perjantai 30. maaliskuuta 2012

Pussy Riot – an odd model for the future (RT)

When a female punk group illegally performed at Moscow’s Cathedral of Christ the Savior they not only directed an attack against the presidential election, but also against the Orthodox faith.

[- - -]

It is clear that the attacks on the Patriarch and the Russian Orthodox Church were deliberate attempts to damage Russia's spiritual heritage, and future.

[ - - -]

The Finnish-Russian Civic Forum (Finrosforum) board member, political refugee Oksana Chelysheva, coordinate the Pussy Riot support campaign in Finland. NED (the National Endowment of Democracy, a US organization sponsored by Congress) has supported Chelysheva’s “human rights activism” at least on other issues. Such supports and sponsors are no longer any surprise.

It is hard for me to comprehend the degree of sympathy and praise the punk group has received in the western world. Would we dare to leave the fabric and future of western societies to those punk girls?

READ MORE: http://rt.com/news/blogs/juha-molari-blog-finland/riot-future-church-orthodox/



Ps.

This was the last public writing in my blog or other blogs, in Facebook, or elsewhere. From this day begins the web silence - and it will last at least until next autumn. A small note, however, I have a radio-tv interview (in Russian) in a few weeks. Thereafter, my telephone number will be changed, etc.

Just now I received a message that I can get my passport. Now I am at peace and I am looking forward to the Orthodox Easter.





- - - - - - -



My email juhamolari-ÄT-gmail.com or juhamolari-ÄT-rambler.ru (см. -ÄT- = @).



VKontakte


СМИ и Юха Молaри (коллекция)

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

OIKEASTI ORTODOKSINEN PÄÄSIÄINEN

Minulla on jo kovasti pääsiäisen odotus. Tänä pääsiäisenä olen oikeasti ortodoksi ja voin ottaa osaa kokonaisuudessaan pääsiäisen jumalanpalveluksiin. Vuosi sitten lauantain 23.4. ja sunnuntain 24.4. välisen yön vietin Pietarissa ortodoksisen kirkon jumalanpalveluksessa, luin siellä monien muiden ihmisten tavoin pääsiäisevankeliumin, mutta en ottanut osaa ehtoolliselle. Evankeliumi luettiin monella eri kielellä: minä lausuin sen ulkoa suomeksi, koska olin palauttanut evankeliumin muistiin aiemmin päivällä. Evankeliumi kuultiin lukuisin eri kielin. En tuntenut vielä ortodoksisen kirkon ehtoolliskäytäntöjä enkä ollut ortodoksisen seurakunnan jäsen. Tänä vuonna vietän oikeasti ortodoksisen pääsiäisen. Nyt en pääse Pietariin tai Venäjälle, sillä minulla ei ole voimassaolevaa passia eikä viisumia. Venäjän ortodoksisen kirkon pääsiäisen voi kokea aidosti myös Helsingissä.

Kaikkeen en voi osallistua muiden esteiden vuoksi, mutta muutamaan tärkeään juhla-ajan tapahtumaan otan osaa Venäjän Ortodoksisen Kirkon Moskovan Patriarkaatin Pyhän Nikolauksen seurakunnassa Helsingissä.

Sunnuntaina 8.4.2012 klo 9:40 on pääsiäisviikon jumalanpalvelusten alku itselläni: Herran ratsastus Jerusalemiin, Palmusunnutai (Вход Господень в Иерусалим. Вербное Воскресенье). Lauantaina olisi illalla myös vigilia, mutta sinne en pääse. Jumalanpalvelukseen en voi suinkaan vain rynnätä, vaan valmistautuminen alkaa jo viimeistään edellisenä päivänä, vaikka itse vigiliaan ei pääsisi mukaan.





Piinaviikolla (Страстная Седмица) olisi aamulla kello 9 ja iltapäivällä kello 18 jumalanpalveluksia, erityisesti Suuren torstain (Великий четверг) jumalanpalveluksiin sopisi osallistua. Seuraavassa on muutamia videoleikkeitä piinaviikon jumalanpalveluksista Venäjän ortodoksisessa kirkossa.









Perjantaina 13. huhtikuuta klo 18 on Suuren lauantaina jumalanpalvelus, palvelus Kristuksen hautakuvan äärellä ja ristisaatto (Утреня Великой субботы. Чин похвалы перед св. Плащаницей. Крестный ход.). Tähän jumalanpalvelukseen otan osaa. Siinä saan miettiä omaa syntisyyttäni ja Jumalan kärsimystä ihmisten – ja myös minun itseni – tähden. Minulle oma syntisyyteni on Jumalan pyhyyden ja Jumalan Pojan Jeesuksen Kristuksen kuoleman tähden valitettava tuskan ja kilvoituksen aihe: Jumalan kärsimyksen ja kuoleman kohtaaminen on Jumalan pyhyyden kohtaamista totuudessa ja rakkaudessa. Perjantai on mitä vakavin paikka ihmisille. Sellaista tarvitsemme, ettemme vääntäisi kaikkia asioita kujeiluksi ja irvailuksi. Voi meitä, jos menemme oman pahuutemme vuoksi entistä kauemmaksi Kristuksesta ja käymme penseämmäksi. Minun toivoni on – ei vieraantuminen vaan päinvastoin - vain, jos saan entistä enemmän syventyä Jumalan salaisuuksiin ja Kristuksen tuntemukseen.



HERRAN PÄÄSIÄINEN, KRISTUKSEN YLÖSNOUSEMINEN (СВЕТЛОЕ ХРИСТОВО ВОСКРЕСЕНИЕ. ПАСХА.) on koko vuoden huipentuma. Seurakuntalaisia saapunee myöhäisen illan kuluessa moneen aikaan: ensimmäiset saapuvat lauantaina 14.4. kello 23:10 alkaen kananmunien, kultsojen ja pashojen siunaamiseen. Kello 23:30 alkaa puoliyöpalvelus (Полунощница), johon aion ottaa osaa niin kuin vuosi sitten tein Pietarissakin. Jumalanpalveluksen, ristisaaton ja pääsiäisaamupalveluksen jälkeen oli Pietarissa vielä pääsiäisateria, joten pääsin kotiin vasta noin kello 6 aikaan aamulla. Helsingissä alkaa kello 00.00 ristisaatto, mitä seuraa pääsiäisaamupalvelus, Liturgia (Крестный ход, Пасхальная утреня, Литургия).










sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

PATRIARKKA KIRILL (24.3.2012): MEILLÄ EI OLE TULEVAISUUTTA, JOS ALAMME PILKATA SUURIA PYHYYKSIÄ


Великое славославие (Апостал Николаев-Струмскии; солист Минаил Антонов; "Soloists of St Petersburg")Videossa pietarilaiset ystäväni laulavat länsiuusimaalaisen erään pikkukylän kirkossa.

Tänään 25. maaliskuuta otin osaa Venäjän Ortodoksisen kirkon Moskovan Patriarkaatin Pyhän Nikolauksen seurakunnan jumalanpalvelukseen Helsingin Hietaniemessä. Tänään vietettiin 4. paastoviikon Liturgiaa. Jumalanpalvelukseen ja ehtoolliseen otti osaa vähän yli sata seurakuntalaista. Pyhän Gregorius "Suuren" Dialogin muistopäivää vietettiin juuri tänään 25. maaliskuuta ortodoksissa kirkoissa.

Eilen Moskovan ja koko Venäjän Pyhä Patriarkka Kirill lausui Pyhän Liturgian lopussa huomautukset, joissa hän käsitteli hiljattain tapahtunutta häpeällistä tempausta, joka tapahtui Kristus Vapahtajan katedraalissa.


Kirillin ajankohtainen analyysi on myös yleisemmin erityisen terveellinen kaikkinaiseksi ohjeeksi. Jos ihmiset menettävät ymmärryksen ja tuntemuksen kunnioituksesta pyhyyksien edessä, kansakunta menettää myös tulevaisuutensa.




PATRIARKKA KIRILL

"Minun mielestäni kaikki tietävät, mitä tapahtui äskettäin Kristus Vapahtajan katedraalissa. Sanottakoon tässä ajatukseni siitä, missä me olemme: meidän hurskaat esi-isämme, jotka rakensivat perustan Venäjän suuren valtion vauraudelle, säätivät tämän temppelin vain pyhää kokoontumista varten. Ja heidän kaukaiset jälkeläiset 2000-luvulla häpäisevät tämän pyhyyden, joka on Kristus Vapahtajan katedraalissa.”

”No, mitä pitäisi ajatella? Takana ovat ajat, jolloin ihmisillä oli valta ratkaista tällaisia kysymyksiä - ja kiitos Jumalan, että se aika meni pois. Miten pitäisi siis tuntea meidän maassamme, jossa sen olemassaolo on paljosta velkaa ortodoksiselle kirkolle ja ortodoksiselle uskolle, joka on johtanut maamme suurimpiin urotekoihin - myös puolustamaan isänmaatamme vuonna 1812? Itse asiassa tälle voiton nimelle perustettiin Kristus Vapahtajan katedraali. On kuitenkin ihmisiä, jotka katsovat oikeudekseen tällaisen kauhistuksen, tai yrittävät minimoida niiden tyttöjen tekoa ikään kuin se sopisi kuvitella hauskaksi vitsiksi. Ja valitettavasti - sydämeni on nyt katkerasti rikki - nämä ihmiset kutsuvat itseään kuitenkin ortodokseiksi."

"Katsokaamme lähemmin tätä linjaa mitä täällä tapahtui 17 vuosisadalla Herran kuolonuneen nukkumisen katedraalissa Moskovassa ja mitä 21 vuosisadalla tapahtui meidän ja koko ortodoksisen maailman pyhimmässä kirkossa. Luulen, että kenenkään uskovaisen ihmisen ei pidä sanoa, että ”se ei minua koske”, ”se ei ole minun asiani”. Siksi kehotan teitä kaikkia vahvistamaan rukouksianne maan ja kansamme hyväksi. Meillä ei ole tulevaisuutta, jos me alamme lausua pilkkaa suurimpien pyhyyksien edessä; tai jos joku alkaa pitää tuota pilkkaa vain suurena sankaruutena, poliittisen protestin ilmauksena, sopivana käytöksenä tai harmittomana vitsinä."

"Olemme kaikki käyneet paaston aikaan. Paholainen nauraa meitä kaikkia vastaan, luo monia ongelmia näihin päiviin, kun meidän pitäisi päästä tämän maailman huolista ja upota rukoukseen, tyyntyä paastoon ja parannukseen omista synneistämme. Mutta ehkä, Herra vie meidät läpi näitä tutkien pyhään paastoon, jotta me kaikki olisimme tietoisia vastuusta maatamme kohtaan, Pyhän Venäjän hyväksi, ortodoksisen uskon hyväksi."

"Ortodoksinen kristitty ilmaisee vastuunsa ensinnäkin rukouksessa Jumalalle. Sitä vastoin nuo ihmiset eivät usko rukouksen voimaan. He uskovat propagandan voimaan, valheiden ja panettelun voimaan, Internetin voimaan, tiedotusvälineiden voimaan, rahan ja aseiden voimaan. Me uskomme rukouksen voimaan. Ja minä kehotan koko Venäjän kirkkoa kuumaan ja ahkeraan rukoukseen meidän maamme hyväksi, meidän uskomme hyväksi, että meidän kansamme hyväksi, jotta Herra antaa meille anteeksi meidän syntimme, jälleen nojautuisi meitä kohti armossaan, antaen armosta Pyhän Henkensä voiman, jotta saattaisi meidän kiusausten ja koettelemusten läpi niin että pääsisimme niistä pois puhdistettuina, vahvoina ja pystyisimme rakentamaan tulevaisuutta Jumalan säädösten ja ihmisen omantunnon mukaisesti."



JUMALANPALVELUS

Jumalanpalveluksessa evankeliumi oli Markuksen evankeliumin 9 luvusta. Tämän tekstin ymmärsin pääpiirteittäin, vaikka kuulin sen venäjäksi. Olen sen verran monta kertaa lukenut tekstin suomeksi ja kreikaksi, että vähäisistä sanoistakin tunnistin tekstin oikein.

