tiistai 31. toukokuuta 2011

Pauli Saarinen kirjoittaa roskaa Venäjän kansalaisuuden saamisesta

Eläkeläinen Pauli Saarinen jatkaa vihatoimintaa Venäjän valtiota ja Venäjän kansalaisia Rimma ja Anton Salosta vastaan uudessa blogissaan. Hän myös välittää erheellistä tietoa siitä, miten lapselle annetaan Venäjän kansalaisuus. Todellisuudessa Venäjän laki tuntee kaksoiskansalaisuuden: voimassa oleva Venäjän laki on säädetty vuotta ennen kuin Suomen laki kaksoiskansalaisuudesta. Kun Suomessa syntynyt tyttö tai poika saa toisen maan kansalaisuuden, esimerkiksi Venäjän, tällöin ei luonnollisesti Suomen viranomaisilla ole asiassa mitään sananvaltaa eikä edes toinen kansalaisuus tule Suomen viranomaistietoihin. Suomessa näkyy toinen kansalaisuus vain silloin, kun toisen maan kansalainen hakee rinnalle myös Suomen kansalaisuutta luopumatta entisestä kansalaisuudesta.

Minä kirjoitin joulukuussa 2009 byrokratian vaatimuksista, kun Suomessa syntynyttä lasta halutaan rekisteröidä Venäjällä. En siis kirjoita Venäjän kansalaisuuden hakemisesta.

Byrokratia vie tavattomasti aikaa Venäjällä. Yhtä viranomaista varten piti kääntää kaikkiaan 40 asiapaperia suomesta venäjäksi asianmukaisin leimoin lapsen rekisteröintiin liittyvissä asioissa, miliisi ei sitä vastoin tarvinnut passistakaan käännöstä vaan oli loukkaantunut sellaisen olemassaolosta, mutta kolmannelle viranomaiselle eivät kelvanneet Suomessa tehdyt 40 virallisen kääntäjän käännöstä joissa oli Venäjän suurlähetystön vahvistukset, sillä tuo viranomainen olisi hyväksynyt vain Venäjällä tehdyt viralliset käännökset joissa on Venäjällä pistetty notaarin vahvistus. Nyt jopa passini olisi pitänyt käännättää Venäjällä ja vahvistaa notaarilla. Nämä jälkimmäiset paperit jäivät keskeneräiseksi.

Olen kirjoittanut asiasta myös toukokuussa 2009.
Venäjän konsulaatti antaa lapsesta merkinnän Venäjän kansalaisen passiin sekä asiaa koskevan asiapaperin, joka täytyy lapsen vanhempien vielä Venäjän federaation OVIR:n toimistoon, jossa kerrotaan useita vaadittavia lisätoimenpiteitä Suomessa syntyneen lapsen rekisteröimiseksi Venäjän federaation kansalaiseksi. - - - Kansan suussa ja toimittajien kirjoituksissa kansalaisuus ja OVIR:lla tapahtuva rekisteröinti sekoittuvat usein.

Eläkeläinen Pauli Saarinen sekoittaa kirjoitukseni ihan toiseen oikeustoimeen ja tämän jälkeen hän sijoittaa minun sanani ”todisteeksi” ikään kuin Rimma Salonen ja Johan Bäckman olisivat antaneet erheellisen todistuksen.

Kuva: Eläkeläinen Pauli Saarinen kirjoittaa dis-informaatiota

Tilanne on juuri päinvastoin! Tunnen hyvin Rimma Salosen kohtaaman byrokraattisen kierteen. Rimma synnytti poikansa, kun hän ei ollut naimisissa suomalaisen miehen kanssa. Täten hänen synnyttämänsä poika on Venäjän lain mukaan oikeutettu Venäjän kansalaisuuteen pelkästään äidin tahdon perusteella. Myöhemmin sovittu yhteishuoltajuus ei enää rajoita Rimman pojan oikeutta Venäjän kansalaisuuteen, koska oikeus määritellään syntymähetken perusteella. Pauli Saarinen myös sekoittaa tarkoitushakuisesti valheellisella väitteellä, ettei Venäjä tunnustaisi kaksoiskansalaisuuden olemassaoloa. Venäjä tunnustaa kaksoiskansalaisuuden – voimassaoleva laki on hyväksytty jo aiemmin kuin Suomen vastaava laki. Mutta Suomen ongelma on, että Suomessa viranomaiset puuttuvat oikeudelliseen asemaan, joka ei ole Suomen viranomaisten päätettävissä: Suomessa viranomaiset ovat kiistäneet Venäjän kansalaisuuden vastoin Venäjän ulkoministeriön ja suurlähetystön selkeää ilmaisua. Mahdollisesti Suomen viranomaiset pahantahtoisuudessaan tai osaamattomuuttaan eivät tunne Venäjän lainsäädäntöä ja oikeusprosessien kulkua.

Olen kirjoittanut vuonna 2003 selonteon Venäjän laista kaksoiskansalaisuuden saamiseksi (О гражданстве Российской Федерации. Федеральный закон. Собрание законодательства Российской Федерации, 2002. № 22, ст. 2031.) suomalaisvenäläiseen verkkolehteen Datsha.com.
Venäjän federaation kansalaisuuslaki tuntee kaksoiskansalaisuuden. Laissa Venäjän kansalaisuudesta (19.5.2002) säädetään pykälässä 6, että Venäjän kansalaisella voi olla myös toisen maan kansalaisuus, vaikkakin Venäjän federaatio käsittää henkilön aina oman maansa kansalaiseksi. Pykälässä 12 säädetään Venäjän kansalaisuuden saamisesta, jotta lapsi saa Venäjän kansalaisuuden, jos molemmat vanhemmat ovat Venäjän kansalaisia. Tällöin ei ole merkitystä, missä maassa lapsi syntyy. Pykälässä 14 säädetään, että lapsi voi saada myös Venäjän kansalaisuuden, jos vain toinen vanhemmista on Venäjän kansalainen, vaikka lapsi olisi syntynyt toisessa valtiossa (esim. Suomessa). Tuolloin täytyy saada suostumus siltä vanhemmalta, joka ei ole Venäjän kansalainen.

Molemmat lapseni ovat saaneet jo pian syntymänsä jälkeen Suomessa Venäjän kansalaisuuden, kun veimme tietyt paperit Venäjän suurlähetystöön. Tässä tilanteessa tarvittiin myös minun käyntini suurlähetystössä, koska lapseni syntyivät avioliitossa ja minä olen Suomen kansalainen. Sitä vastoin Rimma Salosen poika ei syntynyt avioliitossa, jolloin syntynyt lapsi saa Venäjän kansalaisuuden ilman isältä kysyttävää suostumusta. Joka tapauksessa Venäjän suurlähetystö palveli kansalaisuuden saamisessa hyvin erinomaisesti: dokumentit lapsen kansalaisuudesta olivat valmiit varsin ripeästi ja palvelu oli Venäjän suurlähetystössä erittäin hyvää.

Kesäkuussa 2009 haastattelin Venäjän suurlähetystön edustajaa Helsingissä ja tein lyhyen seikkaperäisen esityksen, mitä Venäjän kansalaisuuden saamiseksi tarvitaan Suomessa. Lisäksi halusin poistaa tarpeettomia pelkokuvia, että kasvava poika lähetettäisiin siis Suomesta asepalvelukseen kauas Venäjän Siperiään ja Pohjois-Kaukasiaan, jossa toki tarvittaisiin tunnollisia Suomessa kasvaneita poikiakin kamppailemassa wahhabilaisia vastaan. Tämän jälkeen heillä olisi varmaan paljon sanottavaa suomalaista kaksinaismoraalia vastaan, kun tietyt tahot tukevat noita wahhabilaisia bandiitteja. Sitä paitsi pidän moraalisesti merkittävänä palvelukseen oton helpotuksista huolimatta, että pojat kasvatetaan puolustamaan äitinsä kotimaata Venäjää, kotia, perhettä ja lopulta äitiäkin.

Pidän hyvin vahingollisena, että Venäjän kansalaisuuden saamisesta välitettään toistuvasti erheellistä tietoa Suomessa. Saarinen on eräs harmiton eläkeläinen, joka ei voi tietää asioiden oikeaa luonnetta, sillä ilmeisemmin hänellä ei ole edes venäläistä heilaa, joka voisi kertoa lapsen saamiseen ja kansalaisuuden saamiseen liittyvistä toimista vanhenevalle miehelle. Sitä vastoin olen joutunut huomauttaa muutama vuosi sitten Suomen ulkoministeriötä, jonka nettisivuilla oli asiaa koskevaa erheellistä informaatiota. Nämä ottivat palautteeni ystävällisesti vastaan ja ilmeisemmin poistivat väärät väitteet Venäjän lain sisällöstä. Tämän lisäksi on sanottava, ettei Venäjällä lueskella Venäjän kansalaisen mahdollista Suomen passia, vaan Venäjän kansalaisuus ja Venäjän passi riittää kaikkeen.

Venäjällä tapahtunut byrokraattinen operaatio koskee aivan toista oikeustoinat, joka ei ole enää kansalaisuuden hakemista, vaan sen rekisteröintiä Venäjällä olevien viranomaisten tietokantoihin. Olen epäilemättä sitä mieltä, että tietyt juridiset prosessit tapahtuvat Venäjällä tarpeettoman byrokraattisesti ja hitaasti. Nämä byrokraattiset prosessit ovat onneksi nekin uudistumassa ja ovat kehittyneet koko ajan paremmiksi.

Erityisesti olemme oppineet Rimma Salosen tapauskertomuksesta, että Venäjän viranomaiset ovat koko ajan avustaneet Paavo Salosta asianmukaisesti, jotta Paavo löytää poikansa ja saa käydä tarvittaessa oikeutta. Niin toimii oikeusvaltio. Voisi odottaa, että Suomessa kunnioitetaan myös Rimma-äidin yhdenvertaisia oikeuksia vanhempana. Suomen puolella näyttäisi olevan merkillinen ongelma.



- - - - - - -



No comments in my blog, but you can find my phone number GSM +7911 2970525 (in Russia) +358 44 322 2661 (in Finland) or my email juhamolari-ÄT-gmail.com or juhamolari-ÄT-mail.ru (см. -ÄT- = @). In principle, you could discuss with me in Facebook

Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Homepage http://personal.inet.fi/business/molari/

Juha Molari -mail.ru -blog

Юха Молари: Пресс-Портрет (YANDEX)

СМИ и Юха Молaри (коллекция)

maanantai 30. toukokuuta 2011

Viron kieli-inkvisitio

Pravda.ru / Новости
Языковая инквизиция по-эстонски Эстония ждет комиссара ОБСЕ по делам национальных меньшинств Кнута Воллебека. Он будет разбираться с местной языковой инспекцией, которую русскоязычные жители прозвали "инквизицией". Особо страдают от нее русские школы. О том, как языковые инспекторы карают русских, рассказал "Правде.Ру" один из лидеров движения "Ночной дозор" Александр Коробов.
http://www.pravda.ru/world/formerussr/latvia/30-05-2011/1078287-estonia-0/

Keiden hyväksi Moskovan homoparaatia yritettiin jälleen kerran?

Lauantaina 28. toukokuuta 2011 Moskovan keskustassa yritettiin jälleen Gay Pride –marssia. Suomalaiset gay-aktivistit ovat olleet tuttuja vieraita Moskovassa – ja sen jälkeen suomalaisessa mediassa, jossa he ovat kertoneet Venäjän kauheasta ihmisoikeusongelmasta. Propagandasodassa Moskovan ortodoksinen kirkko leimataan epäilemättä vanhoilliseksi, jopa ortodoksit liitetään väkivaltaisuuksiin gay-ihmisiä vastaan. Moskovalainen poliittinen johto leimataan syrjiväksi vallankäytössä. Mitä nämä gay-paraatin ihmiset oikeasti ovat muuttamassa?

Moskovan pormestarin virasto oli kieltänyt homojen paraatin. Kansainvälinen yleissopimus ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi (4.11.195) sallii rajoittaa kokoontumisvapautta yleisen järjestyksen perusteella, kun terveyden, moraalin, oikeuksien tai vapauksien katsotaan olevan uhattuna. Suomessa on hyvin vaikea enää ymmärtää, että moraalin perusteella sopii kieltää julkiset homoparaatit. Suomessahan evankelisluterilaisen kirkon piispat ovat valmiit kutsumaan homoparit kirkon alttarille, katsoa lempeydellä parin hääsuudelmaa ja julistaa Jumalan siunaukset näille rakastavaisille. Homoaktivisteille kirkon hidas muutosprosessi ei sekään riitä. On vaikea uskoa, että homoaktivisteilla on merkittävää innostusta osallistua kirkon jumalanpalveluselämään, vaan pikemmin kyse on instituutiota ja kristinuskon perusteita (Pyhä Raamattu) vastaan tehtävästä hyökkäyksestä erikoisesta maailmankatsomuksestaan käsin.

Venäjällä on valtaväestö ja erityisesti kristillisen tai islamilaisen moraalikäsityksen tuntevat ihmiset kysyneet hyvin aiheellisesti, oliko Moskovan paraatissa kyse pikemmin hyökkäyksestä Venäjän instituutioita, eettistä perustaa ja kansainvälistä mainetta vastaan kuin tarpeista ja oikeuksista homojen ihmisoikeuksien puolesta.

