sunnuntai 17. tammikuuta 2010

Lyhyt biografinen muistilista

Synnyin 28.3.1964 pitkäperjantain ja pääsiäisen välisenä lankalauantain yönä, kun pitkäperjantai ennätti juuri ja juuri vaihtua lauantaiksi. Äitini oli 19 vuotta vanha ja isäni 25 vuotta vanha, kun synnyin esikoispoikana. He olivat menneet naimisiin 9 kuukautta aiemmin juhannuksena Savonlinnan tuomiokirkossa.

Tervehenkinen työläinen

Savonlinnassa sain kotikasvatuksen, jossa Jumalan kuuleminen ja kunnioitus eivät samaistuneet kirkolliseen tai muuhun alistumiseen. Ahkerien työntekijöiden perheessä kasvoin raittiuteen, savuttomuuteen, rehellisen hikisen työn kunnioittamiseen sekä urheiluharrastuksiin. Lukiolaispoikana ja teologian opiskelijana oli sittemmin luonnollista ansaita opintorahoja metsätyössä.

Sotavuosina syntyneet vanhempani eivät saaneet mahdollisuuksia sikäläisessä Suomessa koulujen käyntiin. Kirkollinen psykologinen soveltuvuustesti Cattel 16PF olettaakin yhä edelleen, että parhaat pisteet voidaan antaa sellaisille papeille, joiden vanhemmat ovat olleet johtavissa asemissa. Arvostelin puoli vuosikymmentä sitten YLE:n haastattelussa, että Hitleriä ihannoineen Cattelin testiä käytetään yhä oman aikamme kirkkomme soveltuvuustesteissä.

Koulun ensimmäisiltä luokilta asti pidin selvänä – en toki tiedä mistä sain ajatuksen – että menen lukioon ja yliopistoon. Niin tekivät myös pikkusiskoni ja –veljeni. En vain heti tiennyt, olisiko opintojeni aihe lapsuuteni intohimo matematiikka ja fysiikka vai joku muu kutsumus.

Teinipoikana sain nauttia jossakin määrin juoksu- ja hiihtokilpailujen menestyksestä. Vain koulun ensimmäisellä luokalla jäin kolmanneksi koulun hiihtokilpailuissa, kaikkina muina vuosina voitin kouluni hiihtokilpailut. Muutamia palkintoja tuli myös isommissa ympyröissä. Olin mahdoton huono häviämään, vaikka isä yritti parhaansa tappioiden hyväksymisessä. Vielä 35 vuotta vanhana ikämiehenä oli mahdottoman vaikeaa noutaa Suomen mestaruuskilpailujen pronssimitalia 4 x 400 metrin viestijuoksun jälkeen. Sinänsä vanhoilla murskaradoilla juostunakaan 1000 m alle 3 minuutin alle 14 vuotta vanhana poikana tai 16 vuotta vanhana juostu puolikas maraton alle 1,20 eivät olleet toki mitään huippusuorituksia.

Teologia ei ole pelkäämistä


Lukiossa tuli elämäni suureksi kutsumukseksi Jumalan ja Raamatun parempi tunteminen. Pyrin teologiseen tiedekuntaan, luin pääsykokeisiin intohimoisesti ja minut hyväksyttiin vuonna 1983. Menin kaikesta huolimatta ensin varusmiespalvelukseen Lappeenrantaan Kuoleman Eskadroonaan, josta siirryin Santahaminaan Sotilaspappi ja –diakoniakurssille ja lopulta Haminaan. Aloitin teologisessa tiedekunnassa syksyllä 1984. Osallistuin teologisessa tiedekunnassa hyvin aktiivisesti keskusteluihin. Osallistuin myös Helsingin opiskelijalähetyksen toimintaan. Olin hallituksen jäsen.

