin hyväksyttyä länsimaissa, joissa poliittiset oikeudet ja vapaudet ovat kunniassa (http://www.youtube.com/watch?v=H-JM6PLJVpU). Hautala osaa vääntää jokaisen asian Venäjän valtion ja sen johdon vastaiseksi vihaksi ja hyökkäykseksi. Miten hän osaakin kaikissa asioissa hyökätä Venäjän poliittista johtoa vastaan? Tässä vihassaan Heidi Hautala on suunnaton tuhattaituri ja ansaitsee tulla palkituksi. Kaiken lisäksi Heidi on tärkeä, jopa johtohahmo Suomen russofobia-sivustolla (http://www.finrosforum.fi), josta itsekin sain facebook-kutsuja heti, kun äskettäin Abdullah Tammen kanssa päätimme järjestää mediatilaisuuden Tšetšenian terroristien ja heidän ulkomaisten palkkasoturien vaarallisesta tukemisesta Suomessa.

Viharikoksia on olemassa

Aleksei otti äskettäin osaa mielenosoitukseen, jonka iskulauseena oli ”Stop Putin!”. Putinin politiikan vastustaminen ei ole rikos, mutta anarkistisen ääriryhmän tyypillinen tuntomerkki on Putinin vastustaminen, johon myös Heidi Hautala on mielistynyt ja sen tähden valinnut merkillisen Nikiforovin ystäväkseen. Jekaterinburgin tuomioistuin tunnisti myös sen, että mielenosoituksen järjestämisestä vastuussa oli kielletty äärivasemmistolainen ryhmä, kansallisbolševistinen puolue (”Национал-большевистской партии ”). Olen jo aiemmin kirjoittanut vastenmielisyydestäni venäläistä ”äärivasemmistoa” vastaan eikä tämä Aleksei Nikiforovin äärivasemmistolaisuus ole mitenkään muuta venäläistä äärivasemmistoa kauniimpi, vaikka Heidi Hautala nyt on käynytkin puolustamaan Nikiforovin poliittisia vapauksia ja oikeuksia. Suomessahan on Pariisin rauhansopimuksen velvoittavuus hämärtynyt tajunnasta Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen ja yhä enemmän sallitaan erilaisia kostoa, vihaa ja fasismin kaltaisia ihmis- ja rotuvihaa tukevia ryhmiä jopa rekisteröityinä yhteisöinä. Venäjällä rikoslain mukaan on viranomaisten velvollisuus suojella ihmisten perusoikeuksien toteutumista sellaisia ääriryhmiä vastaan, jotka yrittäisivät myös järjestäytyneen toiminnan avulla rikkoa nuo oikeudet toisilta ja hajottaa kansakuntaa erilaisiin taisteluihin. Venäjän Rikoslain 282 ensimmäinen ja toinen momentti on tässä venäjäksi (rangaistusasteikon luettelo on jätetty pois). Sen jälkeen se on suomeksi.

Статья 282. Возбуждение ненависти либо вражды, а равно унижение человеческого
достоинства
1. Действия, направленные на возбуждение ненависти либо вражды, а также на унижение
достоинства человека либо группы лиц по признакам пола, расы, национальности, языка,
происхождения, отношения к религии, а равно принадлежности к какой-либо социальной группе,
совершенные публично или с использованием средств массовой информации, -
2. Те же деяния, совершенные:
а) с применением насилия или с угрозой его применения;
б) лицом с использованием своего служебного положения;
в) организованной группой, -

Epävirallinen käännös:

1. Toimet, joiden tarkoituksena on yllytys vihaan tai vihamielisyyteen, samoin kuin ihmisarvon
alentamiseen jotakin henkilöä tai henkilöryhmää vastaan, sukupuolen, rodun, kansallisuuden, kielen, alkuperän, uskonnollisten asenteiden, samoin kuin sillä perusteella, että kuuluu johonkin
yhteiskunnalliseen ryhmään. Jos nämä teot on tehty julkisesti tai joukkoviestimiä käyttäen,
---
2. Samoista teoista tuomitaan:
a) henkilö, joka käyttää väkivaltaa tai sen uhkaa sen käytöllä;
b) joka käyttää omaa virka-asemaansa
c) joka toimi järjestäytyneessä ryhmässä

Toisessa momentissa siis annetaan kovennettu rangaistus, jos henkilö liittää rasistiseen toimintaansa väkivaltaa, virka-asemansa tai järjestäytyneen toiminnan!

