maanantai 30. elokuuta 2010

Muslim-Christian public exorcism (экзорсизм) in Finland for destruction of Kavkaz Center -terrorist gang



Press Release: Muslim-Christian public exorcism (экзорсизм) in Finland for destruction of Kavkaz Center -terrorist gang (3 September 2010 at 13:04 on the steps of Helsinki Cathedral)

Organizer: Finland-Caucasus Friendship Society

Lehdistötiedote: Muslimien ja kristittyjen yhdessä toimittama julkinen eksorsismi Kavkaz Centerin terroristijoukon tuhoamiseksi (3. syyskuuta 2010 kello 13:04 Helsingin Tuomiokirkon portailla).

Järjestäjä: Suomi-Kaukasia -ystävyysseura



We have candles for the victims of Beslan 2004








 




_ _ _ _

Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Kotisivut http://personal.inet.fi/business/molari/

Suomi-Kaukasia ystävyysseuran varapuheenjohtaja Abdullah Tammi syventää suhteita Venäjän muslimijohtajiin

Suomi-Kaukasia ystävyysseuran varapuheenjohtaja Abdullah Tammi kehittää suhteita Venäjän muslimijohtoon, arvioi Suomessa asuvien ihmisten heikkoa tietämystä Venäjän muslimeista sekä rohkaisee ankarampaan taisteluun terroristeja vastaan.

Abdullah Tammi pitää erittäin harmittavana, ettei Suomessa tunneta eikä pidetä suhteita Venäjän muslimiväestöön, vaikka Venäjän 20 miljoonalla muslimilla on jo pitkä historia. Nämä ovat myös hyvin sopeutuneet yhteiskuntaan, tekevät työnsä tunnollisesti ja tukevat laillisen yhteiskunnan toimintaa.

Toissapäivänä lauantaina 28. elokuuta FSB:n johtaja Alexander Bornikov ilmoitti Venäjän presidentti Dmitri Medvedeville, että FSB oli onnistunut tuhoamaan tämän elokuun aikana jo yli 30 militanttirosvoa ja –johtajaa sekä takavarikoimaan valtavasti aseita ja räjähteitä Pohjois-Kaukasiassa, sekä erityisesti 21. elokuuta tuhottiin Dagestanin terroristijohtaja Magomedal Barabov (Магомедал Вагабов), joka oli Moskovan terrori-iskun yksi järjestäjistä. Lisäksi viime viikolla tiistain ja keskiviikon välisenä yönä 24-25.8. FSB surmasi tulituksen avanneet viisi militanttiroistoa, joiden joukossa oli Dagestanin ja Kazbekavskovan alueiden emiiriksi itsensä julistaneet Hasan Dalijalov (Хасан Даниялов) ja Jusup Suleimanov (Юсуп Сулейманов; Шоип), sekä taistelija Iman Danijalov (Иман Даниялов) ja Artur Hanmurzajev (Артур Ханмурзаев). Abdullah Tammen mukaan FSB :n elokuussa 2010 suoritetut operaatiot terroristeja vastaan olivat juuri niin menestyksellisiä kuin pitääkin tapahtua terroristeja vastaan. Tammi kuitenkin paheksuu, että Suomen poliittinen johto ja viranomaiset eivät ole toimineet Kavkaz Centerin toimintaa vastaan tehokkaasti.

Suomi-Kaukasia ystävyysseura järjestää perjantaina 3.9. kello 13:04 Helsingin tuomiokirkon portailla muistohetken Beslanin lapsisurman muistolle, ilmoittaa paheksuntansa surmateon aiheuttaneita terroristeja vastaan ja terroristien sanansaattajiksi ilmoittautuneita suomalaistahoja vastaan, sekä suorittaa uskontojen välisen yhteisen manauksen – eksorsismin - terroristisen saatanallisen hengen lopettamiseksi ja karkottamiseksi Suomesta, maailmasta ylipäätänsä ja erityisesti Kavkaz Centerin toiminnasta. Videossa nähtävässä haastattelussa muslimi Abdullah Tammi paheksuu, että Jukka Mallinen, Heidi Hautala ja muut henkilöt vetosivat Kavkaz Centerin avaamisen ja Mikael Storsjön toimien puolesta tuon hirvittävän Beslanin koulumurhan jälkeen, jossa yli 300 lasta menehtyi. Miksi ihmiset eivät ymmärrä tuota hirvittävää tekoa Suomessa? Tammi kertoo maan surusta, joka näkyi tuolloin myös Moskovassa.

Abdullah Tammi paljastaa, että hänestä tuntuu nyt Venäjä todella hyvältä sen jälkeen mitä hän koki Viron ylimielisen epäreilun maahantulokiellon johdosta sekä sen tähden, miten tämä kielto vaikutti hänen henkilökohtaiseen elämäänsä. ”Venäjältä puhaltaa nyt vapauden tuulet ja koko maa on avoinna: olen sinne tervetullut” (Abdullah Tammi).
Katso enemmän tietoja videossa, jonka Suomi-Kaukasia ystävyysseura julkaisee:
http://suomikaukasia.blogspot.com/2010/08/suomi-kaukasia-ystavyysseuran.html

- - - -

Abdullah Tammi, vice-chairman of Finland-Caucasus Friendship Society, will build relationships with peace loving Muslim leaders in Russia: http://suomikaukasia.blogspot.com/2010/08/suomi-kaukasia-ystavyysseuran.html

- - - -

Blogissani ei ole enää kommentointimahdollisuutta. Jos haluat käydä keskustelua kanssani, löydät puhelinnumeroni ja sähköpostiosoitteeni blogin esittelyn yhteydestä. Keskustelua voi käydä myös kanssani facebookin välityksellä

Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Kotisivut http://personal.inet.fi/business/molari/

sunnuntai 29. elokuuta 2010

Maanantaina 30.8.2010 ilmestyy superuutinen niille, jotka eivät rakasta Kaukasian emiirikunnan terroristijärjestöä

Huomenna maanantaina 30.8.2010 julkaisen superuutisen niiden ihmisten iloksi, jotka eivät hyväksy terroristijärjestön Kaukasian emiirikunnan tiedostuskeskuksen Kavkaz Centerin ja muiden vastaavalla tavalla ajattelevien paholaismaisia toimia.

Suomi-Kaukasia -ystävyysseura on aloittanut tehokkaasti toimintansa. Nyt rakentuvat hyvät ystävälliset suhteet...


- - - -

Blogissani ei ole enää kommentointimahdollisuutta. Jos haluat käydä keskustelua kanssani, löydät puhelinnumeroni ja sähköpostiosoitteeni blogin esittelyn yhteydestä. Keskustelua voi käydä myös kanssani facebookin välityksellä

Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Kotisivut http://personal.inet.fi/business/molari/

Kestä kasakka: sinusta tulee Atamaani

Терпи, казак, атаман будешь!


Negatiivinen kirjoittelu ei häiritse sinänsä minua, vaikka ei tunnu hyvältäkään.

Joskus internetissä tapahtuva negatiivinen kirjoittelu minua vastaan liittyy oikeuksieni ja vapauksieni loukkaamiseen mm. työelämässä. Silloin se on vakava asia niin kuin nämä tietyt kirjoitukset ovat linkittyneet siihen. Myös Virossa levitetyt valheelliset suomalaiset jutut minusta ovat loukanneet oikeuksiani mm. maahantulokiellolla.

On totta, että olen joistakin asioista tarpeettoman herkkä. Olen 15 vuotta joutunut myös viranomaisten harjoittaman kiusan kohteeksi, koska liikun ongelmattomasti Venäjällä venäläisen vaimoni tähden. En tiedä, missä määrin joku ulkopuolinen taho on "auttanut" poliisia noiden huolien syntymisessä. 1990-luvun puolessa välissä virallisen ideologian mukaan venäläiset naiset uhkasivat Suomea ja sain kokea tuon viranomaisfobian moninaisina tunkeutumisina elämääni, viranomaisten sairaina puhelinsoittoina. Myös Johan Bäckman tietää hyvin Pietarissa tuolloin toimineen Suomen suurlähetystön kakkospoliisimiehen: tämä henkilö soitti minulle useamman kerran avioliittoni alussa, että älä tule ikinä Pietariin, sillä täällä venäläiset naiset voivat paloitella suomalaisen miehen ja myydä osana lääketieteelle. Hänen mukaansa "hotellisurmia" on tapahtunut. Vaimoni olisi poliisin pitkällä listalla näitä epäiltäviä ihmisiä ym. Minun pyydettiin jopa vakoilemaan vaimoani ja lähettämään aineistoa kaikista nimistä, joita löydän vaimoni papereista. En lähettänyt - ja jälleen minulta vaadittiin kirjallista selvitystä, miksi en lähettänyt.

Bäckman on nähnyt tuollaisen laittoman mustan listan "vaarallisista ihmisistä", jota Suomen suurlähetystö Pietarissa laittomasti keräsi. Mutta vaimoni nimi on mitä tavallisin venäläinen nimi ja tuhansia samannimisiä elää. Itsekin olen saanut erästä aineistoa, jota en voi kuitenkaan julkaista. Vakavinta oli viranomaisten sekaantuminen uhkakuvia luoden suomalaisen miehen avioliiton alkuun. Sitten tapahtui suora poliisin hyökkäys kotiimme, autoomme, puhelimeen ja pankkiimme. Kun mitään ei löytynyt, niin todistusaineisto vääristettiin v. 2001 - ja vasta v. 2004 konstaapeli tunnusti hovioikeudessa, että hän oli "erehtynyt" nimestä ja päivämäärästä, kun v. 2001 hän lausui valallisesti tapahtumien kuvauksen. Kaikkia virheitä ei saatu edes korjattua, mutta riittävästi. Viestintävirasto pitkitteli vastaustaan niin kauan (puoli vuosikymmentä!) ja poliisin kieltäytyessä tukemasta puhelimestani itse soittamieni puhelujen paikallistamista, en koskaan saanut näyttää toteen poliisin väärentäneen salaisen valvontaraportin.

Nyt v. 2008-2010 ovat ihmiset kirjoittaneet blogeihin ja lehtiin, mutta samat henkilöt ovat lähettäneet samankaltaista aineistoa ja vihjeitä myös sosiaalivirastoon, lastensuojeluviranomaisille, verovirastoon, seurakuntani jäsenille, tuomiokapituliin, poliisille, viestintävirastoon, eduskunnan oikeusasiamiehelle, suojelupoliisille, Kapoon jne (tässä vain pieni kokoelma tahoista, jotka tiedän), jotta voisivat ehkä joskus jostakin löytää yhteistyöhaluisen tahon, joka huolestuisi minun Venäjä-ystävällisyydestä (jota sitäkin liioitellaan: haluan vain sanoa, että lähtökohtaisesti ei pitäisi olla negatiivinen, sillä oikea elämä itsessään tuo sitten hyvää ja huonoa). Kavkaz Center on sitten jo oma lukunsa osana Kaukasian emiirikunta -nimistä terroristijärjestöä. Myös kyseinen terroristijärjestö on ilmoittanut noin tusinan verran "uutisia" elämääni vaurioittavalla tavalla.

Erityisesti hämärän maineen levittäminen vaurioittaa sanomalehteä, johon olen kirjoittanut vapaaehtoisesti ja joka elää mainostuloilla peläten pahaa mainetta. Tämä sanomalehti on yksi harvoista suomalaisista sanomalehdistä, joka rakentaa myönteistä talous- ja kulttuurisuhdetta Suomen ja Venäjän välille. Hämärä maine vaurioittaa myös papin kohtaamista ihmisten kanssa ikään kuin eläisin "pimeillä tuloilla" ja tutkisin ihmisten henkilötietoja laittomasti "kirkon väestörekisterijärjestelmän avulla" (mitä mahdollisuutta ei edes ole).

Joka tapauksessa olen päättänyt kaikesta huolimatta unohtaa panettelijat, koska hukkaan vain parempaa aikaa tyhjään, jos heidän kanssaan alan taisteluun.

- - - -

Blogissani ei ole enää kommentointimahdollisuutta. Jos haluat käydä keskustelua kanssani, löydät puhelinnumeroni ja sähköpostiosoitteeni blogin esittelyn yhteydestä. Keskustelua voi käydä myös kanssani facebookin välityksellä

Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Kotisivut http://personal.inet.fi/business/molari/

lauantai 28. elokuuta 2010

Pohjan kirkkoherran saarnassa seikkailevat sunnuntaina myös suomalaiset, virolaiset ja venäläiset


Tässä saarna Pohjan Pyhän Marian kirkossa sunnuntaina 29.8.2010.

Tässä kaikki saarnat, paitsi kesältä 2010 en ole koonnut saarnoja nettiin: http://personal.inet.fi/business/molari/saarnat.htm

Blogissani ei ole enää kommentointimahdollisuutta. Jos haluat käydä keskustelua kanssani, löydät puhelinnumeroni ja sähköpostiosoitteeni blogin esittelyn yhteydestä.

- - - -
Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Kotisivut http://personal.inet.fi/business/molari/

perjantai 27. elokuuta 2010

Viron ulkoministeriölle tiedoksi

Olen saanut selville monesta luotettavasta eri lähteestä, että te Viron ulkoministeriöstä käsin surffailette hakusanalla ”Molari” internetissä.

Yritätte tehdä minusta profiilia. Olette käyneet myös minun sivullani internetissä – toki myös kolleganne Viron viestintäministeriön tietohallintoyksiköstä kävivät perjantaina sivullani kello 15:36 ja 16:03. Olette käyneet myös Venäjän kauppatie –lehden sivulla mainitulla hakusanalla "Molari". Olette käyneet myös internetin eräillä keskustelukanavilla kyseisellä hakusanalla. En paljasta tässä julkisesti kaikkia osoitteita ja toimia, joissa tiedän teidän surffanneen selvittääksenne elämääni. Te itse kyllä tiedätte - ja minäkin tiedän. Sanon vain yksinkertaisesti teille: Typerää!