Tässä pyhäpäivän evankeliumi suomeksi ja venäjäksi (Mark. 9:17-31).
17 Eräs mies väkijoukosta vastasi hänelle: "Opettaja, minä toin poikani sinun luoksesi. Hänessä on mykkä henki. 18 Se ottaa hänet valtaansa missä vain. Se paiskaa hänet maahan, ja hän kuolaa ja kiristelee hampaitaan ja menee aivan jäykäksi. Pyysin, että opetuslapsesi ajaisivat hengen pois, mutta ei heistä ollut siihen."
19 Silloin Jeesus sanoi heille: "Voi tätä epäuskoista sukupolvea! Kuinka kauan minun on vielä oltava teidän keskuudessanne? Kuinka kauan minun pitää kestää teitä? Tuokaa poika minun luokseni." 20 He toivat pojan Jeesuksen luo. Jeesuksen nähdessään henki heti kouristi poikaa, ja tämä kaatui, kieriskeli maassa ja kuolasi. 21 Jeesus kysyi pojan isältä: "Kuinka kauan hänellä on ollut tämä vaiva?" "Pienestä pitäen", vastasi mies. 22 "Henki on monet kerrat kaatanut hänet, jopa tuleen ja veteen, jotta saisi hänet tapetuksi. Sääli meitä ja auta, jos sinä jotakin voit!" 23 "Jos voit?" vastasi Jeesus. "Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo." 24 Silloin pojan isä heti huusi: "Minä uskon! Auta minua epäuskossani!"
25 Kun Jeesus näki, että väkeä tuli aina vain lisää, hän käski saastaista henkeä sanoen: "Mykkä ja kuuro henki, minä käsken sinua: lähde pojasta äläkä enää mene häneen!" 26 Henki huusi, kouristi poikaa rajusti ja lähti hänestä. Poika jäi makaamaan elottoman näköisenä, ja monet sanoivatkin: "Nyt hän kuoli." 27 Mutta Jeesus tarttui häntä kädestä ja auttoi hänet jalkeille, ja hän nousi.
28 Kun Jeesus sitten oli mennyt sisään ja vain opetuslapset olivat paikalla, nämä kysyivät häneltä: "Miksi me emme kyenneet ajamaan sitä henkeä pojasta?" 29 Hän vastasi: "Tätä lajia ei saa lähtemään muulla kuin rukouksella."*
30 He lähtivät sieltä ja kulkivat Galilean halki. Jeesus ei tahtonut kenenkään saavan tietää siitä, 31 sillä hän opetti opetuslapsiaan. Hän sanoi heille: "Ihmisen Poika annetaan ihmisten käsiin, ja he tappavat hänet, mutta kolmen päivän kuluttua hän nousee kuolleista."


17Один из народа сказал в ответ: Учитель! я привел к Тебе сына моего, одержимого духом немым: 18где ни схватывает его, повергает его на землю, и он испускает пену, и скрежещет зубами своими, и цепенеет. Говорил я ученикам Твоим, чтобы изгнали его, и они не могли.
19Отвечая ему, Иисус сказал: о, род неверный! доколе буду с вами? доколе буду терпеть вас? Приведите его ко Мне.
20И привели его к Нему. Как скоро бесноватый увидел Его, дух сотряс его; он упал на землю и валялся, испуская пену.
21И спросил Иисус отца его: как давно это сделалось с ним? Он сказал: с детства; 22и многократно дух бросал его и в огонь и в воду, чтобы погубить его; но, если что можешь, сжалься над нами и помоги нам.
23Иисус сказал ему: если сколько-нибудь можешь веровать, всё возможно верующему.
24И тотчас отец отрока воскликнул со слезами: верую, Господи! помоги моему неверию.
25Иисус, видя, что сбегается народ, запретил духу нечистому, сказав ему: дух немой и глухой! Я повелеваю тебе, выйди из него и впредь не входи в него.
26И, вскрикнув и сильно сотрясши его, вышел; и он сделался, как мертвый, так что многие говорили, что он умер.
27Но Иисус, взяв его за руку, поднял его; и он встал.
28И как вошел Иисус в дом, ученики Его спрашивали Его наедине: почему мы не могли изгнать его?
29И сказал им: сей род не может выйти иначе, как от молитвы и поста.
30Выйдя оттуда, проходили через Галилею; и Он не хотел, чтобы кто узнал.
31Ибо учил Своих учеников и говорил им, что Сын Человеческий предан будет в руки человеческие и убьют Его, и, по убиении, в третий день воскреснет.

PYHÄN GREGORIUS "SUUREN" DIALOGIN MUISTOPÄIVÄ

Pyhän Gregorius ”Suuren” Dialogin muistopäivää vietetään tänään paavin kuolinpäivän muistoksi. Hän syntyi Roomassa noin 540 jKr. Ensiksi hän sai loistavan maallisen koulutuksen ja pääsi korkeaan julkiseen virkaan. Gregorius kaipasi kuitenkin luostarin elämää. Isänsä kuoltua Gregorius antoi koko omaisuutensa kuudelle luostarille. Roomassa hän perusti luostarin apostoli Andreaksen nimiin. Gregorius antoi itsekin luostarilupauksen. Luostarissa hän kirjoitti Jobin kirjan selitykset. Kun Rooman paavi Pelagius kuoli, vuonna 590 paaviksi valittiin ykaimielisesti Pyhä Gregorius, vaikka ilmeisemmin vastoin hänen omaa tahtoaan.

Gregorius taisteli innokkaasti donatiolaista ja areolaista harhaoppia vastaan. Lisänimen Dialogos Gregorius sai teoksestaan ”Dialogit”.

Pyhä Gregorius johti kirkkoa varsin menestyksellisesti 13 vuotta. Luultavasti menestykseen oli salaisuutena myös hänen asenteensa ”Jumalan palvelijoiden palvelijana”. Hän kuoli (12) 25. maaliskuuta 604. Gregoriuksen pyhäinjäännökset ovat Pyhän apostoli Pietarin katedraalissa Vatikaanissa.

Martti Lutherin ja eräiden protestanttien mukaan kirkon rappio olisi alkanut Gregoriuksesta, koska Gregorius korosti askeesia ja itsensä huolehtimista ja edisti pyhimysten kunnioitusta oikean hartauden malliksi. Lutherin ja protestanttien tulkinnat eivät kuitenkaan tehneet oikeutta Gregoriuksen toimilla ja pyrkimyksille. Luultavasti oman aikamme pyhyyksien häpäisijät osoittavat, että sittenkin olisi aiheellista löytää uudestaan kristillinen paasto ja askeesi, itsestä huolehtiminen sekä katsoa malliksi pyhimysten kilvoittelevaa rukousta, jos ja kun oma aikamme julkisuus ja media tarjoavat kovin kummallisia ”idoleita” malleiksi jopa uskovaista kansaa varten.









- - - - - - -



My email juhamolari-ÄT-gmail.com or juhamolari-ÄT-rambler.ru (см. -ÄT- = @).



VKontakte


СМИ и Юха Молaри (коллекция)

perjantai 23. maaliskuuta 2012

ANNELI JÄÄTTEENMÄEN JASSM-OHJUSLAUSUNTO RT-KANAVAN UUTISBLOGIN AIHEENA

Anneli Jäätteenmäen Jassm-ohjuslausunto on mennyt Venäjän valtiollisen RT-televisiokanavan ylivoimaisesti eniten kommentoidun uutiskolumnistin uusimman blogin aiheeksi. 23. maaliskuuta 2012 blogissa käsitellään Naton itälaajentumista.

Suomen entinen pääministeri ja eduskunnan entinen puhemies, nykyään MEP Anneli Jäätteenmäki on ulkopoliittisena osaajana arvostettu suomalainen poliitikko myös Venäjän valtion televisiokanavan kirjoituksen valossa.

LUE RT-kanavan (Russia Today) blogi: Who does NATO bring security to?





- - - - - - -



My email juhamolari-ÄT-gmail.com or juhamolari-ÄT-rambler.ru (см. -ÄT- = @).



VKontakte


СМИ и Юха Молaри (коллекция)

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Eksorsismi Beslanin lasten muiston vuoksi Kavkaz-Centeriä vastaan (uusinta)

Pekka Niskasen elokuva Virtuaalinen sota (Virtual War) kertoi puutteellisen ja yksipuolisen tarinan väkivaltaisista tapahtumista Groznyin Vanhan Atagin kylässä joulukuun lopussa 2001 sekä pakolaisten kaipuusta tapahtumien jälkeen ja asettumisesta Suomeen. Kavkaz-Centerin toiminta näytteli mukana myös näissä tapahtumien kulussa.

Elokuvassa Beslanin kouluun tehty terrori-isku oli kuitenkin kätketty mielenmaisemista ja Kavkaz-Centerin toiminnan kuvauksista. Miksi Vanhan Atagin jälkeen hypättiin ohi Beslanin? Eikö Beslan ahdista Kavkaz-Centerin administraatiossa omissatunnoissa? Onko piru lopettanut omantunnon äänen? Shamil Basajevin alaisten terroristien tappamien, räjäyttämien, ampumien ja raiskaamien lasten ja opettajien muistoa ei kuitenkaan unohdeta ikinä.

Toimitin 3. syyskuuta 2010 Helsingin tuomiokirkon portailla eksorsismin Beslanissa kouluun tehdyn terrori-iskun (2004) muistopäivänä Kavkaz-Centerin toimintaa vastaan. Olen entistä enemmän sitä mieltä, että piru vei Beslaniin ja piru jatkoi pahoja tekojaan Beslanin jälkeen Kavkaz-Centerin toiminnassa.





- - - - - - -



My email juhamolari-ÄT-gmail.com or juhamolari-ÄT-rambler.ru (см. -ÄT- = @).



VKontakte


СМИ и Юха Молaри (коллекция)

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Suomessa rehottava russofobia puhuttaa Venäjän duumassa

Venäjän liberaalidemokraattisen puolueen kansanedustaja Valeri Sergeevich Seleznev muisti duumassa 1.11.2011 Suomessa rehottavaa russofobiaa - ja samalla hän muisti myös vähän jopa minua! Erityiseksi murheeksi mainitaan venäläisten perheiden kohtalot Suomessa.

Asiasta kirjoitetaan 20. maaliskuuta 2012 Politforum-sivustolla




Ihanteellista olisi tietenkin, että Suomen imago olisi kaunis ja sopuisia, sillä Suomi hyötyy epäilemättä siitä, jos Suomessa asuu onnellisia venäläisiä, jotka pitävät oman venäläisyytensä kansallisesti, poliittiseksi ja kielellisesti arvossa. Nyt on käynyt valitettavasti niin, että Suomen median ja politiikan luoman ilmapiirin johdosta "sopivia" venäläisiä olisivat vain ne, jotka ajattelevat eri tavalla kuin valtaosa Venäjän kansaa. Valtakulttuuri luo paineen "integroitua" negatiivisiin asenteisin.

Tietysti oppositiolla on oltava lailliset oikeudet, mutta Suomessa ihmisen tai ryhmän hyväksymisen perusta ei pitäisi olla lähtökohtaisesti siinä, että vain Venäjän valtiollista järjestelmää vastustavat kelpaisivat meille. Esimerkiksi se mielikuva, joka Suomessa on luotu Yhtenäinen Venäjä-puolueesta ja Liberaalidemokraateista, ei ole lainkaan riittävän monipuolinen ja rehellinen.





- - - - - - -



My email juhamolari-ÄT-gmail.com or juhamolari-ÄT-rambler.ru (см. -ÄT- = @).



VKontakte


СМИ и Юха Молaри (коллекция)

lauantai 17. maaliskuuta 2012

Митинг за серые деньги! Mielenosoitus harmaata rahaa varten!


Uusi Suomi -verkkolehden tuottaja, Suomen entinen diplomaatti Moskovassa, Jarmo Koponen pillastui NTV:n tuoreesta raportista ja esitti aivan äskettäin Facebook-profiilissaan, että NTV:llä mainostavat yritykset pitäisi pistää poikottiin! Pimeiden taustojen paljastuminen aiheutti myös pillastumisen joissakin amerikkalaisissa diplomaateissa, kuten NTV:n dokumentissa käy ilmi. Kannattaa katsoa, miksi totuus pelottaa!

NTV:n raportissa käy ilmi, että Navalnyin, Nemtsovin, Javlovskin, Kasparovin, Demushkinin ja Udaltsovin provokatiivisissa mielenosoituksissa "Rehtien vaalien puolesta" jaettiin osallistujille rahaa!

Rahankeruu selittää, miksi valtaosa mielenosoittajista oli ilman mitään intoa, "rauhanomaisia mielenosoittajia". He olivat kokoamassa 100-1000 ruplaansa, sopimustensa mukaan. Tämän paljastuminen johti Jarmo Koposen pillastumiseen. Hän on tuonut esille sivustoillaan ja Facebook-päivityksissään juuri mainoksellisessa mielessä kyseisten mielenosoituksen mainittuja järjestäjiä.

Dokumentissa käy ilmi, että mielenosoittajilla ei ole mitään positiivista kehittämisideaa, vain provokatiivinen kritiikki.

Moskovan kadun "valkoiseen renkaaseen" osallistuneille maksettiin myös rahaa osallistumisesta. Videossa kuvataan rahan jako ym.

Ohjelmassa myös presidenttivaalien jälkeen toteutetun mielenosoituksen videoita, paikalta löytyi yllättäen myös Amerikan diplomaatteja, jotka myös pillastuivat paljastumisensa johdosta!

Heidi Hautalan ystävä Nemtsov tuossa sanoo NTV:n dokumentissa, virittäen vihaa ja pelkoa, että Putin lähettää tšetšeenit tarkka-ampujat mielenosoittajia ampumaan. Suomen kehitysyhteistyöministeri Heidi Hautala (vihr.) on valinnut Facebook-profiilinsa kuvaksi mielenosoituksen Boris Nemtsovin kanssa. Hautalan rinnassa on Strategia 31-liikkeen nappi. Hautalaa on kuvattu satoja ja satoja kertoja, mutta kaikista vaihtoehdoista Suomen ministeri löytää Facebook-profiilinsa kuvaksi Strategia 31-liikkeen mielenosoituskuvan.