Brianne Todd, Notre Damen yliopistosta poliittisista tieteistä valmistunut toimittaja on tutkinut rasismin vastaisen lainsäädännön tarpeita Venäjällä ja Yhdysvalloissa. Artikkelissaan ”Hooliganism or Violent Intolerance?” hän kertoo surullisista tapauksista, jotka hänen mukaansa osoittavat, että suvaitsemattomuus ja muukalaisviha ovat osittain institutionalisoituneet sekä Venäjällä ja Yhdysvalloissa. Yhtä vähän kaupunginjohtaja Juri Luzhkov kuin senaattori George Allen ovat puuttuneet rasistisiin rikoksiin, jotka lainsäätäjä on kuitenkin määrännyt tuomittavaksi. Todd kirjoittaa, että Yhdysvalloissa ja Venäjällä olisi myös valvottava tämän lain täytäntöönpanoa. Hän käyttää nimitystä ”hate crime”, ”vihan rikos”. Hän muistuttaa, että vuonna 2005 Nižni Novgorodissa moskeija joutui vandalismin kohteeksi ja ihmisillä oli pelko tulla ulos moskeijasta. Todd toteaa, että FBI:n vuoden 2005 tietojen mukaan Yhdysvalloissa oli 5190 tapausta luokiteltavissa mainittuun kategoriaan. Todd viittaa Moscow Times maaliskuun 2007 juttuun, jonka mukaan Venäjällä oli vuoden 2006 aikana loukkaantunut 67 ihmistä rodullisen suvaitsemattomuuden tähden syntyneissä väkivaltaisuuksissa. Todd toteaakin kiitoksella, että rikoslain 282 pykälä tuomitsee ”yllyttämisen vihaan tai rasistisiin ajatuksiin” ja pykälän toisessa momentissa käsitellään ”ääriliikkeitä”. Rikoslain pykälässä 105 käsitellään murhia, joiden motiivina on ollut kansallinen, rodullinen tai uskonnollinen viha. Rikoslain 357 artiklan tarkoituksena on puolestaan tuomita kansanmurhat. Rikoslain 244 artikla kieltää hautapaikkojen tuhoamisen, ja täten uskontojen loukkaaminen. Nikiforov sai tuomion juuri mainitun viharikoksen johdosta, mutta Heidi Hautala ei tunnusta viharikoksen olemassaoloa, koska vastustaa Nikiforovin tuomiota.

Suomessa on ihmisvihaaja-misantrooppi –yhteisöjen tarpeellisuus tullut yhä tiukemman arvioinnin kohteeksi, kun nuoret ovat alkaneet tappaa toisiansa. Myös itse kukin on saanut erilaisia uhkaavia kirjeitä ja viestejä. Venäjällä ovat useat tutkimukset käsitelleet viime vuosien aikana tiettyjen uskonnollisten lahkojen psykoottista ja skitsofreenista luonnetta (Moskovan Patriarkan virasto 1996; Korolenko & Dmitrieva 1999; 2004; Kazakov 2000; Orel 2001; Šapar 2004; Oleinik & Sosnin 2005). Tyypillistä näyttäisi olevan, että nämä ääriliikkeet (jotka Suomen Amnesty kirjoittaa kauniisti muotoon ”ekstremit”) riistävät yksilöiden persoonallisuuden, luovat uuden identiteetin ja rakentavat johtajakultin. Ääriliikkeiden kriminalisointi voi olla hyvinkin aiheellista omassa maailmassamme. Pohjois-Atlantin liiton julkaisusarjassa – NATO Science for Peace and Security Series – on ilmestynyt lähimmän kymmenen vuoden aikana useita tutkimuksia, joissa on selvitetty äärimmäishenkisten ryhmien ja uskonnollisten lahkojen psykodynamiikkaa. Itselläni on iso joukko sellaisia tutkimuksia (esim. Miczek, Thompson & Tornatzky 1990; Cabib & Publisi-Allegra; Roy 2006; Finklestein & Dent-Brown 2008; Center of Excellence 2008; Sharpe 2008). Turkin Ankarassa toimiva Natoon terrorismin vastainen tutkimuskeskus, Center of Excellence – Defence Against Terrorism, laati vuonna 2008 lahkojen ja ryhmien psykodynamiikkaa arvioivan monitieteellisen tutkimuksen, CIA:n johtava psykiatri, jonka kirjoituksista pidän kovasti, Jerrold Post on monissa kirjoituksissaan, tutkimuksissaan ja puheenvuoroissaan arvioinut huolestuttavaa uhkaa, joka syntyy ääriliikkeiden psykodynamiikasta. Nikiforovin toiminnassa on kyse todella osallisuudesta vakavaan ääriliikkeeseen, jonka kutsuminen "ihmisoikeusliikkeeksi" on sitäkin merkillisempää, kun sen tekee EU:n asiaa selvittävä johtava politiikko.

Valitettavasti Heidi Hautala ei jättänyt Jekaterinburgissä edes lehdistöä epäselväksi siitä, kenen puolelle Heidi asettui – ääriliikkeiden ja ihmisvihaajien vai oikeusvaltion ja suvaitsevuuden puolelle. Heidi oli kovin hiljaa, kun Jussi Halla-ahoa tuomittiin Suomessa rasistisen ja uskontoa loukkaavan kirjoittelun perusteella, vaikka Halla-aho oli ehkä hyvin valkoinen pikku enkeli vielä siihen verrattuna, mitä Nikiforov on ollut toimissaan osana Eduard Limonovin ääriliikettä! Heidi näkee sokeasti poliittisia ongelmia vain Venäjällä, kun siellä tuomitaan rasistiseen ääriliikkeeseen osallistunut henkilö, mutta Heidi vaikenee poliittisesti argumentoiduista tuomioista Suomessa. Sanottakoon varmuudeksi, että en tue Halla-ahon politiikkaa!

Tunki Venäjän lipun housuihinsa

Elokuun 22 päivä 2007 vietettiin Venäjän Federaation lipun päivää, mutta Nikiforov oli sammuttanut juhlavalaistuksessa olevan yliopiston valot, laskenut Venäjän lipun alas yliopistonsa lippusalosta, rutistanut lipun alushousujensa alle ja nostanut tilalle musta-valko-keltaisen keisarillisen lipun. Hänet tuomittiin jo tällöin 3 kuukaudeksi vankeuteen rikoslain 329 pykälän nojalla, joka kieltää Venäjän lipun häpäisyn (надругательство над Государственным гербом РФ или Государственным флагом РФ).  Jo 2007 Moskovan käräjäoikeus käsitteli Aleksein osallistumista kiellettyyn kansallisbolševismin puolueeseen. Vuoden 2007 tuomiossa todettiin Nikiforovin osallisuus ääriryhmän toimintaan, jonka tarkoituksena on ollut heikentää Venäjän poliittista tilannetta, provosoida ja horjuttaa sosiaalista ja poliittista tilannetta. Rangaistuksestaan huolimatta Nikiforov jatkoi toimintaa Toinen Venäjä –ryhmässä. 