Minä sain kunnioittavan viestin Viron sisäministeriöstä, jotta voisin ottaa yhteyttä Viron suurlähetystöön Helsingissä epäselvyyksien poistamiseksi. Minulle oli väärien luulojen perusteella annettu parin päivän maahantulokielto. Viron suurlähetystössä ei kuitenkaan haluttu tavata, vaan toivottiin vain kirjallista selitystä, jonka he toimittaisivat Viroon sisäministeriölle. Te siis puolestanne surfailette netissä voidaksenne tuntea minut! Haloo!

Olen sanonut jo aiemmin, että jos minun suhteeni jollakin on jotakin epäselvää, hänen sopii uskaltaa katsoa minua silmästä silmään. Nettisurfailijat eivät saa luotettavaa ja kokonaisvaltaista tietoa ihmisen vakaumuksesta, persoonasta ja toimintatavoista. Viron ulkoministeriössä on ilmeisemmin liikaa IT-alan nörttejä töissä, kun luottavat tuollaiseen ajankäyttöön, mutta ovat ymmärtämättömiä perustavista psykologisista seikoista: mikään ei voita silmätysten tapahtuvaa analyysiä.

En kirjoita Viron suurlähetystölle mitään kirjelmää, sillä en ole mitenkään selityksen velkaa. Minulle tärkeintä on menestyvä liiketalous ja reilut pelisäännöt ihmisten kohtelussa. Uskon, että menestyvään liiketalouteen tarvitaan myös Venäjää vauhdittajaksi. Toivon menestystä myös Viroon.

- - - -

Blogissani ei ole enää kommentointimahdollisuutta. Jos haluat käydä keskustelua kanssani, löydät puhelinnumeroni ja sähköpostiosoitteeni blogin esittelyn yhteydestä. Keskustelua voi käydä myös kanssani facebookin välityksellä

Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Kotisivut http://personal.inet.fi/business/molari/

Suuriruhtinaskunnan palauttaminen


Suomen poliittisen ja sotilaallisen johdon tulisi aloittaa neuvottelut Venäjän Federaation kanssa Suomen suuriruhtinaskunnan palauttamiseksi. Suomen integroituminen Venäjän Federaatioon suuriruhtinaskuntana olisi 2000-luvun Euroopan keskeisin vakauttava rauhanprosessi. Suomi on halunnut integroitua EU:n valtiona, mutta miksi ei suhdetta ajatella vastaavalla tavalla itään?

Suuriruhtinaskunnan palauttamista tukevat historialliset, kulttuuriset, geopoliittiset, taloudelliset ja sotilaalliset syyt. Kuten tunnettua Suomi oli osa Venäjän keisarikuntaa autonomisena suuriruhtinaskuntana vuodesta 1809. Itsenäistymiseen johtanut suuriruhtinaskunnan aika sisälsi erilaisia kausia. Hitaan kehityksen jälkeen seurasi nopean kasvun aika, kunnes lopussa Venäjä keskittyi valtiollisen integraation vahvistamiseen. Suomen laaja autonomia syntyi tsaarin keskushallinnon heikkouden ja Luoteis-Suomen vähäisen geopoliittisen kiinnostuksen tähden. 1800-luvun maailmassa Pietarin puolustaminen ei tarvinnut sellaisia välimatkoja kuin 2000-luvun maailmassa tarvittaisiin. Emme voi myöskään toivoa, että Venäjän keskushallinto muodostuisi heikoksi, koska heikkous voi provosoida separatismia. Suomen palauttaminen suuriruhtinaskunnaksi ei rakentuisi laajan autonomian varaan, vaan Venäjän hallintoon ja sotilaallisiin järjestelmiin hyvin integroiduksi tasavallaksi. Suomen pääministerien ongelmat tulisivat myös hoidetuksi, kun Vladimir Putin voisi hoitaa myös Suomen suuriruhtinaskunnan pääministerin tehtävät.

Eurooppalainen kehitys tukee suuriruhtinaskunnan palauttamista. Kuten hyvin on tiedettyä, että Euroopassa on esiintynyt voimakkaita tarpeita tuomita kommunismi. Johdonmukaisesti kommunismille annettavalle tuomiolle on asetettava kyseenalaiseksi toveri Leninin ja toveri Stalinin kirjoittama lahja Suomen itsenäisyyden hyväksi. Toisen maailmansodan aikana tuli ilmeiseksi vakava geopoliittinen uhka, kun Suomi asettui Leningradia vihamielisesti uhkaavaksi voimaksi, lopulta myös Hitlerin rinnalla. Sodan jälkeisten rauhanneuvottelujen aikana Molotov olisi halunnut katsoa pitemmälle vanhaan historiaan ja tuleviin geopoliittisiin tarpeisiin sekä vetää Suomen ja Neuvostoliiton rajan Kymijoesta Savonlinnan kautta. Stalinilla oli tarpeeton kiire kilpailla Saksan kukistamisessa, minkä tähden Suomen alueen geo- ja sotilaspoliittinen ratkaisu jäivät myös puutteellisiksi. Rauhanneuvotteluissa Stalin muisti kunnioituksella antamaansa lupausta Suomen itsenäisyyden hyväksi, minkä tähden Suomen alueen geopoliittinen pohdiskelu jäi tarpeettoman myötätunnon varaan. Tämä ratkaisu saattoi kelvata 1900-luvun puolenvälin sotilaallisen kehityksen näkökulmasta, mutta on osoittautunut sittemmin lyhytnäköiseksi sotakoneiden kantomatkojen laajentuessa huomattavasti. Toisen maailmansodan jälkeinen rauhan raja Suomen ja Neuvostoliiton välillä turvasi kuitenkin, ettei Suomesta muodostunut Venäjälle ja Leningradille uhkaa: Paasikiven ja Kekkosen linjan mukaisesti Ystävyyden, Yhteistyön ja Avunannon (YYA) –sopimuksen avulla Suomi sitoutui siihen, että Suomen armeija oli nimenomaisesti puolustusvoimat. YYA:n mukaisesti Suomen piti huolehtia, ettei Suomen aluetta käytetä Neuvostoliittoa vastaan suunnattuun hyökkäykseen.

YYA-sopimuksen murtumisen ja Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden jälkeen Suomesta tulisi Venäjän ydinaseiden kohdemaa (valitettava reaaliteetti). Naton itälaajentumisen uhka pitäisi pysäyttää jotenkin. Toki rauhanomaisin keino olisi, jos Suomi palaisi lähemmäksi YYA-sopimuksen periaatetta itsenäisestä maanpuolustuksessa, jonka mukaisesti mikään valtio ei voi käyttää Suomen aluetta Venäjää vastaan. Itämeren vakaudella ja kehitykselle olisi tärkeää Naton itälaajentumisen vastapainoksi, Venäjän turvallisuudelle, että Venäjän raja kulkisi Pohjanlahdessa ja Torniojoessa. Suomen kuuluminen Natoon loisi 2000 kilometriä kuumaa rajaviivaa Venäjän ja Naton välille: nykyisen sotilasteknologian aikana Murmanskin, Leningradin ja Pihkovan alueet olisivat suuren uhkan alla. Esimerkiksi Iskander (9M72 Iskander) –ohjus kantaa 415 kilometriä. Tuollaisessa tilanteessa reagointi Pietarin ja Murmanskin puolustukseksi jäisi väistämättä kohtuuttoman lyhyeksi, jos Suomi olisi Nato-maa ja Naton itälaajentumisen seurauksena vastaavia ohjuksia asettuisi Venäjän läntisen rajan tuntumaan. Myöskään Suomen Hornet-hävittäjien aseistuksen vaihtaminen puolustuksellisesta hyökkäyskelpoiseksi ei lisää lähialueiden turvallisuutta. Vain ydinpommiin perustuva puolustuksellinen uhka hillitsisi mahdollista hyökkäyksen vaaraa läntisistä Nato-valtioista Pietaria, Murmanskia ja Moskovaa vastaan. Tosiasiassa Venäjällä on otaksuttavasti ensimmäisen periaatteena pikemmin strategisen taloudellisen kumppanuuden rakentaminen: Venäjä haluaa omankin taloutensa kehittämistä. Valitettavasti Naton itälaajentuminen johtaa sellaiseen uhkakuvien varassa rakennettuun politiikkaan, joka ei ole tietenkään Venäjän pyrkimys.

Suomen poliittisen johdon tulisi aloittaa tunnustelut liittymisestä Venäjän Federaatioon suuriruhtinaskuntana. Itse pidän esillä tätä palauttamista kaikissa kohtaamisissa, joissa olen tekemisissä Suomen poliitikkojen tai sotilaiden kanssa.

Liittymällä Venäjään suuriruhtinaskuntana Suomi tulisi osalliseksi suurvaltaa, joka on myös Euroopan nopeimmin kasvava talous. Suomella on vuosisataiset historialliset ja myös väestölliset suhteet nimenomaisesti Venäjään. Mikäli Venäjän raja kulkisi vanhan rajan mukaisesti Pohjanlahdessa ja Torniojoessa – tekemättä ongelmaa Ruotsille – tällöin Itämeren ja Barentsin meren vakaus rauhanmerinä korostuisivat, Naton itälaajentuminen ei muodostaisi ydinsodan tai muun sodan uhkaa. Suomi pääsisi hyötymään voimakkaasti Leningradin alueen ja Pietarin megapolin taloudellisesta, sivistyksellisestä ja kaikkinaisesta painoarvosta. Mikäli Venäjän ja EU:n välillä saadaan viisumivapaus, ei olisi mitään syytä pitää myöskään rajatarkistuksia suuriruhtinaskunnan ja emo-Venäjän välillä. Valtakunnan raja olisi nykyisen Suomen läntinen raja. Suomessa toimi suuriruhtinaskunnan aikana palkka-armeija, kunnes Aleksanteri II vuonna 1878 sääti yleisen asevelvollisuuden: tällöin Suomessa armeijaa johti kenraalikuvernööri. Suomen armeijan tarpeellisuus korostuisi edelleen Naton itälaajentumista torjuvana rauhanarmeijana. Suomen suuriruhtinaskunnassa oli 1800-luvulla käytössä rupla, minkä palauttaminen olisi monestakin syystä aiheellista: euro on ajautunut kriisiin eikä tämän kriisin syvyyttä ole vielä edes nähty kuin häivähdyksen verran. Ei ole ylipäätänsä varmaa, että euro säilyisi edes EU:n alueella valuuttana vuosikymmentä tai kahta. Tämäkin kriisi helpottaa Suomen siirtymistä ruplaan kansallisena valuuttana.

Suomen suuriruhtinaskunnan palautus tulee ymmärtää historiallisena, moraalisena, eettisenä, valtioiden välisenä, ihmisoikeudellisena, esineoikeudellisena, poliittisena, sosiologisena, psykologisena, kansantaloudellisena, liiketaloudellisena, emotionaalisena, teologisena, ihmisyyteen liittyvänä yms. luonnollisena prosessina.


Sotilaallisen, taloudellisen ja poliittisen päätöksenteon kannalta ehkä mielenkiintoisimman näkökulman tarjoaa tarkastelu, millaisia myönteisiä vaikutuksia Euroopan ja Venäjän välisessä integraatiokehityksessä sekä Itämeren rakentumisessa rauhanmereksi seuraisi suuriruhtinaskunnan palautuksen toimiessa katalyyttinä. Suomalaiset hyvin tiedostavat historiansa Venäjän suuriruhtinaskuntana, minkä vuoksi palautus ei aiheuttaisi vakavaa identiteettiongelmaa. Kokonaistilanne maailmassa on sota-ajoista muuttunut radikaalisti, mihin vaikuttaa myös osaltaan taloudellinen integraatio ja aseteknologian voimakas kehittyminen. Suuriruhtinaskunnan kysymys ei enää ole pelkkä nostalginen haave, vaan suuriruhtinaskunnan palauttamiseksi tulee rakentaa monenvälinen luottamukseen perustuva suunnitelma globaali blokkiutuminen ja Naton itälaajentuminen huomioon ottaen. Olen tässä edellä esittänyt erään suunnitelman, joka perustuu historian, luottamuskysymyksen, blokkiutumisen sekä Euroopan ja Venäjän vahvuuksiin ja heikkouksiin. Monitahoisen ongelma-yhtälön aloittaminen edellyttää molemmilta osapuolilta tahtoa. Nykyinen poliittinen keskustelu ei valitettavasti katso juuri seuraavaa vaalikautta kauemmaksi, minkä tähden on jouduttu umpikujaan. Suomen suuriruhtinaskunnan palauttamisesta tulisi puhua arvovaltaisesti ja julkisesti avoimesti, jotta keskustelu herättäisi osapuolet ja muut maat oivaltamaan uuden ajan tarpeet ja uudenlaiset ratkaisut.

Erittäin rakentava aloitus suuriruhtinaskunnan palauttamiselle muodostuu, kun ja jos Eurooppa ja Nato tarjoavat Venäjälle molemminpuoliseen turvallisuuteen ja hyötyyn sekä luottamukseen perustuvaa hanketta: tällöin tämä hanke poistaa vaikeimman psykologisen esteen, luottamuksen puuttumisen, osapuolten väliltä. Niin syntyy vastapainoksi laaja yhteistyöpohja ja poliittinen vakaus pohjoiseen Eurooppaan, Itämeren alueelle sekä Barentsin merelle. Suomen suuriruhtinaskunnan palauttaminen osoittaa suomalaisille ja koko Euroopalle, että tällainen hanke voidaan tehdä yhteiseksi eduksi.

