tiistai 25. elokuuta 2015

Mikael Storsjön tarinat sekä Venäjän tiedustelu- ja turvallisuuspalvelun ”häiriköinti”

Sunnuntaina 23.8.2015 Helsingin Sanomat maalailivat jo monta kertaa kuultuja, puolivuosikymmentä vanhoja tarinoita, joita Mikael Storsjö on kyhäillyt väitetyistä ”tapahtumistaan”. Tarinat kertovat ainakin sen, että herra Storsjön mielenmaisemaan kuuluu pälyillä, onko hänen olkansa takana syystä tai toisesta vihastuneiden bandiittien ystäviä tai FSB kurkkimassa hänen liikkeitään. Mahdollisesti siellä olan takana lurkkii myös Supo.

 

Yhtäällä tässä ja muualla kerrottujen tarinoiden suhdetta reaalimaailmaan voidaan tarkastella ihan itsessään omana asianaan kriittisesti, mutta toisaalta vieläkin kiinnostavampaa olisi pohtia Helsingin Sanomien omaa tehtävää julkaista vanhat tarut uudestaan nyt elokuussa 2015. Tälle julkaisutehtävälle täytyy olla jostain motivaatio. Hesarille Storsjö oli kertonut samat tarinat jo vuonna 2012. Huvudstadbladetissa Storsjö on myös kertonut vastaavia tarinoitaan jo monia vuosia sitten. Nyt on jostain syystä tullut tarvetta Storsjön tarinoille, koska nyt on tarvetta perustella Venäjän agenttien aktiivisuutta Suomessa! Näin vähissä varoissa ovat kuitenkin mainitut ”perustelut”!

 

Iltalehdessä 23.8.2015 Nina Leinonen kirjoittaa uskollisesti edellä kerrotun Hesarin ja Storsjön tarinoille, että ”Venäjän turvallisuuspalvelu häiriköi” suomalaismiestä.[14] Iltasanomissa Pekka Ruissalo kirjoittaa myös saman tarinan Storsjöstä.[16] Maanpuolustuskorkeakoulun entisen Strategialaitoksen entinen esimies, everstiluutnantti Torsti Sirén kirjoittaa Facebookissa useat myötätuntoiset tukensa ilmaukset Mikael Storsjölle: miehillä on ilmeisen yhteinen taisto.

 

Storsjö ei ole uskottava

 

Iltalehdessä yleisö on innokkaasti ja värikkäästi kommentoinut kerrottuja tarinoita. Jorma Heinonen luonnehtii Storsjön tarinoita ”kalavaleeksi” ja näkee miehessä olevan ”tarvetta poiketa mielenterveystoimistolla”.

 

Valeri Gorbachov epäilee herra Storsjöllä olevan ”vahva lääkitys”. Mika Lehto lausuu: ” Meilläpäin, kun tuollaisia juttuja alkaa naapurille kertomaan, niin jengi tarjoo foliot hattua varten tai linkkaa parin hospitalin osoitteita.... ”[15]

 

Oksana Tselysevan, Heidi Hautalan ja Kerkko Paanasen ”Finrosforum”-tarinat täydentävät Storsjön tarinointia Helsingin Sanomissa. Kun käytännössä jokaisessa mainitussa henkilötapauksessa olen ollut aktiivinen, jopa Venäjän valtiollisia medioita myöten, eräiden henkilöiden osalta jopa enemmän kuin kukaan muu suomalainen henkilö suomalaisilla web-sivustoilla ja venäläisessä mediassa, niin yritän palauttaa Storsjön tarinoinnit takaisin kalenteriin, faktoihin ja reaalimaailmaan.

 

Pahin ongelma on siinä, että Helsingin Sanomat, Iltalehti ja Iltasanomat vaikenevat muutamasta todella suuresta oikeudellisestikin merkittävästä tosiseikasta. On yhtäällä ilmeistä, että Storsjö on jonkinlaisen seurannan alainen: miehellä on sellaisia hämäriä suhteita, että häntä seurataan jo senkin vuoksi. Sitä tekevät Suomen omat viranomaiset. Kun soitin Supoon yli puolivuosikymmentä sitten saamani uhkauksen johdosta, niin kävi puhelimessa hyvin selväksi, että Supossa oli jopa omat henkilöt ns. tshetseenikysymystä varten. On kuitenkin vaikea uskoa, että minkään maan turvallisuusviranomaiset leikkivät kuin häiriintyneet lapsukaiset ja pistäisivät ”merkkejä” koteihin. Enemmän nuo merkit kertovat Storsjön sielun tilasta kuin todellisuudesta. Tietoisuus tarkkaillun alaisena elämisestä riipaisee lopulta myös sielun tilaa niin paranoidisesti että kehkeytyy joko omaa narsismia muistuttava tarve demonstroida ja rakennella vilpillisesti ”merkkejä” etsien siten omaa merkittävyyttä julkisesti tai tahtomatta sairaalloinen tapa tulkita tapahtumia ”merkeiksi”. Tuollainen narsistis-paranoidinen tarve on sitäkin suurempi, jos poika on kasvanut ankarassa kodissa, jossa äiti on antanut kaiken huomionsa kylän muille lapsille ja isä on huutaen pitänyt pikkupoikaa kurissa. En toki väitä, että Fiskarsissa kasvanut Mikael-poika olisi sellaisia kokenut. Prosessina mielen kehittyminen tapahtuu tuon suuntaisesti. Onhan se päivänselvää, etteivät minkään maan tiedustelupalvelujen agentit kirjoittele pomoilleen: ”Salainen missio suoritettu onnistuneesti: pistetty eräs kirja Storsjön jääkaappiin”.

 

Valitettavasti vaiettu oikeudellinen fakta on se, että Mikael Storsjö sai vankeusrangaistuksen tiettyjen tshetsheenien laittoman maahantulon järjestämisestä. Noita tshetsheenejä hän järjesti Turkin kautta Suomeen. Muutamilla saapuneista oli myös väärät passit. Storsjön saama vankeusrangaistus on jo lainvoimainen. Kyseisten tshetsheenien laittoman maahantulon järjestämistä käsittelevä esitutkintapöytäkirja on julkinen asiakirja ja kiinnostavaa luettavaa, sillä se osoittaa, että näistä tuoduista tyypeistä monet ovat olleet kiinteässä yhteydessä Kaukasian alueella taisteleviin bandiitteihin ja terroristipäällikköihin: bandiittipäällikkö Shamil Basaevin kasvattipoika, terroristijohtaja Doku Umarovin serkun ja rahoituspäällikön ”oikea käsi”, Doku Umarovin ”puolustusministerin” veli, Beslanin terroristien listalla mainitun radiomiehen veli ja sisko jne. Storsjön lähipiiriin kuuluu myös Interpolin etsintäkuuluttama bandiitti, jota Suomi ei kuitenkaan luovuttanut Venäjälle oikeudenkäyntiä varten.

 

Storsjön hyörinät ovat jopa linkittyneet Suomen ISIS-terroristeina tunnettuihin miehiin, joista muuan Sami kävi Tshetsheniassakin ns. ”vaimonhaku matkalla” ennen kuin hän lähti Syyriaan taisteluihin ja joutui Suomeen palattua vangituksi. Sittemmin tuo opettajamies on vapautettu esitutkinnan aikaisesta vangitsemisesta. Samin Tshetshenian matkailun sekä hänen muut sidokset ilmoitin Venäjän viranomaisille jo toista vuotta ennen kuin Sami jäi kiinni Suomessa palattuaan Syyriasta ISIS-retkeltään.

 

Rikosasiansa esitutkinta-aineiston mukaan liikemies Mikael Storsjö elää vaimonsa luottokortin varassa ja ansaitsee itse vuodessa vain noin 1500 euroa mutta matkailee paljon maailmalla. Se kertonee jotain miehen uskottavuudesta!  

 

Tietysti FSB on kiinnostunut bandiittien tukijasta, mutta tarinat FSB:n ja Venäjän ulkomaantiedustelun salaisista kotikäynneistä sekä niissä annetuista tahallisista ”merkeistä” on ilmeisintä houretta. Mikäli Venäjän palvelut tahtoisivat käydä Storsjön kotona, niin tällöin he toimisivat niin salaisesti, ettei Storsjö saisi vihiä häneen kohdistuvasta seurannasta ja kuuntelusta. On myös erikoinen sattuma, että Storsjö laittoi valvontakamerat asuntoonsa ja juuri silloin vierailut olisivat päättyneet. Havaitsivatko agentit Storsjön kamerat vai eivätkö kamerat paljastaneet hourekuvia?

 

FSB:n lähettämä oikeusapupyyntö

 

Helsingin Sanomien tarinoissa kerrotaan, että keväällä 2010 alkoi venäläisissä ja suomalaisissa verkkojulkaisuissa Storsjötä käsitteleviä artikkeleita. Hesarin mukaan ”osassa niistä sävy oli uhkaava”. Niin Storsjö otti yhteyttä suojelupoliisiin (Supo), ja maaliskuussa 2010 Supon etsivä vastasi Storsjön sähköpostiin.  KRP pyysi myös Storsjön kuultavaksi päämajaansa Vantaalle 22. elokuuta 2011, koska KRP oli saanut oikeusapupyynnön eräältä Venäjän tiedustelupalvelun FSB:n majurilta.

 

Muistan itsekin kiinnostavan seikan, joka voi olla tai ei ole yhteydessä KRP:n saamaan oikeusapupyyntöön: yhden ainoan kerran kävin muuan virkapukuisen FSB:n majurin kanssa keskusteluja Pietarissa Ligovskilla eräässä toimistossa. Tuolloin varhain keväällä 2011 kävin Pietarissa” liki sattumalta tuon keskustelun Mikael Storsjöstä ja Kavkaz-Centeristä, mutta en tiennyt mitään FSB:n samanaikaisesta intressistä: siinä keskustelujen ohessa esitin pyynnön, jos saisin heidän organisaatioltaan lisätietoa Storsjön ja Kavkaz-Centerin touhuista, jotta voisin kirjoittaa kirjan aihepiiristä.

