lauantai 16. tammikuuta 2010

Pietarissa kulissien takana





Perheemme ystävä näytteli ja lauloi tänään hitaan ja vähän tyhmän karhun roolia Теремок-nimisessä lastennäytelmässä, jota kävin katsomassa Igor-poikani kanssa Pietarissa musiikkikomediateatterissa (yl. Italianskaja 13). Pääsimme myös kulissien taakse näyttelijöiden pukeutumistilaan, joissa pidimme pienet juhlat. Erwin Goffmanin, maailmankuulun sosiaalipsykologin, kirjoitukset kulissien ja näyttämön takaisesta tulivat elävästi mieleeni. Näytelmistä näemme kirjoitetut roolit ja näytelmän maskit, mutta takahuone jää useimmille salaisuudeksi. En missään tapauksessa erehtynyt kuvitelmiin, joiden mukaan näytelmää varten ohjattu tyhmä karhu olisi Olga-ystävämme oma persoona. Hän on mitä taitavin ammattilainen, sympaattinen ja älykäs perheen äiti, ammattilaulaja, joka kertoi nyt myös kiinnostuksensa Suomessa asuvan pianistin kanssa konsertoida Pohjan Pyhän Marian kirkossa, mikäli kanttorin ja seurakuntaneuvoston ohjelmaan sopii. Ehkä sellainen olisi jo keväällä 2010? Musikaalisia lahjoja löytyy sekä klassista, kirkollista että viihteellistä musiikkia varten, myös suomeksi onnistuu muutama laulu. Lopulta tyhmän karhun vaatteista paljastui tuttu laulajar, jota en olisi tuntenut hänelle varatusta julkisesta roolista teatterissa, jollen olisi tietänyt hänen näyttelevän mainitussa roolissa. Onneksi sain istua Olgan omien perheenjäsenten ja kahden parhaan ystävän kanssa kutsuvieraana.

Kulissien takana takahuoneessa päätin jututtaa kutakin näyttelijää, sillä oivalsin, että saisin teatterista hyvän lehtijutun helmikuun Venäjän kauppatie –lehteä varten. Hyvään hetkeen on paras tarttua silloin, kun se on tarjolla! Kävi ilmi, että mainittu sanomalehti oli jo tuttu! Lehden päätoimittaja, Ljuba, sai yhdeltä juhlavieraalta jopa terveisiä. Kaikesta näkyi, että Pietari on kulttuurin suurkaupunki. Suomessa pienen populaation tähden ei ole riittävästi edellytyksiä vastaavan kulttuurin syntyyn. Näyttelijät kertoivat toki valmiudestaan vierailla myös Suomessa, mikäli kiinnostusta riittää. Kun kiersimme teatterin eri tiloissa, poikani kysyi, onko tämä joku linna, sillä huoneet näyttivät niin upeilta suomalaisin silmin katsottuna.

Vuosi 2010 - antifasistinen juhlavuosi

Teatterista poislähdettyä ihastelimme pojan kanssa jääveistoksia. Ehkä vähemmän kaunis ja taidokas veistos pysäytti tällä kertaa minut: siinä luki ”Berliini 1945. Voitto”. Vuosi 2010 on todellakin tärkeä vuosi eurooppalaiselle historialle: on tullut 65 vuotta siitä, kun Neuvostoliitto ja Yhdysvallat yhdessä kukistivat fasismin Euroopassa. 65 vuotta sitten kiellettiin myös kansainvälisellä sopimuksella monet järjestöt ja suuntaukset, joiden oli mahdollista tulkita fasistisen tai fasismin kaltaisen ideologian edustajaksi. Tällöin yhden kansallisen tai rodullisen elintilan laajentamista varten nämä suuntaukset yrittivät järjestää rajoje siirtämistä, jopa järjestelmällistä kulttuurillista tai rodullista kansanmurhaa. Kaikesta huolimatta Hitlerin Saksa ja tämän aseveljet kukistuivat: elämme juhlavuotta!

