lauantai 30. marraskuuta 2013

En ole päässyt Halal-lihan tai Kosher-lihan teurastajaksi

Minua vastaan vihamielisesti suhtautuva eräs pahantahtoinen henkilö toivottaa julkisessa kirjoituksessaan minulle "menestystä Halal-lihan teurastajana". Tämän henkilön suurempia sielullisia liikkeitä en viitsi tällä kertaa arvioida seikkaperäisesti, mutta kerron, että olen pahoillani siitä että minun ei anneta olla minä, vaan kaikkea valheellista juttua levitetään julkisuuteen syystä tai toisesta vuodesta toiseen. Mahdollisen erimielisyyden voisi ja pitäisi ilmaista myös ilman perätöntä, vahingoittavaa parjauskampanjaa.


Kirjoittajan motivaatiota on siis tarpeetonta arvailla tai edes tietää tarkemmin. Minun mielestäni Halal-lihan teurastajana toimiminen olisi sinänsä oikein kunnioittava työ. Muslimien tarve saada uskonnollisessa mielessä puhdasta lihaa on riittävä peruste sellaiselle teurastajan työlle.

Mahdollisesti äskettäin televisiossa näytetty propagandafilmi Kavkaz Centerin tuottajasta ja administraattorista innosti tuohon valheelliseen väitteeseen minua vastaan. Filmissä Islam Matziev grillasi halal-lihaa ja tunnusti, että hän toimii Kavkaz-Centerin administraattorina. Olen kertonut Kavkaz Centerin administraattorista julkisten tietojen valossa 14.11.2013: http://juhamolari.blogspot.fi/2013/11/kavkaz-centerin-administraattori.html Mahdollisesti eilisen illan luontoretki "Pikkulintujenkaan ei pidä kuolla" provosoi edellä mainitun parjausblogin kirjoittajan aktiivisuuteen sen jälkeen kun hän oli etsinyt näköpiiriinsä hiljaisen luontoretkemme. Emme pitäneet mitään julkista tilaisuutta. Rauhanomainen perinteemme jatkuu lähitulevaisuudessa.


Kuvissa Kavkaz Centerin tuottaja Mikael Storsjö
ja administraattori Islam Matziev.


Minä kunnioitan ja tahdon saada työtä. Työn arvostus on jo Raamatun ensimmäisiltä sivuilta alkaen korkea. Olen kasvanut työn arvostukseen vanhempieni ansiosta: he ovat aina arvostaneet rehtiä, raitista ja tunnollista työntekoa.

En etsi työtä ”itseni ilmaisemista varten” ikään kuin tuntisin arvottomuutta työttömyyden vuoksi: tunnen elämäni ihan merkittäväksi ja hienoksi myös työttömänä. Työttömän ongelma on ainoastaan liian niukka toimeentulo. Siksi koen luonnollisesti niin, että kaikki rehellinen työ on hyvää ja sopivaa.

Minun mielestäni on erittäin halpamaista, että tietyt suomalaiset henkilöt kirjoittelevat netissä (niin kuin saattavat lausua vastapuolelle jopa kohdatessa) halventavasti tämän toisen henkilön työn nimikkeen perusteella. Minun mielestäni ihmisiä ei pidä luokitella arvostavasti sen enempää työttömiä mollaten, kuin myös työperäisesti luoden halveksittavia ihmisiä ja ”parempia ihmisiä”.Todellisuudessa ihmisellä on täysi arvo jo ilman työtä. Työ on toimeentuloa varten. Halal-lihan teurastajankin toimi olisi reilu ja sopiva työ, jos siitä maksetaan asianmukaisesti verot ja siitä henkilö saa riittävän toimeentulon. En ole kuitenkaan saanut sellaista työtä, jota en ole edes ymmärtänyt hakea. En ole niin kekseliäs edes työnhaussa.

Suomen valtioneuvoston uusissa suunnitelmissa valtiovarainministeri, peruskoulunopettaja Jutta Urpilainen on laskenut, että kansakuntamme on pelastettu, jos työttömät velvoitetaan ottamaan työtä yli 3 tunnin työmatkan takaa. Minulla on lähes sellainen kokemus, kun työskentelin Pohjassa. Työmatka kesti tunnin verran suuntaansa, yhteensä siis kaksi tuntia (jos käytin omaa autoa). Matkakulut olivat 1000 € kuukaudessa, minkä lisäksi auton huoltokulut ja auton arvonalennus lisääntyvien kilometrimäärien vuoksi olivat järkyttävät. Jos siis saisin työharjoittelupaikan noin 800–1000 euron kuukausipalkkaa vastaan Tammisaaresta (Raaseporista), niin valtiovarainministeri, peruskouluopettaja Jutta Urpilainen opettakoon minulle se parempi matematiikka, miten paljon minulle jäisi rahaa käteen verojen maksun ja matkakulujen jälkeen. Minä arvostan työtä, mikä ei tarkoita kuitenkaan, että en voisi olla kriittinen sellaisia valtiollisia suunnitelmia vastaan, joita on voitu tehdä vain ministerin korkean palkan varassa, jossa eivät edes matkakulut tule ministerin tappioksi. Niillä tuloilla ja etuisuuksilla on etäännytty köyhän ihmisen toimeentulosta. On valitettavaa, että työväestönkin puolesta historiallisesti puhunut ja marssinut poliittinen ryhmäkunta Demarit ja heidän puheenjohtajansa vieraantuvat köyhän kansalaisen arkisesta matematiikasta. Pelkät yhteen- ja vähennyslaskutaidot sekä vähän hyvää tahtoa riittäisivät edellytykseksi ymmärtämää köyhän kansalaisen huolia paremmin ja oikeudenmukaisemmin.

Mitä tulee muslimien Halal-lihaan ja muslimien uskoon, niin minulla on joitakin muslimiystäviä, joista suomalaisittain tunnetuin on Abdullah Tammi. Hän on juuri äskettäin kiinnittänyt tarkkaavaisesti kriittistä huomiota Pohjanmaalta kotoisiin olevaan suomalaismieheen, joka järkyttävällä tavalla julistaa kaikki eri tavalla ajattelevat kääfireiksi sekä ylistää Al-Qaidan islamtulkintaa ja aseellisen jihad-taistelun luovuttamatonta oikeutusta. Tammi havaitsi muslimien keskustelusivustolta, miten suomalainen jihadisti paljasti itsensä.



Valtaosa minun tutuista lähimmäisistäni lienee venäläisiä ortodokseja, mutta tuttavapiiriini kuuluu myös luterilaisia, helluntailaisia, ateisteja jne. Lisäksi minulla on juutalaisia tuttuja, jotka syövät kosher-lihaa. Viimeisimmät kansainväliset kontaktit ovat olleet noihin tahoihin. Miksi kirjoittaja ei siis pistä minulle kosher-lihan teurastajan tehtävää? Meille ortodokseille köyhyyteen liittyvä pohdiskelu on huomattavan monipuolista eikä köyhyys ole sinänsä absoluuttinen paha, jos köyhyydessä henkilö oppii paremmin kiintymään Jumalaan. Olen kirjoittanut ortodoksisen vakaumuksen valossa köyhyydestä 24. marraskuuta 2013: http://juhamolari.blogspot.fi/2013/11/ortodoksinen-kristillinen-koyhyys.html  Ortodoksisen uskon jalosta hyveestä kärsivällisyydestä olen kirjoittanut 22. marraskuuta 2013: http://juhamolari.blogspot.fi/2013/11/kristillinen-ortodoksinen-karsivallisyys.html

Olen poliittisesti väritön henkilö; useat kerrat en löydä edes ketään ehdokasta tai puoluetta, jota äänestäisin vaaleissa. Äänestämättömyys ei tarkoita syrjäytyneisyyttä tai välinpitämättömyyttä: en löydä sopivaa ehdokasta ääntäni varten. Tutut henkilöni ovat  moni-ilmeisiä poliittiselta väriltään ja värittömyydeltään: toiset ovat poliittisesti värinsä iloisesti näyttäviä, toiset ovat poliittisesti aktiivisia mutta eivät osallistu vaaleihin ehdokkaina, useimpien puoluetaustaa en tiedä, mutta sitten on paljon venäläisiä ystäviäkin, jotka kokevat lähemmiksi Yhtenäisen Venäjän puolueen tai Liberaalidemokraatit. Toiset näistä venäläisistä asuukin Venäjällä, mutta jotkut elävät maahanmuuttajina Suomessa. Silti he tuntevat Venäjän poliittisen toiminnan kiinnostavammaksi kuin Suomen. Eräs Suomessa syntynyt nuorukainen, Suomen kansalainen, – oikein älykäs sellainen – lausui eilen kiinnostavasti mietiskelynsä minulle: "Minä en kyllä muista, mikä on nykyisen Suomen presidentin nimi, sillä hän osallistuu hyvin vähän mihinkään julkisesti, mutta Venäjän presidentti on Vladimir Putin ja pääministeri Dmitri Medvedev". Hän ei muistanut myöskään Suomen pääministerin nimeä.