 

Syyskuussa 2011 sain majurilta kirjallisen vastauksen postitse, että he eivät voi antaa tietoja. En tiedä, miten KRP:n saama oikeusapupyyntö liittyisi aiemmin käymääni keskusteluuni, tuskin mitenkään. Samanlainen sattuma oli sekin, että otin videon Interpolin etsintäkuuluttamasta Storsjön bandiittiystävästä, josta muutama kuukausi myöhemmin Venäjä esitti luovutuspyynnön. Minulla ei ole kuitenkaan mitään suhteita Venäjän valtiollisiin organisaatioihin. Minun toimintaani ohjasi silloin niin kuin nytkin omatunto, jonka johtamana en voi hyväksyä sitä vääryyden menoa, jota Storsjön verkostot harjoittavat. Valitettavasti en ole saanut koskaan mitään tukea tiedollisesti, oikeudellisesti tai taloudellisesti Venäjän valtion tai Suomen valtion miltään viranomaiselta, kun olen edellä kuvatuissa intresseissä etsinyt ratkaisuja. Olen siksi jopa jossain määrin ”katkera” FSB:lle ja Venäjän tiedustelulle: miksi minua ei tuettu silloinkaan yhtään millään tavalla, kun tietoni olisivat olleet ajankohtaiset ja teema oli akuutti.

 

Tuolloin varhain keväällä 2011 FSB:n virkapukuinen majuri lausui venäjäksi ilmeisesti retorisen sutkautuksen, sellaisena tulkitsin sen, että voisin kirjoittaa heidän toimistossaan Ligovski prospektilla kirjan Kavkaz-Centeristä. Valitettavasti olin kirkkoherran virassa Pohjan ja Fiskarsin alueella (Storsjön synnyinkylässä) enkä tarttunut sutkautukseen silloin, kun olisin ollut ajankohtaisesti tapahtumissa mukana. Tänään osa-aikaisena siivoojana mietin aamuisin vain sitä, onko herra Storsjö ystäviensä kanssa viikonloppuna kussut tämän ravintolan vessassa pahasti ohi kusilaarin, kun siivottavat lattiat haisevat niin pahalle kuselle.  

 

Kavkaz-Centerin linkit

 

Mikael Storsjön muodollisesti kustantaman Kavkaz-Center- webkeskuksen on perustanut Movladi Udugov, jolla oli luottamuksellinen suhde Boris Berezovskin kanssa 1990-luvulla. Kahden jälkimmäisen herran varallisuus on ollut ihan eri tasolla kuin 1500 euroa vuodessa ansaitsevan suomalaisen liikemies Mikael Storsjön, joten senkin vuoksi pidän Storsjön kustantajan asemaa pelkästään ”muodollisena”.

 

Separatistijohtaja Aslan Mashadovin entinen ”puolustusministeri”, nykyään Tshetshenian tasavallan parlamentin jäsen Magomed Hambiev on kertonut silmännäkijänä, että Berezovski rahoitti avokätisesti silloista terroristijohtaja Shamil Basajevia ja Kavkaz Centerin rakentanutta Movladi Udugovia.

 

Keväällä 2006 KC:n päätoimittajaksi nimettiin Ruotsissa asuva tshetsheenipakolainen Aslan Adaev. Venäjällä Adaev sai 14 vuoden vankeustuomion useista terrorismiin liittyvistä väkivaltarikoksistaan. Interpol etsintäkuulutti miehen, mutta Ruotsin korkein oikein suojeli miestä. Viimeksi keväällä 2011 Ruotsi kieltäytyi luovuttamasta häntä. Olen joskus puolivuosikymmentä sitten työttömänä miehenä kirjoittanut aiheesta erään artikkelin, jonka jopa RT-kanava julkaisi!

 

Kavkaz-Centerin omistaa muodollisesti Ruotsiin rekisteröity Pro Caucasus –yhdistys, jonka puheenjohtajana toimii Suomessa Helsingissä asuva suomalaismies Mikael Storsjö. Storsjön toimistossa Bulevardi 2 Helsingissä on sijainnut Kavkaz Centerin palvelimia, joita hän on esitellyt myös televisiokameroille. Storsjö on verkostoitunut Suomen poliittisen eliitin kanssa hyvin. Storsjön kotona on viettänyt illallista ystävyyden nimissä myös presidenttiehdokas Pekka Haavisto. Rikosesitutkinnassaan Storsjö vetosi siihenkin, että presidentti Tarja Halonen olisi antanut hänelle oikeudellisia vinkkejä toimia neuvokkaasti tshetsheenipakolaisten maahantuonnin järjestämisessä.

 

Helsingissä Bulevardin toimistossa on työskennellyt webmasterina Islam Matsiev, joka saapui Turkista Suomeen samanaikaisesti Shamil Basajevin siskon ja serkun kanssa. Matsiev toimi Kavkaz-Centerin palveluksessa jo Turkissa. Samasta huoneesta ja kodista kuin Islam Matsiev on myös Yunus Matziev, Shamil Basajevin radiomies Beslanin terrori-iskussa.[18] Basaevin ohjauksesta IHH-rahoitusjärjestö tuki Matsievin elämää Turkissa. Islam Matsiev oli Kavkaz-Centerin webmaster myös Beslanin terrori-iskun aikana, kun Shamil Basaev ilmoitti vastuunsa Kavkaz-Centerin välityksellä.[18]

 

Terroristien äänitorven entinen päätoimittaja Visami Tutuyev on asunut Azerbaidzanin Bakussa, josta kotoisin oleva Storsjön ex-vaimo tuntee varsin hyvin niin kyseisen ex-päätoimittajan kuin tämän aikuisen pojan, joka on asunut puolestaan Suomessa. Storsjön tukena on Suomessa muitakin Umaroviin keskeisesti liittyneitä henkilöitä. Täten ei ole yllättävää, että herra Storsjö on yhtä hyvin bandiittien tiukan kontrollin kuin turvallisuuspalvelujen seurannan kohteena.

 

Suomessa asuvan Islam Mahaurin veli toimi Doku Umarovin ”puolustusministerinä”. Mahauri oli läheinen Musa Itajev-nimisen miehen kanssa, jota Mahauri luonnehtii Umarovin ”viralliseksi” edustajaksi Turkissa. Mahauri keräsi IHH-verkoston avulla rahoitusta Umarovin joukoille. Omien sanojensa mukaan kymmenet tuhannet dollarit olivat joillekin pieni raha, kun nämä lähettivät Umaroville tukea Englannista, Ranskasta, Dubaista, Turkista ja Yhdysvalloista. Mahauri on kuulunut Storsjön ydinjoukkoon Suomessa.  Mahauri on kuitenkin ilmeisemmin sittemmin kääntynyt pahuuden joukoista hyvien puolelle, kuten hänen perheensäkin.

 

Ruotsissa sivuston yhteyshenkilöksi on annettu nimi ”Isa Dzhabrailov”, joka oli 5. kesäkuuta 2007 tapaamassa Suomen ex-presidenttiä Martti Ahtisaarta tämän toimistossa Crisis Management Initiative Helsingissä. Dzhabrailov esiteltiin Doku Umarovin ”varatiedotusministeriksi”. Tapaamisessa oli mukana Kavkaz Centerin suomalainen kustantaja Storsjö ja Heidi Hautala. Hautala oli paikalla Suomalaisvenäläisen kansalaisfoorumin puheenjohtajana – järjestön sihteerinä toimi Storsjö - ja Venäjä-Tshetshenia ystävyysseuran jäsenenä. Tuo ”ystävyysseura” oli kielletty äärijärjestönä Venäjällä. Seura oli syyllistynyt laajamittaiseen veronkiertoon. Storsjö kertoi poliisille rikosasiansa kuulusteluissa, että hän siirsi ko. seuran Venäjältä Suomeen ”rahoitusjärjestelyjä” varten. Amerikan Yhdysvaltojen ulkoministeriö rahoitti sen toimintaa NED:n välityksellä, mistä on NED:n julkista tietoa. Hesarin jutussa mainittu Oksana Tselyseva on nyttemmin johtanut USA:n NED:n rahoittamaa ”Venäjä-Tshetshenia ystävyysseuraa” Suomesta käsin.

 

Kavkaz-Center -sivustolle annetut yhteystiedot em. Isa Dzhabrailovin osalta ovat sittemmin vanhentuneet: mies muutti puhelinnumeronsa välittömästi sen jälkeen, kun hänelle joitakin vuosia sitten soitettiin Tshetsheniasta ja kysyttiin miehen suhdetta sivustoon. Olen ollut yhteydessä noihin Tshetsheniasta soittaneisiin moraalisesti vastuullisiin ihmisiin, joille Dzhabrailov vannotteli Allahin nimissä, ettei hänellä ole mitään tekemistä enää Kavkaz-Centerin kanssa. Niin mies vaihtoi puhelinnumeroaan. Itsekin olen yrittänyt soittaa hänelle useamman kerran, mutta rekisterissä ilmoitettu puhelinnumero ei ole enää käytössä. Muutamia vuosia sitten hänen nimissään oli internetissä julkaistu ruotsalainen pankkitili, jota kautta rahoja luvattiin toimitettavaksi em. ”viestintää” varten.

 

Entinen toisinajattelija ja poliittinen vanki, Liettuan ”Helsinki- ryhmän” (USA:n rahoittama järjestelmä) perustaja Viktoras Petkus on sallinut oman asuntonsa Vilnassa Kavkaz Centerin servereitä varten. Tästä huolimatta 6. toukokuuta 2011 Viron suurlähetystö otti Viktoras Petkuksen vastaan ja Viron presidentti Toomas Hendrik Ilves palkitsi miehen!

 

2. huhtikuuta 2011 Kavkaz Center –aktivisti, 22-vuotta vanha nuori nainen Aina Sidgaileva sai 12,5 vuoden vankeusrangaistuksen terrorismista Astrahan tuomioistuimessa. Venäjän korkein oikeus hylkäsi marraskuussa 2011 valituksen tuomiota vastaan. Nainen pidätettiin 27.11.2009, kun militanttiryhmä yritti noutaa Puolasta lähtenyttä kuukausittaista 50 000 dollarin rahalähetystä. Sidgalieva toimi rahoituksessa kuriirina. Hänellä oli mukana omatekoinen pommi. Terroristinaisen miehenä tunnettu Anvar ”teloittaja” Labazanov toimi Doku Umarovin "lehdistösihteerinä", joka osallistui myös Umarovin aseelliseen jengiin. Hän oli Kavkaz-Centerin toimittajana. Labazanov on vangittu ja saanut syytteet jo kesällä 2010.