Yliopistossa valitsin pääaineekseni UT:n eksegetikan, graduni kirjoitin Jeesuksesta eskatologisena eksorsistina (299 sivua). Samassa seminaarissa opiskelutoverit kirjoittivat gradunsa UT:n pseudeipigrafeista, eli kirjoitusten väärennetystä kirjoittamisesta apostolien nimiin. Monet opiskelutoverit olivat huolissaan, että paholaisen ja pahojen henkien karkottaminen olisi vaarallinen tutkimuskohde. Gradu selvitti Jeesusta ns. Beelsebul-kiistan yhteydessä: Jeesus vapautti demoniseksi leimattuja ja alistettuja ihmisiä, mutta alistajat leimasivat Jeesuksen Beelsebulin, itse pääpaholaisen liittolaiseksi.

Olin vielä nuori poikanen, lapsenkasvoinenkin. Siksi minulla ei ollut kiire pappisvihkimykseen, vaan päätin tehdä myös tohtoriopintoja varten Vanhan testamentin eksegetiikasta sivuaineopintoja professori Timo Veijolan johdolla. Sivuaineen laudaturia varten kirjoitin Kuningastenkirjojen ja Aikakirjojen Daavid-kuvausten erilaisuudesta: Aikakirjat tunnetusti lainasivat liki lause lauseelta ja sana sanalta Kuningastenkirjoja, mutta järjestelmällisesti väärensi historian kauniiksi kaikissa kohdissa, joissa Daavidista olisi ollut jotakin pahaa sanottavaa. Tulee hiukan mieleen, että tällä hetkellä Suomessa halutaan kirjoittaa Risto Ryti –historiaa samaan tapaan kuin Aikakirjat kaunistelivat Daavidin ja Salomon tarinan omaan tarkoitustaan varten.

Klassisen filologian laitoksella tein tohtoriopintojen tukiaineopintoja kreikan kielestä. Seminaaritutkielmani käsitteli antiikin sofistista liikettä.
Keväällä 1989 sääriluuni murtui, koska olin harjoitellut juoksua liiallisesti, jopa 40 kilometriä päivässä. Tämän vuoksi tuli kiire pappisvirkaan, sillä urheilumahdollisuuksiahan ei ollut täten kesällä 1989. Sotaveteraanikirkkoherra Immo Nokkala kutsui minut Malmin seurakuntaan pappisvirkaan. Helsingin piispa Samuel Lehtonen vihki minut pappisvirkaan toukokuussa 1989.

Suomalainen raamattukeskustelu 1990-luvulla

Kävin vuoden 1989 lopulla Kirkon koulutuskeskuksessa Järvenpäässä hermeneutiikan pastoraalikurssilla. Kirjoitin tapahtumista ja opinnoista päiväkirjan, joka ärsytti liikkeelle 1990-luvun raamattukeskustelun. Sain jo tuoreeltaan uhkailua oikeudenkäynnistä, jos ja kun julkaisen mainitut keskustelut Perusta-lehdessä. Keskustelu vaikutti merkittävästi myös Suomen teologisen instituutin toimintaan, jossa sittemmin luennoin juutalaisesta, roomalaisesta ja kreikkalaisesta kirjallisuudesta sekä jumalanpalvelusteologiasta. Toimin myös STI:n hallituksen varajäsenenä. Oulun hiippakunnan piispa Olavi Rimpiläinen oli hallituksen puheenjohtaja.

Hiippa murtui

Jalkani tervehtyi murtumasta, jonka hoitamiseen en toki käyttänyt sairaslomaa. Jatkoin juoksuharjoittelua entistä ankarammin. Otin marraskuulle 1991 palkatonta virkavapautta, mutta lomani ensimmäisenä päivänä sain staffulucoccus aureus –mätäbakteerin niskassa olevasta mätäruvesta verenkiertooni. Bakteeri aiheutti aivokalvotulehduksen, verenmyrkytyksen ja aivoinfarktin akuutin infektiivisen endokardiitin aikana, lopulta myös Meilahden sairaalassa hiippaläppäni murtui. Sydänleikkauksen ajan sain nopeutetusti perjantaille 13 päivä alkuvuodelle 1992, koska joku oli taikauskoinen ja pelkäsi perjantaita 13 päivää. Terho Maamies leikkasi sydämeni: sydämeni oli pysähtyneenä liki 6 tuntia.