- - - - - - -



My email juhamolari-ÄT-gmail.com or juhamolari-ÄT-rambler.ru (см. -ÄT- = @).



VKontakte


СМИ и Юха Молaри (коллекция)

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Ministeri Heidi Hautala valitsi parhaan Facebook-profiilikuvansa

Suomen kehitysyhteistyöministeri Heidi Hautala (vihr.) on valinnut Facebook-profiilinsa kuvaksi mielenosoituksen Boris Nemtsovin kanssa. Hautalan rinnassa on Strategia 31-liikkeen nappi. Hautalaa on kuvattu satoja ja satoja kertoja, mutta kaikista vaihtoehdoista Suomen ministeri löytää Facebook-profiilinsa kuvaksi Strategia 31-liikkeen mielenosoituskuvan.


Heidi Hautala esiintyi äskettäin myös propagandaelokuvan sivuosassa, kun hän naureskeli Doku Umarovin terroristijärjestön tiedotusta hoitavan, Kavkaz Centerin kustantajan Mikael Storsjön kanssa Bulevardi 2 kattoterassilla. Kuvassa taustalla Hautalan ja Storsjön välissä on Kerkko Paananen, Finrosforumin nykyinen puheenjohtaja, kun Hautala on aiempi pitkäaikainen puheenjohtaja ja Storsjö on yhä edelleen sihteeri kyseisessä vihajärjestössä, joka ei kuitenkaan ole vielä YK:n turvaneuvoston terrorismia torjuvien pakotemääräysten listalla. Kavkaz Center on YK:n turvaneuvoston terrorismia torjuvien pakotemääräysten vastaista toimintaa. Mainitun elokuvan mainoksessa esiintyi terroristi Sayfullahin ikoni, joka lähestyi ideaalista virtuaalista temppeliä. Myös Sayfullah on arvioitu YK:n turvaneuvoston edellä mainitussa pakotemääräyksissä terroristijärjestön ”Kaukasian emiirikunta” yhteydessä.

Bulevardi 2:n parvekekuvat ovat kuvakaappauksia Pekka Niskasen elokuvasta, joka käsittelee Mikael Storsjön aktiviteettaja.


Aiemmin Heidi Hautala on esiintynyt kuvissa myös rinnatusten rintamassa terroristijärjestön viestintäkeskuksen webmasterin Islam Matsievin (Adam Tumsoevin) ja terroristijärjestön viestintäkeskuksen kustantajan Mikael Storsjön rinnalla.


Heidi Hautalan menettely on aiheuttanut syvää paheksuntaa suomalaisissa ja venäläisissä ihmisoikeusaktivisteissa. Mielenosoituskuva on kuvakaappaus Pekka Niskasen dokumenttielokuvasta, joka käsittelee Mikael Storsjön aktiviteetteja.

Valeopposition johdossa on Boris Nemtsovin ohessa myös entinen syrjäytetty pääministeri Kasjanov, Garri Kasparov ja uusnatsi Eduard Limonov, joka on edellä mainitun Strategia 31-liikkeen aatteellinen isä ja perustaja. Strategia 31 –liike saa nimensä Venäjän perustuslain 31. artiklasta, jossa puhutaan kokoontumisvapaudesta. Mielenosoittajat pitivät Moskovassa 31. heinäkuuta 2009 alkaen mielenosoituksia kuukausittain 31. päivä.

Strategia 31-liikkeen synty perustuu Eduard LImonovin ideaan. Limonov on Kansallisbolsevikkisen puolueen (kansallisbolševikkien puolue; НБП; ”Национал-большевистской партии”)) perustaja ja yksi johtohahmoista Toinen Venäjä –koalitiossa. Strategia 31-liikettä tukevat myös eräät Moskovan Helsinki ryhmän ja Memorial-ryhmäkunnan jäsenet.

Strategia 31-liikkeen kotisivujen toistaiseksi uusin päivitys 12. maaliskuuta 2012 kertoo, että Eduard Limonov aikoo järjestää Moskovan kaupungintalolla mielenosoituksen 31. maaliskuuta. Hän kertoo jättäneensä hakemuksen 15 päivään mennessä ennen mielenosoitusta, mutta uskoo, että Moskovan pormestarin toimisto todennäköisesti hylkää hakemuksen.

Eduard LImonovin Kansallisbolševikkien puolueen (НБП; ”Национал-большевистской партии”) tunnettu tervehdys on «Да, Смерть!» (kyllä kuolema!). Limonovin järjestö on osallistunut koulutukseen ja toimintaan värivallankumouksissa Georgiassa, Kirgisiassa ja Ukrainassa. "Toinen Venäjä" -kilven alla nämä radikaalit vanhat ryhmät ja tyypit ovat saaneet uuden tulemisen mahdollisuuden. Kansallisbolševikit ovat tunnustaneet ideologisen ja tyylillisen sukulaisuuden Italian fasismiin. Puolueesa on myös Kolmannen valtakunnan symboliikkaa lipun muodosta alkaen, "tyylitelty hakaristi" sirpin ja vasaran muodossa. Lipun toinen väritys on punainen, valkoinen, musta.

Puolue julisti vuonna 1994 globaalin tavoiteohjelman, jonka ytimessä oli "kansallisbolševikkien musertava viha kolminaisuuden järjestelmää vastaan: liberalismi/demokratia/kapitalismi. Kansallisbolševikit näkevät tehtäväkseen tuhota tuo järjestelmä perustuksineen. Hengellisenä ihanteena on miehuullisuus, kansallinen oikeudenmukaisuus perinteisen hierarkisen yhteiskunnan avulla". Puolueen iskulauseena on ollut "täydellinen uudistuminen nimessä Stalin, Berijan, Gulag" («Завершим реформы так: Сталин!Берия! ГУЛАГ!».). Muita tunnettuja iskulauseita ovat": "Kansalaiset, varastakaa rahat!" "Taistelu!" "Työntekijöille kivääri - Putin köyteen!" "Kivääri tuottaa sähköä!" "Nouse Isänmaan puolesta - Kuolema kutsuu!" "Lenin tulee takaisin". "Kapitalismi - paska". "Putinille peräruiske ja kuolema kapitalismille!" "Vapaus tai kuolema!" "Amerikalle jakkara! Voitto meille!"

Kansallisbolševikkien puolueen johtajana nyttemmin tunnettu Eduard Limonov syntyi 22. helmikuuta 1943 Nizhny Novgorodin alueella (isä oli sisäministeriön joukkojen upseeri). 15-20 -vuoden iässä Eduardin elämä oli hyvin sopeutumatonta: hän murtautui koteihin ja kauppoihin, tammikuussa 1958 hän syyllistyi kaupan ryöstöön. Nuoren Eduardin intohimo oli Elena Shchapovo, jonka kanssa hän avioitui lokakuussa 1973. KGB pidätti Eduardin viikkoa myöhemmin. Omien sanojensa mukaan KGB tarjosi vaihtoehtoa: tule vakoojaksi tai lähde Moskovasta. Keväällä 1974 Edvard ja Elena lähtivät Neuvostoliitosta, lensivät 30. syyskuuta Wienin kautta Italiaan ja Yhdysvaltoihin New Yorkiin, jossa hän toimi sittemmin toimittajana vasemmistolaisessa lehdessä "Новое русское слово" ("НРС"; Uusi venäläinen sana). Neuvostoliitto otti pois Limonovilta Neuvostoliiton kansalaisuuden vuonna 1974. Limonov oli hyvin tiukasti kapitalismia vastaan. Vuonna 1976 Limonov julkaisi ensimmäisen romaaninsa "Minä - Eddie", jonka naturalistinen kuvaus homoseksuaalisista akteista herätti silloisessa Amerikassa kovaa kritiikkiä. Lopulta FBI kutsui hänet jopa kuultavaksi. Nykyään on ilkikurisesti osattu kirjoittaa, että keskustelut olivat aiheellisia senkin tähden, että Limonovilla oli ehkä rakkaussuhde FBI-agentin tyttären (Julie - Gary Carpenter) kanssa. Limonovin yhteydet Venäjän ulkopuolisiin tahoihin ovat myös 1990- ja 2000 -luvuilla olleet usein otsikoissa, vaikka toki hän on kirjoittanut tiukkaa tekstiä FBI:n toimistakin. Jotkut epäilevät Venäjällä, että Limonovin tiukka teksti olisi kuitenkin tarkoitettu kätkemään hänen repivien toimiensa todellinen taustavoima. 1980-luvun alussa Limonov tuli Pariisiin, jossa hänestä tuli tärkeä kommunistien vaikuttaja. 1987 Limonov sai Ranskan kansalaisuuden, vaikka Ranskan turvallisuuspalvelu vastusti kansalaisuutta, sillä tämä epäili Limonovia vakoilijaksi.


1991 kirjailija, toimittaja Eduard Limonov palasi Venäjälle, aluksi pysyvällä oleskeluluvalla ja vuonna 1992 hän sai Venäjän kansalaisuuden. Hänen "yksityiselämänsä" on ollut täynnä merkillisyyksiä myös Venäjällä: hänellä on ollut ainakin neljä tunnustettua vaimoa, mutta lisäksi sielunelämää kuvaavat häneen liittyvät monet homoseksuaalisuus- ja biseksuaalisuustunnustukset. Kolmannen vaimonsa Natalia Medvedevan kanssa Limonov tunnetaan sadomasokistisista harrastuksista ja vaatteista. Vaimonsa kuoleman jälkeen Limonov liittynyt erinäisiin seksiskandaaleihin. Limonovin julkisesti lausuma tunnustus "«Я фашист, и мне несказанно радостно, что я фашист!»" (Minä olen fasisti ja minä iloitsen, että olen fasisti") herätti demokraattisessa antifasistisessa nuorisojärjestössä ("Nashi") melkoisesti protesteja Limonovia vastaan.


Limonov perusti vuonna 1994 kansallisbolševikkien puolueen. Puolueen sisältö on äärimmäisen rasistinen: Limonov ei kaihtanut avoimesti luetella pahoja ihmisrotuja, joita olivat hänen mukaansa tšetšeenit, kroaatit, latvialaiset, tsekit, slovakit ja inguušit. Limonov on ollut myös tuomiolla rasistisen herjauksen johdosta, mitä hän itse ylpeilee omilla kotisivuillaan edelleen. Vuonna 1995 syyttäjän vaatimuksen mukaisesti aiheena oli rangaistusvaatimus Limonovin artikkeleiden "Kansojen musta lista"(Черный список народов) ja "Limonka Kroatiassa" (Лимонка в хорватов) johdosta rikoslain 74 artiklan valossa (yllytys etnisiin selkkauksiin, rodullinen herjaaminen). Limonov herjasi tšetšeeneitä, kroaatteja, latvialaisia, tšekkejä, slovakkeja ja Krimin tataareja sekä vaati sotaa näitä kansoja vastaan. Limonov pahoitteli, että Josef Stalin ei suorittanut loppuun Kaukasian kansojen karkotuksia ja vaati kokonaisuudessaan näiden etnisten tappamista nykytilanteessa. Tammikuussa 1995 Limonov tuki voimakkaasti rajua aseellista hyökkäystä Tšetšeniaan. Moskovalainen journalistiliitto arvioi huhtikuussa 1996, että em. julkaisut loukkasivat tiedotusvälineiden tehtävää yllyttämällä etniseen vihaan ja suvaitsemattomuuteen. Rikosasiassa heinäkuussa 1996 Limonov tuomittiin sakkoihin, joita Limonov ei hyväksynyt. Vuoden 1997 vaaleissa Stavropolin alueella Limonov ei tullut valituksi.


Rasistisuus palvelee Limonovin tarkoitusperiä Venäjällä juuri siinä, että rodulliset ja uskonnolliset riidat rikkovat valtiollista yhtenäisyyttä. Ristiriitojen virittäminen näiden välille hajottaa Venäjän yhtenäisyyttä. Venäjän hajottaminen on Limonovin "nationalismin" päämääränä. Venäläinen anarkistinen äärivasemmisto tukeutuu monessa Limonovin viitoittamaan repivään radikalismiin.


Limonovin johtamissa mielenosoituksissa on turvauduttu "suoraan toimintaan": erilaisia poliittisia henkilöitä on heitelty majoneesilla, tomaateilla, kananmunilla jne. Heinäkuussa 2006 Limonov järjesti konfliktin Big Eight - Kahdeksan teollisuusvaltion huippukokouksessa Pietarissa. Vuonna 1993 Limonov osallistui duuman vaaleihin Tverin alueella, mutta ei tullut valituksi.


