keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Piispojen kova haaste

Piispoille on helppo olla kateellinen, kun katselee kullan värissä hohtavia juhla-asuja ja tietää piispojen hurjat kuukausipalkat. Ylipäätänsä nykyään on helppo äristä kaikkia vallanpitäjiä ja mahtivaikuttajia vastaan. Se on tapa ajassamme.

Jos kristillisessä hengessä tahtoisi menetellä kuitenkin niin, että asettuu toisen asemaan ja pohtii sitten kritiikkiä, niin on vähemmän helppo äristä.

Arkkipiispa Kari Mäkinen ja Helsingin hiippakunnan piispa Irja Askola ovat olleet viime aikoina voimakkaasti moitteiden kohteina erityisesti sosiaalisessa mediassa. Kirkostakin on erottu oikein isolla joukolla.

En muista koskaan tavanneeni Kari Mäkistä. Sen sijaan Irja Askolan muistan. Mielestäni hän on sellainen teologi, joka asettuu niin sanotusti "ihmisen rinnalle", tahtoo kuunnella. Tuo vaikutelma minulla jäi hänestä.

Teologisissa korostuksissa itse kullakin on erityispiirteitänsä, enkä jokaista sanaa käyttäisi aivan identtisesti Mäkisen tai edes Askolan kanssa. Siitä huolimatta en pidä heihin kohdistettua moitetta täysin asiallisena ja sopivana. Kohtuu pitäisi olla moitteessakin!

Piispa on tietysti virkaetuna saanut sen, että hänen tulee kestää vastuunsa tuomat paineet ja moitteet. En epäile, etteivätkö nämä piispat kestäisi, vaikka ihmisiä piispatkin ovat.

Piispalta odotetaan yhtäällä kristinuskon ja lähimmäisrakkauden mukaista laupeutta kärsiviä ihmisiä kohtaan. Tämän molemmat henkilöt ovat tuoneet voimakkaasti esille, niin että kotimaassamme on koettu jopa tyytymättömyyttä rajatonta laupeutta kohtaan.

Piispalta odotetaan myös vastuullisuutta. Ehkä osa suomalaisista olisi odottanut, että piispamme olisivat asettaneet sanansa julkisuudessa maltillisemmin korostaen vastuuseen ja turvallisuuteen liittyviä tekijöitä niin että suomalaiset kokevat itsensä turvallisiksi tässä isänmaassamme.

En ole mielestäni erehtynyt, jos väitän suomalaisista kovin monella ihmisellä olevan aitoa huolta maahanmuuttajien ja turvapaikanhakijoiden kautta tulevasta turvallisuusriskistä, jopa terrorismin riskistä. Kyse ei ole pelkästä ennakkoluulosta muslimeita kohtaan, jos vaikka sitäkin saattaa olla.

Itse sain kokea puoli vuosikymmentä sitten, että kirkko ei uskalla eikä osaa puhua terrorismista ja pakolaisista yhdessä lauseessa, ei edes samassa kappaleessa. Minä puhuin vapaa-ajallani, en pappisvirkaa tehden, siitä, että Suomessa oli jopa terrorismirikoksista tuomittuja saatu pakolaisiksi, interpolin terrorismirikoksista kansainvälisesti etsintäkuuluttama henkilö yritti tavoitella minulta kameraani Helsingin keskustassa mutta tuo henkilö sai poliittisen turvapaikan Suomessa.

Suomalaiset ovat nyt puoli vuosikymmentä myöhemmin säikähtäneet siihen, että turvapaikanhakijoihin voi liittyä myös turvallisuusriskejä, ei pelkästään kulttuuriin liittyvää hämmennestä ja elintasohaasteita.

Voisin toivoa, että evankelisluterilainen kirkkomme piispojen johdolla etsisi sanoja tämän kahtalaisen haasteen kohtaamiseen, sillä sellaisissa mietteissä suomalaiset ovat. Kiitettävästi piispat ovat tuoneet esille tämän ensimmäisen ja aivan välttämättömän, laupeuden ja rakkauden, mutta nämä kauniit sanat eivät tuntuisi vastuuttomilta ja eivät ärsyttäisi, jos yrittäisimme etsiä vastuullisia sanoja myös turvallisuuteen liittyvien riskien ilmaisemiseen.

Kaikesta huolimatta ja erityisesti tässä tilanteessa rukoilen Jumalan siunausta arkkipiispalle ja Helsingin piispalle! Virka on mitä haastavin hoidettavaksi tällaisen julkisuuden hetkellä. Juuri tällaisella hetkellä tarvitaan kirkkoa ja piispoja paimentamassa itse kutakin tervehenkiseen lähimmäisen kohtaamiseen. Eikö se kristinuskon ytimessä ole juuri tuo lähimmäisyys ja lähimmäisen kohtaaminen?