Lähtöhankkeessa Suomi palautuu neuvotteluteitse Haminan rauha rajoille, Ruotsin ja Venäjän välisen rauhansopimuksen rajoille, joka sovittiin 17. syyskuuta 1809 Haminassa. Haminan rauhan rajat eli Suomen palautuminen suuriruhtinaskunnaksi on mitä positiivisin signaali Suomen ja Venäjän eduksi, koska tällöin mitätöityy myös toveri Leninin ja toveri Stalinin tekemät sopimukset Suomen itsenäistymiseksi. Poliittinen asetelma muuttuu täysin uudeksi.

Palautus on monipuolisesti luottamusta herättävä toimenpide. Asenneilmasto muuttuu, kun Suomi ei osana Venäjää luonnollisestikaan tue Venäjä-vihamielisen ja russofobisen rintaman syntyä sen enempää Baltian alueella kuin muuallekaan. Palautus merkitsee, että jotain hyvin merkittävää on tapahtunut Venäjän politiikassa Itämeren turvallisuuden hyväksi. Suuriruhtinaskunnan palautuminen lisää voimakkaasti kansainvälistä rahoitusta ja investointeja alueellemme ja koko Luoteis-Venäjälle. Palautuksesta muodostuu kaiken liiketoiminnan ja muun yhteistoiminnan perusta ja sideaines, mutta palautus antaa myös koko kansantaloudelle elintärkeän taloudellisen kasvuruiskeen ja toimii vahvana kasvuveturina. Paikoitellen lähimarkkinat jopa satakertaistuvat.

Suuriruhtinaskunnan palautus on katalyytti, joka käynnistää energisen positiivisen kehityksen suurimpien yhteisten ongelmien ratkaisemiseksi ja lieventää Nato-konfliktien riskiä Euroopassa. Niin kauan kuin viime sotia edeltäneet ja yhä Suomessa toistuvat ihmisoikeusloukkaukset ja ihmisyyden syvien arvojen loukkaaminen jatkuvat (esim. venäläislasten asema; itsenäistymisen jälkeen kommunistien lasten alistaminen jne), on todellista luottamusta turha yrittää poliittisilla puheilla ja vakuutteluilla hankkia. Tarvitaan aitoja tekoja, mikä syntyy, kun Suomi palautuu Venäjän osaksi suuriruhtinaskunnaksi. Tällöin venäjänkieli palautuu myös virallisen kielen asemaan.

Kommunismiin ja Neuvostoliittoon vihamielisesti suhtautuva oikeisto voi nähdä Suuriruhtinaskunnan selväksi signaaliksi, että rajanmuodostamisessa sanoudutaan yhtä hyvin irti Neuvostoliiton aggressioista ja rikoksista kuin Hitlerin natsihallinnon pyrkimyksistä. Ei ole kenenkään etu jäädä nykyisiin poteroihin, vaan saada aikaan selvitykset ja sovinto ja toteuttaa myönteisesti kehittyvää yhteistyötä uudelta luottamuspohjalta Suomen suuriruhtinaskunnassa osana suurvalta Venäjää. Mikäli suuriruhtinaskunta tuntuu kovalta ratkaisulta, silloin sopii pehmeämmät ratkaisut yhteistyön ja luottamuksen puolesta.


Rohkenen sanoa itsestäni, että kirkkoherra Juha Molari on tervehenkinen isänmaallinen suomalainen mies: en juopottele, en edes pilaa terveyttäni tupakan avulla, urheilen, maksan veroni tunnollisesti kaikista ansioistani sekä teen pyyteetöntä työtä isänmaani ja maamme yritysten hyväksi tukemalla Suomen ja Venäjän välistä kauppaa. Pasifistinen, en lainkaan militaristinen, en tue viholliskuvien rakentelua Venäjää vastaan, vaan tuen rauhaan, ystävyyteen ja yhteistyöhön perustuvaa strategista kumppanuutta.

Haluan korostaa, ettei Jumala ompi Linnamme -virsi ole alkuaan kirjoitettu Venäjää vastaan, mutta valitettavasti tästä on tullut venäläisvihamielinen symboli monien rituaalien avulla. Sitä vastoin Jumala ompi Linnamme ja Maamme -laulu sopisivat hyvin Suuriruhtinaskunnan juhlapäivään 25.3. ja Voitonpäivään 9.5.





Ps.

Kirjoitukseni on herättänyt hiukan tarpeetonta innostusta: ks. http://www.kotimaa24.fi/uutiset/292-tutkija-kirkkoherran-venaejae-ihannointi-ainutlaatuista-papistossa ja http://juhamolari.blogspot.com/2010/09/kirkkoherra-blogissaan-suomi-venajan.html. Tässä alkuperäinen teksti: http://juhamolari.blogspot.com/2010/08/suuriruhtinaskunnan-palauttaminen.html.

”Suuriruhtinaskunnan palauttaminen” on antiteesi sille länteen integroitumista havittelevalle julkiselle puheelle, jota ei aseta riittävästi ongelmalliseksi. EU:n liittovaltiokehityksen tukemisesta ja Nato-jäsenyydestä saatetaan puhua luonnollisina asioina, mutta Venäjän suuriruhtinaskunnaksi liittymisestä mystisyyden tähden vain suurena kohuna. Antiteesin tarkoituksena on ollut myös kyseenalaistaa Karjalan ”palauttajien” kirjoittelu, sillä tässä kirjoituksessani olen käyttänyt identtisiä lauseita ja argumentointitapoja kuin ”Karjalan palauttajat”. Miksi Karjalan palauttajien toimintaa ja puheita pidetään niin luonnollisena, että papit ja piispat voivat olla mukana ilman suurta kohua. Kun ”palauttaminen” liitetään Suuriruhtinaskuntaan, niin antiteesi paljastaa vallitsevan ilmapiirin vääristyneen näkökulman.


Blogissani ei ole enää kommentointimahdollisuutta. Mikäli joku tahtoo käydä keskustelua tai liittyä Suuriruhtinaskunnan palautusta valmistelevaan toimikuntaan, hän voi lähettää sähköpostia omalla nimellään osoitteeseen: juhamolari-ÄT-gmail.com (-ÄT- = @)

- - - -
Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Kotisivut http://personal.inet.fi/business/molari/

torstai 26. elokuuta 2010

Rimma Salonen teki rikosilmoituksen poliisin neuvosta

Kuva Tampereen tiedotustilaisuudesta keväältä 2009

Rimma Salonen (Римма Салонен) oli tänään 26.8.2010 tuomioistuimen määräämässä valvotussa tapaamisessa Porin Ensi- ja turvakodissa poikansa kanssa. Rimma Salosta kiellettiin kuitenkin käyttämästä venäjänkieltä. Rimma on äitinä puhunut poikansa kanssa aina pojan syntymästä alkaen venäjää. Viranomaiset lausuivat nimenomaisesti tapaamisessa, että he keskeyttävät tapaamisen, jos Rimma Salonen käyttää venäjänkieltä. Tuomioistuimen päätöksessä ei ole kuitenkaan mitään mainintaa, millä kielellä tapaamisessa tulisi puhua. Tapaamisessa oli läsnä kaksi valvojaa sekä Ensi- ja turvakodin johtaja.

Nimenomaisesti johtaja kielsi käyttämästä venäjänkieltä. Rimma on myös pyytänyt kirjallista päätöstä siitä, miksi häneltä ja pojalta kielletään venäjänkielen käyttö, mutta viranomaiset ovat kieltäytyneet kirjallisesta päätöksestä ja tulkista. Valvoja soitti Kokemäen perusturvajohtajalle, joka vaati myös, että jos venäjää puhutaan, tapaamiset keskeytetään.

Rimma Salonen kutsui paikalle poliisipartion kello 14:40, koska tuomioistuimen määräämä tapaaminen oli uhattu keskeyttää. Niin tapaaminen sai jatkua, mutta poliisi antoi neuvon tehdä rikosilmoituksen tapaamisen jälkeen. Satakunnan poliisi/Porin tutkintaryhmä 2 on saanut 26.8.2010 asiasta tutkintapyynnön 8390/S/5188/10.

Tämä kuva Rimma Salosen 12.8.2010 tapahtuneesta lapsen valvotusta tapaamisesta, jolloin poliisin läsnäolo huolestutti äitiä ja lasta, mutta 26.8.2010 poliisi opasti Rimmaa oikeuden vaatimiseen tutkinnan avulla



- - - -
Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Kotisivut http://personal.inet.fi/business/molari/

Suomen poliisi ei auta venäläistä eikä venäläismielisiä

Olen saanut kuulla tänään, että Aamulehden sunnuntailiite 25.1.2009 olisi tietänyt kertoa, että minä - Juha Molari - olin joutunut ulkomaisen hakkerin hyökkäyksen kohteeksi!

En ole lukenut juttua, joka oli kirjoitettu minusta jo yli vuosi sitten, mutta äskettäin saamani tiedon mukaan Kai Juvakka olisi kirjoittanut Aamulehdessä 25.1.2009 "kirkkoherran kybersodasta" ja siitä kuinka hänen kotisivuilleen kohdistuva hakkerointi hävisi sen jälkeen, kun Molari oli esittänyt avunpyynnön Venäjän turvallisuuspalvelulle FSB:lle. Edelleen kerrotaan (fantasiaa), että FSB oli saanut selville jo vuonna 2003, että Juha Molari oli Suomen tiedusteluviranomaisten kohde. Varoituksen sanan Molarille olisi välittänyt Georg Paile.

Minua harmittavat tuollaiset villit liioittelut ja vääristelyt!

On totta, että sivustoni oli hakkerin hyökkäyksen kohteena vuonna 2008. Venäläinen hakkeri yritti sijoittaa seksimainoksia ja muuta törkyä, jotta sivustoni olisi turmeltunut. Kirjoitin yleisen kauniin pyynnön blogissani ja joillekin viranomaisille venäjäksi, että hakkerin toiminta tavalla tai toisella lopetettaisiin. Niin myös kävi. En tiedä, oliko näillä asioilla syy-yhteyttä. Minulla ei tietenkään ole mitään suhdetta Venäjän turvallisuuspalveluun FSB. Sellainen ei olisi edes mahdollista huonon kielitaitoni ja vähäisen koulutukseni tähden. Tuollaisessa organisaatiossa tarvitaan älykkäitä ja taitavia ihmisiä. Tuolla kertaa olisi ollut naurettavaa kääntyä Suomen poliisin puoleen, sillä suomalainen poliisi nauraa räkäisesti Venäjä-mielisille ihmisille.

En ymmärrä myöskään Aamulehden väitettä, että vuonna 2003 olisi FSB saanut selville minuun kohdistuvaa suomalaisviranomaisten seurantaa ja Paile olisi heidän puolestaan välittänyt tiedon minulle! Aivan käsittämätön väite! Kunnia jo mainitulle vainajalle: Pailen kanssa olen käynyt monet keskustelut erilaisista asioista, mutta hän ei ole ollut mikään välikäsi minkään instituution ja minun välillä.

George Paile, sosialistisen opiskelijaliiton johtaja ennen Kalevi Kivistöä, Suomessa toimivan Venäjän kaupan johtavan konsultti- ja lakiasiaintoimiston johtaja sekä Vladimir Žirinovskin ystävä, on todella kertonut jo 2001 ja 2002 toistamiseen, että voin pitää varmana Suomen poliisin tarkkailua käräjäoikeuden jälkeen, vaikka Suomen poliisi ei sitä koskaan tunnustaisi tai koskaan pyytäisi käräjäoikeudesta lupaa asialle. Yhtä hyvin hän piti varmana, että hänen puhelintaan seurattiin Suomessa. Tällä ei ole kuitenkaan mitään tekemistä Venäjän tiedustelupalvelun FSB:n kanssa. Mistä ihmeestä suomalaiset keksivät aina FSB:n jokaiseen käänteeseen? Suomalaiseen poliisiin ei voinut kuitenkaan luottaa, kun oli kyse Venäjästä: silloin ei pykälät olleet tarkasti hallussa.

Vuoden 2003 lopulla havaitsin myös hakkeroinnin tietokoneessani, mutta tämän paljasti minulle ystävällinen venäläinen tietoliikennepalvelujen tarjoaja. Annoin hänelle lopulta pienen rahallisen korvauksen, vaikka hän ei sitä pyytänyt. Murtautuminen oli tapahtunut jo tätä ennen onnistuneesti. Venäläinen tietoliikennepalvelujen tarjoaja näytti minulle käytännössä erilaisten koneiden avulla, miten koneestani imuroitiin tiedostoja. Paile oli toki varottanut hakkeroinnin mahdollisuudesta sekä muustakin laittomasta seurannasta, jota suomalaiset voisivat harjoittaa. Nyt oli tulossa myös jo pian hovioikeudenkäynti. Mutta kukaan ei ole sanonut, että tässä takana olisi ollut Suomen tiedusteluviranomaiset! Vielä vähemmän kukaan on sanonut, että Venäjän tiedusteluviranomaisen viestin Paile olisi välittänyt minulle! Laitoin toki silloin asian ilmenemisen jälkeen sähköpostin Suomeen SUPO:lle, jotta minun tiedot voi lukea halvemmalla sanomalehtikirjoituksista, jotka julkaistaan kuukausittain, sillä hakkerointi on kallista. En tietenkään oleta, että mikään viranomainen olisi ollut takana. Ihmettelen, miten monta seikkaa Aamulehti osasi sekoittaa toisiinsa. Tosi elämäni on paljon yksinkertaisempaa!