Huhtikuussa 2001 FSB löysi Limonovilta laittomia aseita: hän oli perustanut laittoman aseellisen ryhmän. Syytteen mukaan hän syyllistyi aseiden laittomaan hallussapitoon, laittomien aseellisten ryhmien luomiseen, terrorismin suunnitteluun ja perustuslaillisen järjestyksen kaatamisen vaatimiseen. Häneltä takavarikoitiin kaksi Kalashnikov-rynnäkkökivääriä, 70 patruunaa. Limonovin seurueesta todistaja myönsi, että puoluejohtaja olis ostanut aseet "puolustaakseen Venäjää". 15.4.2003 Limonov tuomittiin neljäksi vuodeksi ehdonalaiseen vankeuteen. Tutkintavankeuden ja ehdonalaisen jälkeen Limonov yritti mennä Ukrainaan, mutta Ukrainan viranomaiset eivät päästäneet häntä maahan 25. heinäkuuta 2008. Venäjän suurimmat puolueet antoivat huhtikuussa 2007 Antifasistisen julkilausuman, jossa he tuomitsivat ääriliikkeiden toiminnan, sitä vastoin Limonov antoi raivokkaan lausunnon lehdistölle Venäjän puolueita vastaan. Marraskuussa 2007 moskovalainen käräjäoikeus tuomitsi Limonovin korvaamaan Moskovan pormestarille 500 000 ruplaa henkisistä kärsimyksistä, joita Limonov oli aiheuttanut radiossa puheillaan. Limonov ei maksanut sakkoa. Ulosottomiehet pidättivät hänen omaisuudestaan 14 850 ruplaa. Lisäksi Limonoville määrättiin tilapäinen maasta poistumisrajoite.


Limonov on kirjoittanut myös mm. teoksen Putinia vastaan ("Такой президент нам не нужен: Лимонов против Путина"), jossa hän esitti valheellisen väitteensä, jonka mukaan FSB räjäytti talon Venäjällä syksyllä 1999. Limonovin kansallisbolševikkien "puolueen" jäsenten hallusta on useasti sitemmin takavarikoitu tietokoneita ja CD-levyjä sekä kirjallista aineistoa, joka on ”suunnattu kansallisen ja uskonnollisen vihamielisyyden yllyttämiseen”.Limonov on antanut tukensa Mihail Kasjanovin ja Mihail Hodorkovskin toimille - niin kuin myös suomalainen Finrosforum. 22. toukokuuta 2011 Eduard Limonovin johdolla "Kansallisen pelastuksen komitea" (rekisteröimätön ryhmä), joka kokoaa Limonovin "Toisen Venäjän" ja Sergei Udaltsovin äärivasemmiston, ilmoitti keskeiseksi tavoitteekseen "torjua seuraavien vaalien täytäntöönpanon onnistumisen" ("противодействие реализации очередного выборного спектакля") joulukuussa 2011.


Heidi Hautalan mukaan Limonovin poliittisen ryhmän toiminnan muodot ovat hyväksyttäviä, joten Venäjä loukkaa ihmisoikeuksia. Hautalan ja Finrosforumin eräs tunnettu tukitoimi on ollut mediatempauksen Limonovin ryhmän aktivistin Aleksei Nikiforovin puolesta. Tämä mies oli 22. elokuuta 2007 Venäjän Federaation lipun päivänä sammuttanut juhlavalaistuksen yliopistolta, laskenut Venäjän lipun alas yliopistonsa lippusalosta, rutistanut lipun alushousuihinsa ja nostanut tilalle musta-valko-keltaisen lipun. Sen jälkeen hän vielä järjesti toisen provokaation. Heidi Hautala ennätti Nikiforovin tueksi, koska hänen mukaansa tuo toiminta olisi täysin oikeutettua ilmaisuvapautta.




- - - - - - -



My email juhamolari-ÄT-gmail.com or juhamolari-ÄT-rambler.ru (см. -ÄT- = @).



VKontakte


СМИ и Юха Молaри (коллекция)

torstai 15. maaliskuuta 2012

RT:n elokuva-arviossa Pekka Niskanen, Mikael Storsjö, Jarmo Koponen ja Riitta Pihlajamäki

Row in Finland over Chechen militant movie (Published: 15 March, 2012, Russia Today)


This week Finnish viewers could see a new movie ad, showing an abnormal “icon” in honour of the terrorist Sayfullah. He’s a partner of Doku Umarov, a man behind a number of terrorist attacks in Russia, including those at Domodedovo airport and Moscow metro.

Film director Pekka Niskanen’s movie “Virtual War” justifies the activities of Mikael Storsjö, the publisher of Umarov’s web center in Finland. The Kavkaz Center published numerous statements by people who claimed responsibility for terrorist attacks in Russia, including that on the school in Beslan. It is a mawkish story, according to which Storsjö helps poor Chechens and promotes the Chechen media. The Finnish state channel TV1 (YLE) has already shown this propaganda film on March 12, 2012. Mr. Niskanen is a close friend of Mikael Storsjö.


[ - - -]


The Finnish “human rights activists” are appearing cigarettes on the lips in photographs and in interviews in the film, with wine glasses in hand laughing that the law is wrong. They are standing with an aristocratic arrogance on a roof terrace or at a party, together with a few radical Islamists – as Storsjö confessed. I recognized a few faces. In the above-mentioned propaganda film, Storsjö publicly confessed also a year or two after the events that he successfully "pulled a group, who had project to take off the clerical collars from scum" (i.e. from J. Molari). No one is criticizing projects like that. This is a Western democracy: silence, without your own conscience.

The supporters of the extremist gangs also try to cunningly inform things about themselves just to make them eligible and presentable to others. It is a public spectacle. If the media is uni-polar, we will soon have just puppets in the spectacle.

Read more: http://rt.com/news/blogs/juha-molari-blog-finland/finland-movie-virtual-war/




Post scriptum

Toistaiseksi vahvistamattomien tietojen mukaan Mikael Storsjön rikosasian alustava käsittelypäivä Helsingin hovioikeudessa 25.4.2012 kello 9:30 on lähestymässä.

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Rikoslain 49 luvun 1 §:n ja 24 luvun 10 §:n vastainen vahingollinen toiminta Yleisradiossa

Elokuvayhtiö Illumen elokuvaohjaajaa Pekka Niskasta, Yleisradio Oy:n televisiopäällikkö Riitta Pihlajamäkeä ja Finrosforumin puheenjohtaja Kerkko Paanasta vastaan on jätetty rikosilmoitukset tänään keskiviikkona 14. maaliskuuta 2012 Malmin poliisilaitoksella.

Epäilty rikos liittyy Pekka Niskasen tekemään elokuvaan, jossa käsitellään Kavkaz-Centerin tuottajan Mikael Storsjön toimia. Elokuvan ohjaaja Pekka Niskanen ja päähenkilö Mikael Storsjö ovat ansiotarkoituksessa ja täysin tietoisena siitä, että he käyttävät luvattomasti erästä yksityisoikeuteni piiriin kuuluvaa videotani elokuvassaan, päättäneet aiheuttaa myös huomattavaa haittaa ja vahinkoa minulle.

Videoni esittäminen yli 90 %:n mittaisena sen kokonaispituudesta on tapahtunut luvattomasti eikä muutamaan sekunttiin rajoittuva ns. sitaattioikeus tule kyseen Suomen lain määrittämässä merkityksessä, koska lainaus on kaiken lisäksi tehty videosta, joka ei ole ollut laillisesti julkistettu. Videoni voitaisiin katsoa julkistetuksi vain, jos se olisi luvallisesti saatettu yleisön saataviin. Tästähän ei ole ollut kyse, vaan "sitaattiksikin" kohtuuttoman pitkä lainaus on tehty luvattomasta videotallenteesta, jonka ainakin Mikael Storsjö on tietänyt luvattomaksi asiaa liittyneen aiemman blogikirjoittelun, tuomiokapitulissa käydyn kirjevaihdon, YouTuben menettelyjen (poisti videot) että kaksi vuotta sitten jätetyn rikosilmoituksen johdosta.

Elokuvassa mainostetaan terroristijärjestön ulkomaista edustustoa, rahoitusmekanismia ja viestintäverkostoa Kavkaz-Center sekä siihen liittyvän tukitoiminnan - pakolaisliikenteen – järjestämistä Suomeen. Mainoksellisen päämäärän tähden elokuvassa on mainitut asiat esitetty epärehellisesti kaunistellen.

Yleisradion TV1 –kanava on näyttänyt mainitun elokuvan parhaaseen katseluaikaan. Olen kääntynyt maanantai-iltana 12.3.2012 Riitta Pihlajamäen ja Yleisradion juristin puoleen antaen tiedoksi Rikoslain 49 luvun 1 §:n menettelyn vastaisen Yleisradion toiminnan. Tämän jälkeen Yleisradio oli pakotettu vetämään mainittu elokuva pois julkisuudesta YLE-Areenasta. Elokuvaa täytyy muuttaa, jos se aiotaan esittää julkisuudessa - tai elokuvan ohjaajan ja tuottajan täytyy sopia korvauksesta videoni käyttämiseksi elokuvassa.

Sen jälkeen televisiopäällikkö Pihlajamäki menetti kuitenkin itsehillintänsä ja antoi vihapäissään julkisuuteen sähköpostiaan, jossa hän suoranaisesti leimaa minun yllyttävän rikokseen kansanryhmää vastaan. Hän oli itse vastannut minulle sähköpostissa, ettei anna julkisuuteen tai venäläiselle medialle asiaa koskevia mitään tietoja. Nyt hän menetteli kuitenkin itse toisin.

Lisäksi Suomen valtion televisiokanava TV1 oli jo antanut parhaan näytösaikansa terrorismia vähättelevälle propagandafilmille. Filmin mainoksessa esiintyy tunnetun Sayfullah-terroristin ikoni, jonka pohja on otettu Kavkaz-Centerin vanhasta yläpalkista. Maaliskuussa 2010 Sayfullah koki terroristina sen, mitä kaikkea terroristeille saattaa sattua elämässä.

Suomalainen vihajärjestö Finrosforum joka ei ole toistaiseksi vielä YK:n turvallisuusneuvoston terroristijärjestöjen pakotelistalla, on laittanut kaiken tapahtuneen tietämyksenkin jälkeen yksityisoikeuteni piiriin kuuluvan videoni , otsikoinut sen uudestaan ja tehnyt sivustolleen asiaa koskevan laajan loukkaavan jutun. Lisäksi Finrosforum levittää Pihlajamäen vihamielistä loukkaavaa tekstiä julkisuuteen. Vihajärjestö Finrosforumia ei tiettävästi johda enää sen pitkäaikainen puheenjohtaja Heidi Hautala (ministeri) tai Tarja Kantola (ulkoministeri Erkki Tuomiojan erityisavustaja), vaan Kerkko Paananen. Järjestön sihteerinä on toiminut koko ajan Mikael Storsjö, YK:n turvallisuusneuvoston pakotteiden kieltämän Kavkaz-Center –terroristisivuston tuottaja.

Pekka Niskasen ja Riitta Pihlajamäen jatketusta toiminnasta on informoitu myös venäläistä mediaa, joka ihmettelee suomalaista terrorismia suojelevaa uutisointia ja ”journalismia”.

Videossani annan voimallisesti tiettäväksi sen mahdollisen uhkaskenaarion, mitä ehkä seuraa terroristikanavan sallimisesta suomalaisen poliittisen johdon ja ylempien poliisiviranomaisten teeskentelyn johdosta. On mahdollista, että terrorismin vastainen taistelu leviäisi muodossa tai toisessa Suomeenkin. Mikäli tahtoisin pyytää Venäjän turvallisuuspalvelun apua Suomen virkavallan laiminlyöntien johdosta, en tarvitsisi ilmaista asiaa suomeksi videon avulla. Mahdollisuuksia olisi muitakin. Sitä vastoin videoni avulla Suomen lainvalvontaviranomaiset ja poliittinen johto sekä kansalaisyhteiskunta tulee tietoiseksi uhkasta, joka liittyy Kavkaz-Centerin terrorismiin. Minua videoni käytössä loukkaa erityisesti luvattomuus ilman sopimuksellista perustaa.

YK:n turvallisuusneuvoston pakotekomitean kieltämä terroristisivusto on julkaissut noin 300 venäjänkielistä, englanninkielistä tai turkinkielistä valheellista artikkelia minua vastaan. Terroristisivustolla on rakenteellinen, strateginen ja operatiivinen yhteys Doku Umarovin nimissä johdettuun Kaukasian emiirikunta –terroristijärjestöön. Äskettäin on käsitelty Venäjällä Korkeimmassa Oikeudessa Kavkaz-Centerin toimittajan ja tämän vaimon tapausta, sillä toimittaja oli julkaissut tappolistoja ja taisteli Umarovin rinnalla sekä tämän toimittajan vaimo vei rahalähetystä Puolasta Umaroville vuorille.

tiistai 13. maaliskuuta 2012

Концерт в Вуотало в воскресение 18.03. в 17:00



Солистка театра ”Музыкальной комедии” Ольга Гирнис и пианистка Карина Копринен исполнят произведения Рахманинова, Чайковского и др.

Адрес: Вуотало, Mosaiikkitori 2 (Хельсинки, Вуосаари)

Билет 10 €
Дети (до 16) 0 €

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Amerikkalaisten vaalien uskottavuus horjuu presidenttivaalien aattona

Amerikan vaalien rahoituksen hämäryydet, jopa satunnaisesti äänestyspaikoilla esiintyvät vaalimainokset, ennakkoon täytetyt vaaliuurnat, äänestäminen jo kuolleiden nimissä , kansainvälisten vaalitarkkailijoiden kieltäminen sekä reaaliaikaisen vaalitoimituksen globaalin web-valvonnan puuttuminen ovat herättäneet huolestuneisuutta vaalien rehellisyyttä vastaan.