Kuvassa kirjoittaja helmikuussa 2016 omien häittensä aikana:


Juha Molari, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
Twitter: https://twitter.com/molarijuha

maanantai 21. maaliskuuta 2016

Hiljainen viikko 2016

Hiljainen viikko on kirkollisessa perinteessä paaston aikaa, millä tahdotaan ohjata kristittyä itsekriittiseen itsetutkiskeluun. Meille on hyvin luoteenomaista, ehkä nykyään jopa entistä enemmän sosiaalisen median verkostojen ja muun ilmapiirin tähden, että tutkimme muita ihmisiä tuomitsevasti. Hiljainen viikko on hiljentymistä tuosta kaikesta maailmallisesti hälinästä peruskysymyksen äärelle: entä minun oma elämäni ja syntini?

Olen menettänyt hyvän ja terveellisen ateriakäytännön reilu viikko sitten. Turhat voileivät ja jogurtit ovat tulleet taas ruokavaliooni. Myös tervehenkinen kurinalaisuus ruokavalion tarkistamiseksi sopii paaston aikaan varsin täydellisesti. Olkoon tästä alkaen paremmin ajatusta siinä, miten hetkellisten halujen tyydyttämiseksi tahdon tyydyttää itseäni leivän ja jogurtin avulla! Olin monta kuukautta ilman turhaa nautiskelua ruoan kanssa, joten hyville tavoille on aiheellista palata taas. Viime sunnuntaina ja lauantaina minulla oli ikäviä vatsaongelmiakin, jotka häiritsivät omaa juoksulenkkeilyä: mahdollisesti ongelmat tulivat huonontuneesta ruokavaliosta.

Ruoka on vain eräs oire ihmisen kyvyttömyydestä hallita elämäänsä. Paasto tähtää tietysti ruokaa pitemmälle ja syvemmälle ihmisen oman itsetuntemuksen analyysiin. En tiedä olenko ainoa ihminen, mutta kristillisen teologian perusteella pitäisi olla jopa ihmiskunnan peruspiirre tämä, että tunnen itseni valitettavan käpertyneeksi ja kiinnikasvaneeksi syntiin. Kai muitakin on tällaisia epäonnistuneita surullisia tapauksia?

Minä en selitä omaa pahuutta olemattomaksi. Monenlaisia muotiselityksiä on kukin löytää omille virheilleen ikään kuin voidakseen pestä itsensä puhtaaksi. Minä pysyn kristillisen teologian mukaisessa näkemyksessä siitä, miksi vietämme hiljaista viikkoa, pitkääperjantaita ja pääsiäistä: Kristuksen sijaiskuoleman ja sovitustyön tähden!

Syntisinä ihmisinä ei ole perusteita kerskua ja ylvästellä paremmuutta. Siihen ei ole perusteita. Syntisinä olemme samassa asemassa tässä, että Jumalan anteeksiantamusta ja hyväksyntää tarvitsemme, jotta saisimme olla Jumalan lapsia. Tämä on jokapäiväinen ja jokahetkinen parannuksen ja katumuksen aihe, surun ja uudelleen löydetyn armon aihe.

Minulle hiljainen viikko ja pääsiäinen muodostuvat kristillisen ytimen mukaiseksi. Voidakseni keskittyä kristilliseen pääsiäiseen suljin myös Facebookin kahden viikon ajaksi. Sitä hälyä en todellakaan tarvitse nyt.

Kuvassa kirjoittaja helmikuussa 2016 omien häittensä aikana:


Juha Molari, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
Twitter: https://twitter.com/molarijuha

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Nukkemestarin haavoitettu Barbie-nukke, pahat peikot ja zombit

Nukkemestarin nimeä arvaillaan, mistä arvailusta Barbie-nukke ei pidä. Ylen toimittaja Jessikka Aro sai suuren journalistisen palkinnon pelottomasta työstään, jonka hän on tehnyt kuukausipalkkaisena Barbie-nukkena etsiessään vaarallisia peikkoja ja zombeja, joita kutsutaan nykyään myös trolleiksi.

Pitäisi olla moraalisesti täysin selvää, että asiaperusteinen erimielisyys kuuluu kansalaisyhteiskuntaan ja demokratiaan, mutta henkilöön käypä valheellinen kirjoittelu ja jopa yksityisesti lähetetyt uhkaukset tai sopimattomuudet eivät ole hyväksyttävää erimielisyyksien ilmaisemista. 

Jessikka Aron oma toiminta on valitettavasti poliittisesti niin kapeakatseista, suvaitsematonta ja leimaavaa, että on oletettavaa suomalaisten reagointi omien oikeuksiensa puolesta hänen menettelyään vastaan. Mutta yhtä todennäköistä on myös se, että Jessikka käyttää uhritarinaansa yhä edelleen mustamaalatakseen eri tavalla ajattelevia ihmisiä.