 

Kavkaz-Centerin suhde jo edesmenneeseen terroristijohtaja Doku Umaroviin ja Pohjois-Kaukasian terrorismiin ei ole vain uutistoimintaa, vaan suhde on historiallinen, rakenteellinen, rahoituksellinen ja operatiivinen. Sivustoa ei ole saatu suljettua, koska korkean tason poliittinen verkostoituminen on luonut kaksinaismoraalin ja teeskentelyn, joiden tähden ei ”sananvapauden” nimissä puututa sivustoon, jonka toimintaa tulisi arvioida kriittisesti – teeskentelemättä – kansainvälisten sanktioiden ja rikoslain nojalla.[4]

 

Marraskuussa 2011 Suomi-Kaukasia –ystävyysseuran "syysretki Suomenlinnaan" ja kaikkea muuta

 

Helsingin Sanomien sunnuntainumero alkaa 1500 euroa vuodessa ansaitsevan suomalaisen liikemiehen Mikael Storsjön tarinalla, joka on sijoitettu päivämäärälle 17. marraskuuta 2011. Kavkaz Center –terroristisivuston kustantaja Mikael Storsjö oli  tarinansa mukaan katsonut amerikkalaisista ravustusaluksista tv-sarjaa Vaarallisilla vesillä, joka loppui kymmenen yli kaksi aamuyöllä. Tämän Storsjö kömpi tarinansa mukaan nukkumaan kotonaan Suomenlinnassa, mutta aamulla Storsjö lähti töihin Helsingin keskustaan Bulevardi 2 –osoitteeseen, jossa oli siihen aikaan Kavkaz Centerin administraatio ja Storsjön IT-toimistohotelli. Mies sai pian puhelun kotoa, sillä yksi perheenjäsenistä oli löytänyt olohuoneen pöydällä olevalta metallitarjottimelta kuolleen linnun. Jännitys tiivistyy tarinassa, kun ovessa oli tavallinen Abloy-lukko eikä murtojälkiä. Niin Storsjö valokuvasi linnun palattuaan kotiin ja kirjoitti näkemästään tarkat muistiinpanot. Se oli Storsjön mukaan kolmas kerta, kun heidän kodissaan oli käyty salaa. Mielestään Storsjö oli varma siitä, mikä porukka hänen kotonaan käy.

 

Helsingin Sanomat kysyvät pitkässä tarinassa retorisesti: ” Kävivätkö siellä FSB:n turvallisuusmiehet? Vai FSB:n lähettämät muut henkilöt? Vai onko kyse satunnaisemmista Storsjötä inhoavista häiriköistä?” Lehti vastaa Storsjön arvelun avulla, ”että hänen kotiinsa kohdistuneen häirinnän takana on FSB”.

 

Mitä tulee Mikael Storsjön tarinoihin ja taruihin, niin hiukan palautan mieleen marraskuun 2011 tapahtumia. 7. marraskuuta 2011 Interfax julkaisi tiedon kääntymyksestäni Suomen evankelisluterilaisesta kirkosta Venäjän ortodoksisen kirkon jäseneksi. Tuossa uutisessa muistettiin kamppailuani Storsjön ”kustantamaa” Kavkaz-Centeriä vastaan.[2] Kyseinen Kavkaz-Center oli puolestaan samanaikaisesti julkaissut yli 200 toinen toistaan törkeämpää valheellista juttua englanniksi, venäjäksi tai turkiksi minua vastaan: Kavkaz-Centerin taruissa minut pistetään ”KGB:n agenttina” jopa muuan toimittajan murhaajaksi Osloon, vaikka en ole koskaan edes käynyt Oslossa eikä tuota toimittajaakaan murhattu! Itse asiassa sittemmin tuo toimittaja on etsinyt VKontakte-ystävyyttä minun kanssani, mutta en ole hyväksyt häntä.

 

Hiukan myöhemmin kävin Moskovassa Euraasian Unionin Kansanrintaman perustamiskokouksessa.[3] 15. marraskuuta 2011 kirjoitin blogissani siitä, miten YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselma numero 1989 kesäkuulta 2011 periaatteessa velvoittaisi Ruotsia, Suomea ja Liettuaa sekä kaikkia valtioita määrätietoisiin toimiin kaikkien resurssien lopettamiseksi terroristi Doku Umaroville ja tämän järjestölle ”Kaukasin emiirikunta”. Kirjoitin artikkelin aiheesta RT-kanavalle, joka julkaisi jopa sen! Mitään Venäjän turvallisuuspalvelua en kuitenkaan koskaan nähnyt tai kuullut asiassa! 14. marraskuuta 2011 Venäjän pysyvä edustaja YK:ssa Vitali Churkin valitti myös turvallisuusneuvostolle, että Ruotsi ei ollut lopettanut Kavkaz-Centerin (Pro Caucasus –yhdistys) toimintaa.

 

Artur Priymak teki haastattelun minulle Pravda-lehteen 16.11.2011.[5] Samana päivänä arvioin ilmapiiriä myös Interfaxin haastattelussa uudemman kerran marraskuun 2011 aikana.[6]

 

16. marraskuuta 2011 [7] muistutan, kuinka YK:n turvallisuusneuvoston kesällä 2011 antama tuomio johti paniikkireaktioon Kavkaz-Centerissä, jossa järjestelmän administraatio alkoi tehdä parhaansa kätkeytyäkseen julkisista rekisteristä. Kavkaz-Center parjasi huonomuistisuudessaan jopa Interfaxille antamaani haastattelua ja väitti, että Isa Dzhabrailov – Doku Umarovin varatiedotusministeri vuosina 2005-2007 – ei olisi ollut koskaan missään yhteydessä Kavkaz-Centeriin. Kuitenkin huhtikuussa 2011 virallisten rekisteritietojen mukaan terroristisivusto oli rekisteröity kahden henkilön varassa: Isa Dzhabrailov ja Mikael Storsjö.[8] Kun Kavkaz-Centerin webmaster Islam Matziev saapui Helsinkiin väärällä passilla laittomassa maahantulossa, jonka järjestämisestä Storsjö sai sittemmin vankeusrangaistuksen, niin Storsjö lähetti välittömästi saapumisesta tekstiviestin Ruotsiin Isa Dzhabrailoville.[9]

 

24.marraskuuta tein Abdullah Tammen kanssa ennakkoilmoituksen retkestä Suomenlinnaan Nevski Express-uhrien muistoa kunnioittaen.[10] 27. marraskuuta 2011 oli kulunut 2 vuotta tuhoisasta terrori-iskusta Nevski Express –junaa vastaan, joka matkasi Moskovasta Pietariin. Terrori-iskussa 27.11.2009 kello 21:34 kuoli välittömästi 25 henkeä, yksi kuoli vielä 29. marraskuuta ja vielä yksi henkilö 12. joulukuuta. Loukkaantuneita oli ainakin 132 ihmistä, joista 96 joutui sairaalahoitoon. Kuolleiden joukossa oli valtiollisia korkeita virkamiehiä, tunnettuja liikemiehiä ja mm. kaksi raskaana ollutta naista. Muslimi Abdullah Tammi pyysi välittää kutsun saapua syksyiselle retkelle Suomenlinnaan sunnuntaina 27. marraskuuta 2011 iltapäivällä. Tammi johtaisi yhteisen hetken ystävyyttä ja muistoa kunnioittaen, kynttilöiden sytytyksen 27 kuolleen muistolle sekä islamilaisen rukouksen Kavkaz-Centerin saatanallisten voimien tuhoamiseksi – ja muun mahdollisen aktion. Samasta retkestä kerroin uudemman kerran 27.11.2011, jolloin kerroin myös ensimmäistä kertaa juorun Heidi Hautalan pimeistä kirvesmies- ja siivoustouhuista.[11] Muutaman vuoden kuluttua tuo kirvesmies- ja siivousjuoru osoittautui kovin todeksi ja Hautala joutui julkisesti kovaan kiipeliin harmaan työn teettämisestä, mistä paljastuksesta hän syytti Ulkoministeriössä järjestämässään lehdistötilaisuudessa nimeltä mainittuja ”perivihollisiaan”.[13]

 

Kyseiseen syysretkeen liittyi kiintoisa episodi. Jo alkuaan olin katsonut tarkasti sääennustuksen, joka lupasi todella rajua syysmyrskyä tämän marraskuun iltaan. Kun oli ilmeistä, että tietyt tyypit ovat jopa vainoharhaisia jokaisia liikkeitäni kohtaan, niin päätimme järjestää fiktiivisen syysretken myrskysäällä. Mikäpä olisi parempaa terapiaa paranoidisille tyypeille, kuin pälyillä pimeässä syysillassa kylmässä vesisateessa ”KGB-agentteja”! Niin sovimme Tammen kanssa, että suljemme kännykät ja otamme niiden sim-kortit pois. Todellisuudessa olemme lämpimissä kotioloissa. Emme edes vähällä sanallakaan viitanneet, että menisimme kenenkään kotia häiritsemään, sillä sellaista emme ylipäätänsä hyväksy lain ja moraalin nimissä.

 

Niin Ylen toimittajaksi tekeytyvä poliisi soitti Abdullah Tammelle salaisesta numerosta ja kysyi itsepintaisesti yksityiskohtia tapahtumapaikasta. Seurasin blogistani kaikki lukijat tuon vuorokauden ajalta ja vain YKSI henkilö – poliisi – luki (kahteen kertaan) vanhaa blogikirjoitustani aihepiiristä, johon ”vale-toimittaja” (se on poliisi) viittasi puhelimessa. Lisäksi Mikael Storsjö luki saman tekstin. Vain nämä kaksi henkilöä!