Amerikkalaisilla vaalipaikoilla ei ole äänestystä ja äänten laskentaa valvontaa varten videokameroita, joissa voisi alueellisesti ja globaalisesti valvoa vaalien rehellisyyttä. Läpinäkyvyys on puutteellista. Vaalipaikoilla tehdyt yksityiset videot osoittavat, miten äänestäminen onnistuu jopa ilman mitään henkilökorttia, jopa ”kuolleet” voivat äänestää. Vaalivirkailijat sanovat koko ajan: ”Se on ok, jos ei ole mitään ID-korttia henkilöllisyyden tunnistamiseksi”. Yksityisessä videossa toimittaja kulkee New Hampshiren äänestyspaikoilla esivaaleissa ja käyttää kuolleiden ihmisten nimiä. Nimissä on sekä rekisteröityjä republikaaneja että demokraatteja.


Äskettäin julkaistut Amerikan edellisten presidenttivaalien rikkomukset ja parhaillaan käytävien esivaalien väärinkäytökset ovat herättäneet Yhdysvalloissa kohua, mutta niistä on vaiettu Suomessa toistaiseksi täysin. Venäjän keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Vladimir Churov oli ilmeisen tietoinen amerikkalaisesta kohusta, koska hän Venäjällä kansainvälisessä lehdistökeskuksessa ilmoitti 5. helmikuuta 2012, että Venäjä aikoo järjestää marraskuussa 2012 Yhdysvaltain presidentinvaalien etävalvonnan venäläisten kansalaisjärjestöjen toimesta. Yhdysvallat ei ole sallinut kansainvälistä vaalitarkkailua. Churov lausui lehdistötilaisuudessa, että on jo olemassa todisteita laajamittaisista rikkomuksista Yhdysvaltain presidentinvaalissa.

Wikileaksin Stratfor-asiakirja 15 toukokuuta 2008 paljastaa ”S.Schmidt”-muistion, jossa republikaanien - tunnetun Venäjä-vihaajan - John McCainin kampanjan ylin neuvonantaja Steven Schmidt on ilmeisemmin keksinyt juonikkaan menetelmän, johon McCain ei kuitenkaan lähtenyt mukaan Barach Obamaa vastaan. Muistiossa hahmotellaan strategia, jonka tarkoituksena on lisätä jännitettä demokraattisen puolueen ehdokkaiden Hillary Clintonin ja Barach Obaman välillä.


Muistiossa esitellään - sittemmin myös Venäjän vaaleja vastaan propagandistisesti käytettyä samankaltaista väitettä – että Amerikassa vuoden 2008 vaaleissa demokraattien tietyt vaaliuurnat olisivat törkeästi täytetty vilpillisesti. Barach Obaman hyväksi demokraatit olisivat törkeästi täyttäneet vaaliuurnia Ohiossa ja Philadelphiassa. Ns. pastori Jesse Jacksonille olisi maksettu komeat summat rahaa, jotta hän pitäisi suunsa kiinni. Tietyt ”venäläiset tahot” olisivat olleet Obaman hyväksi vaalien rahoittajina niin kuin kiinalaiset Bill Clintonin hyväksi 1990-luvulla. McCain kuitenkin kieltäytyi julkisesta prosessista ja oikeudenkäynnin aloittamisesta, koska pelkäsi kansalaisrauhan järkkymistä. Tämä on siis sähköpostiviestissä tarjottu "tarina" turvallisuusjärjestölle. Spekulatiiviseksi jää se, mitä on "tarinan" taustalla.

Wikileaksin Schmidt- asiakirjan aitous ja tarkoitusperä ovat kiistanalaiset. Sen varaan ei voi rakentaa yksityiskohtiin menevää argumentaatiota, mutta jostakin tuolloinen sähköpostiviesti kertoo. Sen avulla voidaan havaita amerikkalaisen vaalijärjestelmän joutuminen kriisiin: amerikkalaiset tuntevat vakavaa huolestuneisuutta ja epäluuloa, että vaaliuurnat täytettäisiin vaalitulosta väärentäen Amerikassa. Lisäksi näillä tietyillä amerikkalaisilla tahoilla – jotka toisaalla antavat rahaa Venäjän ”demokratisoimiseksi” – on vainoharhainen pelko, että tarkemmin määrittelemättömät ”venäläiset tahot ” pistävät vastaavalla tavalla rahaa amerikkalaisiin vaaleihin. Amerikkalaisten vaalien rahoitusepäselvyys ovat luoneet moninaisia hämäriä pelkoja.

Erityisesti republikaanit ovat olleet kovin innostuneita vastapuolensa vaalien rehellisyyden kyseenalaistamisessa. Tämä kertoo amerikkalaisen vaalijärjestelmän kriisistä: amerikkalaisten vaalien rehellisyyteen ei luoteta Amerikassa – ei ainakaan tiettyjen republikaanien keskuudessa, jotka uskovat vastustajien turvautuvan vilppiin ja tulosten väärentämiseen.

Amerikan Yhdysvalloissa on pitkä perinne vaalivilpissä. Tämä vilppi tulee ilmi tässä dokumenttielokuvassa.

lauantai 10. maaliskuuta 2012

SUPO ei epäile Venäjää pakolaisvakoilusta

Verkkouutiset ovat erinomaisesti selvittäneet, mitä Suomen Suojelupoliisi (SUPO) tarkoittaa pakolaisvakoilulla.

Olli Nurmen kirjoittamassa jutussa kerrotaan, että Supon mukaan pakolaisvakoilu liittyy ns. "autoritaarisiin" valtioihin - ei siis Venäjään.

Minä olen ollut hyvin vihastunut Supon kielenkäyttöä "rekrytoiduista agenteista" ja "pakolaisvakoilusta" vastaan siitä yksinkertaisesta propagandistisesta tilanteesta käsin, koska väärät assosiaatiot ovat päässeet syntymään tiettyjen tahojen kovan propagandan tähden. Yhtäällä Kavkaz-Center, sitten myös Storsjö ja Chelysheva, ja jopa Arto Luukkanen on tavalla tai toisella - epämääräisemmin tai suoranaisemmin - liittänyt nimeni tai ystäväni tuollaiseen hämärään yhteyteen. Saatoin ärtyä, että Supo olisi sekaantunut samaan hulluun ajatteluun minua vastaan.

Turso on toistuvasti julkisesti vedonnut siihen, miten häntä vakoillaan. Tuomiokapitulillekin hän kirjoitti joitakin tuollaisia tarinoita. Chelysheva on väittänyt Hesarissa vainon olemassaoloa. Kovin usein minun nimeni on liitetty noiden tiettyjen propagandistien avulla välillisesti tai suoranaisesti tiettyjen pakolaisten kokemaan vainoon.

Nyt kuitenkin on käynyt ilmi, että Suojelupoliisi ei puhu Venäjästä - enkä edes vakoile - vaan kauempaa autoritaarisista valtioista tulevista pakolaisista ja heidän tarkkailusta.

Jälkikirjoitus

Espoon hiippakunnan tuomiokapituli oli taas lähestynyt käräjäoikeuden haastemiestä ja pyytänyt tätä avustaa, jotta toimittaisin pappiskirjan tuomiokapituliin, mutta haastemies ei eilen tavoittanut minua, kun olen niin liikkuva mies ja vaikeasti tavoitettavissa.

Tuomiokapituli oli pelännyt, että tulisin takaisin luterilaiseen kirkkoon ja yllättäen pääsisin livahtaa takaisin pappisvirkaan. Niin haastemies kertoi kapitulin huolet. Hän kertoi lähettävänsä kapitulille viestin, että kapitulin paperit eivät tavoittaneet minua.

Todellisuudessa kapitulin huoli lienee liioiteltu: olen onnellisesti Venäjän ortodoksisen kirkon jäsen. Luterilaista pappisvirkaa hakiessa tämä ei varmasti jäisi mitenkään salaiseksi tuomiokapitulilta vallitsevien käytäntöjen mukaan toimittaessa. Tuomiokapitulin toimivalta rajoittuu ainoastaan evankelisluterilaisen kansankirkkomme virkoihin, eikä sillä ole universaalimpaa merkitystä.


Valitettavasti en mene nyt huomenna sunnuntaina jumalanpalvelukseen, sillä en viitsi liikkua julkisuudessa: nenäni aukko tulehtui ikävästi nuhan jäljiltä enkä viitsi näyttää sitä julkisesti.

Karismaattinen bloggeri ja vaaleilla valittu Venäjän presidentti




The New York Times on julkaissut vuoden 2012 aikana useita uutisia Venäjän “karismaattisesta bloggerista” Aleksei Navalnyista. Karismaattisen johtajan luomaa haastetta vaaleilla valitulle, vaalien ensimmäisellä kierroksella äänistä 63,6 % voittaneelle, Vladimir Putinille on arvioitu liki kaikissa läntisissä medioissa.

Suomessa ei ole käyty keskustelua presidentti Sauli Niinistön puuttuvasta karismasta, kun hän sai vaalien ensimmäisellä kierroksella vain 37 % äänestäjien äänistä – reilusti alle puolet äänistä joutuen turvautumaan toiseen vaalikierrokseen, jota merkittävä osa äänestäjistä protestoi.

Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin tutkijatohtori Jussi Lassila on äskettäin kuvailut toiveitaan, että ”Venäjän presidentiksi valitun Vladimir Putinin karisma voi olla hiipumassa”. Karisman hiipumisen hän liittää Nashi-nuorisojärjestön haasteelliseen uuteen tilanteeseen sellaisena kuin hän itse määrittää tuon ”haasteen”. Samaisen yliopiston julkisuudessa hyvin tunnettu dosentti Arto Luukkanen ennätti jo ennen kaikkia muita ylistää, että nyt Jussi teki ”hienon analyysin” ”hallitsijan rapistuneesta sädekehästä”, joka ”ei enää palaa millään”. Suomalainen media on toistanut Lassilan toivekuvaa laajasti.

Navalnya en ole koskaan tavannut. Hänen johtamista mielenosoituksista on ollut paljon yksityistä ja julkista kuva-aineistoa. Olen katsonut silmät kiiluvaa, mikrofoni suussa huutavaa karismaattista johtajaa. Hänessä on hyvin paljon samanlaisia piirteitä kuin uskonnollisissa herätyssaarnaajissa, joita luonnehditaan myös sanalla ”karisma”. Ei siis ihme, että The New York Times –sanomalehdestä alkaen media luonnehtii miestä karismaattiseksi.

Bloggeri Navalny toimii karismaattisen johtajan tuntomerkkien mukaan: henkilökohtainen riskinotto ja poikkeava käytös tukevat mielenosoituksen kultillisia piirteitä. Karismaattisia johtajia selvittäneet tutkijat ovat todenneet monissa selvityksisään, että karismaattiset johtajat voivat luoda jopa kultteja ja voimallisesti raiskata seuraajiensa mieliä. Mielien raiskaamisesta voitanee puhua, kun Navalny käyttää häijyä kieltä, karjuu silmät kiiluen mielenosoituksessa, huudattaa kansaa. Arka ihminen tuskin uskaltaa protestoida mielenosoitusjohtajan vaatimuksia. Karismaattisten johtajien uskomus itseensä on niin korkea, että he voivat helposti uskoa voimansa horjumattomaksi.

Navalnyn ryhmän kohtalon hetki on karismaattisen sidoksen ja narsistisen psykologisen prosessin tähden toipuminen Venäjän sisäasiainministeriön voimasta sulkea kurittomaksi muodostunut mielenosoitus Venäjän presidentinvaalien jälkeisenä päivänä: horjumattomaksi oman kasvunsa uskova yhteisö on kohdannut rajallisuuden, mikä merkinnee jakaantumista yhtäällä uskonsa menettäneisiin ja toisaalla pienentyneeseen ryhmään ja syvenevään lahkolaisuuteen, jossa virtuaalinen ja kuvitteellinen todellisuus korvaavat reaaliteetit.

Jerrold Post on tutkinut johtajien ja seuraavien keskinäistä karismaattista sidettä. Karismaattiset johtajat ovat keskeisiä myös kultillisissa lahkoissa. Tällöin uhriksi joutuneet henkilöt kehittävät kultilliset menot psyykeen puolustusmekanismiksi. ”Kultti” tulee ymmärtää tässä ahdasta uskonnollista menoa avarammin ideologisena rituaalisena kokoontumisena. Lahko alkaa tarvita uhriksi joutumisen rituaalia, joka on tällöin osa kultillista psykologista prosessia. On mahdollista, että rajallisuuteensa herännyt narsistis-karismaattinen Navalnyn ryhmäkunta voi selittää alitajuisesti kokemisensa edellä kuvatun psykologisen prosessin tavoin. Lahko idealisoi tuossa prosessissa narsistisesti johtajansa, oman kulttinsa ja utopistisen visionsa. Tappiosta tulee rituaali, jota toistetaan oman olemassaolon välttämättömyyden pelastushistoriallisena tuntomerkkinä. Pahimmassa tapauksessa syntyy ”destruktiivinen [hajottava, rikkova] karismaattinen mekanismi”.