Julkisen tarinan mukaan tämä rohkea Barbie-nukke on haavoitettu, häntä on kohdeltu rumasti, häntä on moitittu. Sitä tuskaansa on Barbie-nukke kertonut kokonaisen vuoden Suomessa, Ruotsissa, Australiassa ja mihin kaikkialle hän on ennättänytkään nukkemestarinsa ohjauksessa.

Nyt haavoitettu Barbie-nukke sai palkinnonkin. Koko ajan hän on saanut kuukausipalkkaa.




”Pietarin trollitehtaan” luona

Olen kerran ollut satumaisen lähellä kuukausipalkkaisen, sankaruudesta palkitun Barbie-nuken toimintaa: olin Pietarissa alkuvuonna 2015 sattumalta samaan aikaan, melko kapean kanavan toisella puolella urheilukerholla saunomassa ja luistelemassa perheeni kanssa. Ystäväperhe oli kutsunut meidät sinne.

Kanavan toisella puolella teki työtänsä se juuri silloin löydetty ja väitetty Pietarin trollitehdas, jota tuntematon ja salaperäinen nukkemestari oli lähettänyt Barbie-nukkensa kameraryhmän kanssa kuvailemaan. Ja Jessikka Aro teki raporttinsa jostain pietarilaisesta mediatalosta, johon ihmiset menivät töihin ja josta ihmiset tulivat töistä. Sanomatalon ja Ylen edessä hän ei tehnyt vastaavaa työtänsä.

Kukaan pietarilaisen mediatalon henkilö tai mikään siihen liitetty dokumentti ei sittemmin liittänyt ketään suomalaista tai Suomessa toimivaa henkilöä mainittuun mediataloon. Tämä ikävä iso aukko argumentaatiossa ei häirinnyt nukkemestaria ja hänen Barbie-nukkea, tai edes palkintolautakuntaa suuren journalistisen palkinnon arviointiperusteita pohtiessa.

Minä luistelin pikkupakkasessa urheilukerhon jääkentällä ja sen jälkeen vein nuorimman poikani saunaan, kun isompi poika ei tahtonut. Saunassa olin ihan alasti, eikä minulla ollut peikon asua edes mukana. Ylen kamerat olivat kuitenkin kanavan toisella puolella.

Minun kanssani oli – sanottakoon sivumennen ja sinänsä merkityksettömänä asiana – saunassa myös venäläinen isä poikineen. Tämä isä on saanut desanttikoulutuksen ja on Venäjän armeijan ex-judomestari.


Tämä kuva yöllisen urheilukerhon patsaasta ei esitä pietarilaista trollia tai zombia, vaan tenniksen pelaajaa.

Valheelliset uhrikertomukset

Olen sanonut jo aiemmin ja toistan yhä edelleen, että Snowden oli oikeassa paljastaessaan Iso-Britannian ja Amerikan Yhdysvaltojen tiedustelupalvelujen salaisen koulutusaineiston agenteille, jotka toimivat informaatiosodassa vaihtoehtoismediaa ja yksityisiä kansalaisia vastaan.

Snowden paljasti aineistosta tehtäväkokonaisuuden, fake victim blog posts, valheelliset uhrikertomukset, johon nämä länsimaiset agentit ryhtyvät monessa eri valeroolissa: toimittajina, blogien kirjoittajina jne.

Sen sijaan että tästä ASIASTA tahdottaisiin tai uskallettaisiin keskustella, niin Barbie-nuken nukkekaverit nukketalossa kääntävät tarkoitushakuisesti huomion mahdollisesti siihen, että KUKA olisi se ikävä ihminen, joka kirjoittaa Jessikka Arosta, Saara Jantusesta, Torsti Sirénistä sekä monesta muusta niin kriittisesti. Olisiko se henkilö: JUHA MOLARI, kauhea putinistinen zombi.

Minä itse olen kiinnostunut ASIASTA: Miten olisi mahdollista, että Snowdenin paljastaman valheellisten uhrikertomusten (fake victim blog posts) työmuotoa ei olisi käytetty myös Suomessa USA- ja NATO-kiimaisten nukkemestarien ohjeistuksessa?

Valheellisten uhrikertomusten uskottavuutta voidaan Snowdenin paljastaman aineiston mukaan voimistaa myös väärissä nimissä tehdyillä hyökkäyksillä (false flag operation): miksi Barbie-nukkena Jessikka Aro ei olisi saanut nukkemestarinsa salaisesta määräyksestä jopa törkypostia väärissä nimissä tehdyissä hyökkäyksissä (false flag operation), jotta hänen uhritarinansa olisi uskottavampi?

Mitä varten Barbie-nukkea piti siis haavoittaa?