Homoparaatin tavoite määritellä Venäjän mainetta kansainvälisesti

Brittiläisen ihmisoikeusjärjestön edustaja Peter Tatchell kauhisteli Moskovassa, että homoparaati kiellettiin jälleen kerran. Homoparaatin kanssa samanaikaisesti oli ortodoksisia symboleita kantava vastamielenosoitus. Myös homot tarvitsivat suojelua kiristyneessä tilanteessa. Ja he saivat suojelua Moskovan poliisilta. Moskovan poliisi pidätti noin 30-40 henkilöä – sekä seksuaalivähemmistöjen aktivisteja että heidän vastustajiaan. Pidätetyistä 18 oli homoaktivistia ja 14 anti-homoaktivistia.
Homoparaatin kansainvälinen luonne oli jälleen kiinnostava. Nämä ulkomaiset edustajat tekevät tiettäväksi näkemyksensä, että Venäjällä ”törkeästi loukataan homojen oikeuksia”. Tämä oli itse paraatin tarkoitusperä, jota varten nämä tietyt ryhmäkunnat tekevät matkansa Moskovaan.

Todellisuudessa Venäjä on varsin vapaamielinen siinä mitä ihmiset tekevät kotonaan. Katujen näkymät ovat myös huomattavan vapaamieliset. Tietyt kansainväliset tahot eivät sallisi, että Venäjällä on myös seksuaalimoraali, jossa avioliitto rakentuu miehen ja naisen välille. Mielenosoittajien tavoite näytti jälleen kerran määritellä Venäjän kansainvälistä mainetta. Paikalla laitonta marssia johtanut ranskalainen Louis-George Tin paljasti tarkoitusperänsä, kun hän lausui: "Pyydämme Euroopan neuvostoa peruuttaa Venäjän äänioikeus, koska Venäjä ei kunnioita lesbojen ja homjen ihmisoikeuksia." Myös Tin oli pidätettynä. Lokakuussa 2010 Euroopan ihmisoikeustuomioistuin käsitteli Venäjän kieltoja järjestää gay-paraateja.

Human Rights First otti homot räjähtäväksi uutiseksi informaatiosodassaan

Newyorkilaisesta Human Rights First –organisaatiosta syrjinnän vastaisen ohjelman johtaja Paul Legendre tuomitsi voimakkaasti Venäjän, jossa hänen mukaansa seksuaalivähemmistöjen ihmisoikeudet eivät saa toteutua.

Muistellaan hiukan, mikä mies tämä Legendre on ja mistä järjestelmästä hän saa rahansa. Hän kirjoitti 14. huhtikuuta 2010 tyypilliseen tapaansa vihamielisesti Venäjää vastaan ja antoi ymmärtää Venäjän suosivan uusnatsien viharikoksia. 19.6.2009 Paul Legendre kirjoitti Human Rights Firstin raportin Medvedevin Venäjän ongelmista US. Helsinki komissiolle (Commission on Security and Cooperation in Europe (CSCE). Raportissa hän syytti Venäjää viharikosten kasvusta ja uskonnonvapausongelmista vahvistuvassa muukalaisvihamielisessä kontekstissa. Hänen toimenpide-ehdotuksensa oli, että kansainvälistä yhteistyötä tulisi vahvistaa Venäjän ihmisoikeuksien ja perusvapauksien turvaamiseksi. Nimenomaisesti tämä toimenpide-ehdotus on itse varsinainen iso asia, jota varten moninaisia raportteja ja lehdistötilaisuuksia tarvitaan tempausten tuoman julkisuuden jälkeen.

Human Rights First on tunnettu Venäjä-vihamielisyydestään. George Soros ja hänen instrumenttinsa Open Society Institute sekä maailman suurin aseteollisuuden konserni Lockheed Martin rahoittaa perustamaansa järjestöä Human Rights First. Tämän järjestön edustaja oli myös 5. kesäkuuta 2007 tapaamassa Doku Umarovin varatiedotusministeriä, Kavkaz Centerin edustajia ja ääriryhmänä kielletyn Venäjä-Tshetshenia -seuran («Общество российско-чеченской дружбы», Venäjä-Tšetšenia ystävyysseura) edustajaa, kun nämä tapasivat Martti Ahtisaarta Etelärannassa.

Human Rights First on kiinteästi kietoutunut informaatiosotaan. Michael Posner toimi Human Rights Firstin presidenttinä ennen siirtymistään Yhdysvaltojen ulkoministeriön ihmisoikeusvaliokunnan johtoon. Tämä organisaatio osallistuu keskeisellä tavalla jopa separatismin tukemiseen. Sopiikin kysyä, missä määrin mieli oli vilpillinen, ketunhäntä oli kainalossa ja sormet selän takana ristissä, kun Human Rights First on osoittanut suoranaista moni-ilmeistä tukea bandiiteille, kun nämä taistelevat Venäjää vastaan? Ovatko homot myös eräs räjähtävä uutinen tuossa informaatiosodassa? Human Rights First on kiinteästi mukana amerikkalaisessa informaatiosodassa arabimaiden levottomuuksien tarpeita varten.


Homoaktivistit eivät ole normaalihomoja

Olen saanut seurata vuosikymmeniä homoaktivistien tiettyjen kampanjoiden epäuskottavuutta. Kysehän ei ole suinkaan siitä, että nämä homoaktivistit edustavat koko seksuaalivähemmistöä: luultavasti useat tahtovat elää omaa rauhallista, ei-julkista elämäänsä. Sitä vastoin poliittiset aktivistit käyttävät seksuaalista suuntautumistaan informaatiosodan välineenä. Törmäsin erikoiseen henkilöön, kun Tarja Koivumäki lähetti kantelun Espoon hiippakunnan piispalle Mikko Heikalle 2. syyskuuta 2010 (Diaari 437/asianumero 2010-00258; saapunut 2.9.2010).

”Seurakuntalaisena” esiintynyt Tarja Koivumäki oli todellisuudessa pääkaupunkiseudun ateistien puheenjohtaja – Helsingin vapaa-ajattelijoiden puheenjohtaja, joka oli vain muutama viikko ennen kantelua kerännyt Helsingin keskustassa ihmisiltä pois Raamatut ja Koraanit tuhottavaksi. Tämä ilmentää ilmeisen hyvin myös yleisemmin homoparaatien aatteellista loukkaavuutta ja sopimattomuutta. Tuhottavien Raamattujen ja Koraanien tilalle Koivumäki lahjoitti pornolehdet.

Tarja Koivumäen tarina ei suinkaan ala ja lopu noista pikkuepisodeista, vaan homoaktivismille sopivaan tapaan hän oli osallistunut toukokuussa 2009 vihajärjestön Suomalais-venäläisen kansalaisfoorumin (Finrosforumin) tilaisuuteen puheenjohtaja Heidi Hautalan kanssa: nämä olivat moittineet Venäjän ihmisoikeustilannetta, koska Koivumäki oli ollut pidätettynä Moskovassa. Koivumäki oli osallistunut Pushkinin aukiolla laittomaan mielenosoitukseen "seksuaalivähemmistöjen puolesta". Myös tuolla kertaa laiton mielenosoitus seksuaalisten vähemmistön ”puolesta” oli työväline vihamieliselle informaatiosodalle Venäjää vastaan, jota Finrosforum harjoittaa Suomessa päätoimisesti.
Kuva: Tarja Koivumäki johti ateistien kampanjaa Raamattuja ja Koraaneja vastaan

Koivumäki oli osallistunut Pushkinin aukiolla laittomaan mielenosoitukseen "seksuaalivähemmistöjen puolesta".
Kuva: Atuubi ja Finrosforum 2009

Moskovan laittomalle marssille osallistunut ja siitä jälkikäteen julkisuutta tehnyt Koivumäki on tyypillisesti sellainen henkilö, joka on toiminut aktiivisesti hyviä Venäjä-suhteita vastaan. Kesällä 2010 Tarja Koivumäki hyökkäsi Facebook-vetoomuksessa voimakkaasti Venäjän presidenttiä ja hallitusta vastaan seksuaalisten vähemmistön perusteella. Täten ei ole lainkaan uskottava, että Tarja Koivumäki olisi rakentamassa hyviä suhteita Suomen ja Venäjän välille.
Kuva: Koivumäki hyökkää kesällä 2010 Venäjän presidenttiä vastaan


Mitä opimme tästä?

Älä usko kaikkea intohimoa ja tuskaa, vaikka itse homo tai lesbo sen kertoisi!



- - - - - - -



No comments in my blog, but you can find my phone number GSM +7911 2970525 (in Russia) +358 44 322 2661 (in Finland) or my email juhamolari-ÄT-gmail.com or juhamolari-ÄT-mail.ru (см. -ÄT- = @). In principle, you could discuss with me in Facebook

Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Homepage http://personal.inet.fi/business/molari/

Juha Molari -mail.ru -blog

Юха Молари: Пресс-Портрет (YANDEX)

СМИ и Юха Молaри (коллекция)

lauantai 28. toukokuuta 2011

Luin eilen M.S. Gorbatšovin kirjan ”Perestroika"

En ole koskaan ollut kommunisti, en marxisti, en edes sosiaalidemokraatti. En ole koskaan kuulunut mihinkään puolueeseen eikä minulla ole mitään halua sitoutua puoluepoliittisesti. Haluan keskustella ulkoparlamentaarisen vaikuttamisen piirissä. En halua leimautua minkään puolueen kannattajaksi. En ole edes erityisemmin vasemmistolainen. Talouspolitiikan kannalta olisin Suomessa lähinnä Kokoomuksen tai Keskustan näkemyksiä, mutta poikkean heistä transatlantisen Eurooppa-, ”optiota” suojaavan Nato- ja apartheidia kätkevän Baltia-politiikan suhteen.

Kommunismin tappio ja Neuvostoliiton romahtaminen ei ollut Gorbatšovin vika

Luin eilen M.S. Gorbatšovin kirjan ”Perestroika – Puheita ja lausuntoja”. Teoksen venäjänkielinen käsikirjoitus on vuodelta 1987. Kirja on mahdottoman tylsä, pelkkä kokoelma NKP:n keskuskomitean juhlapuheita. Silti juhlapuheiden sanoissa ja rivien väleissä näkyy paljon sellaisia kokemuksia, joiden tähden en halua olla marxilainen, en leniniläinen, en kommunisti enkä myöskään Neuvostoliiton järjestelmää kaipaava ihminen.

En tietenkään kiistä monia hyviä asioita, joita Neuvostoliitossa oli. En kuitenkaan ihannoi näitä hyviksi asioiksi nimettyjä asioita epärealistisesti. Miten esimerkiksi käytännössä toteutui laadukas koulutus erityisesti vieraiden kielten opiskelussa? Oliko se parempaa kuin nykyinen vieraiden kielten opetus? Tunnustan venäläisen matematiikan professorin arkikokemuksen, että ennen nuoret osasivat matematiikkaa paremmin yliopistoon tultaessa kuin nykyään. Tuo ilmiö taitaa olla tuttu Suomessakin, kun peruskouluopetuksessa tasokurssit ovat kadonneet. Pioneerileireissä on hyvää ja vähemmän hyvää muistettavaa. Toverillinen apu ja kansalaisten keskinäinen auttaminen toivat turvallisuutta, jonka tuhoutuminen on surullista. Mutta en liitä tätä hyvän tuhoutumista vain Neuvostoliiton tuhoutumiseen. Suomikin oli erilainen vuosikymmeniä sitten. Kaikki tietävät mummojen ja pappojen tarinat, ettei ovia tarvinut pistää lukkoon. Nykyään Suomessa ovet pistetään lukkoon. Suomessa ei ole tapahtunut kommunistisen järjestelmän murskautumista kapitalistiseksi, mutta sama ilmiö turvattomuuden kasvusta on havaittavissa taloudellisen hyvinvoinnin lisääntymisen rinnalla. Sitä paitsi pahuutta on ollut aina: ei se pahuus ja varkaus ole alkanut vasta nyt!


En ole myöskään Gorbatšovin poliittisen toiminnan kannattaja, mutta mahdollisesti arvioin häntä kuitenkin eri tavalla kriittisesti kuin monet romanttisesti Neuvostoliittoon tai kommunismiin suhtautuvat henkilöt tekevät kritiikissään. Kommunismin tappio ja Neuvostoliiton romahtaminen ei ollut Gorbatšovin vika, vaan tuon järjestelmän mahdottomuuden ja epäonnistumisen väistämätön seuraus. 13. tammikuuta 1991 tapahtumat Vilnassa, 14 kuollutta ja yli 600 haavoittunutta, on tällä hetkellä Liettuan syyttäjäviraston tutkittavana. Mikä oli Gorbatšovin vastuu väkivaltaisuuksista mielenosoitusta vastaan, jossa vaadittiin itsenäisyyttä. Mikä oli Gorbatšovin vastuu tammikuun 1990 tapahtumiin Azerbaidžanissa ja Karabahin konfliktissa, jossa Alfa-erikoisyksikkö ryhtyi palauttaa perustulaillista järjestystä: 134 ihmistä kuoli ja 700 loukkaantui. 80-vuotta vanha Gorbatšov on tällä hetkellä moitteiden kohteena yhtä hyvin "oikealta" kuin "vasemmalta" puolelta poliittista kenttää. Kiinnostukseni hänen kirjaansa kohtaan ei synny kuitenkaan miehen syyllisyyden arvioimiseksi, vaan kohtalokkaan järjestelmän ymmärtämiseksi.