Eduard Limonovin rikollisryhmä

EU:n vihreät luonnehtivat lehdistötiedotteessaan, että Aleksei Nikiforov olisi ”ihmisoikeuksien puolustaja ja oppositioaktivisti” (Aleksey Nikiforov is a human rights defender and opposition activist,http://www.greens-efa.org/cms/pressreleases/dok/318/318676.human_rights_russia_visit@en.htm). Mitäkö muuta Aleksei on tehnyt kuin työntänyt Venäjän lipun housuihinsa sekä saanut Euroopan Virheiden ja EU:n ihmisoikeuskomitean puheenjohtajan varauksettoman rakkauden osakseen?

Syyskun 14 päivä 2009 Jekaterinburgissa Aleksei Nikiforov tuomittiin uudemman kerran, nyt Rikoslain 282 pykälän 2 momentin mukaisesti ääri-organisaation järjestäjänä vuodeksi vankileirille. FSB otti kiinni Nikiforovin 18.12.2008, kun tämä oli jo levittänyt Jekaterinburgin rautatieasemalla sanomalehteä ”Työväen taistelu” ("Рабочая борьба") ja äärivasemmistolaisen anarkistisen ja aseellisen ryhmittymän johtajan Eduard Limonovin esitettä "Мои соратники". Limonov oli itse saanut aiemmin jo rangaistukset aseellisen ryhmittymän kokoamisesta. Nikiforov on ilmoittanut tukevansa Eduard Limonovia vuoden 2012 presidenttivaaleissa.  Nikiforovilta takavarikoitin myös kannettava tietokone ja CD-levyjä pidätyksen yhteydessä. FSB oli todennut miehen hallusta aineistoa, joka oli ”suunnattu kansallisen ja uskonnollisen vihamielisyyden yllyttämiseen”. Mies oli myös luvattomasti levittänyt Venäjän Yhtenäisyyden (Единая Россия) puolueen toimistoa vastapäätä Stop Putin –kylttejä («Хватит Путина»), kun Putinin syntymäpäivänä oli paikalla julkinen vastaanotto.

Uudemmat rikostutkimukset aloitettiin 4.3.2009 rikoslain 282.2:n perusteella Alekseita vastaan, kun hänen oli ensin annettu juhlia syntymäpäivänsä 3.3.2009. Syyttäjä oli haastatellut 25 todistajaa, 7 todistajaa oli puolustuksen puolella. Erityisesti Nikiforov moitti syyttäjää, että syyttäjä oli katsonut banderollit ”Stop Putin” ja pääministeri Putinille myöhemmin osoitetetun suoran kirjeen syntyneen osana kiellettyä ääriryhmää. Nikiforov yritti puolustautua sillä, ettei kansallisbolševismi ole vain tietty äärijärjestö niin kuin hänen syytetään olevan sen jäsen, vaan se on vain yleinen kulttuurillinen ja traditionaalinen yhteys kansallisbolševismin ideologiaan. Oikeudenkäynnissä Nikiforov vetosi kansallisbolševismin ideologian hyväksi viittaamalla Nikolai Ustrjalovin teokseen "Kansallisbolševismi" (Николай Васильевич  Устрялов «Национал-большевизм»). Kyseessä olisi siis ideologia eikä ääriliike. Ustrjalov syntyi jo 1890, kuoli 14.9.1930 Moskovassa. Juuri Ustrjalovin teoksen ideologiaa ihaileva kansallisbolševistinen puolue syntyi 90-luvun alussa, joten pääideologin ja kielletyn äärivasemmistolaisen puolueen erottaminen semaattisin perustein ei ollut kovin uskottavaa. Mainittu puolue kiellettiin Moskovan käräjäoikeuden päätöksellä 2007.

Lukiosta valmistumisensa jälkeen 2002 Nikiforov aloitti opintonsa Uralin valtiollisessa vuoritieteellisessä yliopistossa. Opiskelujen aikana hänen mielenkiintonsa suuntautui kuitenkin yhä enemmän poliittiseen toimintaan. Hän liittyi Eduard Limonovin (Лимонов, Эдуард Вениаминович) kiellettyyn kansallisbolševikkien ryhmään, osallistui lukuisiin mielenosoituksiin ja järjesti muuta toimintaa ideologiansa mukaisesti, - ja lopulta myös häpäisi yliopistolla kansallisena juhlapäivänä Venäjän Federaation lipun.