 

Olen puolen vuosisadan aikana käynyt Suomenlinnassa vain 3 kertaa, enkä koskaan Storsjön pihamaallakaan!  Kävin joskus 1980- luvulla, ehkä kerran 1990-luvulla, ja sitten syksyllä 2010 kävin Tammen kanssa syyskävelyllä Helsingin keskustassa ja Suomenlinnassa, jolloin törmäsimme laittomaan aggressiiviseen mielenosoitukseen, jonka Storsjö järjesti meitä vastaan tshetsheenien kanssa. Joukkoa johti Storsjö, Islam Matziev sekä eräs vanhempi tshetsheenipäällikkö, joka vältteli kovasti kuvatuksi tulemistaan. Tuolloin sain kuvattua myös Interpolin etsintäkuuluttaman bandiitin, josta Venäjä esitti vähän myöhemmin virallisen luovutuspyynnön. Lähetin kyseisestä bandiitista videon FSB:lle, mutta tämä tuskin liittyy siihen, että Venäjän valtio lähetti myöhemmin luovutuspyynnön kyseisestä bandiitista Suomeen. Suomen Korkein Oikeus kieltäytyi luovuttamasta Interpolin kansainvälisesti etsintäkuuluttamaa terroristia. Mielestäni tein vain sen, minkä suomalainen jokainen vastuullinen kansalainen tekee, jos ja kun törmää Interpolin etsintäkuuluttamaan ihmiseen: myös Interpol pyytää, että tieto etsitystä henkilöstä lähetetään eteenpäin. Rauhanomaisia ihmisiä täytyy suojella, yksityisyyttä tulee kunnioittaa, mutta bandiitit tulee saattaa oikeudenmukaisen tuomioistuimen tuomiolle.

 

Venäjän vakoilu ei ole tiivistynyt Suomessa

 

Helsingin Sanomat liittävät Storsjön vanhat väitteet Suojelupoliisin nimissä (valheellisiin) väitteisiin Venäjän harjoittaman vakoilun tiivistymiseen Suomessa.

 

Olen arvostellut ankarasti 21.8.2015 Iltasanomissa julkaistuja väitteitä, että Suomessa vakoiltaisiin kuin kylmän sodan aikana.[17] Väitin tuolloin Iltasanomien haastatteluja ja tarinaa vastaan, että puolustusvoimien tutkimuslaitoksen asiantuntija, komentaja Juha-Antero Puistola perusteli tarpeita saada (1) uusia mahdollisuuksia tarjoava lainsäädäntö, jotta Suomi voisi harjoittaa tiedustelutoimintaa. Tämä tarve oli yksi ilmeisimmistä koko jutussa. Perustelut ovat sitä vastoin selityksiä, joita täytyy vain keksiä yhä uusia, jotta tarpeen toteuttaminen tulisi mahdolliseksi. Tarkoitus - "tiedustelulaki" - oli ensin ja tärkein; perustelut keksittiin sekundaarisesti.[17] Iltasanomien koko sivun teemassa toisessa jutussa kyberturvallisuus- ja tiedusteluasiantuntija Jens Säynäjärvi kertoi 21.8.2015 niitä ja näitä, mutta IL:n tarina päätyi tuolloin erääseen ilmeiseen syyhyn koko teeman esittelyyn ja isoihin lööppeihin. En sano, että Kohverin esille nostaminen olisi ollut Säynäjärven taktinen veto, mutta joka tapauksessa se sopi hyvin ”tarpeisiin”, kun Miikka Hujasen kirjoittama juttu päättyi Säynäjärven sanoihin (2) Eston Kohverista: ”Jos ulkoministeriö ei olisi tuominnut Eston Kohverin tapausta, joku voisi olla hyvinkin kiinnostunut Suomen ulkoministerin mielipiteestä”. Tämä oli mielestäni toinen syy Iltasanomien isolle teemalle.

 

Nyt Suomen valtamedia – Hesari, IL ja IS – iskee Mikael Storsjön ja muiden häneen linkittyvien henkilöiden tarinoilla sekä väittää näin ilmeisemmin siis todistetuksi, että Venäjän agentit olisivat aktiivisia Suomessa. Todellisuudessa minä itse olen ollut aktiivinen kaikkien edellä mainittujen henkilöiden osalta, Venäjän mikään tiedustelupalvelu ei ole ollut mielestäni edes riittävästi tai lainkaan ”aktiivinen”. Päinvastoin Venäjän tiedustelupalvelua voidaan moittia liiallisesta teknisyydestä ja saamattomuudesta. En ole ollut kuitenkaan aktiivinen yhtään laittomasti häiritsevällä tavalla, vaan ainoastaan toteuttaen perustuslaillista oikeuttani Suomen kansalaisena arvostella touhua, joka on moraalisesti, poliittisesti ja juridisesti ala-arvoista. Storsjön tarinat kuolleista linnuista, jääkaappiin sijoitetuista kirjoista ja huulipunalla piirretyistä ortodoksiristeistä hänen kodissaan on hänen omaperäisiä lavastettuja tarujaan, jotka palvelevat kyseisen miehen omia käsittämättömiä motiiveja. Kyse on enemmän psykiatriasta kuin vakoilusta!

 

Amerikan Yhdysvaltojen johdolla toimitettua vakoilutoimintaa ja informaatiosodankäyntiä Suomessa ei ole edes alkeellisesti toistaiseksi paljastettu, vaikka tähän olisi mitä suurin tarve ja paljon aineistoa. Esimerkiksi eversti Ruslan Ustrahanov, Murmanskin poliisipiirin sisäministeriön ex-päällikkö, on seikkaperäisesti omakohtaisesti tunnustanut 7.4.2014, kuinka Suomessa pakolaisena ollessaan Amerikan Yhdysvaltojen suurlähetystöstä saapuneet CIA-agentit kutsuivat hänet palvelukseensa ja allekirjoitti ”toimittajana” tarinoita Amerikan ulkoministeriön julkaisuun Baltic Review: niistä jutuista ensimmäisessä sain itsekin kokea katkeraa valheellista panettelua.[19] USA:n agenttien likaisesta touhusta tämän hetken Suomessa vaietaan kuitenkin täysin Suomen mediassa! Mutta mitä nyt tapahtuu: Suomen valtamedia liittyy Mikael Storsjön tarinoihin agenteista, vaikka tosiasiallisesti Storsjön saama kritiikki on ollut hyvin keskeisesti meikäläisen pitkäaikaistyöttömän ihmisen järjestämää. Tuollaisella perustalla on varsin tyhjänpäiväistä ja väärämielistä rakentaa Suomeen tiedustelulakia ”agenttien” paljastamiseksi!

 

 

[1] Laura Halminen – Tommi Nieminen, 23.8.2015. Helsinkiläinen verkkoaktivisti: Venäjän tiedustelu on käynyt salaa kodissani. Helsingin Sanomat. http://www.hs.fi/sunnuntai/a1440127945366  

 

 [2] Финский священник, выступавший против "Кавказ-Центра", принял православие (Интерфакс 07 ноября 2011 года) http://juhamolari.blogspot.fi/2011/11/07-2011.html  

 

[3] http://juhamolari.blogspot.fi/2011/11/international-russia-in-moscow.html

 

[4] Poliittinen eliitti vastuulliseksi Doku Umarovin suojelusta http://juhamolari.blogspot.fi/2011/11/poliittinen-eliitti-vastuulliseksi-doku.html  

 

[5] http://juhamolari.blogspot.fi/2011/11/pravda-lehden-haastattelu-tanaan.html  

 

[6] http://juhamolari.blogspot.fi/2011/11/interfaxin-haastattelu-tanaan.html   

 

[7] http://juhamolari.blogspot.fi/2011/11/kavkaz-center-yrittaa-katkea-paniikissa.html

 

[8] http://juhamolari.blogspot.fi/2011/11/kavkaz-center-writes-from-perspective.html

 

[9] http://juhamolari.blogspot.fi/2011/11/mikael-storsjo-ilmoitti-doku-umaroville.html

 

[10]  http://juhamolari.blogspot.fi/2011/11/sunnuntaina-27112011-retki.html

 

[11] http://juhamolari.blogspot.fi/2011/11/sunnuntain-2711-retki-suomenlinnaan.html

 

[12] http://juhamolari.blogspot.fi/2011/11/poliisi-leikki-toimittajaa.html

 

[13] http://juhamolari.blogspot.fi/2013/03/heidi-hautala-files-1000.html

 

[14] Storsjö IL:lle salaisista kotikäynneistä: Sain selityksen, miksi näin on tapahtunut http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015082320226141_uu.shtml

 

[15] http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015082320225324_uu.shtml

 

[16] http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1440297210867.html

 

[17] Suomessa vakoillaan kuin kylmän sodan aikana. Tutkijat: Hyväuskoisia käytetään hyväksi (IS 21.8.2015) http://juhamolari.blogspot.fi/2015/08/suomessa-vakoillaan-kuin-kylman-sodan.html

 

[18] Mikä on uusin yrityksesi Islam Matziev (Adam Tumsoev) Bulevardi 2:ssa? http://juhamolari.blogspot.fi/2012/05/mika-on-uusin-yrityksesi-islam-matziev.html

 

[19] Eversti Ustrahanovin mukaan Helsingissä CIA käski hyökätä Bäckmania ja Molaria vastaan.  http://juhamolari.blogspot.fi/2014/09/eversti-ustrahanovin-mukaan-helsingissa.html



KIRJOITTAJA on vapaa ihminen, joka ei usko koskaan joutuneen tai joutuvan minkään sortin tai minkään valtion tiedustelutoiminnan kohteeksi; juuri vapaana ihmisenä en hyväksyä verorahojen käyttöä foliopäisten höyrypäiden turhaan, tarpeettomaan ja tuloksettomaan "tiedustelutouhuun". Antakaa upseereille mielenterveyslääkkeet, älkää tiedustelulakia! Myös Mikael Storsjölle suosittelen kylmien säiden saapuessa Movladi Udugov-karvalakin sisälle foliovuorausta, jotta "salaperäiset säteilyt" eivät villitsisi mielikuvistusta enää enemmässä määrin.



 Juha Molari, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172, +358 44 238 1165
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
Twitter: https://twitter.com/molarijuha

perjantai 21. elokuuta 2015

Suomessa vakoillaan kuin kylmän sodan aikana. Tutkijat: Hyväuskoisia käytetään hyväksi (IS 21.8.2015)

Suomen jokaisella huoltoasemalla, jokaisella kioskilla ja jokaisen ruokakaupan kassan tuntumassa Iltasanomat julistivat tänään 21.8.2015 isossa keltaisessa lööpissä, että ”Suomessa vakoillaan kuin kylmän sodan aikana. Tutkijat: Hyväuskoisia käytetään hyväksi”.