M.S. Gorbatšovin teos ”Perestroika – Puheita ja lausuntoja” tuo ilmi ne vakavat epäkohdat, joita kommunistinen talousjärjestelmä yhdessä poliittisen järjestelmän epäonnistumisten tähden oli luonut. M.S. Gorbatšov eli kohtalokkaana väistämättömänä hetkenä, jolloin hän kykeni monien muiden kanssa ymmärtää, että vanha meno ei ole kestävä. Hänen ratkaisunsa eivät olleet kykeneviä eikä hänen aloittama flirttailu amerikkalaisten tahojen kanssa ollut Venäjän edun mukainen, kuten tiedämme sittemmin.

On turha syyttää väistämättömyydestä Gorbatšovia: virhe tapahtui jo Leninin rakentamassa kommunistisessa yrityksessä, ei vasta Stalinin aikana, joita ylilyöntejä Hruštševin aikana tunnustettiin. Monet asiat jäivät korjaamatta. Ongelma ei ole suinkaan vain Stalinissa, vaan Neuvostoliiton talousjärjestelmässä, oikeusjärjestelmässä ja poliittisessa järjestelmässä – sanalla sanoen koko valtiojärjestelmässä. Stalin-kritiikki pitää kuitenkin erottaa perverssistä revansismista, banaalista vihapropagandasta, jota nykyään kehitellään Venäjää vastaan. Olen jo aiemmin kirjoittanut hyvin suorasanaisesti, miksi eräiden kommunistien osoittama kultti Stalinille on asiatonta ja typerää. Olen kirjoittanut Stalinin hirmuvallan uhreista, Gulagista ja Svetlana Alliluevasta, jonka kohtalo Stalinin tyttärenä on hirvittävyydessään paljastava. Tilinteon ja välienselvittelyn ongelmassa suhteessa Staliniin on länsimaissa virinnyt perverssi ajattelutapa: monet tahtovat määritellä Stalinin pahuuden avulla nykyään eläviä ihmisiä ja poliittisia suuhtauksia, usein tämä määrittely on revansistinen tai leimaavaa ja diskriminoivaa kuten Baltiassa on nähty. Mutta toiset tahtovat suojella Stalinin kunniaa. Niitäkin harvalukuisia kommunisteja on olemassa, mutta hyvin niukasti. Kumpikin asennoituminen on psyykkiseltä asenteelta perverssi: siirtymistä nykyisyyden kohtaamisesta sivuun.

Mutta kyse pitäisi olla myös paljon laajemmasta ongelmakokonaisuudesta kuin yhden epäonnistuneen poliitikon toimista, kun tehdään tilintekoa Neuvostoliitosta: kyse on järjestelmän ongelmallisuudesta. Epäonnistunut filosofinen järjestelmä ei kestänyt kauemmin, vaikka Gorbatšov yritti muutoksilla korjata poliittismaailmankatsomuksellisen uskomusjärjestelmän ("uskonnon") jo ilmeisiä virheitä silloisen ymmärryksensä mukaan. Jälkiviisaana voisi viisastella, että jo silloin olisi pitänyt antaa kapitalistisen talousjärjestelmän ja demokraattisen monipuoluejärjestelmän syntyä Neuvostoliittoon, toimittaa hallittu ”siirtymätalous” länsimaiseen markkinatalousjärjestelmään, rakentaa kommunistisesta arvokkaasta sisaruudesta ja toveruudesta suvereeni demokratia, jotta valtiollinen yhtenäisyys ei olisi murtunut väärän talousjärjestelmän ja poliittisen järjestelmän sortumisen tähden. Sortumisessa Boris Jeltsinin aikana pienilukuinen oligarki ryösti valtion ja kansan rikkaudet. Se ei ole kapitalismia, vaan ryöstötaloutta, jonka tuomittavuutta arvioidaan yhä edelleen Hodorkovski-oikeudenkäynneissä Venäjällä.

M.S. Gorbatšovin kirjassa ”Perestroika – Puheita ja lausuntoja” on NKP:n pääsihteerin puhe 27.1.1987. Siinä hän ylistää lokakuun vallankumousta: ”Ensi kertaa maailmanhistoriassa työihminen, hänen etunsa ja tarpeensa nostettiin valtion politiikan keskiöön”. Tuo esitetty väite on toteutunut vain marxilaisleniniläisen filosofisen teorian mukaan, sillä filosofiassa esitetty luokkaoppi oli ontologisesti väärä. Muistan Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan luentokeskustelun 1980-luvun puolesta välistä, kun liityin Popperin kriittiseen teokseen ”Avoin yhteiskunta ja sen viholliset” ja moitin luennoitsijan tarpeettoman keveää marxilaisuuden analyysiä. Kuka antaa todisteen ontologiselle uskomukselle, että proletariaatin vallankumouksessa ei syntyisi uusia hallitsijoiden luokkia, sisäpiiriä, etupiirejä. Gorbatšov puhui kuitenkin vanhan aatejärjestelmän retoriikan vankina, vaikka kirjassa paljastuu kovasti etuoikeutettujen pienipiiri kommunistisessa Neuvostoliitossa. Ei ole suinkaan osoitettu, että vallankumouksen johtoryhmä olisi edustanut erheettömästi koko työihmisen suurta enemmistöä.

M.S. Gorbatšov ei harjoittanut pääsihteerinä 27.1.1987 ideologiakritiikkiä koko aatejärjestelmän erheellisyyttä vastaan, mutta kiinnitti huomiota syntyneisiin ongelmallisiin käytäntöihin: ”Politiikan kehittelyssä ja käytännön toiminnassa pääsivät vallalle vanhoilliset mielialat, vitkaisuus, pyrkimys viitata kintaalla kaikelle, mikä ei sopinut totuttuihin kaavoihin, ja haluttomuus ratkaista ajankohtaisiksi käyneitä sosiaalisia ja taloudellisia kysymyksiä”. Nähdäkseni tämä on kommunistien ja äärivasemmiston helmasynti yleisestikin, koska maailmaa katsellaan liian ahtaasti ideologisten ja historiallisten punaisten silmälasien läpi sen sijaan että ratkaistaisiin tämän päivän ongelmia.

Gorbatšov ei säästele sanoja Neuvostoliitossa vallinnutta tapainturmelusta vastaan: ”Halveksiva suhtautuminen lakeihin, bluffaus ja lahjustenotto, liehakoinnin ja imartelun kannustaminen vaikuttivat turmiollisesti yhteiskunnan moraaliseen ilmapiiriin. Todellinen huolenpito ihmisistä, heidän elin- ja työoloistaan sekä yhteiskunnallisesta hyvinvoinnistaan korvattiin usein poliittisella liehittelyllä – kunniamerkkien, arvonimien ja palkintojen massamittaisella jaolla. - - - Emme voi vaieta myöskään työtätekevien oikeutetusta suuttumuksesta niiden luottamusta nauttivien ja valtuuksin varustettujen johtavien työntekijöiden käytöksen johdosta, joiden oli määrä varjella valtion ja kansalaisten etuja mutta jotka itse käyttivät valtaansa väärin vaientaen arvostelun ja hankkien itselleen etuja. Jotkut heistä jopa osallistuivat rikollisiin toimiin, olivatpa toisinaan niitä järjestämässäkin”. Gorbatšov viittaa myös anastuksiin, lahjustenottoon, tilinpidon väärentämiseen, valtio- ja puoluekurin rikkomiseen sekä juopotteluun, joita 1970- ja 1980- luvun Neuvostoliitossa yleisesti harrastettiin.

Mihail Gorbatšov selosti myös NKP:n keskuskomitean täysistunnossa 25.6.1987 Neuvostoliiton katastrofaalista moraalia: ”Demokraattista ei ole, kun yhden ryhmän ambitioiden ja totuuden monopolisoimisvaateiden vastaisen taistelun varjolla yritetään ajaa läpi toisen ryhmän ambitioita, mieltymyksiä, intohimoja ja subjektiivisia näkemyksiä”. Itse asiassa Gorbatšov erehtyy moraalikritiikissään, sillä hän ei osaa tunnustaa subjektiivisten näkemysten ja henkilökohtaisten mieltymysten myönteistä voimaa demokratia ja talouselämän kehitykselle ja uudistumiselle. Nuo subjektiiviset näkemykset ja henkilökohtaiset mieltymykset ovat katastrofaalisen moraalittomuuden perussynti kommunistisessa poliittisessa yksipuoluejärjestelmässä ja suunnitelmataloudessa, koska järjestelmä ei kestä ihmisyyttä. Gorbatšov jatkoi kritiikkiä 70- ja 80-luvun epäonnistunutta Neuvostoliiton talouselämää vastaan ja kuvasi lohduttoman tilanteen: ”Itse asiassa oli ja on pulaa kaikesta – metallista, polttoaineesta, sementistä, koneista, kulutustavaroista. Kun tähän lisätään vielä krooninen työvoimapula, käy selväksi, että tällaisissa olosuhteissa talouselämä ei pysty kehittymään normaalisti”. Hänen mukaansa Neuvostoliiton hallinto oli merkinnyt ”pelkkiä käskyjä, kieltoja ja kehotuksia”. Uudistuksen politiikan tehtävänä oli jättää tuo vanha hallinto taakse, mutta jälkikäteen tiedämme, että muutos johtikin koko järjestelmän tuhoutumiseen.

Neuvostoliitto perustui väärään talousfilosofiaa ja poliittiseen malliin, jonka ytimen Marx ja Engels olivat kehittäneet. Järjestelmä ei ymmärtänyt oikein tehokkuuden käsitettä. Itä-Euroopan suunnitelmataloudet läpeensä osoittivat tehottomuutensa, sillä ne eivät pystyneet vastaamaan ihmisten tärkeimpiin vaatimuksiin: taloudelliseen hyvinvointiin ja henkilökohtaiseen vapauteen. Gorbatšov puheet NKP:n kokouksissa oli karuttomia paljastuksia siitä näivettymisestä, johon järjestelmä oli pakottanut Neuvostoliiton, koska järjestelmä ei pystynyt tuottamaan todelliseksi koettua hyötyä suhteessa uhrattuihin resursseihin. Suunnitelmataloudessa ei yksiköt saaneet resurssejaan asiakkailta tai kuluttajilta, vaan joltain varoja jakavalta elimeltä. Suunnitelmataloudessa ei esiintynyt kysyntäimua, vaikka pitkiä jonoja saattoi olla ja tyhjiä kaupan hyllyjä. Valtion myymälöiden ruoka ei ollut hyvää eikä halpaa neuvostokansalaisten palkkatasoon nähden. Ja sitä oli niukalti. Voita, maitoa ja munia ei usein saa lainkaan. Etuoikeutetuissa kaupungeissa Moskovassa ja Leningradissa lihaa oli kuitenkin saatavissa ympäri vuoden. Talvella ei ollut juurikaan saatavissa vihanneksia. Johtamisesta oli tullut teknokraattista. Suunnitelmatalous esti hyödyllisen rationalisoitumisen, ns. luovan tuhon, kun piti tehottomia järjestelmiä pystyssä estäen tehokkaampien rakentumisen.

Kommunistisella vallankäyttäjällä ”Koiran sydän”

Olen luonnehtinut Neuvostoliiton poliittisen ja taloudellisen järjestelmän epäonnistuneisuutta usein Mihail Afanasjevitš Bulgakovin (Михаил Афанасьевич Булгаков) kirjan ”Koiran sydän” avulla, jonka kirjailija kirjoitti vuonna 1925. Kirjassa Zarik-koira oppii kommunistiksi. Bulgakovin romaani valmistui jo Neuvostoliiton alkuvuosina, mutta se kuvaa osuvasti kommunistisen puolueen rappeutuneisuutta Neuvostoliitossa. Lainvastaisia etuoikeuksia oli sittenkin ostettavissa, kun johtaja sai sopivia etuisuuksia. Vanhat miehet, kommunistijohtajat, tahtoivat päteä nuorten tyttöjen kanssa. Venäläiset tykkäävät myös tarinoista. Villit tarinat olivat yleisiä myös Neuvostoliiton aikana. Suosittelen luettavaksi kirjaa!

Leonid Iljitš Brežnevin (Леонид Ильич Брежнев) aikaa on kutsuttu pysähtyneisyyden kaudeksi. Hän toimi Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteerinä vuodet 1966–1982. Arkielämän vapaus koettiin tähän aikaan työläisten parissa aivan myönteiseksi. Kaupoissa oli ruokaa. Työläinen sai mennä ruokatauolla omille asioilleen ja palata takaisin töihin. Eipä ihme, että tämä sihteeri on arvioitu yhä uusissa mielipidemittauksissa hyvin rakkaaksi. Kansantalouden näkökulmasta tuo aika merkitsi pysähtyneisyyden aikaa: valtiotalous kääntyi mahdottomuuteen, jonka hintana oli lopulta Neuvostoliiton tuhoutuminen.

KGB-mies Juri Vladimirovitš Andropov (Юрий Владимирович Андропов) oli vain kaksi vuotta NKP:n johdossa, mutta tuo aika tuntui kaikkialla vapauden murenemisena. Vain harvoin on löytää Venäjältä sellaista matruska-nukkea, joissa presidentit seuraisivat toisiaan erehtymättömässä järjestyksessä: juuri Juri on pääsääntöisesti unohdettu pois. Tämä ei ole yllätys. Hänen aikanaan valvonta kiristyi. Edes työläisten ruokatauot eivät olleet enää vapaita. Kadulla pysäytettiin ja tarkistettiin dokumentit, jos työläinen erehtyi ruokatauolla ulos. Pahin kommunismin vastainen rikos oli kuitenkin uskoa Jumalaan. Nuorten piti tehdä valinta: Uskotko Jumalaan vai Komsomoliin?