Jessikka Aro hyökkää ja mollaa jokaisessa yhteydessä Putin-mielisiä ihmisiä. Barbie-nuken haavoitettu imago on russofobiaa ja ryssävihaa voimistava työväline. Naton ja USA:n tarpeisiin sopii kyseenalaistaa venäläismielisten suomalaisten kansalaiskunto ja –kelvollisuus. Niin kuin Maanpuolustuskorkeakoulun entisen Strategialaitoksen ex-johtaja everstiluutnantti Torsti Sirén on vaatinut ”psykologisia vastatoimia” ”kansainvälisessä mielikuvakamppailussa” [1]

Venäjä- ja Putin-mielisiksi leimaaminen on ”psykologinen vastatoimi”, kun Lännen johtamassa ”mielikuvakamppailussa” nämä venäläis- ja Putin-mieliset ihmiset leimataan samanaikaisesti ilkeämielisiksi ja pahatapaisiksi häiriköiksi, jotka ruhjovat ja kohtelevat kaltoin tutkivaa journalistia, Jessikkaa, Barbie-nukkea.

Kyseessä on sodan valmistamista Vladimir Putinia ja Venäjää vastaan. Siksi erilaisia mielipiteitä ei suvaita informaatiosodan aikana, koska erilaiset mielipiteet hajottavat kansalaismielipidettä, joka tahdotaan pitää sotatilan tarpeisiin yksituumaisena.

Mielikuvakamppailu

Minun nimeäni on käytetty mainitussa ”mielikuvakamppailussa” täysin häikäilemättömästi. Kun oikeita peikkoja ei ole tai ei ole löytynyt, niin kolmikko Torsti Sirén, Saara Jantunen ja Jessikka Aro ovat kavereineen muistaneet minut – olinhan lähes vuosikymmen sitten muutaman kerran esillä venäläisessä mediassa. Toki heidän päähuomionsa on suuressa dosentissa Johan Bäckman.

Minä en ollut nähnyt Johan Bäckmania sitten vuoden 2012 alun, kunnes sattumalta olin samassa mahdottoman tylsässä informaatiosodan seminaarissa vuoden 2015 lopulla Helsingissä niin että minä, Bäckman ja kiinalainen professori tulimme eräiden suomalaisten tahojen toimesta ”salaa” valokuvatuksi. Tilaisuudessa istui myös Saara Jantunen.

Mitä tulee SAFKAA:n, niin en tiedä rekisteröidyn ja rekisteröimättömän järjestön vallitsevasta tilasta yhtään mitään. En ole nähnyt Petri Krohnia kohta puoleen vuosikymmeneen, enkä aiemminkaan ollut nähnyt kovin monta kertaa. Facebookissa olen lukenut hänen juttujaan innostuneena.

Uusin keksintö on liittää minut MV-lehteen, koska lehdessä on epäilemättä suoria lainauksia blogistani – niin kuin ovat eräät suomalaiset painetut lehdetkin harjoittaneet suoraa lainausta blogistani, mutta eivät ole tohtineet mainita putinistin nimeä lähteenään. Erään kerran Tel Avivista Israelista muuan terrorismin tutkija sikäläisestä alan akatemiasta otti yhteyttä ja pyysi aineistoa Kavkaz-Center -asiassa. Hän sai minulta yli 100 sivua aineistoa. Käytti niitä tutkimukseensa, jonka julkaisi, mutta ei muistanut mainita edes minun nimeäni! On toki minut mainittu joskus lähteenäkin, kuten blogin lopussa olevassa tutkimusten ja tutkielmien referenssikokoelmassa käy ilmi.

Mitä tulee Ilja Janitskiin ja MV-lehteen, niin en ole koskaan tavannut Iljaa. MV-lehteä olen lukenut vaihtelevin mielialoin: joskus olen ihmetellyt ja ihastellut, kun lehdessä lainataan ilmeisen selvästi minua, mutta joskus olen kokenut lehdessä mahdollisia ylilyöntejä. Pidän pääsääntöisesti hyvänä, että maahanmuuton valheellisuuteen ja petollisuuteen kiinnitetään kriittisesti huomiota MV-lehdessä. Niin olen jakanut mahdollisesti muutamien eri kirjoittajien juttuja sieltä myös luettavaksi, kun ne ovat ihan suositeltavia.


Minun kova todellisuuteni ei ole espanjalaisen auringon alla, vaan oheinen palkkakuitti kertoo reilun 100 euron nettomääräisestä kahden viikon palkasta, jonka olen saanut eilen pankkitililleni. Minulla ei ole mitään mahtavaa agentin toimistoa, vaan työvälineeni on kuvan osoittamassa siivouskaapissa: lattiarätit ja imuri pääasiassa. Sinne lähdin kello 5 jälkeen juoksemaan, 15 km:n juoksulenkin jälkeen saavun töihin ja aloitan siivouksen. Informaatiosodassa minun työvälineeni on imuri, johon joskus täytyy vaihtaa pölypussit. Tänään aamulla imuroin vanhaan pölypussiin. Sinne roskat menevät. 