Idealisoidun ”karismaattisen” johtajan seuraaminen tyydyttää narsistista tarvetta löytää oma kelpoisuus. Karismaattinen johtaja tarvitsee yhtä hyvin omaa nousuansa patsaan reunalle ja huutoansa kovaääniseen ”peili-nälkäisenä” (mirror-hungry) persoonallisuutena kuin myös ympärille kokoontuvia ihailijoitansa, joilla on ”ideaali-nälkäinen” (ideal-hungry) persoonallisuus. Johtajan suuruuden hullu omnipotenssi (kaikkivoipaisuus) vetoaa ideaalinälkäisiin seuraajiin. Kyse ei ole sinänsä karismaattisessa johtajuudessa ja siteessä siitä, että tämän kannattajajoukon tarvitsisi olla kansakunnan valtaosa – enemmistö – vaan itse asiassa karismaattinen side syntyy kiinteämmäksi pienemmässä joukossa. Tuolloin ”karismaattisen” johtajan magnetismi johtaa ryhmää kollektiiviseen regressioon, jossa johtajaa pidetään superihmisenä, jonka ei tarvitse argumentoida eikä perustella, vaan seuraajille riittää sokeasti johtajan väitteet, jotka ovet ehkä kultullisen tunnustuksen kaltaisia huutoja.

Vladimir Putinin tilanne on vähemmän karismaattinen kuin Alexei Navalnyilla, jonka tilannetta karismaattisen siteen luomisessa helpottaa myös pienempi kannattajajoukko, johon syntyy luontevammin fanaattinen suhde. Joitakin aikoja sitten Gleb Pavlovsky, jo Neuvostoliiton aikana tunnettu toisinajattelija ja säännöllinen vierailija amerikkalaisilla propagandakanavilla, arvioi, että Venäjä ei kestä, jos se rakentuu yhden henkilön karismaan. Hänen mukaansa Putin voi palata valtaan, mutta ilman sellaista karismaa, joka häneen on liitetty joskus aiemmin.

Mahdollisesti Pavlovsky ja Lassila – jälkimmäinen ensimmäiseltä oppinsa ottaneena tai ilman – ovat päätyneet oikeaan havaintoon Vladimir Putinista ja karismaattisesta johtajuudesta. Itse asiassa jo Shakespeare lausui, että ”ei ole hyvää tai huonoa johtajaa vaan ajattelu tekee johtajan sellaiseksi”. Nyt on mielikuvia varten hyvin intensiivisesti välitetty kertomuksia, joiden päämääränä on romuttaa Putinin karismaattisuus. Nuo "anti-Putinistit" saattavat hämmentyä, kun heille selviää, että Putin tuskin pistää edes pahaksi, jos hänen johtajuutensa nähdään vähemmän karismaattisena kuin muutosjohtajuutena.

Minä olen nähnyt vain kerran Vladimir Putinin – parin kymmenen metrin päästä 27.5.2010 Lappeenrannassa konferenssisalissa. Tuolloin Yleisradion Jarmo Mäkelä piti outona, että olin seuraamassa kansainvälistä konferenssia satojen muiden ihmisten kanssa. Mäkelä mainitsi hämmennyksensä jopa Yleisradion uutisoinnissa. Tuo vähäinen etäinen kohtaaminen on siis ainoa kerta, kun olen nähnyt Vladimir Putinin (sanottakoon ohi asian, että selittämätöntä oli myös Mäkelän läsnäolo konferenssissa). Putinissa oli havaittavissa päättäväisyyttä, ryhdikkyyttä ja muita hienoja ominaisuuksia, joita johtajalta toivotaan, mutta en pysty muodostamaan mitään karismaattista sidettä Vladimir Putiniin niin kuin en kehenkään muuhunkaan ihmiseen. Hämmentymättä Putin vastasi kysymyksiin, jotka olivat liian vaikeat pääministeri Matti Vanhasen vastattaviksi. En pidä yllätyksenä, jos erilaiset ihmiset tahtovat rakentaa itsensä kannalta parhaaksi kokemansa siteen johtajaan ja joku tahtoisi nähdä Putinin myös karismaattisena johtajanaan.

Putin ei ole katukokouksen johtaja, vaan vaalijärjestelmässä valittu presidentti, jonka persoonallista tyyliä voisi luonnehtia pikemmin muutosjohtamiseksi (transformational leaderships), joka on laajempi käsite kuin karisma. Muutosjohtajuuteen tarvitaan visiota kehityksestä, tulevaisuuden näkymät, jotka kerrotaan ja käännetään mahdollisille kannattajille. Muutosjohtajan tavoin Vladimir Putin on näkyvä henkilö, joka ei kätkeydy joukkojensa taakse, vaan osoittaa asenteillaan, arvoillaan ja teoillaan toivotun käytöksen. Myös muutosjohtajat ovat usein karismaattisia, mutta eivät narsistisen puhtaan karismaattisen johtajan tavoin, jolle menestys tulee uskossa itseensä pikemmin kuin uskossa lähimmäisiin.

Karismaattinen bloggeri Navalnyi kokoaa seuraajansa persoonansa ja charminsa avulla, hän rakentaa ryhmän, joka tekee voimakkaasti selväksi erottautumisen muista ryhmistä ja erityisesti poliittisesta valtaenemmistöstä.

Vladimir Putinin puheenvuorot juuri presidenttivaalien edellä ja aikana osoittavat hänen tietoista pyrkimystä toimia muutosjohtajana, jolla on kiistatta karismaa, mutta jonka karismaattisuus ei ole välttämätöntä ja ratkaisevaa. Putin puhui muutoksen johtamisesta Venäjä 2012 –foorumissa. Hän korosti investointi-ilmapiirin parantamista. Rehdin liiketoiminnan edellytykset tulisi helpottua, tarpeetonta byrokratiaa täytyy karsia. Laajasti hyväksytyt kansainväliset hyvät käytännöt ovat merkittäviä investointi-ilmapiirin parantamisessa. Yritysten ja valtion yhteistyössä tulisi olla kehitettävää juuri siten, että valtio tukee, ei estä liiketoimintaa. Putinin puheista on käynyt ilmi, että hänen pyrkimyksenään on vuorovaikutuksen kehittäminen ylipäätänsä yhteiskunnassa. Tällainen johtajuus on muutoksen johtamista.

Vladimir Putin ei ilmennä sellaista karismaattista johtajuutta kuin Alexei Navalny, jolla on narsistinen tarve esiintyä jonkun patsaan päällä tai juurella kiihkeiden kannattajiensa ympäröimänä.

Jälkikirjoitus

Tänään pidettyyn mielenosoitukseen saapui yli 5 kertaa vähemmän väkeä kuin viranomaiset olivat antaneet luvan ja järjestäjät ennakkoon ilmoitti. Vähenevän väkimäärän lisäksi mielenosoituksen karismaattiset johtajat riitautuivat - ja jatkanevat jatkossa pienemmissä omissa kulteissaan. Kehityskulku on käynyt juuri niin kuin olen varhain aamulla ennakoinut.

perjantai 9. maaliskuuta 2012

Kuka tukisi opintomatkaani Stavropoliin?

Millä lehdellä, säätiöllä tai instituutilla olisi edellytyksiä osallistua matkakustannuksiini Helsingistä Pietariin, josta junalla Stavropoliin ja takaisin samaa reittiä? Tämä matka, suhteiden rakentaminen ja oppiminen vahvistaisivat epäilemättä yhteiskunnallisten olojen tuntemusta myös Suomessa. Toistaiseksi en ole valitettavasti löytänyt yhteistyökumppania, vaikka matka lähestyisi jo pian.

Venäläisen turistibussin hinta Helsingistä Pietariin on noin 20 euroa (yhteensä edestakaisin 40 euroa) sekä junamatka Pietarista Stavropoliin noin 150 euroa (yhteensä edestakaisin 300 euroa). Yhteensä kustannukset olisivat 340 euroa.

Yritän neuvotella majoituksen isäntien puolesta. Viisumin ja uuden passin ostan omista rahoistani.

Näiden matkakustannusten tähden voisin ottaa esimerkiksi matkakorvauksen jälkikäteen kuitteja vastaan.

Minä voisin kirjoittaa kuvallisen matkakertomuksen tai useamman tms. siitä eheyttävästä sovinnon rakentamisesta, jota Pohjois-Kaukasiassa tehdään, jotta entiset riitapuolet saisivat uuden mahdollisuuden. Tämä on varsin uutta toimintaa alueella.

Mielestäni tätä näkökulmaa lainviranomaisten koulutukseen ja uudistuneeseen toimintaan kyseisellä maailman uutisia koskettavalla kriisialueella ei ole lainkaan pidetty esillä Suomessa. En ole huomannut edes Euroopassa erityisemmin aihetta käsitteleviä artikkeleita. Kuultu ääni on ollut Suomessa lähinnä tavalla tai toisella bandiittiosapuolen ääni.

Lainvalvontaviranomaisten uudenlaiseen työhön ja koulutukseen sijoitetaan merkittävästi osaamista Pohjois-Kaukasiassa. Alueella puhutaan toki myös Suomessa harjoitetusta tiedotuksesta, joka on ollut varsin epäasiallistakin niitä ihmisiä vastaan, jotka itse elävät tuolla alueella.

Omat edellytykseni matkan kustantamiseen ovat niukat tai olemattomat - lähinnä velkaraha.

Olen saanut kutsun lähteä Stavropoliin, äskettäin tuo kutsu toistui puhelimessa ja sähköpostissa, kun "Tieteellisten ja sosiaalisten innovaatioiden keskuksen" johtaja, poliittisten tieteitten tohtori Ivan Aleksejevits Babin esitti kutsun tulla oppimatkalle Stavropoliin. Babin johtaa terrorismin ja ääriliikkeiden vastaista projektia, johon ovat liittyneet myös Pohjois-Kaukasian valtioviranomaisten akatemia, Rostov-on-Donnissa toimiva Akatemia, Venäjän sisäministeriön Krasnodarin yliopiston Stavropolin haara ja Kansainvälisten kulttuurisuhteiden instituutti.

Edellä mainittu keskus on rekisteröity oikeushenkilöksi vuonna 2004. Hän johtaa lainvalvontaviranomaisten opetusta Stavropolissa. Venäläisten tukijoiden lisäksi myös saksalainen IFA (Institut für Auslandsbeziehungen) tukee keskuksen toimintaa. Keskus ylläpitää ilmeisesti Pohjois-Kaukasian alueen arvostetuinta tiedonvälitystoimistoa "Kaukasian solmu" (Кавказский узел).

Tohtori I.A. Babinin johtaman keskuksen tehtävänä on suojella kansalaisoikeuksia ja –vapauksia, edistää vuoropuhelua kaikilla tasoilla sekä ehkäistä useissa hankkeissa muukalaisvihaa, rotusyrjintää ja antisemitismiä Pohjois-Kaukasian alueella. Keskus valvoo etnisiä jännitteitä ja ääriliikkeitä Pohjois-Kaukasuksella. Tärkeänä tehtävänä on myös löytää entisille bandiiteille sovinnollinen sopeutuminen takaisin yhteiskuntaan.

Koska minulla on jossakin määrin taloudellisia vaikeuksia järjestää nopeammin uutta passia ja viisumia, niin voin lähteä Stavropoliin huhtikuun puolen välin jälkeen tai toukokuussa, jolloin kevät on kaunis sielläkin.

Löytyisikö minulle yhteistyötahoa Suomesta matkakustannusten hinnalla?

torstai 8. maaliskuuta 2012

Arto Luukkanen ”Medvedev – Venäjän isäntä vai Putinin renki?” (2011)




Kuva: Arvioitavana poistomyynnissä ollut maan mainion tutkijan Arto Luukkasen kirja "Medvedev - Venäjän istän vai Putinin renki?"

Yleensä en osta marginaalikirjoja, mutta nyt Arto Luukkanen ”Medvedev – Venäjän isäntä vai Putinin renki?” (2011) oli poistettavien kirjojen hyllyllä alennusmyynnissä, joten laskin Luukkasen saavan korkeintaan 2 euroa ostoksestani. Sitä paitsi kirjan mainos- ja myyntiaika oli jo ohi, siitä oli tullut niin sanoakseni ”out”, joten kirjan ostaminen ja siitä tehtävä arvio ei ole mitenkään sopimatonta tässä vaiheessa.

Arvioin Luukkasen kirjaa siis kaikesta huolimatta, vaikka hän ei nähtävästi pidä arvioistani. Olen kiinnittänyt huomiota siihen, että Luukkanen on sulkenut facebook-sivunsa minun profiililta vaikka en ole koskaan hänen profiiliinsa mitään kirjoittanutkaan tai en ole aiemmin tiennyt sen olemassaoloakaan. Ehkä Luukkanen pelkää sittenkin vähäisiä antifasisteja Suomessa?

Kirjan taustalla suomalainen marginaaligööri

Suomalaiset Kreml- ja Putin- fobikot ovat ajautuneet syvenevään marginaaliin. Tämä on tullut aivan äskettäin ilmi siinä, miten rajusti samainen marginaaligööri hyökkäsi Venäjän vaaleja vastaan, kun taas Kokoomuksen Kimmo Sasi ETYJ-tarkkailijana arvioi hyvin hienosti vaaleja ja presidentti Sauli Niinistö kävi ilmeisemmin ystävyyttä ja keskinäistä kunnioitusta korostavan keskustelun puhelimessa. Tuo gööri olisi sitä vastoin halunnut paukutella nyrkkiä, repiä rintakarvat esille ja kiristellä hampaita. Marginaaligööri on ajannut itsensä sivuraiteille konfliktia tavoittelevassa asennoitumisessaan Venäjän poliittiseen johtoon.