Ihmisten kanssa pitää tulla toimeen, vaikka näillä ei olisi tarkkaan määriteltynä sama uskonto. Kansalaisyhteiskunnan ja demokratian ihanteiden mukaan on erittäin aiheellista käydä julkistakin keskustelua todellisista tapauksista ja ryhmittymistä, jotka taistelevat näitä länsimaisen demokratian perusarvoja vastaan. Tämän keskustelun avulla voidaan herkistää kansalaisten lisäksi myös viranomaisten tarkkaavaisuus kyseisiä tahoja kohtaan.


Kirjoittaja:

Juha Molari, unemployed, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)

СМИ и Юха Молaри коллекция, Molari in Russian media): http://juhamolari.blogspot.com/2010/01/blog-post_23.html


perjantai 29. marraskuuta 2013

Leningrad Cowboys: Venäjä muuttunut ja vapautunut

Kello 9 aikaan aamulla oli perjantaina 29. marraskuuta 2013 Leningrad Cowboysin televisiohaastattelu Suomen televisiossa. Tämä historiallinen hetki kirjattakoon näin kunnioituksella. Haastattelussa muistettiin 20 vuotta sitten järjestettyjä Leningrad Cowboysin ja  Puna-armeijan kuoron (Red Army Choir) konsertteja. Videoissa näkyi konsertti Helsingin keskustasta Tuomiokirkon edustalta. Väkeä oli aivan valtavasti. Historiallisuus tuli siitä, että Suomen televisiossa avoimesti tunnustettiin Venäjä vapautuneeksi ja muuttuneeksi.  Tietysti historiallinen, muistorikas paikka Tuomiokirkon edustalta viritti minussa toiveita, että ehkä Jumala lopulta kuulisi eksorsistisen rukouksen, jonka lausuin tuolla paikalla muutama vuosi sitten ja niin Suomikin vapautuisi. 

Mutta nyt uusissa konserteissa ympäri Suomea ei ole mukana Puna-armeijan kuoro, vaan Venäjän ilmavoimien kuoro. Tämä kuorokin on muuttunut. Aiemmin Puna-armeijan vanhat miehet esiintyivät, mutta nyt Venäjän armeijaan on myös naisilla pääsy. Venäjän ilmavoimien kuorossa (The Russian Air Foce Choir) on myös nuorempia naisia.

Ainoa muutos ei ole suinkaan vain naisten pääsy Venäjän armeijaan, vaan kaikkinensa olot ovat nyt vapaammat, venäläiset ovat kielitaitoisia ja kaikki järjestelyt ovat helpompia, kuten Leningrad Cowboys kuvasi Suomen televisiossa Venäjän muutosta.

Tietenkin nämä muutokset aiheuttavat järkytyksen Suomessa. Ovatko ne isänmaalliset suomalaiset, jotka ovat jo yli puolivuosisataa valvoneet tarkkaavaisesti Rokan ja Hietasen rinnalla Puna-armeijan mahdollista hyökkäystä, hukanneet elämänsä tarpeettomassa russofobiassaan?

Itse en voi arvioida tarkemmin itse Leningrad Cowboysin musiikkia, koska en ole siihen paneutunut enkä sitä kuunnellut. Tässä on Venäjän ilmavoimien laulu, mutta tiettävästi Alexander Buinov ja mainittu laulu eivät valitettavasti kuulu Leningrad Cowboysin konsertin ohjelmistoon.




Kun Leningrad Cowboys on toimittanut kiertueensa Venäjän Ilmavoimien kuoron kanssa, niin tämän jälkeen järjestettäneen koko Suomen kiertue ihmisoikeusaktivien kanssa venäläisten lasten vapauttamiseksi Suomessa.



Juha Molari, unemployed, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
СМИ и Юха Молaри коллекция, Molari in Russian media): http://juhamolari.blogspot.com/2010/01/blog-post_23.html






torstai 28. marraskuuta 2013

Suomalainen islamistisolu paljastaa aseellisen jihad-kiihkonsa

Suomalainen islamistisolu
(a)    tukee voimakkaasti aseellista jihad-taistelua
(b)   tuomitsee muslimien valtaosan luopioiksi, kääfireiksi
(c)    nimittelee epäinhimillisellä halveksivalla tavalla eri tavalla ajattelevia ja toivottaa jopa Allahilta tuhoa heille
(d)   tukee voimakkaasti muslimitaistelijan ylpeyttä lähteä aseelliseen sotaan Syyriaan
(e)   puolustelee Al-Qaidan ja Osama bin Ladenin kunniaa
(f)     hyökkää nimeltä mainiten muutamia yksittäisiä Suomen kansalaisia vastaan


"Muslimin ei tulisi häpeillä taisteluun lähtöä"

Suomalainen islamistisolu esittää suomeksi tarinointia ja selityksiä selitysten päälle Islamtieto-sivustolla. Suomalainen muslimimies, jonka olen tavannut ainakin kerran Abdullah Tammen tiedotustilaisuudessa, pohjanmaalaismies - Vihtori Kosolan naapuritalon mies - Olavi "Abdullah" Rintala lähetti elokuussa 2013 Islamtieto-nimiselle keskustelufoorumille pohdiskelua siitä, että Suomesta on lähdetty Syyriaan taisteluihin. Hän puolustelee voimakkain sanoin, että jihadistitaistelijat eivät olisi syrjäytyneitä ja manipuloituja.  Kaikenlaisen selittelynsä ohessa hän paljastaa monia kiinnostavia faktoja Suomessa toimivista islamisteista, jotka todella tukevat aseellista väkivaltaista taistelua. Vastauksena Rintalalle nimimerkki ”thomp22” kiittää Allahia siitä, että Suomesta on lähdetty taistelemaan Syyriaan. Hänen mukaansa taisteluun lähtemistä ”ei tulisi peitellä tai häpeillä, kuten ehkä eräät länsimaalaistuneet muslimit saattavat tehdä”. Hän kirjoittaa myös, että ”älkää pelätkö sanoa, että aseellinen taistelu on vahva osa islamia, sillä se on”.


Islamtieto-sivuston profiilissa on kuvattu jihadististen muhajideen taistelijoiden rynnäkkö.

 Jutussa esiintyvän tarinoinnin ja selittelyn puoli on vähemmän kiinnostava. Tarinoinnin ohessa he paljastavat erittäin kovia kiinnostavia faktoja suomalaisten islamistien kiihkosta. Tässä en suinkaan tarkoita muslimien valtaväestöä, vaan rajatusti vain tätä tiettyä islamistista kiivasta suomalaista "solua".

"Allah tuhotkoon heidät"

Abdullah Rintala (6.8.2013, 2:27 am) puolustaa avoimesti jihadistien ”oikeutta” tappaa ”saastaisen syyrialaisarmeijan sotilaan tai iranialaissotilaan”. Tappamisen ”oikeutusta” Rintala vahvistaa tavanomaisella psykologisella tempulla: epäinhimillistää tapettava. Laillisen esivallan edustaja on nyt ”saastainen”. Niin hänet on kai luvallisempaa tappaa? 


Yksi saastainen sotilas” on Abdullah Rintalan omaa kielenkäyttöä. Syyrian presidentti on Rintalan epäinhimillistävässä kielessä ”luihu paskapää”. Venäläisiä Abdullah Rintala kutsuu halventavasti ”ryssiksi” ja pyytää, että ”Allah tuhotkoon heidät”. 


YK vääntyy Rintalan jihadistisessa kiihkossa halventavaan muotoon ”Yhdentekevät Kansakunnat”.