Nykyään pidän yhdentekevänä, jos sähköpostiani tai tietokoneeni tietoja viranomainen salaa lukisikin. Itse asiassa olen havainnut täysin luotettavasti, että poliisimme seuraa internetissä tapahtuvaa toimintaani. En ole myöskään säikähtänyt, vaikka myös pahatahtoinen yksityistaho lukisi luvattomasti email-postiani. Lopulta olen ymmärtänyt, että niissä ei ole kerrassaan mitään sellaista, mitä en tahtoisi julkisuuteen. Kun vuonna 2008 tuli ilmi kyseinen äkäinen viestini hakkerin hyökkäyksen tähden, silloin muutamat sinisilmäiset suomalaiset moittivat, miksi en kääntynyt poliisin puoleen. Aamulehti teki oman seikkailutarinan vuonna 2009. Siis ihmettelen tänään vielä enemmän, mitä suomalainen poliisi voisi asialle tehdä? Mitä he edes tahtoisivat tehdä, kun olen kuitenkin "liian" Venäjä-mieleinen?

Kerron toisen tapauksen aivan tältä päivältä. Virossa asuva Antti-Pekka Mustonen kirjoitti eräässä suositussa blogikirjoituksessa toistamiseen, mm. 17.6.2010 klo 20:03 #979 minun poikaani vastaan tämä nimeltä mainiten, että poikani vihaisi tshetsheenejä, koska poikani ”on PUOLIKSI venäläinen”. Mustonen käytti poikani etu- ja sukunimeä kirjoittelussaan täysin luvattomasti. Ylipäätänsä Antti-Pekka Mustosella ei ole mitään oikeutta pojastani kirjoitteluun internetissä. Karelia Klubin lehdessä joulukuussa 2008 oli kuva kyseisestä vanhasta miehestä, joka kirjoittaa vihamielisesti pikkupoikaani vastaan. Poikani ei ole ollut edes minkään kansallisen tai kansainvälisen median tai oikeustapauksen kohteena. Hän ei ole julkisen keskustelun teema. 19.6.2010 Antti-Pekka Mustonen vetosi oman sukunsa ”anteeksiantamattomuuteen”, millä perusteella hän julisti poikani nimeltä mainiten ”kuoleman omaksi”. Tässä kuvassa olen peittänyt poikani nimen, jota Antti-Pekka Mustonen on luvattomasti käyttänyt kuoleman toivottamisen yhteydessä.
Tynkä-Karjalan Antin salanimellä tehty uhkaus poikaani vastaan (olen peittänyt poikani nimen tässä kuvassa):

Myös muuta vastaavaa kirjoittelua esiintyi. Itse asiassa äskettäin elokuussa 2010 Mustonen esitti, että hän kääntää eestiksi antifasistien kirjoituksia ”mäkimiehille” (SS-Waffenin natsinuorisolle) olipa lopputulos antifasistien ”kuolemaksi” tai ei.

Itäkeskuksen poliisi ei palvele venäläistä äitiä

En ole kertonut ikävän uhkauksen olemassaolosta koko kesänä vaimolleni, jotta hän ei olisi levoton. Tänään kerroin. Niin äiti reagoi luonnollisella rakkaudella ja voimalla poikansa hyväksi. Hän meni poliisille rikosilmoituksen tekemistä varten. Itäkeskuksen poliisi sanoi ensimmäisellä kertaa, että se ei ota ilmoitusta vastaan, koska poliisi ei ala kirjoittaa mitään:”Mene kotiin ja kirjoita itse tutkintapyyntö!” Terveellä tavalla vihastunut äiti meni ulos ja kirjoitti puhtaalle paperille tutkintapyynnön sekä kokosi muut dokumentit. Sitten hän palasi takaisin poliisille. Nyt Itäkeskuksen konstaapeli sanoi, että ”en halua ottaa mitään paperia vastaan”. Konstaapeli viittasi tällöin minuun, joka olin kauempana pienimmän lapsen kanssa, ja jatkoi, että ”En voi sanoa tässä julki, mitä näistä kaikenlaisista ilmoituksistanne ajattelen, mutta paras unohtaa”. Muistutin konstaapelia tämän sukunimeen viitaten: ”Lienee todella paras, että ette sano ääneen mitä ajattelette, sillä siinä saattaisi mennä virkanne. Minä kyllä muistan teidät, konstaapeli X”.

Venäläisten ja Venäjään myönteisesti suhtautuvien suomalaisten on turha painaa rikosilmoitusnappia, sillä yltiönationalisteja vastaan poliisi ei halua aloittaa tutkimusta:

Konstaapelin mukaan olin jättänyt kaikenlaisia turhia tutkintapyyntöjä, kun asioiden pitäisi vain antaa olla. Olin jättänyt jo noin 6 kuukautta sitten tutkintapyynnön, että Doku Umarovin virallisella terroristisivustolla Kavkaz Center oli suomalaistoimittaja(t) väittänyt minua murhaa suunnittelevaksi kgb-agentiksi. Olin myös vaatinut toisessa yhteydessä, että minua ei saa julkisesti leimata ”pimeää rahaa” ansaitsevaksi taloustoimittajaksi, koska en ansaitse pimeää rahaa. Siksi puhuttelin nyt konstaapelia hänen sukunimellään, että ”se on vakava asia, jos ette ota vastaan rikosilmoitusta”. Tämä ankara kehotus johti siihen, että konstaapeli tuli ulos kopistaan luokseni varsin lähelle. Hän oli samanlainen pikkumies kuin minäkin, vaikka vähän vanhempi. Hän kysyi, mitä me poliisina voimme tehdä. En väistänyt yhtään, katsoin vetelää poliisia silmiin: ”Ei kai ole minun tehtäväni opettaa teitä konstaapeli X, jotta osaatte hoitaa oman työnne. Konstaapeli voi pyytää keskusteluun julkisen herjauksen kirjoittaneen henkilön, puhutella ja tehdä arviot tämänkin jälkeen. Se on poliisin tehtävä. En voi minä eikä voi vaimokaan rikosilmoituksen tekijänä hyväksyä, että joku ukko nimittää poikaamme kuoleman omaksi. Se ei ole yksinkertaisesti luvallista!” Viittasin vielä konstaapeliin hänen omalla nimellään. Tämän jälkeen konstaapeli sulki vastaanottohuoneensa luukun verholla ja katosi. Vaimoni ei lähtenyt pois poliisiasemalta kunnes sai asiasta diaarinumeron, jonka lopulta toimitti toinen konstaapeli jonkin ajan odotuksen jälkeen.

Tällaisten ja vastaavien kokemusten jälkeen olen tullut siihen johtopäätökseen, että tietokoneliikennettäni liikaa häiritsevät henkilöt saavat kyllä – jos saavat - rangaistuksensa, mutta suomalaiseen poliisiin en luota asiassa. Myös monissa muissa asioissa minulle riittää, jos kohtalokas jumalainen sormi koskettaa pahantekijää, mutta suomalaiseen virkavaltaamme en voi luottaa. Poliisilla on aikaa lukea antifasistien blogeja, maaliskuussa 2009 Sanomatalon mielenosoitukseen poliisilla oli resursseja lähettää jopa ratsupoliisit ja huippuvarusteltu iso auto seurantaa varten, mutta puoliksi venäläisen lapsen lupaaminen "kuoleman lapseksi" ei pistä suomalaista poliisia liikkeelle. Suomalaisvetoisen terroristisivuston toiminta ei aiheuta poliisissamme toimintaa, koska vihan kohteena ovat Venäjän valtio ja Venäjään myönteisesti suhtautuvat ihmiset.

Antifasisti ei saa oikeutta nykyisessä Suomessa virkavallan avulla. Venäläisen äidin on myös turha kertoa Suomen poliisille, jos joku yltiönationalisti uhkaa hänen lapsensa henkeä: poliisi suojelee tekemättömyydellään yltiönationalistien vihaa. Tein itse tutkintapyynnön ja käännyin poliisin puoleen, koska olen elänyt unelmaa oikeusvaltiosta, jossa kansalaiset eivät ota itse oikeutta käsiinsä, vaan viranomaiset hoitavat tehtävänsä. Oikeusvaltioperiaatteen toimivuuden tarkoituksena on suojella asioiden järjestäytynyttä käsittelyä.

Ps. muistelen, että juuri tällä hetkellä on joku poliisin imago-kampanja. Ainakin poliisilaitoksen seinällä oli kauniit kuvat.


- - - -
Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Kotisivut http://personal.inet.fi/business/molari/

keskiviikko 25. elokuuta 2010

Suomen ulkopoliittinen suhde Venäjään siirtynyt kylmän pragmaattiseksi ulkoministeri Alexander Stubbin aikana

Virallisesti Suomen Venäjä-politiikan lähtökohtana ovat toimivat kahdenväliset suhteet Venäjän kanssa ja Suomen EU- jäsenyys. Suomen ulkopolitiikan toimijat ovat lähestyneet kuitenkin näitä kahta tekijää hyvin eri tavalla painottaen. Tuloksena on ollut ulkoministeri Alexander Stubbin aikana ailahtelevana ja poukkoilevana ilmenevä Suomen ulkopoliittinen linja. Poliittisten toimijoiden persoonallisuus ja kokemus ovat myös jättäneet jälkensä Suomen ulkopoliittiseen maineeseen. Venäjällä koetaan, että Suomen tasavallan presidentti Tarja Halonen edustaa selkeyttä ja jatkuvuutta Suomen ja Venäjän hyvällä vuoropuhelulle, kun taas ulkoministeri Alexander Stubb ilmentää vaarallista seikkailupolitiikkaa, joka toki annetaan pitkälle anteeksi Stubbin kokemattomuuden ja Suomen yleisen nauttiman luottamuksen johdosta.

Alexander Stubb on virittänyt ulkopoliittista levottomuutta koko ulkoministerikautensa ajan. Hän on ollut jo alusta alkaen ristiriitoja herättävä henkilö, muistettakoon Stubbin puheita, kun Georgia aloitti Etelä-Ossetiassa ja Abhasiassa kansanmurhan, mutta Stubb nimesi 080808-päivän perusteeksi Suomen tarpeelle liittyä Natoon aggressiivista Venäjää vastaan. Tuollainen ilmaisutapa oli ennennäkemätöntä Suomen ulkoministerille, jollei muista sotien aikaa ja välittömästi sotia edeltänyttä kautta. Stubb liittyi suoraan amerikkalaisjohtoiseen informaatiosotaan Venäjää vastaan. Tämän informaatiosodan luonnetta on A.V. Manoilo selvittänyt onnistuneesti tutkimuksessaan: Yhdysvaltojen psykologiset operaatiot Gruusian hyökkäyssodassa Etelä-Ossetiaa ja Abhasia vastaan” (Манойло А.В., Дипломатическая академия МИД РФ: ПСИХОЛОГИЧЕСКИЕ ОПЕРАЦИИ США В ВОЙНЕ ГРУЗИИ ПРОТИВЮЖНОЙ ОСЕТИИ И АБХАЗИИ. Аннотация, 2008). Tutkimustiivistelmä on julkaistu suomeksi kirjassani Venäjästä ilman fobiaa ja russofobiasta, sivulta 358 alkaen.

Alexander Stubbin Venäjä-politiikka väärässä kulmassa

Ulkoministeri Alexander Stubb on teoillaan ja puheillaan pyrkinyt painottaa Suomen EU-jäsenyyttä Venäjä-politiikan lähtökohtana enemmän kuin hänen edeltäjänsä lausuivat. Suomen tasavallan presidentti Tarja Halosen, Suomen pääministerin Matti Vanhasen ja ympäristöministerin Paula Lehtomäen ilmoittaessa myötämielisyyden Nord Stream –kaasuputkelle, ulkoministeri Alexander Stubb reagoi äkäisesti ja moitti ankarasti 2.9.2009 Saksan ja Venäjän ”bilateraalista” sopimusta. Stubbin reaktiota voisi tulkita vihamielisyydeksi presidenttiä, pääministeriä ja ympäristöministeriä vastaan. Stubbin mukaan eurooppalaiselle ”energiaturvallisuudelle” olisi tärkeää pikemmin paneurooppalainen päätöksenteko kuin kunkin valtion ja toimijan tekemät sopimukset Venäjän kanssa. Stubbin moitteet Saksaa ja Venäjää vastaan vaiettiin nopeasti kuoliaaksi arkaluontoisuuden vuoksi, mutta Stubb ei kuitenkaan miehenä muuttunut miksikään. Eurooppa-korostus Venäjä-politiikan hoitamisen mekanismina selittyy vain ennakko-olettamuksella, joka on kielteinen Venäjää vastaan: Suomi tarvitsisi ”Eurooppaa” tueksi Venäjä-politiikan kanssakäymiseen, koska Venäjä on liian iso ja vaarallinen uhka ilman yleiseurooppalaista tukea. Eurooppa-politiikot eivät näe Venäjää mahdollisuutena, jonka hyödystä kukin toimija ja valtio kilpailisivat. Stubbin väärentynyt ennakko-olettamus johtaa menetyksiin Suomen ja Venäjän valtiollisten suhteitten hoidossa.

Äskettäin Alexander Stubb sovitteli sanoja hienostuneesti sen hyväksi, miten Venäjä ja Eurooppa tarvitsevat molemmat toisiaan. ”Oma Venäjä-visioni onkin Euroopan unionin ja Venäjän vahva ja toimiva kumppanuus. Sen taloudellinen perusta, keskinäisriippuvuus, on jo olemassa” (Stubb). Kaikki poliitikot lupaavat tehdä paremman maailman, niin myös ulkoministeri Stubb, jonka Venäjä-politiikka on asettautunut kuitenkin jo lähtökohtaisesti väärään kulmaan. Stubbin lähestymisnäkökulmassa ei ole tähtäyspisteenä suomalaisten etu Suomessa, vaan kuvitteellinen ”eurooppalainen” etu Venäjän uhkan voittamiseksi. Kyseessä on abstraktion ”Euroopan” kautta toteutuva Suomen politiikka: ”EU:n yhtenäinen ja vahva Venäjä-politiikka on Suomen kannalta ensiarvoisen tärkeä. Yksituumainen unioni kykenee vaikuttamaan Venäjään. EU:n jäsenenä Suomi ei voi olla "sillanrakentaja" unionin ja Venäjän välillä. Mutta me voimme - ja meidän pitää - olla aloitteellisia ja rohkeita EU:n Venäjä-politiikan rakentajia. Siten Suomen edut voidaan kestävimmin turvata” (Stubb).

Stubb ei kuitenkaan juurikaan pistä painoa sille, että EU aukeaa moninaisena valtiollisena tilkkutäkkinä, jossa historialliset, taloudelliset, kulttuuriset, poliittiset, maantieteelliset ja monet muut tekijät tekevät kustakin valtiosta ainutlaatuisen suhteessa Venäjään. Yhteinen EU on väistämättä aneeminen toimija, kun toisen valtion intressit eivät suinkaan vastaa Suomen Venäjä-intressejä jne. Keiden joukkoon Suomi myös asemoituisi EU-perheessä: nyt näyttää siltä, että Stubbin aikana Suomi ei ole suinkaan kohottanut asemaansa lähemmäksi EU:n strategisia kumppaneita Venäjän kanssa, kuten isoa Saksaa, vaan pikemmin EU:n lilliputti-rakkikoiria, kuten Viroa. ”EU:n Venäjä-politiikan” asettaminen hyvin hoidetun suomalaisen Venäjä-politiikan tilalle on vain retorinen harhautus suomalaisia äänestäjiä vastaan, jotta nämä eivät tunnistaisi kauhistuttavaa todellisuutta, jossa Suomi on etääntynyt Venäjä-suhteiden hoitamisesta Venäjä-vastaiseen rintamaan.

Kun huhtikuussa 2008 vielä hyvin kokematon Alexander Stubb tapasi Moskovassa virkaveljensä Sergei Lavrovin, Stubb päätti jo heti sanoa ikään kuin Suomea halpahinnalla myyvänä ulkoministerinä, ettei Suomi ole kiinnostunut hoitamaan Venäjä-suhteita, vaan EU:n ja Venäjän suhteet pitäisi modernisoida niin että pääpainoksi muodostuu EU:n ja Venäjän suhteet. Myös Helsingin Sanomat pistivät merkille ulkoministeri Stubbin kokemattomuuden Moskovassa huhtikuussa 2008. Kyseessä ei ole kuitenkaan ilmeisemmin vain Stubbin kokemattomuus, jonka voisi uskoa vaihtuvan kokemukseen vähitellen, vaan paljon vakavampi ongelma: Stubbin jämähtäminen filosofian tohtorin väitöskirjansa luomaan fantasiaan Euroopasta. Stubb kirjoitti väitöskirjansa "Euroopan Unionin joustava yhdentyminen", jota nyt hän toteuttaa turmelemalla Suomen ja Venäjän kahdenvälisiä suhteita.

23.8.2010 Alexander Stubb puhui suurlähettiläspäivillä ja jälleen hän naljaili siitä, miten hän jo vuonna 2008 Georgian sodan varjossa puhui, miten globaalia suurvalta-asemaa tavoittelevat maat Kiina, Venäjä ja Intia janoavat päästä raskaaseen sarjaan. Stubb nosti esille erään suurimmista ulkopoliittisista kömmähdyksistään, mutta antamatta yhtään periksi. Stubbin mukaan näillä valtioilla on kuitenkin ongelmia demokratia- ja ihmisoikeuskäsitysten kanssa. Ulkoministerin mukaan ”kansainvälinen hallintajärjestelmä” on haasteen edessä, kun Kiina, Venäjä ja Intia tahtovat päästä raskaaseen sarjaan.

Alexander Stubb osoitti 23.8.2010 suurlähettiläspäivän puheensa avauslauseessa, ettei hän ei mitenkään hyväksy kritiikkiä, jota hallituksen pääministeri Mari Kiviniemi peräsi, kun pääministeri kasvatti ulkopolitiikkaan käytöstapoja ulkoministeri Alexander Stubbille. Stubbin avaus suurlähettiläspäivillä on tulkittavissa vain uhmakkuudeksi. Stubbin henkilökohtainen psykologia muodostaa uhkan Suomen ulkopolitiikan maineelle.

Alexander Stubbin ilmaisutavan vertaaminen Erkki Tuomiojan, silloisen ulkoministerin, esitelmään humanismin päivillä Helsingissä 29.10.2000 on kiinnostavaa. Tuomioja puhui Suomen ja suomalaisten Venäjä-politiikasta. Tuomioja tuo esille, miten Suomen ja Venäjän suhteisiin on Euroopan integraation myötä tullut kahdenvälisten suhteiden lisäksi myös eurooppalainen ulottuvuus. Tuomioja kommentoi sitä huolta, että jotkut ovat nähneet Suomen keskittyvän Venäjä-suhteissa liikaa Unionin yhteisen politiikan korostamiseen. Hän uskoi, että kyseessä oli kuitenkin suhteellisen lyhyen EU-jäsenyyden aiheuttama näköharha. Sitä vastoin nyt on nähtävissä, että Stubb johdonmukaisena tavoitteena on tuo Unionin yhteisen politiikan korostaminen, joka vielä Tuomiojan aikana kummitteli näköharhana, jota ei haluttu uskoa todeksi. Kummitus on tullut eläväksi Stubbin aikana.


Laatokka-2009 oli vastaus Suomen ulkopolitiikan luomaan luottamuspulaan

Alexander Stubbin toiminta on tuonut epäluottamusta Venäjän ja Suomen välille. Hänen 080808 –lausunto olisi selvä sodan julistus Venäjää vastaan, vaikka tällä kertaa Suomi käy sotaa psykologisesti propagandan välinein. Kun Kokoomus savusti Ilkka Kanervan ulos ulkoministerin tehtävästä tekstiviestikohun avulla 4.4.2008, Stubbia kohtaan esiintyi vielä kovasti luottamusta Suomessa. Venäjällä pidättäydyttiin kaikista negatiivista lausunnoista häntä vastaan. 080808 –lausunto oli kuitenkin käänteentekevä ja paljastava. Venäjän geopoliittinen ja sotilasstrateginen ajattelu joutui uudelleen arvioitavaksi, kun nyt Stubbin luoman luottamuspulan jälkeen tuli mahdolliseksi, että Suomi olisi osa Naton Venäjä-vihamielistä rintamaa. Vuosi myöhemmin – syksyllä 2009 - Venäjän armeija harjoitteli Luoteis-Venäjällä Leningradin sotilaspiirissä ”Laatokka-2009” («Ладога-2009») sitä uhkaa vastaan, joka voisi saapua Suomesta Leningradia vastaan. Nämä sotaharjoitukset olivat suurimmat nyky-Venäjän historiassa. Laatokka-2009 harjoituksiin osallistui noin 30 000 sotilasta, 100 lentokonetta ja helikopteria sekä 20 sota-alusta. Venäjällä tehtiin edellisvuoden aikana huolestuneita päätelmiä Baltian ja Suomen ulko- ja sotilaspoliittisesta asenteiden muutoksista sekä muista syistä, jotta historian suurimmat sotaharjoitukset sijoitettiin nimenomaisesti Murmanskin ja Leningradin alueen turvaksi tälle 2000 km:ä pitkälle matkalle! Puolalainen meppi Tomasz Piotr Poręba teki 14.10.2009 jopa Euroopan parlamentissa kirjallisen kysymyksen Laatokka-2009 –sotaharjoituksesta säikähtäneenä, koska hänen mukaansa ”asiantuntijat” katsoivat yleisesti, ”että Laatokka-2009-harjoitukset valmistelivat mahdollista hyökkäystä Baltian maihin ja Suomeen. Operaatio käsitti kyseisten valtioiden ja Venäjän koko rajalinjan”. Venäjä harjoitteli sitäkin mahdollisuutta, että sen puolustusisku olisi hyvin väkevä, jos Suomen ja Baltian alueelle lähtevistä Nato-joukoista uhattaisiin Venäjän turvallisuutta.

Luoteis-Venäjällä harjoitukset kestivät elokuusta syyskuun lopulle 2009. Harjoituksia johti kenraali Vladimir Boldyrev (Владимир Болдырев). Hän tuli tehtäväänsä elokuussa 2008, kun hänen edeltäjänsä Aleksei Maslov (Алексей Маслов) siirtyi Venäjän edustajaksi Nato-kokouksiin. Boldyrevin mottona on ”kompakti ja liikkuva armeija”. Juuri tätä strategista muutosta armeijan toiminnassa ja hankinnoissa harjoitettiin Laatokka-2009 –sotaharjoituksessa. Leningradin sotilaspiirin kanssa koordinoi osaamista myös maihinnousujoukot, pohjoinen laivasto, ilmavoimat, sisäasiainministeriön luoteisosan joukot ja FSB:n rajavartiojoukot. Kenraalin mukaan suursotaharjoituksen tarkoituksena oli kehittää sotilasviranomaisten toimintaa mahdollisen aseellisen konfliktin neutralisoimiseksi ja kukistaa mahdollisten terroristiryhmien toiminta kyseisellä alueella sekä tällä tavalla varmistaa kansalaisten turvallisuutta. Sotaharjoituksessa käytettiin runsaasti myös erikoiskalustoa: tankkeja, panssaroituja torjunta-ajoneuvot ja tykkejä. Laatokka-2009 –suursotaharjoituksessa toimintakenttä oli noin 2000 km pitkä. Kenraali Boldyrev kertoi lehtihaastatteluissa ennen harjoituksia, että koulutuksen tarkoituksena on kyetä torjua ”lentokoneiden ja helikoptereiden isku” tuolle alueelle.


Harjoitus arvioitiin sittemmin onnistuneeksi. Harjoitukset ulottuivat Barentsin merelle saakka, jossa merisotaharjoitusosuudessa oli mukana mm. 16 sotalaivaa ja 6 ydinaseistettua sukelluslaivaa Pihkovan, Murmanskin ja Leningradin alueen harjoitusten jälkeen todettiin, että vihollinen olisi tuhottu Suomen ja Viron rajojen tuntumassa. Virallisissa lausunnoissa ei kuitenkaan kerrottu, kuka olisi vihollinen, mutta lännestä saapuva vihollinen olisi kärsinyt tappion - nopeammin kuin Napoleon tai Hitler-Ryti -duetto kärsivät tappiot.


Venäjä on havainnut vihamielisten sotilaallisten uhkien lisääntyneen Pihkovan, Murmanskin ja Leningradin alueita vastaan. Kenraaliluutnantti Sergei Skolov (Сергей Скоков) kuvaili Venäjän harjoituksen strategisia ja taktisia tarkoituksia sillä, että vihollinen saattaisi toimia ”hyvin samalla tavalla kuin Yhdysvaltojen asevoimat toimivat sotilasoperaatiossa Irakia vastaan vuonna 2003”. Venäjän sotavoimien harjoittelu muodostuu epäilemättä entistä tärkeämmäksi Luoteis-Venäjän alueella Pohjois-Kaukasian levottomien alueiden ohessa sen tähden, että Naton itälaajentuminen ja Itämeren muuttuminen Naton mereksi aiheuttavat sotilaallisen turvallisuusuhkan Venäjää vastaan. Venäjän sotavoimat valmistautuivat siihen, että vihollinen saattaisi käyttää Suomen lähettyvillä yhdysvaltalaista hyökkäysstrategiaa mm. Leningradin aluetta vastaan. Sellaiseen hyökkäykseen vastaaminen ei onnistu kiinteistä paikoista käsin, vaan tarvitaan eri alueiden ja alojen dynaamista yhteistoimintaa.


Venäjän tiedeakatemian geopoliittisten ongelmien varapuheenjohtaja Vladimir Anohin lausui 20.8.2008 ironisesti haastattelussa, että Viron armeijan laatu on jokseenkin sama kuin Georgian muutamien karkulaisten. Viro voi sekoittaa pikkuasioita, mutta se ei kykene taistelemaan. Hän ihmetteli sitä, että Suomen eduskunnan muutamat henkilöt ovat kovasti ylpeitä tuestaan Virolle.

On uskottavaa, että eversti ja geopolitiikan asiantuntija tietää Viron armeijan vaarattomaksi Venäjän valtion olemassaololle, joten Viron ja Suomen rajalla tapahtuneen Laatokka-2009 –sotaharjoituksen vihollinen on joku muu voima kuin Viron ”armeija”. Venäjä ei pelkää Viroa sotilaallisesti.