Kouluopetuksessa ei käsitelty lainkaan Stalinia. Stalinista vaiettiin myös 70- ja 80- luvuilla lasten kouluopetuksessa. Hänet tiedettiin eläneen, mutta hänestä ei kerrottu hyvää eikä pahaa. Kouluissa ei kerrottu myöskään mitään Suomea vastaan käydystä sodasta. Akateemikot ovat asia erikseen, mutta tavallinen kouluopetus ei kertonut Neuvostoliiton sodasta Suomea vastaan. Hitleriä vastaan käyty sota opittiin toki voitoksi fasisteista. Ensimmäistä kertaa Suomea vastaan käyty sota kerrottiin tavalliselle koko kansalle sekä koulu- ja opiskelijanuoren kuultavaksi Mihail Gorbatšovin aikana. Silloin neuvostoliittolaiset sanomalehdet kirjoittivat, että Neuvostoliitto meni sotaan Suomea vastaan ja yritti saada Suomen itselleen, mutta Suomi ei tehnyt mitään pahaa. Suomi-kuva oli jopa idealistisen kaunis. Sanomalehtikuvien perusteella suomalaiset olivat ystävällisiä ihmisiä, jotka odottivat vain, että neuvostoliittolaiset joisivat ja juhlisivat heidän kanssaan. Koko sodan olemassaolo oli monelle Keski-Venäjällä asuneelle venäläiselle nuoremmalle ihmiselle täysi yllätys. Siinä vaiheessa ei vielä tiedetty, miten Suomi muuttuu Neuvostoliiton sortumisen johdosta, tuskin monikaan osasi ennustaa de-russofikaation ja Kreml-fobian syntyä Suomeen.


Järjestelmän romahdus ei tehnyt köyhäksi, vaan näytti köyhyyden


Neuvostoliittolainen oli oikeasti köyhä. Neuvostoliiton sortuminen ei tehnyt häntä köyhäksi, vaan hän oli köyhä jo ennen sortumista. Valtaosa väestöstä ei voinut ostaa koskaan autoa perheelleen. Jos auton arveli ostavansa jotenkin ansaituilla varoilla, autoa piti odottaa useita vuosia. Tällöin autovalikoimaan kuului kolme eri merkkiä: Mosse (Moskvitš; Москвич), Žiguli (Жигули; joka tunnetaan kapitalistimarkkinoinnissa nimellä Lada) ja Запорожец (Zaporozhets), joka tunnetaan lähinnä vammaisille sopivana pikkuautona. Se oli kuitenkin kokonaisten perheiden käytössä. Näitä autoja näkee yhä Venäjän katukuvassa. Neuvostolaatu kestää. Kansa ei saanut ostaa Volgaa: se kuului puoluejohdolle ja takseille.

Gorbatšov ilmoitti televisiossa, että nyt Neuvostoliitto on vapaa maa. Ihmiset saavat mennä ja matkustaa. Nuoret tytöt ja pojat hyppivät aivan oikeasti ilmaan, koska nyt saa matkustaa, vaikka he eivät pahemmin tietäneet, mitä matkustaminen edes tarkoittaa. Vanhemmat ihmiset olivat tylyjä ja ihmettelivät, miksi Neuvostoliitosta pitäisi matkustaa muuhun maailmaan. Suomessa alettiin pistää jo pian kauppojen oville kylttejä, että vain yksi venäläinen kerralla kauppaan! Tämä aika oli Venäjällä vapaata aikaa henkisesti, mutta kaupat olivat ankean tyhjät. Leipää sai jonottaa kuusi tuntia. Beriozka (Березка) –kaupasta saattoi ostaa toki ruokaa, mutta valtiolliset kaupat olivat tyhjiä. Turistikaupassa kelpasi rahaksi vain dollarit. Neuvokas neuvostohenkilö löysi toki dollareita, jos möi militaarikaupasta 3 ruplalla ostamiaan sotilaskelloja (командирские часы) dollareita maksaville italialaisille. Suomalaiset ostivat vodkaa ja amerikkalaiset matruska-nukkeja. Katujen varsille tuli laittomat rahanvaihtajat. Nämä vaihtoivat saadut dollarit rupliksi. Kapitalismi alkoi syntyä Neuvostoliittoon.


Venäjän ensimmäinen presidentti Boris Nikolajevitš Jeltsin (Борис Николаевич Ельцин; presidenttinä 1991–1999) merkitsi neuvostoihmisille yksityisten kauppojen ilmaantumista. Valtiolliset kaupat jatkoivat olemassaoloaan, mutta näiden hyllyt jatkoivat ammottavaa tyhjyyttään, mihin jo Gorbatšovin aikana oli opittu. Sittemmin näissäkin kaupoissa otettiin dollarit käyttöön, kunnes ue. –merkintä korvasi dollariin perustuvan hinnoittelun. Yksityisissä kaupoissa oli mahdollista ostaa vain dollareissa. Pahimman kriisin aikana banaanin ostaminen herätti kateutta ja pahaa huutelua, etenkin jos erehtyi laittaa kapitalistibanaanit läpinäkyvään muovipussiin. Neuvostoliiton aikana ei ollut farkkuja, ihmisillä ei ollut edes oikeuksia käyttää sellaisia kapitalistisia vaatteita. Neuvostoaikana ilmestyi vain pari sanomalehteä, vain rajallista neuvostomusiikkia saattoi kuunnella, television ohjelmatarjonta oli suppea. Nyt tarjonta täyttyi ulkomaisilla tuotteilla.

En murehdi Neuvostoliiton ja kommunismin nimissä rakennetun ideologisen totalitarismin sortumista. Valheelle rakennetut viisivuotissuunnitelmat ja valheelle rakennetut valvontaraportit eivät voineet pitää loppujen lopuksi enää koko järjestelmää hengissä, jos suunnitelmien laadinnasta puuttui kansalaisten, kuluttajien, kysyntään perustuva ohjausjärjestelmä. Tämä ohjausjärjestelmä syntyy vain hinnan ja kysynnän vuorovaikutuksessa, jos kuluttajalla on riittävä vapaus valita ostamisen ja tuotteitten välillä. Neuvostoliitto tuhoutui kommunistisen talousjärjestelmän mahdottomuuteen. Tilalle tuli jotain vielä parempaa: Venäjän Federaatio.
.
Venäjä on elänyt 2000-luvulla parasta aikaansa

Muistan hyvin keväällä 2005 tehdyn tutkimuksen Venäjällä: selvitettiin, kuinka ihmiset ajattelevat demokratiasta. 33 % mielipidetutkimukseen osallistuneista ei osannut määrittää oikein, mitä demokratia-sanalla tarkoitetaan. Demokratiaan liitettiin kylläkin kaikkia positiivisia mielleyhtymiä. 35 % liitti demokratiaan puhevapauden, ihmisoikeudet, yhdenveroisuuden ja poliittiset vapaudet. Demokratia merkitsi mahdollisuutta “olla yksilö”. 10 % ymmärsi demokratian vallankäytön muodoksi, jota harjoittavat vapaissa valitut edustajat. 6 % liitti demokratian lain käyttöön, järjestykseen ja kuriin. 34 % vastaajista uskoi, että Venäjällä on jo tässä vaiheessa liian vähän demokratiaa, mutta 21 % ajatteli, että Venäjällä on liian paljon demokratiaa. Jälkimmäinen ryhmä ei kannattanut demokraattista poliittista järjestelmää. Toisin kuin Suomessa voi otaksua, niin venäläiset nimeävät juuri Putinin ajan Venäjän historian kaikkein demokraattisimmaksi ajanjaksoksi. 29 % vastanneista uskoi, että Putinin aika on ollut Venäjän demokraattisin kausi. 14 % liitti demokraattisimman kauden Brezhneviin, 11 % Gorbatšoviin ja 9 % Jeltsiniin. Menatep -ryhmittymä, joka on suurin omistajaryhmä Jukos-öljy-yhtiössä, arvioi kehitystä toisin kuin venäläiset keskimäärin.

Menatep-ryhmästa Leonid Nevzlin – Hodorkovskin verinen rötöstoveri - ilmoitti Interfaxille 7.4.2005, että yritys vetää liiketoimintansa pois Venäjältä ja keskittyy Lähi-itään ja muuhun itäiseen Eurooppaan (Ukraina ja Tšekki). “Me lisäämme läsnäoloamme Israelissa. Tällä hetkellä Menatepilla ei ole oikeastaan mitään suhdetta Venäjään” (MosNews 7.4.2005).

”Venäjän yhtenäisyys” juhli 2.12.2006 viisivuotista historiaansa ja viisitoistavuotisia liberaaleja reformeja. Tuolloin lausuttiin mielenkiintoisia analyysejä historian prosesseista, joita Venäjällä oli koettu. Liberaalisten uudistusten historiassa on paljon sellaista perintöä, josta Venäjän yhtenäisyys sanoutuu irti: hintojen vapauttaminen, shokkiterapia, vaucher-kauppa, valtion riippuvuus lainoista ja vipistä, teollisuuden rappeutuminen, rosvous, kansalaisten köyhyys ja maatalouden epäonnistuminen. Vuoden 1998 jälkeen alkoivat Venäjällä reformit, jotka uudistivat teollisuutta ja kehittivät kansallista infrastruktuuria. Venäjä kansa valitsi demokratian, joka ei ole ”johdettua demokratiaa”, vaan “itsenäistä demokratiaa”. Venäjällä on oma kansallinen malli demokratiasta ja poliittinen traditio. Valtaväestö ei ajattele valtiota poliittisena tai julkisena käsitteenä, vaan etnokulttuurisena, historiallisena ja traditionaalisena. ”Islamin ja ortodoksisen uskon välinen dialogi on tärkein yhteiskuntasopimuksen perusta ja rauhan väline monilla alueilla Venäjää. Ilman sitä dialogia demokraattiset arvot jäävät merkityksettömiksi” (Šaimiev; Шаймиев).

Venäjän suurimman puolueen kokous osoitti, että puolue ei tahdo Federaation jäävän ryöstettäväksi lähteeksi globaalissa taloudessa. Siksi tähdennetään intellektuaalista itsenäisyyttä, kykyä hallita omaa tulevaisuutta ja vaikuttaa globaaleihin prosesseihin. Venäjällä on uskomattomat luonnon resurssit, teollisuuden mahdollisuudet, ainutlaatuinen maantieteellinen sijainti, innovaatioita, tieteellistä potentiaalia ja suuri väestö, mutta maa menettää vuosittain tuhansia asiantuntijoita. Heidän pitäisi rakentaa Venäjälle globaalia johtajuutta. “Kansallinen ohjelma paluusta Venäjän intellektuaaliseen, tieteelliseen ja jälkiteolliseen potentiaaliin täytyy olla prioriteettimme” (Lužkov). Venäjällä on kuitenkin vakavat väestöongelmat. Äitiyden tukemiseen vaaditaan voimavaroja – niiden mukaan Venäjä tekikin sittemmin huomattavia uudistuksia.

Venäjän politologit Vjazeslav Nikonov, Gleb Navlovski, Baleri Fadev, Vitali Tretjakov, Andranik Migranjan, Aleksei Zalaev, Maksim Sokolov, Leonid Poljakov, Vitali Ivanov ja Leonid Radzihovski ovat etsineet vastapoolia ”kontrolloidulle demokratialle, jossa kansakunta on sidottu tehottomuudessaan muutamien globaalien keskusten toimintaan” (Surkov). Venäjä tahtoo sitoutua luovuutta edistävään uudistumiseen ja valtiolliseen arvokkaaseen yhtenäisyyteen globaalissa markkinataloudessa: Venäjä ei halua enää rakentua vain energiaputkien suojeluun. Uhkana on ”menettää kilpailukyky: Venäjän poikkeuksellista asemaa energiamarkkinoilla on käytettävä välineenä korkean teknologian ja innovaatioiden kehittämisessä” (Orlov).



- - - - - - -



No comments in my blog, but you can find my phone number GSM +7911 2970525 (in Russia) +358 44 322 2661 (in Finland) or my email juhamolari-ÄT-gmail.com or juhamolari-ÄT-mail.ru (см. -ÄT- = @). In principle, you could discuss with me in Facebook

Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Homepage http://personal.inet.fi/business/molari/

Juha Molari -mail.ru -blog

Юха Молари: Пресс-Портрет (YANDEX)

СМИ и Юха Молaри (коллекция)

perjantai 27. toukokuuta 2011

Venäjä on realisti: Moammar Gaddafin aika on ohi

Venäjä ei ajanut itseään ulkopoliittiseen ja diplomaattiseen umpikujaan Libyan kriisissä. Siinä missä iso joukko Nato-maita osallistui Libyan pommituksiin, Venäjä säilytti maltillisen suhtautumisen tilanteeseen. Venäjä vältti ongelmien kiristämistä kumpaakaan osapuolta vastaan. Reaalisten valtakamppailujen ja julmuuksien maailmassa tarpeeton periaatteellisuus ei ole useinkaan käypä ratkaisu, vaan eettisesti vastuullisin toiminta edellyttää tosiasioiden tunnustamista pahempien vaurioiden välttämiseksi. Tosiasiat täytyy tunnustaa, vaikka tosiasiat olisi saatettu nykyiselle tolalle väkivallan ja valheen kovalla voimalla.