Tuosta foobikkojen joukosta voisi mainita esimerkiksi Uuden Suomen Koposen, lähes kaikkien mielipidevaikuttamiseen keskittyneiden järjestöjen ”ex” Mallisen ja puhumattakaan näiden erikoisen kaverijoukon: Turson (jolla on maahantulokiellot IVY-maihin ja tykkää kuvattaa pusukuvia gay-baarissa), Tynkän (hän määrittelee psykologisena lipsahduksena itsensä ”tynkän” avulla netin nimimerkeissä) ja Eläkeläisen ”S” (joka etsii iltapäiväviihdettä edellä mainittujen tekstejä kommentoiden). Luukkanen kehaiseekin kirjassa Koposta, joka on siis saman göörin väkeä. Hän käyttää tietämyksensä jatkeena tämän göörinsä väen nettikirjoituksia.

Luukkasta lukuun ottamatta näitä edellä mainittuja henkilöitä näyttää yhdistäneen myös Haaviston ehdokkuuden innokas tukeminen, mutta vaaleissa koettu syvä pettymys. Tuo tappiollinen tunne toistui liki traumaattisella, eksistenssiä uhkaavalla voimalla koko tuota pientä gööriä Luukkanen mukaan lukien Venäjän vaalien tähden, kun Venäjän kansalaiset osoittivat vahvan kannatuksen Vladimir Putinin valinnalle presidentiksi.

Marginaaligööri oli uskotellut, että Putinilla ei ole kannatusta. Marginaaligöörin vaikutusvaltaisin suomalainen nainen on Heidi Hautala, joka hänkin on jäänyt marginaaliseksi ministeriksi Suomen valtioneuvostossa ja jota ei edes pyydetty puolueensa presidenttiehdokkaaksi kyseenalaisen maineensa johdosta.

Tuo marginaaligööri puhuu suurella äänellä Venäjästä Kremliä ja Putinia vastaan, mutta he eivät saa mitään palstamillimetrejä venäläisessä mediassa. Heitä tarvitaan, kun täytyy kertoa kauhistuttavia ja huvittavia uutisia ulkomaisista kummallisuuksista.

Aamulehden Posio on marginaaligöörin luottotoimittaja lehdessä, jota vielä joskus edes painetaan. Koposen Uusi Suomi on lähinnä virtuaalinen todellisuus. Se leikkii sanomalehteä niin kuin virtuaalinen seksi leikkii oikeaa seksiä. Posio on saanut kansainvälisen huippuhetkensä virtuaalisessa maailmassa, kun taannoin hän sai kommentoida suomalaisia antifasisteja Aleksei Nalvanyin Facebook-päivityksen pitkässä kommenttiketjussa. Posio koki tarpeelliseksi selittää marginaali marginaaliseksi ikään kuin häntä kuitenkin häiritsisi tuo marginaali suuremmalla painoarvolla kuin marginaalilla voi olla.

Sitä vastoin marginaaligööri – jota arvioin tässä Luukkasen kirjoituksen avulla – ei ole ollut marginaalissa suomalaisessa mediassa, vaan heidän marginaalisuutensa on toisenlaista: heidän poliittinen painoarvo nsa päätöksenteossa ja historiallisessa kehityksessä on vähentynyt yhtä aikaa mainitun porukan äänekkyyden noustessa. He ovat saaneet mediatilaa Suomessa, mutta maailma kulkee väistämättä toiseen suuntaa kuin he tahtoisivat. Vaikea sanoa, kumpi on syy ja seuraus.

Luukkanen jankuttaa tutkimus-sanaa

Arto Luukkanen on lyhyen matematiikan miehiä, jonka heikkoudet ovat olleet aina logiikan ja analyysin puolella, mutta savolaistaustaisena kielimiehenä ja jumaluusoppineena hän on sitäkin kekseliäämpi sanojen vääntelijänä. Toisin kuin meikäläinen pelkkä blogin kirjoittaja, jolla on ollut aina vaikeuksia kielellisen ilmaisun ja sanojen vääntelyn kanssa, Luukkanen oli jo pikkupoikana Savonlinnan Talvisalossa vallan tunnettu provokaattori ja kielimies opinnoissakin. Luukkanen jatkaa lapsuutensa polkuja sanojen vääntelyssä.

Lukijan vastuu saattaa kuitenkin muodostua kohtuuttomaksi, mikäli lukijaksi sattuu pienen kylän kiertokoulunsa käynyt vanha pappa tai mummo, joka ei tunne savolaista vääntelyä, sillä jo Alkusanojen ensimmäisellä sivulla Luukkanen luo itsepintaisella toistollaan vaikutelmaa ”tutkimuksesta”. Luultavasti kirja on kuitenkin tarkoitettu kylän mummoille ja papoille, sillä tutkimusta tästä kirjasta ei saa edes äärettömällä jankuttamisella.

Olen ollut jo aiemmin täysin vakuuttunut – kunnia jo edesmenneille mummoilleni ja papoilleni – että nuo mummot ja papat eivät ota innolla Luukkasen kirjoitusta vastaan, mistä lieneekin seurauksena, että kirja oli tänään poistettavien ALE-kirjojen hyllyllä. Tuohon yhteen lyhyeen sivuun Luukkanen onnistuu upottamaan 8 (kahdeksan) kertaa sanan ”tutkimus” oman pamflettinsa genren määrittelyksi, mitä määritelmää lukijan ei ole suinkaan ottaa vakavasti, kun kyse on Luukkasen tekemä määritelmä kirjoituskokoelmalleen.


Kuva: Luukkanen jankuttaa tutkimus-sanaa

En tiedä yhtään akateemista ”tutkimusta”, jossa tutkimus-sanaa olisi käytetty kahdeksaa kertaa jo alkusanojen ensimmäisellä sivulla. Liekö sellaisia opinnäytteitäkään kirjoitettu, vaikka opiskelijoilla on tietävästi taipumusta tutkimuksensa vakuuttaminen tutkimus-sanan toistamisen avulla.

Mikä on Luukkasen kirjan lajityyppi?

Arto Luukkasen kirja on viihdyttävää lukemista ja viihteenä se pitää ottaakin. Viihteellisyyttä lisää jännittävien sanojen käyttö, joista jotkut ovat Luukkasen itsensä lanseeramia. Viihteellisyyttä lisää myös venäläisen turvallisuuskoneiston nimien mainitseminen. Voisi melkein määritellä, että Luukkasen kirja on uuden lajityypin dekkari, jonkinlainen jännitysromaani, sillä dekkareissakin kai liikutaan jännitystä lisäävien organisaatioiden ja ryhmien maailmassa. En ole kyllä dekkareiden lukija. Ehkä en ole koskaan lukenut yhtään dekkaria. Siksi on paha sanoa, olisiko Luukkasen viihdekirja määriteltävissä scientologiseksi dekkariksi.

Teologi Luukkanen on omimmillaan juuri viihteen maailmassa. Kirjassaan hän seikkailee Kummisetä-elokuvassa sekä Black Sabbathin, Pink Floydin ja Deep Purplean maailmassa. Jo Luukkasen ulkoinen habitus paljastaa kirjan ongelman: kirjoittaja ei ole mikään kova työmies. Olisi pikemmin uskottavaa, että hän tykkää istua ehkä baareissa ja ravintoloissa kaljapullo, viinilasi tai vodkapullo lähituntumassa, sikäli kuin ennättää nauttia niitä pullan ja leivosten sekä verbaalisen ilmaisun kehittämisharjoitusten ohessa. Kirjasta puuttuu kaikki tutkimuksen tuntomerkit: etunenässä kova työ lähdeaineiston ääressä ja kriittinen analyysi. Kirjoittajalla ei ole mitään tieteellisesti arvioitavaa viitekehystä. Kyse on pikemmin tajunnanvirasta tuolloin ajankohtaisten lehtikirjoitusten ja viihdeuutisten innoittamana.

Dekkari kehittelee salaisuuksia ja juonia

Tyypillinen esimerkki Luukkasen laiskuudesta on kyvyttömyys kirjoittaa Nashi-nuorista, joita hän kutsuu ”Kremlin tappelukukoiksi”. Luukkasen mukaan kyseessä ei ole ainoastaan ”ylhäältä ohjattu järjestö”, vaan ”on aivan selvää, että Našin toiminta Virossa tai Suomessa ei tässä valossa ole mitään spontaania toimintaa vaan Venäjän federaation salaisen poliisin kontrolloimaa” (s. 72).

Luukkanen ei anna tutkimuksen tavoin mitään näyttöä väitteelleen, vaan viittaa yli 20 vuotta sitten toimineeseen Komsomoliin, jolla oli yhteys Neuvostoliiton kommunistiseen puolueeseen. Luukkasella ei ole mitään tutkijan lähikontaktia Našin edustajiin. Hän ei ainakaan kerro sellaisesta vuorovaikutuksesta. Minä olen sitä vastoin ollut satunnaisesti keskustelussa järjestöön kuuluvien ihmisten kanssa. Olen voinut päätyä erilaiseen päätelmään kuin Luukkanen.

Naši näyttäisi antifasistisena demokraattisena nuorisojärjestönä tukevan Venäjän Federaation yhtenäisyyttä ja kunniaa, mutta tuolla perusteella sen esittäminen Venäjän salaisen poliisin kontrolloimaksi tappelukukoksi osoittaa kirjoittajan asiantuntemattomuutta ja huonoa makua. On tietenkin kohtuutonta arvioida genreltään epäselvää kirjaa, mahdollista viihteellistä scientologista dekkaria, totuusvaatimusten valossa.

Luukkasen Putin-kuva nousee vastareaktiona itseinholle

Luukkasen Venäjä-pohdinnot liikkuvat Putinin maskuliinisuuden arvioimisessa sillä perusteella, että Putin on nähty ilman paitaa. Lisäksi Putin on ratsastanut, kukistanut tiikereitä, sammutellut metsäpaloja, lennellyt hävittäjäkoneella, kalastanut, sukellellut ja kiitänyt pikaveneellä. Kirjoittajan mukaan Putin on siis ”reipas äijä”.

Missä määrin asia on olennainen Venäjän politiikan ja historian ymmärtämiselle, jää kirjoittajalta lausumatta. On mahdollista, että Luukkanen kokee jotain kateellisuutta Putinin huomattavasti reippaampaa vartaloa kohtaa kuin huomattavasti nuoremmalla Luukkasella on elämäntapojensa seurauksena.

Toinen mahdollisuus on, että Luukkanen kirjoittaa nimenomaisesti viihteellisestä tarkoituksesta. Analyyttisessä kirjoittamisessa Luukkanen olisi kiinnittänyt huomiota kansainväliseen vertailuaineistoon ja havainnut, että kaikissa läntisissä valtioissa valtiolliset johtajat esiintyvät myös viihteellisissä kuvissa. Kysymys olisi siirtynyt tällöin median analyysiin, mutta siihen ei Luukkanen kyennyt.

Luukkasen Kaukasia ja Navalnyi

Luukkasen kirjakyhäelmän paras osuus oli Domodedovan lentokentällä tehdyn terrori-iskun 24.1.2011 jälkeisen keskustelun dokumentointi, vaikka tältäkin osalta häneltä jäi havaitsematta tai kirjaamatta olennaiset seikat. Silti oli mielenkiintoista havaita Aleksei Navalnyin aktiivisuus terrori-iskun innoittamassa tunnekuohussa. Navalnyin mukaan koko Kaukasia olisi ”jo käytännössä irtaantunut Venäjästä”.

Asiallista perustelua ei sen enempää Navalnyi kuin Luukkanen esitä edellä mainitulle väitteelle kuin ei myöskään väitteille Kaukasiassa elettävästä ”sisällissodasta”. Kyse ei ole Luukkasen erinomaisesta analyysistä, koska mitään sisällissotaa ei ole Kaukasiassa. Ehkä Luukkanen itsekin sai katsoa äskettäin web-kameroista vaalipaikoilta, miten Groznyissa ihmiset kävivät aktiivisesti äänestämässä vaalipaikoilla. Jotkut ihmiset tulivat perheineen. He keskustelivat innokkaasti keskenään. Tervehtivät ja halasivat tuttujaan. Eipä näyttänyt sisällissodalta! Sitä vastoin oli kiinnostavaa tiedostaa, millaisesta Venäjän hajottajasta on kyse Navalnyissa.

Medvedev ja Suomi

Sivulla 154 Luukkanen siirtyy kirjoittaa jotakin Medvedev-nimisen henkilön ja Suomi-nimisen valtion suhteesta. Lukija saa vaikutelmaksi, että hän puhuisi tämän nimisestä presidentistä ja valtiosta, mutta mahdollisesti Luukkanen vain käytää näitä nimiä dekkarinsa välineinä.