Al-Qaida -terroristi on uhri

Abdullah Rintala (6.8.2013, 2:27 am) julistaa tuossa tarinoinnissaan empimättä kääfireiksi – Islam-uskonnosta luopuneiksi – sellaiset muslimit, jotka itse pitävät itseään muslimeina, mutta eivät noudata Rintalan mielipiteitä joistakin partikulaarisista uskonnollisista tavoista. Shi’at eivät saa Rintalan tekstissä muslimin kunniaa. Hän jopa moittii, että ”moni muslimi on erehtynyt luulemaan", että nämä shi’at olisivat muslimeita, mutta hän itse kutsuu heitä ”saatanallisen kultin” harjoittajiksi. Samalla Rintala moittii sitä, että shii’oja kunnioittavat tahot eivät pidä al-Qaidaa, Osama bin Ladenia, salafeja, wahabeja ja talebaneja oikeina muslimeina. Hän on kovasti pahastunut, koska shi’at ”kasvattavat muslimeihin vihaa al-Qaidah’aa, saudeja ja sen ulamaa tai talebaneja vastaan, jotka ovat wahhabiittejä”. Rintala moittiikin shi’a johtajaa Raafidhia siitä, että tämä oli moittinut Al-Qaida –terroristijärjestön edustavan pelkkää ”vähemmistöajattelua”.  Hän tahtoisi ajatella toisinpäin kuin yleensä ajatellaan, nimittäin Rintala esittää väitteen, jonka mukaan salafi, jihadisti ja alqidalainen terroristi olisi uhri.

Abdullah Rintala kutsuu ”kukkahattutätimäisyydeksi” kehotuksia muslimien sunnien ja shi’ojen yhdistymisestä ja vihollisuuksien loppumisesta. Hänen mukaansa ne erehtyneet sunnit, jotka tukevat yhdentymistä, luulottelevat olevansa ”parempia ihmisiä”. Rintalan mukaan sunnien ja shi’ojen keskinäinen sovinto olisi ”Jihadin hylkäämistä”. Rintala ei ole kuitenkaan tiettävästi merkittävästi oppinut sen enempää islamin sisällöstä kuin historiasta eikä hänelle ole myönnetty mitään virallisen opettajan asemaa muslimien keskuudessa, joten edellä kuvatut äärikäsitykset eivät  edusta muslimien valtaväestöä eikä muslimien uskontoa sinänsä, vaan  ilmentävät lähinnä tuota rajattua ääriporukkaa, joka ei ole saanut mitään uskonnollista valtuutusta kiihkolleen. Näyttää keskustelun perusteella siltä, että jopa valtaosa muslimeista ja muslimiyhteisöjen johtajat kärsivät näiden jihad-kiihkoilijoiden tähden, joita on myös Suomessa aivan Pohjanmaalla syntyneiden miestenkin keskuudessa.

"Jihadia käydään siksi, että La ilaha illa Allah olisi korkeimmalla"

Abdullah Rintala (6.8.2013, 2:27 am) loukkaantuu, että jihad-taistelut – niin kuin Rintala tulkitsee jihadin väkivaltaisuudekI islamia huonosti tuntevana suomalaismiehenä – on Suomen Islamilaisen Neuvoston hallituksen varapuheenjohtajan ja joiden lehtikirjoitusten valossa liitetty musliminuorten syrjäytymisen valitettavaan ilmiöön. Syrjäytyneitä käytetään hyväksi erilaisten jihadisti värväreiden toimesta. Sellaista väitettä Rintala ei hyväksy, koska se turmelee jihadin kunnian. Abdullah Rintala puolustaa jihadistista tulkintaansa noita negatiivisia väitteitä vastaan sillä, että ”jihadia käydään siksi, että La ilaha illa Allah olisi korkiemmalla”.

Jälleen voidaan sivuuttaa selittelyt ja tarinoinnit, mutta todeta kiistätön fakta, että Abdullah Rintalan islamistisolu julistaa muslimien valtaosan kääfireiksi ja tukee väkivaltaista jihadia Allahin nimissä. Abdullah Rintala myös tuomitsee kirjoituksessaan – olematta itse kuitenkaan missään islamin teologisen tuntemuksen arvovaltaisessa asemassa – että Syyrian hallitseva islamilainen usko ei olisi lainkaan islamia. Siksi jihadistien on helpompi tappaa, koska syyrialaiset eivät ole muslimeja Rintalan määritelmän mukaan.

Abdullah Rintala (6.8.2013, 2:27 am) käy kovaa keskustelua MTV 3:n 45 Minuuttia ohjelman väitteitä vastaan, joiden mukaan jihadistiseen taisteluun lähteneet fundamentalistit kuvittelevat olevansa kuolevia marttyyreita, mutta ovatkin tosiasiassa hyväksikäytettyjä narsisteja. Riippumatta ja kiinnostumatta enempää Rintalan hämmentyneestä tunteesta mainitun jihadistisen taistelijan arvonalennuksen johdosta, niin tärkeintä on taas nähdä itse kiistaton fakta: Rantala puolustaa tätä taistelijaa ja hänen kunniaansa.  Spekulaatio olisi sinänsä kiinnostavaa toisella foorumilla siitä, millaisesta taustasta jihadistiset taistelijat lähtevät, mutta riittää todeta, että Abdullah Rintala tukee tuollaiseen jihadistiseen sotaan lähteviä taistelijoita.

Jihadistisia äärinäkemyksiä esittelevä Rintala hyökkää kirjoituksissaan myös Abdullah Tammea, Juha Molari ja Janus Putkosta (Verkkomedia) vastaan nämä nimeltä mainiten.


Jihadistisen islamistisolun kyseenalainen ”teologia” noudattaa YK:n turvaneuvoston Al-Qaida-pakotteiden alaisuuteen terroristisivustoksi luokitellun Kavkaz-Centerin propagandaa, jossa myös muslimien valtaosa julistetaan luopioiksi ja vain jihadistiset muhajideen taistelijat saavat tunnustuksen.



Kirjoittaja:
Juha Molari, unemployed, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
СМИ и Юха Молaри коллекция, Molari in Russian media): http://juhamolari.blogspot.com/2010/01/blog-post_23.html

Onko lapsilla muuta vaihtoehtoa kuin Messi?

Talouselämää käsittelevän lehden eräs toimittaja kertoi kymmenen vuotta vanhojen poikien jalkapalloharrastuksesta. http://www.talouselama.fi/tyoelama/tosiasioita_tyoelamasta/lapseni+etko+voisi+olla+seuraava+lionel+messi/a2211210

Tämän toimittajan - pelaavan pojan äidin - murhe näytti olevan siinä, että seura ja vanhemmat tahtovat kehitystä, harjoituksia vähintään 4 kertaa viikossa ja kaikkea muuta. Äiti oli myötätuntoinen, että pojasta ei tarvitse tulla Lionel Messi. Tappiokin on hyvä peli.

Olen samaa mieltä liikunnallisten harrastusten hyödyllisyydestä kaikille. En tahtoisi kuitenkaan sanoa happamia kehitykselle.

Jokaisessa ikäluokassa on rotevampia ja hennompia lapsia. Hentojen valtakunnassa rotevien pitäisi kieltää itsensä, luonnostaankin kumpuava kamppailu.

Minä kuulun kyseisen toimittajan moitteiden kohteeseen, ns. innokkaisiin vanhempiin, joilla on kieltämättä mukana tunnetta lapsen onnistuessa ja epäonnistuessa. Silti en voi olettaa, että poikani olisi edes etsiytymässä jalkapalloilijaksi aivan aikuisuuteen saakka. Ehkä hän ui kilpaa, ehkä hiihtää, kuka ties juoksee.

Kun katselen erilaisin tuntein samanikäisten poikien peliä ja poikia, niin tunnistan muutakin vakavaa kuin "kivan harrastuksen". Kymmenen vuotta vanha poika voi tuntea myös turhautuneisuutta, jos ja kun ryhmissä on pellejä, jotka kätkevät epävarmuuttansa harjoituksiin kuulumattomalla kujeilulla. Osa pojista tahtoo oppia enemmän.

Joskus säikytin arkoja vanhempia, kun kuvasin pojan pelejä omaan käyttöön, mutta pyynnöstä laitoin videot lopulta koko joukkueelle. Minä näin pelin kaaoksen ja halusin opettaa poikaani parempiin suorituksiin, jotta myös pelin nautinto parantuisi. Nämä videot olivat katastrofi. Niiden olemassaoloa - ja varsinkin katsomista - pelättiin ja vihattiin. Kunnioitin pelkoja.