Tarja Halonen on luonut vakautta Suomen ja Venäjän ulkopoliittisiin suhteisiin

Vadim Truhachev (Вадим Трухачев) kirjoitti hyvin kunnioittavasti Suomen tasavallan presidentti Tarja Halosesta Pravda-lehteen 17.10.2009. Ilmeisemmin Truhachen ei kirjoittanut vain todellisuuden kuvausta, vaan myös toivekuvan suhteitten kehittämistä varten. Tarja Halosen ulkopoliittinen rooli voisi olla toivottavasti aktiivisempi kuin nykyään, sillä Venäjällä luotetaan Tarja Haloseen toisin kuin Alexander Stubbiin. Nimenomaisesti Truhachev esittää Tarja Halosen Suomen ja Venäjän välisten ulkopoliittisten suhteitten jatkuvuuden ja tasapainon takeeksi, vaikka Suomessa on myös repiviä suuntauksia ulkopolitiikan toimijoiden keskuudessa. Olen kuullut ja havainnut samanlaisia ilmauksia myös muilta Venäjän hallinnon edustajilta, kun olen keskustellut heidän kanssaan Suomen ulkopolitiikasta.

Truhaachev viittasi Suomen ja Venäjän ulkopoliittiseen kanssakäymiseen myös siinä, että Halonen on tavannut vuoden 2009 aikana kolme kertaa Vladimir Putinin ja Dmitri Medvedevin. ”Такое внимание к Финляндии означает, что она стала для нас стратегическим партнёром. Факт для небольшой страны – удивительный. Но если присмотреться к биографии Тарьи Халонен, то становится ясно: этой женщине не раз приходилось делать невозможное".
”Tällainen huomio Suomeen tarkoittaa, että Suomi on tullut strategiseksi kumppaniksi. Tämä on hämmästyttävä fakta, kun kyseessä on pieni maa. Mutta kun tarkastelee Tarja Halosen elämänkertaa, käy selväksi, että tämä nainen on useaan otteeseen tehnyt mahdottomat mahdollisiksi”.

Toimittaja kuvasi seikkaperäisesti Tarja Halosen elämäntarinaa. Yhä uudestaan artikkelissa muistetaan, että Halonen on kyennyt itsenäisiin ja rohkeisiin valintoihin elämänsä aikana. Samanaikaisesti kun Martti Ahtisaari – edellinen presidentti – toimi Kosovossa Venäjän tavoitteita vastaan, Halonen rakensi Suomea Venäjän strategiseksi kumppaniksi. Kun monet Keski- ja Itä-Euroopan maat liittyivät Natoon, Halonen vastusti tuollaista kehitystä. Pravda-lehti toteaa suorasukaisesti, että Halosen kanta oli avain onnistuneiden suhteiden kehittämiseen Venäjän kanssa (И такая её позиция стала залогом для успешного развития сотрудничества с Россией).

Suomen kokemuksista yhteistyöstä Venäjän kanssa voisi olla hyötyä myös EU:ssa, kun tämä rakentaa suhteita Venäjään. Suomelle on tarjolla taloudellista painoarvoa suurempi merkitys EU:n kehittämisessä, koska tasavallan presidentti Tarja Halonen on kyennyt rakentavaan strategiseen kumppanuuteen Venäjän kanssa. Pravda-lehti nosti erityisesti esille Nord Stream –kaasuputken ja Venäjän neuvottelut WTO-sopimuksesta. ”Etelä-Ossetian sodan jälkeen Halonen oli yksi harvoista Euroopan johtajista, joka pidättäytyi kritisoimasta Venäjää. Hän vastusti voimakkaasti pakotteiden määräämistä maatamme vastaan, vaikka sellaista ajatusta oli Baltian maissa, Puolassa, Englannissa, naapurimaassa Ruotsissa ja Suomessakin. Halosen mukaan on mahdotonta toteuttaa pakotteita, koska ’ne johtaisivat noidankehään, josta ei ole ulospääsyä’. Pitkälti hänen ansiostaan Venäjä ja EU ovat välttäneet vakavat yhteenotot”(После войны в Южной Осетии Халонен оказалась одним из немногих лидеров в Европе, воздержавшихся от критики России. Она категорически возражала против введения в отношении нашей страны санкций, с такой идеей выступили страны Прибалтики, Польша, Англия и соседняя с Финляндией Швеция. По мнению Халонен, нельзя идти путём санкций, так как "это ведёт в порочный круг, из которого нет выхода". Во многом благодаря ей Россия и Евросоюз избежали серьёзной конфронтации).

Pravda tietää, että presidentti Halonen on saanut paljon kritiikkiä näiden suhteidensa tähden. Häneltä on kysytty, miksi Venäjä ei kohta hyökkäisi Suomeen, jos Venäjällä on jo sota Kaukasuksella. Eikö Halosen pitäisi etsiä pelastusta Natosta? Juuri tuohon suuntaan ulkoministeri Stubb toimi. Truhachev kirjoittaa ylistäen vastauksen retoriseen kysymykseensä: ”Halonen uskaltaa kuitenkin mennä vastavirtaan jälleen kerran elämässään, puhua suhteiden puolesta eikä hyväksy venäläisvastaisia stereotypioita”. ”Kyky kulkea vastoin virtaa on poliitikon voimavara. Ja Tarja Halonen on toistaiseksi kyennyt. Siksi hän on onnistunut tulla Suomen ensimmäiseksi naispresidentiksi ja rakentaa lähes esimerkilliset suhteet Venäjään” (Способность идти против течения – ценное качество для политика. И Тарья Халонен это многократно доказывала. Потому-то ей и удалось стать первой женщиной-президентом Финляндии и построить практически образцовые отношения с Россией).

Aleksander Tsipko: Venäjä ei elä enää valheellisen liberaalisen romantismin aikaa

Hyvin monella tavalla ansioitunut vaikuttaja, esimerkeiksi 60-luvun Komsomolin keskuskomitean jäsen, Gorbatshovin läheinen avustaja, filosofian tohtori, professori ja Venäjän tiedeakatamien taloustutkimuksen instituutin johtaja, Aleksander Tsipko (Александр Сергеевич Ципко) sanoi vuonna 2007 lehtijutussa, että Putin ”sulki oven liberaalisen romantismin aikakaudelle” (Pravda 26.4.2007). Tsipko on samainen politiikan asiantuntija, joka piti luentoa heinäkuussa 2005 Naši-kokouksessa. EestiPäeväleht 27.2.2009 moitti kovasti Tsipkoa, mikä kertoo toki enemmän sanomalehden heikkoudesta kuin professorista. Tsipko arvioi Putinin puhetta 2007, että 1990-luvulla vallitsi vielä liberaalinen romantismi. Suvereeniutta ei kysytty, Venäjän omaa etua ei suojattu. Turvallisuusongelmat unohdettiin. Vihollisia vastaan ei varustauduttu eikä nähty. Kansainvälisen yhteisön pyydettiin ratkaisemaan Venäjän kaikki ongelmat, sen sijaan että Venäjä ratkaisi itse omat asiansa. Valtio menetti taloudellisen ja sosiaalisen elämänsä. Taloudellisen liberalismin avulla uskottiin ratkaistavan sosiaaliset, moraaliset ja kulttuuriset ongelmat. Tsipko luonnehti kuitenkin Putinin huhtikuista 2007 puhetta nerokkaaksi: Putin piti Venäjää osana Eurooppaa ja eurooppalaista sivilisaatiota, mutta pidätti Venäjällä itsellään kyvyn ratkaista omat ongelmansa. Länsimaiset pyrkimykset rahan avulla sekaantua Venäjän sisäisiin asioihin torjuttiin päättäväisesti. Tsipkon mukaan Putinin sanomana oli, että itsenäisellä maalla on oikeus suojella omaa etuaan ja arvokkuuttaan. Tsipko päätti viestinsä tunteita herättävään vertailuun: Putinin sanoma poikkesi nimenomaisesti Jeltsinin valheellisesta liberaalista romantiikasta. Tsipko on kirjoittanut usein Venäjän suvereenin demokratian kilpailusta kansainvälisillä markkinoilla ja ortodoksisesta perinnöstä. Venäjä on osa Eurooppaa, mutta ei tahdo olla mikään Euroopan sponsori halpana raaka-ainelähteenä.

Kun arvioidaan Venäjän poliittista identiteettiä, tällöin on hyvin ymmärrettävissä, että Alexander Stubbin kaltainen pyrkimys ”eurooppalaiseen interventioon” Venäjää vastaan on tuomittu yhteentörmäyksiin. Stubb tahtoisi kroolata ja myös myös hengittää, vaikka hän ui vähäisillä taidoillaan vastavirtaan suurta koskea. Stubbin hauikset eivät riitä siihen, että hän vaihtaa Venäjän valtiollisen identiteetin vastakkaiseen suuntaan. Yritykset on tuomittu yhteentörmäyksiin.

Münchenissä 10.2.2007 puhui suurvallan presidentti Vladimir Putin

Melkein kolme vuotta sitten (29.12.2007) Pravdan haastattelussa Moskovassa vuonna 1979 kansantaloudesta valmistunut ekonomisti, vuoteen 1985 tieteellistutkimuksellisessa instituutissa (Нау́чно-иссле́довательский институ́т, НИИ) työskennellyt Mihail Leontyev (Михаил Влади́мирович Леонтьев), nyttemmin myös mm. Profil-lehden päätoimittaja, pisti merkille vuodesta 2007, että Venäjä tuli täysin selvästi maailman politiikan näyttämölle eräänä johtavana vaikuttajana. Kun ja jos vuonna 2010 herätetään epäilyä Venäjästä suurvaltana, tällöin täysin asianomaiset epäilijät samentavat sen, mikä oli ilmeistä jo vuonna 2007 julkisissa kommenteissa.

Sanottakoon, että mainittu analyytikko - Leontyev - julistettiin mm. vuonna 2006 Latviassa ja Ukrainassa ei-toivotuksi henkilöksi. Leontyevin mukaan Venäjän kehitys takaisin suurvallaksi ei tapahtunut tässä yhdessä vuodessa, mutta vuosi 2007 oli kyllä merkittävä. Leontyev ennusti vuodelle 2008 Venäjän talousmaantieteellisen integraation jäädyttämistä EU:n kanssa. Tärkeimpinä syinä muuttuvalle politiikalle olisivat Saksan ja Ranskan mahdollinen käytös maailman näyttämöllä. He olivat omaksumassa liian alisteisen asenteen Yhdysvaltojen pyrkimyksiä kohtaan. Leontyevin otaksui, että Lähi-idässä on monta kriisipesäkettä, joita Yhdysvallat provosoi hallitsemattomiin prosesseihin vuonna 2008. Eräs huippukohta Venäjän noususta takaisin suurvallaksi kansainvälisin mittarein oli Venäjän Federaation presidentin Vladimir Putinin puhe Münchenissä 10.2.2007. Tällöin ei puhunut vain omasta mielestään suurvalta tai vain pienen Suomen suhteen aina suurvalta, vaan objektiivisin mittarein kansainvälisessä yhteisössä tunnustettu suurvalta.






Alexander Dugin (Александр Дугин), Geopoliittisen tutkimuslaitoksen johtaja, piti presidentti Putinin puhetta Münchenissä keskeisimpänä tapahtumana vuonna 2007. Puhe muutti mielikuvia geopoliittisesta maailmasta käsin kunkin valtion lopullisia päätöksiä. Aiemmin kaikki olivat tunteneet ja alistuneet siihen, että Yhdysvallat ohjaa yksinapaista maailmaa. Yksinapaisuutta ei asetettu edes kyseenalaiseksi. Putin onnistui keskeyttää hiljaisen alistumisen. Dugin muistutti, että toisaalla vastustajalla on myös paljon kehittyneitä työvälineitä poliittisen tilanteen ohjaamiseksi, esimerkiksi Venäjän sisäisen tasapainon järkyttämiseksi korruptionoituneen eliitin avulla. Dugin otaksui Yhdysvaltojen suhteiden tiivistyvän tämän venäläisen eliitin kanssa. Georgian hyökkäys Abhasiaa ja Etelä-Ossetiaa vastaan ja amerikkalaisten johtama informaatiosota Venäjää vastaan olivat vastahyökkäys, jotta Venäjä heikkenisi eikä voisi säilyttää sitä asemaa suurvaltana, jonka presidentti Putin osoitti puhuessaan Münchenissä 10.2.2007. Suomen ulkoministeri Alexander Stubb osallistui amerikkalaiseen informaatiosotaan Venäjää vastaan ja parhaansa mukaan kutsui Suomen ulkoministeriön tämän sodankäynnin aseeksi.

Stubbin 080808-sekoilu romutti Suomen ulkopoliittisen uskottavuuden

Georgian konfliktista tehdyt intoilut Naton mainostamiseksi olivat Suomessa hyvin vaarallisia.

Pian Georgian hyökkäyksen ja Alexander Stubbin 080808-lausunnon jälkeen Pravda-lehdessä (22.8.2008) eturivin journalisti, Venäjän akatemian geopoliittisten ongelmien («Академия геополитических проблем») varapuheenjohtaja, entinen lentäjä, eversti Vladimir Anohin (Владимир Анохин) arvioi hyvin rajusti Itävallan ja Suomen mahdollista NATO-jäsenyyttä. Jutun otsikko kertoo paljon: НАТО готовит неожиданный "удар" в Европе, ”Nato valmistuu yllättävään iskuun Euroopassa”. Äskettäin olen kysynyt häneltä ja hänen akatemiastaan, että voisinko lähiaikoina tehdä uuden jutun Venäjän ja Suomen geopoliittisista haasteista. Pravdan artikkeli paljastaa, että Suomen ulkopolitiikan luottamuspula alkoi Georgian hyökkäyksen jälkeisestä informaatiosodasta.