Limonov muutti jo vuonna 1974 Neuvostoliitosta pois Yhdysvaltoihin, toimi toimittajana Yhdysvalloissa hyvin tiukasti kapitalismia vastaan. Lopulta FBI kutsui hänet jopa kuultavaksi. Nykyään on ilkikurisesti osattu kirjoittaa, että keskustelut olivat aiheellisia senkin tähden, että Limonovilla oli ehkä rakkaussuhde FBI-agentin tyttären (Julie - Gary Carpenter) kanssa. Limonovin yhteydet Venäjän ulkopuolisiin tahoihin ovat myös 1990- ja 2000 -luvuilla olleet usein otsikoissa, vaikka toki hän on kirjoittanut tiukkaa tekstiä FBI:n toimistakin. Jotkut epäilevät Venäjällä, että Limonovin tiukka teksti olisi kuitenkin tarkoitettu kätkemään hänen repivien toimiensa todellinen taustavoima. Vuonna 1980 Limonov tuli Pariisiin, jossa hänestä tuli tärkeä kommunistien vaikuttaja. 1987 Limonov sai Ranskan kansalaisuuden, vaikka Ranskan turvallisuuspalvelu vastusti kansalaisuutta, sillä tämä epäili Limonovia vakoilijaksi. 1990-luvun alussa Limonov palasi Venäjälle ja perusti vuonna 1994 kansallisbolševikkien puolueen. Puolueen sisältö on äärimmäisen rasistinen: Limonov ei kaihtanut avoimesti luetella pahoja ihmisrotuja, joita olivat hänen mukaansa tšetšeenit, kroaatit, latvialaiset, tsekit, slovakit ja inguušit. Rasistisuus palvelee Limonovin tarkoitusperiä Venäjällä juuri siinä, että rodulliset ja uskonnolliset riidat rikkovat valtiollista yhtenäisyyttä. Venäjä ei ole sellainen pikkupopulaation joukko kuin Suomi, vaan siellä tulee useiden kansallisuuksien ja uskontojen selviytyä keskenään sovussa: ristiriitojen virittäminen näiden välille hajottaa Venäjän yhtenäisyyttä. Venäjän hajottaminen on Limonovin "nationalismin" päämääränä. Huhtikuussa 2001 FSB löysi Limonovilta laittomia aseita: hän oli perustanut laittoman aseellisen ryhmän. 15.4.2003 Limonov tuomittiin neljäksi vuodeksi ehdonalaiseen vankeuteen. Limonov on kirjoittanut myös mm. teoksen Putinia vastaan (ЛИМОНОВ ПРОТИВ ПУТИНА"), jossa hän esitti valheellisen väitteensä, jonka mukaan FSB räjäytti talon Venäjällä syksyllä 1999.  Opiskelijanuorukainen Nikiforov sai poliittisen toimintatapansa ja mallinsa tältä jo kuuluisalta Limonovilta, kun Limonov oli jo todettu rikolliseksi ja hänen puolueensa laittomaksi ääriryhmäksi. Nyt Nikiforov on yrittänyt puolustua, että hänen henkilökohtainen yhteytensä Limonoviin, Limonovin esitteiden levittäminen ja kiintyminen kansallisbolševismin ideologiaan eivät tarkoittaisi, että hän olisi kuitenkaan osallinen Limonovin kiellettyyn tuon nimiseen puolueeseen. Heidi Hautalan mukaan Limonovin poliittisen toiminnan muodot olisivat aivan hyväksyttäviä, joten Venäjä loukkaa nyt ihmisoikeuksia. Mitäköhän Heidi Hautalan puolustuksesta tykkäävät latvialaiset, joita Limonov ei pidä paljon eläimiä arvokkaampana rodultaan?

29 kommenttia:

  1. Voi herttileijaa sentään! Toivottavasti joskus vielä ymmärrät itsekin, kuinka vihantäyteistä, kyynistä ja epäempaattista tekstiä suollat!

    VastaaPoista
  2. Pitäisikö minun olla myötäeläjä ja ihailija sellaista henkilöä ja kiellettyä puoluetta kohtaan, joka kuitenkin julistaa tuomiota muille roduille, joka kerää laittomia aseita ja rikkoo tarkoituksenmukaisesti yhteiskunta rauhaa yms?

    Se, että kerron tuon vihapuolueen häikäilemättömyyden avoimesti ja tyrmistyneenä, ei ole vihan täyteistä tekstiä varsinaisessa merkityksessä, vaan aiheellistä tyrmistymistä Heidi Hautalan tavasta tukea henkilöä, jonka toiminta on kaikinpuolin ala-arvoista vihan levittämistä Venäjällä.

    VastaaPoista
  3. Se on muuten Jekaterinburg, eikä Jegaterinburg. (Vrt Katariina ei Gatariina = Екатерина, а нет Егатерина)

    Tekstisi ei muuten vaikuta "aiheelliselta tyrmistykseltä", ainoastaan alkeelliselta. Jotenkin tulee taas selvitysmiehen kuvaus käyttäytymisestäsi mieleen.

    A. Syy.

    VastaaPoista
  4. Kiitoksia, että anonyymi syyttäjä osaa lukea tarkkaavaisesti, vaikka ei itse tekstiä ymmärräkään. Yhdessä kohdassa oli todellakin kirjoitusvirhe, kun kirjoitin Jegat--, kun muissa kirjoitin oikein Jekat--. "An.syyttäjä" voisi kuitenkin jättää venäjän alkeiden opettamisen syrjään, koska käytän kuitenkin päivittäin enemmän venäjän kieltä kuin "An.syyttäjä" käyttää työviikkonsa aikana. Surullista toki, että olen vähän tohelo ja huolimaton sekä venäjän että suomen kielessä, mutta sehän on tavallista joillekin meistä savolaisista... Toiset ovat kielenhuollossa huolimaton, toinen on löperö ajatuksissa, kolmas myös kehollisen (läski)kurinsa valvonnassa. Minun kohtalokseni on tullut tuo kielenhuolto.

