torstai 21. tammikuuta 2010

Kapituli päästi salatut julki

Sain tänään tuomiokapitulin päätöksen, joka on loukkaava. Siinä on "sitaatteja", joista kaikkia ei ole ainakaan dokumentoitavissa. Olen toki edelleen sitä mieltä, että ProKarelia on revanssistinen vihalahko - se ei edusta suomalaisuuden valtavirtaa. Ja vaikka edustaisi valtavirtaa, pappina ja kansalaisena minulla on oikeus ja velvollisuus kritisoida sen levittämää vihapropagandaa. Tuomiokapitulin mukaan ei olisi kuitenkaan oikein sanoa, että ProKarelia levittää "vihapropagandaa"! Olen tässä esitellyt laajemmin mainitun järjestön levittämää vihapropagandaa: http://personal.inet.fi/palvelu/molari/thesovietstoryjuhamolari.pdf.

En ole myöskään kutsunut tuomiokapitulia "äärimmäisen hulluksi", vaan toivonut, ettei se olisi äärimmäisen hullu, jota olisi liittyminen ProKarelian agendaan. On totta, että Jorma Backin ensimmäistä olen pitänyt "perseen pyyhkimisen" arvoisena. Eihän niissä ole juridiikan ja totuuden kanssa mitään tekemistä. Toki ilmaus on jyrkkä, mutta eikö jyrkästi sanota silloin, kun saamme kohdata viranomaismenettelyssä pahoja vääristelyä ja pahatahtoisuutta tai muuten meitä solvataan. Sellaisia viestejä on tullut satunnaisesti tähän blogiini. Kysehän on uhkailuista, joiden avulla yritetään vaientaa minua viranmenettämisen varjolla. En ole tietenkään ensin puhunut "perseen pyyhkimisestä", vaan se on vasta kaikkien kantelujen jälkeen ja tutkinta-asiamiehen "työskentelyn" jälkeen tullut kommentti tietyssä vuorovaikutustilanteessa. Sillä tavalla ilmoitan, ettei sanan- ja mielipiteen vapauttani riistetä tuollaisten kantelukirjelmien ja niitä puolustavien raporttien sekä ko. painostuksen avulla.

Tuomiokapituli levittää julkisuuteen tietoa, joka on loukkaavaa: tämän tiedon mukaan olisin tehnyt "mahdollisena rikoksena vähäisen" teon ja ollut sanaharkassa ihmisen kanssa tavalla, joka aiheuttaa kurinpitotoimenpiteen. Tuomiokapituli uskoo siis täysin yhden osapuolen moitteen, vaikka moitteessa ei ole mitään konkreettista ja siinä on useita asiavirheitä!

Tuomiokapituli väittää erittelemättömästi, että en noudata piispan, tuomiokapitulin enkä Pohjan seurkauntaneuvoston päätöksiä. Arvoisa piispa Mikko Heikka voi kertoa 7.4.2009 tapaamiseen liittyen, missä esityslistanne asioissa en noudata päätöstänne, olipa teillä hiippa päässä tai ei. Kapitulin mukaan lausumani "arviot kirkollisista viranomiaisista ovat olleet papille sopimattomia". Mikähän on tuo erittelemättömän lauseen tosiasiallinen sisältö? Sekö, että kutsuin kapitulin toimia byrokraattien toimiksi?

Tuomiokapituli tekee kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä, kun väittää seurakuntaneuvoston lausunnosta tulevan ilmi, että toimieni seurauksena olisi syntynyt "luottamuspula". Joka tapauksessa tässä on nyt viimeisetkin paperit kapitulin päätöksestä ja "tutkimuksesta" julki!

Kapitulin päätös 19.1.2010:



Rimma Saloseen ja hänen Moskovan patriarkan alaiseen seurakuntaan liittyvä tuomiokapitulin tutkimus sekä meikäläiselle esitetyt kirjalliset kysymykset ja vastaukset:





Em. sivu oli sivu 2/3 liitteestä, sivu 3/3 on tyhjä sivu kopioinnin ja allekirjoituksen tähden.

Kari Silvennoisen kantelu on julkaistu jo aiemmin, ks. alla, mutta nyt Jorma Back teki selvityksen toimenpiteistä, joihin mainittu kantelu velvoittaa tuomiokapitulia ja kurinpitoasiamiestä. Tämä aiemmin salattu selvitys on nyt myös julkinen:


Tässä ovat jo aiemmin julkistetut viralliset dokumentit jälleen kerran, sillä monet dokumentit ennättivät tulla julkisiksi ennen kuin tuomiokapituli alkoi julistaa niitä ei-julkisiksi:
Kari Silvennoisen tekemä kantelu ja poliisille tekemä tutkimuspyyntö: http://juhamolari.blogspot.com/2009/08/kirkon-tutkinnat-alkoivat-tasta.html
Syyttäjän päätös, ettei tutkimuspyyntö anna aihetta tutkintaan: http://juhamolari.blogspot.com/2009/11/syyttaja-teki-lopun-turhalle.html (huomaa kommenttikentästä erään anonyyminä kirjoittaneen "Jorman" kommentti, joka aivan identtisenä esiintyy myös salaiseksi julistetussa raportissa, jonka on kirjoittanut tunnettu Jorma Back).
Tutkinta-asiamies Jorma Back teki Kari Silvennoisen kantelun perusteella esityksen, että asia pitää saattaa kurinpitoasiamiehelle, mutta tuomiokapituli julisti raportin salaiseksi.
Oma vastaukseni on sitä vastoin julkinen Silvennoisen kanteluun ja Backin raporttiin: http://juhamolari.blogspot.com/2009/12/espoon-hiippakunnan-tuomiokapituli.html

Kaksi päivää Kari Silvennoisen kantelun jälkeen Veikko Saksi (ProKarelia) tekin kantelun (ks. jpg-skannatut kuvat): http://juhamolari.blogspot.com/2009/09/jymyuutinen-prokarelian-veikko-saksi-on.html
Jorma Back teki raportin Veikko Saksin kantelun innoittamana, mutta laajensi sen kaikenlaiseen persoonallisuuteeni, mm. Venäjällä matkustamiseen yms. (ks. jpg-skannatut kuvat): http://juhamolari.blogspot.com/2009/09/lehdistotiedote-tutkinta-asiamiehen.html
Annoin oman vastaukseni Saksin kanteluun ja Backin raporttiin: http://personal.inet.fi/palvelu/molari/VASTINEJuhaMolari2009.pdf

Tutkinta-asiamiehen tekemä tutkinta tuomiokapitulin määräyksestä Rimma Salosen ja Ylen toimittajien tapausta on ei-julkinen kapitulin päätöksestä, vastoin minun tahtoani. Vastaukseni on sitä vastoin julkinen: http://juhamolari.blogspot.com/2009/12/espoon-hiippakunnan-tuomiokapituli.html
Tuomiokapitulissa antamani vastaukset esitettyihin kysymyksiin ovat myös julkisia, mp4-videona tässä (kuva on toisesta yhteydestä, koska videokamera oli taskussani): http://www.youtube.com/watch?v=n6JzBlAH43g