Anohin jatkaa otsikon jälkeen kovasti, tietäen nimenomaisen hyvin Suomen ulkoministerin seikkailut informaatiosodassa Venäjää vastaan Georgian hyökkäyksen jälkeen: ”Georgia ja Ukraina eivät ole iso kysymys, mutta sellaiset maat kuin Itävalta ja Suomi ovat”. Ahohinin Pravda-jutussa käytiin läpi Georgian ja Ukrainan Nato-tarpeita, mutta viitattiin lopulta tärkeimpään: Euroopan kohtalo ratkeaa Itävallan ja Suomen kohdalla. Euroopan Nato-maat eivät ole yhtenäiset. Natolla on monia sisäisiä ongelmia, mutta nykyinen kriisi saattaa jopa yhtenäistää Natoa. Kreikka ja Kypros ovat Venäjälle sympaattisia valtioita, vaikkakin mahdollisia Troijan hevosia. Iso joukko Nato-valtioista tukee strategista kumppanuutta. Sitten on maita, joita luonnehtii ”käytännöllinen kumppanuus”: nämä maat ovat Itävalta, Belgia, Bulgaria, Suomi, Unkari, Luxemburg, Malta, Portugali, Slovenia ja Slovakia. Näillä on lähinnä merkittävää liikekumppanuutta Venäjän kanssa (Австрия, Бельгия, Болгария, Финляндия, Венгрия, Люксембург, Мальта, Португалия, Словения и Словакия - это «дружественно прагматичные» страны, готовые вести бизнес с Россией). Suomen suhteet on tässä tapauksessa pudotettu viileämmälle tasolle kuin mitä Ranska, Saksa, Italia ja Espanja harjoittavat Moskovan kanssa. Kylmät pragmaatikot ovat kuitenkin Tšekin tasavalta, Tanska, Viro, Unkari, Latvia, Alankomaat, Romania, Ruotsi ja Iso- Britannia. Näillä on Venäjän kanssa liiketoimintaa, mutta nämä kritisoivat varsin vapaasti Kremliä eivätkä juuri anna myönnytyksiä. Puola ja Liettua ovat jo joutuneet taistelijoiksi ”kylmän sodan” puolelle («Холодные прагматики» - это Чехия, Дания, Эстония, Ирландия, Латвия, Нидерланды, Румыния, Швеция и Великобритания, которые ведут с Россией бизнес, но способны критиковать Кремль и не идти на большие уступки. А Польша и Литва – это «бойцы «холодной войны».).

Valtioluettelon jälkeen alkoi Pravda-lehdessä venäläinen ryöpytys Itävallan ja Suomen Natointressejä vastaan. ”Ensimmäisen Nato-jäsenyys tuhoaa eurooppalaisen puolueettomuuskäsitteen ja toisen avulla NATO rakentaa 1300 kilometrin linjan Venäjän rajalle” (Первая может разрушить понятие европейского нейтралитета, вторая выведет НАТО на границы России протяженностью 1300 километров). Suomi-analyysissa viitataan sekä Risto Penttilään että kenraali Hägglundiin sekä kerrataan lyhyesti Suomen lähentyminen Naton kanssa. Venäläinen sanonta päättää uhkakuvan esittelyn kiväärin laukaukseen:
Kysymys on ajasta. Ensimmäisessä näytöksessä kivääri on seinällä. Viidennessä näytöksessä on välttämättä jo laukaus” (Вопрос времени. Если ружьё висит на сцене в первом акте, то оно обязательно выстрелит в пятом).

Tätä everstin ja Venäjän akatemian geopoliittisten ongelmien varapuheenjohtajan kirjoitusta ei siteerattu suomalaisessa mediassa lainkaan, vaikka siinä arvioitiin suoraan suomalaisia poliitikkoja ja Suomen mahdollista Nato-jäsenyyttä. Vain blogissani ja kirjassani on everstin lausunto havaittu. Suomalaisten toimittajien ja poliitikkojen hiljaisuudessa voi olla kyse Venäjä-osaamisen puutteesta tai ohjelmallisesta vähättelystä, jotta venäläiset näkökulmat eivät tulisi paremmin suomalaisten tietoon. Kyseessä on kuitenkin arvovaltaisen akatemian varapuheenjohtaja, korkea sotilashenkilö, vaikka ei olekaan kenraali. Tämän geopoliittisen strategisen muutoksen voi nähdä vuotta myöhemmin, kun Venäjä järjesti historiansa suurimmat sotaharjoitukset Suomen rajan tuntumassa. Suomen ulkoministeri oli ajanut Suomen luottamuspulaan sen suurimmassa ja tärkeimmässä tehtävässä: sotilaallisissa kysymyksissä ei enää luoteta Suomeen. Ulkoministeri Stubbin "eurooppalainen Venäjä-politiikka" ei ole Ranskan, Saksan, Italian ja Espanjan linjalla strategisen kumppanuuden rakentamista Venäjän kanssa, vaan Stubbin alkuaikojen "käytännöllisen kumppanuuden" tasolta ilmeisemmin jo tipahtanut "kylmän pragmaattisiksi", jossa Suomen seurana ovat mm. Tanska, Viro, Unkari, Latvia, Alankomaat, Romania, Ruotsi ja Iso-Britannia. Suomen imagossa on tapahtunut negatiivinen siirtymä. Anohin ei ole vielä kommentoinut itse, onko tätä siirtymää havaittavissa Stubbin ulkoministerikauden ajalta.

Helmikuun 6. päivä 2010 Anohin kommentoi Venäjän hyväksyttyä sotilasdoktriinia (Утверждена Военная доктрина ; «Актуальные комментарии»). Ydinpelote vuoteen 2020 lähtee siitä, että Venäjä voi käytä ydinaseita, jos joku taho tai valtio uhkaa Venäjän olemassaoloa. Vladimir Anohin kommentoi sotilasdoktriinin päivitystä, että ”uusi oppi on varma askel eteenpäin. - - - Tämän asiakirjan hyväksyminen on kylmä suihku Itä-Euroopan maille, jotka yrittävät saada ohjuksia”. Anohin muistuttaa, että amerikkalaiset tahtoisivat vähentää Venäjän ydinvahvuuksia, minkä tähden venäläisten täytyy ymmärtää, että Venäjää ympäröi useita ydinasevaltioita: Iso-Britannia, Israel, Intia, Pakistan, Kiina jne. Suomi päättänyt äskettäin lisätä Hornet-hävittäjien toimintakykyä puolustuksellisesta aseistuksesta hyökkäysaseitukseen, mikä varmasti pistetään myös merkille Venäjällä, kun arvioidaan geopoliitiikkaa ja sotilasdoktriinia. Suomesta tulee ydinaseen mahdollinen kohdemaa Nato-jäsenyyden myötä.


Anohin kirjoitti joitakin aikoja sitten kriittisen arvion Pro Kareliaa ja Suur-Suomi –henkistä liikehdintää vastaan, jota hän oli nähnyt Suomessa. Hän ilmaisi syvän huolestuneisuutensa, että vallitseva ”suursuomalainen” kampanja tukee samanlaisten saatavien vaatimista kuin Puola, Romania ja Baltian maat esittävät sekä lisäksi provosoi ongelmia Nord Stream –kaasuputken rakentamista vastaan. Jostakin kautta myös Venäjän tiedeakatemian geopolitiikan laitokselle oli tullut tieto Suomessa toimivasta vihamielisestä Pro Karelia järjestöstä ja sen tavoitteista. Anohin kertaa myös Pro Karelia järjestön vaatimuksia siitä, että Venäjän pitäisi vaatimusten mukaan korvata mm. miljardeja euroja Venäjälle omaisuudesta ja kiinteistöstä sekä palauttaa nykyisellä vaihtokurssilla Suomen maksamat sotakorvaukset Neuvostoliitolle. Nationalistien laskelmien mukaan tämä ei olisi 4000 miljoonaa euroa, vaan 30 miljardia euroa, kun Suomen vuosibudjettikin on vain hiukan suurempi. Anohin arvioi kirjoituksessa kriittisesti Kansallisen Kokoomuksen Nato-politiikkaa ja puolustusministeri Jyri Häkämiehen ”Venäjä, Venäjä, Venäjä” –lausuntoa sekä muistuttaa siitä, että Suomi oli Saksan liittolainen – lopulta enemmän kuin vain uskollinen liittolainen. Eversti ja tutkija muistuttaa kansainvälisesti sovituista rajasopimuksista. Hänen mukaansa tulokset eivät ole hyväksi suomalaisille, jos historia tahtoo kaivaa vielä syvemmälle esimerkiksi muistaen, että vuonna 1714 koko Suomi oli Venäjän käsissä. Aleksanteri I ilmoitti kesäkuussa 1808, että hän lupasi Suomelle perustuslait, joten hän piti lupauksensa. Anohin muistuttaa hyvästä syystä siitä, keiden avulla Suomi itsenäistyi. Suomen poliitikkojen pitäisi muistaa ”sata kertaa” ennen kuin puhuvat Venäjästä uhkana, jota varten tarvitaan Nato-pelastajaa. Asiakirjan teksti Suomen itsenäisyyden hyväksi annettiin 18 (31) joulukuuta 1917:
«В ответ на обращение финляндского правительства о признании независимости Финляндской Республики Совет Народных Комиссаров, в полном согласии с принципами права наций на самоопределение, постановляет:
Войти в Центральный Исполнительный Комитет с предложением:
а) признать государственную независимость Финляндской Республики и
б) организовать, по соглашению с финляндским правительством, особую комиссию из представителей обеих сторон для разработки тех практических мероприятий, которые вытекают из отделения Финляндии от России.
Председатель Совета Народных Комиссаров
В.Ульянов (Ленин).
Народные комиссары: И.Штейнберг. Карелин. Сталин.
Управляющий делами Совета Народных Комиссаров
Бонч-Бруевич».



Suomen Venäjä-politiikan kipupisteet Alexander Stubbin ja Kokoomuksen aikakaudella (kooste)

Suomi on asettanut itselleen merkittävät haasteet ulkopoliittisten suhteiden onnistumiselle suhteessa suurvalta Venäjään. Suomen ulkoministeriön rakentama luottamuspula on syntynyt erityisen viiden eri kipupisteen tähden. Suomen ja Venäjän suhteille muodostuu haasteita ainakin seuraavien kysymysten äärellä, joita myös ulkoministeri Alexander Stubb on koskettanut uhkia pahentavalla tavalla:
(1) Laajenevat EU ja Nato / kansallistuntoinen ja taloudellisesti jaloilleen nousut Venäjä
(2) Suomen venäläisväestön ihmisoikeustilanne ja Venäjään myönteisesti suhtautuvien kansalaisliikkeiden kiristynyt asema Suomessa (ja Baltiassa)
(3) EU:n ja Venäjän positiivisesta keskinäisestä energiariippuvuudesta siirtyminen Lännen johtamaan politiikkaan, yritykseen rakentaa ”yhteinen eurooppalainen energiapolitiikka”, jota leimaa kasvava energia-aggressiivisuus suhteessa Venäjään ja tahto estää strategisten molemminpuolisten suhteiden syntyminen: tällöin Venäjä oli alistettu pelkäksi raaka-ainetuottajaksi, mistä kiitokseksi Venäjä saisi länsimaisia ”hampurilaisia” high tech –kumppanuuden sijasta.
(4) EU-Venäjä –suhde voivat joutua ongelmalliseksi paikallisten russofobisten intressien tähden (Baltian maat, Kosovo, venäläisvähemmistöt Suomessa)
(5) EU ja Venäjä globaaleina toimijoina voivat löytää yhteistyötä tai vastakkainasettelua ? Esimerkiksi Georgian aggressioiden hillintä, Lähi-itä, YK ja terrorismin vastainen taistelu.

- - - -
Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Kotisivut http://personal.inet.fi/business/molari/

maanantai 23. elokuuta 2010

Tekemässä parempia Venäjä-suhteita, erilaisia kuin ulkoministerimme Stubb

Kävin Venäjän tiede- ja kulttuurikeskuksessa (VTTK; Российский центр науки и культуры [РЦНК] в Хельсинки), jossa sain keskustella mm. keskuksen johtajan kanssa. Puhuimme mm. suomalaisesta mediasta ja julkisesta ilmapiiristä sekä keskuksen palveluista ja laadukkaasta ohjelmasta. Tiede- ja kulttuurikeskuksen johtaja muisti kertoa hyvistä suhteista Suomen tasavallan presidenttiin Tarja Haloseen. Kertasimme myös keskuksen pitkää historiaa. Kirjoitan syyskuussa ilmestyvään Venäjän kauppatie –lehteen artikkelin Venäjän tiede- ja kulttuurikeskuksesta. Havaitsin, että keskuksen ala-aulassa oli lehtemme jakeluteline. Lehteä oli myös mm. johtajan työhuoneessa. Ilmeisesti vaatimattoman, syvästi nöyrän kyläpapin nimi ja joku artikkeli oli jo etukäteen tullut keskuksen tietoon. Hyvin ystävällisen palvelun sain, mutta se kuuluukin tämän tason instituutioiden käytöstapoihin. Olin hyvin otettu siitä vieraanvaraisuudesta, lempeydestä ja inhimillisyydestä, jota kohtasin aina ala-aulan vahtimestarista alkaen aina johtoportaaseen saakka. He osaavat käytöstavat. Koin myös iloa, että löysimme yllättäviä tuttuja: poikani jalkapalloseuran valmentaja oli hyvin tuttu VTTK:n johtajalle yms.

Sovin myös kahdesta oppitunnista venäjän opintoja varten kullekin viikolle. Johtajan mukaan minun olisi sopinut mennä korkeamman vaikeusasteen keskustelukurssille, mutta ilmoittauduin kuitenkin keskitason kurssille, koska keskitason kurssia varten näyttäisi olevan opettaja maanantaille ja tiistaille, jolloin löydän syksyn aikana paremmin aikaa kuin keskiviikolle ja torstaille. Itse tiede- ja kulttuurikeskuksen johtaja avusti, että sain tutustua kielen opettajiin. He miettivät opettajien kesken tarkemmin aikatauluja myöhemmin. Rohkenen suositella, että nämä venäjänkielen kurssit ovat hyvin korkeatasoisia. Niissä opettajina ovat myös aidosti venäjää äidinkielenään puhuvat henkilöt. Kerroin myös terveiset perustetusta Suomi-Kaukasia –ystävyysseurasta ja jätin perustamisen yhteydessä laaditut ystävyysseuran säännöt.