Ihan ensimmäiseksi aamuisin pesen kiiltäviksi kaikenlaisten salaisten trollien ja agenttien mahdollisten istuntojen ja jätösten jälkeen teräksiset vessanpöntöt.



Käsivarret eivät ole haavoitetun Barbie-nuken


Kuvassa ei ole haavoitetun Barbie-nuken käsivarret, vaan minun käsivarret marraskuun alussa viikko sen jälkeen, kun 25.10.2015 oli poliisi sitonut ne nippusiteisiin ja kantanut minut Pasilaan eristysselliin  joka tarkoittaa harmaata 5 x 3 metrin kokoista huonetta, jossa ei ole vuodevaatteita eikä ikkunoita, joista voisi ymmärtää vuorokauden aikaa. Katossa paloi lakkaamatta kirkas neon-valo ja kamera olivat päädyssä.  Sormien hermot vaurioituivat sen verran, että kuukauden verran oikean käden peukalo oli tunnoton. 

Tämä ei tapahtunut "Pietarin trollitehtaalla", vaan Suomessa. 

Maanantaina 26.10.2015 minulle suoritettiin poliittinen kuulustelu: olin poliittinen mielipidevanki. Vastasin aamulla ja koko päivän 26.10. viidessä eri kuulustelussa tiedusteluihin, onko minusta kirjoitettu julkisesti ja mitä, että kyllä lehdissä on kirjoitettu minusta. Siihen vastaukseen kyselijä halusi selvyyttä, josko lähiaikoinakin. Kerroin, että Saara Jantunen on kirjoittanut Infosota-kirjassa. Ihmettelin, miten tämä liittyy mihinkään tapahtumiin ja miksi olen täällä, mutta niitä kysymyksiä en saanut esittää. Oletko sitä mieltä, että sinua tarkkaillaan, minulta tiedusteltiin. Mielestäni minua ei erityisemmin tarkkailla, mutta toki muuan tyyppi Maanpuolustuskorkeakoulusta luki viime vuonna puolen vuoden aikana useita kertoja päivässä blogiani. Tätä ei olisi pitänyt sanoa, sillä jouduin sen jälkeen taas uuteen kuulusteluun. 

 Kuulustelijaa kiinnosti kovasti, miten olen voinut selvitä kirkkoherran viran menetyksen jälkeen. Mahdollisesti hän ajatteli, että niin ei voi selvitä köyhänä tai henkisesti oman arvontunteen johdosta. Psykiatrinen kuulustelija teki haastattelun Venäjään liittyvistä kokemuksista, Suomen mediassa mahdollisista maininnoista, työnpaikan saamisen vaikeuksista (”miksi et saa töitä?”), mahdollisesta seurannan tunteesta (jos olisi, mutta ei ollut). 

Lopulta kello 20 sain ensimmäisen kerran käydä vessassa ja tehdä oikein pitkät virtsat. Ruokaa en saanut koko kuulustelupäivänä. 

Vainoharhan metsästys oli niin suuri, että kuulustelija tuntui olevansa kuulusteluhypoteesinsa vanki todeten, että ehkä sinulla on sittenkin lievää vainoharhaisuutta. En myöntänyt epätotuutta, vaan sanoin, että lukekaa itse dokumentit, minua ne eivät häiritse. Ehkä siellä haluttiin tietää, tiedänkö seurantaa, minkä jälkeen voisin saada vainoharhaisen leiman, mutta mikäpä siinä, kun mielestäni minä olen saanut olla rauhassa ilman erityistä tarkkailua ja seurantaa. Hymyilin psykiatrille ja katselin silmiin vilpittömästi: Ei kukaan oikeasti osa-aikaista siivoojaa seuraa. 

 Minulta kovasti tiedusteltiin ihan maanantain kuulustelujen viimeisellä hetkellä, miten RT-kanava löysi minut. Vastasin aidosti ja rehdisti, että he soittivat puhelimella minulle. Lisäsin myös, että samalla tavalla myös Iranin suurlähetystö löysi minut tämän jälkeen: soitti puhelimella minulle.