Tarina perustelee Suomeen tiedustelulakia

Iltasanomien jutun tarkempi lukeminen liitti ison lööpin tarpeellisuuden muutamaan kiinnekohtaan. Puolustusvoimien tutkimuslaitoksen asiantuntija, komentaja Juha-Antero Puistola perusteli tarpeita saada (1) uusia mahdollisuuksia tarjoava lainsäädäntö, jotta Suomi voisi harjoittaa tiedustelutoimintaa. Tämä tarve oli yksi ilmeisimmistä koko jutussa. Perustelut ovat sitä vastoin selityksiä, joita täytyy vain keksiä yhä uusia, jotta tarpeen toteuttaminen tulisi mahdolliseksi. Tarkoitus - "tiedustelulaki" - oli ensin ja tärkein; perustelut keksittiin sekundaarisesti.

Kyse on ihan samasta menetelmästä, jolla rakennettiin Viroon Tallinnaan Naton tiedustelukeskus, jonka tarpeellisuutta seliteltiin vuosia, kunnes keskuksen perustamisen jälkeen perustamismyytiksi keksittiin muka Venäjän suorittama verkkohyökkäys. Sittemmin toki puolueettomat tahot totesivat, että Venäjään ei tuota verkkohyökkäystä voinut mitenkään identifioida. Todennäköisesti omat tahot järjestivät ikään kuin "tapauksen", jotta perustamismyytti saatiin rakentaa. Nyt Suomen ulkoministeriön ns. tietovuoto on aivan vastaava perustamismyytti, jonka rakentajat taitavat olla lähinnä samoissa käsissä kuin Suomen tiedustelulain rakentajat.



Iltasanomat kirjoittaakin isoilla kirjaimilla komentaja Juha-Antero Puistolan sanat tämän blogista: ”Suomessakin ollaan valmistelemassa tiedustelulakia, joka sallisi suojelupoliisille ja Puolustusvoimille täysmittaisen ihmisten ja tietoteknisen vakoilun ulkomailla”.


Tarina Kohverin viherpesua varten

Iltasanomien koko sivun teemassa toisessa jutussa Laurean tradenomi, joka on esitelty "kyberturvallisuus- ja tiedusteluasiantuntijaksi", Jens Säynäjärvi, kertoo niitä ja näitä, mutta tarina päätyy erääseen ilmeiseen syyhyn koko teeman esittelyyn ja isoihin lööppeihin. Miikka Hujasen kirjoittama juttu päättyy Säynäjärven sanoihin (2) Eston Kohverista ”Jos ulkoministeriö ei olisi tuominnut Eston Kohverin tapausta, joku voisi olla hyvinkin kiinnostunut Suomen ulkoministerin mielipiteestä”. Tämä lienee toinen syy Iltasanomien isolle teemalle.

Sinänsä on totta, että ketään ei nyt(kään) kiinnosta ulkoministeri Timo Soinin mielipide asiasta.


Virolainen vakooja ja vakoilijoiden rekrytoinnista huolehtinut Eston Kohver [1]jäi kiinni laittomista touhuistaan saaden juuri äskettäin Moskovassa pitkän tuomion. Iltasanomien juttu ilmestyy pian Kohverin tuomion jälkeen, koska Venäjää ja "venäläismielisiä" vastaan vihamielistä vakoilua harjoittavilla tahoilla on nyt vimmattu tarve tehdä iso mielipiteiden muokkaus, ylösalaisin kääntävä bluffi, jossa vakoilusta paljastanut virolaishenkilö näyttäisikin kelpo poliisilta, mutta Venäjä saisi mielikuvissa pahan roolin.

Kohver on todellisuudessa erityisen selvä esimerkki tiettyjen ns. läntisten tahojen vihamielisestä vakoilutoiminnasta Venäjän Federaatiota vastaan, mutta Iltasanomien tarinassa ja Suomen ulkoministerin lausunnossa on tapaus käännetty ylösalaisin. Näissä tarinoissa isketään yhä villimpää tarinaa jokaisen suomalaisen silmien eteen aina isoista iltapäivälehtien lööpeistä alkaen ikään kuin Venäjä vakoilisi Suomea uhkaavassa määrin, kun todellisuudessa samanaikaisesti pidetään virallisia ja julkisia puolustuspuheita sen puolesta, että ns. läntiset agentit saisivat vakoilla vihamielisessäkin tarkoituksessa Venäjän Federaation salaisuuksiin kuuluvia asioita.

Niin kuin villeissä manipulaatioissa on usein hitunen totta, niin kyllä Venäjä on todella kiristänyt valvontaansa vakoilun torjunnassa. Tiedän ihmisiä, jotka ovat Venäjällä matkustaessaan kohdanneet uudet kiristyneet määräykset ja toimet, joita ei ole aiemmin koskaan ollut Neuvostoliiton jälkeen Venäjän Federaatiossa. Puistola on vaatimassa, että Suomen Suojelupoliisi ja Puolustusvoimat voisivat harjoittaa tiedustelutoimintaa entistä laajemmin ja täysmittaisemmin Venäjällä. Venäjän turvallisuusviranomaisten lisääntynyt tarkkaavaisuus oman maansa alueella matkailevia ihmisiä kohtaan ei ole täten tyhjänpäiväinen. Niin kuin suomalaiset turvallisuusviranomaiset ja valistuneimmat toimittajat varmasti ymmärtävät, että Eston Kohverin kova vankeusrangaistus on myös viesti muille vakoilijoille ja vakoilijoita lähettäville tahoille: rangaistukset tulevat olemaan rajuja myös vastedes. On vain ajan kysymys, milloin suomalainen agentti istuu Moskovan vankilassa kymmenen vuoden rangaistustaan vakoilutuomion tähden.

Eston Kohver [1] oli pahassa tunnettu virolainen vakoilija jo vuosia ennen äskettäistä kiinnijäämistään ja saamaansa ankaraa tuomiota. Jo useita vuosia aiemmin, helmikuussa 2011, Venäjän turvallisuusviranomainen, Pihkovan FSB:n johtaja Georgiy Dratchev, julkisti Kohverin nimen muutaman muun henkilön nimen ohessa, kun tutkinnassa oli käynyt ilmi, että hän oli rekrytoinut Venäjän alueelta vakoilijoita läntisten tiedustelupalvelujen tarpeisiin. Tämä kävi ilmi tutkinnassa, kun muuan venäläismies jäi kiinni yrittäessään autoonsa asetettujen vakoilulaitteiden avulla tarkkailla Venäjän turvallisuuspalveluun tulevaa ja menevää liikennettä. Venäjän turvallisuuspalvelu salli miehen hetken aikaa tehdä saamaansa vakoilutehtävää, kunnes nappasi hänet kiinni saaden täten hyvät todisteet hämäristä puuhista ja tämän lähinnä virolaisista yhteyshenkilöistä.

Pitäisikö alistua hiljaisuuteen?

Jens Säynäjärvi kertoo tiedustelutoiminnan kolmesta lajista: julkisiin lähteisiin (kuten sosiaaliseen mediaan) perustuvasta OSINT:ista, teknisten apulaitteiden avulla tapahtuvasta TECHNIT:stä sekä henkilötiedustelusta HUMINT:sta. Hänen mukaansa nyt puhutaan juuri henkilötiedustelusta, jonka tähden hän varottaa ”harmittomia hölmöjä” puhumasta asioita ohi suunsa väärälle taholle.

Säynäjärven luulotautinen kuvaus rakentaa itse asiassa pelottelun avulla vaikenemisen ilmapiiriä: ihmiset eivät uskalla enää puhua politiikasta, mielipiteistään ja elämästään vähänkään puolitutuille ja tuntemattomille. Jäljelle jää vain iltapäivälehtien, Hesarin ja Ylen harjoittama mielipiteen muokkaus, jonka hiljaisiksi vastaanottajiksi kansalaisia täten kaitsetaan. Älä kirjoita julkisesti sosiaalisessa mediassa, koska OSINT rakentuu nettikirjoituksista ja sosiaalisesta mediasta poimittavasta tiedosta; älä puhu yksityisesti, koska HUMINT tavoittelee yksityisiä sanottuja mielipiteitäkin.

Minä itse olen kuitenkin juuri päinvastaista mielipidettä kuin nuo propagandistit, jotka tahtovat alistaa meidät tukahdutettuun demokratiaan. Despootille ei pidä antaa voittoa vaikenemalla! Puhukaa ja kirjoittakaa suomalaiset! Paljastakaa kaikki Nato-puudelit ja heidän tekoset!

USA:n tiedustelu Suomessa

Eräät suomalaiset upseerit ovat saanet Amerikan Yhdysvaltojen ohjauksessa koulutuksensa PSYOPS-. INFOOP- ja HUMINT-kursseilla. Noiden syntyneiden sidonnaisuuksien ongelmallisuutta Suomen suvereniteetille on tuskin lainkaan pohdittu julkisuudessa, kun sitä vastoin on keksitty iltapäivälehtien lööpitkin täyttävää höyrypäiden tarinointia Venäjän harjoittamasta tiedustelutoiminnasta Suomessa.

Maanpuolustuskorkeakoulun silloisen Strategialaitoksen silloinen esimies, everstiluutnantti Torsti Sirén kirjoitti 17.6.2011 mottonsa: ”Mieli on ase ja sodankäynnin ensisijainen kohde”, kun ”voitto sodassa on vastustajan identiteettirakenteen muuttamista” sekä riemuitsi 28.5.2011, että ”tietokoneen nettiyhteyden varassa saa paljon pahaa tuhoa”. Hän on toistuvasti painottanut koulutuksessaan ja kirjoituksissaan ”proaktiivisuutta”, jolloin tulee ”vaikuttaa kohdeyksilöihin tai –ryhmiin kaikissa valmiustilanteissa”. Tuolloin pelkät ”puolustukselliset tietoverkko-operaatiot” eivät riitä, vaan tarvitaan maineeseen liittyviä toimia ja ”kansainvälistä mielikuvakamppailua”, ”erityisesti mielikuvakamppailua ja vastapropagandaa”, kuten hän määritteli vuonna 2011 kirjassaan. Maanpuolustuskorkeakoulun professori, everstiluutnantti Aki-Mauri Huhtinen lausuukin selväsanaisesti, että ”SOME on informaatiosodankäynnin eturintama”, jossa tärkeää on ”ihmismielen ja ihmisten havaintojen muuttaminen”; erityisesti Huhtinen on painottanut sosiaalisen median avulla – Facebookin, Youtuben ja Twitterin avulla  –  mielikuvien rakentamisessa ”avainhenkilöihin vaikuttamista” (key leader engagement).