Venäjän älykäs reaalipolitiikka

Venäjä on tehnyt selväksi hienovaraisilla toimillaan, ettei se hyväksy Libyan armeijan käyttöä siviilejä vastaan. Venäjä ei äänestänyt YK:n mandaatin puolesta, vaan pidättäytyi äänestyksestä. Älykäs reaalipolitiikka osoittaa vallitsevassa tilanteessa, että Muammar Gaddafin kohtalona voi olla ainoastaan luopua vallasta. Venäjän presidentti Dmitri Medvedev on tarjoutunut välittäjäksi kriisissä. Yhdysvallat on ilmoittanut luottamuksen Venäjän kykyyn auttaa Libyan kriisin ratkaisussa. Yhdysvaltain ulkoministeriön turvallisuusneuvonantaja Ben Rhodes kertoi Yhdysvaltojen luottamuksesta Venäjän toimiin.

Britannian pääministeri David Cameron oli melko epäileväinen Venäjän tänään ilmaistuun tarjoukseen toimia välittäjänä. Medvedev lausui kuitenkin Ranskan Deauvillessa varsin suorasanaisesti: ”Hänen [Gaddafin] pitäisi lähteä tehtävästään”. Venäjä ei myöskään tarjoa Gaddafille turvapaikkaa. Cameron ei ole suinkaan ainoa epäilijä, joka kyseenalaistaa Venäjän vaikutusvallan Gaddafiin. Miten Venäjä puhuisi järkeä suoraan Gaddafille?

Venäjä on kritisoinut Gaddafin toimia, mutta myös pahoitellut Naton liiallista voimankäyttöä. Venäjä on vaatinut vihollisuuksien nopeaa lopettamista. Monet asiantuntija uskovat, että Gaddafi tahtoo taistella loppuun saakka. Maxim Tkachenko kirjoittaa CNN-uutisissa kuitenkin Venäjän ulkoministeriön tiedoista, joiden mukaan nimenomaisesti Libya olisi myöhään eilen torstai-iltana pyytänyt Venäjää välittäjäksi tulitauon saamiseksi. Libyan pääministeri Al-Baghdadi Ali al-Mahmudi pyysi Venäjältä apua tulitauon saamiseksi ja neuvottelujen aloittamiseksi ilman ennakkoehtoja. Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov oli vastannut, että Libyan täytyy noudattaa turvallisuusneuvoston päätöslauselmia ja lopetettava kaikki toimet, jotka aiheuttaisivat haittaa siviileille.

Maailmaa ei johdeta kauniin satukuvan mukaan

Libyan ja eräiden muiden valtioiden kriisejä ei ole mitään aihetta tarkastella ”lapsellisen uskon” vallassa, jossa vallankumoukselliset tapahtumat uskotellaan luonnollisiksi tapahtumiksi, kansan tahdon osoituksiksi. Sellainen kaunis legenda, satukuva vallitsevista konflikteista kätkee ulkomailta järjestetyn banaalin vallankaappausyrityksen. Kumouksen johtaminen tapahtuu toki monella eri tasolla: tapahtumien kulkuun tempautuvista ihmisistä osa on innostunut sokeutuneessa tajunnassaan vapaaehtoisesti laumavaistonsa varaan. Sopii muistella aivan lähihistoriaa, jotta suuren pelurin suuret rahat ja tarkoitusperät tulevat hyvin ilmi. The Guardian –lehden kirjeenvaihtaja Ian Traynor kirjoitti joitakin aikoja sitten tarkkaavaisesti siitä, miten esimerkiksi Ukrainan oranssivallankumous tapahtui Yhdysvaltojen hyvän suunnitelman mukaan huolellisessa valvonnassa. Yhdysvaltojen hallitus sponsoroi kampanjoita. Menetelmää käytettiin myös Belgradissa vuonna 2000, kun piti varmistaa vaalien tappio Slobodan Milosevicille. Operaatioita johti Yhdysvaltojen suurlähettiläs Richard Miles. Rahoitus hoidettiin Keski- ja Kaakkois-Euroopan poliittisen akatemian ja Balkanin akatemian sekä Kansallisen demokraattisen järjestön (NDI; The National Democratic Institute ) välityksellä. NDI avasi toimistonsa Belgradissa vuonna 1997 ja koulutti vuoteen 1999 mennessä jopa yli 900 aktivistia. Tällä hetkellä ympäri muslimimaailmaa tapahtuvat kuohunnat eivät suinkaan ole tapahtuneen ilman mitään ennakkovalmisteluja ja huomattavaa amerikkalaista rahoitusta. En otaksu, että Venäjä uskoo satuja, vaikka ilmoittautuu välittäjäksi ja torjuu Gaddafin jatkomahdollisuudet. Kyse on reaalipolitiikan tajusta tunnustaa mahdollisuudet ja riskit.

Vallankumousten amerikkalaiset työvälineet tunnetaan

Värivallankumousten työvälineet tunnetaan kansainvälisesti. Nämä järjestöt kertovat osan toimistaan myös avoimen julkisesti. Mainittakoon, että vuonna 1983 perustettu NDI saa suurimman osan rahoituksestaan NED-järjestöltä (National Endowment for Democracy). Molemmat ovat toimineet yhdessä myös Tšetšenian separatismia tukien Venäjää vastaan. Ideologista ja taloudellista tukea on tullut useilta partnereilta: tällaisia on ollut mm. Freedom House ja American Committee for Peace in the Caucasus. NED on ilmoittanut vuonna 2005 antaneensa 45 000 dollaria organisaatiolle ”Chechen Committee for National Salvation” (2008 tämä organisaatio sai 75000 dollaria ja vuonna 2009 sai 80 000 dollaria), 35 000 dollaria "Memorial" -yhteisölle, 70 000 dollaria sittemmin Mikael Storsjön Suomeen siirtämälle, Oksana Chelyshevan (Оксана Челышева) johtamalle Venäjä-Tšetšenia –ystävyysseuralle (Society for Russian- Chechen Friendship, «Общество российско-чеченской дружбы»), joka Venäjällä kiellettiin terroristiyhteyksien vuoksi. Nižni Novgorodin käräjäoikeus hyväksyi syksyllä 2006 syyttäjän vaatimuksen seuran lakkauttamisesta ääriliikkeenä. Seuralla oli ollut myös talousepäselvyyksiä useiden vuosien ajalta. Tämä seura oli ollut jo selvitystilassa ja lopettamisuhan alla 14.11.2005, jolloin tuomioistuin kuitenkin hylkäsi vielä lopettamisvaatimukset. 15.8.2005 Federaation verovirasto oli havainnut seuralla veroepäselvyyksiä ja syyllistymisen rikoslain 199 pykälän vastaiseen laajamittaiseen veronkiertoon. Rahaa oli kuitenkin tullut Amerikan budjetista NED-rahoitusmekanismin kautta – ja tulo jatkui vielä vuosia lakkauttamispäätöksen jälkeenkin! Venäjällä tuomioistuimen päätöksellä jo lakkautettu Venäjä-Tšetšenia –ystävyysseura sai yhä edelleen vuonna 2007 tukea 25 000 dollaria ”vastatoimintaan Venäjän hallituksen Pohjois-Kaukasiaa koskevan informaation manipulaatiota vastaan” ("to counteract the manipulation of information on the North Caucasus by the Russian government”). Kielletty vihajärjestö oli nyt siirretty Suomeen! 5. kesäkuuta 2007 Doku Umarovin ministeri(t) ja mainittu tuomioistuimen päätöksellä lakkautettu seura kokoontui neuvotteluihin Martti Ahtisaaren kanssa tämän Crisis Management Initiative –toimistoon Etelärantaan Helsingissä. Vuonna 2008 ”Ruotsalainen Helsinki Komitea”, joka työskentelee yhdessä ”Norjan Helsinki Komitean”, ”Moskovan Helsinki Ryhmän” ja Damos Centerin sekä Mikael Storsjön avustaman ja Oksana Chelyshevan johtaman Venäjä-Tšetšenia –ystävyysseuran kanssa, sai 65 000 dollaria.

USA:n tavat voidaan muistaa siitä, miten Yhdysvaltojen Minskin suurlähettiläs Michael Kozak yritti järjestää vallankumouskampanjaa Valko-Venäjällä diktaattori Alexander Lukashenkoa vastaan, mutta epäonnistui jo aiemin. Yritykset ovat toistuneet tunnetusti myös sittemmin. Esimerkiksi Ukrainassa ja Kirgisiassa Yhdysvallat käyttivät yli 110 miljoonaa dollaria kahta värivallankumousta varten.

Venäjä ei horju värivallankumouksilla

Venäjän on erittäin älykästä osallistua länsiliittouman kanssa värivallankumousten sovitteluun ja välittäjäksi. Tietysti tietyillä tahoilla olisi intressejä värivallankumouksiin myös Venäjällä. Venäjän on kyettävä suojelemaan kansalaisiaan ulkomaisilta psykologilta aggressioilta. Venäjällekin on yritetty rahavirtojen toimittaminen ”demokratian” maahan viemiseksi. Venäjä ei ole noita agitaattoreita varten, turha edes yrittää. Venäjää johtavat pätevät ja innostuneet ihmiset. Venäjä on suuri maa, jossa väestön protestointi Moskovassa tai Pietarissa ei riitä muuttamaan valtaa toisin kuin pienemmissä valtioissa. Venäjällä tarvittaisiin tusinan verran oranssivallankumouksia, niiden pitäisi kasvaa samanaikaisesti ja toisiinsa kytkettyinä, mikä vaatisi suurta organisaatiota ja erityisen valtavasti rahaa. Venäjällä ei ole edes karismaattisia oppositiopoliitikkoja, jotka voisivat juurruttaa kansan tietoisuuteen vallankumouksen kuvaa.


- - - - - - -



No comments in my blog, but you can find my phone number GSM +7911 2970525 (in Russia) +358 44 322 2661 (in Finland) or my email juhamolari-ÄT-gmail.com or juhamolari-ÄT-mail.ru (см. -ÄT- = @). In principle, you could discuss with me in Facebook

Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Homepage http://personal.inet.fi/business/molari/

Juha Molari -mail.ru -blog

Юха Молари: Пресс-Портрет (YANDEX)

СМИ и Юха Молaри (коллекция)

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Global Peace Index on anglosaksisen politiikan työväline



Global Peace Index (GPI) on maailman johtava mittari, jossa arvioidaan turvallisuutta. GPI-ideologia tahtoo viestiä poliittisille päättäjille, että turvallisuushaasteet edellyttävät maailmanlaajuisia ratkaisuja. Sivusto itse lausuu, että ”rauha on ehdoton edellytys, sillä ilman rauhaa emme kykene rakentaa tasokasta yhteistyötä, käyttää sosiaalista pääomaa ongelmien ratkaisemiseen”. Tulos auttaa Natoa kohdentaa voimavaransa oikeisiin objekteihin rauhan ja turvallisuuden edistämiseksi, kuten nyt tapahtuu Libyassa kansainvälisessä rauhanhankkeessa. Tulos auttaa myös oikeuslaitoksia ja asiantuntijoita arviointihin turvallisista ja turvattomista lähtömaista. Vuoden 2011 tulosten mukaan Islanti on maailman rauhallisin maa. Seuraavilla sijoilla ovat Uusi-Seelanti, Japani, Tanska ja Tšekki. Venäjän sijoitus oli vasta 147. kaikkiaan 153 valtion joukossa.

Ainoastaan Somali, Iraq, Sudan, Afganistan, Pohjois-Korea ja Kongo olivat Venäjän Federaatiota vaarallisemmat maat. Naton rauhanpommitusten kohdemaa Libya oli jonkin verran turvallisempi maa elää kuin Venäjä, Libyan sijoitus oli 143. Voimme odottaa, että Libyan turvallisuus ja rauha lisääntyvät huomattavasti, jos Libyasta tulee iso hautausmaa Pohjois-Afrikkaan, mutta pommitusten lopputulosta ei puolueettomassa tutkimuksessa vielä luonnollisesti ennakoitu.

GPI-tulosten mukaan Venäjällä ihmisoikeuksien kunnioitus oli globaalisti katsottuna mitä heikoin, poliittinen järjestelmä oli erityisen epävakaa, rikollisuuden taso yhteiskunnassa oli liki kaikkein pahin koko maailmassa. Venäjällä oli suuret sotilaalliset voimavarat ja ihmisillä oli vaarallisen helppoa löytää henkilökohtaisia aseita käyttöönsä. Henkilökohtaisten aseiden saatavuus ei ole Yhdysvalloissa sellainen ongelma kuin Venäjällä, koska amerikkalaiset käyttävät asettansa turvallisuutensa hyväksi. Suomessakin kiväärimiesyhdistykset ja muut eivät ole indeksiä tiputtava tekijä, koska Suomessa aseita kerätään harrastusta ja idästä tulevaa uhkaa vastaan turvallisuuden nimissä. Venäjällä aseiden saaminen olisi villiä ja vaarallista. Toisaalla Venäjän sotilasmenojen osuus bruttokansantuotteesta oli hyvin minimaalinen globaalissa vertailussa. Tuloksessa ei kiinnitetä huomiota vuoden aikana tapahtuneisiin sotilaallisiin operaatioihin valtiollisten rajojen ulkopuolella, sillä esimerkiksi Yhdysvallat ja muutkin Nato-maat on innolla rakentamassa turvallisuutta rauhanpommituksissa Libyassa ja Afganistanissa jne. jne.