Palasin sairaalasta monien komplikaatioiden jälkeen työelämään ja aloitin proteesiläpälläni reikä sydämessä (ei ”reikä seinässä”) kuntoilun. Kävin hölkkäämässä myös Forssan maratonin varovaisesti sairaalla sydämelläni. Aika oli 3,04 – eli juoksuvauhti oli vähän hitaampaa kuin 3000 m cooper-vauhti. Olin tyytyväinen, koska aluksi sain rytmihäiriöt jo alle 100 metrin juoksun jälkeen. Nyt juoksin koko maratonin, kun en hullutellut, vaan nautiskelin ja vältin väsymistä.

SETA sai herneen nenäänsä


Vuonna 1993 kommentoin Hesarissa homoseksuaalisuuden haastetta kirkon teologialle. Tämä mielipidekirjoitus viritti suuren keskustelun lehdissä, radiossa ja televisiossa. SETA otti arvovaltaisesti kantaa pappia vastaan, setalaisista Ari Saukkonen ja kumppanit tekivät kantelun Helsingin tuomiokapituliin. Piispa Eero Huovinen ei vienyt asiaa kuitenkaan tutkinta-asiamiehelle eikä kapitulin käsittelyyn, vaan keskusteli sovinnollisesti kanssani. Keskustelu jatkui mielipidekirjoitukseni ja muutaman artikkelin jälkeen. Arkkipiispa John Vikström kommentoi kysymystä niin vapaamielisesti, että sadat teologit kirjoittivat kantelun arkkipiispaa vastaan ja vaativat tämän eroa. Tapahtumien kulusta syntyi sittemmin myös väitöskirja. Itse kirjoitin ASLA:n ry:n kutsumana historiallisen katsauksen homoseksuaalisuuteen antiikin maailmassa (kirjaan ”Syntyjä syviä”): tulokseni olivat aivan päinvastaiset kuin mitä Espoon piispan Mikko Heikan vuoden 2009 lopulla julkaiseman työryhmän käsitykset historian kulusta. Vaikka olen ollut ankaran rehellinen Raamatun ja varhaisen kristinuskon ankaraksi tulkittuja näkemyksiä kohtaan, minulla on ollut yli 20 vuotta kestäneen pappisuran aikana useita homoseksuaaleja työtovereina ja olen ollut hyvässä ystävällisessä työtoveruudessa heidän kanssaan.

Venäläisvastainen paranoia

Olin 1995-1996 lähdössä Turkkiin perustaakseni Islam-tutkimuksen instituuttia kahden suomalaisen lähetysjärjestön lähettämänä, mutta neuvottelujen aikana paljastui kaikenlaista vastenmielistä, mikä johti silloisen avioliittoni hajoamiseen. Kun löysin venäläisen vaimoni, menin sivutöihin Myllypuron Shell-bensa-asemalla. Päivisin olin pappisvirassa. Tein Myllypurossa 5-7 yövuoroa viikossa kello 23-07. Venäläinen vaimoni ei 90-luvun ilmapiirissä saanut töitä. Itse asiassa hänen passinsa saattoi olla oleskelulupaa tutkivalla ulkomaalaispoliisilla kuukausitolkulla, joten työluvan saaminen tuossa tilanteessa oli jo mahdottomuus. Uskoin isäni työihanteiden ja luomiskertomuksen valossa, että mies elättää perheensä vaikka otsa hiessä, jos on tarve. Tein yötöitä vuodet 1997-2002 Myllypurossa.