[1] Torsti Sirén 2011. Psykologiset operaatiot osana informaatio-operaatioita 2030. Sivut 199-217 teoksessa: Torsti Sirén (toim.) 2011, Strateginen kommunikaatio ja informaatio-operaatiot 2030. Maanpuolustuskorkeakoulu. Johtamisen ja sotilaspedagogiikan laitos. Julkaisusarja 2: Artikkelikokoelmat N.O 

Aina nimeäni ei ole hävetty, vaan näissä on selvät viittaukset myös nimeeni:
 
·                Манойло А.В., 2008. ПСИХОЛОГИЧЕСКИЕ ОПЕРАЦИИ США В ВОЙНЕ ГРУЗИИ ПРОТИВ ЮЖНОЙ ОСЕТИИ И АБХАЗИИ. Дипломатическая академия МИД РФ.
·                Манойло Андрей Викторович.   
·                РОЛЬКУЛЬТУРНО-ЦИВИЛИЗАЦИОННЫХ МОДЕЛЕЙ И ТЕХНОЛОГИЙ ИНФОРМАЦИОННО-ПСИХОЛОГИЧЕСКОГОВОЗДЕЙСТВИЯ В РАЗРЕШЕНИИ МЕЖДУНАРОДНЫХ КОНФЛИКТОВ 2009. Интеллектуальная Система Тематического Исследования НАучно-технической информации ИСТИНА.  
·                Манойло Андрей Викторович: РОЛЬ КУЛЬТУРНО-ЦИВИЛИЗАЦИОННЫХ МОДЕЛЕЙ И ТЕХНОЛОГИЙИНФОРМАЦИОННО-ПСИХОЛОГИЧЕСКОГО ВОЗДЕЙСТВИЯ В РАЗРЕШЕНИИ МЕЖДУНАРОДНЫХКОНФЛИКТОВ.  диссертация. Московском государственном университете им. М.В. Ломоносова, 2009. 
·                А. В. Манойло: ВОЙНА В ЮЖНОЙ ОСЕТИИ: ПСИХОЛОГИЧЕСКАЯ ОБРАБОТКА ОБЩЕСТВЕННОГОМНЕНИЯ СТРАН ЕС 2008. Журнал ПОЛИТЭКС.  
·                Силуан Никитин, 17.10.2014. Финляндия в ХХ веке: политика и Церковь. Богослов/ Русская народная линия.
               Sitra 2010. Koneteollisuuden kasvuohjelma 2008-2011. Näkymä Venäjän koneteollisuuteen. Markkinakatsaus.  Ситра 2010  
               Joni Lindfors, 2009. Moskovan kaupungin tarjoama liiketoimintapotentiaali suomalaisille yrityksille. Haaga-Heliaammattikorkeakoulu.   
               Riitta-Liisa Prokkola 2009. Ammattimessut venäläisen silmin Jyväskylän paviljongissa. Jyväksylän ammattikorkeakoulu.  
               Heta Havia, 2011. Customer and Marketing Research: Case Reima. Saimaa University of Applied Sciences.
               Senja Ruttonen, 2008. Добро пожаловат в – Tervetuloa! Venäläiset matkailijat Jyväskylän seudulla. Jyväskylän ammattikorkeakoulu 2008.
            Miina Soponen, 2011: Suomalaisyritysten mainostaminen venäläisissä medioissa. Kansainvälinen kauppa, Venäjän-kauppa. Saimaan ammattikorkeakoulu. 
        Olli-Jussi Sonni & Ville Hämäläinen, 2009. Metropolia Ammattikorkeakoulun lukujärjestyksen laadintaprosessi toiminnanohjauksen näkökulmasta. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Tuotantotalous. Insinöörityö.   
•        Anni-Maria Jaatinen, 2012. Kielestä toiseen. Maahanmuuttoaiheinen toimenpide-, asiakirja- ja oleskelulupatermistö ja sen käännösvastineet kieliparilla suomi-venäjä. Tampereen yliopisto. Käännöstiede (venäjä).  Anni-Maria Jaatinen, 2012.   
·         Kivonen, Anna, 2009. Itä-Uudenmaan verkostoituminen Venäjän kanssa. Haaga-Helian ammattikorkeakoulu. 
•        Henni Pekkarinen, 2014. Elokuva Venäjällä: näkökulmia elokuvan tekemisestä Venäjällä ja suomalais-venäläisistä yhteistuotannoista. Karelia-ammattikorkeakoulu. Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu.  
        Reeta Korolainen, 2012. Kulttuuri ja luonto matkailun alueellisina vahvuuksina. Venäläisasiakkaiden ja asiantuntijoiden näkemyksiä Ylä-Savosta. Savonia-ammattikorkeakoulu.   
•        Esko Lius, 2008. Halu ja transferenssi Umberto Econ romaanissa Ruusun nimi. Helsingin yliopisto. Taiteiden tutkimuksen laitos. Yleinen kirjallisuustiede. Esko Lius, 2008.    
·          Izotova, Irina 2010. Suomalais-Venäläisen yhteistyön edut, ongelmat ja haasteet logistiikkayrityksissä. Kymenlaakson ammattikorkeakoulu.  
•        Tuula Huittinen, 2011. Paikka peilissä. Tutkielma ruumiinkuvaan liittyvän varhaisen trauman käsittelystä Arno Rafael Minkkisen omakuvissa. Itä-Suomen yliopisto. Psykologia. Pro gradu –tutkielma.  