Tulosten mukaan Venäjän lehdistön vapaus (tunnusluku 49,9/100 – mitä isompi numero, sitä pahempi ilmaisuvapauden tila maassa) olisi erityisen heikko globaalissa vertailussa. Monta pahempaa valtiota ei löydy koko maapallolla. Tuloksen jälkeen minuakin alkaa ihan jännittää, kun menen seuraavan kerran Venäjälle. Olen matkustanut sinisilmäisessä turvallisuuden tunnossa, mutta vain luonnollisesti tarkkaavaisesti niin kuin kaikissa suurkaupungeissa tai vieraissa paikoissa. En ole koskaan havainnut, että vapauteni puhua, kirjoittaa ja valokuvata olisi ihan niin paha kuin GPI-tutkimus paljastaa. Viime kerralla Voitonpäivänä kävin jopa kysymässä OMON-autosta, että saanko kuvata sen - ja sain! Hirvittävää, miten GPI avaa silmiä todellisuudelle, jota en ole koskaan ennen kokenut matkoillani ja ihmissuhteissani. GPI on havainnut, että venäjällä on erityisen vakava pelko osoittaa poliittista kritiikkiä. GPI-tutkimuksen mukaan Kanava 1 on pelkkä tuntematon underground-kanava, josta kukaan ei tiedä mitään, sillä Kanava 1 pistää rohkeasti tässä Medvedevin ja Putinin tanssiesitykseen televisiokanavan animaatiossa. Niin huono se on tuo Venäjän median vapaus.


Suomessa olisi sitä vastoin GPI-tutkimuksen mukaan absoluuttinen lehdistön vapaus, aivan maksimipisteet (0/100). Suomessa ei ole yhtään mitään sananvapaus- ja ilmaisuvapausongelmaa: Erkko on täysin vapaa eikä kukaan uhkaa hänen suvereenisuuttansa. Ei ole ongelmaa myöskään siitä, mitä on kerrottu (tai jätetty kertomatta) Ulkoministeriön toimista venäläisiä lapsia vastaan. GPI on todistanut suomalaisen täydellisen yhteiskunnan, mitä tulee mediaan. Suomalaisessa ihanneyhteiskunnassa ei ole myöskään mitään terrorismiin liittyvää ongelmaa. Niin kaksi vastakkaista maata ovat rinnatusten: Suomessa ei ole ongelmaa, vaan ystävälliset suhteet Kaukasian emiirikunnan ulkomaiseen edustustoon ja viestintä- ja rahoituskeskukseen; Venäjällä on ongelma, koska Venäjällä ei ole ystävällisiä suhteita Kaukasian emiirikunnan ja Al-Qaidan moninaisiin toimijoihin.

Venäjällä median vapaus oli samaa ongelmallista tasoa kuin Pakistanissa, Syyriassa ja Naton vapauttamisprosessissa olevassa Afganistanissa. Ihmeteltävää, että en ole koskaan kohdannut Venäjällä median vapautta rajoittavia ongelmallisia toimia, mutta Suomessa olen törmännyt useinkin sensuuriin poliittisesti ”arveluttavissa” asioissa. Venäjällä ei ole kukaan tullut määrittämään tai ohjaamaan, mitä minun sopii sanoa tai kirjoittaa, mutta Suomessa niin tapahtuu jatkuvasti. Ilmeisesti ”vapauden” ohjaaminen on Venäjällä puutteellista, ja siksi GPI-tulos on niin heikko? Sitäkin mietin, kuinka montaa televisiokanavaa GPI-tutkijat ovat katsoneet Venäjällä, sillä aamuisin Venäjällä voi saada jopa pahoinvointia televisio-ohjelmista, joissa äärettömän kriittisesti arvioidaan yhteiskunnallisia oloja. Suomessa mediamme ei tunne mitään ongelmia: täällä katsotaan kanavalla 1, kanavalla 2 ja kanavalla 3 ruoan valmistusohjeita (kaikissa on kyse eri ruokalistasta, joten kyse on täydet pisteet voittavasta ilmaisuvapaudesta ja moni-ilmeisyydestä) ja Nelosella näytetään kuorokilpailua, jossa monta eri ryhmää laulaa kilpaa. Täten Suomessa on täydellinen ilmaisuvapaus mediassa.
KUVA: Suomen GPI-tulos


Viro (2/100) kykenee täydellisessä lehdistövapaudessaan ja mielipidevapaudessaan melkein yhtä loistavaan tulokseen kuin Suomi, koska Kapo, CIA ja Nato ovat valvoneet menestyksellisesti Virossa median oikeaa vapautta. Kiinassa oli median vapaus hiukan heikompi kuin Venäjällä. Median vapauden arviointi tapahtui ”Toimittajat ilman rajoja” tulosten perusteella. GPI-tulosten mukaan Virossa ei ole myöskään demokraattisiin oikeuksiin ja ihmisoikeuksiin liittyviä ongelmia: maa on näissä suhteissa täydelliseksi vapautettu maa.

KUVA: Viron GPI-tulos


Maailman rauhaindeksin kehittäjä Stephen (Steve) Killelea (Стив Киллелеа; sukunimi ei siis ole "killer", "tappaja") on australialainen hyväntekijä, ihmisoikeusaktivisti ja IT-yrittäjä, jonka kehittämää indeksiä ovat kehuneet mm. Dalai Lama, Desmond Tutu ja Jimmy Carter – hiukan samalla tavalla kuin Suomessa toimivan noin 2000 euroa vuodessa ansaitsevan menestyvän IT-yrittäjän Mikael Storsjön ihmisoikeusaktivismia ovat kehuneet mm. Heidi Hautala, Movladi Udugov ja Doku Umarov. Killelea vaati jo vuonna 2008 kansainvälistä vastuuta vakaamman Tšetšenian puolesta, kun hän arvioi silloisia tuloksia. Tuolloin Ruslan Pukhov katsoi GPI-tulosten heijastavan anglosaksisia aitoja näkemyksiä. Alexander Khramchikhin kommentoi tuolloin, ettei tuloksella ole mitään tekemistä tieteen kanssa, vaan se on ideologinen työväline. Vuonna 2010 julkaistun tuloksen jälkeen Venäjää luonnehdittiin sanoilla ”verinen, väkivaltainen, kauhistuttava”. Tänään 25. toukokuuta 2011 Garry Kasparov teki johtopäätöksensä Stephen Killelean GPI-tutkimusten perusteella ja vaati, että Putinin täytyy siis lähteä pois. Kasparovilta oli jäänyt havaitsematta shakkikiemuroidensa ja mielenosoitustensa sekoittamana, että Dmitri Medvedev on Venäjän Federaation presidentti.

Killelean kuuluu International Crisis Groupin (ICG) toimintaa johtavaan neuvostoon. ICG:n toimintaa tukee Carnegie Corporation, George Soroksen Open Society Institute, Rockefeller Brothers Fund, Suomen ulkoministeriö ja eräitä muita erikoisia tahoja. ICG:n perustaja Morton Abramowits toimi George W. Bushin nimittämänä Yhdysvaltojen Turkin suurlähettiläänä, sittemmin Carnegie Endowment for International Peace –organisaation presidenttinä sekä Kaukasian separatistista kehitystä rahoittavan National Endowment for Democracy johtajana. Mainittu NED rahoittaa Oksana Chelyshevan (Оксана Челышева) johtamaa Venäjä-Tšetšenia ystävyysseuraa. Mikael Storsjö siirsi Doku Umarovin ja muiden bandiittien veljeskunnan hyväksi toimivan ystävyysseuran Suomeen, koska Nižni Novgorodin käräjäoikeus oli tuominnut ОРЧД - Venäjä-Tšetšenia ystävyysseuran syyttäjän vaatimuksen mukaan lakkautettavaksi ääriliikkeenä. Abramowits tunnetaan Stinger-ohjusten välittämisestä Osama bin Ladenille salaisissa operaatioissa.

Killelean Venäjä-kriittisissä lausunnoissa, joissa hän vaatii Pohjois-Kaukasian olojen ratkaisemista, on varsin vahvasti kaksinaismoralistinen uskottavuusongelma.

Tämä tulos on paljastavasti erilainen kuin tunnelmat Suomen antifasistien tapaamisessa maanantaina, jossa kerroin unelmastani, että Suomeen pitäisi saada tutkivaa journalismia ja median vapautta, koska näitä meillä ei ole nimenomaisesti. Meillä on vaikeneminen ja kaksinaismoraali. Suomeen pitäisi saada myös kansalaisyhteiskunta, jossa poliittisia vapauksia ja ihmisten perusoikeuksia kunnioitettaisiin. Nyt tutkimuksen mukaan Suomi ja Viro olisivat näissä asioissa ihannemaita koko maailman mittakaavassakin.

Virossa asuvasta väestöstä noin 25 % on venäläisiä. Heistä noin 100 000 on Venäjän kansalaisia ja kansalaisuudettomia on hieman yli 8 % väestöstä. Kansalaisuudettomilta – pysyvästi tosiasiallisesti EU:ssa asuvalta väestöltä – on kielletty äänioikeus parlamenttivaaleissa ja kansanäänestyksissä. Työttömyys on todettu jo aiemmin suuremmaksi venäläisväestön keskuudessa Virossa kuin virolaisväestön keskuudessa, riippumatta siitä, että osaisiko venäläisväestö vironkieltä. Työttömyys Koillis-Virossa, jossa asuu paljon venäläisiä, on jopa kaksi kertaa korkeampi kuin keskimäärin Virossa. Viron venäläisten palkat ovat vain 70 % tai vähemmän Viron virolaisten palkoista. YK:n rasismin, rotusyrjinnän ja muukalaisvihan vastaisen toiminnan erityisedustaja opasti 28.9.2007, että Virossa venäjän kielen sopisi tulla toiseksi viralliseksi kieleksi ja Viron tunnustaa Virossa asuvien Venäjän kansalaisten oikeudet. YK:n edustaja suorasanaisesti kehotti Viroa vahvistamaan venäjän kielen asema virallisena kielenä, koska venäjänkielisen väestön osuus on niin huomattava Virossa. Kaikesta huolimatta GPI-tulos ei tunnista mitään ihmisoikeusongelmaa Virossa. Eilen Virossa tuli oikeuden päätös, että venäläislapsilta saa lopettaa kouluopetus Virossa. Kansalaisoikeuksien puolesta Viro olisi ihannemaa, jos GPI-tulosta olisi uskominen.

GPI vahvistaa vanhan vakaumukseni: Venäjä täytyy kokea, anglosaksista tutkimusta ja lehdistöä ei tarvita Venäjän tuntemusta varten. Kun ja/tai jos lähden taas kohta Venäjälle - nukun taas rauhallisesti yöt siellä, olen onnellinen, Vaalimaan raja-aseman ylittämisen jälkeen voin tuntea elämäniloa. Venäjällä on niin helppo hymyillä onnellisena: miten se on mahdollista, jos Venäjä olisi todella noin vaarallinen maa.


- - - - - - -



No comments in my blog, but you can find my phone number GSM +7911 2970525 (in Russia) +358 44 322 2661 (in Finland) or my email juhamolari-ÄT-gmail.com or juhamolari-ÄT-mail.ru (см. -ÄT- = @). In principle, you could discuss with me in Facebook

Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Homepage http://personal.inet.fi/business/molari/

Juha Molari -mail.ru -blog

Юха Молари: Пресс-Портрет (YANDEX)

СМИ и Юха Молaри (коллекция)

tiistai 24. toukokuuta 2011

Slaavilaisen kirjallisuuden ja kulttuurin päivän lämmin sydän ortodoksisessa uskossa



Venäjän presidentti Dmitri Medvedev saapui tänään onnittelemaan Moskovan ja koko Venäjän patriarkka Kirilliä nimipäivän johdosta. ”Haluan henkilökohtaisesti osoittaa teille kunnioitusta ja toivottaa hyvää nimipäivää, mikä on sama päivä kuin slaavilaisen kirjallisuuden ja kulttuurin päivä (День славянской культуры и письменности). Tämä on mielestäni hyvä merkki siitä, mikä on Venäjän ortodoksisen kirkon merkitys moraalisille periaatteillemme ja maamme elämän harmonisuudelle, vapaudelle ja vauraudelle”. Medvedev luovutti patriarkalle kimpun valkoisia ruusuja. Patriarkka kiitti lämpimästi onnitteluista ja kertoi päivän olevan merkittävä myös hänelle itselleen.

Juhlapäivän historia ja tarkoituspäivä on lähtökohdiltaan hyvin antifasistinen: siinä annetaan oikeus iloita kielestä ja kulttuurista. Juuri natsimoodissa toimivat tahot Baltian alueella ja Skandinaviassa tahtovat toimittaa kulttuurisen kansanmurhan. Tänään slaavilaisen kielen ja kulttuurin juhlapäivänä Rimma Salonen sai kokea karusti ylimielisen ja vihamielisen asenteen poikansa koululla. Fasistit osoittavat omilla vihatoimillaan selvästi, että slaavilaisen kielen ja kulttuurin kunnioittaminen on antifasistista toimintaa aivan parhaalla tavalla, koska muussa tapauksessahan fasistit eivät niin voimakkaasti hyökkäisi erityisesti venäjänkielisten oikeuksia vastaan.

Tänä päivänä Moskovan pormestari Sergei Sobjanin (Сергей Собянин) osallistui Slaavilaisen kirjallisuuden ja kulttuurin juhlapäivän avajaisiin Moskovassa . Tilaisuuteen osallistui myös patriarkka Kirill, Venäjän presidentin administraatiosta Sergei Naryshkin, varapääministeri Alexander Zhukov ja kulttuuriministeri Alexander Avdeev. Pormestari korosti, että Moskovassa koulutus ja kulttuuri ovat edelleen etusijalla. Tämä hieno tulos voidaan tiivistää myös toteamukseen, että Moskovaa voidaan siis pitää antifasismin keskuksena tämän hetken maailmassa.