Erään yön aikana helmikuussa 2001 poliisi tunkeutui kotiini, vei vaimoni ja hänen venäläisen ystävättären putkaan, kun itse olin bensa-asemalla töissä. Saman yön aikana poliisi saapui siviilivaatteissa myös bensa-asemalla. Hän pelotteli kummia ja minä käskin miehen ulos. Piirin hänestä kuvan, mutta sittemmin poliisi väitti, ettei asemalla ole käynyt kukaan, vaan olisin nähnyt harhoja. Julkaisen tuon kuvan myöhemmin tämän blogini yhteydessä. Poliisi nouti valvontakamerasta nauhat eikä ole palauttanut niitä koskaan. Minut ”uskottiin” venäläisen ilotyttöorganisaation suomalaiseksi johtajaksi, koska elintapani käytetyn kiiltävän Audi A4 –auton ja pukeutumisen tähden näytti sopimattomalta venäläisen vaimon suomalaiselle miehelle. Kodissamme vierailisi suhteettoman paljon venäläisiä naisia. Minun väitettiin säilyttävän ”mafiasalkussa” tietoja organisaation nimistä ja rahaliikenteestä. Kun vein asian Malmin poliisille rikostutkintaa varten, paikallispoliisi nosti kädet ylös ja sanoi, ettei toinen poliisi luovuta tietoja väitteestä. Kun kritisoin tutkintaa julkisesti televisiossa, poliisi otti yhteyttä tuomiokapituliin ja ilmeisesti vaati välittömästi viraltapanoa. Niin menetin ilman irtisanomisaikaa virkani, viiden päivän kuluttua ei tullutkaan luvattu palkka. Nyt oli pakko aloittaa myös ravintolassa tiskivuorot, jotta saisi maksettua vuokrat ym.

Syksyllä 2001 ilmoittauduin viimeisenä mahdollisena ilmoittautumispäivänä ammattikorkeakoulun pääsykokeisiin Heliaan, kävin kuuntelemassa salaiseksi julistetussa oikeudenkäynnissä syytökset meikäläistä vastaan, osallistuin pääsykokeisiin, sain tuomion ja aloitin liiketalouden ammattikorkeakoulussa opinnot. Kun todistajana kuultu venäläinen nainen moitti oikeudenkäynnissä poliisia uhkailusta, syyttäjä vangitutti todistajan ja oikeus langetti naiselle rangaistuksen, sillä eihän poliisi koskaan painosta tietynlaisiin vastauksiin. En saanut oikeudenkäyntiä julkisesti tämänkään jälkeen, vaikka vaadin. Tein myös viestintävirastoon vaatimuksen, jotta saisin oman puhelimeni paikallistiedot todistusaineistoksi poliisin väitteitä vastaan, koska poliisi ja syyttäjä ei näitä tietoja saanut käyttöönsä… Kävin asiassa monitahoista keskustelua niin kauan, että sain jo hovioikeudesta vapauttavan tuomion, minkä jälkeen viestintävirasto olisi myöntänyt oikeuden saada mainitut tiedot, mutta nämä tiedot olivat jo tuhoutuneet. Oikeuskanslerilta vaadin selvitystä tuomarin ja oikeuden pöytäkirjaan, jossa suuhuni oli pistetty sanoja ja lauseita, joita en ollut ikinä sanonut. Kantelu ei johtanut tutkimukseen, sillä kansleri ei aloittanut tutkimusta, koska olin valittanut hovioikeuteen. Ihmettelen kyllä edelleen, miksi se voisi olla oikeutus kirjoittaa väärennettyjä tietoja toisen ihmisen nimiin. Kantelin myös ”ylimääräisestä tutkinnasta”, jonka sain ensimmäistä kertaa kuulla vasta käräjäoikeudessa. Siinä olleisiin asiavirheisiin saatiin muutoksia Eduskunnan oikeusasiamiehen avustuksella.

Venäjä opetti

Sain tuomion ja aloitin välittömästi liiketalouden opinnot. Keskityin jokaisessa kurssissa Venäjä-osaamisen parantamiseen. Ensimmäinen lukukausi vuonna 2002 oli varsin kovaa, koska olin jokainen yö töissä bensa-asemalla ja päivällä suoritin opintoja. Vain viikonloppuisin päiväsaikaa sain nukuttua. Lopetin kesän 2002 jälkeen yötyöt ja aloitin liiketoiminnan osa-aikaisena konsulttina Pietarissa. Nämä häiritsivät opintojani vähemmän. Keväällä 2003 muutin pysyvästi Venäjälle, aloitin myös Venäjän kauppatie –lehdessä, verkkolehdessä datsha.com, kirjoitin opinnäytetyötä suomalaisen huonekalutehtaan kilpailutilanteesta Venäjän markkinoilla ja aloitin opiskella Pietarin valtiollisessa finanssi- ja ekonomiyliopistossa. Liiketalouden opintoja suoritin lopulta 270 opintopistettä, keskityin erityisesti kilpailustrategiaan ja markkinointiviestintään, johtamiseen ja kansantalouteen. Pietarissa tapasin ensimmäistä kertaa Johan Bäckmanin, joka teki väitöskirjaansa venäläisen mafian mielikuvista suomalaisessa keskustelussa. Tapasin hänet Pietarissa olon aikana kahteen kertaan.