    "An.syyttäjä" (käytettäköön tätä nimeä, koska et halua minun puhuttelevan sinua omalla nimelläsi) ei nähtävästi tunne mitään Heidi Hautalan taustavoimista Venäjällä, koska pitää tyrmistymistäni alkeellisena. Siksi toivonkin "An. syyttäjälle" (ei siis millekään juridisessa mielessä tuossa asemassa ja koulutuksessa asemassa olevalle) moraalista vakavaa parannusta, jotta luovut Hautalan Venäjä-vihan ihailusta, etsit kunnioittavaa suhtautumista ylipäätänsä elämään ja laillisuuden valvontaa kohtaan.

    Esitän myöhemmin oikeudenkäyntiaineiston ja muun viranomaisaineiston ohella lähempiä tietoja näistä Hautalan "ihmisoikeusaktivisteista", jotka ovat kuitenkin todellisuudessa aitoja viha rikokseen syyllistyneitä järjestäytyneitä anarkisteja. On hyvin perusteltu syy ihmetellä, miksi Hautala asemansa puolesta lähtee rakentamaan aktiivisesti ja johdonmukaisesti Venäjä-vastaista vihaa EU:ssa!

    VastaaPoista
  5. Vaikuttaa kuin näkisit Venäjä-vihaa kaikessa, pienimmässäkin Venäjä-kritiikissä.

    Miksi?

    Siitä johtuen seuraa looginen päätelmä, että pelkäät tavattomasti, mitä siitä seuraa, jos Venäjää kritisoidaan tai että joku puolustaa siellä opposition asemaa.

    Sinänsä ko. pelko on yhä Suomessa tuiki tavallista. Sinulla pelko Venäjä-kritiikkiin lähenee jo hysteriaa.

    Vai onko tavoitteesi saada ulkomaalaiset pelkäämään poikkipuolista sanaa Venäjästä leimaamalla terve kriitiikki vihaksi, huonoksi käytökseksi tai valtiollisten suhteiden turmelemiseksi?

    Sinullakin olisi oiva tilaisuus tarttua moniin epäkohtiin Venäjällä, vaikkapa tänäkin vuonna entisestään lisääntyneeseen korruptioon tms. tai lamassa rahan satsaamiseen sotakalustoon infran ja valtavan köyhälistön kustannuksella.

    Myös todelliset rasistiset henkirikokset, asianajajien ja toimittajien murhat ja kammottavat luvut armeijassa "eri syistä" kuolleista Venäjällä ovat hälyttäviä.

    Niihin verrattuna opposition järjestyneisyys ja materiaalin jakaminen ei ole rikollista? Aseita ei kai oltu käytetty rikoksiin?

    VastaaPoista
  6. Tiedoksesi,

    En ihaile Heidin "Venäjä-vihaa", joten en tarvitse parannusta siitä. Tosin en tiedä vihaako hän Venäjää, siksi lainausmerkit. Sen sijaan ihmettelen kiihkeän hyökkäävää tyyliäsi, jonka takaa on todellakin vaikea erottaa tekstiä, jota voisi ymmärtää. Huomasin kyllä, että olet illalla 15.12. jo muuttanut 14.12 päiväämääsi Hautala-tekstiä jo monessa kohdin siistimäksi. Ehkäpä varmaan joku screen-capture-friikki kohta ilmoittaa, että hänellä on alkuperäiset tallessa.

    Kaikki eivät tunne Venäjän kansallisbolševistisen puolueen taustoja, siksi alkeellista purkaustasi Hautalaa kohtaan oli todella vaikea ymmärtää. Jos olisit jaksanut Venäjän lakipykälien copy-peistaamiseen sijaan kärsivällisesti tekstin alussa perustella, miksi kansallisbolševistia ei muka saisi pitää poliittisen mielipiteensä takia vainottuna. (kuten ymmärrän Heidin tekevän), niin pointtisi olisi tullut esiin - mutta ei - alkuperäisen tekstisi hävytön tyyli esti täydellisesti ymmärtämästä.

    Toivoisin, että noudattaisit asemasi ja oppiarvosi mukaista kärsivällisyyttä ja huolellisuutta kirjoittaessasi. Jos kerran oikeinkirjoitus on heikko kohtasi, kuten näyttää olevan, pitäisi varmaan kehittää sitä, varsinkin kun kirjoittaminen vaikuttaa sinulle tärkeältä. Kielivirheet aggressiiviseen tyyliin yhdistettynä eivät helpota tekstin ymmärtämistä.

    Laillisuusvalvontakommenttia en ymmärrä lainkaan. Minun ei tiettävästi tarvitse kiinnittää huomiota Venäjän lainsäädäntöön muodostaessani Suomessa mielipiteitä sinun kirjoituksistasi, joten älä pyydä minua tekemään parannusta siitä. Tottakai Venäjän maaperällä tallustellessani tunnustan sikäläisen lainsäädännön velvoittavuuden; toivon samaa vastavuoroisesti kaikilta venäläisiltä heidän Suomessa vieraillessaan.

    Elämän kunnioittamisesta.
    En myöskään ole kommenteissani kertaakaan kehottanut ketään väkivaltaan tai edes ihannoinut sellaista. Itse kyllä jaksoit vaahdota Venäjän lain mukaisen kuolemanrangaistuksen oikeudenmukaisuudesta terroristeille. Onneksi venäläiset ovat siellä sinua viisaampia ja pitävät moratorion voimassa.