Ortodoksisen uskon lämmin sydän

Juhlallisuudet auttoivat ymmärtää, miten oikeassa Mitro Repo oli Uspenskin katedraalissa 15. marraskuuta 2006, kun haastattelin häntä. Siinä vaiheessa Mitro Repo oli ortodoksisen kirkon isä – pappi – ja minäkin olin vielä pappisviran hoidossa. Nyt kumpikaan ei ole kirkollisten hallintoviranomaisten pakkotoimien tähden pappisviranhoidossa. Mitro Revon mukaan ortodoksiseen kulttuuriin kuuluu slaavilaisuutta ja venäläisyyttä. Repo muistutti, että venäläisen sielunmaisemaa on vaikea hahmotella ilman slaavilaisuutta ja ortodoksisuutta. “Muinaiskirkkoslaavi on myös Euroopan neljäs pyhä kieli heprean, kreikan ja latinan ohessa”. Moni supisuomalainen mies on löytänyt uusvenäläisen naisen kautta ortodoksisuuden ja slaavilaisuuden. Ortodoksisuus ei ole irtaantumista eurooppalaisuudesta: suomalaiset olivat jopa eurooppalaisempia kauan sitten, kun yhteys oli kiinteä Pietariin. Jaksan yhä rukoilla Mitro Revon puolesta, että hän selviäisi niin jalosti kuin Daavid selvisi leijonien luolassa, sillä Mitro Repo työskentelee tällä hetkellä Venäjää vihaavassa, slaavilaista ja ortodoksista uskoa ja kulttuuria vastaan hyökkäävässä vihakeskuksessa Euroopan parlamentissa.

Suomalaisia venäläisen kirjallisuuden ja venäläisyyden "loistavia" asiantuntijoita sopii ihmetellä heti siinä vaiheessa, kun nämä asettuvat ankaran vihaisiksi Moskovan ortodoksista kirkkoa vastaan. Jukka Mallinen on jopa kannellut menestyksellisesti Espoon evankelisluterilaisen kirkon tuomiokapitulille, jotta luterilainen kirkkoherra ei saisi lukea vapaa-aikanaan ortodoksipapin Nikolai Pogrebnjakin (Николай Погребняк) kirjaa Победившие зло добром (”Pahan voittaminen hyvällä”). Luterilainen pappi syyllistyisi ”papinlupausten rikkomiseen” teosta lukiessaan. Mallisen mukaan olisin ”rikkonut papinlupausta saarnata Suomen kirkon uskoa puhtaana”. Luterilainen usko tarkoittaa hänen mukaansa luterilaista ”talonpoikaiston, kauppiassäädyn ja uuden oppineiston demokratismia, individualismia ja humanismia” (ks. vastaukseni Jukka Mallisen kanteluun, sivut 5-6). Jukka Mallinen hyökkää siis suomalaisen luterilaisen rappeutuneen teologisen tulkinnan avulla Moskovan ortodoksista uskoa ja slaavilaista kulttuuria sekä antifasismia vastaan, mikä ei ole yllätys luterilaisen kirkon kyseenalaisen historiallisen painolastin tähden. Jukka Mallinen on itse julkisesti ilmoittanut, ettei hän usko Jeesukseen eikä kirkkoon. Näistä lähtökohdista ja erityisesti hänen vihastaan Moskovan ortodoksista kirkkoa vastaan seuraa, että Jukka Mallinen ei ole itse asiassa slaavilaisen kirjallisuuden ja kulttuurin erityisen uskottava asiantuntija, vaan sen pahimpia raiskaajia Suomen Pen- järjestössä ja Suomalaisvenäläisessä kansalaisfoorumissa (Finrosforum). Mahdollisesti Mallinen jakaa kyseenalaista ”osaamistaan” myös hyvässä kanssakäymisessä Suomen ulkoministeriölle. Kykenemättömyys hyväksyä ja ymmärtää slaavilaisen kirjallisuuden ja kulttuurin ortodoksisen uskon mukaista lämmintä sydäntä näkyy siinä, että Mallinen kääntää kaikenlaisia marginaalisten häirikköjen teoksia suomeksi. Hyökkäys ortodoksista kirkkoa vastaan jättää "slaavilaisuudeksi" pelkän pakanallisen barbaarisuuden.


Kyse ei ole siitä, että onko joku henkilö sydämessään uskovainen kristitty vai ei. Sellaista lohkomista hyviin ja pahoihin ihmisiin ei sovi tehdä yhteiskunnallisessa arvioinnissa, koska se olisi uuden diskriminaation ja vainon rakentamista. Sitä vastoin kyse on kunkin henkilön ja yhteisön toiminnallisesta ja henkisestä asennoitumisesta Moskovan patriarkaatin ja slaavilaisen kulttuurin sydämellistä liittoa kohtaan. Myös ateisti voi antaa jossakin määrin kunnioituksen Moskovan ortodoksisen kirkon olemassaololle slaavilaisen kulttuurin ikiaikuisena sydämenä, kun taas natsimoodissa olevat separatistit, russofobit, kremlifobit ja moninaiset muut vihakulttuurin rakentajat eivät kykene osoittaa arvostusta Moskovan ortodoksisen uskon ja slaavilaisen kulttuurin merkittävyydelle, vaan he tahtovat kehittää moninaiset viekkaat juonet slaavilaista kieltä, kulttuuria ja uskon perintöä vastaan.

Slaavilaisen kirjallisuuden ja kulttuurin päivää vietetään pyhimysten Kyrillos ja Methodius päivänä


Venäjän Pyhä synodi hyväksyi vuonna 1863 päätöslauselman Pyhien Kyrillos ja Methodius juhlasta 11. toukokuuta, uudemman kalenterin mukaan 24. toukokuuta. Neuvostoliitossa julistettiin vuonna 1985, että 24. toukokuuta on ”Slaavilaisen kulttuurin ja kirjallisuuden päivä”. Korkeimman Neuvoston puhemiehistö antoi 30.1.1991 asetuksen vuosittain vietettävästä ”Slaavilaisen kulttuurin ja kirjallisuuden päivästä”. Tämä päivä on virallinen kansallinen juhlapäivä myös Bulgariassa. Tällöin muistetaan slaavilaisten aakkosten syntyä. Bulgariassa juhlaa tiedetään vietetyn jo vuonna 1803. Vuonna 1892 musiikinopettaja Ruse Stojan Mihailovskiy (1856-1927) kirjoitti tekstin hymniin ”Hymni pyhälle Kyrillikselle ja Methodiukselle” «Гимн святых Кирилла и Мефодия».



De-russofikaatio hyökkää Venäjän kieltä, kulttuuria ja ortodoksista uskoa vastaan

Tänään on oikea päivä osoittaa myötätuntoa Rimma Salosen ja hänen poikansa kovaa kohtaloa kohtaan, koska he kärsivät suomalaisen yhteiskunnan de-russofikaation uhreina. Heidän asiansa on syytä sulkea rukouksiin ja kiittää elävästä Jumalasta, joka on väkevämpi kuin kaikki natsimoodissa elävät de-russofikaatiota tavoittelevat anti-antifasistit. Suomalaisessa vihapropagandassa valhekuva Moskovan patriarkaatista ”venäläisenä uskonlahkona” on ollut hyökkäys myös äidin ja hänen poikansa uskoa, kieltä ja identiteettiä vastaan. Iltalehdessä Miia Honkanen kirjoitti jo 4.4.2008 hyökkäyksen aseveljensä Paavo Salosen kanssa Moskovan ortodoksista kirkkoa vastaan. Iltalehdessä väitettiin uskonlahkon vieneen pikku-Antonin. Tuon uskoon, kieleen ja identiteettiin kohdistuneen hyökkäyksen jälkeen vihapropaganda jatkui intensiivisenä tähän päivään saakka. Loppujen lopuksi vihapropagandasta muodostui Suomen ulkoministeriön ja sosiaaliviranomaisten virallista politiikkaa venäläistä uskoa, kieltä ja identiteettiä vastaan.

Rimma Salonen soi kokea nimenomaisesti tänään slaavilaisen kielen ja kulttuurin juhlapäivänä karusti, miten hänen poikansa koulu kieltäytyi antamasta mitään tietoja Rimma-äidille poikansa koulumenestyksestä. Koulun rehtori jopa uhkasi poliisilla ja pyysi Rimmaa poistumaan koulun alueelta, kun Rimma oli saapunut ilmoitettuun tapaamiseen asian johdosta aikana, jolloin koulun ovet olivat jo lukossa. Lopulta poliisi saapui eikä nähnyt ongelmia Rimman toiminnassa etsiä neuvonpitoa opettajien kanssa. Mahdollisesti Rimman poika kärsii kiellosta puhua venäjää. Yleisesti tunnustetut hyvät käytöstavat olisivat vaatineet opettajilta erilaista suhtautumista lapsen äitiin. Tähän velvoittaa myös lainlaatija. Kokemäen koulun opettajan ja rehtorin menettelyssä ei toteutunut perusopetuslain ja lastensuojelulain vaatimukset oppilaan oikeuksista. Menettelyssä eivät toteutuneet myöskään lain velvoitukset kodin ja koulun välisestä yhteistyöstä. Perusopetuslaki 3 § velvoittaa koulut myös yhteistyöhön kotien kanssa. Siksi on lähtökohtaisesti ymmärretty, että vanhempien ja koulun henkilökunnan yhteinen käsitys yhteistyön tarkoituksesta ja pelisäännöistä olisi tärkeää. Kokemäessä koulu estää kategorisesti yhteistyön Rimma-äidin kanssa. Hyvin toimiva viestintä tulisi olla kaksisuuntaista. Yhteistyö vahvistaa hyvinvointia, turvallisuutta ja yhteisöllisyyttä. Perusopetuslaki edellyttää lähtökohtana ihmisyyden ja eettisesti vastuukykyisen yhteiskunnan jäsenyyden kasvattamista. Kokemäen koulu lähtee sitä vastoin liikkeelle valtiollisten viranomaisten tukemasta ja legitimoimasta de-russofikaatiosta.

Vanhassa vuoden 1983 lastensuojelulaissa lausuttiin 1 §:ssä lapsen oikeus turvalliseen ja virikkeitä antavaan kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen. Lain 7 §:ssä 9.2.1990 uudistetussa laissa annettiin koulutoimen velvollisuudeksi huoltajien tukeminen lasten kasvatuksessa. Kokemäen koulussa on lähdetty liikkeelle hyvin rajusta tulkinnasta, jonka mukaan Paavo on yksinhuoltaja ja sen tähden äiti eristetään kokonaan lapsen kasvatuksesta ja luontevasta vuorovaikutuksesta koulun kanssa. Tästä rajusta tulkinnasta voi olla monia valitettavia seurauksia lapsen etua vastaan.


Kenenkään ei pidä unohtaa sitä, miten venäläiseltä äidiltä kidnapattu poika on valtiollisten ja kunnallisten viranomaisten väkivaltaisilla toimilla eristetty äidinkielestään ja ortodoksisen uskon mukaisesta kasteen lahjoista.


- - - - - - -



No comments in my blog, but you can find my phone number GSM +7911 2970525 (in Russia) +358 44 322 2661 (in Finland) or my email juhamolari-ÄT-gmail.com or juhamolari-ÄT-mail.ru (см. -ÄT- = @). In principle, you could discuss with me in Facebook

Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Homepage http://personal.inet.fi/business/molari/

Juha Molari -mail.ru -blog

Юха Молари: Пресс-Портрет (YANDEX)

СМИ и Юха Молaри (коллекция)

Venäjällä tärkeä asetus ääriliikkeiden torjunnan tehostamiseksi

Tänään maanantaina on Moskovassa MVD:n operatiivisen johdon keskuksessa pidetty korkean tason kokous ääriliikkeiden torjumiseksi. Tärkeästä kokouksesta on kertonut mm. Moskovan alueen Venäjän yhtenäisyyden puolue. Kokoukseen osallistuivat mm. Venäjän presidentti Dmitri Medvedev, Sergei Sobyanin, Rashid Nurgalijev, A. Gostev ja Vladimir Kolokoltsev. Moskovan kaupungin yli 80 000 valvontakameraa ovat tärkeä tärkeiden sosiaalisten, poliittisten ja urheilutapahtumien aikana. Kameroiden määrä on nousemassa vielä jonkin verran. Videokamerat ovat olleet tärkeitä myös rikosten selvittämisessä.

Venäjän presidentin ohjeiden mukaisesti ääriliikkeiden torjuntaa varten on lainvalvontaa tehostettu ja etnisten suhteiden kehittämistä parannettu. Tänään Medvedev allekirjoitti ukaasit tiettyjen neuvostojen perustamisesta kansalaisyhteiskunnan ja ihmisoikeuksien parantamiseksi. Nämä neuvostot sopivat yhteiskunnallisesti merkittävistä asioista, jotka liittyvät kansalaisten ja yhteisöjen oikeuksiin ja laillisiin etuihin politiikan piirissä, järjestyksen edistämiseksi, rikollisuuden torjumiseksi. Valvonnasta vastaa sisäasiainministeriö. Medvedev korosti antaessaan asetusta (ukaasi) ääriryhmien torjuntaa.

Kuva: Omon-joukkojen auto Pietarissa Voitonpäivänä 2011. Tällainen auto saisi käydä kiertoajelulla myös Suomessa pääkaupunkiseudulla ja poimia muutamat henkilöt ääriliikkeiden tukemisen tähden.