Kuvassa kirjoittaja helmikuussa 2016 omien häittensä aikana:

Juha Molari, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
Twitter: https://twitter.com/molarijuha

perjantai 4. maaliskuuta 2016

Työmatkaliikunta kovan kunnon perustaksi

Kaksi viikkoa sitten 22. helmikuuta 2016 päätin elämäntavan muutoksesta: en kulkisi enää bussilla ja metrolla aamutöihin, jonne yleensä ennätin julkisilla liikennevälineillä noin kello 7. Mikään ei olisi ongelma, jos olisin töissä noin kello 8. Tämä antoi edellytyksiä päätökselle kulkea jalkaisin.

Google Maps lupasi, että kävellen menomatka on 15 km ja paluumatka jälleen 15 km, jolloin työmatkalle kertyy matkaa 30 km jokainen arkipäivä varhain aamuisin. Mikä alkuaan hirvitti, oli kävellen menetetty aika: 15 km kävellen vie yli 2,5 tuntia. 30 km kävellen vei jokainen aamu noin 5,5-6 tuntia.

Kävelyä varten valitsin oman mieltymykseni mukaan parhaat mahdolliset kengät tarkoitukseen talvikelissä: vanhat kiinalaiset talvisaappaat. Niillä on hyvä kävellä eikä jalkaan tule hiertymiä. Muutoin vaatetus oli tavanomainen. En pistänyt farkkujen alle pitkiä kalsareita edes silloin kun oli -9 ºC pakkasta. Reppu oli selässäni ja repussa työpaita, sillä kävelypaita ja sen päällä ollut toinen paita hiukan kostuivat matkan aikana. Repussa oli myös vesipullo, johon veteen olin sekoittanut porevitamiinin (multivitamiini). Lisäksi otin jokaiselle matkalle mukaan yhden banaanin ja yhden proteiinijuoman. Juoman join heti ensimmäisen 15 km:n jälkeen saavuttua töihin. Banaanin söin aina heti töistä lähdettyä pari tuntia myöhemmin, kun vielä oli käveltävä 15 km.

Kävely oli sopiva aloitus työmatkaliikunnaksi. Arvioin, että luut, lihakset ja nivelet eivät kestäisi vielä juoksua, mutta kävelyä kuitenkin kestävät paremmin. Kävely vahvistaa sopivasti luita, lihaksia ja niveliä niin että jossain vaiheessa voin siirtyä juoksuun. Ainoastaan pelkäsin ihoon tulevia hiertymiä, sillä 5,5-6 tuntia kävelyä on kuitenkin melko paljon. Siksi sukka oli valittava hyvin pehmeäksi, ”ihoystävälliseksi”. Hiertymiä ei tullut.

Vaikeinta kävelyssä oli siihen kulutettu runsas aika. Jotta ennättäisin varmuudella töihin ajoissa, minun piti herätä arkiaamuisin kello 4:30, jolloin ennätän kello 5:00 liikkeelle. Silloin olen vasta 7:40 työpaikalla, vaikka kävelisin aika ripeästi. Varhainen aamu johti unen häiriintymiseen: aloin herätä kello 3, ja kello 2, ja kello 1, jotta en myöhästyisi kävelemään lähtemisestä. Aamulla piti kuitenkin hiukan syödäkin, että energiavarastot eivät menisi liian tyhjiksi pitkän kävelyn ja lyhyen työpäivän aikana.

Juoksuun siirtyminen tuli mahdolliseksi, kun olin kaksi viikkoa kävellyt työmatkat 30 km per päivä. Nivelet ja lihakset olivat lopulta niin vahvat, että ne kestäisivät myös juoksun iskuja asvaltilla 30 km per jokainen arkiaamu.

Juoksu tuo melkoisesti iloa kävelyyn verrattuna, koska työmatkaan käytetty aika lyhenee reilusti. Tänään 4. maaliskuuta 2016 lähdin juoksentelemaan noin kello 5:30 (herätyskello oli soimassa kello 5 enkä ollut lainkaan kiireinen aamulla tämän jälkeen, mutta en katsonut lähtöaikaa) ja olin työpaikalla jo kello 7:00. Tällöin ennätin pysähtyä liikennevaloissa (ei tarvinnut juosta päin punaista). Työstä olin saapunut kotiin jo kello 11 mennessä, kun kävellen olin usein vasta kello 13 aikaan. Nyt olin juossut kello 11 mennessä jo 30 kilometriä. Illalla ennätän tehdä lisää juoksutreeniä.