Venäjän anti-kriisiohjelma

Teatterin jälkeen sain tehdä lisää tuttavuutta Venäjän presidentin administraatiota palvelevan ekonomin kanssa, dosentin, joka johtaa Luoteis-Venäjän valtiollista akatemiaa. Hänellä oli kädessään Venäjän kauppatie –lehti, josta erään venäläisen kaupungin esittely kiinnosti häntä, sillä hän työalaansa kuului myös kyseinen kaupunki. Tapaan hänet ja hänen alaisensa lähiaikoina uudestaan, koska päätimme tehdä artikkelin tai artikkeleita Venäjän anti-kriisiohjelmasta, jonka johto kuuluu kyseisen sympaattisen miehen työalaan. Usein olen havainnut sen venäläisistä päättäjistä, jotka johtavat isoja organisaatioita, että he käyttäytyvät varsin tyynesti ja hienosti. Mies kertoi, että saisin jopa kutsun esitelmöidä finanssipolitiikan alalta Venäjän toisessa anti-kriisikonferenssissa tämän kevään aikana! Tuo olisi toki sellainen haaste, jonka ottaisin ilolla vastaan, mutta se vaatii hyviä kotitöitä, koska tykkään tehdä kotiläksyt hyvin ennen esitelmää. Finanssipolitiikan kysymykset, valuuttamarkkinat, portfoliokauppa ja spekulaatiot sekä teoriat näiden arviointiin eivät ole luonnollisesti kuuluneet blogini kirjoitusten piiriin yleisesti mielletyn ”tylsyyden” ja runsaiden numeroiden tähden – tuskin niitä kukaan edes kehtaisi lukea, kun Savon Sanomien pääkirjoituskirjoittaja ei näytä osaavan lukea nykyisiäkään blogikirjoituksiani.

Mitro Repo on hieno meppi


Olen kuulunut Mitro Revon faneihin jo monta vuotta – viimeistään siitä alkaen, kun istuin Uspenskin katedraalissa hänen kanssaan ja tein lehtijuttua ihmisvihaajasta ja ihmistä rakastavasta Jumalasta rahamaailman naamareiden takana. Kirkossa Mitro kertoi tuolloin, että hänen ”kova” kohtalonsa joutua slaavilaistyöhön oli sekin kääntynyt voitoksi, kun poikamies sai nähdä toinen toistaan kauniimpia slaavilaisia seurakuntalaisia ja parfyymien upeaa tuoksua. Kun Repo ilmoittautui EU-vaalien ehdokkaaksi, ilmoittauduin hänen facebook-tukiryhmäänsä. Olen yhä tuossa ryhmässä. Kirkkonsa johdolta huonomman tuomion, mutta Suomen kansalta vahvan valtakirjan saanut meppi Mitro Repo soitti tänään meikäläiselle, koska oli saanut tietää vaikeuksistani. Saatan vain ihailla hänen älyänsä ja mielen tasapainoa.

Valitettavasti minulla ei ole sellaista pyhää persoonallisuutta, tarkoitan maltillisuutta, kärsivällisyyttä ja oivaltavuutta, vaan vihastun, suutun ja sanon suoraan takaisin, jos ja kun tulen loukatuksi riittävän usein. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että ProKarelian The Soviet Story –elokuvafestivaalien tarkoitusperä ansaitsee tiukan ja murskaavan kritiikin. Ei ole myöskään suotavaa, että Espoon tuomiokapituli antaa nationalisteille ja muille kiusantekijöille suosionosoituksia viimeaikaisilla päätöksillään. Tämä kritiikkini ei ole loukkaus sotaveteraaneja ja vanhoja ihmisiä vastaan, joiden puolustaminen ei suinkaan kuulu ProKarelian osaamiseen. Ottamatta kantaa tai tietämättä, miten Mitro Repo arvioisi meikäläisen toimista, hänen kannustavat sanat osuivat oikeaan kohteeseen. Repo ei ainakaan liittynyt kiusaajien joukkoon. Mitro Repo ei ole muuttunut ihmisvihaajaksi, vaikka häntä ei ”naamioi” nyt pappiskaapu. Kaavun takaa löytyy sama ihminen, joka on omaksunut uskon Jumalaan, joka on ihmistä rakastava Jumala.