Statcounter

torstai 14. maaliskuuta 2013

Heidi Hautala: Pimeä oviremontti (Iltalehti 14.3.2013)

Iltalehdessä työntekijät ja Hautala muistavat remontin
kokonaan eri tavoilla.

Ministerin kotiin tehdystä remontista on kaksi erilaista tarinaa. Iltalehti kertoo 14.3.2013 molemmat tarinat. Remonttimies muistaa, että hän olisi saanut yli 600 euron pimeän korvauksen. Lisäksi Hautala maksoi tarvikkeet. Lisäksi siivooja kävi useamman kerran kodissa. Hautala muistaa hinnaksi muutamaa kymppiä, ”korkeintaan sataa euroa”.  Verohallituksen ylitarkastaja Petri Mannisen mukaan maksajan pitää tehdä verottajalle vuosi-ilmoitus, jos palkan määrä on yli 200 euroa.

Olen kirjoittanut tapauksesta jo puolitoista vuotta sitten 27.11.2011. Välittömästi sunnuntain jumalanpalveluksen päättymisen jälkeen sain silloin soiton eräältä ulkomaalaistaustaiselta henkilöltä, joka oli ollut todistamassa Heidi Hautalan taloremonttia. Kysyin blogissani noiden tietojen perusteella sitä, miten erinomaiseksi kirvesmieheksi ja piiaksi on Heidi Hautala – Finrosforumin silloinen puheenjohtaja  – mahdollisesti osoittautunut, sillä ”kesällä 2009 hänen kotinsa ovet vaativat kirvesmiehen työtä ja osaamista. Silmämääräisesti vaikutti siltä, että ulkomaalaistaustaiset henkilöt olisivat saapuneet naputtelemaan ovien vaihtamisen ja korjaamisen hyväksi. Verottajalta saatujen tietojen mukaan Heidi ei ole maksanut mitään veroa työstä. - - - Heidi Hautala voi toki korjata epäluuloa, pahatahtoisissa ihmisissä mahdollisesti viriävää juorua, ja osoittaa, että kyllä hän on maksanut verot työläisilleen kotinsa remontista ja siivouksesta. Mitään syytä ei ole kuitenkaan epäillä Heidin omaa kätevyyttä”.[1]

Muistin 27.11.2011 Heidi Hautalaa erityisen kohteliaasti, koska vain puoli vuotta aiemmin - välittömästi erään ihmisoikeusseminaarin edellä 14.1.2011 - Heidi Hautala oli marssinut Pienen Rooberinkadun poliisilaitokselle ja tehnyt rikosilmoituksen minua vastaan.[2] Ilmoitin 27.11.2011 myös monelle medialle Hautalan remontista, mutta kukaan ei tarttunut asiaan, koska olin kai ilmeisemmin enemmän vihattu kuin Hautala. Jopa safcistit olivat kyykistyneet pelkoon Hautalan rikosilmoituksen lamaannuttamana, eikä kukaan tahtonut tuoda asiaa esille. Kaikki pelkäsivät sitä, jos Heidi suuttuu. Mutta miksi ihmeessä pitäisi pelätä Heidin suuttumista, kun asiaa voi lähestyä asianmukaisesti, kohteliaasti ja täsmällisesti?

Iltalehden haastattelussa sekä siivooja että rakennusmies molemmat muistavat yhtäläisesti, että Heidi Hautala maksoi maksut pimeästi.  Myös muistetut summat ovat kokonaan eri tasoa kuin Heidi Hautalan muistamat palkanmaksut, jotka epäilemättä vaikuttavat poikkeuksellisen halvoilta remonttihinnoiksi oikeasta työstä.

Heidi Hautalan tapaus on sinänsä kiinnostavaa, miten valtioyhtiöiden omistajaohjausta voi uskoa sellaiselle ministerille, joka ei muista tai ei ymmärrä maksaa veroja työntekijöille. Voisi luulla, että Heidi Hautalan kokemuksella pitäisi ymmärtää, mitä on pimeä työ.  Viimeistään ministerin pitäisi olla esimerkillinen verojen maksussa.

Kehitys- ja yhteistyöministeri Heidi Hautala parantaa maailmaa ammattimaisesti, moittii oikeusvaltioperiaatteiden ja ihmisoikeuksien loukkauksista milloin mitäkin yhteiskuntaa. Hautalan omalla tulo- ja varallisuustasolla olisi voinut hyvin helposti maksaa palkat laillisen kaavan mukaan. Kyse ei pitäisi olla Hautalan maksuvaikeuksista, joita ei tietenkään kukaan toivo ministerillemme.

Asia voidaan tietysti kunniallisesti selvittää ministerin arvon mukaisesti, jos pimeän työn teettäminen saatetaan poliisiviranomaisen tutkittavaksi, jonka jälkeen epäluulolta ja vääriltä huhuilta voidaan leikata siivet pois. Viranomaiset itse osaavat ratkaista, kenelle asian tarkempi selvittäminen kuuluu. Ei ole tietenkään sopivaa moittia, että Heidi Hautala olisi teettänyt tahallisesti pimeää työtä. Siksi asia pitää selvittää läpinäkyvästi ja kunniallisesti. Blogikirjoitukset ja iltapäivälehdet eivät ole riittävä foorumi sitä varten. Onhan niitä lautakasoja ja taulukauppoja aiemminkin selvitetty perinpohjaisesti.


Linkit




[1] Juha Molari 27.11.2011. Sunnuntain 27.11. retki Suomenlinnaan kello 21-22. http://juhamolari.blogspot.fi/2011/11/sunnuntain-2711-retki-suomenlinnaan.html

[2] Juha Molari 4.7.2012. Heidi Hautala Pienen Roobertinkadun poliisilaitoksella 14.1.2011 ja sen jälkeinen maailma. http://juhamolari.blogspot.fi/2012/07/heidi-hautala-pienen-roobertinkadun.html



Jälkikirjoitus.

Jo vuosia sitten saamani tiedon mukaan Heidi Hautalan rakennusmiehet olivat v 2009 Suomeen tulleita Kaukasian käteviä miehiä ja siivoojat olivat Virosta. Tämä tiedettiin tietyissä tahoissa jo 2009, itsekin toin asiat julki 2011 saamani tiedon valossa ja nyt 2013 asia on vasta julkinen (ei kuitenkaan työläisten taustan suhteen). Mutta Hautala pyysi anteeksi ja kaikki on taas hyvin. Hautala on auttanut rakennusmiestä suhteittensa avulla, että tämä saa töitä hyvä sisko- Suomessa. Hautala kertoo televisiossa, että hän on järjestänyt miehelle myös muita töitä. Hautala lienee televisiossa tarkentanut siivoojan tietoja, muistikuvani mukaan (voi olla jo epätarkka) siivoojat olisi Virosta, mutta kyseinen siivooja olikin Suomesta turvapaikan jo nykyään saanut tsetseeni.


KATSO TUOREEMPAA TIETOA TAPAHTUMIEN KULUSTA: http://juhamolari.blogspot.fi/2013/03/heidi-hautala-files-1000.html


. . . . . . . .

 Juha Molari Юха Молaри GSM +358 40 684 1172; +358 44 275 8284
Työtön Teologian tohtori, BBA
 EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
 СМИ и Юха Молaри коллекция, Molari in Russian media): http://juhamolari.blogspot.com/2010/01/blog-post_23.html