Juha Molari kello 7:00 aamulla 15 km:n työmatkajuoksulenkin jälkeen,
liian painava reppu selässä.

Juoksun haaste on siinä, että aamulla ei voi syödä juuri mitään ennen juoksulenkkiä, jotta vatsa ei menisi sekaisin. Söin aamulla pelkästään banaanin. Työpaikalle saavuttua join proteenijuoman ja söin yhden juustoruisleipäpalan. Nyt minulla oli myös mukana juomapullo, jonka veteen olin sekoittanut multivitamiiniporetabletin.

Takaisin tullessa energiavarastoni alkoivat selvästi hiipua, minkä ainakin tunsin Viikin-Latokartanon ylämäkeä juostessa. Silmissä hiukan jopa pimeni, kuten minulla käy aina silloin, kun energiavarastot ovat niukat. Tällä kertaa olin varannut muutoinkin liian vähän ravintoa. Kaikesta huolimatta juosten työmatka meni helpommin kuin kävellen, sillä juosten voittaa paljon aikaa.

Minulla oli tänään ensimmäisellä juoksukerralla virhearvio, kun olin laittanut reppuun mukaan vaihtokengät ja farkut sekä vaihtopaidan ja pyyhkeen työtarpeita varten. Pyyhe ja vaihtopaita ovat ihan oikea valinta, mutta olisin voinut tehdä työni myös lenkkikengissä ja juoksuhousuissa, kuten teinkin. Nyt repulla oli painoa 5 kg, mikä myös loi rasittavuutta 30 km:n juoksulenkkiin.

Vasemmalla kiinalaiset talvikengät kävelyä varten ja oikealla Solomon-juoksukengät
juoksua varten: molemmat toimivat erinomaisesti omassa tehtävässään.

Juoksua varten minulla oli erinomaisen hyvänä valintana juoksukengät, joista pidän paljon. En ole ennen käyttänyt Solomon-juoksukenkiä, kunnes ostin nämä muutama viikko sitten. Nämä sopivat jalkoihini erinomaisesti. Lidl-kaupasta ostin pitkän sukat (kuvassa), jotka tekivät pohkeet mukavan tuntuisiksi koko päivän ajaksi. Yleensä pitkien sukkien ongelma on ollut, että sukat "tipahtavat" juoksumatkan aikana, tai sitten sukat kiristävät vastenmielisesti. Nämä puolentoista euron hintaiset sukat olivat kuitenkin erinomainen tuote.

Lidl-sukka oli erinomaisen hyvä pitkällä juoksulenkillä.

Tämän kahden viikon työmatkaliikunnan ja tämän päivän juosten tehdyn työmatkan perusteella rohkenen suositella itse kullekin mahdollisuuksien mukaan kävellä tai juosta työmatkat. Minä olen jo yli viisikymppinen mies (pian täytän 52 vuotta) eikä 30 kilometriä arkiaamuisin ole vaikea juosta työmatkaksi näin vanhalle miehelle. Nuoremmat voisivat hyvin juoksennella jopa 40–60 kilometriä työmatkojaan varten päivittäin. Tätä pitemmät matkat sujuvat hyvin myös pyöräillen.

Tästä juoksentelusta on selvä hyöty sekä verenkiertoelimistön, hapenottokyvyn että lihaksiston kunnolle. Jo kahden viikon kävely on vahvistanut jalkojeni lihaksia. Muutamassa viikossa sopeudun juoksumäärään, 150 km viikossa työmatkajuoksua, ja tämä sopeutuminen näkyy vahvistuneena suorituskykynä. Iltapäivisin käyn tämän lisäksi pari kertaa viikossa Helsingin Jyry –juoksuseuran junioreiden yleisurheilutreenejä ohjaamassa. Siellä eilen tein itsekin venyttelyjä, pompin aitojen yli tasajalkaa, juoksin junioreiden vierellä erilaisia koordinaatioharjoituksia ja 150 metrin intervalleja sekä teimme mm. askelkyykkykävelyä. Iltapäivisin ja viikonloppuisin keskityn enemmän laadukkaaseen ja vauhdikkaaseen juoksemiseen, koska aamun löysä juokseminen palvelee hyvin kestävyyden ja peruskunnon kehittämistä.


Olen todella innoissani työmatkaliikunnasta sen mahdollisuutena oman yleiskunnon kehittämiseksi. Suosittelen! Harmittelen vain, että ”pelkäsin” oman laiskuuteni ja huonon kuntoni vuoksi aloittaa työmatkaliikuntaa liian kauan aikaa, kunnes nyt vihdoin löysin tämän riemun.

Kuvassa kirjoittaja helmikuussa 2016 omien häittensä aikana:

Juha Molari, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
Twitter: https://twitter.com/molarijuha