Tällä hetkellä poikani on hyvin turhautunut. Kehon kieli on paljastanut jo kauan sitten minulle, että hän ei nauti niinkuin Kontu Cupin aikoina pian Venäjältä saapumisen jälkeen. Futsal-turnaus tuntui hänestä kivalta tappioista huolimatta. Ehkä maalit toivat mielihyvää.

Puolustajana pääsee hyvin harvoin maalintekoon. Sitä vastoin vastustaja tahtoo riemuita puolustajien ohittamisesta ja maalinteosta.

Suurin tekijä parhaan ilon poistumiseen ovat olleet harjoitusten muuttunut tilanne: kesällä poikani pelasi pääasiassa kotikentällä isojen poikien kanssa, minkä lisäksi kävi uskollisesti seuran harjoituksissa. Nuo kotipelit loivat ilon. Mutta nyt talven lähestyessä kotikenttä on autio isojen poikien peleistä. Jäljelle jäävät seuran omat pojat, joista jotkut ovat oikein hyviä ja kaikilla kehittyminen on hyvin mahdollista. Poikani tykkää kuitenkin pelata isojen poikien kanssa aikuisten kovalla jalkapallolla, jota voi syöttää voimalla kentän laidasta toiseen, koska vastaanottaja saa pallon haltuun. Omat ikätoverit vaativat pääsääntöisesti pienempää pehmeämpää palloa ja keveämpiä lyhyitä syöttöjä. Harrastamisen ilo ei suinkaan aina synny pehmeän harrastamisen avulla, toisin kuin urheilevan pojan äiti luulee erheellisesti. Itsekin olen joskus ollut poika ja voin sanoa entisille tytöille, että antakaa poikien olla poikia ja kasvaa miehiksi!

Oma poikani miettii meidän vanhempien kanssa, mitä tehdä jalkapalloilun kanssa. Olisiko hyvä pelkästää hiihtää, uida ja painia koko talvi, vai pidetäänkö vielä jalkapalloa mukana lajivalikoimassa? Jalkapallo on sinänsä hieno urheilu. Siinä kehittymiseen eteen pitäisi tehdä enemmän yksilönä ja joukkueena, jotta motivaatio vahvistuisi. Neljä kertaa eivät suinkaan riitä, vaan poikani pelaa käytännössä seitsemänä päivänä viikossa (joskus on lepo torstaisin), myös harjoituspäivinä ennen harjoituksia. Lisäksi hän käy oikein vaativissa uintiharjoituksissa ja painiharjoituksissa sekä perjantaisin pelaa sulkapalloa ja juoksee aitoja. Silti hän ei kuvittele, että tämä riittäisi Messin lapsuuden ajan harjoitteluksi. Tämä riittää kasvuksi ja kehitykseksi kohti vahvaa nuorukaista, jolla olisi monipuolisesti roteva keho ja hyvä lihashallinta. Ehkä aikuisena hän on kirjaviisas professori, mutta kiitollinen, että oma keho on tuttu keho.

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Rehellinen kontulalainen pelasti päiväni

Strepsilsin ostoreissulla tapahtui ihmeitä
Tänään keskiviikkona on ollut aivan ihanan ihmeellinen päivä. Niin hyvä päivä kuin suomalainen pitkäaikaistyötön mies voi toivoa mielessään.

Kahdesta työpaikasta soitettiin minulle ja pyydettiin haastatteluun. Sellaista ihanuutta ei ole tapahtunut vanhaan miesmuistiin. Niin minä pistin siistit vaatteet – niin kuin aina – ja lähdin metroasemalle matkatakseni työhaastatteluun. Kurkussani tuntui kuitenkin nieltäessä kipua. Tuon kivun tähden en käynyt tänään edes juoksulenkillä, vaikka eilen ja toissapäivänä tunsin juoksulenkeillä kovin suurta nautintoa raikkaasta ilmasta ja terveellisestä elämästä.

Päätin pistäytyä Kontulan apteekissa. Ostin Strepsils-imeskelytabletteja. Heti apteekissa avasin paketin ja laitoin yhden suuhuni, mutta siinä samalla jätin lompakkoni apteekin oven suussa sivupöydälle. Lompakossani oli kaikki 10 euroa käteistä rahaa, pankkikorttini, ajokorttini ja tällä kertaa jopa nettipankin tunnukset – sekä ns. duunikortti.

Kaikille pikkulintujakin pelkääville ihmisille tiedoksi, että se ei ollut mikään CIA, FSB, Kapo, Supo tai Säpö, joka olisi pistänyt rahakukkaroni apteekin sivupöydälle, vaan se olin ihan aidosti minä itse, joka sen sinne unohti, kun avasin Strepsil-pakettia.

Helsingin keskustassa havaitsin, että minulla ei ole rahakukkaroa ja mitään sen sisällöstä. Haastattelu meni kuitenkin aivan levollisesti. Kotimatkalla tunsin jo kiirettä takaisin apteekkiin. Ensimmäisellä käynnillä kaksi työntekijää eivät löytäneet tuota lompakkoani. Sitten meni Osuuspankkiin, jossa virkailija avasi tietokoneen ja kertoi, että apteekista oli soitettu lompakkoni tähden heille. Menin takaisin apteekkiin. Lopulta löytyi työntekijä, joka tunsi lompakkoni.

Joku tuntemattomaksi jäänyt ystävällinen rehellinen kontulalainen henkilö oli löytänyt lompakkoni apteekin eteisen pöydältä ja vienyt sen apteekin henkilökunnalle. Minä omasta ja itsenäisyyden viettoon valmistautuvan Suomen puolesta voin lausua syvimmät kiitokset tälle henkilölle sekä toivoa, että yhtä rehellisesti suurienkin rahojen käsittelyssä valtakunnan päättäjät toimisivat. Tämä kontulalainen ihminen toi rehellisyydellään paljon iloa elämääni. Rehellisyys tuo iloa myös koko kansakunnalle.


Pankkitililläni oli reilut 70 euroa rahaa. Seuraavan kerran saan Kelan työmarkkinatuen 3 viikon kuluttua. Siksi olin erityisen kiitollinen, että en menettänyt näitä 70 euroa. Menin kukkaroni löytymisen jälkeen LIDL-kauppaan ja ostin sieltä suunnitelmien mukaisesti maitoa ja leipää. Lisäksi juhlahetken kunniaksi ostin  reilulla kolmella eurolla Kalev –white maitosuklaata. Ja hyvältä juhla maistuu! Rehti kontulalaishenkilö toi juhlan minun elämääni!



Juha Molari, unemployed, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
СМИ и Юха Молaри коллекция, Molari in Russian media): http://juhamolari.blogspot.com/2010/01/blog-post_23.html


Jos tämä rehti ihminen ilmoittautuu minulle, niin mahdollisesti löydän sen verran rahaa, että voin ostaa myös hänelle tätä hyvää maitosuklaata tai jotain muuta vastaavaa kiitokseksi.

tiistai 26. marraskuuta 2013

The bandits’ propagandists in Helsinki are shaking with fear during NATO’s cyber military exercise

From this day NATO has cyber military training against terrorists' networks and their propaganda.[1] An office Bulevardi 2 in Helsinki and its “Imarat Kavkaz” are now experiencing greater and deeper challenges: NATO cannot forget that Al-Qaeda works in downtown Helsinki.


NATO has hired one of the leading advertising companies in the UK – M & C Saatchi – to advise their counter-propaganda and counter terrorism communication against enemies’ attacks. The Agency group will help the Nato’s Allied Rapid Reaction Corps on the force’s social media response to terrorist attacks.[2]


As UN Security Council [4] has already judged, Swede-Finnish “Kavkaz Center” is a functional part of the sanctioned Al-Qaeda terrorist organization.  “Kavkaz Center” is a terrorist funding mechanism for recruitment and training needs, an information war instrument, an operational and structural factor in terrorist attacks e.g. against Russia, Afghanistan, Somali, Kenya, Israel and USA. We have several evidences about their links to Somali Al-Shabaab, the Taliban movement in Afghanistan, Al-Qaeda’s leaders such as Anwar al-Awlaki (already killed in Yemen) and terrorist attacks all around European countries.