Ulkoasianvaliokunnan informaatiosodankäynnin ”avoimessa kuulemisessa” 22.1.2015 kuultu kapteeni Miika Sartonen on opinnäytetyössään erikoistunut kohderyhmäanalyysiin osana informaatiosodankäyntiä.[3] Tätä analyysiä hän on tutkinut nimenomaisesti USA:n armeijan kenttäohjesäännön mukaisesti. Kapteeni Sartosen mukaan kohderyhmän valinta on prosessille keskeinen; päätavoitteena on löytää selkeästi määritelty tavoiteryhmä, johon vaikuttamalla tämän "haavoittuvuuden" avulla voidaan saavuttaa tavoiteltu tulos. Niin Sartonen tahtoo jakaa ihmiset ensisijaisiin ja toissijaisin ryhmiin ja luokkiin löytäen lopulta aggregaatit (energian tuottajat), keskeiset tiedottajat ja painopisteet, jotta PSYOP henkilökunta pääsee tutkimaan näiden haavoittuvuuksia. Kyber maailmassa tunnettavat ”avain kommunikaattorit” ovat blogien kirjoittajia, jotka jakavat mielipiteitään politiikasta, taloudesta yms.

Kaiken kaikkiaan kapteeni Sartosen opinnäytetyö niin kuin myös monen muun suomalaisen tässä mainitsemattoman "SOME-upseerin" toiminta linkittyy kiinteästi Edward Snowdenin paljastuksiin siitä, miten läntiset agentit saivat trolli-ohjeet ns. Online Covert Action –opaskirjassa: läntiset tiedusteluorganisaatiot ohjasivat maksettujen valtiollisten agenttien toimintaa sosiaalisessa mediassa kohderyhmäanalyysien mukaisesti niin että agentit toimivat trolleina tai ikään kuin tavallisina ihmisinä, jotka eivät olisi hallituksen palkkalistoilla.

Suomen foliopäiset upseerit syövät lapsilisät

Miksi Puistolan ja muiden vastaavien käsitysten esittäjät ansaitsevat osakseen mitä ankarinta kritiikkiä?

Jos osaisin kirjoittaa tiukkaa satiiria, niin ilveilisin mitä pahimmalla tavalla Puistolan, Säynäjärven, Sartosen, Sirénin ja Huhtisen sekä samassa paranoidisessa moodissa toimivia muita suomalaisia henkilöitä vastaan. Valitettavasti osaan kirjoittaa vain lempeästi, joten ilveily ja piikittely saavat jäädä osaavimpien kirjoittajien taidonnäytteeksi noita rappion sanansaattajia vastaan.

Kritiikki on erittäin paikallaan, vaikka pahoittelen jo etukäteen, että en osaa kirjoittaa niin terävästi kuin tahtoisin paheksuntani ilmaista. Kyse on yhä niukemmaksi käyvien valtiollisten budjettimäärärahojen oikeudenmukaisesta tai väärämielisestä (jopa mielisairaasta) kohdentamisesta.

Puistola, Säynäjärvi, Sartonen, Sirén ja Huhtinen sekä muut vastaavat foliopäiset höyryturvat syövät köyhien lasten lapsilisät ja työttömien työttömyyskorvaukset. Sotilasmenojen kasvattaminen on osittain seurausta foliopäisten höyryturpien julkisuudessa tapahtuneista ”myynninedistämispuheista”, kun he ovat jo pitkän aikaa ja määräajoin ikään kuin asiantuntijoina ”jakaneet tietoa” tiedustelusta ja informaatiovaikuttamista sekä muista sotilaallisista uhkista Suomessa. Todellisuudessa näyttää esimerkiksi siltä, että herra Sirén on jopa käyttänyt lähimmän vuoden aikana enemmän työaikaansa höyrypäiseen lukemiseensa muuan osa-aikaisen siivoojan blogissa kuin yhtään mihinkään ymmärryksensä kasvattamiseen "tiedustelusta". Foliopää tutkijat tekevät tarpeetonta nettisurfailua päivät pitkät, mutta selittelevät, että heidän työnsä olisi valtiolliselle turvallisuudelle ja sen mukaiselle koulutukselle jopa tärkeää!

Kritiikki on siten erittäin perusteltavissa eettisesti, erityisesti yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden vaatimuksen tähden.

Foliopäiset upseerit rakentavat ryssävihaa

Kritiikkiä tulee esittää foliopäisten höyryturpien vaatimuksille sotilastiedustelun ja sotilasmenojen kasvattamiseksi Suomessa myös viestinnällisen vastuullisuuden tähden. Iltasanomien tuorein juttu oli pahasti kallellaan russofobiaan eikä tarinoinnissa lausuttu pienintäkään sanaa todelliselle uhkalle Amerikan Yhdysvaltojen ja sen satelliitin Viron avulla toimitettua tiedustelutoimintaa vastaan, joka on kohdistunut jopa Suomen kansalaisiin ihmisoikeuksia loukkaavalla tavalla. Myös USA:n lähetystö Helsingissä on todistetusti palkannut Suomeen saapuneita turvapaikanhakijoita informaatiosodankäyntiin Suomen kansalaisia vastaan. Tämän on vuosi sitten tunnustanut Murmanskin entinen poliisipäällikkö, joka kirjoitti USA:n lähetystön palkkalistoilla parjausta jopa minua vastaan - työtöntä suomalaismiestä vastaan!

”Hyväuskoisiin” viitataan Iltasanomien jutussa tarkoituksellisesti hyvin halventavasti, koska jutun pyrkimyksenä on rakentaa epäluuloisuuden ilmapiiri, jossa ihminen ei enää puhuisi toiselle. Kaikki vain kuuntelisivat hiljaa, mitä Helsingin Sanomat ja YLE julistavat propagandassaan. Jutun avulla tahdotaan rakentaa vaikenemisen ilmapiiri Suomeen.

Minä en ole ”hyväuskoinen”, kun olen jutellut avoimesti mielipiteeni Puistolan tai Sirénin tai monien muiden nimeltä tunnettujen alan ”spesialistien” oudoista näkemyksistä venäläisten tuttujen ja tuntemattomien kanssa, kun olemme tulleet juttusille aiheesta ja henkilöistä. Minä en ole ”hyväuskoinen”, kun vaalien alla muuan eläkkeellä oleva venäläinen sotilasmies soitti ja kysyi mielipidettäni demarien ehdokkaista. Se ei ollut tiedustelutoimintaa, vaan eläkeläismiehen tavanomaista epätietoisuutta suomalaisista ehdokkaista, joita hänkin voisi äänestää. Ihmisillä on tapana jutella toinen toisilleen! Siksi toivonkin aivan päinvastoin pikemmin entistä suurempaa rohkeutta jutella kaikista asioista ja ihmisistä lähimmäistemme kanssa, myös vähemmän tuttujen kanssa, jopa mahdollisille "agenteille", joita tuskin on edes puolta tusinaa saapunut pikkuriikkiseen Suomeen Venäjältä. Kun tänään K-kaupassa ostin Iltasanomat, otin lööpistä valokuvan. Kassajonossa muuan mies katsoi valokuvaamista. Tähän vastasin, että minä valokuvaan suomalaista paranoiaa. Tuo mies oli minulle täysin tuntematon. Olkaa rohkeasti vapaita!

Elämää ja lähimmäistä ei pidä pelätä! Suomi ei saa alistua vaikenemisen ilmapiiriin niin että epäluuloisesti pälyilemme ja pähkäilemme jokaisen sanamme tähden sitä, mitä tuli ja kenelle sanottua.

Suomalainen vallitseva propaganda on pahasti vinksahtanut ryssävihan puolelle, mikä on omiaan luomaan ennakkoluuloja Suomessa asuvia venäläisiä ja ”venäläismieliseksi” leimautuvia kansalaisia vastaan sekä turmelemassa terveitä hyviä naapurisuhteita Suomen suureen naapuriin Venäjän Federaatioon.

Foliopäiset upseerit tarvitsevat MT-lääkityksen

Älkää antako lisää valtaoikeuksia ja uusia aseita foliopäisille upseereille, vaan tehokkaammat mielenterveyslääkkeet ryssävihan kukistamiseksi noista paranoidisista höyrypäistä!

Mielestäni kritiikkiä tulee osoittaa foliopäisten höyryturpien julkiselle mesoamiselle sekä monien heistä nettisurfailulle teemansa parissa psykologisen lähimmäisrakkauden nimissä: nuo höyryturvat ovat joko moraalisesti ja älyllisesti erityisen turmeltuneita tai myös psyykkisesti sellaisessa pahassa tilassa, että he tarvitsisivat lääkitystä paranoian hoitoon.

Sosiologian monet tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että paranoidisten mielikuvin rakentelua ja julkista levittämistä käyttävät  vallanpitäjät tarkoitushakuisesti korruptoituneista taktisista syistä, jotta voisivat perustella lisääntyviä vaatimuksia kiristyvälle valvonnalle ja suuremmille määrärahoilleen. Mielestäni juuri tästä on nyt ennenkaikkea kyse!