Sain opinnäytetyöni sopivasti valmiiksi, kun keväällä 2004 hovioikeus totesi minut syyttömäksi kaikkiin syytöksiin, joita poliisi ja syyttäjä esittivät yhä minua vastaan. Puhelimeni numerotkaan eivät olleet mafiarenkaan yhdysnumeroita, vaan viranhoidon mukaisesti asiakkaitani, työtovereitani jne. Yksi poliisistakin peruutti lausuntonsa käräjäoikeudesta: päivämäärät ja nimet olivat vääriä.
Palasin kesäksi 2004 Suomeen ja pappisviran hoitoon Venäjällä tehdyn työ- ja opintojaksoa rikkaampana, paitsi että sain useita kirjeitä ja sähköposteja, joissa toivotettiin suoranaisesti, että poistuisin takaisin Venäjälle. ”Suomessa ei tarvita tuollaisia suomalaisia, jotka rakastavat Venäjää!” Elämä alkoi tuntua jo pian liian helpolta, joten päätin aloittaa nyt myös kolmannen tutkinnon opinnot. Pääsin vuonna 2006 pääsykokeista Haaga-Helian liiketalouden ammattikorkeakoulun informaatioteknologian opiskelijaksi. Suoritin opintoja vuoden vaihteeseen 2008/2009 saakka – kaikkiaan noin 150 opintopistettä. Tein laajahkon tutkielman ERP-järjestelmien tehokkuudesta venäläisessä liiketoimintaympäristössä. Suunnitteilla oli myös tutkielma pappien verkkokirjoittamisesta, mutta siitähän minä olen saanut kantapään kautta jo riittävästi kokemusta… Tämän ohessa käänsin – ilmeisen kömpelösti – Juudaksen evankeliumin suomeksi ja esittelin tulosta kaikkien suomalaisten televisiokanavien pääuutislähetyksessä.

Tuomiokapituli halusi viedä kirkkoherralta seurakunnan v. 2008


Voitin kirkkoherran vaalit syksyllä 2007 Pohjassa ja aloitin viranhoidon helmikuussa 2008. Tällöin kävimme neuvotteluja Raaseporin seurakuntayhtymän synnyttämisestä. Kaikki seurakunnat lähettivät yksimielisesti Porvoon hiippakunnan kanssa kirkkohallitukseen esityksen, että alueelle syntyy seurakuntayhtymä, mutta sitä vastoin Espoon tuomiokapituli lähetti oman eriävän näkemyksen, jonka mukaan seurakuntamme pitäisi lakata ja sulautua muiden suomalaisten seurakuntien kanssa yhdeksi isoksi seurakunnaksi. Kirkkohallitus seurasi seurakuntien mielipidettä eikä Espoon tuomiokapitulin lausunto tuottanut tulosta. Väitöskirjani sai syksyllä 2008 julkaisuluvan ja helmikuussa 2009 väittelin tohtoriksi: selvitin ääriliikkeen psykodynamiikkaa, kun yhteiskuntaolot ovat stressaavat ja traumatisoivat. Väitöskirjan oheistuotteena oli myös suomenkielinen editio kadonneesta Q-evankeliumista, jota ei ole aiemmin painettu suomeksi.