    Tiettävästi sinä et ole laillisuuden valvoja, joten sellaisena minun ei tarvitse sinua tai kiihkoasi Venäjän lain kieltämien puolueiden tuomitsemisessa kunnioittaa. En jaksa pitää kovin suurena rikoksena ja vetää laillasi "puruja sieraimeen" siitä, että joku kantaa Stop Putin -kylttiä Yhtenäinen Venäjä -puolueen toimiston läheisyydessä, olipa Vovan syntymäpäivä tai ei. Normaali mielipiteen ilmaisu, jonka demokraattiseksi itseään kutsuvassa maassa tulisi olla sallittua.

    Lähimmäisenä ja pappisviran haltijana minun tulee sinua kunnioittaa ja täytyy tunnustaa, että siinä tarvitsen parannusta. Et tosin tee sitä esimerkilläsi kovin helpoksi.

    Älä viitsi ruveta arvuuttelemaan tai vertailemaan kuinka paljon tai vähän venäjän kieltä kotonani tai töissäni sinuun verrattuna käytän, kun itsekin olet ilmoittanut olevasi kovin tarkka perheeseesi kohdistuvasta kirjoittelusta.

    A.Sy.

    VastaaPoista
  7. Ethän sinä itsekään pidä virolaisia, latvialaisia, georgialaisia ym. ihmisinä, vaan nimittelet ja leimaat heitä fasisteiksi.

    VastaaPoista
  8. En pidä virolaisia, latvialaisia tai georgialaisia fasisteina! Aivan törkeää valehtelua minua vastaan. Jotkut ääritahot toki tahtovat tuolla vääristää ihmisoikeuksia, mutta äärihenkilöiden kritisointi on tarpeellista.

    Mitä tulee tämän tekstin editointiin, niin ajattelin muuttaa otsikointia, jotta Heidi Hautalan merkillinen Venäjä-toiminta tulisi ensisijaisesti esille paremmin, sillä provokatiivinen otsikointi saattaisi häiritä itse asian kuulemista. Olen kuitenkin sitä mieltä yhä edelleen, että jos SAFKA valitsee tänäkin vuonna Vuoden ihmisvihaajan (joka on otsikkona kyllä provokatiivinen), siihen Hautalan ansiot olisivat kovat. Olen kirjoittanut tuosta Venäjällä kielletystä puolimilitantista anarkistipuolueesta tässä blogissa jo paljon informaatiota, joten An.syyt. olisi voinut myös lukea sen. Kun minulla on paremmin aikaa ja kun saan viranomaisaineistoa, kirjoitan seikkaperäisemmin aiheesta dokumenttien ja näyttöjen kanssa.

    VastaaPoista
  9. Alkuperäinen screen capture on toimitettu kirkon viranomaisten käyttöön.

    VastaaPoista
  10. Minulla ei ole mitään hävettävää kritiikissä Hautalaa vastaan, mutta ihmettelen Teidän kummallista häirintää ikään kuin panettelu, kantelu ja painostus olisivat ne keinot, joilla pappi saadaan hiljaiseksi ja vaikenee kritiikissä Suomen erästä pahinta russofobia vastaan. Sellaiseksiko Suomi on tullut, että russofobinen rakkikoiramainen räksyttäminen ja valheen lietsonta Venäjää vastaan (ilmaukset ovat kopioita K. Korhosen puheesta ja haastattelusta UKK:n päivältä) ovat tulleet noin välttämättömiksi kansallisiksi myyteiksi - ja nyt Hautalaa ei saisi moittia ankarasti siitä, että hän aloittaa arvovaltaisen tukensa Venäjän erään tunnetuimman väkivaltaisesti varustautuneen anarkistiryhmittymän hyväksi! Ei hellanlettas sentään yhtään huolestuta, vaan toivottavasti "kirkon viranomaiset" (ketä lieneekin kun olen itsekin sellainen) yhtyvät kritiikkiin ja nuhtelevat Heidi Hautalaa Venäjä-vihasta. Olette kai kuulleet, että pappisviran mukaiseen kutsumukseen ja velvollisuuteen on vuosisatojen ajan kuulunut lain saarna, johon kuuluu synnillisten tekojen ja ajatusten nuhteleminen? Nyt yritätte kääntää viran ylösalaisin ikään kuin papin tehtävänä olisi vain lirkuttaa kivaa iloista puhetta, mutta vaieta lain saarnasta vaikka lakiin olisi tarve; ja sitä vastoin pappia vastaan noustaan, kun hän hoitaa yhteiskunnallista kritiikkiä Hautalan kaltaista vihaan rakentajaa vastaan.

    VastaaPoista
  11. "Olette kai kuulleet, että pappisviran mukaiseen kutsumukseen ja velvollisuuteen on vuosisatojen ajan kuulunut lain saarna, johon kuuluu synnillisten tekojen ja ajatusten nuhteleminen?" Toki olen kuullut, mutta enpä ole kuullut, että papilla on oikeus päättää kuka pääsee ja kuka ei taivaaseen. Kirkkoherrahan otsikoi taannoin kirjoituksensa: "Punatukkainen terroristi ei pääse taivaaseen".

    Tuosta luulisi tuomiokapitulin pillastuvan.

    VastaaPoista
  12. Ei tartte lirkuttaa ei, muttei tarvitse nuollakaan!

    VastaaPoista
  13. En pidä virolaisia, latvialaisia tai georgialaisia fasisteina! Aivan törkeää valehtelua minua vastaan.

    Sinulla. Ei. Ole. Varaa. Moittia. Ketään. Muuta. Valehtelusta.

    VastaaPoista
  14. Raamattu ilmoittaa itse, etteivät murhaajat peri Jumalan valtakuntaa. Terroristit kuuluvat tuohon joukkoon, Luojan luoman ihmisen vakaviin vihaajiin ja halveksijoihin. Terroritekoihin syyllistynyt saa kristillisen uskon mukaan osakseen Jumalan vihan.

