Statcounter

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Hommaforumin mukaan Putin-trolli numero 1

Hommaforum [2] on liittynyt Suomen valtiollisen yleisradioyhtiön Ylen harjoittamaan informaatiosotaan ”Suomalaisia herätellään informaatiosotaan”. 

Yleisradioyhtiö yritti luoda mielikuvaa Valtioneuvoston alaisuudessa toimivan turvallisuuskomitean avulla siitä, että väittelykumppani Facebookissa tai Twitterissä saattaisi olla Venäjän näkökulmia työkseen edistävä agentti. 

Turvallisuuskomitean pääsihteeri Vesa Virtanen oli saatu epäluuloa vahvistavaksi auktoriteetiksi.[1]

Hommaforumin hattiwatti-keskustelija löysi Mikko Pulliaisen ja Aamulehden jutun joulukuulta 2014, jossa oli määritelty: ”Suomessa toimii pieni ja aktiivinen joukko Venäjä-henkisiä viestijöitä. Osa operoi valenimellä, arvioivat viranomaiset ja asiantuntijat”. 

Hattiwatti vaikuttaisi aiheestakin ironisoivan noita väitteitä. Aamulehti väittää ”Lännen Median viranomaislähteestä saamaan arvioon”, että ”Suomessa toimii noin kaksikymmentä aktiivista, Venäjän asiaa ajavaa informaatiosodan vaikuttajaa, ’nettitrollia’”.[3] 

Lehti viittaa kuitenkin vain puolustusministeri Carl Haglundin (r), Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin tutkijan Hanna Smithin ja kirjailija, Venäjä-tuntijana esiteltyyn Jukka Mallisen lausuntoihin. 

Smithin mukaan ”numeroita informaatiosodan toimijoista ei ole pystytty tuomaan järjestelmällisesti esille”. 

Nimenomaan Mallinen oli arvioinut Verkkouutisissa, että ”Suomessa toimii kymmeniä vaikuttaja-agentteja muokkaamassa mielipiteitä Venäjän valtakoneistolle edulliseen suuntaan”.[3]

Hommaforumin ”siviilitarkkailija” sivaltaa Suomen valtiollisen yleisradioyhtiön asiantuntijaa vastaan: ”Valtioneuvoston turvallisuuskomitean pääsihteeri Vesa Virtanen on Suomen Tasavaltaa ja sen Kansalaisoikeuksia vastaan sotaa käyvän eurostoliittovaltion poliittinen agentti. Mies joka palvelee korporaatiokommunisen puolueen mandaatilla ulkomaisia herrojaan. - - - Vesa Virtanen on mies joka on myynyt isänmaan edun ja pyrkii kaikin keinoin hävittämään tasavallan kansalaisoikeuksien muiston ja arvon. Aito korporaatiokommunistisen kokoomuksen virkasyöttiläs.

Hattiwatti jatkaa tiukkaa määrittelyään Hommaforumilla: ” Ainakin EU-vastaisuus, hesari ja YLE-vastaisuus on juuri määritetty putin-trollaukseksi. Ihan kansallisista verorahoistamme maksetun maanpuolustuskorkeakoulun sotatieteen tohtorin mukaan, saa nähdä missä on palkkiovirkansa”.

 Hattiwatti viittaa Saarja Jantusen merkilliseen tarinaan 18.9.2014.[4] Hattiwatti jatkaa vähän myöhemmin näpäkästi: Näin Eurosovietin kriitikot demonisoidaan esittämällä heidät vieraan vallan kätyreiksi, sillä eihän itse järjestelmässä ja sen tuotoksissa voi olla mitään vikaa? Näinhän neukuissakin kaikki järjestelmän vastaiset myös esitettiin vieraaan vallan kätyreinä. Kaikki ne miljoonat EU-kriittisiä äänestävät tahot ovatkin vain Venäjän trolleja jotka pitää laittaa asennekasvatusleirille? 

Mutta sitten Hattiwatti loppujen lopuksi tekee kömmähdyksistä suurimman, ehkä kääntääkseen epäluulon pois itsestään, kun hän nimeää meikäläisen ”putin-trolli numero ykköseksi”

Hattiwatti viittaa kirjoitukseeni 25.1.2015, jossa kerroin joistakin satunnaisista IT-ongelmistani sekä niiden virittämänä tarpeellisuudesta kiinnittää entistä enemmän huomiota tietoturvallisuuteen. Lisäksi muistutin siitä, miten suomalaiset upseerit toimivat amerikkalaisten informaatiosodankäynnin tehtävissä.[6]



Pidän Hattiwatin tapaa leimata meikäläinen riippumaton kansalaisparka ikään kuin erityiskoulutuksen saaneeksi, ammattimaiseksi ”Putin-trolliksi” hävyttömänä ja moraalittomana, jollainen menettely on omiaan heikentämään kansalaisyhteiskunnan vapauksien ja perustuslaillisten oikeuksien toteutumista Suomessa. 