The webmaster and administrator of “Kavkaz Center”, Chechen refugee Islam Matziev,  a close brother to Beslan terrorist Yunus Matziev and a significant accomplice to Dokka Umarov’s counsin Musa Itaev (Atayev; already dead in Turkey), nowadays works and lives in Helsinki.[3]  The administration of Kavkaz-Center and the technical support of its servers are located in Finnish Mikael Storsjö’s office in Helsinki (Finland), even though the Pro Caucasus Association  was founded in Sweden. In practice,all the important contact information are Finnish phone numbers to Storsjö’s office in Helsinki.[5][6][7][8] 


[1] ИТАР-ТАСС 25 ноября, 2013. НАТО наняло рекламную компанию для противодействия пропаганде терроризма в интернете. http://itar-tass.com/politika/787396


[2] Campaing, 25.11.2011. Maisie McCabe: Nato has hired M&C Saatchi to advise it on its communications. http://www.campaignlive.co.uk/article/1222250/nato-hires-m-c-saatchi-help-comms


[4] Security Council Committee pursuant to resolutions 1267 (1999) and 1989 (2011) concerning Al-Qaida and associated individuals and entities 1257/1989. http://www.un.org/sc/committees/1267/NSQE13111E.shtml  

[5]  WhoisBucker. Kavkaz-Center. http://www.freezepage.com/1366831044FGFIPPKNMR

[6] Website value. Kavkaz-Center. http://www.freezepage.com/1366831216RCDXLCBYPE





Writer: Juha Molari, unemployed, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
СМИ и Юха Молaри коллекция, Molari in Russian media): http://juhamolari.blogspot.com/2010/01/blog-post_23.html





sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Ortodoksinen kristillinen köyhyys

Minun taloudellinen romahdukseni tapahtui erityisesti vuonna 2011, kun irtisanouduin evankelisluterilaisen kirkon keskipalkkaisesta pappisvirasta ja liityin Venäjän ortodoksisen kirkon jäseneksi köyhänä työttömänä suomalaismiehenä. Kärjistäen voisi kuvata, että luterilaisesta keskipalkkaisesta virkamiehestä tuli ortodoksinen köyhä askeetikko.


Kuvassa Juha Molari Venäjän ortodoksisen kirkon
konfirmaatiossa. syksyllä 2011.
Valheellista olisi kuvailla, että köyhyys on helppo ja luotettava tie pyhityksessä. Köyhyys ei ole ollut valintani, vaan se on ollut kohtaloni siitä seurauksena, että en voinut hyväksyä Suomen evankelisluterilaisen ja erityisesti Espoon tuomiokapitulin moraalitonta toimintatapaa. Valitsin vapauden tuosta luterilaisesta kirkosta, mutta en valinnut köyhyyttä: köyhyyden sain kutsumattomana seurauksena. 

Näiden yli kahden vuoden aikana olen kärsinyt köyhyydessä ja ajatellut köyhyyttä joka päivä, varmasti enemmän kuin koko aiemman elämäni aikana yhteensä.

Köyhyys ilmenee siinä, että olen joutunut rahoittamaan aivan maksimirajoille saakka välttämättömiä kulutusmenoja luottokortilla. Reilulla viidellä sadalla eurolla kuussa ei vietetä normaalia elämää Suomessa, jos ja kun on työvuosilta perintönä velanlyhennystä. Olen joutunut rahoittamaan velan maksua ystäviltä vipatuilla satasilla, jotka olen sitten maksanut takaisin. Olen joutunut siirtämään pieniä muutaman kympin tavaraostoksia, koska rahaa ei ole ollut missään. Olen joutunut maksamaan laskuja viikon tai pari myöhässä eräpäivän jälkeen, joka on ollut hyvin minun tiedossani. 

Köyhyys tuo ilmi myös pahoja tunnetiloja: näin tänään kuvia ja sain tietoja Aleksanteri-listan uutiskirjeessä (sähköpostilista), miten tutut ihmiset olivat olleet Moskovassa RISI:n konferenssissa. Myös Suomi tänään -blogspotissa oli 22.11.2013 uutinen Moskovan RISI-konferenssin annista. Suomen delegaatiosta tunnistin Pekka Tiaisen, Jon Hellevigin, Petri Krohnin, Leena Hietasen, Peter Iiskolan sekä Jyrki Leivosen,[16]  Suomalaisdelegaation muita mainittuja nimiä en tuntenut. Enhän minä koskaan ole voinut käydä Kremlissä, olen vain kaukaa katsonut televisiosta hienoja saleja, mutta toisin on suomalaisen delegaation ollut taas kerran!

Valokuva kotini seinältä taulusta,. Kuvassa
on Moskovan Kreml - se kaunis ja historiallinen
paikka, jonka kauneuden tähden koin jopa
väärämielistä kateutta
tuttuja kohtaan: nämä olivat saaneet nähdä nuo
kultaiset hienot salit, mutta minä vähäosainen
ihmispolo en ikinä ole nähnyt Kremliä. Niin
minä tyydyn
itä-Helsingin laitakaupungin kujiin ja puistoihin.
Tosiasiassa minä en olisi työttömänä ihmisenä edes saanut lähteä sinne Moskovaan ja Kremliin, koska minulla ei olisi ollut rahaa maksaa matkoja. Lahjaksi saatuja matkoja en olisi saanut ottaa vastaan (työläisen tilanne on toinen): sellaisesta olisi pitänyt sopia TE-keskuksen ja Kelan kanssa työmarkkinatuen katkaisua varten. Siksi jo lähtökohtaisesti olen sanoutunut irti kaikista tuollaisista hienoista tapahtumista, joihin en toki olisi todennäköisesti muutenkaan edes päässyt mukaan, vaikka halu olisi ollut jopa myönteinen.

Kuvassa konfirmaatiokuva
Kyse ei ole lopulta pääsemisestä tai lähtemättömyydestä Moskovaan vaan tuo haluttava ilmiö ("Kremlin kultaiset salit") ja sen mahdottomuus muistuttivat aidosti vähäisyydestäni: tunsin taas kerran kateutta toisten mahdollisuuksista ja muistin entistä voimakkaammin oman vähäosaisuuteni. Tämä ei ole edes ensimmäinen kerta, vaan jo toistunut tunne yhä uudestaan.

Minä en ollut Moskovassa, jonne en olisi voinut mennä enkä olisi päässytkään, vaan olin Helsingin kaupungin erään asuntoyhtiön matkalle ilmoittautumisen ansiosta Nokian Eden-kylpylämatkalla, joka varmasti oli tosiasiallisesti tarpeellisempi ja hyödyllisempi minun elämälleni kuin komeat ja koreat Moskovan juhlasalit. Ei siinä mitään, että Nokian Eden on jo hiukan vanhan oloinen, ei mikään loistopaikka koolta ja laadultaan, mutta se on erinomainen  paikka viettää päivä lasten kanssa. Mikä on oikeasti tärkeämpää kuin että olen uimassa uima-altaassa neljä vuotta vanhan poikani kanssa? Mikä on oikeasti tärkeämpää kuin että syön tämän pojan ja toisen poikani kanssa rinnatusten kylpylän ravintolassa? Komeutta ja mahtavuutta väärämielisesti ihastelevana ihmisenä minä en ehkä ymmärtäisi tehdä oikeita valintoja sen puolesta, kuka on oikeasti kaikkein tärkein, voisin langeta kultaisten salien kiusaukseen, mutta Jumalan sallima köyhyys on pakottanut hyviin valintoihin minun puolestani: käytän kaiken aikani lasteni kanssa.
Konfirmaatiossa ortodoksinen synninpäästö.


Venäjän ortodoksisen kirkon sosiaalietiikka


Sergei Sharapov ja Marina Ulybysheva kirjoittavat, että onnistunut taloudellinen toiminta ja ortodoksinen usko eivät ole ristiriidassa keskenään. [1] He viittaavat myös hyvin rajuun taloushistoriaan, jossa ortodoksinen usko on vaikuttanut: ortodoksimiehen Alexander Naydenovin yksityisen liikepankin ovelle 27.12.1917 saapuivat vallankumoukselliset aseistetut vartijat, jotka ryöstivät armottomasti pankin kassakaapeista rahat ja kultaharkot uuden hallituksen käyttöön. Pankinjohtajana tämä ortodoksi mies tunsi velvollisuudekseen maksaa kaikille velkojille jopa omista rahoistaan. Niin hän maksoi yli kolmen vuoden aikana kaiken ja täytti kaikki velvoitteensa tallettajille – ja sen jälkeen kuoli. Kun ex-pankkiiri maksoi ortodoksisen uskonsa innoittamana näitä talletuksia velkojille, Neuvostoliitossa hänet pidätettiin useita kertoja ”valtion vastaisesta toiminnasta”. Mies oli tehnyt moraalisen tulkinnan ortodoksisen vakaumuksensa perusteella.

Ortodoksisesta teologiasta ei löydy selkeää opetusta työstä, omistamisesta ja yrittäjyydestä. Pastori ja kansantalouden opettaja Sergei Nikolajevitš Bulgakovin teoksen esipuheessa julkaistiin vuonna 1913 itävaltalaisen teologian professorin Inaz Zeupelemin teologinen pohdinta työn etiikasta. Bulgakovin mukaan Zeupelem korjasi huomattavaa puutetta meidän teologisessa ja taloustieteellisessä  kirjallisuudessa. Bulgakov on itsekin kirjoittanut hyvin rajua koiramaista satiiria sivistymättömistä kommunisteista, jotka tärvelevät hyvät kodit.

Vuonna 2005 Venäjän ortodoksinen kirkko julkaisi asiakirjan Sosiaali-käsitteestä («Основы социальной концепции Русской православной церкви»[15]), jossa pohdittiin omistamista, ammattietiikkaa ja yrittäjyyttä. Asiakirjan mukaan kirkkoteologian perusta on siinä, että kirkon muodostavat Kristukseen uskovat, jotka Kristus itse kutsuu. ”Kaiken taivaassa ja maan päällä on oltava yksimielisiä Kristuksessa”. Kirkko on jumalallis-inhimillinen organisaatio, Kristuksen ruumis. Tämä Kristus ei ole tästä maailmasta, vaan Hän tuli tähän maailmaan, ”nöyrtyi” maailman ehtoihin. Niin kirkon täytyy käydä myös historiallisen kenosiksen prosessi, täyttää Kristuksen pelastavaa tehtävää maailmassa. Kenoosis tarkoittaa alentumista ja tyhjentymistä.

Asiakirja tuo esille yhä uudestaan oikeusvaltion periaatetta.  Asiakirja säilyttää kristillisen kansalaistottelemattomuuden option: ”Kaikessa, mikä koskee maallisen järjestyksen asioita, ortodoksikristitty on velvollinen noudattamaan lakia, ei väliä kuinka ne lait ovat täydellisiä tai epäonnistuneita. Mikäli lain vaatimukset uhkaavat ikuista pelastusta ja vaativat uskosta luopumista, sellaista mikä on kiistattomasti syntiä Jumalaa ja lähimmäistä vastaan, kristittyä kutsutaan tunnustamaan uskonsa Jumalan totuudesta ja pelastuksensa sielunsa iankaikkisesta elämästä. Hänen on puhuttava lainmukaisesti siitä että yhteiskunnan tai valtion säädökset rikkovat Jumalan käskyjä; ja jos tämä laillinen toiminta on mahdotonta tai tehotonta, hänen on otettava kansalaistottelemattomuuden asenne”.[15]

Ortodoksisen kirkon asiakirjan mukaan työ on orgaaninen osa ihmiselämää, niin kuin Raamatun ensimmäiset sivut jo todistavat. Jumalan sana ei ainoastaan kiinnitä huomiota päivittäisen työn tarpeeseen, vaan myös erityisen rytmiin määrätessä lepopäivän pyhittämisen. ”Kristityn näkökulmasta työ sinänsä ei ole itseisarvo, vaan työ on siunattu, kun se edustaa työtoveruutta Jumalan kanssa ja edistää Hänen suunnittelunsa täyttämistä ihmisten keskuudessa ja maailmassa. Työ ei kuitenkaan miellytä Jumalaa, jos se on tarkoitettu palvelemaan yksittäisten ihmisten tai ihmisyhteisöjen itsekkäitä etuja sekä syntisen lihan ja hengen tarpeita”.[15]

Ortodoksinen kirkko lausuu erittäin voimakkaasti matalapalkkaisten sortoa vastaan. Raamattu sanoo: ”Älä sorra päiväpalkkalaista” (2 Moos. 24:14–15). Asiakirja toteaa: ”Kirkko opettaa, että kieltäytyminen maksaa rehellisestä työstä palkkaa ei ole vain rikosta tuota henkilöä vastaan, vaan myös syntiä Jumalan edessä”. Kirkon asiakirja ottaa huomioon myös työttömät ja muut köyhät: ”Jumalan käsky käskee työntekijöiden huolehtia niistä ihmisistä, jotka eri syistä eivät pysty ansaitsemaan elantoansa – ovat heikkoja, sairaita, muukalaisia (pakolaisia), orpoja ja leskiä – ja jakaa heidän kanssaan työnsä hedelmät”.[15]

Tämä asiakirja oli eräässä mielessä ortodoksisen liikemiehen eettinen koodisto. Vuonna 2011 Venäjän ortodoksinen kirkko julkaisi myös teoksen ”Köyhyys ja rikkaus”. Näiden ja muiden ortodoksisten teosten mukaan uskoa ei ole annettu ihmiselle, jotta ihminen voisi luoda hyvinvointia ja mukavuutta tässä maailmassa, vaan jotta usko johtaa uskovaisen ikuisuuteen, taivaaseen, pelastaa hänet ja johtaa Jumalan yhteyteen. Olisi kuitenkin väärin kuvitella, että ortodoksisuus velvoittaa uskovaiset ”vain kestämään” tämän elämän huonoa todellisuutta, jotta kestämällä nuo kärsimykset hän voittaisi tuonpuoleisuudessa paremman maailman ikään kuin maallinen elämä olisi vain huonoa todellisuutta, Sergei Sharapov ja Marina Ulybysheva huomauttavat[1].

Ortodoksisen uskon mukaan maallinen olemassaolo on arvokas ja merkittävä. Sen enempää rikkaus kuin köyhyys eivät ole edellytyksiä ihmisen pelastumiselle. Tulotaso ei ole sinänsä paha, vaan tuloista tulee paha vain silloin, kun tämä varjostaa henkilössä kaikkea muuta. Tietysti ihmisen on helpompi olla rikas ja terve kuin köyhä ja sairas. Joskus äärimmäisessä köyhyydessä ihmisellä ei ole tarvittavia keinoja elämänsä ja terveytensä hoitamiseksi. Pyhä Hermas lausui, että köyhyys tekee jonkun ihmisen avuttomaksi vangiksi eikä sellaisessa tilanteessa köyhän ihmisen sielusta suinkaan nouse hyviä hedelmiä Herralle. Köyhyys ei ole universaali lääke kaikille sairauksille. Siinä missä rikkaus on tyyssija turhamaisuudelle, ylpeydelle, itsekkyydelle ja julmuudelle, niin köyhyys on kateudelle, tuomitsemiselle ja vihalle. Ortodoksisen kirkon Raamatussa Siirakin kirja lausuu: ”Hyvä ja paha, elämä ja kuolema, köyhyys ja rikkaus tulevat Herralta” (Siirak 11:14). Jumala johdattaa meidät aina sellaisiin oloihin, jotka ovat suotuisimmat meidän pelastuksellemme. Ortodoksisuus antaa jokaiselle uskovaiselle ehtymätöntä optimismia: uskomme vahvistaa elämää.[1]


Maailman Venäläisten Kansojen Neuvosto varottaa ylellisyydestä


Maailman Venäläisten Kansojen Neuvostossa todettiin, että ortodoksinen usko ei tuomitse vaurautta, mutta vaurauteen liittyvät tietyt ongelmat: ihmiset olisi käytettävä aineellisia resursseja viisaasti.

Jos ihminen unohtaa hänen henkisen omaisuutensa ja uppoutuu täysin materiaaliseen maailmaan, tällaisen ihmisen maailma jää pieneksi, sosiaaliset ja taloudelliset järjestelmät eivät pysty lopulta vastaamaan ihmisen materiaalisiin tarpeisiin. Pelkästään materiaalisiin tarpeisiin suuntautunut ihminen saattaa käyttää hyvin irrationaalisesti vaurauttansa. Kansanviisaus kutsuu tuota ilmiötä ylellisyydeksi: olipa henkilö ansainnut tai perinyt vaurautensa, mutta hän ehkä käyttää sitä oikkuihinsa ja paheisiinsa. Ortodoksisen kirkon teologit määrittelivät, että olisi tärkeää, että ihmiset näkisivät työntekonsa korkeamman merkityksen.[2]


Ortodoksisen kirkon diakonit: köyhien pitäisi saada tuntea itsensä täysiarvoisiksi jäseniksi


Arseni Zagulyaev[3] opettaa Venäjän ortodoksisen kirkon virallisella diakonia-verkkosivustolla, että köyhä ei aina tarvitse vain aineellista tukea, vaan hänet tulisi auttaa myös jaloilleen työllisyyttä kehittämällä ja muilla tavoilla, että tällä henkilöllä on energiaa työtä ja toimeentuloa varten. 

Venäjällä on virallisesti köyhyysrajan alapuolella noin 10-12 % väestöstä.[4] Todellisuudessa köyhien osuus on vieläkin suurempi. Metropoliitta Kliment (Климент) painotti Pyöreän pöydän neuvottelussa, että valtion olisi tärkeää luoda ihmisille mahdollisuudet ansaita riittävästi.

Kirkon hyväntekeväisyysosaston projektikoordinaattori Natalia Kuznetsova tähdensi, että köyhien pitäisi saada mahdollisuus tuntea itsensä yhteiskunnan täysiarvoisiksi jäseniksi, ei pelkäksi hylkiöksi: Köyhää pitäisi auttaa uskomaan, että hänen elämänsä voi muuttua parempaan suuntaan. 

Eräässä saarnassaan patriarkka Kirill on lausunut, että ”kirkko on jo oppinut puhumaan rikkaiden kieltä, mutta nyt on opittava puhumaan myös köyhien kieltä”( «Церковь научилась говорить языком богатых, теперь она должна научиться говорить на языке бедных».).[3][4]


Ortodoksiuskovainen elää maallisen elämänsä kärsivällisesti, nöyrästi, kestäen vastoinkäymisensä


Venäjän ortodoksisen kirkon teologiassa eskatologia ei ole erillinen oppi, millainen eskatologia on tyypillisempi läntisessä kristikunnassa, vaan eskatologia on ortodoksille hyvin jatkuvaa tunnelmaa, ortodoksi ”hengittää eskatologista ilmaa”.  Tällöin myös hengellinen elämä valmistautumisena kuolemaan ja uuteen ikuiseen elämään Jumalan kanssa maallisen olemassaolon jälkeen saa luonnostaan ”askeettisemmaksi” koettavan merkityksen.


Platonismin mukaan kuolema tuo vanhurskaalle sielulle onnen. Venäjän ortodoksinen teologia ei ole kaukana platonismin ajatuksista tietyssä analogisuudessaan. Yhteys syntyy luonnollisesti UT:n ja vanhan kirkon teologian avulla. Ortodoksisessa perinteessä ilmenee vakuuttuneisuus siitä, että uskovaisen täytyy elää maallinen elämänsä kärsivällisesti, nöyrästi, kestäen vastoinkäymisensä.  Arkkimandriitta Paisij Velichkovsky (Паисия Величковского(1722-1794))[5][6] opetti, että ”tässä elämässä täytyy sietää ja rakastaa savua, höyryä, tuhkaa, pölyä, löyhkää”.

Ortodoksisen peruseetoksen tähden on koettu kärjistetysti, että ortodoksinen lähestymistapa ei aktiivisesti uudistaisi sosiaalisia suhteita ja lieventäisi köyhien ja rikkaiden ristiriitoja. Ortodoksit korostavat todellakin ”sisäistä” hengellistä työtä, rukousta ja mietiskelyä, mutta eivät ”ulkoista” työtä ja hyvinvointia. Maallinen aktivismi ei ole hengellisen elämän korkein muoto.  Venäjän kirkon pyhimykset ovat malleja rukouksesta sielun puhdistumisen puolesta.  Maallista toimintaa ja kamppailua ihanteellisempaa on munkkien pyhä elämä ja vetäytyminen luostariin. Lopulta luostareista heijastuu ihanne koko kristilliseen yhteisöön, myös maallikoihin: hiljaisesti kasvaa kunnioitus ei-ajallisille hyveille, jotka asettuvat ajallisen menestyksen edelle ortodoksiuskovaisella.

Luostarin tärkein symboli on kenoosis, alhaisuus ja vähäisyys, joka on SA Averintsevin (С. А. Аверинцев) mukaan myös jopa venäläinen kansallinen pyhyyden ominaisuus. Sergei Averintsev oli venäläisen historian, filosofian, kulttuurin ja kirjallisuuden asiantuntija, Moskovan valtionyliopistossa tohtoriksi Plutarkhoksen historiasta väitellyt henkilö, joka toimi myös 1989-1994 Moskovan valtioyliopiston kulttuurifilosofian professorina ja lopulta kuolemansa edellä kymmenisen vuotta Wienin yliopiston slaavilaisen laitoksen professorina.

Kenoosista – oppia Jumalan nöyryytyksestä ja alhaisuudesta – ei ole johdonmukaisesti opetettu koko kristikunnassa varhaisaikoina: erityisesti syyrialaiskoptilainen harhaoppi ei tunnustanut tuota oppia. Monofysiittien harhaopissa tahdottiin välttää Jumala kärsimystä. Heille syntyi dokeettisia muutoksia inkarnaatio-oppiin.[8]

Kenoosiksessa ilmenee Kristuksen kokema mielivaltainen kärsimys, itsensä alentaminen ja nöyryytys, joka uskovaisen elämässä näkyy myös sosiaalisessa yksinkertaisuudessa ja niukkuudessa. Venäläiset ortodoksiuskovaiset antavat kaiken Jumalalle ja odottavat Jumalaa. Tämä kenoosiksen henki tuomitsee taloudellisen laskelmoinnin.
  
Bysanttilaisessa kristillisessä kenoosis-pyhyyden perinteessä tulee ihanteeksi moraalinen puhtaus, nöyryys ja anteeksianto. Nämä ovat tulleet tärkeäksi osaksi venäläistä sielua. Pyhimyskertomuksissa kenoosis ilmenee pyhien ihmisten lähtönä pois intohimojen ja turhuuksien maailmasta. Se ilmenee uskollisena suhtautumisena Kristuksen evankeliumin käskyihin. Nämä pyhimyskertomukset painottavat rukousta ja paastoa sekä halua pelastua iankaikkiseen elämään.

Venäjän 1100–1700 –vuosisatojen kulttuurissa näkyi halu vanhurskaaseen totuudellisuuteen ja sydämen puhtauteen Jumalan kasvojen edessä. Niin uskovaiset vetäytyivät maallisista haluista. He tahtoivat hengelliseen siveyteen – yksityisyyteen ja hiljaiseen rauhaan, jotta voivat olla yhteydessä Jumalan kanssa.[9][12] Tuo vanha venäläinen hurskausihanne on joutunut paineeseen modernin kapitalistisen maailman menestystarpeiden kanssa, joiden arvon ja haasteet ortodoksisen kirkon täytyy tunnistaa.

Köyhyys, nöyryys ja rakkaus

Venäläinen kenoottinen hurskausihanne tuo esille erityisesti kuvan kärsivästä nöyrästä Vapahtajasta. Venäläinen munkki on ollut historiallisesti ja kulttuurisesti lähempänä Palestiinan muinaista asketismia kuin Egyptin ja Syyrian asketismia. Palestiinalaiset askeetit säilyttivät ”suhteellisuudentajun”, he palvelivat vieraanvaraisesti myös maailmassa lähetystyön hyväksi. Pyhälle Theodosiukselle – Kiovan luostarilaitoksen eräälle perustajalle – kenoottinen idea toteutui köyhyydessä, nöyryydessä ja rakkaudessa. Venäjällä on tällä tavalla säilynyt rinnakkain kenoottinen askeettinen munkki-ihanne ja hyväntekeväisyyden ihanne.[10][12]

Ortodoksinen kenoosis-pyhyyden ihanne on saanut voimakastakin vastarintaa uskosta luopuneiden ja ateistien keskuudessa, joille omistaminen, moraalinen vapaus ja hetkellinen nautiskelu ovat tärkeämpiä puolustettavia ”oikeuksia”. Tällöin on moitittu, että askeettinen ehdottomuus olisi mielisairautta. Munkkien väitetty ”Hengen voima” olisi vain hulluuden varjo. Maailman halveksunta olisikin tavallisten ihmisten kaikkien perusedellytysten torjuntaa. Niin munkkien askeettisuus on tulkittu taistelukeinoksi aistillisuutta vastaan, typeräksi ilmaukseksi halveksia maailmaa ja hylätä tavallisten ihmisten olemassaolo. Tällöin kriitikot ovat kadottaneet venäläisen kenoottisen hurskausihanteen todellisen luonteen, jossa köyhyys, nöyryys ja rakkaus ovat aina yhdessä.

Venäläinen emigranttijournalisti V.P. Fedotov (В.П.Федотов)( (1886-1951) [13][14] tunnisti venäläisen kenoosis-ihanteen Venäjän kansan uskonnollisen tietoisuuden ja kansallisen tietoisuuden piirteeksi, vaikka hän itse tahtoi sijoittaa luovuuden kaiken lähtökohdaksi. Niin hän moitti teoksessaan ”Venäjän uskonnollisuus” («Русская религиозность»), että nöyryytyksen ja Kristuksen kenoosiksen radikaalit toimenpiteet ovat tyhmiä (Fedotov, 52, s. 294). Fedotovin merkillisen kiivasta kriittisyyttä selittää ilmeisemmin hänen psyykkiset traumat 11-vuotiaana, kun hänen isänsä kuoli pitkäperjantaina ja isä oli odottanut ylösnousemusta Kristuksen kanssa, mutta pojan oli kohdattava rajun menetyksen lisäksi pahat vaikutukset perheen taloustilanteeseen. Fedotov kiinnostui marxismista, jonka hän koki vapauttavan lapsenomaisen uskon pelosta ja uskosta yleensäkin.

Yhteenvetona totean, että köyhyyteen joutuminen on antanut minulle mahdollisuuden syventyä ortodoksiseen kenoosis-traditioon, jossa köyhyys ei ole itsessään arvokasta, vaan ainoastaan rakkauden mahdollistajana ja ylellisyydestä luopumisena se on merkityksellinen Kristuksen seuraajille. Jumala on sallinut ja antanut köyhyyden, mikä on ollut varmasti parasta sieluni pelastukselle ja mieleni vapautumiselle "Kremlin kultaisten salien" valhekuvista, vaikka edelleen kadehdin tuollaisia ylellisiä paikka ymmärtäen kuitenkin tyytyä alhaiseen reaaliteettiin. Kenoosis-hurskaus on nimenomaisesti tyhjentymistä ylellisyydestä alhaisuuden hyväksi. Köyhyyteni on tarkoittanut aivan oikeita kovia kokemuksia ja epävarmuuden tunnetta, kun en aina tiedä, miten päivästä ja viikosta selviää taloudellisten velvollisuuksien suhteen.  Nyt olen saanut työkutsunkin "vihamiesteni" kaikista vihamielisistä parjauskirjoitteluista huolimatta, vaikka on sanottava teologian näkökulmasta, että nuo aidosti pahaa tahtovat tyypit ovat koituneet voitokseni, kun olen saanut näin "korkeakoulun" opetella ortodoksista kärsivällisyyttä ja alhaisuutta. Jumalan salliman Paholaisten hyökkäysten kärsimyksissä olen paneutunut käytännössä ortodoksiseen kenoosis-teologiaan! Ennenkaikkea niukkuus on nostanut entistä lähemmäksi ja tärkeämmäksi ne henkilöt, joiden pitäisi olla myös rikkaille kaikkein ensimmäiset ja tärkeimmät, mutta jotka unohtuvat liian usein kiintymyksessämme ylellisyyteen: omat lähimmät ihmiset.

Viitteet

[1] Sergei Sharapov ja Marina Ulybysheva. Ortodoksisuus ja yrittäjyys. 4.1.2013. Сергей Шарапов, Марина Улыбышева. Православие и предпринимательство  Православие.Ru http://www.pravoslavie.ru/smi/58570.htm

[2] Köyhyys  modernisaatioprojektin suurin este. Бедность - главное препятствие на пути модернизации страны. Maailman Venäjän Kansojen neuvoston konferenssi Moskovassa.  http://chelt.ru/2007/5-07/sobor507.html

[3] Арсений ЗАГУЛЯЕВ: Чем Церковь может помочь бедным? Arseni Zagulyaev: Miten kirkko voi auttaa köyhiä? Venäjän ortodoksisen kirkon Hyväntekeväisyys ja sosiaaliset palvelut –jaoston virallinen verkkosivu Diakoniya.ru. Официальный сайтСинодального отдела по церковной благотворительности и социальному служению Русской Православной Церкви. http://old.diaconia.ru/news/chem-tserkov-mozhet-pomoch-bednym/

[4] ЦЕРКОВНАЯ СОЦИАЛЬНАЯ ДЕЯТЕЛЬНОСТЬ БУДЕТ СИСТЕМАТИЗИРОВАНА. 14.8.2012.

 http://www.pravoslavie.ru/smi/55453.htm

[5] Wikipedia: Паисия Величковского. http://ru.wikipedia.org/wiki/%CF%E0%E8%F1%E8%E9_%C2%E5%EB%E8%F7%EA%EE%E2%F1%EA%E8%E9

[6] Pyhän Paisius Velichkovskyn kirjallisia opetuksia. Учение преподобного Паисия Величковского по письменным свидетельствам. 12.6.2009. http://www.psmb.ru/vera-bez-del-mertva/priobshchenie-k-pravoslavnoi-asketicheskoi-tradicii/statja/uchenie-prepodobnogo-paisija-velichkovskogo-po-pismenn/

[7] Wikipedia: С. А. Аверинцев http://ru.wikipedia.org/wiki/%C0%E2%E5%F0%E8%ED%F6%E5%E2_%D1.

[8] Aleksandr Kornilov. Корнилов, Александр Павлович 2004. Учение о о кенозисе на Христианском Востоке в IV-VI веках и его влияние на монофизитское богословие. Научная библиотека диссертаций и авторефератов disserCat Санкт-Петербург.  http://www.dissercat.com/content/uchenie-o-kenozise-na-khristianskom-vostoke-v-iv-vi-vekakh-i-ego-vliyanie-na-monofizitskoe-b#ixzz2lV80hHhe

[9] E.P. Tihonov. Ortodoksisuus Venäjän henkisen kulttuurin lähteenä. Тихонова Е.П. Православие как исток русской духовной культуры. 


[11] БЛАЖЕННЫЕ И ЮРОДИВЫЕ КАК РЕЛИГИОЗНЫЕ ТИПЫ ДРЕВНЕЙ И СОВРЕМЕННОЙ РУСИ http://student.zoomru.ru/religiya/blazhennye-i-jurodivye-kak-religioznye/130378.1021758.s2.html

[12] Отличительные черты русского менталитета. http://bobych.ru/referat/72/16996/1.html

[13]  Федотов Г. П. Русская религиозность. Часть 2. VI. Преподобный Сергий Радонежский. http://www.odinblago.ru/filosofiya/fedotov/fedotov_russkaya_relig2/7

 

[14]

Гумерова Жанна Анатольевна. Проблема русского национального сознания в творчестве Г.П. Федотова. диссертация ... кандидата исторических наук : 07.00.09 / Гумерова Жанна Анатольевна; [Место защиты: Том. гос. ун-т].- Томск, 2008.- 226 с.: ил. РГБ ОД, 61 09-7/172. http://www.dslib.net/istorio-grafia/problema-russkogo-nacionalnogo-soznanija-v-tvorchestve-g-p-fedotova.html



[15] ОСНОВЫ СОЦИАЛЬНОЙ КОНЦЕПЦИИ Русской Православной Церкви. 12.9.2005.  http://www.patriarchia.ru/db/text/141422

[16] Suomi tänään blogspot 22.11.2013. Arktinen superkaupunki Skolkovo-II, ja muuta Moskovan Risi-konferenssin antia. http://suomitanaan.blogspot.fi/2013/11/arktinen-superkaupunki-skolkovo-ii-ja.html


. . . . . . . .

Juha Molari Юха Молaри
GSM+358 40 684 1172
Työtön Teologian tohtori, BBA
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)