Luukkasen tarina ei lähde tällä kertaa 1000 vuoden takaa, vaan Kekkosesta, siirtyy 1980-luvun ja NKP:n sekä YYA:n avulla 1990-luvulle ja ”pullantuoksuiseen sukupolveen”. Mitenkään Luukkanen ei tee tiettäväksi, miten nämä liittyvä Medvedev ja Suomi –nimisen otsikon alle, vaikka pääosa luvusta käsittelee jotakin muuta kuin otsikko antaisi ymmärtää. Luukkanen lausahtaa jotakin myös Nord Stream –kaasuputkesta, mutta ei juuri mitään sellaista, mitä ei olisi ollut luettavissa internetin keskustelukanavien anonyymien kirjoittajien kommenteista. Kun Luukkanen on ennättänyt vielä vähän moittia presidentti Tarja Halosta ja Allegro-junassa annettua lausuntoa viisumivapaudesta, hän siirtyy kansalliselta kovalta poliittiselta tasolta kaupunginosan veteraanien keskinäiseen kujeiluun. Mittasuhteet menevät täysin sekaisin Luukkasen kirjoituksessa, mutta tällainen mittasuhteiden sekoittaminen saattaa toimia scientologisen dekkarin tyylikeinona. Tekstikyhäelmää ei pidä tarkastella akateemisen tutkimuksen genressä.

"Suomen ja Venäjän mediasota"

Luukkanen aloittaa kirjoittaa sivulla 170 ”Suomen ja Venäjän mediasodan kulusta”. Lähtökohtana Luukkasen väitteelle on ”turvallisuuskoneiston hallitsema uusi Venäjä”.

Kuva: Luukkanen tukeutuu siltamäkeläiseen eläkeläiseen ja kehittää salaliiton viitekehyksekseen

Luukkanen esittelee pintapuolisesti venäläisen informaatiosodan asiantuntijan Andrei Manoilon (s. 171, s. 219 n. 214), missä yhteydessä hän saa kehitellä dekkarin tyylilajiin sopivaa tarinaa yhtäläisyyksistä neuvostoajan ”peiteorganisaatioihin” ja ”vaikutusagentteihin”.

Luukkanen elää erään siltamäkeläisen eläkeläisen mielipidemuodostuksen ja eläkeläisen Tynkä-aseveljen varassa eikä kykene tieteelliseen analyysiin, kun kuvailee erään moskovalaisen yliopistomiehen alaa koskevia tutkimuksia ja niiden esittelyä ikään kuin turvallisuuskoneiston suureksi operaatioksi!

Luukkanen huomauttaa, että mainittu moskovalainen tutkija ”oli myös läheisessä yhteyksissä entiseen kirkkoherra Juha Molariin, jolta hän ilmeisesti sai informaatiota ja materiaalia, kunnes Molari 16.10.2009 jälkeen poisti kaiken tätä henkilöä koskevan materiaalin omasta blogistaan”.

Luukkanen ei ole tehnyt tutkijan työtä eikä ole ottanut yhteyttä kumpaankaan tahoon, joista hän kirjoittaa. Tosiasiassa yhä edelleen sekä Manoilon kotisivuilla ja kirjoissa että minun blogissani on viittauksia toisiimme. Hämmentävää on myös salaperäinen päivämäärä 16.10.2009. Erääseen suomalaisvenäläiseen ilmaisjakelulehteen kirjoittamani kahden artikkelin johdosta olin yhteydessä kyseiseen asiantuntijaan, kuten artikkeleiden kirjoittajat ovat yhteydessä moniin ihmisiin. Luukkasen kieliopin ja lauseen mukaan minä (JM) olisin siis antanut jotakin aineistoa, mutta tuo ”jolta”-sana lienee Luukkasen kirjoitusvirhe.

Olen siis mainitun hämärän päivämäärän jälkeen edelleen viitannut joissakin teksteissä kyseiseen asiantuntijaan, olen kerran tai kaksi jopa keskustellut puhelimessa, mutta luonnollisesti yhteydenpidon tarve on vähentynyt, kun en ole nyt kirjoittamassa lehtijuttua häneen liittyen. Sitä paitsi aineiston saaminen liittyy siihen, että Manoilon kanssa olimme yhdessä innokkaat kirjoittaa kirja Virossa käytävästä informaatiosodasta. Moskovasta olisimme löytäneet hankkeeseen muutaman asiantuntijan, ehkä myös Virosta muutama. Olisin tahtonut mukaan myös suomalaisia antifasisteja, mutta nämä valitettavasti torjuivat hankkeen, minkä tähden kirjaa ei syntynyt aiheesta.

Luukkanen tekee lehtiartikkelin kirjoittamisesta jotakin suurta turvallisuuskoneiston ohjelmoivaa ”peiteorganisaatioiden” ja ”vaikutusagenttien” toimintaa siltamäkeläisen eläkeläisen huonosti luetun blogin lainausten avulla, mikä ei anna kovin uskottavaa kuvaa Luukkasesta tutkijana.

Suomen lapsikiistat

”Turvallisuuskoneiston” ”informaatiosodan” ja sen ”vaikutusagenttien” luoman mielikuvituksellisen kehitelmän jälkeen – pääasiassa siis siltamäkeläisen eläkeläisen antaman ”näytön” avulla, jota kehystetään tarinaa varten tehdyillä poiminnoilla – Luukkanen aloittaa kuvailla valitusta esiymmärryksestä käsin Suomen lapsikiistoja (s. 175).

Luukkanen kirjoittaa sinänsä oikein, että Anton Salonen syntyi Paavo ja Rimma Salosen avioeron jälkeen. Siinä kun tohtori Jukka Pietiläinen oli arvioinut lapsenoikeuskiistojen heijastavan ”Suomen ja Venäjän mediakulttuurien eroja”, niin teologi Arto Luukkanen eksyy salaliittoihin ja fantasioihin Venäjän keskusvallan valvonnasta kiistassa! Luukkanen kutsuu tällaisia kiistoja neulanpistopolitiikaksi, jonka pitempi tarkoitus on saada etupiirit takaisin. Venäjän uhkan luomisessa Luukkanen on savolaisten sanojen vääntelemiseen liittyvien henkilökohtaisten ja kulttuurillisten lahjojen sekä mahdollisesti koulutuksessa saamien taitojensa tähden tuottelias.

Luukkasen "ulkovenäläiset"

Suomea ja Baltiaa koskevan venäläisen uhkan välineiksi Luukkanen määrittää ”ulkovenäläiset”, jotka ”tarjoavat sopivan keinotekoisen ja epämääräisen puolustamisen kohteen” (s. 188). Ikään kuin torjuakseen Venäjän ”uhkaa”, Luukkanen luo siis epäluulon ja jopa diskriminaation perusteet sellaisia ”ulkovenäläisiä” vastaan, jotka tahtovat kunnioittaa venäläisyyttänsä, isänmaatansa Venäjää ja tukevat Vladimir V. Putinin poliittisia valintoja. Luukkasen Suomeen kelpaa siis vain sellainen ”ulkovenäläinen”, joka poikkeaa Venäjällä asuvan valtaenemmistön historiallisesta, kulttuurillisesta, uskonnollisesta ja poliittisesta vakaumuksesta.

Luukkanen mahtaa kokenee painajaisia tai syvän depression, kun Venäjän presidenttivaalien jälkeen selvisi, että Suomessa asuvien Venäjän kansalaisten enimmät äänet menivät Vladimir Putinille - ja Baltiassa jopa huimasti yli 80 % Putinille!

Miksi Luukkanen mölyää antifasisteista?

Luukkanen tekee ristiriitaisen johtopäätöksensä, kun arvioi ”Suomen antifasistisen rintaman” (s. 190) vähäistä suosiota. Luukkanen viittaa vuoden 2011 vaaleihin, joissa Johan Bäckmanin, Rimma Salosen ja Juha Molarin äänivyöryt jäivät vähäisiksi. Tällä kertaa sanallinen vääntelijä Luukkanen on osannut laskea jopa promillien murto-osia, tai ehkä joku muu on laskenut prosenttilaskut. Luukkanen tekee johtopäätöksensä, että ”’antifasismilla’ ei ole käytännöllisesti lainkaan kannatusta Suomessa. Se on kärsinyt henkisen ja ideologisen vararikon. On ollut ilahduttavaa huomata, että ihmisten peruspositiivista Venäjä-kuvaa ei ole pystytty sotkemaan” (s. 190).

Luukkanen ei lainkaan arvioi russofobian olemassaoloa ja vaikutuksia Helsingin yliopistossa toimivien tutkijoiden tutkimusten avulla, joita on julkaistu lähivuosina useita. Esimerkkinä voisi todeta Liebkind Karmelan , Simo Mannilan, Inga Jasinskaja-Lahden, Magdalena Jaakkolan, Eve Kyntäjän ja Anni Reuten tutkimus ”Venäläinen, virolainen, suomalainen”, joka täyttää tutkimuksen laadulliset tuntomerkit toisin kuin Luukkasen scientologinen dekkari. Tuossa tutkimuksessa on käytetty myös tilastotieteen menetelmiä ansiokkaammin kuin mitä Luukkasen teoksen alkeellinen prosenttilasku osoittaa. Myös Vähemmistövaltuutettu on julkaissut vasta äskettäinkin selvityksen venäläisten syrjinnästä työelämässä. Luukkasella olisi ollut tarjolla tieteelliset laatuvaatimukset täyttäviä tutkimuksia, mutta hän tahallisesti tai tietämättömyyttään ei viittaa näihin mitenkään.

Luukkasen prosenttilasku ei ole vielä äänestyskäyttäytymisen analyysiä akateemisessa kontekstissa. Olisi varsin selvää politiikan tutkimuksessa, että äänestäjä ei halua hukata ääniänsä pienen puolueen ehdokkaisiin, joita äänestäen äänet menevät ”hukkaan”. Jo entuudestaan eduskunnan ulkopuolelle jääneessä mikro-puolueessa ei ole edellytyksiä ehdokkaalla nousta eduskuntaa, paitsi äärimmäisessä poikkeustapauksissa. Sen vuoksi kannattajatkin äänestävät todennäköisempiä vaihtoehtoja vaalipelissä. Luukkasen arvailu, että äänet olisivat tulleet perheen jäseniltä on liioittelua perhekokoni suhteen, sillä perheessäni ei ollut ketään äänestäjää. Itse äänestin Rimma Salosta.

Oli sinänsä erheellistä suostua viimeisenä ehdokasasettelun päivänä Suomen työväenpuolueen ehdokkaaksi, koska puolueen ideologia ja päättäjät näyttävät kovin erilaisilta kuin minä itse: kun kuulen marxilaista uskontokritiikkiä ateistisen vakaumuksen voimalla, niin itse olen Venäjän ortodoksisen kirkon jäsen; kun kuulen homomyötäileviä lausuntoja julkisessa vaalikeskustelussa puolueen puheenjohtajalta, niin itse en voi hyväksyä homojen aviollisten oikeuksien laajentamista; kun näen STP:n rakentavan ystävyyttä Neuvostoliiton (!) kommunistiseen puolueeseen, niin minä koen lähimmät hengenheimolaiset Yhtenäinen Venäjä –puolueessa, jne. Ystäväni ja minä itse koen suurta vaikeutta antaa ääntä tällaisessa merkillisessä tilanteessa.

Luukkanen ei kyennyt arvioida ehdokkuuden tarkoitusperiä, ei edes jo aiemmin esittämänsä viitekehyksen puitteissa, vaikka olisi voinut hyvin nähdä, että kaikki ehdokkuus ei ole suinkaan aitoa pyrkimystä eduskuntaan, vaan tarkoituksellista provokaatiota julkisuutta varten. Tässä tapauksessa asetuin ehdokkaaksi Rimma Salosen tähden, jotta hänen nimensä ja asiansa pysyvät esillä.

Erityisen kummallista on Luukkasen ristiriitainen kirjoittelu yhtäällä ”merkityksettömästä ”Suomen antifasistisesta ryhmästä mutta sitten uhrata kaikesta huolimatta ajattelua ja tekstiä ”merkityksettömän” määrittelyyn. Omasta puolestani olisin hyväksynyt pikemmin Luukkasen käyttämät määrittelyt Facebook-päivityksissään, joissa hän kutsuu minua ”virkaheitoksi”. Tuo määritelmä ”virkaheitoksi tyhjäntoimittajaksi” olisi vastannut painoarvoani huomattavasti paremmalla tieteellisellä tarkkuudella kuin myyntiin tarkoitetun scientologisen dekkarin tekemät liitokset mitä ihmeellisiin ulkopoliittisiin kuvioihin. Olen ollut aina ja viimeistään nyt kokonaan syrjäytetty ulkopuolelle merkittävien ideologisten ja poliittisten rintamalinjojen, neuvonpitojen ja vaikuttamismuotojen.

En antaisi lastani Luukkasen ohjaukseen

Mikäli poistomyynnissä alennuksella myyty kirja ei kuitenkaan ollut epäonnistunut scientologinen dekkari, vaan tarkoitettu tutkijan poliittiseksi pamfletiksi, niin omasta puolestani rohkenen sanoa lasten vanhempana, että en antaisi tyttöäni tai poikaani Arto Luukkasen opetukseen ja arvioitavaksi, sillä tahtoisin lapsilleni laadukasta ohjausta.