Statcounter

keskiviikko 3. elokuuta 2011

IHH:n ja Kavkaz Centerin pikkupakolaiset

Tänään

Tänään 3.8.2011 on RT (Russia Today) –kanavan kirjoituksessa tullut selkeän lyhyesti esille myös minun henkilökohtainen ääneni, mitä tulee tiettyjen pakolaisten arveluttaviin sidonnaisuuksiin, muukalaisvihaan ja minua vastaan käytyyn epärehelliseen kampanjaan: The little political refugees of IHH and the Kavkaz Center.

Eilen

Eilen 2.8.2011 Länsi-Uusimaa, Seurakuntalainen ja YLE kertoivat omalla tavallaan, että ex-kirkkoherra välttyi syytteiltä. Olen julkaissut 7.4.2011 kuulustelupöytäkirjan asiaa koskien. 13. heinäkuuta olen julkaissut valtakunnansyyttäjän päätöksen perusteluja blogissani.

Kuva: valtakunnansyyttäjän perusteluja syyttämättä jättämiselle


Länsi-Uusimaan, YLE:n ja Seurakuntalainen -kirjoituksissa ei mielestäni otettu huomioon riittävästi tai lainkaan minun henkilökohtaista ”ääntäni” asian johdosta, vaan annettiin yhä edelleen epäasiallisesti ymmärtää, että leimaisin moitittavalla tavalla pakolaisia sinänsä. Elina Laiho oli saanut asian johdosta toki tiettäväksi myös minun näkemykseni ja valtakunnansyyttäjän lausunnon näkemykseni puolesta.

Ikävä leimaava käsitys sisältyi epäilemättä syyttäjän syyttämättäjättämispäätökseenkin, mutta sellainen näkemys on ainoastaan mielipide ja mielestäni "diplomaattinen" oppineen miehen mielipiteeksi: hän myötäilee jokaista osapuolta ja tahtoo välttää vihapuheiden olemassaoloa rintamalinjojen molemmilla puolilla. Ja tuokin mediassa nyt siteerattu syyttäjän mielipidelause oli poimittu irralleen valtakunnansyyttäjän lauseiden kokonaisuudesta, sillä syyttäjä totesi myös, että minua vastaan moitteen lausujat olivat omilla tulkinnoillaan kärjistäneet näkemyksiäni ja irrottaneet yksittäisiä sanoja virkkeiden kokonaisuudesta.

Minä ymmärrän ehdottoman oikeaksi länsimaiseen oikeusjärjestelmään liittyvän syyttömyysolettamuksen, jonka mukaisesti ihminen on syytön, kunnes tuomioistuin näyttää lainvoimaisesti toteen syyllisyyden. Median, syyttäjän tai painostusryhmien mielipiteet eivät osoita syyllisyyttä - ja nyt syyttäjä ei edes syyttänyt. Länsi-Uusimaa käyttää hiukan epätarkkaa ilmaisua, että "vapauduin syytteistä", kun kukaan ei edes syyttänyt.

Kuva: Länsi-Uusimaa 2.8.2011


Kuva: YLE 2.8.2011


Kuva: YLE Nyheter


Kuva: Seurakuntalainen 2.8.2011





- - - - - - -



No comments in my blog, but you can find my phone number GSM +7911 2970525 (in Russia) +358 44 322 2661 (in Finland) or my email juhamolari-ÄT-gmail.com or juhamolari-ÄT-mail.ru (см. -ÄT- = @). In principle, you could discuss with me in Facebook

Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Homepage http://personal.inet.fi/business/molari/

Juha Molari -mail.ru -blog

Юха Молари: Пресс-Портрет (YANDEX)

СМИ и Юха Молaри (коллекция)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti