sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Valtiosääntöoikeuden professori selvitti virkamiehen käyttäytymisvelvollisuuksia

Pengoin tänään tuhansia papereita kotona, koska olin hukannut kaikki vanhat koulu- ja tutkinto- sekä työtodistukset. Oli paras etsiä taas esille. Uskoin jo pistäneeni roskiin. Löysin kuitenkin yhden sieltä, toisen täältä ja kolmannen muualta. Oli aika koota papereita kasaan…

Virkamiehen yksityiselämän rajoitteet

Löisin vanhat muistiinpanot oikeustieteellisen pääsykoekirjoista, kun Malmin seurakunnassa oli pappisvirassa niin paljon tyhjää aikaa, että päätin opiskella myös oikeustieteellisessä tiedekunnassa. Tein muutaman kerran sen virheen, että vapaapäivä- ja työaikasuunnitelmissa kerroin ennakolta tällaisista tulevista pääsykokeista tai vastaavista, jolloin oli melko ikävä kohtalo joutua juuri tällöin virkavelvollisuuksiin... Silloiset työtoverit tietävät minun jatkuvasti valitelleen, miten vähän pappisvirassa oli töitä, ei tullut edes hiki töissä. Tapasin kuitenkin kaikki kasteperheet, hääparit ja omaiset etukäteen ennen toimituksia, kävin myös muissa kodeissa, enkä ollut koskaan sairaana (paitsi sydänleikkauksessa). Mielestäni kirkossa väitetty pappien ylikuormittuminen työn tähden on pelkkää bluffia, sillä kai minun jotain pitäisi tietää pappien työstä yli 20 vuoden seurakuntakokemuksen perusteella. Puolet voisi pistää papeista pois eivätkä sittenkään papit olisi ylikuormittuneita työn tähden. Nämä näkemykseni toki ovat herättäneet joskus närkästystä kollegoiden parissa. Ainakin minulla on illalla kotiin tultua niin paljon energiaa, että on helppo kipaista jouksemassa puolikas maratoni ja sen jälkeen kirjoittaa tällaista "Venäjä-propagandaa". Ensi kesään mennessä syntyy myös kaksi uutta kirjaa. En ymmärrä, miten paljon ihmiset istuvat tupakalla ja television ääressä, jos heillä ei ole aikaa mihinkään työn ja perheen lisäksi. Olen ajatellut myös, että pitäisi löytää uusia opintohaasteita (ehkä muutamat pääsykokeet tekisivät terää vanhentumista vastaan).

En kuitenkaan pyrkinyt tuolla kertaa oikeustieteelliseen. En muista nyt syytä, mutta luultavasti oli joku virkavelvollisuus tai vastava pääsykoepäivänä. Joka tapauksessa Helsingin yliopiston valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen kirjoitti osuvasti myös omia tarpeitani varten teoksessaan Suomen valtiosääntöoikeuden perusteita (Helsinki 2001), ettei enää ole erityisiä rajoitteita edes sotilaiden perusoikeuksissa. Se oli sitä vanhaa Suomea ennen, mistä usein puhutaan ja juorutaan. Vielä vähemmän rajoitukset ovat koskeneet enää vuosikausia pappeja, paitsi ehkä vasemmistolaispappeja joita on savustettu ulos viroistaan (Juhani Iivari, Terho Pursiainen). Ojanen kysyy teoksessaan aivan erään keskeisen asian, jolla on merkitystä viranhoitoni kannalta. Valtiosääntöoikeuden professori selvittää, miten kauaksi virasta johtuvat käyttäytymisvelvollisuudet on ulotettavissa yksityiselämään (s. 56).