Hattiwatin ilmaisu ”Putin-trolli numero 1” lienee tarkoitettu leikinlaskuksi, mutta edellä mainitusta syystä pidän sitä valitettavien stigmatisoivien mielikuvien upottamisena ihmisten mielikuvitukseen.

 Sitä paitsi en pidä sitäkään oikeana, että Johan Bäckman, Petri Krohn, Jon Hellevig, Janus Putkonen, Abdullah Tammi sekä monet muut henkilöt sivutetaan, kun nimetään ”Putin-trolli numero yksi”. Entä ne yli 1000 ihmistä Facebookin Venäjän trolliarmeija-sivustolla, vaikka jokainen heistä on tehnyt enemmän arvokasta työtä Venäjän hyvän ymmärtämisen puolesta kuin minä? 

Kyllähän heillä on tuhatkertaisesti laajemmat verkostot, elämänkokemus ja vaikutusvaltaisemmat yhteydet kuin minulla itähelsinkiläisellä laitakaupungin köyhäpololla, jolla ei ole yhtään mitään muuta kuin hädänalaisen ihmisen pienet empaattiset lähimmäiset ja toimettoman miehen muutama euro lompakossa.

 En suinkaan tässä lausu, että edes nuo edellä mainitut henkilöt toimisivat vieraan vallan palkallisina agentteina, vaan että heidän kunkin painoarvonsa ja verkostonsa ovat tuhatkertaiset ja enemmän meikäläiseen nähden.

 Useimmat juttuni kirjoitan älykännykällä jalkapallokentän laidalla, kun poika treenaa siellä valmentajan johdolla. Niin pienissä piireissä ja vähäisin panostuksin toimin!

Se murhe noista Hommaforumin ja erään toisen sivuston tämänpäivän jutuista on, että ne leimaavat, kun tahtoisin säilyttää realismin riippumattomana suomalaismiehenä. Pahimmissa tapauksissa leimat usuttavat kyylät luo, kun tähän saakka kukaan informaatiosodankäynnin kyylä ei ole havainnut yksittäistä mielipiteitä esittävää ihmistä - eikä pitäisikään, koska foorumit ovat erilaiset.

Palaan vielä takaisin Hattiwatin linkittämään kirjoitukseeni sekä aihekokonaisuuteen, jota olen käsitellyt useita kertoja jo aiemmin: yhä edelleen on liian paljon ymmärtämättömästi sivuutettu se suomalaisten upseerien ”huolien purkaus”, jonka myös Eduskunnan informaatiosodankäynnin tilaisuudessa esiintynyt kapteeni Sartonen lausui epäselvästi Ulkoasiainvaliokunnan tilaisuudessa ja selvemmin opinnäytetyössään: Internetin mahdollistama anonymiteetti tekee tunnistamisen vaikeaksi. 




Kapteeni Miika Sartonen laati johtamisen ja sotilaspedagogiikan oppiaineen opinnäytetyön ”Target audience analysis in cyber domain” Maanpuolustuskorkeakoulun Esiupseerikurssille 66. Työ valmistui huhtikuussa 2014. 

Sartosen tutkimuksen kohteena oli kohdeyleisöanalyysi, psykologiset operaatiot ja informaatiosodankäynti, mitä Suomi itse harjoittaa. Sartosen tutkimus valmisteltiin Amerikan Yhdysvaltojen armeijan kenttäohjesäännön FM 3-05.301 viitekehyksen puitteissa, mutta suomalainen media ei ole tehnyt selväksi kansalaisille suomalaisen informaatiosodankäynnin sitoutumista USA:n armeijan käytäntöihin.

 Itse asiassa useammat suomalaiset upseerit ovat saaneet USA:n armeijassa informaatiosodankäyntiä varten koulutuksen, mitä ei ole myöskään riittävästi tehty selväksi Suomen mediassa. Heidän nykyistä rooliaan informaatiosodankäynnissä ei ole lainkaan selvitetty suomalaisessa mediassa.

 Juuri kohderyhmäanalyysiä ja informaatiosodankäynnin mukaista vaikuttamista varten armeija tahtoo lisää oikeuksia verkkovalvontaan ja tiedonkeruuseen!

Armeijan tiedustelujohtaja onkin vaatinut verkkovalvonnan kiristämistä, oikeutta tiedonkeruuseen.[5] Samanaikaisesti on tehty selväksi vähänkään tarkemmissa keskusteluissa, että signaalitiedustelulla ei saada tietoa Venäjän tai muiden valtiollisten tahojen toiminnasta. 

Mitä varten siis Internetin massatiedustelu: koska se antaa aineistoa vain kotimaisen nettiliikenteen tunnistamiseksi. Toisin sanoen verkkovalvonnan kiristämisellä pyritään tehostamaan suomalaisen sotilaallisen informaatiosodankäynnin toimintatehoa niitä henkilöitä tai ryhmiä vastaan, joiden koetaan hajottavan toivottua poliittissotilaallista eheyden illuusiota. Sellainen tunnistaminen voi olla tärkeää odotettavan sodan edellä ja erityisesti sen aikana.