Olen vakuuttunut, että Puistolan esittämä kuvaus Venäjän touhuista Suomessa on lähtökohtaisesti korruptoitunutta valheellisuutta. Sitä vastoin Torsti Sirénin yölliset nettisurfailut meikäläisen pitkäaikaistyöttömän osa-aikaisen siivoojan netissä voivat kuulua valitettavasti myös everstiluutnantin psyykkisen paranoian piiriin, jonka mukaisesti upseerin tulisi saada nopeasti lääkitys kohdalleen. On näet aivan selvää, että Sirén ei maanpuolustuskorkeakoulun nettiliittymästä tarvitse tehdä mitään yöllistä ”tarkistuskäyntiä” meikäläisen blogissa, mutta sellaistakin on todistettavasti tapahtunut. Terve ihminen nukkuu öisin. Työtään tekevä informaatiosodan upseeri ei ylipäätänsä tarvitse meikäläisen blogia, jos vaikka olisi "yövuorossa".

Olen useamman kerran yksilöidysti moittinut sitä, miten Maanpuolustuskorkeankoulun upseeri lukee yökaudet blogiani.[6] Todellisuudessa hänen ei pitäisi lukea yöllä blogiani, vaan psykiatrin pitäisi kutsua tuollainen upseeri mielisairaalaan eristetylle osastolle, jossa ei ole yöllä käytössä nettiä, ja antaa yön ajaksi vahvat lääkkeet. Olen moittinut myös Suomen ulkoministeriötä siitä, että heidän työntekijänsä säännöllisesti usean vuoden ajan säännöllisin kelloajoin luki blogini jokainen työpäivä. Mielestäni tuo menettely oli virkatehtävien ulkopuolista toimintaa ja siksi täysin sopimatonta.[7]


Poliittinen eliitti rakentaa venäläispelkoa massapsykoosin luomiseksi


Venäjän ulkoministeriön diplomaattiakatemian silloinen professori Andrei Viktorovits Manoilo, nykyään Moskovan Lomonosovin yliopiston valtiotieteen professori ja Venäjän turvallisuuskomitean jäsen, moitti vuonna 2008 alitajunnan avulla tehtävää vaikuttamista, mistä vaikuttamisesta Skandinavian maat eivät ole informaatiosodan ulkopuolella: Yhdysvaltojen sotilaalliset ja poliittiset edut koskevat näiden valtioiden asemaa, vaikutusvaltaa ja voimavaroja. Yhdysvallat suorittavat psykologisia operaatioita tälle väestölle ja Skandinavian poliittista johtoa vastaan, jotta saisi tuen uusille sotilaallisille toimilleen.[4] Valitettavasti demokratian kehittyneisyys ja sananvapaus eivät takaa suojaa noita USA:n informaatiosodan operaatioita vastaan, joiden uhriksi myös suomalaiset joutuvat tuollaisten Iltasanomien juttujen ja Puistolan lausuntojen johdosta.

Professori Manoilo analysoi Baltian tilannetta edellä kuvatusta viitekehyksestä käsin ja totesi, että tosiasiallisesti venäläisväestö olisi suorin tie vaurauteen, mutta nyt hyvä historia unohdetaan ja viritetään väärää Venäjä-pelkoa, jolloin Viron poliittinen eliitti toimii kuin ”poliittinen lahko, joka valtionuskontoaan varten tarvitsee venäläispelkoa massapsykoosin luomisessa; tilanne ei ole kansallista tai kansainvälistä oikeutta, vaan psykiatriaa”.[5]

Siitä minä olen kuitenkin edelleen "vihainen", että emme saaneet toteutettua tutkimusta informaatiosodankäynnistä Baltiassa, vaikka professori Manoilo oli löytänyt kolme työtoveriaan, joiden kanssa minun ja muutaman muun suomalaisen olisi ollut määrä kirjoittaa aiheesta teos. Dosentti Bäckman hangoitteli vastaan, kun suostuttelin Leena Hietasta ja Petri Krohnia mukaan projektiin. Tuo tutkimus olisi ollut mitä ajankohtaisin ja aiheellinen, kuten tänään ymmärrämme entistä paremmin. Niin en löytänyt suomalaisia kumppaneita artikkelien kirjoittajiksi ja koko hanke kaatui. Henkilökohtaisesti asia on minulle tietysti suurempi kuin muille mainituille henkilöille, sillä osa-aikaisen siivoojan CV:ssä olisi näyttänyt komealta oikea tutkimus. Ymmärrän vähän, että nämä muut eivät kokeneet intressiä. Nyt minulla ei ole mitään ansioita!

Olen vapaa ihminen

Minun onneni ja onnettomuuteni ovat kietoutuneet läheisesti toisiinsa. Aiemmin olin erään pikkuriikkisen syrjäkylän pieni pappisparka. Nykyään pitkäaikaistyötön mies, joka muutaman euron tuntipalkalla siivoaa reilun tunnin verran vessojen kusilaareja aamuvarhain. Jo noilla perusteilla voin tietää ja uskoa varmasti, että mikään sosiaaliseen mediaan ja blogiini perustuva OSINT, teknisten apuvälineiden avulla tapahtuva puhelimeni tai autoni seuranta TECHNIT tai henkilösuhteisiin rakentuva henkilötiedustelu HUMINT eivät koske minua nyt yhtään, eivät ole koskeneet myöskään koskaan aiemmin ja tuskin koskaan kohdistuvat minuun tulevaisuudessa. Tässä "asemassa" olevaa miestä ei minkään tahon tule tietenkään kyylätä, eikä kukaan myöskään kyylää "viran puolesta". Tässä mielessä vaadittava tiedustelulaki ei kosketa liikkeitäni tai sanomisiani tai suhteitani. Kritiikkini ei ole ”henkilökohtainen”. Minä voin kertoa ihan kaiken, kuten myös teen. En vain halua, että foliopäiset upseerit syövät ja juovat lasteni lapsilisät.

"Asiantuntijat” puuhastelevat virkaresurssien avulla sellaisten harrastusten, huvitusten, asioiden ja ihmisten parissa, jotka eivät ole heidän työasioitaan! Siivoojan sallittaneen hiukan tuntea jopa kyynisyyttä tässä mainittujen "asiantuntijoiden" osaamista vastaan: mielestäni he eivät tiedä eivätkä edes osaa tutkijoina mitään olennaista Venäjän informaatiosodankäynnistä eikä yleensäkään kybersodasta, vaan saadun asemansa turvin he vain esittävät "asiantuntijuutta" ja asemansa suojaamiseksi kehittävät sen jälkeen korruption johtamina hulluja tarinoita "uhkista". Muuan henkilö sanoi villin selityksen, että Torsti Sirénin menettely saapua avoimella Maanpuolustuskorkeakoulun ip-osoitteella blogiini voitaisiin toki tulkita jopa sadismia tai sosiopaattia muistuttavaksi alistamishaluiseksi viestinnäksi: ”Sinua seurataan yöllä ja päivällä”, joten ”pysy kurissa”. Kyse olisi alistamiseen liittyvä viesti, kun tietyt tahot käyvät avoimesti blogissa.

Sirén tietää, että minä tiedän hänen käyvän blogissani. Sirénin täytyy kuitenkin tietää myös se, että mikään TECHNIT valvontakaan ei tavoittaisi minun todellisia merkittäviä suhteitani, jos minulla olisi tiedustelun kannalta kiinnostavia suhteita: puhelimeni liikkuisi luonnollisen kaltaisesti myös siellä, missä minä en liiku; autoni ei liikkuisi siellä, missä olisi jotain merkittävää; julkinen SOME-tieto välittäisi vain sen tiedon, minkä minä itse tahtoisin tulla julki, mutta ei vahingossakaan kriittistä ja paljastavaa; paraskaan ystävä ei saisi urkittua edes ”vahingossa” sellaista, mitä itse en nimenomaisesti tahto antaa julki. Jos meikäläisestä osa-aikaisesta siivoojasta ei yhä voimistuvien tiedusteluresurssien avulla voisi saada keskeistä informaatiota, ja ylipäätänsä ei mitään infoa matkatessani ulkomailla jopa mahdollisen uuden suomalaisen tiedustelulain jälkeen, vaan saatava info olisi ainoastaan minun tahtomaa ja sallimaa, niin miten paljon vähemmän todellisista agenteista nuo foliopäiset suomalaiset upseerit saisivat oikeaa aineistoa. Siksi koko kyseiseen asiaan liittyvä lisääntynyt suomalainen ”puuhastelu” on miljoonien eurojen heittämistä foliopäisille sotilassioille näiden juopottelua ja juhlintaa varten ilman mitään asianmukaista hyötyä. Luultavasti oikeat ulkomaiset spesialistit katsovat suomalaisten "tiedustelu- ja kyber-spesialustien" julkisia lausuntoja perin kummallusina hullujen horinoina. Tuloksia ei ole odotettavissa, vaan ainoastaan suuret kulut hullujen puuhasteluun.

Toisin kuin Sirén, niin Puistola ja tietyt tyypit käyvät blogissani anonyymin web-proxyn kautta, jotta eivät paljastaisi yhtä selvästi itseänsä. Yhtälailla tuo anonyymi menettely ei kestä viranmukaista eettistä arvostelua. Tietysti blogini on avoin ja julkinen, joka on kirjoitettu luettavaksi. Kritiikkini kohdistuukin viranomaisten epäasianmukaista viranhoitoa kohtaan. Tyhjänpäiväiset puuhastelut syövät rahaa sieltä, missä rahaa oikeasti tarvittaisiin.



[7] http://juhamolari.blogspot.fi/2013/03/suomen-ulkoasiainministerion-tyokyky-ja.html

KIRJOITTAJA on vapaa ihminen, joka ei usko koskaan joutuneen tai joutuvan minkään sortin tai minkään valtion tiedustelutoiminnan kohteeksi; juuri vapaana ihmisenä en hyväksyä verorahojen käyttöä foliopäisten höyrypäiden turhaan, tarpeettomaan ja tuloksettomaan "tiedustelutouhuun". Antakaa upseereille mielenterveyslääkkeet, älkää tiedustelulakia!

KIRJOITTAJA tahtoo rauhaa maailmaan:


Juha Molari, D.Th, BBA.
Executive Director
GSM+358 40 684 1172, +358 44 238 1165
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
Twitter: https://twitter.com/molarijuha
Molari in Russian media: http://juhamolari.blogspot.fi/2010/01/blog-post_23.html 

 


lauantai 15. elokuuta 2015

Juoksukenkää etsimässä

Tänään tein sellaisen ihmeen, että lähdin lasteni kanssa urheiluliikkeeseen etsiäkseni juoksukenkiä itselleni!