Professori vastaa, että virkamies ei saa vedota sananvapauteen ja paljastaa salaisuuksia. Siinä oli ensimmäinen rajoite, joka tuli itsensä asiantuntijan mieleen. Toinen rajoite on siinä, että ei saa kieltäytyä velvollisuuksistaan vedoten esim. uskontoon. Kumpikaan ei ole luonnollisesti seikka, josta minun yhteydessäni keskusteltaisiin. En mitenkään saata uskoa, että professori Ojanen tekisi edes myöhemmin uuden version, jonka mukaan virkamiehen sananvapaus olisi poikkeuksellisesti yksityiselämässä rajoitettu kuitenkin niissä erityistapauksissa, kun tämä ihminen ilmoittaa vastustavansa venäläisten ihmisarvoa leimaavaa ja halventavaa kohtelua Baltiassa sekä rukoilee väestöryhmien rauhan puolesta. Tuskin perusoikeuksien rajoituksiin tulee myöskään sellaista lisäystä, että virkamies yksityiselämässään ei saisi vastustaa valtakunnan voimassaolevien rajasopimusten muutospyrkimyksiä! En voi myöskään uskoa, että monikansallistuvassa ja –kulttuuristuvassa Euroopassa ja Suomessa saisivat oikeudellisen arvon erityiset moitteet virkamiestä vastaan, jos tämä on naimisissa ja eroottisesa suhteessa venäläiseen, jota hän ei edes pelkää! Toki tiedän, että jotkut miehet pelkäävät sitä kyökin hirmua, jota nämä olivat kuitenkin luvanneet vuosikymmeniä aiemmin jopa rakastaa myötä- ja vastoinkäymisissä.

Mainittakoon, että en ole koskaan huutanut missään, en ole ollut koskaan päihtynyt, en ole riehunut tai käyttäytynyt pelottavasti, mutta olen seurannut ihmisoikeuksia käsitteleviä tilanteita kamera taskussa tai kädessä.

Professori kirjoittaa myös perusoikeussäännösten kyvystä vaikuttaa muiden oikeussäännösten tulkintaan, jolloin perusoikeusmyönteinen laintulkinta on ensisijainen keino ratkaista perusoikeusäännöksen ja lain säännöksen välinen ristiriitatilanne. Myös tuomioistuinten on annettava etusija perusoikeussäännöksille (Ojanen, s. 82). Viittasin omassa virallisessa vastineessani 2009-00205 tähän seikkaan, kun kirjoitin - en toki viitaten perustuslakiin vaan direktiivissä käytyyn keskusteluun samasta asiasta - "Vielä huonommin tutkinta-asiamies näyttää hallitsevan oikeuskysymykset, joiden avulla pitäisi arvioida asioiden relevanssia sekä käydä keskustelua suhteessa EU:n direktiiviin 2000/78/EC ja kirkkolain 23 luvun 5 §:n sisältöön ym.". Apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedt teki 16.1.2008 päätöksen (Dnro 590/4/05) sananvapaudesta: hänen mukaansa rajoitusten pitää olla ”erityisen painavat ja relevantit, jos niitä asetetaan yleisiä asioita koskevalle julkiselle keskustelulle”. Lindstedt viittasi myös siihen, että sisällöllisesti sananvapaus kattaa yhtä hyvin poliittisen ja yhteiskunnallisen viestinnän, taiteellisen ilmaisun kuin kaupallisen tiedottamisen. Apulaisoikeusasiamies muistutti siitäkin, että keskustelu yhteiskunnallisista ja poliittisista asioista ”voi edellyttää jopa asioiden kärjistämistä ja tiukkaa kannan ottamista”. Turha ei liene muistuttaa, että profeettojen, Johannes Kastajan, Jeesuksen ja apostolien perinne oli myös varsin kärjistävää ja tiukaa kantaa ottamista, minkä vuoksi kirkon eetosta ei pappisvalan, tunnustuskirjojen ja Pyhän Raamatun valossa ole ihan helppo kesyttää mitättömyydeksi.

Tuomiokapituli käyttää valtion sille antamaa hallinto-oikeudellista valtaa, joten sitäkin koskevat mitä enemmässä määrin Perustuslain pykälät 106-107. Professori Ojanen muistutti vanhojen muistiinpanojeni mukaan siitäkin, että hallintoviranomaiset ja tuomioistuimet voivat tukeutua suoraan perusoikeussäännökseen (s. 82), joka muodostaa siis käsittelevien ihmisten omien sekavien ajatusten ja ongelmallisten ajatuskulkujen tähden tai lakien ja lakia alempiasteisten säädösten keskinäisten jännitteiden tähden tärkeän lähtökohdan tulkinnoille.

PL § 106. Jos tuomioistuimen käsiteltävänä olevassa asiassa lain säännöksen soveltaminen olisi ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa, tuomioistuimen on annettava etusija perustuslain säännökselle.

PL 107 §. Jos asetuksen tai muun lakia alemmanasteisen säädöksen säännös on ristiriidassa perustuslain tai muun lain kanssa, sitä ei saa soveltaa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa.