Venäjän tiede- ja kulttuurikeskus järjestää erittäin korkeatasoista ohjelmaa tieteen ja kulttuurin monilta eri aloilta. Torstaina 26.8. klo 17:30 alkaa 20 kuuluisan venäläisen taiteilijan näyttely Toisen maailman sodan tunnelmista (Выставка живописи 20 известных художников из Санкт-Петербурга, ветеранов Второй Мировой войны). Näyttely liittyy luontevasti juhlavuoteen, kun kunnioitamme Voitonpäivän 65. juhlavuotta. Epäilemättä käyn näyttelyssä.

Keskiviikkona 25.8. klo 14-17:30 osallistun ulkoasiainministeriömme avoimeen kansalaistapahtumaan Helsingin Katajanokalla. Täytyyhän sitä käydä katsomassa, millainen stressi on ulkoministeri Alexander Stubbilla, sillä olen tavallisena kyläpappina kuullut huhuja, että paikalle olisi saapumassa myös antifasisteja. Kuka tietää, vaikka joku toisi paikalle teräsnuoret kertomaan Stubbille näkemyksen tämän harjoittamasta ulkopolitiikasta. Miten Stubb hillitsisi omantuntonsa ahdistuksen, jos paikalle hänen silmiensä alle sattuisi Rimma Salonen. Miten triathlon-mies Stubbin kapeilta poskilta tippuisi hiki, jos hänen silmiensä alla vaanisi Johan Bäckmanin tarkkaavainen katse. Kuuluuko Stubbin sanojen tasapainoilusta, että pääministeri Mari Kiviniemi peräsi ulkopolitiikkaan käytöstapoja ulkoministeri Alexander Stubbilta. Mitä kaikkea tapahtuneekin, uteliaisuuteni on suuri myös sen tähden, että teen tästäkin tapahtumasta lehtijutun Venäjän kauppatie –lehteen. Täytyy ottaa valokuvakamera ja videokamera mukaan. Ehkä jotain jää myös blogissa kerrottavaksi. Ulkoministeriön esittäytymistiedotteesta pistin merkille yhden kiehtovan muutoksen perinteiseen tylsään ohjelmaan. Toimittaja Jarmo Mäkelä on ollut vuodesta toiseen juontamassa Venäjästä käytäviä keskusteluja, mutta nyt hän ei ole enää tehtävissä. Haastattelijaksi on vaihdettu lehdistöneuvos Vesa Kekäle. Jarmo Mäkelää muistan ikävällä, koska hän viritti tarpeettomia likaisia kysymyksiä ja epäluuloa Pavel Astahovin, Johan Bäckmanin ja meikäläisen kyläpapin nimet mainiten äskettäin Maaseudun tulevaisuus –sanomalehden ja Ylen jutussa, jonka virolainen Postimees käänsi myös eestin kielelle. Nyt maineeltaan ristiriitainen Jarmo Mäkelä ei juonna UM:n kansalaistapahtuman keskustelua.

Korjaus ja täydennys 25.8.2010:

Ennakkoilmoituksesta poiketen en mene tänään sittenkään ulkoministeriön yleisötilaisuuteen, vaan jätän UM:n vesisateen pieksämäksi. En myöskään kirjoita artikkelia tapahtumasta. Koin tärkeämmäksi pojan noutamisen koulusta, mikä sattuu samaan aikaan.

Mitä tulee UM:n esiintyjiin, minulla ei ole mitään sanottavaa Paavo Väyrystä vastaan. Sitä vastoin ulkoministeri Alexander Stubb on imagon rakentajien ja valokuvaajien kanssa esiintynyt mannekiinin tavoin, kun on tahtonut esitellä ulkopoliittisia saavutuksiaan. Silloin tiimi on keksinyt kertoa hänen kyvystään oppia hengittää kroolauksen aikana. Stubb on käynyt moninaisiin "valokuvauksellisiin" asentoihin lehtikuvia varten. Siksi olen arvioinut Stubbia niillä mittareilla, joiden alaisuuteen hän on asettanut itsensä. Ulkopoliittisesti Stubb on mitätön nolla, Suomen ulkopoliittinen asema on heikentynyt merkittävästi Stubbin aikakaudella, joten valokuvauksellisesti hänen on täytynyt rakentaa itselleen energistä imagoa. Reaalipolitiikan ja diplomatian tilalle Stubb on asettanut suomalaiselle yleisölle tarjotut mainoskuvat nuorekkaasta ulkoministeristä, joka on yhdellä kertaa pyörän päällä, toisella kroolaamassa, kolmannella hän juoksee, ja neljännellä hän poseeraa reippaasti valokuvaajalle jopa vaatteet päällä.




Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Kotisivut http://personal.inet.fi/business/molari/

sunnuntai 22. elokuuta 2010

В.В.Путин в межрегиональной конференции партии «Единая Россия» на тему «Стратегия социально-экономического развития Северного Кавказа до 2020 года

См. также: видео http://premier.gov.ru/events/news/11301/video.html

Фото: http://premier.gov.ru/events/news/11301/photolents.html


См./Katso: Suomi-Kaukasia -ystävyysseura
http://suomikaukasia.blogspot.com/2010/08/2020-2010-2012.html


_ _ _ _ _

Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Kotisivut http://personal.inet.fi/business/molari/

Suomen Venäjä-vihamielinen ulkopolitiikka tiukasti arvioitavana. Kalle J. Miettinen puhelinhaastattelussa

Kalle J. Miettinen kertoo puhelimessa, miksi antifasisteja tarvitaan ja millaisia ovat Jyrki Katainen, Kokoomus, Kavkaz Center ja Karjalan ”palauttajat”. Kalle J. Miettinen arvioi voimakkaasti myös yhtä hyvin Laarin ja Ilveksen kuin myös Heidi Hautalan ja Jukka Mallisen näkemyksiä.



Haastattelu tehty 22.8.2010 Venäjän lipun päivänä (День Государственного флага Российской Федерации)

Pääministeri Mari Kiviniemi perää ulkopolitiikkaan käytöstapoja ulkoministeri Alexander Stubbilta

Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Kotisivut http://personal.inet.fi/business/molari/

lauantai 21. elokuuta 2010

SUPO ansaitsi Pohjois-Afrikassa matka- ja hotellikulunsa

Tänään on uutisissa kerrottu, että Suomen suojelupoliisi SUPO on saanut vastinetta Pohjois-Afrikkaan tekemilleen matkoille. Noilta alueilta on pyrkinyt Suomeen ihmisiä monilla eri keinoilla, jotkut avioliiton ja jotkut työn avulla ja jotkut muutoin. Aina asiapaperitkaan eivät ole todet. Pahimmissa tapauksissa pyrkijöillä on terroristiyhteyksiä. SUPO:n ilmoitusta ei ole syytä epäillä. Tuollaisia äärimmäishenkisiä taisteluun valmiita ihmisiä on pyrkimässä Suomeen. Tämä ei tarkoita, että nämä mahdollisesti löydetyt henkilöt olisivat olleet rajan yli astelevia maastopukuisia pommimiehiä. Terroristit osaavat myös kätkeä itsensä siistiin ulkoasuun.

SUPO:n ilmoitus tulee hyvin sopivaan aikaan, sillä juuri naapureissamme Norjassa ja Ruotsissa oli löydetty terroristiverkostot. SUPO kertoo nyt, että Afrikan matkan jälkeen Suomen kansa saa nukkua Ruususen unta rauhassa ja turvassa niin kuin SUPO:n tiedotusstrategia on ilmeisemmin. Olen kuullut kuitenkin epäileviä kysymyksiä siitä, olisiko SUPO:n kampa kuitenkin aika hatara. Olen kuullut epäilyä siitä, etteivät suinkaan kaikki epäilyttävät ja vaaralliset tyypit olisi vasta ja vain yrittämässä Suomeen, vaan että Suomeen on jo päässyt henkilöitä, joita olisi syytä seurata hyvin tarkasti. Sinänsä hyvä, että uusien uhkien saapumista on saatu vähennettyä SUPO:n Afrikan matkalla.

Suojelupoliisin päällikkö Ilkka Salmi sanoi tänään 21.8.2010 YLE Uutisille, että Supo oli estänyt usean ei-toivotun henkilön maahantulon. Kyse olisi kourallisesta tapauksia. SUPO:n ilmoitus onnistuneesta toimestaan estää terroristiyhteyksiä pitävien henkilöiden maahantulo Suomeen sattuu surullisen sopivasti vain muutama viikko sen jälkeen, kun Venäjän Federaation presidentti Dmitri Medvedev muistutti Suomessa majailevista Kaukasian ”pakolaisista” yms., joilla on terroristiyhteyksiä. En muista yhtään julkista lausuntoa, jonka SUPO olisi lausunut mainitusta asiasta Medvedevin vierailun jälkeen. Nimettömänä pysyvältä Suomessa toimivalta viranomaiselta kesällä 2010 saamani tiedon mukaan poliisi on kuitenkin selvittänyt ja todennut Suomessa hyvin selvästi, että ainakin joillakin näistä Kaukasian alueelta Suomeen saapuneilla ja täällä oleskeluluvan saaneella henkilöllä on ollut tiedetyt terroristiyhteydet. Herää ilkeä kysymys siitä, että puhdistiko SUPO kilpeään kääntämällä huomion toisaalle Suomea kohtaavaan uhkaan, jonka he onnistuivat nyt hataralla kammallaan estää. En olen vakuuttunut SUPO:n ammattitaidosta enkä vilpittömyydestä siinä, mitä tulee heidän tämän päivän lehdistötiedotteeseen. Toki tiedotus oli aiheellinen saadun lisärahoituksenkin tähden: tuloksia pitää kertoa juuri rahoituksen saamisen jälkeen. Uhkista pitää kertoa puolestaan vähän aiemmin, kun rahoituksen tarpeellisuutta vasta pohditaan.

En väitä, että Afrikka-matkat olisivat syntyneet vasta Medvedevin vierailun jälkeen julkisuuskuvan kohottamiseksi. Muistamme kai hyvin, että Supo haki jo syksyllä 2009 eduskunnalta 1,7 miljoonaa euroa 15-20 työntekijän palkkaamiseen mainittuun Afrikka-operaatioon. Hallitus myönsi Supolle terrorismin torjuntaan myös aivan äskettäin 850 000 euroa vuodeksi 2011. Pidän noita toimia ihan perusteltuna. Nämä uhkatekijät ovat liittyneet myös mm. Al-Qaidan verkostojen torjumiseen Suomessa. En ole sanallakaan keskustellut poliisin enkä Suojelupoliisin kanssa siitä, että mainittua Al-Qaida -terroristijärjestöä fanaattisesti suosivan tyypin sivustolla on Lähi-Idän alueella kuvailtu mm. allekirjoittanutta vaarallisten "leimasanojen" avulla, loppulauseena on ollut kehotus puhdistaa saastainen veri verenvuodatuksella. Perusteksti on ollut lainausta Kavkaz Centerin tekstistä. En ole keskustellut poliisin kanssa, koska poliisi ei ole kiinnostunut kotimaan oloista. Osaaminen riittää paremmin Afrikan matkustamiseen kuin poliittisesti arkaluontoiseen Kaukasian emiirikunnan sidoksiin. Tällä perusteella voisi epäillä, että SUPO:n mielenkiinnon kohteeseen, tiedotuspolitiikkaan ja työkuvaan kuuluukin pikemmin rahoitusta varten terroristiuhkien torjunta ja sen mukainen viestintä kuin kansalaisten turvallisuus.

Terrorismi-tarinan kerronnassa on tietyt johdonmukaiset erikoisuudet SUPO:n tiedotuksessa. Nämä erikoisuudet häiritsevät minua:
(1) Pienen SUPO:n suuri tehokkuus on estänyt terroristien uhkan jo ennen kuin he olisivat saapuneet Suomeen ikään kuin Suomi saisi nukkua yönsä rauhassa;
(2) Pieni SUPO vaikenee julkisesti Kaukasian emiirikunnan hyväksi toimivista jihadilaisista soluista, vaikka tietää hyvin henkilöitä, jotka ovat innolla lähdössä taistelemaan ja jotka ovat saapuneet noilta alueilta luvallisesti tai luvattomasti Suomeen. Saapuneilla on myös todetut terroristikontaktit. Heillä on kuitenkin myös suomalaiset kontaktit mediaan ja poliittisiin vaikuttajiin. Näistä Kaukasian emiirikunnan terroristeista SUPO ei puhu, vaan vaientanee jopa median, jotta suomalainen media ei säikyttäisi terroristeja piiloon tai liikkeelle ja jotta suomalaiset eivät näkisi kesken Ruususen unta painajaisia.

SUPO:n Suomea varten harjoittama tiedotusstrategia on yksinkertainen: Pää tyynyyn, silmät kiinni ja unta, jotta pahan maailman todellisuus vaihtuu unien ihanuuteen. Paha on vain ja vain rajojen ulkopuolella.

Ps. kaikesta huolimatta olen nukkunut koko kevään ja kesän 2010 erityisen sikeästi enkä nähnyt mitään pahoja uniakaan.

Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Kotisivut http://personal.inet.fi/business/molari/