Tuomiokapituli löysi ProKareliasta ystävänsä

Tammikuussa 2009 Pohjan alueella asuva sotatohtori pillastui, kun kuuli Johan Bäckmanin saapuvan Pohjan Pyhän Marian kirkkoon lausumaan lyhyet sanat Mannerheimista. Yhtä paha pillastuminen tapahtui, kun tämä sotatohtori kuuli, että olin itsekin opiskellut Venäjällä. Tuomiokapitulista soitettiin kohun johdosta ja päätimme uudistaa Mannerheim-tilaisuutta, jotta kuvitelmat Mannerheimin loukkaamisesta vähenisivät. Huhtikuussa 2009 Espoon hiippakunnan piispa Mikko Heikka ja lainoppinut asessori Pekka Leino tahtoivat pitää omasta mielestään salaiseksi julistetun puhuttelun, jossa toivottivat minulle Terho Pursiaisen tapaa tehdä omat johtopäätöksensä, koska asiakulut voisivat tulla kalliiksi. En saisi matkustaa ja kirjoittaa Venäjästä vapaasti. Puhuttelun aiheena oli myös väitetty osallistuminen ns. Nashi-mielenosoitukseen Helsingissä. Omasta mielestäni olin käyttäytynyt erittäin papillisesti ja sopivasti diskriminaatiota vastaan. Kaksi viikkoa myöhemmin ProKarelian aktivisti Kari Silvennoinen ja pääsihteeri Veikko Saksi tekivät kantelut minusta, jolloin tuomiokapituli julisti kantelun välittömästi nettisivuillaan, sillä heidän mukaansa kantelun syynä oli papin ”käytös Tampereella”. Poliisi ja syyttäjä eivät koskaan aloittaneet tutkintaa Tampereella, mutta tutkinta-asiamiehen mukaan olisin kuitenkin syyllinen kurinpitoasiamiehen veroiseen prosessiin. Jo tutkinta-asiamies laitetaan virkaan vain silloin, kun on perusteltu syy olettaa vakavaa virkarikosta tai vastaavaa. Olin arvostellut Tampereella The Soviet Story –elokuvan esittämistä ja esittämiseen liittyviä keskustelutilaisuuksia sadistiseksi perversioksi. Tutkinta-asiamiehen ensimmäinen raportti ja kantelukirjelmät lähetettiin minulle alkuaan avoimesti ilman salainen –merkintää, joten nämä on julkaistu internetissä itse kunkin luettavaksi. Tutkinta-asiamiehen mukaan matkustelisin kaikesta huolimatta usein Venäjällä, hänelle jäi hämäräksi Venäjältä tuleva mahdollinen rahoitus, en ole kysynyt sivutoimilupaa kirjoitteluani varten, suhteeni Venäjään olisi kritiikitön ja Suomen yleisestä historiankirjoituksesta poikkeava, toimintaani leimaisi primitiiviset raivokohtaukset ja jakomielitautisuus politiikan tulkinnoissa. Annoin vastaukseni julkisesti (70 sivua). Venäläinen media kommentoi tätä tilannetta keväällä 2009 erittäin mittavasti. Moitin tutkinta-asiamiehen väitettä, jonka mukaan saarnaisin enemmän Venäjästä kuin Jumalasta, valheeksi: tutkinta-asiamieshän laittoi nuo sanat seurakuntaneuvoston suuhun ensimmäisessä yhteydessä ja selvityksensä johtopäätöksessä hän päätyi samaan tulokseen Dostojevskiin tekemänsä viittauksen perusteella. Sittemmin eduskunnan oikeusasiamieheltä saamieni seurakuntaneuvoston lausunnon perusteella sain tietää, ettei seurakuntaneuvosto ollut koskaan lausunut tuollaista, vaan se oli tutkinta-asiamiehen oma väärämielinen lisäys syytösten joukkoon minua vastaan.