Kiitos teille rakkikoirat!

Löysin papereitteni joukosta myös Pietarissa kirjoittamani vanhan kirjeen – ilmeisesti vuoden 2003 joulun alta. Vanhassa kirjeessä oli neljä tunnettua mietelmää. Platon ei ollut täysin väärässä:

Ihmiset elävät kuin luolassa,
jossa he näkevät vain heikkoja heijastuksia todellisuudesta;
aistimaailman kohteet ovat kuin varjoja,
joita luolaan kahlehditut ja
ulkomaailmasta tietämättömät vangit näkevät
. (Platon, Valtio VII)

Pelottava, liki trillerimäinen jännitys syntyy, jos Bertold Brecht oli oikeassa. Emme tutustu ainutkertaiseen jännitykseen, vaan toistuvaan näytelmään, jossa vallanpitäjät tahtovat tyrannimaisesti tyynnyttää melske ottamalla pois totuuden ja puhumisen vapauden.

Heittäkää unelmanne, että te
olisitte poikkeus.
Äitinne muinaiset puheet
ovat vailla katetta.
Heittäkää vaan toiveenne että teidät olisi
ennalta määrätty presidentiksi.
Pankaa hihat heilumaan
mutta ihan toisella vauhdilla
jotta teitä siedettäisiin kyökin puolella.
Teidän on opittava aakkoset.
Tässä ovat aakkoset:
kyllä teistä selvä tehdään.
Älkää turhaan miettikö mitä sanoisitte:
ei teiltä kysytä.
Syöjien luku on täysi,
hakkelusta tässä tarvitaan.
(Bertolt Brecht)

Jaksan muistaa hyvin, mitä Kierkegaard kirjoitti elämisen merkillisyydestä:

Koomisuus on läsnä jokaisella elämän asteella,
sillä kaikkialla missä on elämää, on ristiriita,
ja missä on ristiriitaa, siellä on koomisuutta.
Traagisuus ja koomisuus ovat yhtä ja samaa,
sikäli kuin kumpikin on ristiriitaa,
mutta traagisuus on kärsivä ristiriita,
koomisuus taas tuskaton ristirita
(Sören Kierkegaard).

Minun elämäni toivo ei sammu traagisuudessa, mikä monesti unohtuu niiltä, jotka toivovat meikäläisestä vain hakkelusta. Kari Tikan Luther-oopperan huippukohtia on se, kun Esa Ruuttunen laulaa niistä tunteista, miten Martti Luther kääntyi kaikkien tuskiensa jälkeen pois ahdistuksistaan ja saatanan valheista.

Kiitos teille saatana, synti ja laki, kuolema ja helvetti.
Kiitos teille, te Jumalan rakkikoirat.
Te ajoitte minut Kristuksen luo.
Kristus on minun! Kristus on minun!
Minä elän, olen vapaa!
Sinä otit minun syntini itsellesi.
Sinä kärsit minun tuomioni.
Sinä annoit minulle rakastavan Isän,
annoit vapauden, elämän ja taivaan
”.

Pappi saarnaa sunnuntaisin

Olen tänään taas kerran saarnannut kirkossa, aiheena ei ole jälleenkään Venäjä vaan kasteen lahja, mikä pistettänee merkille myös tuomiokapitulissa, jonka raportin mukaan saarnaisin enemmän Venäjästä kuin Jumalasta! Kaikki saarnani ovat tässä: http://personal.inet.fi/business/molari/saarnat.htm ja tämän päivän saarna tässä: http://personal.inet.fi/palvelu/molari/saarnat7.html#KASTE2010 Itse kukin voi arvioida noiden saarnojen perusteella, kuka valehtelee: meikäläinen vai kapitulin asettama tutkinta-asiamies, joka väittää minun saarnaavan ”enemmän Venäjästä kuin Jumalasta”!

* * * *

Mielenosoituksia, dokumentteja, lehtijuttuja pastori Juha Molarin ja nationalistien kamppailusta


Пресс-релиз: Добро пожаловать 12.1.2010 в 12:00 в Духовный капитул Епархии г. Эспоо оказать поддержку священнику (и новости!)


Ks. myös Evgenia Hilden-Järvenperä (10.1.2010 klo 18:50) Suomen brändi ja länsimaiset arvot