Ylen Uutiset kello 20:30 olivat eilen 27.1.2015 mitä suurimmassa määrin suomalaista informaatiosodankäyntiä, kuten kuka tahansa ymmärtää, kun lukee mediakriittisesti ja rauhassa käsikirjoituksen:





1:00 Matti Rönkä, Yle Uutiset: ”Venäjä käy aktiivista taistelua internetissä, erityisesti nyt Ukrainan kriisin aikana. Tämän sanoo ääneen valtion turvallisuuskomitea eli eri ministeriöiden korkea yhteistyöelin.

Turvallisuuskomitea herättelee suomalaisia huomaamaan informaatiosodan ja tunnistamaan vaikutusyritykset myös sosiaalisessa mediassa".

1:27Jari Korkki, Yle Uutiset: ”Itäukrainalaisen Mariupolin kaupunki lohduttomat kuvat toivat sodan paitsi olohuoneisiin myös sosiaaliseen mediaan. Valtioneuvoston alaisuudessa pari vuotta toimineen turvallisuuskomitean mukaan Facebookin tai Twitterin satunnaiselta vaikuttava keskustelukumppani voikin olla vieraan vallan leivissä.

1:50 Vesa Virtanen, pääsihteeri, turvallisuuskomitea: ”Siellä on sellaisia keskustelijoita ja tarkkailijoita, jotka käyttävät hyvin paljon äänenpainoa sillä tavalla Ukrainan kriisistä että se edistää Venäjän päämääriä. Siinä mielessä kyllä, mutta kyllä tämä asia ei ole uusi ilmiö, sillä sitä harrastaa muutkin valtiot. Mutta Ukrainan kriisin aikana Venäjän toiminta on tässä Suomessa aktivoitunut”.

2:12 Jari Korkki, Yle Uutiset: ”Turvallisuuskomitean mukaan nettioperaatioiden perimmäisenä tarkoituksena on vaikuttaa valtion johtamiseen, mutta myös henkiseen kriisin sietokykyyn. Joku voisi puhua jo informaatiosodasta”.

2:24 Vesa Virtanen: ”Jokainen voi määritellä sen informaatiosodankäynnin sillä tavalla kuin itse haluaa, mutta minä näen sen niin, että se on vihamielistä vaikuttamista kohteen päätöksentekoon ja väärien tietojen levittäminen ja mielipiteen muokkaus, ja siinä mielessä jollain tasolla on tällaisestakin toiminnasta, mutta en missään tapauksessa liioittelisi tämän merkitystä. Mutta jokaisen on hyvä tietää, että tällaista toimintaa on käynnissä”.

2:50 Jari Korkki, Yle Uutiset: ”Valtiohallinto näkee myös itsellään roolin taitelussa informaatiotilan herruudesta.

2:58 Vesa Virtanen: ”Meidän roolimme on siinä, että kerromme mahdollisimman avoimesti asioista ja missään tapauksessa ei pidä sensuuria tai vastaavaa ryhtyä asettamaan, vaan mahdollisimman monipuolisesti kertomaan näistä asioista niin kuin asiat ovat. Ja siinä yhtenä keinona on näiden väärien väittämien, absurdien väittämien ja valheiden kiistäminen. -3:20

Jussi Koivunoro, kuvaus ja editointi





[1] Suomalaisia herätellään informaatiosotaan
http://yle.fi/uutiset/suomalaisia_heratellaan_informaatiosotaan/7764063

[2] Hommaforum: Suomalaisia herätellään informaatiosotaan. http://hommaforum.org/index.php/topic,98430.0.html?PHPSESSID=8abe3d1f7b0cd55979d3ba548b0ef6a0


[4] Trolliarmeija, eli Venäjän informaatio-psykologinen sodankäynti. https://fmashiri.wordpress.com/2014/09/18/trolliarmeija-eli-venajan-informaatio-psykologinen-sodankaynti/

[5] Armeija tiedustelujohtaja: Tarvitsemme verkkovalvontaa että voimme turvata suomalaisia http://www.hs.fi/kotimaa/a1422336378793

[6] "Venäjä-mielisen" suomalaismiehen kyber-ongelmat 22.1.2015 alkaen http://juhamolari.blogspot.fi/2015/01/venaja-mielisen-suomalaismiehen.html


KIRJOITTAJA on riippumaton, sitoutumaton suomalainen mies, joka ei tahdo Suomen valtion tekevän taas niitä virheitä, joita sotiin johtanut epäonnistunut politiikka ilmensi. Suomalaisten ei pidä ajatella sen enempää Amerikan Yhdysvaltojen, Euroopan Unionin kuin Venäjän Federaation intressien tyydyttämistä, vaan Suomen omaa etua tässä maailmassa ja tässä ajassa.


Juha Molari, D.th, BBA.
GSM+358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)

Ps. Facebook-sivuani en enää päivitä