Tein kesällä 2013 sen virheen, että jätin juoksukenkäni Pietariin ja matkustin syvälle Venäjän kyliin ilman juoksukenkiä. Matkalaukkuni oli liian pieni kenkiä varten. Siellä kylässä ostin torilta Kiinassa valmistetut ”juoksukengät” alle 10 eurolla. Periaatteessahan juokseminen on kiinni juoksijasta eikä kengistä, joten nuo kengät auttoivat alkuaan hyvin, kun juoksin poikani mukana aamulla 3 kilometriä jalkapallotreeneihin ja sieltä takaisin asunnolle sekä illalla uudestaan samat juoksut edestakaisin. Kun juoksua oli näin kertynyt viikossa 100 kilometriä ja jalkapallopelit lisäksi, niin jossain vaiheessa toisen viikon aikana akillesjänne alkoi oireilemaan alhaalta kantaluun kiinnityskohdasta. Noissa kiinalaisissa kengissä ei ollut näet yhtään ilmatyynyä. Se sopi alkuaan hyvin, koska olen enemmän maileri-tyyppinen päkiäjuoksija kuin hiipivä maratoonari. Pidän kengästä, joka antaa keveyden vauhdikkaaseen juoksuun. Nyt kuitenkin olematon tuki korosti liikaa päkiöillä juoksua, jolloin akillesjänne rasittui liikaa. Helsingissä yritin korjata kenkää sittemmin kantapäähän rakennetulla pohjallisella (kengät olivat myös ilman pohjallisia). Niistä ei tullut kuitenkaan mitään juoksukenkiä suurempaa lenkkeilyä varten. Sopivat kyllä mainiosti sisäpelitossuksi sulkapallon pelaamista varten, mutta eivät juoksukengiksi.

Tuolloin kesällä 2013 juoksin viimeiset askeleeni varsinaisilla hopean värisillä Asics-lenkkikengillä, jotka olivat olleet siihen mennessä yli vuosikymmenen käytössäni sekä juoksulenkeillä että poikani kanssa pelatessa jalkapalloa. Kengät olivat kastuneet monissa vesisateissa ja lumikeleissä. Viime vuosina en toki juossut enää pahimman sään aikana. Syksystä 1996 kevääseen 1997 juoksin melko runsaasti, liki jokainen päivä ympäri vuoden. Innokkaimpina päivinä juoksin yli maratonin päivässä. Noilla kengillä hölkkäsin myös kaksi kokonaista maratonia ja kahdet maratonit keskeytin (Turussa Paavo Maraton –kisassa lähdin hyvässä kunnossa liikkeelle, juoksin puolimatkaan vielä 1.20 ajassa, mutta yli 38 asteen kuumeessa sairaana juoksuni päätyi puolessa välissä pahaan ripuliin; Helsinki City Maratonia varten olin harjoitellut jopa 4 kertaa päivässä edeltävän kuukauden ja menettänyt liian harjoittelun seurauksena yöunet, joten juoksentelin vain parikymmentä kilometriä ennen keskeytystä).  

Tiedän, ettei ole oikeaoppista juosta samoilla kengillä 17 vuotta. Nuo kyseiset vuodet olivat itselleni niukkoja vuosia taloudellisesti. Avioeron jälkeen avioiduin venäläisen naisen kanssa, joka ei saanut mistään töitä Suomessa eikä myöskään mitään avustuksia pienen pappispalkkani johdosta, joten rahani eivät riittäneet enää uusiin juoksukenkiin. Sitten vuodet 2002-2004 olin ihan puhtaasti vain opiskelija vähäisellä opiskelijarahalla, joten niukkuus korostui edelleen.

Keväällä 2014 otin pitkään palvelleet Asics-juoksukengät esille muutaman kuukauden tauon jälkeen, mutta niistä suoranaisesti tippuivat tai murenivat irti kengän pohjakumi ja kankaat. Ne olivat kuin lahonneet. Muutama kuukausi taukoa syntyi siten, että syksyllä 2013 juoksin jopa kaksi kertaa päivässä aina talven tuloon saakka, mutta sitten minun jalkoihini tuli kovat kivut, joita hoidin levolla muutaman kuukauden.

Kun pitkään palvelleet kenkäni murenivat pois, löysin lahjaksi saamani vielä vähän vanhemmat Asics-juoksukengät varaston hylätystä jääkaapista. En ollut koskaan tykännyt noista valkoisista, mielestäni hiukan raskaista juoksukengistä, mutta nyt ne saivat palvella lenkkeilyä, kuntosalissa ja jalkapalloa pelatessa poikani kanssa. Jalkapallon osuus on koko ajan vähentynyt eivätkä kengät joudu enää koville, kun poika pelaa riittävästi itsekseen ja seuran treeneissä. Nykyiset kengät eivät ole kuitenkaan merkittävästi vanhemmat kuin ne hyvät Asics-juoksukengät, vain muutaman kuukauden. En vain ollut tyytyväinen näihin kenkiin alkuaan. En tyytynyt lahjaksi saatuun kenkään, vaan ostin silloin paremmat kengät. Toisaalla tarvitsin märkinä päivinä kahdet kengät, kun toiset kastuivat aamulla, niin illalla oli mukava laittaa toiset kengät jalkaan.

Nämä vaalean harmaat Asics-juoksukengät ovat nyt myös kuluneet loppuun. Minulle on erityisen suuri hetki, vuosikymmenen huippuhetki, kun valitsen uudet kengät seuraavaksi vuosikymmeneksi. Köyhä mies ei voi ostaa jokaisen tuhannen kilometrin jälkeen kenkiä. Olenkin muistanut sitä, että joskus valmensin aikuista miestä juoksua varten ja tämän maantiekisaa seurasin talvella pitkissä nahkasaappaissa hölkäten samaa vauhtia kisareitillä kannustaen. Nahkasaappaissa oli painoa ja ominaisuuksia paljon vähemmän kuin juoksukengissä, mutta sekään ei estänyt mukana juoksemista.

Juoksukenkäni tulisi olla sopivat minun omia tarpeitani varten, juoksuvauhtiani ja tekniikkaani varten. Siksi oma kokemus on ainoa oikea kokemus. Valitettavasti vain harvoin urheiluliikkeissä on edes juoksumattoa, jossa voisi kokeilla juoksua erilaisilla vauhdeilla, kun sovittaa kenkää. Minä lämmittelen neljä tai viisi kertaa viikossa kuntosalissa juoksumatolla noin 17 km/h –vauhdilla, minkä jälkeen juoksen kovempaa. Lopussa juoksen 80 metrin reipasta rullaavaa juoksua  huomattavan reilusti alle 3.00 min/km (yli 20 km/h) vauhdilla. Joskus juoksen aitoja näillä kengillä. Olisi hyvä, että kenkä istuu jalkaan hyvin ja säilyttää tuntuman juoksualustaan. Noita samoja kenkiä käytän myös kuntosalissa, kun ponnistan 300 kg:n painot jalkaprässissä, tai jos pojan kanssa pelaan joskus sulkapalloa. Ennen kaikkea kenkien täytyy sopia siihen, kun Helsingin Jyryn junioreiden kanssa venyttelen, teen koordinaatioharjoitukset, hyppäämme ehkä pituutta ja korkeutta. Niin kenkä ei saa olla mikään ”riippakivi”. Tuntuu siltä kuin nykyiset kenkäni olisivat myös ”murentumassa” pois sen myötä, mitä enemmän hyppään hiekkakasaan lasten kanssa pituutta. Kengän kankaat ovat useasta kohtaa jo irronneet pohjan kiinnityskohdista ja toki itse pohjan muodot ovat kuluneet pois melko laajasti.

Niin kävin kokeilemassa New Balancen M/W890 v5 –juoksukenkää, joka kuuluu ns. Speed-sarjaan tuolla valmistajalla. Juoksijalehti oli valinnut vuonna 2014 tämän kengän vuoden juoksukengäksi. Kenkä oli toki ominaisuuksiltaan parempi kuin minun yli vuosikymmenen vanha juoksukenkäni. Kengän anatomia oli kunnossa. Epäilen kuitenkin, että tämän uuden kengän anatomia ei olisi samassa kunnossa vuosikymmenen ja 10 000 kilometrin kuluttua kuin nykyisessä vanhassa kengässäni. Kenkiä ei valmisteta kestämään niin paljon.

New Balance on minulle vanha tuttu juoksukenkä 1980-luvulta, jolloin minulla oli muutamat tämän valmistajan kengät, kunnes valitettavasti kenkiä oli vaikeasti saatavissa Suomessa. Kokemus ei ollut tänään ensimmäisellä kerralla pelkästään nautinto, jopa vanha muisto jämäkästä keveästä kengästä oli parempi sieltä kaukaa 80-luvulta, jolloin toki jalkani ei ollut myöskään yhtä raskas: jotenkin jalka tuntui löysältä kengän leveässä lestissä, jalka ei tuntunut niin napakalta kengän sisällä kuin uudessa kengässä pitäisi olla. Nauhoitusjärjestelmä saattaa pelastaa tuolta puutteelta, jos ja kun seuraavalla kerralla huolellisesti kiinnitän nauhat alhaalta alkaen napakoiksi. En pidä siitä, että juoksen aitoja, hyppään tai muuten vain juoksen rivakasti, mutta kenkä tuntuu löysältä jalassa. Kengän koko oli kuitenkin aivan oikea. Suurin plussa oli kengän edullinen hinta, mikä ratkaissee ensi viikon alussa kengän valinnan tämän mukaiseksi.

Tätä hiljempaa vanhus juoksentelee harvoin. Tälläkin kertaa vanhat Asics-lenkkikengät palvelivat aivan hyvin. Myös uusien kenkien tulisi palvella vastaavissa tilanteissa.

Nykyään olen melkein 10 kg keveämpi kuin tuolloin kesällä 2011.


Tarkkaillaan kenkien tilannetta…


KIRJOITTAJA on laihtunut kuvan ottamisen jälkeen lähes 5 kg kuukauden aikana:



 Juha Molari, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172, +358 44 238 1165
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
Twitter: https://twitter.com/molarijuha