    Toki vihan saa osakseen moni muukin eikä kukaan pelastu omalla vanhurskaudellaan. Silti on oikein sanoa, että terrorismin mukaisesti toimiva ihminen ei peri Jumalan valtakuntaa. Se on aivan apostolisen kristinuskon mukainen julistus.

    VastaaPoista
  15. Halla-aho oli ehkä hyvin valkoinen pikku enkeli

    Voi voi kun sinun rakasta pikku kultupuppeliasi Halla-aho-enkeliä niin kurmotetaan. Kyllä sinun nyt pitää mennä antamaan oikein iso pusu Jusupussukka-Hallukka-ahukan peppulille, eikös vain? Voitte kutsua vaikka koko Hommafoorumin mukaan leikkimään Venäjän armeijasta tuttuja miehisiä leikkejä.

    VastaaPoista
  16. En ole asiantuntija, mutta minä olen tähän asti ymmärtänyt, että Raamattu opettaa myös Jumalan anteeksiantoa. Vaikka rikollinen olisi kuinka paatunut tahansa, hän voi saada syntinsä anteeksi ja uskonsa turvin päästä taivaaseen.

    Tuotatko Juha nyt pettymyksen niille kymmenille murhamiehille, jotka viruvat Suomen vankiloissa tuomiotaan, mutta jotka ovat kääntyneet uskoon? Onko heidän uskonsa turhaa ja onko heidät tuomittu ikuiseen kadotukseen?

    Eikös se apostoli Paavalikin ollut tunnettu kristittyjen vainoaja ennen kääntymystään? Opetatko nyt, ettei Paavalikaan pääse taivaaseen?

    VastaaPoista
  17. Juha hyvä,

    Heidi Hautala ei tiettävästi ole väkivaltainen terroristi, joten parannuksen saarna tuolta osin menee kaukaa ohi. Nikiforovin rikokset Venäjän lipun häpäisy ja Stop Putin -kyltin kantaminen eivät ole väkivaltaista terrorismia. Joten parannuksen saarna terrorismista ja ihmisvihasta menee tässäkin ohi.

    Heidi Hautalan vierailua Nikiforovin luona vankilassa ei voi myöskään pitää terrorismina. Kehottaahan siihen itse vapahtajakin (Mt 25:36-40). Joten siltäkin osin parannuksen saarnasi menee ohi. Jos Molari rakastaisi tätä lähimmäistään yhtä paljon kuin Heidi Hautala, matkustaisi hän Jekaterinburgiin ja saarnaisi suoraan Nikiforoville parannuksen saarnaa nazboleihin kuulumisesta.

    Kuuluminen nazboleihin, jotka kieltämättä vaikuttavat vastenmieliseltä ilmiöltä, on Venäjällä oikeuden päätöksen mukaan rikollista. Siitä on kuitenkin vielä matkaa terrorismiin. En usko, että Hautala kannattaa nazbolin agendaa millään tavoin. Ihmisoikeudet ovat kuitenkin universaaleja ja kuuluvat jopa niille, jotka Pohjan pappi on jo ennalta käsin kadotukseen tuominnut. Tässä kohden Hautalan toiminta on loogista.

    Mielestäni Hautala ei vihaa, vaan kritisoi Venäjää. Onko Venäjä-kritiikkiin yksinoikeus vain sinulla? (Ks Molari 11.12. Venäjän byrokratia ja lain inflaatio).

    Hautalan Venäjä-kritiikkiin voi toki kohdistaa arvostelua. Mutta kritiikiksi tarkoitettu (?) tekstisi, varsinkin se alkuperäinen, oli pikemminkin viha- tai herjauskirjoitus, kuin asiallinen kritiikki tai parannuksen saarna.

    A. Sy.

    VastaaPoista
  18. Hyvä, että A.Sy tunnustaa Nikiforin taustan vastenmieliseksi. Ongelma on siinä, että Hautala ei tuo ilmi Nikiforin tekoja osana rikollisorganisaatiota, vaan vääntää asian ylösalaisin ja kutsuu Nikiforia ja tämän ystäviä "ihmisoikeusaktivisteiksi". Siitähän ei nimenomaisesti ole kyse, että ihmisoikeuden nimissä mikä tahansa levottomuuden ja anarkismin virittäminen olisi laillista. En ole kutsunut Hautalan yhteyttä Nikiforiin terroristin rakastamiseksi, vaikka Hautalan toiminta Tshetshenian yhteydessä voisi eräissä tapauksissa lähestyä mainittua määrittelyä.

    Hautala tarvitsee nimenomaisesti parannusta siitä, että hän käyttää korkeaa asemaansa Venäjä-vihansa ilmaisemiseen mitä ihmeellisempien seikkailuiden avulla, kuten tässäkin tapauksessa. Mainittakoo, että kysehän oli nyt paljon muustakin kuin Stop Putin kylteistä tai Venäjän lipun tunkemisesta housuihin. Stop Putin kyltit eivät edes sinänsä ole rikollista, yhtä vähän kuin Stop Ilves kyltitkään.

    VastaaPoista
  19. Minä en edelleenkään näe Hautalan toiminnassa nimenomaisesti vihaa ketään kohtaan. Voimakasta kritiikkiä kylläkin. Samanlaiseen alatyyliseen vihakirjoittelun tasoon kuin Pohjan pappi alkuperäisessä tekstissään ei Hautala ole alentunut.

    A.Sy.