Tutkinta-asiamies ja tuomiokapituli sai kaksi uutta raportti valmiiksi. Nämä saapuivat minulle joulun aattona 2009, mutta nyt raportit oli julistettu salaisiksi. Tutkinta-asiamiehen mukaan poliisi ja syyttäjä eivät halunneet tutkia Kari Silvennoisen tutkintapyyntöä Tampereella, mutta siitä huolimatta kirkkoherran käytös olisi sopimatonta – vakavan virkarikoksen veroinen – ja asia pitäisi siirtää kurinpitoasiamiehelle. Lisäksi Silvennoisen kantelussa oli moitteet, joiden mukaan halveksuisin Stalinin hirmutekojen uhreja. Tutkinta-asiamiehen toisessa selvityksessä oli perusteluna, että syylliseksi tuomitun venäläisen naisen – Rimma Salosen – puolustaminen – ja tapahtuneen kutsumista suomalaisperäiseksi diplomaattiseksi sotkuksi on sopimatonta suomalaiselle kirkkoherralle, vaikka asiasta on valitettu hovioikeuteen. Tutkinta-asiamiehen mukaan kirkkoherra on myös syyllistynyt törkeän pahoinpitelyrikoksen yllyttämiseen, suositellut YLE:n toimittajien kuohintaa!

Elämä jatkuu

En katso mitenkään eetokseni muuttuvan nykytilanteessa. Abdullah Tammen kanssa pidimme terrorismin vastaisen tiedotustilaisuuden vähän aikaa sitten. Abdullah Tammi esitti maltillisesti asiansa rauhan puolesta, mutta on joutunut tämän jälkeen uhkausten ja parjausten kohteeksi. Jatkamme tämän teeman ääressä myös yhä edelleen: teen suunnitelmieni mukaisesti tshetsheeniterroristeista ja heidän kansainvälisistä suhteista kirjan käsikirjoituksen kesään 2010 mennessä, olipa minulla enää pappisvirkaa tai ei. Olen tällä hetkellä Pietarissa ja kokoan aineistoa Leningradin piirityksestä. Tätä teemaa käsittelevän kirjan käsikirjoitus valmistuu myös kesään 2010 mennessä, olipa minulla pappisvirkaa tai ei. Toki kirjoitusprosessini saa lisää resursseja, jos minut poistetaan viralta. Ilman pappisvirkaa olisin taas uudestaan köyhyyden kurjuudessa, mutta olen oppinut, että köyhyyden ei pidä antaa kurjistaa mieltä alhaiseksi, vaan köyhyys pitää kääntää voitoksi vapauden ja rohkeuden puolesta. Aloitin 80-luvulla väitöskirjani antiikin koiriksi kutsutuista kerjäläissaarnaajista kyynikoista, jotka häpeilemättömästi pilkkasivat teennäisyyksiä ja vallanpitäjiä. Olisiko niin, että sain noista anarkisteista sittenkin tartunnan… Kevään 2010 aikana valmistelen myös paperia finanssipolitiikasta, koska solmin kanssakäymistä Venäjän anti-kriisiohjelman kanssa. Se ero on nyt keski-ikäisenä miehenä ja joskus 80-luvulla uhkailujen keskellä, että nyt en säiky kaiken menettämistä yhtä paljon kuin aiemmin: ”kaikki” ei ole todellisuudessa kaikki, vaan se on useimmiten vain symbolinen rakenne, jonka mukaisesti kovin usein ihmiset sallivat itsensä kahlehtimista toiseuteen. Nyt on helppo nukkua rauhallisesti yönsä, tavata iloisesti uusia elämän haasteita ja odottaa uteliaana, mihin suuntaan Jumala nyt hulluansa kuljettaa. Sydänleikkaukseni ohessa en ole tarvinnut koko yli 20 vuotta kestäneen virkaurani aikana sairalomapäiviä viikonkaan vertaan. Ei nytkään "kohu" vaikuta itse varsinaisiin ja tärkeisiin asioihin elämässäni. "Kohu" on kuitenkin vain pintakuohuntaa, jonka kanssa on syytä tottua elämään, vaikka se ei olekaan mieluisaa ja koskee ammatillista tulevaisuutta keskeisesti. Tiedän hyvin, että en ole ainut tapaus enkä erikoisuus vastaavien ongelmien kanssa, vaan monet ystäväni ovat joutuneet myös erilaisten sortotoimien kohteeksi Suomessa.

Laajemmin biografiani on kerrottu kotisivuillani, Veli-Matti Hynnisen toimittamassa teoksessa Miksi minusta pappi (2009) ja wikipediassa.