Ääriryhmien valvonnan tehostamista edelsi erikoinen kansainvälinen ”tukikampanja”. Yhdysvaltojen uskonnonvapauskomitea antoi vasta vähän aiemmin 28. huhtikuuta 2011 vakavat huomautukset Venäjää vastaan, koska Venäjällä oli asetettu rajoituksia uskonnon vapaudelle: hallitus oli lisännyt ääriliikkeitä rajoittavan lainsäädännön mukaisia oikeuksia valvoa uskonnollisia ryhmiä.

Kaksinaismoralistinen tukikampanja näyttää likaisen puolensa siinä, että Osama bin Ladenin tapon ja Gaddafin tappojahdin kanssa samanaikaisesti Yhdysvaltojen kongressi vaikuttaisi tukevan Al-Qaidaan liittyvää likaista toimintaa yhä edelleen. Oksana Chelysheva (Оксана Челышева) Venäjä-Tshetshenia –seurasta on toiminut jo aiemmin yhteistoiminnassa Finrosforumin ja Kavkaz Centerin sekä moskovalaisen säätiön Фонд защиты гласности (Glasnost Defence Foundation) kanssa, joka toimii George Soroksen rahoituksen ja Ronald Reaganin ja Naton perustaman säätiön NED (Национальный Фонд в Поддержку Демократии, США) turvin. Mikael Storsjö tunnusti esitutkinta-aineistossa, että hän perusti mainitun Venäjä-Tšetšenia ystävyysseuran Suomeen. Tiettävästi Heidi Hautala on seuran jäsen. Tämän kyseisen seuran ОРЧД - Venäjä-Tšetšenia ystävyysseura - Nižni Novgorodin käräjäoikeus oli jo syksyllä 2006 tuominnut syyttäjän vaatimuksen mukaan lakkautettavaksi ääriliikkeenä. Storsjön mukaan Venäjä-Tšetšenia ystävyysseuran toimintaa tarvitaan lähinnä raha-asioiden kierrättämistä varten. Päärahoittajana toimii NED, jota ohjaa Yhdysvaltain kongressi. Ihmisoikeuksien varjolla Yhdysvallat tukee ääriliikkeitä Venäjää vastaan sekä rahallisesti NED-rahoituskanavan ja Venäjä-Tšetšenia ystävyysseuran välityksillä että informaatiosodan keinoin Yhdysvaltain uskonnonvapauskomitean ja vastaavien viestimien avulla.

Suomi-Kaukasia -ystävyysseura ry. ei hyväksy separatismia eikä ääriliikkeiden tukemistä. Siksi tämä tervehenkinen, rauhantahtoinen Suomi-Kaukasia -ystävyysseura poikkeaa merkittävästi Venäjä-Tšetšenia -ystävyysseurasta, joka tahtoo verta, murhia ja tuhoa.


- - - - - - -



No comments in my blog, but you can find my phone number GSM +7911 2970525 (in Russia) +358 44 322 2661 (in Finland) or my email juhamolari-ÄT-gmail.com or juhamolari-ÄT-mail.ru (см. -ÄT- = @). In principle, you could discuss with me in Facebook

Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Homepage http://personal.inet.fi/business/molari/

Juha Molari -mail.ru -blog

Юха Молари: Пресс-Портрет (YANDEX)

СМИ и Юха Молaри (коллекция)

maanantai 23. toukokuuta 2011

Anti-safkalaiset yrittivät vietellä köyhää ex-kirkkoherraa agenttitarjouksilla

Tämä on pieni varotuksen sana, jos Teitä yritetään vietellä. Yhteen vetoaa jännityksen mahdollisuus, toiseen osallisuus suuriin asioihin ja kolmanteen raha. Älkää olko naivia ja herkkäuskoisia!

Sain äskettäin sähköpostiviestin, jossa viettelevän tarinan avulla haluttiin minun paljastaa mahdollinen kiinnostukseni salaista tietojen vaihtoa varten. Kirjoittaja ei paljastanut itseään. Kirjoittaja ei paljastanut kotimaatansa, mutta antoi ymmärtää, että se olisi Venäjä (tuskin oli). Kirjoittaja ei paljastanut yhteisöään, mutta antoi ymmärtää, että olisi turvallisuuspalvelu tai vastaava (tuskin oli venäläinen). Sähköposti oli lähetetty sillä tavalla älykkäästi, että sen ip-osoitteen avulla en voinut saada mitään todellista tietoa lähettäjästä. Minulla on hyvin vahva mielikuva lähettäjästä, vaikka en sitä tässä paljastakaan. Samainen taho on yrittänyt määritellä minua aiemminkin ei-julkisissa yhteyksissään.

Kuva: Katkelma huijaussähköpostia, jossa yritetään vietellä ex-kirkkoherraa


Minä suhtaudun hyvin kunnioittaen Venäjän ja Suomen turvallisuuspalveluja kohtaan, siitä ei ole epäilystäkään. Jälkimmäisen työskentelyä pidän valitettavasti nykytilanteessa kaksinaismoralistisena, kun yhteisö harjoittaa ulkoista viestintää tai suorittaa tutkimuksiaan. Suomen lainsäädännön mukaan ei olisi myöskään mikään rikos työskennellä vieraan vallan turvallisuuspalvelun hyväksi rauhan aikana, kun työskentelyn avulla ei varasteta Suomen valtion salaisia tietoja. Kyse ei ole viestissä kuitenkaan lainsäädännön tarjoamista mahdollisuuksista tai rajoituksista, vaan alkeellisesta yrityksestä paljastaa tuollainen intressi, jos minulla sattuisi sellainen viriämään nykyisessä tilanteessa. Suomen antifasistit yleisesti ja yksityisesti eivät ole tuollaisilla vetoomuksilla ja tarinoilla ostettavissa. Suomen antifasistit ovat lahjomattomia. Tämä jäi viestin kirjoittajalta ymmärtämättä ilmeisesti omien likaisten yhteyksiensä tähden.

Sähköpostissa tehtiin minulle viettelevä ehdotus, mikäli joku kokee mainitun ehdotuksen ”vietteleväksi”. Tuo henkilö tai yhteisö olisi valmis ”kommunikoimaan kanssani turvallisesti ja luottamuksellisesti”. Sähköpostit ovat tavallisessa tapauksessa ”postikorttiin” verrattavia tietoturvaltaan. Kirjoittaja luulee ilmeisesti, että toimeentuloni menettämisen johdosta olisin nyt hätäilevä ja etsisin sen tähden avoimesti toimeentuloa naapurivaltion palveluksestakin! Yksi fakta on siinä tosi: toimeentuloni on todellakin olematon. Nykytietojen valossa mitään rahaa ei ole tulossa mistään kesäkuussa, laskuja olisi maksettava, joten mahdollisesti joudun luopumaan sekä gsm-liittymästäni että internet-liittymästäni (sekä kotisivuistani). Vain postilaatikko jää yhteydenpidon muodoksi sen jälkeen. Kirjoittaja erehtyi luonneanalyysissä: Pahojen uhkakuvien alla säilytän kuitenkin sen luottavan tunteen, joka rakentuu arkikokemukseen, että tänään aamuisen juoksulenkin jälkeen söin itseni taas kerran kylläiseksi: perunat ja kotletit maistuivat hyvin. Vielä ei pidä hätäillä epävarmalla tulevaisuudella, koska tänään kaikki on hyvin enkä kärsi nälkää.

Tuo henkilö tai yhteisö vihjaa itsensä venäläiseksi, koska suosittelee minulle, että avaisin sivuston venäläiselle palvelimelle. Tosiasiassa kirjoittaja ei voi olla mikään turvallisuuspalvelun tai vakoiluorganisaation edustaja, koska nämä olisivat tietäneet, että minulla on ollut jo kauan aikaa blogi venäläisellä palvelimella. Tuo henkilö tai yhteisö kehottaa avaamaan myös venäläisen sähköpostin, mutta jälleen minulla on itse asiassa ollut vuosia venäläinen sähköpostiosoite. Kirjoittajan tietämättömyys ei herätä luottamusta. Kirjoittaja on sen tähden joko suomalainen, joka tahallisesti kirjoittaa hiukan vierasmaalaista suomea, tai virolainen: vain näissä tapauksissa tietämättömyys voi olla niin ilmeinen.

Mainittu tuntematon henkilö tai yhteisö viettelee, että asentaisin salausohjelman. Tätä varten hän antaa ihan asialliset ohjeet. Ohjelmakin on aivan hyvä. Olen tutustunut siihen niukasti informaatioteknologian opintojeni yhteydessä. Salausohjelmat voivat olla tarpeellisia liikesalaisuuksien vuotojen välttämiseksi kilpailijoille tai pahatahtoisille henkilöille. En osaa niiden käyttöä, mutta luultavasti oppisin, jos olisi tarve. Itse luottaisin kuitenkin toisenlaiseen kanssakäymiseen, jos olisi salaisen tiedon vaihtamiseen tarvetta. Itse ohjelma ei ole kuitenkaan tässä pääasia, vaan seuraava työvaihe, jota hän ehdottaa.

Salaperäinen kirjoittaja osoittaa kömpelöä älyä, jos kuvittelee, että noudattaisin hänen ohjeitansa. Ilmoittaisin julkisesti blogissani, että minulla on vuorovaikutusta varten salausohjelma ja jakaisisin julkisen avaimen salaista tietojen vaihtoa varten. Tällöin itse asiassa mainitulla menettelyllä osoittaisin julkisesti, että minulla on vähintään kova mielenkiinto salaiseen tietojen vaihtoon ilmeisen ulkomaisen tahon kanssa. Salaperäinen kirjoittaja teki ystävällisessä viestissään pahan virheen – aliarvioi kohteensa: vaikka olenkin teologi ja suomalainen, en toki ole ihan noin tyhmä! Kuka tahansa lukija ihmettelee, miksi Molari ilmoittaa salausohjelman olemassaolon ja julkisen avaimen blogissaan, mutta toisaalla Molari puolustautuu, että hän on isänmaallisesti suomalainen mies, joka tahtoo ainoastaan luonnollisia ystävällisiä suhteita naapurivaltioiden välillä. Uskottavuuteni salausohjelmia paljastaessa olisi jo viimeistään mennyt!

Sinänsä olen kiitollinen salaperäisen kirjoittajan ja hänen juonikkaan yhteisönsä viestistä, sillä se osoittaa, ettei kirjoittaja itsekään usko, että minulla olisi joku salainen suhde venäläisen turvallisuuspalvelun kanssa, koska nyt vasta sitä sähköpostissa ikään kuin ensimmäistä kertaa tarjotaan! Kavkaz Centerin kirjoittajat ovat olleet hyvin tietoisia siitä, ettei minulla ole mitään suhdetta KGB:n tai FSB:n kanssa, mutta silti he ovat kirjoittaneet yli 120 pahasti valheellista artikkelia tässä asiassa minua vastaan. En pidä välttämättömänä, että sähköpostin lähettäjä olisi Kavkaz Centeriin kiinteästi sidoksissa oleva suomalaistaho. Myös yhteistyösisarukset SUPO ja KAPO ovat olleet tietoisia, ettei minulla ole suhdetta venäläisen turvallisuuspalvelun kanssa, mutta mahdollisesti nykytilanteessani heitä voisi kiinnostaa, olisiko tuollainen intressi syntymässä ahdinkoni tähden.

Luottamus ei synny koskaan tuntemattoman tai nimeltä tunnetun sähköpostin välityksellä, vaan sellainen luottamus rakentuu kasvotusten luotettavassa yhteydessä. Luonnollisesti persoonat ovat erilaisia: toiset uskovat kaikki sähköpostissa saapuvat spam-postit henkilökohtaisiksi ja aidoiksi, kun Christina Aguilera tarjoaa rakkautta. Herkkäuskoisuuden oletetaan myös vahvistuvan, jos asianomainen on ahdingossa. Sairaudessaan kärsivät ihmiset ovat tunnetusti herkkäuskoisia uskonnollisille huijareillekin, jotka yrittävät kielilläpuhumisen, profetioiden ja esirukousten avulla vakuuttaa itsensä Jumalan sanansaattajiksi. Minä en reagoi tuolla tyypillisellä tavalla henkilökohtaisessa ahdingossa, vaikka myös minä koen levottomuutta tulevaisuuteni vuoksi. Luottamusta varten on myös joitakin perusasioita syytä tietää. Näitä asioita voi myös opiskella: suoritin liiketalouden opinnoissa konsultaation opintojakson parhailla arvosanoilla (viisi = 5) ja opettajan toistuva neuvo oli asiakassuhteen rakentamiseksi luottamuksen luominen. Opettajakin osasi sanoa, että luottamuksen perusedellytys on kohtaaminen. Anonyymikohtaaminen ei luo luottamusta. Olen nähnyt kirkollisissa piireissä pettureita ja valehtelijoita, joilla on viattoman kaunis julkinen naamari tai valkoinen alba tai hiippamyssy. En kokemustenikaan vuoksi mene enää tässä iässä noin tyhmiin ”viettelyksiin”, jotka viestin kirjoittaja uskoi houkutteleviksi.


- - - - - - -



No comments in my blog, but you can find my phone number GSM +7911 2970525 (in Russia) +358 44 322 2661 (in Finland) or my email juhamolari-ÄT-gmail.com or juhamolari-ÄT-mail.ru (см. -ÄT- = @). In principle, you could discuss with me in Facebook

Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Homepage http://personal.inet.fi/business/molari/

Juha Molari -mail.ru -blog

Юха Молари: Пресс-Портрет (YANDEX)

СМИ и Юха Молaри (коллекция)