    VastaaPoista
  20. Niin sitä kerrotaan eräässä sadussakin, että kansa uskoi kuninkaan upeisiin vaatteisiin, mutta vasta pikkupoika uskalsi nähdä oikeasti, että kuningas oli alasti. Ehkäpä An.Sy ei jostakin tulkinnallisesta syytä näe Heidi Hautalan vihatoimintaa, vaikka Heidi itse sanoo venäläiselle oppositiomedialle antamassaan haastettalussa, että joutuisi rangaistavaksi Venäjän rikoslain mukaisesta viharikoksesta, jos hän tulisi tuomituksi sikäläisen lain mukaan!

    VastaaPoista
  21. Äläpä valehtele! Hautala sanoi vain, että Venäjän uuden ääriryhmälainsäädännön mukaan myös hän voisi saada syytteen ääriryhmään kuulumisesta. Lakihan on sen verran väljästi kirjoitettu, että oikeastaan mikä tahansa Venäjän valtaeliittiä vastustava järjestö voidaan tulkita ääriliikkeeksi.

    Jos sinusta natsbolit ovat vastenmielinen ja väkivaltainen ääriryhmä (natsbolit eivät tosin käytä väkivaltaa, sen sijaan heitä on murhattu), joita kannattaa halveksia, minä näkisin äärioikeistolaiset, todellista väkivalta akäyttävät ryhmittymät huomattavasti vastenmielisempinä.

    Myös Nashi-järjestö (jolla tuntuu olevan vapaat kädet toimiinsa) on syyllistynyt mm. lähetystöjen ja diplomaattien häirintään, vahingontekoon ja muuhun huliganismiin. Tiedän, että hyväksyt heidän toimintansa täysin etkä pidä sitä paheksuttavana, mutta objektiivisesti natsbollit ovat pulmusia Nashi-nuoriin verrattuna. Vastenmielisiä ehkä, mutta vaarattomia.

    VastaaPoista
  22. Voisiko herra Molari tiivistäen kertoa ja osoittaa ne tapaukset, joissa Hautala osoittaa vihaavansa Venäjää? Tuosta sinun kirjoituksestasi se ei käy selville. Kiitos etukäteen!

    VastaaPoista
  23. "Niin sitä kerrotaan eräässä sadussakin, että kansa uskoi kuninkaan upeisiin vaatteisiin, mutta vasta pikkupoika uskalsi nähdä oikeasti, että kuningas oli alasti."

    Niinpä. Samapa taitaa kuulua noihin Putinin vaatteisiin. Molari on juuri lauman mukana kulkeva hölmö, joka yrittää tukkia sen pienen lapsenkin äänen.

    Mitä Heidi Hautalaan tulee, niin hän ei missään määrin täytä tuon vertauksen kuvausta. Heidin asemaa halveksimatta, hän ei ole Suomessa palvottu henkilö, jota kukaan ei kritisoisi.

    Muuten Juha, miksi sensuroit kysymykseni raamatun opettamasta anteeksiannosta? Joutuvatko nyt kaikki uskoon tulleet murhamiehet helvettiin? Onko apostoli Paavalin paikka myös helvetissä? Älä ole niin pelkuri ja sensuroi taas kysymystäni.

    VastaaPoista
  24. Minun mielestäni tuo ensimmäinen tekstiversiosi oli kyllä parempi. Siinä oli ns. "munaa". Kyllä tuollaisille Hautalan kaltaisille russofobeille pitää panna kova kovaa vastaan. Ehdotuksesi oli hyvä ja toivon että Safka tekee oikean valinnan ja antaa sinulle lehdistötiedotteessaan kiitokset ehdotuksestasi. Tsemppiä taistelussa russofobiaa ja fasismia vastaan!

    VastaaPoista
  25. Joku pisti blogiini asiaan liittymättömiä Iltalehden juoruja, jotka ovat kuitenkin nyt Suomessa julkaistu jo puoli vuotta myöhässä (!). En julkaise sellaisia juoruja.

    VastaaPoista
  26. Kuten arvata saattoikin, herra Molarilla ei ole antaa esimerkkejä niistä tapauksista, missä Hautala vihaa Venäjää.

    VastaaPoista
  27. Kiitokset sinulle asiallisesta ja silmiä avaavasta tekstistä meppi Heidi Hautalan russofobisesta toiminnasta.
    Onko Venäjällä jo voimassa odotettu laki, jonka mukaan Venäjä voi toimia missä tahansa niitä pimeitä voimia vastaan, jotka esimerkiksi esittävät väärän todistuksen sankarillisen Puna-armeijan voitokkaasta sodasta fasisteja vastaan. Heidi Hautalan tulee saada käytöksestään sellaiset seuraukset kuin hän ansaitsee.

    VastaaPoista
  28. Minä en tiedä seikkaperäisesti Venäjän lakia enkä poliittisia intressejä, vaan itseäni kiinnostaa suomalaisena Suomen poliitikkojen toiminta, vaikka arvioinkin tuota politikointia suhteessa Venäjään: Hautala ilmaisee asenteita, jotka ansaitsevat tulla vielä yhä uudestaan kriittisesti arvioiduksi niin kuin varmasti pian tulevatkin.

    VastaaPoista
  29. "Raamattu ilmoittaa itse,etteivät murhaajat peri Jumalan valtakuntaa." Tuohan pastori tarkoittaa sitä,että kun Herran seurakunta tempaistaan tuulina taivaisiin,niin emme V. Putinin kanssa tapaa toisiamme Isän kodissa?

    VastaaPoista